Venire
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku
|
|
: 18.10.2009 klo 19:20:06 |
|
Suomen Cupin toinen välierä on kauden päättäneen höntsän pikauusinta. Molemmilla joukkueilla oli liigan päätösottelussa kentällä vaihto- ja jämämiespainotteinen avauskokoonpano, mikä näkyi etenkin Interin pelissä yhteispelin puutteena ja päämäärättömänä hyökkäyspelinä. Sinimustien riveissä debyyttinsä tekivät loppukauden vahvistus Martin Civit, pitkään loukkaantuneena ollut Pablo Gomez-Marttila ja Kakkosta tahkonnut Felix Åkerlund. Vaikka keskikentän trio esiintyi debyytissään hienosti, olisi yllätys jos välierässä kukaan näistä saisi vastuuta. Tulokseen 1-3 päättynyt ottelu toimii joka tapauksena sopivana niskalenkkinä, etenkin kun lahiapinat päättivät myllyttää poliiseja ja eivät toivottavasti pääse kannattamaan omiaan.
Interillä on ottelusta varmuudella sivussa pelikieltoa kärsivä Alberto Ramirez. Beton korttitili täyttyi Klubia vastaan toistamiseen tällä kaudella, ja meksikaani on kertaalleen ajettu ulos kentältä kahdella keltaisella, joten sääntöjen mukaan hän olisi ulkona myös tästä ottelusta lisäpelikiellon takia. Albertoa ei ole kentällä loppukaudella paljoa nähty todennäköisesti sopimuksen päättymisen takia, joten pelin pitäisi rullata kauden tärkeimmän pelaajan puuttumisesta huolimatta.
Nyman ottaa paikkansa keskuspuolustuksessa, ja toisena topparina nähdään toivottavasti hyvin esiintynyt Sanevuori. Vaspana Klubi-ottelussa pelannut Nikkari saanee vastuuta Pänän paikalla huolimatta kapteenin pelikiellon päättymisestä, sen verran pirteästi Ville Klubia vastaan kuitenkin esiintyi että on ansainnut lisävastuuta toisin kuin kostamiseen keskittyvä kapteeni. Keskikentällä nähtäneen Kauko-Paajanen-Pertot jossain koostumuksessa, todennäköisesti kahden pelaajan pohjalla, ja Civit, PGM sekä Åkerlund jäävät penkille. Ojala ja Furkka palaavat avaukseen ilman sen suurempaa kohua, mutta toisen laiturin paikan voi vaikka arpoa. Maalissa Monsalve niin kauan kun Bantamoi on rikki.
Interin mahdollinen avauskokoonpano:
Furuholm Ojala Pertot Tumanto Kauko Paajanen Nikkari Sanevuori Nyman Aho Monsalve
1-4 (Rapu; Furkka, Ojala, Kauko, Tumanto) AM 600
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.10.2009 klo 05:04:16 kirjoittanut Venire »
|
|
|
|
|
Kuisma
Poissa
Suosikkijoukkue: 261008 | 151119
|
|
Vastaus #1 : 18.10.2009 klo 19:39:52 |
|
Kai Pänä sentään kolmen matsin pelikieltonsa on KuPS-, HJK- ja Lahti-otteluissa kärsinyt? Melkein veikkaisinkin hänen avaukseen palaavan ja Kennedyn miehittävän vapaan laiturin tontin ellei ihmeitä tapahdu. Edit: Lisättäkööt vielä että Inter ei ole hävinnyt yhdeksään otteluun ja viimeisin tappio on yli kaksi kuukautta sitten.
