G. Neville
Poissa
|
|
Vastaus #150 : 03.06.2014 klo 21:24:31 |
|
AC Oulun nuorten pelaajien esiinmarssi onkin ollut ilahduttavaa katseltavaa. Millaisia neuvoja pyrit asemassasi antamaan näille nuorille lupauksille?Yksi tärkeä asia on vaatimustason pitäminen korkealla. Itse tiedän millainen vaatimustaso on ulkomailla, missä harjoitellaan ja pelataan joka päivä. Liian paljon kuulee sitä, että kun suomalainen kaveri lähtee ulkomaille, niin ensimmäinen kommentti on, että täällä mennään vähän kovempaa. Miksei me Suomessakin voitaisi mennä vähän kovempaa? Toinen asia on sitten treenauksen laatu. Meidän ei tarvitse keksiä jalkapalloa uudestaan ja me pystymme kyllä tekemään ihan samat harjoitteet kuin joku Barcelona. Ainut ero on siinä, miten siellä Barcelonassa tehdään se yksittäinen harjoite verrattuna siihen, miten se Suomessa on totuttu tekemään. Päästäksemme sinne Barcelonan tasolle, täytyy meillä valmentajien lisäksi myös pelaajien ymmärtää sen yksittäisen treenin tarkoitus. Foppe de Haan opetti minulle Hollannissa aikoinaan sen, että pelikentällä kaikessa tekemisessä pitää olla aina jokin tarkoitus. Tuota opetusta koitan jakaa eteenpäin myös meidän nuorille.Noin joulukuussa 2011. (Tuolta: http://acoulu.faarao.org/aciaa/aciaa-joululehti/ koko siihenastista uraa käsittelevä haastattelu s. 13–15) Veikkaan, että Nure voi olla tuossa pestissään erinomainen mentori pohjoissuomalaisten huippujen kehittämiseen, kunhan osaa ainakin alkuvaiheessa jakaa tarpeeksi vastuuta myös meritoituneimmille junnuvalmentajille. Ja kunhan junnut oppivat ymmärtämään Nuren pelihuumoria nopeampaa kuin Sohlo...
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
|
Vastaus #151 : 04.06.2014 klo 10:43:14 |
|
Tällainen löytyi Hakan kausikirjasta mallia 1991.
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #152 : 04.06.2014 klo 11:00:32 |
|
"Mika" Nurmelan uralle toki iso
|
|
|
|
penkillä
Poissa
|
|
Vastaus #153 : 04.06.2014 klo 21:01:20 |
|
Nure on osoittanut itse toteuttavansa saarnaansa, joka ainoa vuosi ollut ac:n pre-season kuntotesteissä parhaiden joukossa. Kestävyydessä aina ykkönen, kole muistaakseni pystyi laittamaan kampoihin. Joka ainoassa treenissä on jaksanut vittuilla. Ei koskaan löysäillyt, vaikka olikin jo jäähdyttelemässä. Koskaan ei ollut vamman takia pois. Kipu on tunne, ei este harjoitella. Respectah!
|
|
|
|
Koipsin kasvatti
Poissa
Suosikkijoukkue: punamustat, KoiPS
|
|
Vastaus #154 : 04.06.2014 klo 22:37:27 |
|
Respect on se viimeinen sana, jonka tuosta äijästä voi sanoa. Say no to racism nure.
|
|
|
|
don Mara
Poissa
|
|
Vastaus #155 : 04.06.2014 klo 23:03:46 |
|
Valkeakoskella Nurea kutsuttiin nimella Nurejeff tuolloin 90-luvun alussa, viittauksetana legendaariseen balettitanssijaan Rudolf Nurejeffiin. Syynä arvaamattoman taiteellinen pelityyli, joka jotenkin muuttui tuolla armottomassa keski-euroopan kattilassa. Oli hauska seurata Nurea myöhemmin kun siitä harhauttelevasta amiskukkakepistä oli tullut armoton voimajyrä, ja jengi arvosteli kaveria kaavamaisuudesta. Nuori Nure oli muuttunut mutta tilalle oli tullut laadukas pelikone.
|
|
|
|
Manfred Ahne
Poissa
|
|
Vastaus #156 : 16.06.2014 klo 20:18:52 |
|
Harmi, että lopettaa nyt. Olisi ensi kaudella saanut ensimmäisenä suomalaisena 700 sarjaottelua täyteen.
