Eri maiden juniorituotannon vertailua

[Tukeem Abdullah Jafer]

Ilmaisin itseäni alunperin hieman epäselvästi ja laiskasti. Ilmaisulla "Cannavarot, Totit ja kumppanit" yritin viitata nimenomaan laajempaan massaan, en vain kahteen nimettyyn pelaajaan.

Niin no, muotoillaan sitten oma ilmaisuni muotoon ”balotellit, paloschit ja kumppanit”. Näitähän on aina ollut, niitä on nyt ja niitä on tulevaisuudessakin. Mikään ei ole merkittävästi muuttunut, jos tarkastellaan aikaa sen jälkeen, kun sääntöjä ulkomaalaiskiintiöitä koskien höllättiin.

Lopulta kuitenkin juniorisysteemin tarkoitus on tuottaa pelaajia ykkösjoukkueeseen (tai ylipäänsä ylimmille sarjatasoille) ja itse lasken ainakin kylmästi vain tämän onnistumisen mittarina. Se ei lopulta paljon lohduta, että vaikka joukkueella oli esim. 17-19 -vuotiaissa 30 tasalaatuista pelaajaa ja voitetaan Coppa Carnevale, jos lopulta kenenkään eväät eivät riitä ylimpiin sarjoihin. Esimerkiksi tästä mainitusta Bayernin -86 -syntyneistä on tullut näin äkkiseltään ajateltuna toistaiseksi ainakin kaksi bundesliigapelaajaa, mikä on nähdäkseni hyvä saldo.

Seuran akatemian tavoitteena ei ole vain tuottaa pelaajia ykkösjoukkueeseen tai parille ylimmälle sarjatasolle. Jalkapalloakatemia on kuin mikä tahansa opinahjo, jonka tavoitteena on tuottaa alansa ammattilaisia. Toki on parempi mitä enemmän pelaajia seura saa tuotettua ihan huipulle asti, mutta myös aika syvällä alaportaillakin jalkapalloa pelataan ammattilaisena. Jos seuran akatemia tuottaa kahdesta kasvatista yhden huippupelaajan ja yhden pelaajan, jonka taso ei riitä ammattilaiseksi, on akatemia epäonnistunut. Sitä voisi verrata siihen, ettei oikeustieteellinen tiedekunta saa syötettyä oppilaalleen riittävästi oppia, jotta tämä voisi toimia oman alansa töissä.

Missään nimessä asiaa ei tulisi ymmärtää niin, että Roman tavoitteena olisi ehdottomasti 30 tasalaatuisen pelaajan joukko, jolla voitetaan Coppa Carnevale. Seuran linjauksen mukaan kaikkien juniorijoukkueiden ensisijaiset tavoitteet ovat kehitystavoitteita. Myös sen takia Roma operoi yleensä vastustajiaan nuoremmilla joukkueilla. Jos se tavoittelisi menestystä olisi nyt Viareggiossa pelannut joukkue kasattu 1990-syntyneiden ympärille, joiden lisäksi kentällä olisi nähty vaikkapa Okaka Chuka ja pari muuta kiintiön sallimaa 1989-syntynyttä. Tässä kohtaa voidaan verrata Romaa ja esimerkiksi Juventusta, joka yrittää junioreissakin ylläpitää menestymisen kulttuuriaan. Joukkueiden keski-iässä on huima ero.

Tuosta Roman vuoden 2005 Primavera-joukkueesta tulee äkkiseltään mieleen viisi pelaajaa, joilla on vyöllään yli 20 Serie A -ottelua. Moni muukin on toki pääsarjadebyyttinsä saanut, mutta potkii alemmilla sarjatasoilla. Kuitenkin valtaosa noista nuorukaisista tienaa nyt leipänsä jalkapallolla. Siitä huolimatta on mainittava, että roomalaisittain kyse oli varsin heikosta vuosikerrasta.

Sinänsä tämä taitaa olla ikuisuuskysymys, miten resurssit tulisi kohdistaa. Jotkut sanovat, että yritettäessä raahata laajaa pelaajajoukkoa mukana kärki tylsistyy, kun perä laahaa. Sen takia voimavarat ja huomio tulee kohdistaa kärkilahjakkuuksiin, jotta todella ne muutavat saavat sen mahdollisuun lyödä läpi huipulla.

Roomassa tämä ei ainakaan ole tuottanut ongelmia, minkä voi nähdä vaikkapa AS Roman kasvattamien hallitsevien maailmanmestareiden määrässä. Kun tuottaa vuosi toisensa jälkeen suuren määrän laatua, siihen sisältyy aina tietyin aikavälein myös timantteja. Idea kuitenkin ei ole se, että perä laahaisi. Päinvastoin tarkoitus on siinä, että myös hännänhuiput pyritään pitämään tasollisesti mahdollisimman lähellä todellisia huippuja. Pahat kielethän kertovat esimerkiksi Liverpoolin hankkivan juniorijoukkueeseensa pelaajia, kuten vaikkapa Daniel Sjölund, joista he eivät edes yritä kehittää mitään. Näiden pelaajien tarkoitus on toimia sparraajina niille muutamalle valikoidulle, joiden kehitykseen seura todella panostaa. Vastuutonta.

[Callit]

Pahat kielethän kertovat esimerkiksi Liverpoolin hankkivan juniorijoukkueeseensa pelaajia, kuten vaikkapa Daniel Sjölund, joista he eivät edes yritä kehittää mitään. Näiden pelaajien tarkoitus on toimia sparraajina niille muutamalle valikoidulle, joiden kehitykseen seura todella panostaa. Vastuutonta.

Jos noin toimitaan, niin se on todella vastuutonta. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa tuohon ainakaan Liverpoolin tai Sjölundin kohdalla. Haiskahtaa jotenkin selittelyltä. Sjölundhan oikein hankkimalla hankittiin West Hamista, missä oli pelannut niin hyvin, että Lontoossa yksi futiskaupan myyjä, joka oli West Ham -fani, oikein erikseen asiaa hehkutti. Ja miten tuo "todella panostaminen" sitten tehtäisiin ja miksi? Otetaanko jengistä 2-5 jannua illalla ylimääräisiin talenttitreeneihin vai mitä? Annetaanko niille enemmän peliaikaa? - Tuo ei ainakaan pidä paikkaansa, koska Sjölundin aikakauden poolilaisista kellokkaista kukaan ei käsittääkseni ole noussut esille. Lisäksi tuossa herää tosiaan se kysymys, että miksi. Jos ressuissa/junnuissa on 18 janaria, niin miksi ihmeessä jättäisin antamatta jollekin, jolla kenties on edellytyksiä, mahdollisuuden? Keneltä se olisi pois ja mitä se hyödyttäisi? Eli lopulta ollaan siinä tilanteessa, että on järkevää antaa mahdollisuus niille, joilla katsoo olevan mahdollisuuksia sen hyödyntämiseen.

[Lortto]

Jos noin toimitaan, niin se on todella vastuutonta. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa tuohon ainakaan Liverpoolin tai Sjölundin kohdalla. Haiskahtaa jotenkin selittelyltä. Sjölundhan oikein hankkimalla hankittiin West Hamista, missä oli pelannut niin hyvin, että Lontoossa yksi futiskaupan myyjä, joka oli West Ham -fani, oikein erikseen asiaa hehkutti. Ja miten tuo "todella panostaminen" sitten tehtäisiin ja miksi? Otetaanko jengistä 2-5 jannua illalla ylimääräisiin talenttitreeneihin vai mitä? Annetaanko niille enemmän peliaikaa? - Tuo ei ainakaan pidä paikkaansa, koska Sjölundin aikakauden poolilaisista kellokkaista kukaan ei käsittääkseni ole noussut esille. Lisäksi tuossa herää tosiaan se kysymys, että miksi. Jos ressuissa/junnuissa on 18 janaria, niin miksi ihmeessä jättäisin antamatta jollekin, jolla kenties on edellytyksiä, mahdollisuuden? Keneltä se olisi pois ja mitä se hyödyttäisi? Eli lopulta ollaan siinä tilanteessa, että on järkevää antaa mahdollisuus niille, joilla katsoo olevan mahdollisuuksia sen hyödyntämiseen.