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.10.2009 klo 20:03:12 kirjoittanut Kuisma »
|
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 18.10.2009 klo 19:47:09 |
|
Vaikka ottelu pelataan Lahden Stadionilla, lähtee FC Lahti altavastaajana otteluun. Viime aikaisten tuloksiten perusteella on Inter selvä suosikki, mutta Lahdella lienee hyvä yllätyssauma. Varsinkin kun Lahti saa kokoonpanoon mukaan Jari Litmasen. Puolustuslinja on Lahden suurin kysymysmerkki, todennäköisesti keskuspuolustuksessa nähdään taas pari Huuhka-Toivomäki, ja puolustuksen laidoilla köyhän miehen "Roberto Carlos" Eerola ja Konsta Hietanen. Eerolan rooli linjassa tulee olemaan merkittävä, onhan hän kokenein nelikosta, ja omaa myös kokemusta kovista Cupin peleistä. Kannattajien kauden pelaajaksi valitsema Jukka Vanninen aloittaa keskikentän pihkatappina, parinaan Eero Korte. Laidoille onkin sitten enemmän miehiä tarjolla, mutta aloituksessa nähtäneen Shala ja Fofana. Fofanalla on ollut ongelmia polven kanssa, mutta mistään vakavasta ei ole kyse, ja mustan kuhnurin pitäisi olla pelikunnossa. Kärkiparina aloittaa Rafael ja Litmanen. Litmasen roolia ei voi väheksyä tässä matsissa, ja ottelun yksi kulminaatiopisteistä onkin Jarin todennäköinen kentän dominointi, niin henkisesti kuin pelillisesti. Siltikin Lahden kannalta näkisin tärkeimpänä pelillisenä asiana Vannisen roolin puolustuksen tukijana. Maalissa aloittaa Viktor Sentpeteri, jolta odotetaan kauden parasta peliä, mikäli Lahti mielii Cupin finaaliin. Interin vaarallisin pelaaja lienee Furuholm sekä laadukkaita erikoistilanteita juoniva Ojala. Oman panoksen peliin tuo myös kotiyleisö, joka janoaa menestystä heikosti menneen liigakauden päätteeksi. Cupin finaali ja mahdollinen europaikka on asioita, jotka korjaisivat kauden roimasti plussan puolelle. Yleisöryntäystä ei liene tulossa, mutta tunnelmaltaan ottelu tulee olemaan yksi kauden parhaimmista, sillä katsomossa on vain ne joita todella kiinnostaa. Todennäköisesti oman silauksen otteluun tuo myös poliisivoimat, onhan ottelu luokiteltu viime lauantain kohtaamisen jälkeen ns. korkean riskin tapahtumaksi.
Lahden todennäköinen avauskokoonpano:
Rafael Litmanen Shala Korte Fofana Vanninen Eerola Huuhka Toivomäki Hietanen
Sentpeteri
|
|
|
|
Venire
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku
|
|
Vastaus #3 : 19.10.2009 klo 05:01:04 |
|
Kai Pänä sentään kolmen matsin pelikieltonsa on KuPS-, HJK- ja Lahti-otteluissa kärsinyt?
Ai niin, se KuPS-ottelu... pääsi unohtumaan.
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
|
Vastaus #4 : 19.10.2009 klo 09:11:09 |
|
Nyhhä se kaus vasta alkaa! Ei tää vaai ku kahen matsin voittoputken, onko liikaa pyyetty (luultavasti)?
|
|
|
|
Offensive Leftwinger
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku IF Brommapojkarna
|
|
Vastaus #5 : 19.10.2009 klo 14:57:42 |
|
Kai sinne nyt Pänä laitetaan Littiä sukittamaan ja antamaan kovuutta muillekin lahiapinoille. Samalla saadaan aikaan Nikkariin nähden aavistuksen tehokkaampaa liikettä laidalle.
|
|
|
|
Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
|
Vastaus #6 : 19.10.2009 klo 17:24:34 |
|
Nyhhä se kaus vasta alkaa! Ei tää vaai ku kahen matsin voittoputken, onko liikaa pyyetty (luultavasti)?
Aika paljon saa tapahtua, että finaaleihin mennää ja siellä vielä voitetaan. On sitä hullumpiakin asioita tosin tapahtunu. Olis jo sunnuntai!
|
|
|
|
shanks
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 19.10.2009 klo 20:46:00 |
|
Monelta matsi on? Oon ite reissaamassa kaukaa P-Karjalasta ja pitäs tietää monelta starttaan automobiilin.
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #8 : 19.10.2009 klo 20:47:34 |
|
Ois ollu öympi jos ois pelattu lauantaina
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #9 : 19.10.2009 klo 20:49:35 |
|
Monelta matsi on? Oon ite reissaamassa kaukaa P-Karjalasta ja pitäs tietää monelta starttaan automobiilin.
18.30
|
|
|
|
Huupponen
2017
Paikalla
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #10 : 20.10.2009 klo 15:10:18 |
|
Tuleeko radiosta?
