Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #75 : 16.06.2010 klo 10:56:07 |
|
MM-kisat pettää aina, EM-kisat ei. Tosin itse olen vielä toiveikas jatkopelien suhteen Portugalin EM-kisat 2004 nevö forget? MM-kisat ovat pettäneet kerran, 2002. Muuten aina paljon huikeampi tapahtuma kuin EM-kisat. Johtuu toki siitäkin, että parhaat joukkueet ovat paikalla toisin kuin EM-kisoissa. EM-kisoissa on aika paljon heikkoja joukkueita mukana. Tälläkin kertaa paskimmat porukat MM-kisoissa taitavat tulla Euroopasta.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #76 : 16.06.2010 klo 10:58:01 |
|
Sitten voitaisiin kiistellä että oliko Portugali vai Norsunluunrannikko se alisuorittaja!? Molemmat pelasivat tasollansa.
|
|
|
|
quesis
Poissa
|
|
Vastaus #77 : 16.06.2010 klo 11:13:19 |
|
Minä en missään nimessä pidä hyvän ja/tai viihdyttävän futiksen ainoana mittarina maalien määrää. Toki niitäkin olisin toivonut enemmän - ovathan ne jalkapallon todellisia runouden hetkiä - mutta ne eivät ole välttämättömyys jotta peli olisi hyvää. Enemmän olen ollut turhautunut katsomaan hidastelua, nuhjaamista, turhaa siirtelyä, huonosti pelattuja erikoistilanteita, liian pitkiä puolenvaihtoja, epäonnistuneita keskityksiä ja maaleja, jotka ovat seurausta vain puolustajan tai maalivahdin räikeästä virheestä. Kaikkea sellaista, jota edes ne, jotka kertovat hyvän jalkapallon olevan taktisia nyansseja tai vastaavaa, eivät voi hyvällä tahdollakaan sanoa kypsäksi jalkapalloksi. Jos pelit olisivat tähän mennessä olleet tasokasta suorittamista, en valittaisi. Mutta sitä ne eivät totisesti ole olleet.
Hattu kädessä aion silti toivoa, että edes joku tarjoaisi minulle jotain. Edellisissä kisoissa Italia-Saksa -pelin jatkoajan kaksi viimeistä minuuttia lähestulkoon pelastivat kisat. Ei siksi, että olisin Italian kannattaja, vaan siksi, että ne tarjosivat hetkellisesti sellaista, miksi jalkapallon arvokisoja katson.
|
|
|
|
Smacker
Poissa
Suosikkijoukkue: True Norwegian Black Metal
|
|
Vastaus #78 : 16.06.2010 klo 11:20:14 |
|
Minä en missään nimessä pidä hyvän ja/tai viihdyttävän futiksen ainoana mittarina maalien määrää. Toki niitäkin olisin toivonut enemmän - ovathan ne jalkapallon todellisia runouden hetkiä - mutta ne eivät ole välttämättömyys jotta peli olisi hyvää. Enemmän olen ollut turhautunut katsomaan hidastelua, nuhjaamista, turhaa siirtelyä, huonosti pelattuja erikoistilanteita, liian pitkiä puolenvaihtoja, epäonnistuneita keskityksiä ja maaleja, jotka ovat seurausta vain puolustajan tai maalivahdin räikeästä virheestä. Kaikkea sellaista, jota edes ne, jotka kertovat hyvän jalkapallon olevan taktisia nyansseja tai vastaavaa, eivät voi hyvällä tahdollakaan sanoa kypsäksi jalkapalloksi. Jos pelit olisivat tähän mennessä olleet tasokasta suorittamista, en valittaisi. Mutta sitä ne eivät totisesti ole olleet.
Tälle 100% komppi!
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
|
Vastaus #79 : 16.06.2010 klo 11:41:32 |
|
Enemmän olen ollut turhautunut katsomaan hidastelua, nuhjaamista, turhaa siirtelyä, huonosti pelattuja erikoistilanteita, liian pitkiä puolenvaihtoja, epäonnistuneita keskityksiä ja maaleja, jotka ovat seurausta vain puolustajan tai maalivahdin räikeästä virheestä. Kaikkea sellaista, jota edes ne, jotka kertovat hyvän jalkapallon olevan taktisia nyansseja tai vastaavaa, eivät voi hyvällä tahdollakaan sanoa kypsäksi jalkapalloksi.