Tuli tuosta poolin akatemiasta mieleen, että tällä hetkellä eräällä seuran akatemiassa pelaavalle suomalaisjunnulle on poolin seurajohdolta tehty selvä urasuunnitelma, millä aikataululla pelaajan pitäisi pystyä pelaamaan edustusjoukkueessa. Tällaista tuskin on tehty kaikille akatemiapelaajille, jolloin herää kysymys annetaanko sittenkään kaikille pelaajille mahdollisuutta vaikka jonkun pelaajan lahjat siihen saattaisivat riittää?

[Hippoheikki]

Tosiasia kuitenkin on, että pelikäsitystä ei voi oppia kuin tasalaatuisessa ja todella hyvät pelitaidot omaavan ryhmän sisällä.

Tähän vahva eri. Pelikäsitystä voi oppia ihan missä ryhmässä tahansa. Kun puhutaan pelikäsityksestä, niin puhutaan nimenomaan yksilön ratkaisuista pohjaten häneen omaan sisäsiittoiseen ratkaisumallistoonsa. Miten hän pelaa ja liikkuu erilaisissa tilanteissa, millaisia valintoja tekee ja miten nopeasti jne. Tämä nk. "pelisilmä" kehittyy kyllä heikommassakin ryhmässä.

puhutaan pelikäsityksen kehittämisestä, mutta ei päästä opettamaan miten pelipaikkakohtaisesti ja joukkueena tulisi liikkua. Tai jos päästään, niin se on kovin, kovin vaikean työn alla.

Tässä mun mielestä sekoitetaan pelikäsitys taktiseen ymmärtämiseen, jonka opettaminen on toki huomattavan paljon helpompaa tasokkaassa joukkueessa, jossa jokainen pelaaja pystyy niitä juttuja ainakin jollain lailla menestyksekkäästi toteuttamaan. Aika usein suomifudiksessa vilahtelee sana "hyvä pelikäsitys" sellaisista pelaajista puhuttaessa, jotka pelaavat hyvin valmennetussa joukkueessa, jossa koutsi on saanut heidät opetettua liikkumaan juuri niitä raiteita pitkin mitä hän on pelitaktiikassaan halunnut. Totuus paljastuu siinä vaiheessa, kun pelaaja vaihtaa valmennusta/pelipaikkaa/seuraa/whatever ja häneltä pitäsikin löytyä povarista jotain omaa. Harvalta löytyy.

Mä olen ehdottomasti tasoryhmien kannalla, mutta mitä pidempään junnutouhuissa on tullut oltua mukana ensin pelaajana ja aikuisiällä valmentajana, ja mitä enemmän tietoa ja näkemystä on tullut asian suhteen ammennettua, niin sen varmempi olen siitä, että omat joukkueeni eivät tule enää tulevaisuudessa pelaamaan "taktisesti organisoitua" jalkapalloa nappulaiässä. Mikään ei ole surkeampaa kuin nähdä vaikkapa helvetin hyvä 15v. pelaaja, joka on siinä omassa joukkueessaan niin täydellinen kun se voi vain sille joukkueelle olla, mutta sitten kun olosuhteet muuttuvat, ja Pekka ei enää siitä edestä leikkaakaan tonne ja Ville tonne ja Sakari tänne, niin jätkä ei osaakaan enää tehdä yhtään mitään. Sillä ei ole minkäänlaista pelikäsitystä kun sille on X-vuotiaasta asti taottu jumalan sanana valmiit pelipaikkakohtaiset ratkaisumallit joka asiaan. Oma luovuus ja ymmärrys on suunnilleen pyöreä 0. Taitoa kyllä olisi niin perkeleesti, mutta tossa iässä se on jo menetetty tapaus.

[Callit]

Tuli tuosta poolin akatemiasta mieleen, että tällä hetkellä eräällä seuran akatemiassa pelaavalle suomalaisjunnulle on poolin seurajohdolta tehty selvä urasuunnitelma, millä aikataululla pelaajan pitäisi pystyä pelaamaan edustusjoukkueessa. Tällaista tuskin on tehty kaikille akatemiapelaajille, jolloin herää kysymys annetaanko sittenkään kaikille pelaajille mahdollisuutta vaikka jonkun pelaajan lahjat siihen saattaisivat riittää?

Tuollaiset urasuunnitelmat ei ole puupennin arvoisia, koska yksikään seura ei niihin sitoudu, vaan pojun on itse ansaittava paikkansa joka tasolla. Jos joku kokee Poolissa jääneensä paitsioon, kun ei ole saanut tuollaista urasuunnitelmaa, niin voisin lähettää jokaiselle sellaisen. - Ok, meni vitsailuksi, mutta pointti tuli kai selväksi. LDV ei tule saamaan seurassa mitään sen takia, että sille on tehty "pläni". En toisaalta usko, että kenellekään näytetään ovea, jos se pelaa hyvin vaikka sitten ihan ilman road mäppiä.

Eikös muuten hiljan ollut suomalaislehdessä juttu, jossa joku Sevillan pukupelle kertoi, että Pukki on edennyt ihan suunnitellun aikataulun mukaan. - Minkä arvoinen se tieto on?

[mtontola]

Tähän vahva eri. Pelikäsitystä voi oppia ihan missä ryhmässä tahansa. Kun puhutaan pelikäsityksestä, niin puhutaan nimenomaan yksilön ratkaisuista pohjaten häneen omaan sisäsiittoiseen ratkaisumallistoonsa. Miten hän pelaa ja liikkuu erilaisissa tilanteissa, millaisia valintoja tekee ja miten nopeasti jne. Tämä nk. "pelisilmä" kehittyy kyllä heikommassakin ryhmässä.

Tässä mun mielestä sekoitetaan pelikäsitys taktiseen ymmärtämiseen, jonka opettaminen on toki huomattavan paljon helpompaa tasokkaassa joukkueessa, jossa jokainen pelaaja pystyy niitä juttuja ainakin jollain lailla menestyksekkäästi toteuttamaan. Aika usein suomifudiksessa vilahtelee sana "hyvä pelikäsitys" sellaisista pelaajista puhuttaessa, jotka pelaavat hyvin valmennetussa joukkueessa, jossa koutsi on saanut heidät opetettua liikkumaan juuri niitä raiteita pitkin mitä hän on pelitaktiikassaan halunnut. Totuus paljastuu siinä vaiheessa, kun pelaaja vaihtaa valmennusta/pelipaikkaa/seuraa/whatever ja häneltä pitäsikin löytyä povarista jotain omaa. Harvalta löytyy.

Mä olen ehdottomasti tasoryhmien kannalla, mutta mitä pidempään junnutouhuissa on tullut oltua mukana ensin pelaajana ja aikuisiällä valmentajana, ja mitä enemmän tietoa ja näkemystä on tullut asian suhteen ammennettua, niin sen varmempi olen siitä, että omat joukkueeni eivät tule enää tulevaisuudessa pelaamaan "taktisesti organisoitua" jalkapalloa nappulaiässä. Mikään ei ole surkeampaa kuin nähdä vaikkapa helvetin hyvä 15v. pelaaja, joka on siinä omassa joukkueessaan niin täydellinen kun se voi vain sille joukkueelle olla, mutta sitten kun olosuhteet muuttuvat, ja Pekka ei enää siitä edestä leikkaakaan tonne ja Ville tonne ja Sakari tänne, niin jätkä ei osaakaan enää tehdä yhtään mitään. Sillä ei ole minkäänlaista pelikäsitystä kun sille on X-vuotiaasta asti taottu jumalan sanana valmiit pelipaikkakohtaiset ratkaisumallit joka asiaan. Oma luovuus ja ymmärrys on suunnilleen pyöreä 0. Taitoa kyllä olisi niin perkeleesti, mutta tossa iässä se on jo menetetty tapaus.