Eikun siis, paljon maksaa liput?
|
|
|
|
kouhi
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #11 : 20.10.2009 klo 18:41:00 |
|
Eiköhän Lahti tämän hoida selvin lukemin, sanotaan nyt vaikka 5-0 (Rafael 2, Kuningas 2, Eerola)
|
|
|
|
Aachi
Poissa
Suosikkijoukkue: Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee
|
|
Vastaus #12 : 20.10.2009 klo 19:06:05 |
|
Inter hoitaa tämän 0-5 maalintekijöinä (Furuholmx3, ojala ja lehtonen )
|
|
|
|
la bromista
Poissa
Suosikkijoukkue: SMJ | FC Barcelona
|
|
Vastaus #13 : 20.10.2009 klo 19:16:01 |
|
Jos viimeisten pelien vire jatkuu, Interin pitäisi viedä tämä melko ''helposti''. Mutta Cup -ottelut ovat aina erilaisia, joten veikataan vain 2 - 0 -voittoa Interille. Maalit tekee Ojala ja Furuholm.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.10.2009 klo 15:14:25 kirjoittanut la bromista »
|
|
|
|
|
Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
|
Vastaus #14 : 21.10.2009 klo 06:34:43 |
|
Lahden todennäköinen avauskokoonpano:
Rafael Litmanen Shala Korte Fofana Vanninen Eerola Huuhka Toivomäki Hietanen
Sentpeteri
Tällä kokoonpanolla voisi voitto tulla. Tuo topparipari pelottaa eelleen ja aika varmasti omissa soi ainakin kerran. VAnninen tosin pääsee takasin omalle paikalleen ja tuo sitä kautta varmuutta puolustuspelaamiseen.
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
|
Vastaus #15 : 21.10.2009 klo 08:14:51 |
|
Tällä kokoonpanolla voisi voitto tulla. Tuo topparipari pelottaa eelleen ja aika varmasti omissa soi ainakin kerran. VAnninen tosin pääsee takasin omalle paikalleen ja tuo sitä kautta varmuutta puolustuspelaamiseen.
vähän on sellanen paska kutina, että Lahen kaus päättyy sukkosena. Varsinkin tolla toppariparilla. Pistäisin V.Stigman arvioista vielä paremmaksi, ja sanoisin että noilla pakeilla vastustajan takuumaalien määrä on 2, ja tuo jo vaatiikin jonkinlaista venymistä.
|
|
|
|
McAlpine
Poissa
Suosikkijoukkue: InterTurku
|
|
Vastaus #16 : 21.10.2009 klo 09:24:30 |
|
Eiköhän Lahti tämän hoida selvin lukemin, sanotaan nyt vaikka 5-0 (Rafael 2, Kuningas 2, Eerola)
Väärä joukkue, tepsillä nämä cup-suoritukset Vaikea peli tulee, olisin toivonut tappiota edellisessä pelissä - nyt lähdetään takki auki ja Litti adjutantteineen rankaissee moisesta ylimielisyydestä säälittä Toivotaan kuitenkin niukkaa 1-2 voittoa, Litti kerran ja Ojala kahdesti.
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 21.10.2009 klo 12:25:32 |
|
Tällä kokoonpanolla voisi voitto tulla. Tuo topparipari pelottaa eelleen ja aika varmasti omissa soi ainakin kerran. VAnninen tosin pääsee takasin omalle paikalleen ja tuo sitä kautta varmuutta puolustuspelaamiseen.
Sunnuntaina pitäisi FC Lahden puolustaa joukkueena mahdollisimman tiivisti, jottei Inter pääse haastamaan kokematonta puolustuslinjaa. Hietaselta vaaditaan myös nappipeliä pakin paikalla, ylimääräiset höntyilyt pitäisi karsia pois, ja keskittyä ensisijaisesti puolustustyöskentelyyn. Jos haetaan positiivisia puolia puolustuslinjasta, löytyy sieltä ainakin tarvittava määrä nopeutta. Sen sijaan jos Haara ja Toivomäki joutuvat kamppailemaan paljon Interin kärkien kanssa boksissa, on joukkue suurissa vaikeuksissa. Toivottavasti (ja todennäköisesti) Mäkelä painottaa myös linkkien puolustussuuntaan pelaamista, jotta mahdolliset 2v1 tilanteet laidoilla vältettäisiin. Tämä on tärkeää siksi että vältyttäisiin pahoilta keskityspalloilta ja kamppailuilta boksissa, jossa keskuspuolustus on auttamatta liian kevyt.
|
|
|
|
Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
|
Vastaus #18 : 21.10.2009 klo 12:38:31 |
|
^Totta, hyvää analyysii Shala on ajoittain epäonnistunut puolustussuuntaan, joten en häneltä ainakaan oota hirveesti apuja. Palloahan tässä kai olisi parasta pystyä pitämään. Pallonriistoissa Fofana taasen on ollu aika hyvä. e: Ääh, emmä tätä osaa. Ei muuta kun saatananmoinen ralli päälle, sutena kurkkuun ja tällätään kun on paikka!