Boldatut ovat ilmentymiä eräänlaisesta modernista prosenttifutiksesta, jota useat tai jopa useimmat joukkueet ovat avausotteluissaan harjoittaneet. Viimeiseen asti vältetään sellaisia hyökkäykseenlähtöjä, joissa pallo voidaan menettää potentiaalisesti vaarallisella alueella oman joukkueen sen hetkiseen ryhmitykseen nähden. Yksinkertaisimmillaan tämä tietysti tapahtuu roiskimalla pitkää (mitä Englanti teki USA:ta vastaan vaikka pelasi karsinnat ihan eri tavalla), toinen vaihtoehto on nöhjätä palloa puolustajien kesken kunnes "turvallinen" syöttöpaikka avautuu. Pahimmassa tapauksessa kk-pelaajat pelkäävät epäonnistumista niin paljon etteivät edes uskalla tehdä itseään rohkeasti pelattavaksi. Mitä loistoon tai sen puutteeseen tulee niin nykymaailmassa parhaat seurajoukkueet ovat selkeästi parempia kuin parhaat maajoukkueet, joten samanlaista fantastisten suoritusten tulvaa kuin vaikkapa eräissä CL-matseissa ei MM-kisoissa nähdä. Mikä vielä oleellisempaa ei maajoukkueilla ole selkäytimiin saakka reenattuja hyökkäyksiinlähtöjä ja juoksulinjoja siinä kuin seurajoukkueilla. Ei kaikki tämä omaa kisafiilistäni laske tippaakaan, mutta uskallan myös myöntää itselleni ettei maailman hienointa futista ehkä enää näe MM-kisoissa.
|
|
|
|
el Blanco
Poissa
|
|
Vastaus #80 : 16.06.2010 klo 11:46:40 |
|
Tänään Hesarin kolumnissa voivoteltiin tylsillä kisoilla etc. Uskomatonta tuubaa koko kolumni, jossa kendokin mainittiin. Mitäpä nyt suomalaiselta jalkapallojournalismilta voisi odottaa? Suurin osa arvostelijoista tuntuu unohtaneen, että kisat ovat vasta alkuvaiheessa ja yleensäkin ne suuret ottelut, suuret tunteet ja legendat syntyvät jatkopeleissä - Saksassakin paras ja dramaattisin ottelu finaalin ohella oli välierä Saksa-Italia.
Kaksi vuotta sitten EM-kisojen yhteydessä muutaman matsin jälkeen suuri määrä forumisteja valitteli tylsyyttä ja vähämaalisuutta. Eräs vielä jäi kaipaamaan 2006 MM-kisoja ja Argentiina-Serbia-Montenegro-tapaisia järjettömiä, tasottomia persraiskauksia. Mutta kuinkas sitten kävikään? Paljon ei tarvittu, kun samat naamat olivat ylistämässä kisoja ehkä parhaiksi koskaan. Ja hyvät kisathan ne olivatkin! Mutta antakaa teinarit, anttimuuriset ja kendojanarit edes jälleen mahdollisuus siihen, että teidänkin mielestänne sitä hyvää futista jälleen nähdään. Mutta älkää ihmetelkö, jos ne muut (jalkapallon diversiteetin arvostajat ja ymmärtäjät, filosofisesti lajia katsovat romantikot) osaavat arvostaa niin catenacciota kuin joga bonitoa nähden jokaisessa ottelussa jotain hyvääkin.
|
|
|
|
quesis
Poissa
|
|
Vastaus #81 : 16.06.2010 klo 12:00:16 |
|
Mitä loistoon tai sen puutteeseen tulee niin nykymaailmassa parhaat seurajoukkueet ovat selkeästi parempia kuin parhaat maajoukkueet, joten samanlaista fantastisten suoritusten tulvaa kuin vaikkapa eräissä CL-matseissa ei MM-kisoissa nähdä. Mikä vielä oleellisempaa ei maajoukkueilla ole selkäytimiin saakka reenattuja hyökkäyksiinlähtöjä ja juoksulinjoja siinä kuin seurajoukkueilla.
Ei kaikki tämä omaa kisafiilistäni laske tippaakaan, mutta uskallan myös myöntää itselleni ettei maailman hienointa futista ehkä enää näe MM-kisoissa.
