Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
: 09.02.2010 klo 19:02:00 |
|
Pistänpäs topiikin pystyyn kun kukaan muu ei sitä vielä ole tehnyt.
Eli siis ensi sunnuntaina tapahtuu ihmeitä kun Lahti aloittaa Liigacup taivaleensa Ahvenanmaalla. Peli oli tarkoitus pelata jo lauantaina, mutta Jomalan tekonurmi ei sitä salli. Samaisessa hallissa viime vuonna Rafael loukkasi polvensa vakavasti, toivottavasti tällä kertaa säästytään loukkaantumisilta.
Marienhamn oli viime kauden yllättäjä ja on varmasti yksi ensi kauden mitaliehdokkaista. Liigacupissa IFK otti tosin Klubilta dunkkuun kuulemma todella huonolla esityksellä. IFK on vahvistanut rivejään mielenkiintoisella Petteri Forsselilla ja varmalla 10 maalin miehellä Mikko Paatelaisella. Tärkeitä lähtijöitä ei Arajuuren lisäksi juuri ole. Lahti on vahvistanut rivejään vain Pekka Sihvolalla joka tosin on vakuuttanut talven peleissä osaamisellaan. Lähtijöiden lista on aika pitkä sillä mm. Konsta Hietanen, Mika Hänninen, Jussi Heikkinen, Kaarlo Rantanen ja Viktor Szentpeteri jättivät seuran. Myös Henri Toivomäki lähti hakemaan kokemusta Italiaan joten hänkin on Lahden nipusta poissa. Paperilla Lahti on tällä kaudella heikompi kuin viime kaudella, mutta toivottavasti muutama täsmähankinta helpottaa. Lahti saanee Korten ja Vannisen mukaan joka helpottaa peliä huomattavasti. Toisaalta Länsitalo ja Heikari missaavat pelin yo-kirjoitusten takia. Sopimuksettomista pelaajista varmaankin Eerola ja Törmänen ovat mukana sekä tietenkin parin omat junnut. IFK Marienhamn aikoo varmasti laittaa kaikensa likoon, mutta niin tekee Lahtikin. Tasainen ja mielenkiintoinen peli tulossa jossa lopputulos voi olla mikä vaan.
Lahden ennakoitu avauskokoonpano: Sihvola Rafael Shala Fofana Heini Korte Eerola Huuhka Vanninen Värttö Leino
Kiinnitä huomiota seuraaviin pelaajiin:
- Mikko Paatelainen, Petteri Forssel. - Sihvola, Leino, Värttö.
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.02.2010 klo 16:33:26 kirjoittanut Rafu »
|
|
|
|
|
Chief
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #1 : 09.02.2010 klo 23:26:48 |
|
IFK vie 2-0, Paatelainen & Simunac
|
|
|
|
Jones
Poissa
Suosikkijoukkue: FCL
|
|
Vastaus #2 : 10.02.2010 klo 12:10:57 |
|
Sopimuksettomista pelaajista varmaankin Eerola ja Värttö ovat mukana sekä tietenkin parin omat junnut. Eikös Värtöllä ole sopimus? Lahti saa mukaan hyvän kokoonpanon, niin uskon että maaleja saadaan aikaan. Litti tuskin vielä tonne lähtee mukaan. Ehkä sitten seuraavaan peliin Honkaa vastaan.
|
|
|
|
Grorudil
Poissa
|
|
Vastaus #3 : 10.02.2010 klo 12:24:15 |
|
Eikös Värtöllä ole sopimus? Lahti saa mukaan hyvän kokoonpanon, niin uskon että maaleja saadaan aikaan. Litti tuskin vielä tonne lähtee mukaan. Ehkä sitten seuraavaan peliin Honkaa vastaan.
Onhan sillä.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #4 : 10.02.2010 klo 16:33:59 |
|
Eikös Värtöllä ole sopimus? Lahti saa mukaan hyvän kokoonpanon, niin uskon että maaleja saadaan aikaan. Litti tuskin vielä tonne lähtee mukaan. Ehkä sitten seuraavaan peliin Honkaa vastaan.
Äh, tarkoitin Törmästä, mutta taisi tulla järkyttävä ajatuskatko.