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.10.2009 klo 12:39:41 kirjoittanut Vinnie Stigma »
|
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 21.10.2009 klo 15:15:04 |
|
Jos ja kun Litmanen sunnuntaina pelaa on pallon pitäminen todellinen vaihtoehto. Litmasen pelatessa, Lahti pelaa käytännössä kolmella keskikenttäpelaajalla, mikä luo tietysti omat ongelmansa hyökkäyspäässä. Pahimmassa tapauksessa pallo liikkuu hyvin keskikentällä Litmasen, Korten ja Fofanan toimesta, mutta maalipaikkoihin ei päästä, koska kärjessä on vain yksinäinen Rafael. Myös jos pallon menetyksiä alkaa tulemaan, on puolustajilla kiire Furuholmin ja kumppaneiden kanssa. Toisaalta, kun pallonhallinta peli on tarpeeksi hyvää (vrt. Gorika kotona) tulee Interin puolustus olemaan reikäjuustoa. Pallo saadaan hyvin ylös nousseille laitapelaajille, jolloin boksiin saadaan voimaa (Rafaelin lisäksi) keskikentältä. Tällöin Korten ja Litmasen täytyy uskaltaa tukea hyökkäyksiä mahdollisimman vahvasti, ja nousta boksiin tekemään ykkös- ja kakkospalloista ratkaisuja.
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #20 : 21.10.2009 klo 16:06:21 |
|
Ei muuta kun saatananmoinen ralli päälle, sutena kurkkuun ja tällätään kun on paikka!
|
|
|
|
viherkenttä
Poissa
|
|
Vastaus #21 : 21.10.2009 klo 16:43:47 |
|
1-2. Viimekauden mestari iskee 80 ja 85 min ja Lahti ottelun alussa.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #22 : 21.10.2009 klo 17:13:15 |
|
Hyvää anal lyysiä Groudililta! Lahti lähtee otteluun altavastaajana sillä puolustuslinja on erittäin haavoittuvainen. Huuhka on hyvä pakki, mutta Furuholmin tasoinen kärki voi olla liikaa ja tiukoissa tilanteissa Huuhkan/Toivomäen virhe voi koitua pelin kulminaatiopisteeksi. Henkka taasen on liian pehmeä painimaan Furuholmin kanssa joten jonkinlainen työnjako on toppariparin kanssa tehtävä. Huuhka hoitaa pystypainin ja Toivomäki sitten pallollisen pelin sekä ottaa juoksuja pois. Topparipari voi olla varsinkin pääpalloissa vaikeuksissa. Pallollinen peli on toisaalta loistavaa. Vannisen merkitys korostuu varsinkin tässä pelissä kun haavoittuvaa puolustusta pitäisi yrittää suojata keskikentältä käsin. Nyt liigan paras pihkatappi pääsee näyttämään kunnolla osaamistaan. Kortekin on varmaan suht. puolustavassa roolissa. Yritetään vain pitää palloa rohkeasti omilla sillä keskikentältä löytyy kyllä pallollista taitoa Fofanan, Litmasen, Korten ja Vannisen johdolla. Rafaelia ei saa jättää liian yksinäiseksi niin kuin nyt on tupannut käymään. Vihtori varmaan aloittaa maalissa. Jännä peli tulossa, mutta uskon, että Lahden leirissä Cup on niin tärkeäksi etapiksi nostettu, että Lahti tulee tämän ottelun viemään.
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
|
Vastaus #23 : 21.10.2009 klo 17:17:37 |
|
mutta uskon, että Lahden leirissä Cup on niin tärkeäksi etapiksi nostettu, että Lahti tulee tämän ottelun viemään.
niin interin leirissähän tässä cupissa ei varmaan ole enää mitään voittamisen arvoista???
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #24 : 21.10.2009 klo 17:32:12 |
|
niin interin leirissähän tässä cupissa ei varmaan ole enää mitään voittamisen arvoista???
Tietysti on, mutta vaikuttaisi, että FC Lahti on se joukkue joka sitä enemmän haluaa. Näissä peleissä asenne on ehdottoman tärkeä. En toki tarkoita, että Interin asenteessa tulisi olemaan valittelemista.
|
|
|
|
|
|