Toki oli tiedossa etukäteen, että seurajoukkuefutis on näyttävyydessä nykyään eri luokkaa kuin maajoukkuepelit, ja asennoituminen oli tehty sen mukaan. Mutta että ero on näin iso? Se on hämmästyttävää, sillä samat jannut sielä kirmaavat. Totta kai kisojen tässä vaiheessa voi pistää osan hankalan pallon ja suurten paineitten tuottaman varovaisuuden piikkiin. Siksi en ole menettänyt toivoani. Mutta älkää ihmetelkö, jos ne muut (jalkapallon diversiteetin arvostajat ja ymmärtäjät, filosofisesti lajia katsovat romantikot) osaavat arvostaa niin catenacciota kuin joga bonitoa nähden jokaisessa ottelussa jotain hyvääkin. Minäkin arvostan jalkapallon diversiteettiä, ja minustakin catenaccio voi olla silloin tällöin kaunista. Ei ehkä orgastisella tavalla, mutta omalla tavallaan kuitenkin. Olen silti sitä mieltä, että näissä kisoissa ei tähän mennessä ole ollut filosofiselta kantilta vielä mitään kaunista tai unohtumatonta. Kuten sanoit, alkuvaiheessa näin usein onkin, ja minullakin on vielä paljon (kenties turhia) toiveita tulevien pelien suhteen, kyllä nämä kisat vielä jotain tulevat tarjoamaan. Mutta tähänastisia tapahtumia eivät ole leimanneet kuin hetkittäin, ja silloinkin ruosteisella teelusikalla annosteltuna, jalkapallon moninaiset hienoudet. Peli on ollut sekavaa ja puuduttavaa, ja huomionarvoisimpia hetkiä ovat olleet epäonnistumiset. Ehkä jo seuraavasta pelistä eteenpäin kaikki muuttuu, kuka tietää, mutta tähänastinen ei ole miellyttänyt.
|
|
|
|
Picard
Poissa
|
|
Vastaus #82 : 16.06.2010 klo 12:03:25 |
|
Mielestäni on katsojan kannalta hyvin ärsyttävää, että molemmat joukkueet tyytyvät vain hölkkäilemään tasapelin pois, sen sijaan että yrittäisivät oikeasti voittaa. Näinhän on ensimmäisellä kierroksella käynyt todella monessa pelissä. Herää kysymys, että voisiko nämä ensimmäisen kierroksen pelit korvata sillä, että jokaiselle joukkueelle annettaisiin automaattisesti yksi piste, kun tätä kerran kaikki joukkueet tuntuvat haluavan. Tai sitten ruvettaisiin suoraan pelaamaan pudotuspelejä.
Kuten monille muillekin täällä, ei minullekaan maalien määrä sinänsä ole oleellista, vaan se, että nähdäänkö kentällä taistelua ja haluavatko joukkueet oikeasti voittaa -- vai tyytyvätkö vain välttelemään tappiota. Toki monet tähänastisista peleistä ovat olleet muullakin tavalla huonoja; esim. sunnuntailiigatason virheitä on tullut käsittämättömiä määriä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.06.2010 klo 12:07:03 kirjoittanut Picard »
|
|
|
|
|
migi
Poissa
Suosikkijoukkue: Vähemmän maaleja päästänyt joukkue voittaa
|
|
Vastaus #83 : 16.06.2010 klo 13:28:38 |
|
Portugalin EM-kisat 2004 nevö forget? MM-kisat ovat pettäneet kerran, 2002. Muuten aina paljon huikeampi tapahtuma kuin EM-kisat. Johtuu toki siitäkin, että parhaat joukkueet ovat paikalla toisin kuin EM-kisoissa. EM-kisoissa on aika paljon heikkoja joukkueita mukana. Tälläkin kertaa paskimmat porukat MM-kisoissa taitavat tulla Euroopasta.
