10 000 tunnin sääntö

[Rehellinen mustalainen]

*Kärjistävä kysymys* Mitä tuo "tutkimus" oikeastaan tuotti, paitsi rahaa gurun kukkaroon..? *Kärjistys kiinni*

Nyt voi jokainen urheilujohtaja todeta, että määrä korvaa laadun. Jätetään edelleen junnuvalmentajien koulutus tekemättä.

[Johnny99]

Ihan varmasti melkein minkä tahansa alan huippuosaaminen vaatii tuon verran duunia. Ihan yhtä varmasti tuon verran duunia ei tee jokaisesta maailmantähteä.

En ole itse tutkimusta läpi lukenut, mutta käsittääkseni nämä molemmat lauseesi sopivat hyvin yhteen tuon tutkimuksen kanssa.

Itsellänikin tuli kevyesti tuo 10 000h täyteen viimeistään ennen täysi-ikäisyyttä, mutta lopputuloksena oli perusdivaripelaaja.

[Noviisi]

Nyt voi jokainen urheilujohtaja todeta, että määrä korvaa laadun. Jätetään edelleen junnuvalmentajien koulutus tekemättä.

Määrä hioo laadun.

[Noviisi]

Jos tarkastellaan tuota omalla ajalla tehtävää treenaamista, niin mitkä asiat vaativat mielestänne eniten treeniaikaa?

Laukaiseminen eri tavoin? Keskittäminen vauhdista kummallakin jalalla? Käännökset? Ponnauttelu kaikilla ruumiinosilla? Laadukkaiden ekojen tatsien treenaaminen ja pallon suuntaaminen haltuunotettaessa eri tavoin?
Harhautukset? Seinäsyötöt? Siksbäk? Tuuletukset? Volleyvedot? Reisilihasten kasvattaminen? jne. jne.

[Prufrock]

Ihan varmasti melkein minkä tahansa alan huippuosaaminen vaatii tuon verran duunia.
Ihan yhtä varmasti tuon verran duunia ei tee jokaisesta maailmantähteä.

*Kärjistävä kysymys* Mitä tuo "tutkimus" oikeastaan tuotti, paitsi rahaa gurun kukkaroon..? *Kärjistys kiinni*

Oikeastaan näitä lahjakkuustutkimuksia on tehty aika useissa lajeissa ja eri lajeilla.
Yllättävän monessa käy ilmi, että se ratkaisevin tekijä huippuyksilön ja keskiverron välillä ei ole mikään eriteltävä lahjakkuus tai sen osa, vaan harjoittelun määrä.
Samoin aika usein se määrä on "kärjistetysti" juuri tuo 10000 tuntia. Nämä tutkimukset ovat yleisellä tasolla poistaneet lahjakkuuden merkitystä huipun tuottajana, ja jotkut tutkijat ovat jopa määritelleet lahjakkuuden uudelleen "lahjakkuudeksi harjoitteluun". Huippuyksilöt eivät siis ole muita parempia (tilastomenetelmillä tutkittaessa), koska olisivat muita lahjakkaampia, vaan koska ovat harjoitelleet enemmän.

Esimerkki musiikista:
Tutkittiin musiikista toimeentulonsa saavia henkilöitä. Kaikki olivat peruslahjakkaita tällä alueella, koska olivat siitä ammattinsa saaneet.
Huippumuusikot (orkesterien solistit yms. joiden "huippuus" oli ulkoisestikin havaittavissa) olivat harjoitelleet KOKO IKÄNSÄ enemmän kuin keskivertomuusikot. Erityisesti eroa tuli murrosiän jälkeen ikävuosina 15-20 ja kaikki olivat saavuttaneet tuon 10000 tunnin rajan ennen 20 ikävuottaan. Mikään muu tutkittu tekijä (sävelkorva, yleinen motoriikka, yms.) ei ollut tilastollisesti yhtä merkittävä kuin harjoituksen määrä.

Ja kuten tässä edellisessä viestissä todettiin, kaikista tuon määrän harjoitelleista ei tule huippua, MUTTA kaikki huipun saavuttaneet olivat harjoitelleet valtavasti.

[jykke]

Huippuyksilöt eivät siis ole muita parempia (tilastomenetelmillä tutkittaessa), koska olisivat muita lahjakkaampia, vaan koska ovat harjoitelleet enemmän.

Heikkolahjaiset eivät urheilua harrasta, joten aika vaikea tutkia miten huonoja heistä olisi tullut 10000 tunnin treenillä.