Vahan turha vaitella, koska meilla Suomessa ei ole viela koskaan ollut yhtaan nappularyhmaa, jonka kehitykseen vedoten voitaisiin todeta onko vaitteet joita itse puolustan ja joita heikki kritisoi totta tassa meidan maassa. Ei olla paasty tilanteeseen, jossa on tosiaan ikaluokittain vaikka 16 todella laadukasta ja tarkkaan valikoitua 9-vuotiasta joita ruvetaan ammattilaisten toimesta rauhassa kehittamaan (ts. verrannollinen eurooppalaisiin akatemioihin). Kaytannossa tama tarkoittaisi melkein, etta nykyiselle ruohonjuuritason toiminnalla koko paakaupunkiseudulta esimerkiksi muodostettaisiin yksi ainoa akatemia. Korostaisin viela, etta kun puhun tasta akatemiatoiminnasta, niin puhun siita niin, etta erikseen valikoitavia poikia Suomen oloissa voisi olla ehka 1/500 tai vast. Kyseessa on siis todellista eliittitoimintaa, johtuen myos siita, etta meilta puuttuu viela se ruohonjuuritason tekemisen pohja (jonka nimiin myos vannon Kaikki pelaa henkeen tietyilta osin), mutta tasta harvaan ja erityisen valikoiden tekemalla paastaisiin tassa toisessa paassa liikkeelle. Oikein tehtyna tasta tulisi tietysti postitiivinen esimerkki. Vaarin tehden toki taydellinen katastrofi, mutta nainhan se aina on.

Mita tulee taktiseen ymmartamiseen, niin tatakin toki tarvitaan, mutta tasta ei hyvassa ja osaavassa valmennuksessa ole paaosin kyse. Mikaan kaavamaisuus joka on nakutettu vakisin tiettyihin poikiin ei myoskaan pade. Niihin muka-hyvien valmentajien ja takapiha-edareiden joita etenkin ennen oli se patee kylla. Mutta en nyt ainakaan itse aja tata takaa. Pitaa osata pelata yhta hyvin minka tahansa samalla tasolla olevan ryhman kanssa, jos on osattu kehittaa pelaajia. Onko se kaavamaisuutta, etta osaa antaa syoton pelaajan eteen eika taakse? Enta se, etta osaa ottaa oikeansuuntaisen ensimmaisen kosketuksen ja taman jalkeen antaa kovan ja tarkan syoton toiselle laidalle, jossa kaveri on osannut sijoittua hyvin ja saa pallon vielapa haltuun? Enta sitten hyokkaajalle opetettu liike puolustajien valissa? Tai etta osaa tehda sivurajaheitossa itselleen tilaa? Tai etta puolustajalla on alkuun vaikkapa 3 periaatteellista ratkaisumallia, joista soveltaen han sitten yleensa opettelee valitsemaan sen tilanteeseen parhaiten sopivan? Jos on, niin itse vannon tallaisen kaavamaisuuden nimiin. Se taas, jos puhutaan jostain kiertodrilleista tai sovituista avauksista, niin eihan nyt tallaista missaan harrasteta. Mutta pointti oli, etta epatasaisessa ryhmassa ei pysty kehittamaan pelialyaan, koska pelikaverien taitamattomuus ajaa lahjakkaamman kaverin luonnostaan mukauttamaan liikettaan heikon kaverin suorituksiin. Samalla alkaa pikkuhiljaa kuvitella, etta kun antaa vaikkapa hyvan kovan syoton, mutta kaveri ei saa palloa haltuun, etta vika oli omassa ratkaisussa, syotetaanpa seuraavalla kerralla hiljempaa. Tai miksi viitsia keskittaa laidalta, kun pallo menee kuitenkin sivurajasta yli, vaikka se itse asiassa menisi juuri tasmalleen sinne minne pitaa. Syntyy huonoja tapoja ja vaaria mielikuvia, joita on sitten aarimmaisen vaikea kitkea pois. Luonnostaan erityisesti liikkuminen kentalla kehittyisi oikeaan suuntaan kun voisi luottaa siihen, etta kaveri pystyy hoitamaan oman tonttinsa. 7v7 pelissa pystyy kehittamaan tata aivan uskomattoman paljon itse asiassa tata pelialya, mutta jos odotellaan, etta siirrytaan isolle kentalle ennen kuin mitaan tapahtuu ryhman muodostamisessa, niin sitten alkaa aika ajamaan jo ohi. Luovuus pitaa pystya kehittymaan pelitilanteessa, kovan paineen alla. Siina se pelialy nakyy, ei tule hata housuun kun kaveri tulee kovaa paalle koska on ratkaisumalleja ja taitoa toteuttaa niita. Tahan sata varmasti liittyy se, etta voi myos luottaa siihen mista niita omia kavereita loytyy kentalta. Ei voi syottaa kaverille, joka ei hoksaa liikkua jarkevaan paikkaan (eika pida). Taman opettelu pitaisi aloittaa jo hyvin varhain. Tassa myos juuri se valmennuksen hyvyys puntaroidaan ja siksi pitaa olla ammattimiehet asialla. Vain silloin kun on mahdollisimman hankala pelitilanne paalla, voidaan katsoa mita pelaaja osaa ja mita hanelle on osattu valmentaa. Jos arvioidaan pelaajia, silloin ei katsota kenella on kovin asenne alkulammittelyssa tai hienoin tapa pomputella. Laitetaan peli kayntiin ja katsotaan mita pelaaja pystyy tekemaan osana joukkuetta. Mita han tekee hyokkaajana tai puolustajana. Jalkapallo on joukkuelaji ja epatasaisessa ryhmassa jalkapalloa ei opi kunnolla pitkan paalle pelaamaan. Syita tahan on lukemattomia.

Maailmalta loytyy useita meidan kaikkien suitsuttamia seuroja, joissa aivan sata varmasti vannotaan ainoastaan ja pelkastaan pelinopeuteen joka syntyy alykkyydesta kentalla. Kaypa siella kysymassa mielipidetta miten nama ryhmat kannattaa muodostaa, vastauksia ei ole monia. Onko naissa seuroissa alusta asti pelaajia valitessa jo usein tarkkaan harkittu se mihin pelipaikalle poikaa koulutetaan? On. Tarkoittaako se, etta aina pelaisi vain ja ainoastaan silla paikalla? Ei. Tarkoittako tama, etta pojista tulisi kaavamaisia junamaiseen peliin tottuneita kavereita? Ei. Pelaako naiden seurojen omia junnuja useita paasarjatasolla johtuen lahinna siita koulutuksesta minka he ovat saaneet? Totta kai. Onko yhden tallaisen seuran juniorituotanto ihan eri planeetalta kuin Suomen? Jep.

Tehdaan taas vertailua myos muille elaman osa-alueille. Aika moneen ihmiselon osa-alueeseen patee se, etta todellinen lahjakkuus jalostuu ilman muuta parhaiten vertaisessaan seurassa. Tama totta kai silla ajatuksella, etta meilla kaivataan esim. huippu-urheilua. Jos jalkapallon idea on vain Suomessa olla harrastus, niin sitten voidaan toimia nailla meidan nykyisilla akatemiamalleilla. Niissa saadaan ihan ok perusharrastajia kai jo nyt aikaiseksi. Mutta harvassa kai alkaa olla ne eurooppalaista paasarjatasoa olevat nuoremmat eurooppalaiset pelaajat, jotka eivat n. ikavuodesta 10 eteenpain ole olleet aidossa akatemiakoulutuksessa. Suomesta ja Ruotsista siirrytaan Ajaxiin 20-vuotiaana ilman varsinaista eurooppalaiset mitat tayttavaa akatemiapohjaa, mutta tama tie alkaa ainakin talla puolella merta nousemaan pitkalti pystyyn ja melko harvassa on ne Ajaxiin lahtijat aina sita paitsi olleet.