Täysin eri! EM-kisoissa on joka vuonna joukkueiden yleistaso ollut kovempi kuin MM-kisoissa, ja nimenomaan 32 joukkueen MM-kisoissahan on paljon enemmän näitä heittopusseja mukana kuin 16 EM-kisoissa. MM-kisoista ainoastaan Brasilia ja Argentina vahvistaisivat selkeästi EM-kisoja sekä tietyin varauksin Norsunluurannikko. MM-kisoissa on yleisesti paljon isommat tasoerot kuin EM-kisoissa. Millä tavalla muka 2002 MM-kisat pettivät 2002 kisat eivät varmaan olleet tasoltaan tasokkaimmat kisat, mutta mielestäni ne olivat erittäin viihdyttävät kisat avauspelistä lähtien. Esim. Ranskan täydellisestä hallinnasta ja lukuisista tilanteista, tolpista, ylärimoista ym. huolimatta Senegal voitti Ranskan ainoasta tilanteestaan, Ruotsin ja Englannin puolustusvoitot hurjasti hyökännyttä Argentinaa vastaan, Senegalin upeasti hyökkäävää peliä pelannut jokkue oli positiivinen yllätys ja eteni jatkopeleihin, myös Espanja oli positiivinen yllätys. Brasseilla taas Ronaldo ja Rivaldo vetivät omaa showtansa ja siinä ohella Ronaldinho, Roberto Carlos ja Edmilson tekivät huikeita näyttäviä maaleja, Saudi-Arabian molarin varmaan muistaa surkuhupaisuudessaan kaikki ottelusta, jossa hän päästi Saksaa vastaan 7 tai 8 maalia. Kisoissa oli myös paljon draamaa, jota aiheutti muun muassa Etelä-Korea. Esim. alkulohkossansa Portugali oli viimeisessä ottelussa pakkovoiton/tasapelin edessä Koreaa vastaan, mutta ottelun hallinnasta huolimatta Korea voitti sinnikkään taistelun jälkeen 1-0 ja viimeisenä jäi mieleen Conceicaon viime hetkien huikeat maalinteko/järjestely-yritykset ja se viimeinen tolppalaukaus, joka päättyi Conceicaon kyyneliin. Kaikki varmaan muistaa myös Italia-Korean dramaattisen jännitysnäytelmän, sen ettei Ranska tehnyt maaliakaan koko kisoissa, Argentinan pään puskemisen Ruotsin ja Englannin puolustusmuuriin, Sükurin kaikkien aikojen nopeimman maalin, Rivaldon naurettavan putoamisen sekä dramaattisen Espanja-Korea matsin. Ja lopulta oikea mies voitti huippuesityksillään kisat eli '' EL FENOMENO''. MM 2002 tarjosi kaikkea mitä hienoilta kisoilta voi odottaa eli suuria tunteita, suurta draamaa, upeita yksilösuorituksia, upeita maaleja, suurta intensiteettiä, kovalla puolustustaistelulla hankittuja voittoja sekä myös upealla hyökkäyspelillä. Ainoastaan heikko tuomaripeli latisti vähän 02 -kisoja.
|
|
|
|
Terran
Poissa
|
|
Vastaus #84 : 16.06.2010 klo 13:31:40 |
|
Saksaa lukuun ottamatta todella heikot kisat tähän mennessä. Germaanien ottelua olisin jaksanut seurata pidempäänkin. Se oli minusta jalkapalloa optimaalisimmillaan.
|
|
|
|
Siankasvattaja_31
Poissa
|
|
Vastaus #85 : 16.06.2010 klo 13:37:02 |
|
Saksaa lukuun ottamatta todella heikot kisat tähän mennessä. Germaanien ottelua olisin jaksanut seurata pidempäänkin. Se oli minusta jalkapalloa optimaalisimmillaan.
Näin juuri, myös Ausseilla oli maalipaikkoja. Aivan alussahan Lahm pelasti yhden maalin maaliviivalta... Saksa hyökkäsi niin että puolustus oli "vaarassa" myös omassa päässä ja se on aina hyvä (perus)katsojan kannalta.
|
|
|
|
migi
Poissa
Suosikkijoukkue: Vähemmän maaleja päästänyt joukkue voittaa
|
|
Vastaus #86 : 16.06.2010 klo 13:40:41 |
|
Mielestäni on katsojan kannalta hyvin ärsyttävää, että molemmat joukkueet tyytyvät vain hölkkäilemään tasapelin pois, sen sijaan että yrittäisivät oikeasti voittaa. Näinhän on ensimmäisellä kierroksella käynyt todella monessa pelissä. Herää kysymys, että voisiko nämä ensimmäisen kierroksen pelit korvata sillä, että jokaiselle joukkueelle annettaisiin automaattisesti yksi piste, kun tätä kerran kaikki joukkueet tuntuvat haluavan. Tai sitten ruvettaisiin suoraan pelaamaan pudotuspelejä.