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #5 : 10.02.2010 klo 17:00:23 |
|
Ois voinu lähtee jos ois pelattu lauantaina.
|
|
|
|
kuhmuri
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 12.02.2010 klo 20:33:35 |
|
Tasapeli
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.02.2010 klo 08:57:45 kirjoittanut kuhmuri »
|
|
|
|
|
R08
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 13.02.2010 klo 15:56:18 |
|
Jos tuolla keskikentällä lähdetään on kyllä taas fyysisesti niin heikko kuin olla ja osaa. Shala toisella ja sisar hento valkoinen toisella laidalla sekä Heini keskellä. Ei ei. Siinä ei paljon Kortekaan auta vaikka pojasta tuli pelaajatyypiltään kaikkea muuta kuin "uuslilitmanen"
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
|
Vastaus #8 : 13.02.2010 klo 18:27:09 |
|
kiinnosta vittuuka. kuhan ehjänä selviivät tuolta.
|
|
|
|
Helmut Lotto
|
|
Helmut Lotto
Vastaus #9 : 13.02.2010 klo 19:04:14 |
|
Kukas tämä Leino on? Ja miksei Tuomi olisi maalissa?
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #10 : 14.02.2010 klo 16:02:15 |
|
|
|
|
|
jannuh
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #11 : 14.02.2010 klo 16:27:06 |
|
Onko tästä missään liveseurantaa?
|
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #13 : 14.02.2010 klo 16:38:15 |
|
Onko tästä missään liveseurantaa?
IFK johtoon Veikkausliigansivuilta löytyy.
|
|
|
|
Helmut Lotto
|
|
Helmut Lotto
Vastaus #14 : 14.02.2010 klo 16:40:49 |
|
Thanks, Mate.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #15 : 14.02.2010 klo 16:43:23 |
|
Ja 2-0 jo. Tulkaa pois sieltä 10 minuuttia pelattu ja Leino päästänyt kaksi maalia...
|
|
|
|
Mestori
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK Helsinki
|
|
Vastaus #16 : 14.02.2010 klo 16:43:25 |
|
2-0 Gruborovics
|
|
|
|
Sitruuna
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 14.02.2010 klo 16:44:06 |
|
Hyvin on jätkät hereillä " "
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #18 : 14.02.2010 klo 16:46:03 |
|
Hyvä puolustus meillä " "
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #19 : 14.02.2010 klo 16:47:04 |
|
Hyvä puolustus meillä " " Avauskokoonpanossa 3 puolustajaa joista yksi on junnu.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #20 : 14.02.2010 klo 16:58:03 |
|
Avauskokoonpanossa 3 puolustajaa joista yksi on junnu.
Joka kertoo puolustuksen ohuudesta, ei muusta. Tokihan meillä on Haara ja Moilanen, mutta heidät voi laskea yhdeksi puolustajaksi. Ja tietenkin Eerola joka ei jostain syystä tänään pelaa.
|
|
|
|
vaginavainu
Poissa
Suosikkijoukkue: kylkimyyry
|
|
Vastaus #21 : 14.02.2010 klo 16:59:03 |
|
Miteköhä toi avaus nyt menee, joteki näi? :
----------------Leino -Hertsi-----Huuhka--Vanninen--Värttö -----------------Korte --Mo------------Heini----------Sihvola ------------------------------------ --------------Rafael --------------------Kemppinen
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #22 : 14.02.2010 klo 17:06:35 |
|
Miteköhä toi avaus nyt menee, joteki näi? :
----------------Leino -Hertsi-----Huuhka--Vanninen--Värttö -----------------Korte --Mo------------Heini----------Sihvola ------------------------------------ --------------Rafael --------------------Kemppinen
Hertsi varmaankin vasemmalla, mutta muuten kyllä näyttäisi olevan veikkaus kohdallaan. Missä Shala ja Eerola?
|
|
|
|
Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
|
Vastaus #23 : 14.02.2010 klo 17:27:11 |
|
Joka kertoo puolustuksen ohuudesta, ei muusta.
Tokihan meillä on Haara ja Moilanen, mutta heidät voi laskea yhdeksi puolustajaksi. Ja tietenkin Eerola joka ei jostain syystä tänään pelaa.
Josko vihoin ja viimein on kyllästynyt pelaamaan ilman sopimusta? e: Aika odotettu tilanne tolla avarilla. Näistä höntsistä kyllä näkee sen mikä on toki jo tiiossa, että laitapakkia, topparia ja maalivahtia tää huutaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.02.2010 klo 17:29:34 kirjoittanut Vinnie Stigma »
|
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #24 : 14.02.2010 klo 17:29:04 |
|
Josko vihoin ja viimein on kyllästynyt pelaamaan ilman sopimusta?
Voi olla. Mutta miksi Mopsi on sitten merkattu Lahden LC-miehistöön? Ehkäpä Mopsi on juuri näillä hetkillä neuvottelemassa sopimuksesta...
|
|
|
|
|
|