[mtontola]

Huippumuusikot (orkesterien solistit yms. joiden "huippuus" oli ulkoisestikin havaittavissa) olivat harjoitelleet KOKO IKÄNSÄ enemmän kuin keskivertomuusikot. Erityisesti eroa tuli murrosiän jälkeen ikävuosina 15-20 ja kaikki olivat saavuttaneet tuon 10000 tunnin rajan ennen 20 ikävuottaan. Mikään muu tutkittu tekijä (sävelkorva, yleinen motoriikka, yms.) ei ollut tilastollisesti yhtä merkittävä kuin harjoituksen määrä.

Ja kuten tässä edellisessä viestissä todettiin, kaikista tuon määrän harjoitelleista ei tule huippua, MUTTA kaikki huipun saavuttaneet olivat harjoitelleet valtavasti.

Eli, valtava harjoittelun määrä halki elämän ei ole riittävä, mutta välttämätön tekijä päästä tilanteeseen, että urheilu- tai taideharrastuksesta tulee ammatti yksilölle, jonka ammattiura voisi yhtä hyvin kulkea esim. lääkäriksi tai lakimieheksi. Ts. vertaus solistiin on juuri se oikea ja kosketuspintaa kannattaisi Suomen oloissa hakea juuri tältä musiikin saralta ja unohtaa kaikki slummipuheet ja miten välttämättömyys pakottaa huippu-urheiluun. Panoksia pitäisi satsata siihen, että autetaan yksilöitä eteenpäin, jos ollaan jalkapallon asialla - kaikki muu on more or less turhaa.

[Prufrock]

Eli, valtava harjoittelun määrä halki elämän ei ole riittävä, mutta välttämätön tekijä päästä tilanteeseen, että urheilu- tai taideharrastuksesta tulee ammatti yksilölle, jonka ammattiura voisi yhtä hyvin kulkea esim. lääkäriksi tai lakimieheksi. Ts. vertaus solistiin on juuri se oikea ja kosketuspintaa kannattaisi Suomen oloissa hakea juuri tältä musiikin saralta ja unohtaa kaikki slummipuheet ja miten välttämättömyys pakottaa huippu-urheiluun. Panoksia pitäisi satsata siihen, että autetaan yksilöitä eteenpäin, jos ollaan jalkapallon asialla - kaikki muu on more or less turhaa.

Juuri näin. Näillä tutkimuksilla on selkeästi todettu, että ei ole mitään erityistä, vaadittavaa lahjakkuutta tai sen osaa, joka tekisi huipun. Toki taas, kuten hieman ylempänä todettiin, "peruslahjakkuus" liikkumiseen tai muulle omalle alalle on kaikilla sama ja kuitenkin edellytys.

Musiikista vielä pari valaisevaa esimerkkiä. Mozart sävelsi ensimmäiset kappaleensa jo 4-vuotiaana ja oli kaikenkaikkiaan valtavan merkityksellinen koko musiikin historiassa. Hänen ominaisuutensa soveltuivat käsittämättömän hyvin musiikkiin (sävelkorva, muisti, motoriikka, jne) joten hän oli erittäin lahjakas musiikillisesti. Silti vasta myöhemmällä iällä (tuon maagisen 10000 tunnin harjoittelun jälkeen) tehdyt sävellykset olivat niitä merkkikappaleita, jotka jäivät musiikin historiaan. Lapsuuden teokset eivät olleet millään muulla tavalla, kuin hänen ikäänsä verraten, merkityksellisiä (tämä luettu tieteen kuvalehdestä). Ja nyt se varsinainen johtopäätös, JOS Mozart ei olisi harjoitellut niin paljon kuin teki, hän tuskin olisi saanut yhtä monta (tai edes ensimmäistäkään) musiikin merkkiteosta synnytettyä, vaikka soveltuvuudestaan musiikkiin ei ole epäilystä.

Musiikki ja orkesteri ovat muutenkin äärimmäisen hauska metafora jalkapalloon. Kuinka usein peliä katsoessa huomaa jonkun "soittavan nuotin vierestä". Kuinka puutteellinen "soittotekniikka" näkyy pelaajan otteissa koko ajan. Valmentaja-kapellimestari tietää kuinka kappaleen tulisi soida, mutta aina jokin osanen on riitasoinnussa. Kenellä on täysin väärät nuotit mukana. Kuinka joku soittaa "omiaan" eikä ollenkaan muun orkesterin kanssa ja muita kuunnellen. Itse nappuloita valmentaessani huomasin muutaman kerran, että omassa "orkesterissani" oli jollain pelaajalla tullut pelkkä kotelo mukaan, liekö koko soitinta ollut edes olemassa.