Luovuuteen ja omiin ratkaisuihin muuten liittyy aina erittain tarkka ja perusteellinen pohjan osaaminen, josta osa on kaavamaista. Luovuus on usein kykya tulkita uudelleen, lukea tilanne eri tavoin kuin muut. Muutama esimerkki niilta muilta aloilta: luova kirjoittaminen vaatii erinomaisen kieliopin hallinnan ennen kuin se on mitaan. Fysiikassa luovat ratkaisut eivat onnistu ennen kaavojen hallintaa. Pablo Picasso oli nuorena aivan helvetin hyva piirtamaan ennen kuin lahti omille teilleen. Vasta asian hyva hallitseminen antaa mahdollisuudet niihin omiin ratkaisuihin ja jalkapallo ei ole tasta kovin erillaan muuten kuin etta se on joukkuepeli, jossa luovia ratkaisuja tehdaan usein yhdessa improvisoiden, mutta perustuen johonkin perustavanlaatuiseen koulutukseen, joka ei kangistu vakinaisyyteen.

[Noviisi]

Kaikki varmasti allekirjoittavat, että sopivan haastava ryhmä takaa parhaan kehittymisen. Eli ryhmä, jossa pelaaja joutuu haastamaan osaamistaan ja treenaamaan lähes siellä täysiä yrittämisen tuntumassa. (ei kuitenkaan niin, että on yliyrittämistä, jossa äly tippuu kyydistä).

Näin ollen loogista on, että sille Suomen terävimmälle huipulle olisi parasta treenata omana ryhmänään. Peliäly varmasti kehittyy (enemmän tai vähemmän, mutta kehittyy silti) kaiken tasoisissa ryhmissä. Selvää kuitenkin on, että mtontolan erittelemistä syistä johtuen, peliäly kehittyy maksimaalisesti ryhmässä, jossa joutuu kehittämään päätöksenteon nopetutta ja jossa esim. syötettävät tekevät itseään oikealla tavalla pelattaviksi ja joilla on kykyä ottaa pallo haltuun ja jotka osaltaan myös vaativat, että heille pelataan kun paikka on.

Luovuuden tukeminen ei mielestäni tarkoita sitä, että pelaajalle ei voisi opettaa pelipaikkakohtaisi liikkeitä tai sitä, miten esim. laituri pelaa tavallisesti 4-4-2 ryhmityksessä. Luovuuden tukemista on se, että valmentaja opetettuaan pelaajalla riittävän määrän variaatioita antaa tälle mahdollisuuden vapaasti valita niistä (peliälyn kehittyminen) ja keksiä pelitilanteeseen sopivia uusia yllättäviäkin ratkaisuja. Pelaajien kehittymistä ei mielestäni palvele se, ettei heille opeteta pelin taktista ja strategista puolta lainkaan ennen tiettyä ikää. Tärkeää kuitenkin on se, että pelaajilla on vahva käsitys siitä, että he voivat tehdä kentällä omia ratkaisuja. Että he oppivat analysoimaan peliään niin, että teinkö tuossa ja tuossa tilanteessa sen parhaan ratkaisun, vai olisiko ollut järkevämpää valita toisin. Jos heillä on käsitys siitä, että on aina vain se yksi valmentajan sanelema vaihtoehto ei peliäly kehity.

[Hippoheikki]

Kaikki varmasti allekirjoittavat, että sopivan haastava ryhmä takaa parhaan kehittymisen. Eli ryhmä, jossa pelaaja joutuu haastamaan osaamistaan ja treenaamaan lähes siellä täysiä yrittämisen tuntumassa. (ei kuitenkaan niin, että on yliyrittämistä, jossa äly tippuu kyydistä).

Näin ollen loogista on, että sille Suomen terävimmälle huipulle olisi parasta treenata omana ryhmänään. Peliäly varmasti kehittyy (enemmän tai vähemmän, mutta kehittyy silti) kaiken tasoisissa ryhmissä. Selvää kuitenkin on, että mtontolan erittelemistä syistä johtuen, peliäly kehittyy maksimaalisesti ryhmässä, jossa joutuu kehittämään päätöksenteon nopetutta ja jossa esim. syötettävät tekevät itseään oikealla tavalla pelattaviksi ja joilla on kykyä ottaa pallo haltuun ja jotka osaltaan myös vaativat, että heille pelataan kun paikka on.

Luovuuden tukeminen ei mielestäni tarkoita sitä, että pelaajalle ei voisi opettaa pelipaikkakohtaisi liikkeitä tai sitä, miten esim. laituri pelaa tavallisesti 4-4-2 ryhmityksessä. Luovuuden tukemista on se, että valmentaja opetettuaan pelaajalla riittävän määrän variaatioita antaa tälle mahdollisuuden vapaasti valita niistä (peliälyn kehittyminen) ja keksiä pelitilanteeseen sopivia uusia yllättäviäkin ratkaisuja. Pelaajien kehittymistä ei mielestäni palvele se, ettei heille opeteta pelin taktista ja strategista puolta lainkaan ennen tiettyä ikää. Tärkeää kuitenkin on se, että pelaajilla on vahva käsitys siitä, että he voivat tehdä kentällä omia ratkaisuja. Että he oppivat analysoimaan peliään niin, että teinkö tuossa ja tuossa tilanteessa sen parhaan ratkaisun, vai olisiko ollut järkevämpää valita toisin. Jos heillä on käsitys siitä, että on aina vain se yksi valmentajan sanelema vaihtoehto ei peliäly kehity.

Tämä nyt meni vähän aidasta ja sen seipäistä keskustelemiseksi, kun kaikki olemme pohjimmiltamme samaa mieltä. En tosin jaa ajatusta siitä, että pelikäsityksen kehittyminen vaatisi välttämättä huippuluokan joukkueen pelaajan ympärille. Se on vain valmentajalle helppo tekosyy, jos ne pari joukkueen taitavaa pelaajaa jäävät pelikäsitykseltään junnaamaan paikalleen. Pelikäsitykseltään hyvä kaveri pystyy uimaan kuin kala vedessä missä roolissa hyvänsä ja sopeutuu hyvin nopeasti muuttuviin tekijöihin ympärillään.
Olen sitä mieltä, että ideaalitilanteessa nämä taitavimmat pojat pelaavat sekä omantasoisessaan jengissä mahd.kovia pelejä, että välillä selkeässä tähtiroolissa vähän heikommassa porukassa.

mtontola jo ansiokkaasti kertoikin ettei hän suinkaan sotkenut pelikäsitystä ja taktista ymmärrystä keskenään, kuten alunperin hiukan epäilin. Hänen kanssaan olen loppuviestistään täsmälleen samaa mieltä joka asiasta mitä pelikäsityksen kehittämiseen tulee. Taktisella yliorganisoimisella tarkoitin juuri mtontolan mainitsemia kiertodrillejä, avauskuvioita yms. aikuisten/valmiiden pelaajien maailmaan kuuluvia juttuja, jotka kyllä junnuna tuovat tuloksia ja näyttävät hienolta, mutta pelaajien pelikäsitys ei kehity mihinkään. Toki perussapluunat mainitsemiisi pelipaikkakohtaisiin juttuihin ja joukkuetaktiikkaankin (iso kuva) pitää olla, ja esim. aluepuolustusta yms. voi ja pitää opettaa ja vaatia, mutta silloin kun aletaan pallollista pelaamista viemään nyansseihin ja organisoiduksi raiteilla liikkumiseksi, niin ei olla enää pelikäsitystä kehittävässä maailmassa.

Mitä "suomalaiseen akatemiatoimintaan" tulee, niin 9-14v junnuedareiden ongelma on näin pienessä maassa se, että paitsi että niissä jää osa niistä potentiaalisista kavereistakin pienempään rooliin, niin esim. täällä Helsinki/Uusimaalla ko.seuroja on liian vähän, jolloin ne lahjakkaat pelaajat jotka eivät niihin "junnuedareihin" ole syystä tai toisesta mahtuneet tai halunneet, joutuvat pelaamaan tasoltaan todella kirjavissa sarjoissa. Muualla maassa kuvittelisin tilanteen olevan vielä pahempi.
Tilanne on kaikkien kannalta huono, kun puhutaan kuitenkin ikäluokista joiden aikana hyvin pitkälle rakennetaan se pelaajan tuleva identiteetti. Pieni joukko parhaita joukkueita joutuu hakemaan tasoisiaan pelejä tie mistä, ja muilla ongelmana on se, että x-määrä joukkueen pojista on aivan toiselta kannelta kirjaa kuin se y-kokoinen toinen puolisko. Tasoisiaan pelejä ei saa oikein kumpikaan puolisko.
Suomea on ihan turha verrata johonkin Espanjaan tai Hollantiin, jossa on massoja mistä ammentaa vaikka matkan varrella tulisi jätettyä paljonkin vääriä drop-outteja jälkeen.

