teruleiskis
Poissa
|
|
Vastaus #100 : 18.09.2011 klo 17:11:17 |
|
Ilman googlettamista sanoisin että ennen vuotta 1970 ei paljon ulkomaalaisia ollut Suomessa pelaamassa tai muutenkaan.
|
|
|
|
Sowhat
Poissa
|
|
Vastaus #101 : 20.02.2012 klo 21:16:55 |
|
Jos haetaan ensimmäisiä pääsarjassa (tai sarjassa yleensä) pelanneita, niin käsittääkseni Marcelo Houseman Argentiinasta ei kuulu listalle. Marcelo antoi talvella (1982?) Lahden hallissa, "Lahti-cupissa" tai millä nimellä nyt silloin olikaan puoliajan verran näyttöjä taidoistaan KTP:n riveissä. Sopimusta ei syntynyt. Kuuluisiko tämä meriitti jollekin Interissä pelanneelle Argentiinalaiselle?
Listalta puuttuu MP:n riveissä pääsarjassa 1960-luvun loppupuolella ainakin vajaan puoliajan esiintynyt kaveri. Kaverin nimi ja varsinkin kansallisuus ovat hataran muistin varassa, joten joku Mikkelin miehistä voisi kaivaa faktat esiin. Nimi on suurinpiirtein Hadji Benjamin (lempinimi ZuZu). Kansallisuus on lähinnä arvaus akselille Tunisia, Algeria, Marokko.
|
|
|
|
k-211619
Poissa
Suosikkijoukkue: Seura jolla ei ole historiaa eli ei tulevaisuutta
|
|
Vastaus #102 : 20.02.2012 klo 21:44:42 |
|
Listalta puuttuu MP:n riveissä pääsarjassa 1960-luvun loppupuolella ainakin vajaan puoliajan esiintynyt kaveri. Kaverin nimi ja varsinkin kansallisuus ovat hataran muistin varassa, joten joku Mikkelin miehistä voisi kaivaa faktat esiin. Nimi on suurinpiirtein Hadji Benjamin (lempinimi ZuZu). Kansallisuus on lähinnä arvaus akselille Tunisia, Algeria, Marokko. Kaupunkilegenda-sarjan juttua nykytiedon valossa. Mutta Suomifutiksen puuhastelujen ja hävitettyjen papereiden määrä on niin suuri, ettei olisi iso ihme, vaikka joku vastaava uusi pääsarjapelaaja löytyisi. Kuka tahansa voi sanoa minkä tahansa ”pääsarjapelaajan” nimen miltä ajalta vain, eikä kukaan voi mitenkään uskottavasti todistaa, ettei olisi totta. Veikkaisin jotain cupin peliä.
|
|
|
|
Sowhat
Poissa
|
|
Vastaus #103 : 20.02.2012 klo 22:08:21 |
|
Kaupunkilegenda-sarjan juttua nykytiedon valossa. Mutta Suomifutiksen puuhastelujen ja hävitettyjen papereiden määrä on niin suuri, ettei olisi iso ihme, vaikka joku vastaava uusi pääsarjapelaaja löytyisi. Kuka tahansa voi sanoa minkä tahansa ”pääsarjapelaajan” nimen miltä ajalta vain, eikä kukaan voi mitenkään uskottavasti todistaa, ettei olisi totta. Veikkaisin jotain cupin peliä.