Kuten monille muillekin täällä, ei minullekaan maalien määrä sinänsä ole oleellista, vaan se, että nähdäänkö kentällä taistelua ja haluavatko joukkueet oikeasti voittaa -- vai tyytyvätkö vain välttelemään tappiota. Toki monet tähänastisista peleistä ovat olleet muullakin tavalla huonoja; esim. sunnuntailiigatason virheitä on tullut käsittämättömiä määriä.
Täysin sama. Maalit eivät sinänsä ratkaise vaan se, että näyttääkö kentällä olevat pelaajat yrittävän edes voittoa. Tähän asti muutamaa peliä lukuunottamatta suurin osa tähän mennessää pelatuista peleistä on näyttänyt siltä kuin niiltä pelaajilta on puuttunut kokonaan vauhti, voitonnälkä, intensiteetti, kunnianhimo ja intohimo lajia kohtaan. Pelaajat ovat pelanneet laskelmallisesti kuin kirjanpitäjät taloushallinnon tehtävissä.
|
|
|
|
Columbo
Poissa
|
|
Vastaus #87 : 16.06.2010 klo 13:49:38 |
|
Portugalin EM-kisat 2004 nevö forget? MM-kisat ovat pettäneet kerran, 2002. Muuten aina paljon huikeampi tapahtuma kuin EM-kisat. Johtuu toki siitäkin, että parhaat joukkueet ovat paikalla toisin kuin EM-kisoissa. EM-kisoissa on aika paljon heikkoja joukkueita mukana. Tälläkin kertaa paskimmat porukat MM-kisoissa taitavat tulla Euroopasta.
Täysin eri! EM-kisoissa on joka vuonna joukkueiden yleistaso ollut kovempi kuin MM-kisoissa, ja nimenomaan 32 joukkueen MM-kisoissahan on paljon enemmän näitä heittopusseja mukana kuin 16 EM-kisoissa. MM-kisoista ainoastaan Brasilia ja Argentina vahvistaisivat selkeästi EM-kisoja sekä tietyin varauksin Norsunluurannikko. MM-kisoissa on yleisesti paljon isommat tasoerot kuin EM-kisoissa.
EM-kisat ovat yleisesti olleet 2000-luvulla parempia tai ainakin viihdyttävämpiä kuin MM-kisat, molempiin mahtuu täytejoukkueita. Näihin kisoihin Euroopasta olisi jotain lisäarvoa antaneet ainoastaan Venäjä ja Turkki, ehkä myös Bosnia. Silti historiallisista ja muista seikoista juontuen aina MM>EM, näin se vain menee. Nämä ovat koko maailman kisat, enkä mitenkään ymmärrä niitä puheita että Euroopasta pitäisi olla 25 maata.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.06.2010 klo 13:50:48 kirjoittanut Columbo »
|
|
|
|
|
Crazy88
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
|
Vastaus #88 : 16.06.2010 klo 13:59:16 |
|
Toivon että maalihanat vielä aukeaa. Huolestuttava suuntaus jalkapallon maailmassa tämä maalien katoaminen, enkä puhu nyt pelkästään näistä karkeloista. Golden boot voitetaan varmaan neljällä tai viidellä osumalla.
|
|
|
|
migi
Poissa
Suosikkijoukkue: Vähemmän maaleja päästänyt joukkue voittaa
|
|
Vastaus #89 : 16.06.2010 klo 14:26:28 |
|
EM-kisat ovat yleisesti olleet 2000-luvulla parempia tai ainakin viihdyttävämpiä kuin MM-kisat, molempiin mahtuu täytejoukkueita. Näihin kisoihin Euroopasta olisi jotain lisäarvoa antaneet ainoastaan Venäjä ja Turkki, ehkä myös Bosnia. Silti historiallisista ja muista seikoista juontuen aina MM>EM, näin se vain menee. Nämä ovat koko maailman kisat, enkä mitenkään ymmärrä niitä puheita että Euroopasta pitäisi olla 25 maata.