Pidän - vastoin kun mtontola - esim. Nappulaklubia hyvinkin ammattimaisena organisaationa, jossa nimenomaan on tarkkaan valittu se x-määrä poikia, joita ammattilaisten voimin rauhassa kehitetään. Tulevaisuus lopulta näyttää kuinka käy, mutta itse pidän toisen pääkaupungissa vaikuttavan joukkueen Käpan mallia huomattavasti todennäköisempänä reittinä isomman pelaajajoukon parrasvaloihin marssimiseen. Toisin kuin Nappulaklubissa, niin Käpassa liikutaan ikäluokan sisällä sujuvasti kulloisenkin kehityskäyrän mukaan 1-2-3 -joukkueiden väliä, jolloin jokaisella ryhmän pelaajalla on aina lähestulkoon omatasoisensa jengi ympärillä kulloisessakin kehitysvaiheessa. Drop-outit jäävät vähiin, ja myöhemmin kehittyvätkin ehtivät mukaan. Joku 13v HJK:n kaupunginosajoukkueen myöhäisherrännäisellä on huomattavan paljon pidempi matka sinne edariin siitä mahdollisesti vasemalla kädellä hoidellusta joukkueestaan, jonka tekemiset eivät kiinnosta ketään muuta kuin joukkueen pelaajia ja valmentajaa.  Entäpä joku Nappulaklubin drop-out. Jos tulee kehitysvaihe, että ei pysy väliaikaisesti oikein mukana ja lähtö tulee, niin mistä kaverille innostava ympäristö uuteen nousuun. Palaako siihen alkuperäiseen Helsingin/Espoon/Vantaan/Keravan -pikkuseuraansa, josta kaikki muutkin parhaat ovat aikanaan jo lähteneet ja se ison joukon taitavia pelaajia kehittänyt valmentajakin on oman poikansa perässä poistunut muualle, vai lopettaako pahimmassa tapauksessa koko uransa. Mitä jos Erkka ja kumppanit olisivatkin lähteneet vetämään 40:n pojan ryhmää ja kolmea joukkuetta/ikäluokka. Potentiaalista massaa ammattimaisissa käsissä kolme kertaa enemmän ja hissi liikkuisi koko ajan ylös alas. Kallista kyllä, mutta niin on 8-10 -vuotiaiden junnujen ulkomaanturnauksetkin, joiden välttämättömyydestä kehitykselleen voi olla montaa eri mieltä.

Väitän, että kun nykyiset 97-02 ikäluokat alkavat olla 15-vuotiaita, niin Käpan riveissä on lähes koko joukkueellinen "omia pelaajia". Klubin C- tai B-junnuissa alkuperäisiä nappulaklubilaisia lienee tuossa vaiheessa huomattavan paljon vähemmän. 5-6 poikaa/ikäluokka olisi jo hatunnoston arvoinen suoritus. Kaikki kunnia Klubille ja Erkalle, mutta tällä nykyisellä tuntumalla uskoisin, että mikäli Käpa jatkaa nykyistä menoansa ja saa pidettyä nappulansa riveissään, niin se on 5-vuoden päästä junnuseura No1 pääkaupunkiseudulla. Sekä pelaajien kehittämisellä, että menestyksellä mitaten (käykää malliksi katsomossa heidän 97-ikäluokkaa jos pystytte. Fantastisen hieno juniorijoukkue). Itse uskon tämänkaltaisen mallin olevan Suomessa se oikea siihen ikäään asti kun mennään sarjoihin yli piirirajojen. Tasojoukkueet alusta asti ja mahdollisimman iso poikajoukko samoihin osaaviin näppeihin. Pienten seurojen jotka eivät moiseen pysty, olisi syytä harkita voimiensa ja resurssien yhdistämistä, vaikka sen tuntuisikin ensikuulemalta aivan mahdottomalta ajatukselta tässä kuppikuntaisessa kulttuurissa.
Ammattimainen ja tavoitteellinen ympäristö saattaisi nykyistä paremmin sitouttaa seuroihin myös niitä valmentajia, joilla olisi paljon annettavaa senkin jälkeen kun oma poika potkii muualla.

[Noviisi]

Pidän - vastoin kun mtontola - esim. Nappulaklubia hyvinkin ammattimaisena organisaationa, jossa nimenomaan on tarkkaan valittu se x-määrä poikia, joita ammattilaisten voimin rauhassa kehitetään. Tulevaisuus lopulta näyttää kuinka käy, mutta itse pidän toisen pääkaupungissa vaikuttavan joukkueen Käpan mallia huomattavasti todennäköisempänä reittinä isomman pelaajajoukon parrasvaloihin marssimiseen. Toisin kuin Nappulaklubissa, niin Käpassa liikutaan ikäluokan sisällä sujuvasti kulloisenkin kehityskäyrän mukaan 1-2-3 -joukkueiden väliä, jolloin jokaisella ryhmän pelaajalla on aina lähestulkoon omatasoisensa jengi ympärillä kulloisessakin kehitysvaiheessa. Drop-outit jäävät vähiin, ja myöhemmin kehittyvätkin ehtivät mukaan.

Eli siis Käpassa on nuoremmissa junnuissa 3 joukkuetta per ikäluokka? Ne on sitten järjestetty tasoryhmittäin?
Kuinka usein palaajia liikutetaan joukkueesta toiseen ja kuinka montaa pelaajaa kerrallaan?
Eikö ole ilmaantunut sellaista ongelmaa, että siirretty pelaaja ei tunne uutta joukkuetta kotoisaksi, jos kaverit ovat jääneet toiseen joukkueeseen?
Entä ne, jotka siirretään paremmasta joukkueesta huonompaan --> tuleeko motivaatio-ongelmaa ja dropouttia, kun tiputettiin?

[Hippoheikki]

Eli siis Käpassa on nuoremmissa junnuissa 3 joukkuetta per ikäluokka? Ne on sitten järjestetty tasoryhmittäin?
Kuinka usein palaajia liikutetaan joukkueesta toiseen ja kuinka montaa pelaajaa kerrallaan?
Eikö ole ilmaantunut sellaista ongelmaa, että siirretty pelaaja ei tunne uutta joukkuetta kotoisaksi, jos kaveti ovat jääneet toiseen joukkueeseen?
Entä ne, jotka siirretään paremmasta joukkueesta huonompaan --> tuleeko motivaatio-ongelmaa ja dropouttia, kun tiputettiin?

Käpan sivulta voi käydä lukemassa seuran tarkan toiminta-ajatuksen. Joku seuraa lähempänä oleva osannee kertoa paremmin siitä kuinka pelaajat/vanhemmat ovat ottaneet tämän mallin ja kuinka paljon ristiriitoja on aiheuttanut. Ulkopuolisin silmin otaksuisin, että ei paljoa. Kiinteä yhteistyö Unitedin/FCn/Acn välillä tekee tuon varmaan kaikille aika helpoksi. Pettymyksiäkin varmaan tulee, mutta se on urheilua se. 

Seuran harrastajamäärät ovat ainakin nosteessa, valmentajakalusto on kovaa, toiminta vähän nähneenä hyvin organisoitua. Eniten kertovat kuitenkin silmät. Sieltä on pirun kovia, nopeaa ja nättiä taitofudista pelaavia joukkueita tulossa.