No eipä ole kaupunkilegenda. Tai mitä nyt sitten tarkoitat kaupunkilegendalla? Satuin olemaan katsomassa, kun kaveri tuli kentälle. Mies oli pitkin kesää treenannut MP:ssä, mutta pääsi kentille urskin iltavalaistuksessa vasta syyskauden lopuilla. Tuskin oli cup-peli. Enempi olisi ehkä informaatioarvoa, jos joku mikkeliläinen tai muu tilastoihin perehtynyt, jolla mahdollisesti tarkempaa tietoa kommentoisi.
|
|
|
|
k-211619
Poissa
Suosikkijoukkue: Seura jolla ei ole historiaa eli ei tulevaisuutta
|
|
Vastaus #104 : 20.02.2012 klo 22:12:03 |
|
Enempi olisi ehkä informaatioarvoa, jos joku mikkeliläinen tai muu tilastoihin perehtynyt, jolla mahdollisesti tarkempaa tietoa kommentoisi. Kävin läpi 10 v MP:n Mestaruussarjan kausimatriisit 60-luvun puolivälistä alkaen, toki pikalukien, ei ollut yhtään ulkomaalaista paitsi Günther ja Bengts.
|
|
|
|
Sowhat
Poissa
|
|
Vastaus #105 : 20.02.2012 klo 22:36:19 |
|
Kävin läpi 10 v MP:n Mestaruussarjan kausimatriisit 60-luvun puolivälistä alkaen, toki pikalukien, ei ollut yhtään ulkomaalaista paitsi Günther ja Bengts.
Ok. Yritit selvittää. Kiitos siitä. Voin kuitenkin vakuuttaa, että ko. kaveri on ollut olemassa. Oli kyllä taidoiltaan statisti sen vajaan puoliajan, jonka pelasi. Kaverista oli myös jotain juttua paikallisessa Länsi-Savossa kun saapui kylille. Guntherin Seppo oli ainakin ihan Suomea taitava kaveri ja pelasi noihin aikohin. Bengtsin osalta mahdollinen erittäin hatara mielikuva, joka on tod. näköisesti väärä: kerran pelailemassa olevaan poikaporukkaamme lyöttäyi aikuinen kaveri. Pelailun jälkeen kysyin, pelaatko missään? Kaveri sanoi, että HJK:ssa ja mahdollisesti tulossa MP:n riveihin. Kysyin nimeä- oli juuri joku lyhyt ruotsalainen nimi. En ollut ikinä kuullut ja epäilin HJK-jutun todenperäisyyttä, kun taidotkaan eivät häävit olleet. Muuten en muista Bengts nimistä kaveria MP:n peleistä, mutta varmasti ollut jos tilastoista löytyy.
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
|
Vastaus #106 : 20.02.2012 klo 22:40:39 |
|
Myös Christer Bengts taitaa olla ihan suomalainen?
|
|
|
|
k-211619
Poissa
Suosikkijoukkue: Seura jolla ei ole historiaa eli ei tulevaisuutta
|
|
Vastaus #107 : 20.02.2012 klo 23:00:50 |
|
Ok. Yritit selvittää. Kiitos siitä. Voin kuitenkin vakuuttaa, että ko. kaveri on ollut olemassa. Oli kyllä taidoiltaan statisti sen vajaan puoliajan, jonka pelasi. Kaverista oli myös jotain juttua paikallisessa Länsi-Savossa kun saapui kylille. SPL:n hutilointeja olen pitkään ollut selvittelemässä eri lähteistä. Juuri noin kuin kerrot, voi löytyä oikeita vastauksia, eli hyvinkin olet oikeassa, paikallisia lehtiä kannattaa ensin katsella. Tuttuni on esim. pelannut vain toisen puoliajan, mutta SPL:n matriiseissa on merkattu niin, että pelasi koko pelin, ei tietysti tuossa ole virhettä tuttuni osalta, mutta joku on jäänyt yhtä ottelua vähemmäksi. Bengts ja Günther olivat vitsailua, ainoat ulkomaalaisilta kuulostavat nimet jotka tulivat vastaan. Bengts vaikutti tosiaan HJK:ssa.
|
|
|
|
Sowhat
Poissa
|
|
Vastaus #108 : 20.02.2012 klo 23:04:45 |
|
Myös Christer Bengts taitaa olla ihan suomalainen?