Ei pitäisikään olla 25:tä Euroopasta, vaan MM-kisoissa pitäisi olla yhteensä 24 joukkuetta.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #90 : 16.06.2010 klo 14:33:33 |
|
Mitä loistoon tai sen puutteeseen tulee niin nykymaailmassa parhaat seurajoukkueet ovat selkeästi parempia kuin parhaat maajoukkueet, joten samanlaista fantastisten suoritusten tulvaa kuin vaikkapa eräissä CL-matseissa ei MM-kisoissa nähdä. Mikä vielä oleellisempaa ei maajoukkueilla ole selkäytimiin saakka reenattuja hyökkäyksiinlähtöjä ja juoksulinjoja siinä kuin seurajoukkueilla. Näinhän se vähän menee, kahdestakin syystä. Nykyään suurimmat seurajoukkueet pystyvät hankkimaan juuri sellaiset pelaajat, jotka valmentajat haluavat. Toisekseen seurajoukkueet pystyvät harjoittelemaan keskenään huomattavasti enemmän ja hiomaan yhteispeliä ja syöttökuvioita. Silti MM-kisojen maajoukkuefutiksesta mielenkiintoisen tekevät ne joukkueet, jotka pelaavat korkealla tasolla sellaista peliä, jota ei Euroopassa välttämättä nähdä. Paras esimerkki oli tästä mielestäni Saksan kisojen Argentiina. Samalla peleissä korostuu tietystä jalkapallokulttuurista tulevien tyypillinen peli. Siinä, missä seurajoukkueet voivat hankkia taitavia brasseja hyökkäykseen ja puolustavia pelaajia muualta, niin maajoukkueessa saamme nähdä esim. brassihyökkääjät ja puolustajat yhdessä.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #91 : 16.06.2010 klo 15:21:33 |
|
Täysin eri! EM-kisoissa on joka vuonna joukkueiden yleistaso ollut kovempi kuin MM-kisoissa, ja nimenomaan 32 joukkueen MM-kisoissahan on paljon enemmän näitä heittopusseja mukana kuin 16 EM-kisoissa. MM-kisoista ainoastaan Brasilia ja Argentina vahvistaisivat selkeästi EM-kisoja sekä tietyin varauksin Norsunluurannikko. MM-kisoissa on yleisesti paljon isommat tasoerot kuin EM-kisoissa. Tätä Eurooppa-keskeistä mantraa kuulee todella usein. Todellisuudessahan nämä keskitason eurooppalaisjoukkueet ovat toistuvasti MM-kisojen heittopusseja ja täyteporukoita. EM-kisoihin pelaajatkin asennoituvat vähän vähemmän tosissaan siinä missä MM-kisat ovat aina iso juttu. EM-kisoissa voidaan nähdä Kreikan kaltaisia yllätysmestareita, mutta MM-kisoissa voittaja on aina todella kova joukkue. Eurooppalaisten heikosta tasosta kertoo se, että Puolan kaltaiset keskikastin porukat jäävät toistuvasti alkulohkoon. 2006 Ecuador kukisti Puolan ja Serbia oli koko kisojen jumbo (lohko oli kova, mutta persraiskaus oli myös totaalinen). Tshekki oli 2004 EM-kisoissa kova joukkue, mutta jäi alkulohkoon 2006 Ghanan taakse. Kroatia ei voittanut Ausseja eikä Japania ja jäi alkulohkoon. Toki muuten Euroopassa järjestettävissä kisoissa eurooppalaiset ovat olleet aika vahvoja. 2002 puolestaan Ranska oli lohkojumbo, Slovenia jäi nollille, Portugali ja Puola jäivät alkulohkoon, Kroatia ja Italia jäivät Meksikon taakse alkulohkossa. Toki alkulohkon jälkeen ei-eurooppalaisille joukkueille tulee vaikeammat ajat pl. Brasilia ja Argentiina. Euroopan ulkopuolella pelattavissa kisoissa eurooppalaisten kovuus on kuitenkin murentunut, vaikka 1994 USAssa eurooppalaiset olivat vahvoja. Nyt, kun seuraavat kisatkin ovat Euroopan ulkopuolella, niin eiköhän taso joudu taas kunnolla puntariin. Millä tavalla muka 2002 MM-kisat pettivät 2002 kisat eivät varmaan olleet tasoltaan tasokkaimmat kisat, mutta mielestäni