[Kaihlamo]

Niin tähän voisi taas mainita Turun nappulaliigan 99- ja 00-syntyneet hyvänä esimerkkinä. Taitaa kumpainenkin tällä hetkellä pestä tässä valtakunnassa kaikki muut porukat ja vielä äärimmäisen pelaavalla pelityylillä. Muutenkin näiden joukkueiden toimintaan tutustuneena tuntuu kaikki tekeminen olevan aika poikkeuksellisen hyvää ihan valtakunnallisestikin.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Jos noin toimitaan, niin se on todella vastuutonta. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa tuohon ainakaan Liverpoolin tai Sjölundin kohdalla. Haiskahtaa jotenkin selittelyltä. Sjölundhan oikein hankkimalla hankittiin West Hamista, missä oli pelannut niin hyvin, että Lontoossa yksi futiskaupan myyjä, joka oli West Ham -fani, oikein erikseen asiaa hehkutti. Ja miten tuo "todella panostaminen" sitten tehtäisiin ja miksi? Otetaanko jengistä 2-5 jannua illalla ylimääräisiin talenttitreeneihin vai mitä? Annetaanko niille enemmän peliaikaa? - Tuo ei ainakaan pidä paikkaansa, koska Sjölundin aikakauden poolilaisista kellokkaista kukaan ei käsittääkseni ole noussut esille. Lisäksi tuossa herää tosiaan se kysymys, että miksi. Jos ressuissa/junnuissa on 18 janaria, niin miksi ihmeessä jättäisin antamatta jollekin, jolla kenties on edellytyksiä, mahdollisuuden? Keneltä se olisi pois ja mitä se hyödyttäisi? Eli lopulta ollaan siinä tilanteessa, että on järkevää antaa mahdollisuus niille, joilla katsoo olevan mahdollisuuksia sen hyödyntämiseen.

Sjölund nyt oli vain ensimmäinen pelaaja, joka tuli mieleen. Sitä en tiedä, kenen kohdalla tällaista todellisuudessa on käynyt. Noin muuten ideahan on siinä, että kaikilla on toki mahdollisuus kehittyä, mutta ilman tasavertaista tukea. Vaikka suurissa organisaatioissa riittää valmentajia junioripuolellekin, on fakta se, että aikaa ei kuitenkaan ole koskaan tarpeeksi hoitaa asioita täydellisesti. Jopa eturivin seuroissa on priorisoitava.

Kun kasassa on suuri massa pelaajia, on väistämätöntä, että mennään vain osan ehdoilla. Henkilökohtaisia valmentajia seuroilla ei ole varaa palkata jokaiselle kehitettävälle osa-alueelle. Helmet saavat tällöin nauttia erityiskohtelusta. Tapoja keskittyä erityisesti vain tiettyihin pelaajiin on monia.

Jo lähtökohtaisesti pelaajien fyysiset ominaisuudet ovat erilaiset. Toiset ovat nopeita, toiset kestäviä. Toiset palautuvat nopeammin, toiset hitaammin. Jo harjoittelun ohjelmointi voidaan toteuttaa lupaavimpien pelaajien ominaisuuksien ehdoilla. Jos täytepelaaja ei ole vielä palautunut edellisestä harjoituksesta, se ei välttämättä kiinnosta valmentajia, mikäli tähtöset ovat jo täydessä valmiudessa vetämään tehokkaat treenit. Yksittäisissä harjoitteissa keskitytään monesti vain harvojen pelaajien aktiiviseen kehittämiseen. Treenattava ryhmä voi olla esimerkiksi laitapelaajat, jolloin muiden pelipaikkojen pelaajat ovat ehkä vain täytteenä ja laitapelaajien kehityksen tukena. Ihan samaan tapaan harjoituksen aihe voi tulla vaikka hyökkäyspelin sisältä. Tällöin on mahdollista, että tusinajanareita käytetään pelkästään tai ainakin ajallisesti enemmän puolustavissa rooleissa, jotta he eivät vie tähtien toistomääriä itse harjoitettavalta asialta. Täytepelaajien pelipaikkakaan ei välttämättä tällaisissa harjoitteissa ole se ihan omin.

Valmentaja voi myös suoda harjoitustilanteessa enemmän palautetta niille, joiden kehittäminen on katsottu ensisijaiseksi. Harjoitteissa, joissa on useampia liikkuvia osia, valmentaja seuraa kokonaisuutta tai keskittyy pienempiin nyansseihin. Mitä mikroskooppisempiin seikkoihin kiinnitetään huomiota, sitä pienempään pelaajamäärään yksi valmentaja pystyy keskittymään. Äärimmäisissä tapauksissa tämä voi tarkoittaa vain yhtä ainoaa pelaajaa. Sama voi koskea myös otteluiden videoanalyysejä. Valmentaja saattaa ottelun jälkeen kelailla ottelunauhaa ja tehdä pelaaja-analyysejä, joihin perustuen myös tulevaa harjoittelua suunnitellaan. Kaikkien pelaajien analysointiin ei aika riitä, joten valmentajan on tehtävä valintoja. Jokainen avannee, keskitytäänkö tällöin lupauksiin vai täytepelaajiin.

Toki, kuten mainitsit, myös peliajassa voi olla eroja. Otteluihin ja harjoitteluun liittyen on huomioitava, että kuormituksen rytmittäminen on erittäin merkittävässä roolissa pelaajien optimaalisen kehityksen kannalta. Jos joukkueella on tiivis ottelusuma, on mahdollista, että tähtipelaajien minuuttimäärät on tarkkaan suunniteltu ja tasapainotettu harjoittelun kanssa sopivaksi. Tällöin täytemiehet pelaavat ne loput minuutit – oli niitä enemmän tai vähemmän.

Suurseurojen akatemioissa testausmenetelmät ovat erittäin monipuoliset. Lähes jokaista ominaisuutta ja sen kehittymistä pystytään seuraamaan myös numeroin. Kun tähtipelaajan jonkin tietyn ominaisuuden kehityksessä havaitaan pysähdys, voidaan ongelman syitä kaivaa hyvinkin syvältä. Tähän ei välttämättä jokaisen pelaajan kohdalla lähdetä.

Nämä olivat vain yksittäisiä esimerkkejä, joiden lista jatkuu lähes loputtomiin. Pienistä puroista kasvaa suuri joki. Kun riittävän montaa valmennuksellisesta toimintatapaa sovelletaan pelaajiin eriarvoisesti, kehkeytyy kokonaisuuden kannalta valmennuksen laatuun suuria eroja yksittäisten pelaajien välille.

[rukkanen]

Yksittäisissä harjoitteissa keskitytään monesti vain harvojen pelaajien aktiiviseen kehittämiseen. Treenattava ryhmä voi olla esimerkiksi laitapelaajat, jolloin muiden pelipaikkojen pelaajat ovat ehkä vain täytteenä ja laitapelaajien kehityksen tukena. Ihan samaan tapaan harjoituksen aihe voi tulla vaikka hyökkäyspelin sisältä. Tällöin on mahdollista, että tusinajanareita käytetään pelkästään tai ainakin ajallisesti enemmän puolustavissa rooleissa, jotta he eivät vie tähtien toistomääriä itse harjoitettavalta asialta. Täytepelaajien pelipaikkakaan ei välttämättä tällaisissa harjoitteissa ole se ihan omin.

Sen kummemmin kokonaisuuteen puuttumatta voisi kuvitella, ettei tällainen järjestely ole niidenkään kannalta ihanteellinen, joihin suurin huomio keskitetään. Ts. varmaan niille lupaavimmille hyökkääjillekin olisi enemmän hyötyä hyökkäyspeliharjoitteesta, jossa puolustavana osapuolena olisi vastaavasti lupaavimpia puolustajia eikä jämähyökkääjiä...

[mtontola]

Mitä "suomalaiseen akatemiatoimintaan" tulee, niin 9-14v junnuedareiden ongelma on näin pienessä maassa se, että paitsi että niissä jää osa niistä potentiaalisista kavereistakin pienempään rooliin, niin esim. täällä Helsinki/Uusimaalla ko.seuroja on liian vähän, jolloin ne lahjakkaat pelaajat jotka eivät niihin "junnuedareihin" ole syystä tai toisesta mahtuneet tai halunneet, joutuvat pelaamaan tasoltaan todella kirjavissa sarjoissa. Muualla maassa kuvittelisin tilanteen olevan vielä pahempi.