Varmaankin näin. ************ Pienellä googlettamisella löytyi: http://www.jukkajoutsi.com/mikkelifutis.htmlJossa oheinen maininta: ------------ 1969: MP mestaruussarjassa ~ viides sija. Kauden 1969 alussa joukkueesta lähti vain 'maskotti', algerialainen Hadj Benyamina - tilalle tuli Upon Pallosta kovan luokan maalintekijä Pentti Toivola. ------------ Jos tuon yhdistän omaan mielikuvaan, niin 1968 loppusyksystä MP:ssä pelasi Algerialainen Hadj Benyamina.
|
|
|
|
k-211619
Poissa
Suosikkijoukkue: Seura jolla ei ole historiaa eli ei tulevaisuutta
|
|
Vastaus #109 : 20.02.2012 klo 23:16:59 |
|
Ohessa SPL:n ”virallisin” aiheeseen liittyvä dokumentti Pallo pyörii lehdestä.
e. "klip", kuva tuskin enää relevantti
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.07.2012 klo 14:38:04 kirjoittanut k-211619 »
|
|
|
|
|
Scholesin uima-allas
Poissa
Suosikkijoukkue: ITÄPÄÄTY
|
|
Vastaus #110 : 21.02.2012 klo 08:51:40 |
|
Jos haetaan ensimmäisiä pääsarjassa (tai sarjassa yleensä) pelanneita, niin käsittääkseni Marcelo Houseman Argentiinasta ei kuulu listalle. Marcelo antoi talvella (1982?) Lahden hallissa, "Lahti-cupissa" tai millä nimellä nyt silloin olikaan puoliajan verran näyttöjä taidoistaan KTP:n riveissä. Sopimusta ei syntynyt. Kuuluisiko tämä meriitti jollekin Interissä pelanneelle Argentiinalaiselle?
Interin ensimmäinen argo taisi olla v. 2000 Raul Peralta, joka oli pelannut yli 250 liigaottelua Argentiinan pääsarjaa. Sen jälkeen on kaikennäköisiä tullut ja mennyt...
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
|
Vastaus #111 : 21.02.2012 klo 09:29:32 |
|
Jos haetaan ensimmäisiä pääsarjassa (tai sarjassa yleensä) pelanneita, niin käsittääkseni Marcelo Houseman Argentiinasta ei kuulu listalle. Marcelo antoi talvella (1982?) Lahden hallissa, "Lahti-cupissa" tai millä nimellä nyt silloin olikaan puoliajan verran näyttöjä taidoistaan KTP:n riveissä. Sopimusta ei syntynyt. Kuuluisiko tämä meriitti jollekin Interissä pelanneelle Argentiinalaiselle?
- Kyllä Houseman pelasi ihan oikean SM-sarjaottelun alkukaudesta. Muistelen, että saapui Kotkaan vasta keväällä yhdessä Augusto Palaciosin kanssa. Houseman laitettiin pian pois. Palacios jäi pariksi kaudeksi. Lisäinfoa Housemanista (klikkaa nimeä): http://www.smartfoot.eu/br1/teamworking_ENG.htmlSieltä selviää myös tarkennusta legendaan, jonka mukaan olisi ollut maailmanmestari Rene Housemanin veli. Veljenpojaksi sanotaan. Pelaajakuvissa poseeraa muun muassa Augusto Palaciosin kanssa.
|
|
|
|
k-211619
Poissa
Suosikkijoukkue: Seura jolla ei ole historiaa eli ei tulevaisuutta
|
|
Vastaus #112 : 21.02.2012 klo 09:54:39 |
|
- Kyllä Houseman pelasi ihan oikean SM-sarjaottelun alkukaudesta. Muistelen, että saapui Kotkaan vasta keväällä yhdessä Augusto Palaciosin kanssa. Houseman laitettiin pian pois. Palacios jäi pariksi kaudeksi. Pelimiehet-kirjassa Houseman tullut KTP:ssä vaihdosta sisään kausi 1982. Lähde on jo niin luotettava tähän tapaukseen, ettei tarvitse lisätarkistaa.