ne olivat erittäin viihdyttävät kisat avauspelistä lähtien. Esim. Ranskan täydellisestä hallinnasta ja lukuisista tilanteista, tolpista, ylärimoista ym. huolimatta Senegal voitti Ranskan ainoasta tilanteestaan, Ruotsin ja Englannin puolustusvoitot hurjasti hyökännyttä Argentinaa vastaan, Senegalin upeasti hyökkäävää peliä pelannut jokkue oli positiivinen yllätys ja eteni jatkopeleihin, myös Espanja oli positiivinen yllätys. Brasseilla taas Ronaldo ja Rivaldo vetivät omaa showtansa ja siinä ohella Ronaldinho, Roberto Carlos ja Edmilson tekivät huikeita näyttäviä maaleja, Saudi-Arabian molarin varmaan muistaa surkuhupaisuudessaan kaikki ottelusta, jossa hän päästi Saksaa vastaan 7 tai 8 maalia. Kisoissa oli myös paljon draamaa, jota aiheutti muun muassa Etelä-Korea. Esim. alkulohkossansa Portugali oli viimeisessä ottelussa pakkovoiton/tasapelin edessä Koreaa vastaan, mutta ottelun hallinnasta huolimatta Korea voitti sinnikkään taistelun jälkeen 1-0 ja viimeisenä jäi mieleen Conceicaon viime hetkien huikeat maalinteko/järjestely-yritykset ja se viimeinen tolppalaukaus, joka päättyi Conceicaon kyyneliin. Kaikki varmaan muistaa myös Italia-Korean dramaattisen jännitysnäytelmän, sen ettei Ranska tehnyt maaliakaan koko kisoissa, Argentinan pään puskemisen Ruotsin ja Englannin puolustusmuuriin, Sükurin kaikkien aikojen nopeimman maalin, Rivaldon naurettavan putoamisen sekä dramaattisen Espanja-Korea matsin. Ja lopulta oikea mies voitti huippuesityksillään kisat eli '' EL FENOMENO''. MM 2002 tarjosi kaikkea mitä hienoilta kisoilta voi odottaa eli suuria tunteita, suurta draamaa, upeita yksilösuorituksia, upeita maaleja, suurta intensiteettiä, kovalla puolustustaistelulla hankittuja voittoja sekä myös upealla hyökkäyspelillä. Ainoastaan heikko tuomaripeli latisti vähän 02 -kisoja. Ehkä 2002-kisoissa oli tiukkoja ja yllätyksellisiä pelejä alkulohkossa, mutta näiden ja seuraavien yllätysten takia jatkopeleistä tuli melkoinen floppi. Korean maksettu jatkoonmenokaan ei oikein innostanut. Italiakin taisi tehdä pari maalia Koreaa vastaan, mutta ne hylättiin aiheettomasti paitsioina. Suuri MM-kusetus 2002.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #92 : 16.06.2010 klo 15:25:46 |
|
Ei pitäisikään olla 25:tä Euroopasta, vaan MM-kisoissa pitäisi olla yhteensä 24 joukkuetta. Höpö höpö. Karsinta on jo nyt todella rankka monessa maanosassa ja kovia jengejä jää ulkopuolelle, kuten Afrikan mestari ja EM-välieräjoukkue. MM-kisoissa on aina mukana pikkumaita, jotka ovat onnistuneet karsinnoissa. Näille maille osallistuminen on tärkeää, kuten Suomellekin olisi. Karsintaa ei pidä kiristää, koska nyt tarjotaan useammalle maalle mahdollisuus MM-unelmaan ja toisaalta varmistetaan, että suurin osa kovista maista pääsee aina mukaan. Hehkuttamissasi EM-kisoissakin on mukana maita, joiden suuri saavutus oli pääseminen mukaan ja itse kisoissa joukkueille jää lähinnä turistin asema. Heikommiksi kisat tekee se, että pari huippua puuttuu ja joukkueet ovat liian samankaltaisia.
|
|
|
|
Columbo
Poissa
|
|
Vastaus #93 : 16.06.2010 klo 15:27:07 |
|
Niin, kiintiöistä puhuttaessa pitää muistaa että nykyiselläänkin Euroopasta kaikki mestaruutta realistisesti tavoittelevat porukat mahtuvat aina mukaan. Loput ovat sitten tätä ynnä muut-osastoa, joiden pellinen anti jää yleensä vähäiseksi.