Pidän - vastoin kun mtontola - esim. Nappulaklubia hyvinkin ammattimaisena organisaationa, jossa nimenomaan on tarkkaan valittu se x-määrä poikia, joita ammattilaisten voimin rauhassa kehitetään. Tulevaisuus lopulta näyttää kuinka käy, mutta itse pidän toisen pääkaupungissa vaikuttavan joukkueen Käpan mallia huomattavasti todennäköisempänä reittinä isomman pelaajajoukon parrasvaloihin marssimiseen. Toisin kuin Nappulaklubissa, niin Käpassa liikutaan ikäluokan sisällä sujuvasti kulloisenkin kehityskäyrän mukaan 1-2-3 -joukkueiden väliä, jolloin jokaisella ryhmän pelaajalla on aina lähestulkoon omatasoisensa jengi ympärillä kulloisessakin kehitysvaiheessa. Drop-outit jäävät vähiin, ja myöhemmin kehittyvätkin ehtivät mukaan.

Nyt tässä Suomen tilanteen arvioinnissa ei pidä syyllistyä siihen, että vedettäisiin johtopäätöksiä siitä miten asioiden pitää olla siitä miten ne ovat nyt. Oma tarkoitukseni ei ollut kritisoida niinkään Nappulaklubia ja Käpaa Suomen oloissa, vaan suhteuttaa tilanne kansainväliseen kuvioon (sillä ei tarkoiteta, että mennään turnaukseen ja pelataan hollantilaisen joukkueen kanssa tasan ja päätellään, että meidän nappula/juniorisysteemissä kaikki menee pirun hyvin). Suomessa sekä Nappulaklubi ja Käpa ovat edelläkävijöitä joista kaikkien tulee tietyissä asioissa ottaa mallia. Kyse on siitä miten nämä suhtautuvat eurooppalaisina akatemiamalleina. Kolmas malli minkä aikaisemmin muuten esitin oli esimerkiltään juuri tämä esille tuotu Turun Nappulaliiga, jossa kun katselee joukkueita kentällä, niin näkee, että nyt kyseessä alkaa jo olla harkittu joukkueen muodostaminen skouttauksen kautta, roolittaminen, ryhmän pitäminen riittävän pienenä ja pyrkimys eteenpäin. Eli tämä Turun meininki ei mielestäni ole enää sellaista vanhakantaista ajattelua, että haalitaanpa nyt tilanteen mukaan sen kummemmin miettimättä kaikki ”parhaat” mahdolliset pelaajat yhden joukkueen rinkiin, joka sitten väistämättä paisuu, erilaiset yksilöt jäävät vaille tarvitsemaansa huomiota ja samalla nappulatoimintaan kuuluva henkinen kypsyminen jää täysin huomiotta. Tämä vanhakantainen edarimeininki oli ryöstökalastusta, josta aiheutuu aivan tarpeetonta vahinkoa joka lopulta sitten kostautuu myös itselle (mm. siinä, että kun aika tulee, niin kukaan ei tällaiseen ryhmään välttämättä halua ulkopuolelta myöhemmin ilman muuta liittyä). Samalla Turussa päin, toivottavasti, tämä yksi selvä akatemiaryhmä toimii inspiraationa muille ryhmille ja saa aikaan sekä hakupainetta päästä hyvään ryhmään ja hyvän harrastusmahdollisuuden olosuhteiden ja valmennuksen puolesta myös muille kuin tähän hyvin pieneen ryhmään kuuluville pojille. Ylimmän tason pitää toimia inspiraationa joka saa aikaan kehitystä myös muilla tasoilla, muuten yksi sen perimmäisistä tarkoituksista eli systemaattisuuden ylläpitäminen ei toteudu.

Käpylän Pallon toiminta on ensiluokkaista. Tämä on se malli mikä pitäisi saada toimimaan jokaiseen suomalaiseen itseään kunnioittavaan kasvattajaseuraan (jonka toiminnot pitää siis kuulua kaikille seuroille). Kyseessä on kuitenkin eurooppalaisittain hyvin pienimuotoista toimintaa ja juuri siksi sopivaa kaikkiin meidän oloissa keskisuuriin seuroihin. Käpa esimerkillään osoittaa, että laadukas toiminta onnistuu kun on hyvä henki, osaava toimijoiden ydinporukka, jotka ovat valmiita jatkamaan sitä hyvää toimintaa myös muihin ikäluokkiin kuin siihen missä omat pojat pelaavat/pelasivat, motiivina ihan puhtaasti innostus lajia kohtaan, ilman mitään sen suurempia harvakuvia siitä miten tässä nyt ihan kohta vedetään toiminnasta käsittämätöntä tiliä. Harrastuksen kulupuoli on ymmärtääkseni pystytty pitämään myös järkevänä, joka myös on keskeistä siinä, että voidaan kehittää niitä potentiaalisimpia poikia. Kuitenkin, tosiasiat ja lähtökohdat on hyvä ottaa myös huomioon. Esimerkkinä käytetty 97-ikäluokka ei ole mikään Käpylän Pallon systemaattisen juniorituotannon tulos, vaikka onkin koko Suomen oloissa ihan poikkeuksellisen hyvä ja hyvin hoidettu joukkue, josta välittyy hyvä meininki. Käpan 97-ikäluokka on oman ymmärrykseni mukaan se mistä koko seuran nappulatoiminta lähti nousuun. Miksi? No, siitä samasta yksinkertaisesta syystä miksi meillä Suomessa on yleensä (nyt näitä Nappulaklubin ikäluokkia ja TuNL viimeaikaista toimintaa lukuun ottamatta) koskaan tullut hyviä nappulajoukkueita: nykyisten pääosaa seurassa näyttelevien tyyppien pojat ovat osa joukkuetta ja osaavat isävalmentajat ovat tehneet meillä Suomessa muuallakin poikkeuksia ja nostaneet jonkun tietyn joukkueen jostain seurasta melko korkealle kansainvälisellekin tasolle nappuloissa. Poikkeuksellista Käpassa on se, että tämä into tästä isävalmennetusta joukkueesta jatkui koko seuran nappulatoiminnan organisoimiseen tämän mallin mukaan. Tämä esimerkki omana Kaikki pelaa – omalla tasollaan linjauksin ja kolmen tason käyttäminen ikäluokittain on todellinen esimerkki siitä miten tavallisista lähtökohdista saadaan aikaan erinomaista systemaattisuutta, joka niin kuin sanottu tulee vielä tuottamaan tuloksia – etenkin kun tätä erinomaista esimerkkiä seurataan myös muualla (toivottavasti 20 vuoden päästä puhutaan, että Käpan melko pyyteetöntä esimerkkiä seurattiin niin, että saatiin koko Suomen seuratasolla ihan selkeä tason nosto harrastuksen laadussa kautta linjan aikaiseksi, kun ymmärrettiin eri tasoilla harrastuksen hyvin hoitamisen merkitys).