|
|
|
|
tavares
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, Slavia Praha, MP
|
|
Vastaus #113 : 24.07.2012 klo 10:41:33 |
|
Varmaankin näin. ************ Pienellä googlettamisella löytyi: http://www.jukkajoutsi.com/mikkelifutis.htmlJossa oheinen maininta: ------------ 1969: MP mestaruussarjassa ~ viides sija. Kauden 1969 alussa joukkueesta lähti vain 'maskotti', algerialainen Hadj Benyamina - tilalle tuli Upon Pallosta kovan luokan maalintekijä Pentti Toivola. ------------ Jos tuon yhdistän omaan mielikuvaan, niin 1968 loppusyksystä MP:ssä pelasi Algerialainen Hadj Benyamina. Nostetaanpa ylös, kun on näköjään tullut missattua koko tärkeä topik. MP:n mukana tosiaan pyöri kaudella 1968 algerialainen Hadj Benyamina, lempinimeltään Zuzu. Naisen perässä Suomeen muuttanut lääketieteen opiskelija ei kuitenkaan päässyt kentälle kuin cupin ottelussa, vaikka treenasikin koko kauden edustusjoukkueen mukana. Vaikka jalkapalloiljana Benyamina ei kovin kummoinen ollutkaan, on hän hyvä esimerkki suomifutiksen ensimmäisistä ulkomaalaispelaajista, joiden motiivit Suomeen tulemiseen eivät juurikaan liittyneet jalkapalloon. Kauden -68 jälkeen Benyamina lähti Mikkelistä, pelaten tosin kaudella 1970 kolmosta Varkaudessa WP-35:ssa. Tämän jälkeen kaveri ilmeisesti vaihtoi alaa ja loi uraa ravintolamaailman puolella Lisää tietoa Benyaminasta ja muista itäisen Suomen ensimmäisistä ulkkareista ja muista kansainvälisistä kytköksistä löytyy mm. täältä: http://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20090003/URN_NBN_fi_joy-20090003.pdf
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #114 : 16.06.2013 klo 14:24:29 |
|
|
|
|
|
Giantkilleri
Poissa
|
|
Vastaus #115 : 16.06.2013 klo 22:24:11 |
|
" Tehtävä 314: Vastauksessa mainittu unkarilainen Ladislaus Róna (KIF 1941) ei ollut SM-jääkiekon ensimmäinen ulkomaalainen vaan ensimmäinen ulkomailta hankittu pelaaja ja mestari. Ennen Rónaa SM-sarjassa aloittaneista olivat muun maan kuin Suomen kansalaisia ainakin Ahsen Bören veljekset Feyzi (avauskausi 1934/35, SM-kullat Ilveksessä 1936–38) sekä Murat (aloitti kaudella 1935/36, mestaruudet 1937 ja 1938) – Suomessa kasvaneet Turkin kansalaiset. Lisäksi Rónan etunimi lienee ollut László " http://www.saunalahti.fi/sut/korjauksia3.html1930-luvulla oli tavallista pelata kesällä jalkapalloa ja talvella jotain muuta. Tietämättä asiasta, niin voi ainakin olettaa, että nämä Turkin kansalaiset ovat saattaneet pelata myös jalkapalloa?
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
|
Vastaus #116 : 17.06.2013 klo 04:18:29 |
|
László Róna on juutalainen ja pakeni siksi fasistisesta Unkarista Ruotsiin. Visiitti Suomeen välirauhan aikana jäi hyvin lyhyeksi, mutta Ruotsissa hän kunnostautui jääkiekon ohella myös tennisässänä.