|
|
|
|
migi
Poissa
Suosikkijoukkue: Vähemmän maaleja päästänyt joukkue voittaa
|
|
Vastaus #94 : 16.06.2010 klo 16:03:12 |
|
Tätä Eurooppa-keskeistä mantraa kuulee todella usein. Todellisuudessahan nämä keskitason eurooppalaisjoukkueet ovat toistuvasti MM-kisojen heittopusseja ja täyteporukoita. EM-kisoihin pelaajatkin asennoituvat vähän vähemmän tosissaan siinä missä MM-kisat ovat aina iso juttu. EM-kisoissa voidaan nähdä Kreikan kaltaisia yllätysmestareita, mutta MM-kisoissa voittaja on aina todella kova joukkue.
Mitä helvettiä nyt taas?? Kreikka ei siis ollut muka todella kova joukkue voittaessaan Euroopan Mestaruuden, vaan voitti sen pelkästään kun muut eivät yrittäneet tosissaan Eikö Kreikalla ollut tarpeeksi Pepsi-poikia joukkueessa kun ei mielestäsi ollut todella kova joukkue?? Mielestäsi ilmeisesti vain nimekkäiden yksilöiden täyttämät joukkueet ovat mestaruuden arvoisia , ymmärtäisin tällaisia kommentteja tulevan vielä joltain ylä-asteen teinareilta... Ja sehän on myös positiivinen asia, että mestaruuden voi voittaa myös vähemmän julkisuudessa oleva joukkue.
|
|
|
|
migi
Poissa
Suosikkijoukkue: Vähemmän maaleja päästänyt joukkue voittaa
|
|
Vastaus #95 : 16.06.2010 klo 16:05:03 |
|
Hehkuttamissasi EM-kisoissakin on mukana maita, joiden suuri saavutus oli pääseminen mukaan ja itse kisoissa joukkueille jää lähinnä turistin asema.
Kyllähän tämä sama pätee yhtälailla MM-kisoihinkin : .
|
|
|
|
migi
Poissa
Suosikkijoukkue: Vähemmän maaleja päästänyt joukkue voittaa
|
|
Vastaus #96 : 16.06.2010 klo 18:33:20 |
|
Espanja-Sveitsi on tähän mennessä kisojen paras ottelu . Ehkäpä tässä onkin käänne kohta, josta lähtien tulevatkin ottelut ovat tasokkaampia kuin aiemmat ja näemme lopulta kelpo kisat .
|
|
|
|
interfax
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkeli
|
|
Vastaus #97 : 16.06.2010 klo 18:59:56 |
|
Taktisesti viisaat kisat on ensimmäisellä kierroksellä nähty. Oikeastaan vain Australia lähti isolla taktisella virhearviolla peliinsä. It’s a few times we’ve said that in this tournament. The popularity of counter-attacking football amongst the best sides has bred a fear of attacking among the weaker sides, because they leave gaps at the back. Those hoping for more goals might be disappointed – there’s little to suggest that attacking football is the best way to cause the favourites problems. http://www.zonalmarking.net/2010/06/16/brazil-2-1-north-korea-tactics/
|
|
|
|
Forester
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Kontu, Nottingham Forest, Suomi & Sumusaaret
|
|
Vastaus #98 : 16.06.2010 klo 19:51:26 |
|
Kiva jos pulustus toimii, mutta Portugali-Norsut oli kyllä melkoista paskaa.
Jos ei nyt aivan ripulia, mutta top-3 tylsimpään meni heittämällä. Tämänpäiväiset Chile-Honduras ja Espanja-Sveitsi jo mielenkiintoisempia seurata. Toivotaan, että tahti paranee jatkossa. Ja onneksi saatanantorvia on saatu vähän dempattua...
|
|
|
|
ICKE
Poissa
Suosikkijoukkue: RSC Anderlecht, HJK
|
|
Vastaus #99 : 16.06.2010 klo 21:22:43 |
|
Hirveää paskaa. Maajoukkuefutiksen voikin tällä menolla lopettaa nykyisessä muodossaan ja antaa amatöörien jatkossa pelata pelit.
|
|
|
|
|
|