Oma näkemykseni siis on, että meillä pitäisi olla Käpan toimintaan vertailukelpoista toimintaa tulevaisuudessa KAIKISSA keskisuurissa seuroissa. Tämä ei ole mitään pois Käpalta tai sen toiminnan ansioista. Kuitenkin on erikseen ne seurat joissa toiminta pitäisi pystyä nostamaan aivan toiselle tasolle. Helsingin Potkupallo Klubi on toki tällä tiellä jo nyt. Joukkueiden muodostamisessa ei lähdetä liikkeelle siitä, että tämän ja tämän henkilön pojalle pitäisi saada nyt hyvä joukkue taakse. Siellä tosiaan pyritään tekemään parhaansa, että liikkeellä ollaan urheilullisista lähtökohdista. Näillä näkymin, johtuen siitä, että Nappulaklubissa on jo tärkeää kokemusta ja osaamista näiden tällaisten nappulaikäluokkien edustusporukan systemaattisesta pyörittämisestä vuodesta toiseen, niin tietyin uudistuksin (seurayhteistyö) tosiasia on, että HJKlla on tässä selvä etumatka nyt. Tämän takia juuri puhuin siitä eri akatemiamallien potentiaalista. Käpan malli ei ole se millä päästään kansainväliselle eurooppalaiselle tasolle, eikä sen välttämättä pidäkään olla koska siinä puhutaan vielä melko pienistä yksiköistä. Mutta juuri näin tekemällä sitä omaa juttua, saadaan aikaan ihan aitoa tulosta, en yhtään ihmettele, kun tulevaisuudessa myös monen A-maajoukkuepelaajan kasvattajaseura on ollut Käpa. Isojen seurojen pitäisi samalla tavalla olla huomattavasti rohkeampia. Nyt tarvittaisiin muutoksia, parannusta yhä edelleen. Alkoi se sitten jostain pilottiprojektista jossa vaikka seurayhteistyössä tehtäisiin kokeilu siitä mitä saadaan aikaan kun yhteistyössä tehdään ikäluokkaan aito akatemia tai vast. (yksi pääkaupunkiseudun akatemia –projekti). Nykyisellä meiningillä missä muutama pikkuiseksi jäävä seura kamppailee omalla materiaalillaan keskenään, on vaikea sanoa mihin voitaisiin päästä jos näiden lisäksi olisi jotain kansainväliseen toimintaan verrattavaa. Tähän toki liittyy se, että meillä Suomessa asioita yleensä tehdään vain reaktiona muiden tekemisiin. Erityisesti Palloliitolta puuttuu ilmeisesti yhä edelleen kaikki aloitekyky liittyen nappulakauden kehityksen tärkeyteen ja huippu-urheilun edellytyksiin.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Sen kummemmin kokonaisuuteen puuttumatta voisi kuvitella, ettei tällainen järjestely ole niidenkään kannalta ihanteellinen, joihin suurin huomio keskitetään. Ts. varmaan niille lupaavimmille hyökkääjillekin olisi enemmän hyötyä hyökkäyspeliharjoitteesta, jossa puolustavana osapuolena olisi vastaavasti lupaavimpia puolustajia eikä jämähyökkääjiä...

Ei se mitenkään ehdottomasti näin ole, sillä kyse on ennemminkin siitä mitä ja miten halutaan harjoitella. Tärkeäähän harjoitteessa on saada pelaajille onnistumisia siinä asiassa, jota harjoitellaan. Tämän vuoksi valmentajat käyttävät monissa harjoitteissa hyvinkin paljon radikaalimmin onnistumisfrekvenssiä nostavia keinoja. Ylivoimapelit ja -drillit, jokeripelaajat ja ylisuuri alueen koko ovat todella tavallisia keinoja helpottaa hyökkäävän joukkueen toimintaa. Huipputasoltakin löytyy valmentajia, jotka käyttävät kokojoukkueen harjoitteissa ns. varjovastustajaa tai vastustajaa, jolla on juoksukielto. Onpa sellainenkin tapaus nähty, jossa toiselle joukkueelle luotsi löi nillkapainot jalkoihin. Italiassahan useilla pääsarjajoukkueilla on tapana hyökkäysharjoitusten jälkeisenä päivänä pelata seuran Primavera-joukkuetta vastaan harjoitusottelu, jossa päästään kaikkensa yrittävää vastustajaa vastaan kokeilemaan kuvioiden toimivuutta. Toivottavasti et kuvitellut tarkoittaneeni sitä, että jämähyökkääjä on jokaisessa harjoituksessa puolustaja.

[rukkanen]

Ei se mitenkään ehdottomasti näin ole, sillä kyse on ennemminkin siitä mitä ja miten halutaan harjoitella. Tärkeäähän harjoitteessa on saada pelaajille onnistumisia siinä asiassa, jota harjoitellaan. Tämän vuoksi valmentajat käyttävät monissa harjoitteissa hyvinkin paljon radikaalimmin onnistumisfrekvenssiä nostavia keinoja. Ylivoimapelit ja -drillit, jokeripelaajat ja ylisuuri alueen koko ovat todella tavallisia keinoja helpottaa hyökkäävän joukkueen toimintaa. Huipputasoltakin löytyy valmentajia, jotka käyttävät kokojoukkueen harjoitteissa ns. varjovastustajaa tai vastustajaa, jolla on juoksukielto. Onpa sellainenkin tapaus nähty, jossa toiselle joukkueelle luotsi löi nillkapainot jalkoihin. Italiassahan useilla pääsarjajoukkueilla on tapana hyökkäysharjoitusten jälkeisenä päivänä pelata seuran Primavera-joukkuetta vastaan harjoitusottelu, jossa päästään kaikkensa yrittävää vastustajaa vastaan kokeilemaan kuvioiden toimivuutta. Toivottavasti et kuvitellut tarkoittaneeni sitä, että jämähyökkääjä on jokaisessa harjoituksessa puolustaja.

En nyt sentään Ymmärrän toki tuon onnistumisten hakemisen, mutta tarkoitin itse sitä, että onhan hyökkääjien työn helpottamiseksi muitakin keinoja kuin istuttaa puolustajiksi sinne sopimattomia kavereita. Mutta onko sitten niin, että ne joiden kanssa halutaan treenata vaikkapa vastaavanlaisen tilanteen puolustamista, ovat omassa "erityisoikeutetussa" ryhmässään ja vastustajinaan sitten hieman heikompia pelaajia, jotta saisivat onnistumisia puolustamisesta? Tai vastaavasti, että kuvitteellisessa hyökkäyspeliharjoitteessamme käytetään siksi "tykinruokaa", että "oikeiden" puolustajien mielialat eivät laskisi, kun heille isketään puntit jalkoihin ja superhyökkääjät vyöryvät ohi oikealta, vasemmalta ja keskeltä?

Ja jotta ei täysin hiusten halkomiseksi menisi, niin myönnetään, että unohtui ehkä hieman tosiaan laittaa asiat perspektiiviin...

[Tukeem Abdullah Jafer]

Niin no, alkujaan ideanani oli se, että joukkueilla ei varmasti mene aina ihan tasan pelipaikoittain harjoituksissa tehtävät. Saattaa olla esimerkiksi ylitarjontaa toppareista, mutta laitureita taas vastaavasti alle tarpeen. Tällöin jonkun on pelattava vieraalla pelipaikalla ja tällaisissa tapauksissa kärsijänä olisivat juuri ne jämäpelaajat.

Samaan tapaan voimme miettiä, että harjoituksissa on vaikkapa 17 kenttäpelaajaa. Harjoituksen aihe on pelinavaamisvaihe niin, että valmentajat keskittyvät koko hyökkäävän joukkueen toimintaan. Harjoitustapa on peliharjoite. Tällä peliä avaavalla joukkueella on pelijärjestelmänä esimerkiksi 4-4-2. Vastustajajoukkue saattaa pelata vaikka 3-3-1-systeemillä. Puolustavan joukkueen pelaajat kerätään jämäpelaajista, jotka toimivat puolustustehtävissä 2/3 harjoituksen kokonaiskestosta. Tämän jälkeen tehtäviä vaihdetaan, mutta koska joukkueissa ei ollut tasamäärää pelaajia, kolme suurinta tähteä jää hyökkäävään joukkueeseen. Tällöin suurimmat tähdet pääsevät harjoittelemaan treenin teemaa kolme kertaa pidempään kuin jämäpelaajat. Toki joku täällä voi keksiä nopeastikin kaavan, jolla kaikille saadaan saman verran harjoitusta teeman sisällä, mutta sitä kaavaa ei edes yritä keksiä ne, jotka vastaavat suurseurojen akatemiavalmennuksesta.

[joks11]

(käykää malliksi katsomossa heidän 97-ikäluokkaa jos pystytte. Fantastisen hieno juniorijoukkue)

OT, mutta näissä "kehun nyt täyslaidallisen verran jotain seuraa"-jorinoissa lukisi mielellään juttuja myös jostain muusta ikäluokasta kuin siitä yhdestä lippulaivasta. Ne kun on luettu ja kuultu jo moneen kertaan.