Ahsen Bören veljekset taas olivat oikeastaan suomalaissyntyisiä, Tampereelta kotoisin. Veljesten isä Zinetullah Ahsen Böre oli saapunut Suomeen Turkista, muuttaen ensin Pietariin ja sieltä Kannakselle kauppaa pitämään. Suomen itsenäistyttyä pantiin rajaseuduilla kuitenkin toimeen etninen puhdistus "ryssistä" jollaiseksi turkkilainenkin siihen aikaan kelpasi ja niinpä myös Ahsen Böre joutui pakenemaan perheineen Helsinkiin, mutta myös siellä viranomaiset suhtautuivat erittäin nihkeästi ulkomaalaisiin eikä oleskelulupia myönnetty. Tampereelle sellainen kuitenkin järjestyi ja niinpä Zinetullah avasi kauppansa Tampereen Keskustorille. Perheen lapsikatras kasvoi itse asiassa peräti kuusipäiseksi, vanhimmat veljet Feyzi (s. 1917 Tsarskoje Selossa) ja Murat (s. 1919 Helsingissä) tosiaan aloittivat nuorina miehinä kiekkoilun Ilveksessä, mutta nuorimmat pojat Zeyd (s. 1920 Tampereella) ja Vasif (s. 1924 Tampereella) edustivat TBK:ta.
Zinetullah oli kuitenkin ylpeä turkkilaisuudestaan ja kai sisällissodan aikana ja jälkeen kokemansakin vuoksi halusi myös poikiensa kasvavan turkkilaiseen identiteettiin ja lähetti Feyzin ja Muratin jo poikasina maineikkaaseen Galatasarayn internaattiin Istanbuliin. Pojat palasivat kuitenkin Tampereelle jo muutaman vuoden jälkeen erinäisten sopeutumisvaikeuksien vuoksi. Tampereen lyseossa heidän voimistelunopettajanaan toimi Niilo Tammisalo, joka muistetaan paitsi jääkiekkoilijana myös HJK:n ja Suomen jalkapallomaajoukkueen monivuotisena maalivahtina ja myös myöhempänä maajoukkuevalmentajana. Juuri Tammisalo oli keskeisessä roolissa perustamassa Ilvestä vuonna 1931 ja värväsi liikunnallisesti lahjakkaat oppilaansa seuraan. Zeyd ja Vasif taas kävivät koulunsa ruotsinkielisessä koulussa ja levittivät vanhempien veljiensä innoittamina osaltaan jääkiekon ilosanomaa siellä luoden pohjaa Tapparan myöhemmälle tulemiselle. Muutenkin jääkiekko saavutti nopeasti suuren suosion Tampereen tataariyhteisön keskuudessa (johon Ahsen Böretkin paremman puutteessa kuuluivat), sen sijaan minkäänlaisesta jalkapallourasta ei ainakaan Ahsen Bören veljesten osalta ole tietoa.
Feyzi joutui lopulta isänsä epäsuosioon rakastuttuaan suomalaistyttöön ja joutui siksi perinnöttömäksi, onkin kohtalon ivaa että veljeksistä juuri hän muutti myöhemmin, isänsä kuoleman jälkeen tämän toiveiden mukaisesti Istanbuliin ja toimi siellä kirjailijana ja kirjakauppiaana julkaisten muun muassa Turkki-Suomi-Turkki -sanakirjan. Myös isä Zinetullah oli hartaana muslimina viimeisinä vuosinaan julkaissut itse kustantamansa Koraanin suomenkielisen käännöksen. Svenskania käyneet nuoremmat veljekset taas lähtivät opiskelemaan Ruotsiin ja jäivät sille tielleen. Niinpä veljeksistä ainoastaan Murat jäi lopulta Suomeen.
|
|
|
|
Hot Gossip
Poissa
|
|
Vastaus #117 : 19.06.2013 klo 21:56:29 |
|
Pelimiehet-kirjassa Houseman tullut KTP:ssä vaihdosta sisään kausi 1982. Lähde on jo niin luotettava tähän tapaukseen, ettei tarvitse lisätarkistaa.
Houseman pääsi kentälle toisen puoliajan lopulla. Kirmaili laiturina vähin tuloksin. Puistolassa pelattu peli päättyi HJK:lle 0-1.