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
|
Vastaus #157 : 21.06.2014 klo 19:18:55 |
|
En oikein pidä tuosta Nuren studiotyöskentelystä tai sitten en vain ole samalla aaltopituudella. Äsken esimerkkinä dumasi täysin Iranin pelityylin (Argentiinaa vastaan) ja julisti ettei arvosta pätkääkään jos tuolla tyylillä pääsee pisteille. Mitä helvettiä Iranin sitten pitäisi tehdä? Lähtä mukaan jogabonitoon ja ottaa 10-0 nokkaan? No pääasia että vetää täysillä kauden loppuun ACOssa ja auttaa seuraa pysymään ykkösessä.. (Kylläpä muuten masensi tuo kauden ainoan tavoitteen kirjoittaminen)
|
|
|
|
Pub
Poissa
|
|
Vastaus #158 : 21.06.2014 klo 20:07:36 |
|
Täys paska koko jätkä. Vitunmoinen ininä ennen peliä ettei Iranilla mitään saumaa. Sitten ei oo miestä myöntää että väärässä.
|
|
|
|
David Hume
Poissa
Suosikkijoukkue: U-S-A!
|
|
Vastaus #159 : 21.06.2014 klo 20:08:59 |
|
Paska pelaaja - vielä paskempi "asiantuntija".
|
|
|
|
Cafffkaff
Poissa
Suosikkijoukkue: Temesta IF
|
|
Vastaus #160 : 21.06.2014 klo 20:31:22 |
|
Nurella oli tietoa etteivät Iranin pelaajat nauti MM-kisoista joutuessaan vetämään tuolla taktiikalla.
|
|
|
|
Utiny
Poissa
|
|
Vastaus #161 : 21.06.2014 klo 20:33:05 |
|
Nurella oli tietoa etteivät Iranin pelaajat nauti MM-kisoista joutuessaan vetämään tuolla taktiikalla.
Tottakai pelaajat ja kannattajat olisivat nauttineet enemmän jos Iran olisi lähtenyt peliin ilman puolustajia ja hävinneet 10-0.
|
|
|
|
pelurit
Poissa
|
|
Vastaus #162 : 21.06.2014 klo 20:34:15 |
|
Pelashan suomikin Epanjaa vastaan samalla tavalla pallon perässä juoksien kuin Iran.Eipä puhuttu paskasta pelistä Suomen kohdalla.
|
|
|
|
Utiny
Poissa
|
|
Vastaus #163 : 21.06.2014 klo 20:36:07 |
|
Eipä puhuttu paskasta pelistä Suomen kohdalla.
Ai ei? Tätähän kendistit huusivat yhdessä kuorossa. "Suomi voitti anti-jalkapallolla" "juhlitaan kuin maailmanmestaruutta" yms yms.
|
|
|
|
Lauantai-illan Nostalgia
Poissa
Suosikkijoukkue: Mummolan puusauna ja Aulis Virtanen
|
|
Vastaus #164 : 21.06.2014 klo 20:42:58 |
|
Ai ei? Tätähän kendistit huusivat yhdessä kuorossa. "Suomi voitti anti-jalkapallolla" "juhlitaan kuin maailmanmestaruutta" yms yms. Kendoääliöt, jotka eivät jalkapallosta mitään ymmärrä, ovat asia erikseen. Nurmelan antijalkapallotteluun olisi tosiaan pitänyt vastata Espanja-Suomi -tasapelin argumentilla. Olikohan Nure pettynyt Suomen esitykseen ja "Gijonin ihmeeseen".
|
|
|
|
Control
Poissa
|
|
Vastaus #165 : 21.06.2014 klo 20:43:56 |
|
Hyvin joku oli twiitannut, että kun Suomi pelaa samalla tavalla Espanjaa vastaan on se vuoden urheiluteko ja kun Iran pelaa on se antijalkapalloa..
|
|
|
|
Utiny
Poissa
|
|
Vastaus #166 : 21.06.2014 klo 20:44:09 |
|
Kendoääliöt, jotka eivät jalkapallosta mitään ymmärrä, ovat asia erikseen. Nurmelan antijalkapallotteluun olisi tosiaan pitänyt vastata Espanja-Suomi -tasapelin argumentilla. Olikohan Nure pettynyt Suomen esitykseen ja "Gijonin ihmeeseen".
Tästä toki samaa mieltä. Olin vähän unohtanut näköjään missä topicissa oltiin..
|
|
|
|
Knossos
|
|
Knossos
Vastaus #167 : 21.06.2014 klo 20:51:12 |
|
Hyvin joku oli twiitannut, että kun Suomi pelaa samalla tavalla Espanjaa vastaan on se vuoden urheiluteko ja kun Iran pelaa on se antijalkapalloa..
