No ei ole, ellei heimokulttuuria määritellä todella laveasti. Kannattajajoukoissa kyse on about samasta kuin hirviporukoissa: yhteinen kiinnostuksenkohde on saanut ihmiset yhteen tekemään yhdessä asioita.
Ymmärrän syytteen laveasta heimokulttuurin määrittämisestä. Mielestäni
jonkin pitämistä ei tule typistää pelkäksi kiinnostuksenkohteeksi: asiat voivat antaa yksilöille merkityksiä, jotka varsinkin löytäessään resonanssia itsensä ulkopuolelta, rakentuvat yhtenäiskulttuuriksi. Jalkapalloyhteisö on tästä oiva esimerkki, kuten myös mahdollisesti mainitsemasi hirviporukka. Molempiin kulttuurisiin merkitysverkkoihin kasvetaan, jolloin yhteisön jäsenyys tulee perittyä aivan kuten heimokulttuureissa.
Tarkoituksenani on erottaa tämä merkitysviidakosta, jossa jäsenyys ei ole yhtä kiveenhakattu. Nk.
mieshuoraus kohtaa usein kritiikkiä sen vuoksi, että se muistuttaa mekanismiltaan markkinavalintaa: Kannatettavan joukkueen valinta NÄYTTÄYTYY helposti samalta kuin esimerkiksi ruokakulttuuriset valinnat, joita motivoivat kokeilunhalu tai sosiaalinen erottautuminen. Mekanismi on joustavampi, joka käytännössä tarkoittaa muuntautumiskykyä. Oma joukkue ei ole annettu taakka, se on valinta, jota voidaan vaihtaa shamppoo- tai säilykepapubrändin tavoin. Kolikon toinen puoli (
lutuurius) taas on tarkasteltavissa aatepoliittisin käsittein.
(Tiedän kyllä monia, jotka aidosti kannattavat jotakin paskaa brittijengiä, jota pokaalit kiertävät hyvin kaukaa. Esittämäni teoretisoinnin tarkoituksena on jäsentää
lutuuri/
mieshuora -jännitteen taustalla piileviä rakenteita, EI yleistää kaikkien kannattajien käyttäytyvän samoin tavoin. Itse koen olevani kotimaisen jalkapallon ystävänä tietyllä tavalla konservatiivi ja kulttuuriperinnön suojelija. Tämän vuoksi analyysini onkin tulkittavissa kuuluvan
modernin jalkapallon vastustajien leiriin.)
Jalkapallokaan ei ole puhtaan yhteisöllistä, joten tämäkin vertaus ontuu. Jalkapallon voi ihan hyvin nähdä omana taiteenlajinaan siinä missä musiikin tai vaikkapa runoudenkin — joku viehättyy sen estetiikasta, joku toinen sen taktisista ulottuvuuksista. Kivenheiton päässä ottelunsa pelaavaa alasarjajengiä luultavasti kannustetaan eri syistä kuin mantereen toiselle puolella pelaavaa suurseuraa, jonka kannatus saattaa paikallisuuden sijaan pohjautua vaikkapa seuran toimintafilosofiaan, arvoihin tai tapaan pelata jalkapalloa.
Tässä tavoitetaan paljon omia ajatuksiani. Koen kuitenkin ongelmalliseksi
kannattamisen ja
lajiseuraamisen kyseenalaistamattoman parittamisen. Jalkapallo on laaja merkitysviidakko, kuten edellä summasin. Itsekin kannatan intohimoisesti tiettyä joukkuetta (jota en ole perinyt, mutta johon koen kulttuurisesti syntyneeni), mutta seuraan myös varsin aktiivisesti niin kansainvälistä jalkapalloa kuin myös jalkapallokulttuurisia oheis- ja lieveilmiöitä aina taiteesta ja muodista poliittisiin vääntöihin. Seuraamiseni on eri tavoin motivoitunutta kannatajatoimintani kanssa. Kannattaminen on minulle yhteisöllistä, kun taas öinen johancruijffien onanointi pitkälle omaa obsessiotani.
Jalkapallo onkin tietynlaista yksilöiden/yhteisöjen agonistista taistelua merkityksistä. Tämä topikki ja sen taustalla piilevä jännite ovat eläviä esimerkkejä tästä taistelusta kulttuurinkentillä.