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
|
Vastaus #118 : 13.12.2013 klo 13:26:49 |
|
HJK:ssa kaudella 1996 pelannut Željko Leković on Montenegron kansalainen, silloin toki Jugoslavian passilla. Nykyään taitaa löytyä taskusta myös kreikkalainen passi.
|
|
|
|
teruleiskis
Poissa
|
|
Vastaus #119 : 14.12.2013 klo 01:52:05 |
|
Eikös Rene Housemanin veli pelannut muutaman matsin SM-sarjassa joskus 80-luvulla mutta todettiin pian että veljekset eivät ole kuin ilvekset eli mies oli ihan hyödytön?
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
|
Vastaus #120 : 14.12.2013 klo 09:56:33 |
|
Eikös Rene Housemanin veli pelannut muutaman matsin SM-sarjassa joskus 80-luvulla mutta todettiin pian että veljekset eivät ole kuin ilvekset eli mies oli ihan hyödytön?
Marcelo Houseman oli Renén veljenpoika. Pelasi yhdessä ottelussa, kuten ylempänä mainittiin. Pelasi urallaan Hong Kongissa, Etelä-Afrikassa ja Yhdysvalloissa, nykyään toimii pelaaja-agenttina.
|
|
|
|
suomifutiksen Janne Tähkä
Poissa
|
|
Vastaus #121 : 29.01.2015 klo 01:00:47 |
|
Oliver Risser, Namibia, KuPS 2010 Regillio Nooitmeer, Haiti, Haka 2010 Ben Traoré, Mali, Haka 2010 Edgar Bernhardt, Kirgisia, VPS 2010 (myös RUS ja GER) Iidle Elmi, Somalia, Jaro 2011 Aleksandr Tumasyan, Armenia, Jaro 2013 Cornelius Stewart, St. Vincent ja Grenadiinit, VPS 2014 Aristide Bance, Burkina Faso, HJK 2014
Ainakin nuo pitäis listaan päivittää.
|
|
|
|
Andreas
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Jaro, BVB09 ja Chelsea FC
|
|
Vastaus #122 : 28.08.2015 klo 20:38:47 |
|
Tämä taas ajankohtainen kun David Silva teki sopimuksen Jaron kanssa, Cap Verdeä edustanut maajoukkuetasolla.
|
|
|
|
Mulattimunkki
Poissa
|
|
Vastaus #123 : 28.08.2015 klo 22:47:06 |
|
Jarosta löytyy myös täksi kaudeksi hankittu Walter Moore, Guyana. HJK:n Formose Mendy on syntynyt Senegalissa, mutta edustanut maajoukkuetasolla Guinea-Bissauta. Olisivatko nämä uusia kansallisuuksia?
|
|
|
|
omp
Poissa
Suosikkijoukkue: Banadol Bore 500mg
|
|
Vastaus #124 : 16.09.2017 klo 23:06:17 |
|
Jos tätä vielä joskus päivitetään, niin tässä muutama lisää listalle:
David Monsalve, Kolumbia, FC Inter 2009 (myös CAN) Nosh A Lody, Kongon demokraattinen tasavalta, Jaro 2010 (myös FIN) Mostagh Yaghoubi, Afganistan, FC Honka 2011 (myös FIN) Ali Al-Musawi, Irak, KuPS 2014 (myös FIN) Bobbie Friberg da Cruz, Kap Verde, IFK Mariehamn 2014 (myös SWE) Petros Kanakoudis, Kreikka, FC Inter 2015 Marc Vales, Andorra, SJK 2016 Johannes Kreidl, Itävalta, KuPS 2016 David Bitsindou, Kongon tasavalta, PS Kemi 2016 (myös FRA) Marios Nikolaou, Kypros, FC Inter 2016 Yunus Sentamu, Uganda, Ilves 2016 Julien Faubert, Martinique, FC Inter 2017 (myös FRA)
|
|
|
|
|
|