Onko Nure kutsunut Espanja-tasuria vuoden urheiluteoksi tai onko Iranin peli kollektiivisesti muidenkin kuin Nuren toimesta haukuttu antijalkapalloiluksi? Turhanpäiväistä olkiukkoilua yhden ylimielisen mulkun antamien kommenttien perusteella.
|
|
|
|
Matthias Sindelar
Poissa
Suosikkijoukkue: Jamo, Tuco, Jorma
|
|
Vastaus #168 : 21.06.2014 klo 21:37:49 |
|
Varmasti tekee hyvää Pohjoisen pelaajakehitykselle tällaisen mulkun ottaessa siellä komennon.
|
|
|
|
RistoReipas
Poissa
|
|
Vastaus #169 : 22.06.2014 klo 02:08:15 |
|
Varmasti tekee hyvää Pohjoisen pelaajakehitykselle tällaisen mulkun ottaessa siellä komennon.
Mulkku saatat olla, mutta onneksi sen komennon sentään ottaa Nure.
|
|
|
|
kapten
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki suomalainen jalkapalloilu
|
|
Vastaus #170 : 22.06.2014 klo 09:19:31 |
|
Nurmelan antijalkapallotteluun olisi tosiaan pitänyt vastata Espanja-Suomi -tasapelin argumentilla. Olikohan Nure pettynyt Suomen esitykseen ja "Gijonin ihmeeseen".
Ehkä parempi olisi ollut kysäistä vaikka Serbia - Suomi MM-karsintaottelusta Hodarin aikana. Nure pelas oikeaa laitalinkkiä ja oli enimmän osan ottelua korkeintaan 10 m etäisyydellä omasta rankkarialueesta. Niillä korteilla on pakko pelata mitkä on kädessä ja kukin niillä yrittää parhaan mahdollisen tuloksen saada. Tyyli on vapaa. Ot: Jos vielä palataan siihen, miksi eilinen Argentiina - Iran oli paskaa katsottavaa johtui se omasta mielestäni Iranin puolustusvoittoista taktiikkaa enemmän Argentiinan hitaasta ja laiskasta pallonliikuttelusta.
|
|
|
|
Gheddafi
Poissa
Suosikkijoukkue: Ne, jotka ei koskaan pärjää
|
|
Vastaus #171 : 22.06.2014 klo 09:55:37 |
|
Kunnioitan ehdottomasti Nurea pelaajana, mutta asiantuntijana mies on aivan väärässä paikassa. Litti on bussitaktiikasta täysin eri linjoilla kuin Nure: http://yle.fi/urheilu/litmanen_bussitus_on_joskus_ainoa_mahdollisuus/7312844OT, mutta Hodgsonin Suomi ja se taktiikka on mielestäni Suomelle paljon optimaalisempi kuin mikään tikitaka. Ennalta selvästi parempaa vastustajaa vastaan tulisi Suomen pelata aina samalla taktiikalla kuin Iran eilen Argentiinaa vastaan.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #172 : 22.06.2014 klo 09:58:48 |
|
Nure on tosiaan kommentaattorina täysi turhake. Pelivuosia on takana kohta sata, mutta mieheltä ei tule mitään lisäarvoa pelin seuraamiseen selostamosta käsin ja hyvin harvoin mitään lisää myöskään studiosta.
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #173 : 22.06.2014 klo 11:04:31 |
|
Nuren kommenteista huokuu katkeruus Jippoa kohtaan.
|
|
|
|
Rents
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Käpylän pallo, Greta Thunberg
|
|
Vastaus #174 : 22.06.2014 klo 16:14:28 |
|
Nure on mielestäni ihan virkistävä poikkeus kommentaattorien joukossa. Erilaisia persoonia tarvitaan. Kaverilla on myös selkeä ulosanti, toisin kuin monella muulla tuossa hommassa. Kaikista asioista en ole samaa mieltä, mutta ei se minua haittaa. Vaikuttaa myös sellaiselta ihmistyypiltä, jonka kanssa itselläni saattaisi mennä helposti sukset ristiin, jos olisi työkaverini. Työkaverina saattaa tosin olla ihan erilainen, minkä kuvan antaa julkisuuteen. Joka tapauksessa television välityksellä ihan mielenkiintoinen seurattava. Ei kaikkien tarvi olla niitä " joo joo" -miehiä.
|
|
|
|
|
|