[mtontola]

Mozart sävelsi ensimmäiset kappaleensa jo 4-vuotiaana ja oli kaikenkaikkiaan valtavan merkityksellinen koko musiikin historiassa. Hänen ominaisuutensa soveltuivat käsittämättömän hyvin musiikkiin (sävelkorva, muisti, motoriikka, jne) joten hän oli erittäin lahjakas musiikillisesti. Silti vasta myöhemmällä iällä (tuon maagisen 10000 tunnin harjoittelun jälkeen) tehdyt sävellykset olivat niitä merkkikappaleita, jotka jäivät musiikin historiaan.

Vaikka on tietyssä mielessä hieman huvittavaa yhdistää Mozart ja nappulajalkapallo Suomessa, niin totta myös tämä. Esimerkkinä lahjakkuuden merkityksen liioittelusta käy juuri nämä Mozartin lapsuuden sävellykset. Joskus kuulee todettavan faktana, että Mozart sävelsi alle kouluikäisenä Tuiki, tuiki tähtösen (joka varmaan riittäisi kumoamaan väitteen, että varhaisista teoksista mikään ei jäänyt historiaan). Tosiasiassa hän varioi olemassa olemaa sävellystä pianolle, eikä säveltänyt tätä yhtä tunnetuimmista lastenlauluista. Ottamatta kuitenkaan mitään herralta pois, sävelsi hän toki useita sinfonioita jo hyvin nuorella iällä (toimiva argumentti varmaan voisi olla, että ilman näitä ei myöskään niitä myöhempiä). Kuitenkin näistä tehdyt tulkinnat säkenöivänä nerouden osoituksina ovat kuitenkin usein herran myöhemmän kehityksen värittämiä. Korostaen voidaan siis todeta, että ilman loputonta musiikin hengittämistä otollisessa ilmapiirissä läpi nuoruuden, myöhemmin ei olisi syntynyt tunnettuja sävellyksiä ja koskaan ei oltaisi kuultu myöskään näistä varhaiskypsistä sävellyksistä, olivat ne sitten herran kehitykselle säveltäjänä kuinka merkittäviä tahansa.

[Callit]

Eritäin hyvä aihe, joka on viimeisten vuosien aikana ikään kuin markkinoitu uudestaan. Teesihän on sinänsä vanha tuttu, "pitää palloilla niin pal ku mahollista".

Maksimaalinen pallotreenailu jalostaa erittäin hyvistä virtuooseja. Saksassa 80- ja 90-luvulla huipulle nousseissa oli aika paljon sellaisia, jotka treenasi b-junnuissa 3 kertaa viikossa plus mahdolliset omat hönzäilyt. Ko. kulttuurissakin pieni osa isosta massasta nousi kansainvälisen tason pelaajiksi, mutta virtuoosit olivat hyvin vähissä. Nyt kun huippujengit lähtevät tuosta 10000:sta tunnista, ja koko kulttuuri on muuttunut, putkahtelee huipputaitavia jätkiä joka tuutista. - Sinänsä itsestään selvä asia, mutta joka Suomnessa kyllä tiedetään, mutta toimintaa ei suostuta/osata resurssoida sen mukaan. Jos sinivlakoinen tie lähtee siitä, että meillä on joka ikäluokassa kourallinen (jos sitäkään) näitä 10000h miehiä, niin jokaisen pitäisi pystyä näkemään, ettei sillä pelillä päästä huipulle noin niin ku kansana eli maajoukkueena. - Minkä ihmeen takia tätä asiaa ei ole mainittu esim. siinä 10 parhaan joukkoon visiossa?

Kaikki 10000h janarit ei saavuta huippua. Tulen joka kerta surulliseksi, kun ajattelen yhtä tuttua, jonka huipuksi jäi 18-vuotiaana tehty maali ykkösessä. Minulla oli aina sellainen tunne, että se treenaa jotenkin väärin, kun se ei suostunut hiomaan 14-15 -vuotiaanakaan heikkouksiaan. Tekniikkakisoissa se ei ikinä yltänyt kuin pronssiin. Oikeanlainen ohjaus olisi ehkä auttanut.

[Prufrock]

... kun se ei suostunut hiomaan 14-15 -vuotiaanakaan heikkouksiaan. Tekniikkakisoissa se ei ikinä yltänyt kuin pronssiin. Oikeanlainen ohjaus olisi ehkä auttanut.

Kaikkein tärkein pointti tässä koko asiassa on juuri se, että "lahjakkuudella" ei voida selittää kaikkea. Usein valmentajatkin sanovat, että joku on lahjakas ja samalla ikäänkuin eivät anna muille "lahjattomammille" mahdollisuutta. Kaikki tietävät ja tuntevat omasta nuoruudestaan lahjakkuuksia, jotka pärjäsivät tiettyyn rajaan kohtuullisen vähällä harjoittelulla, mutta sitten kun olisi pitänyt oikeasti harjoitella, ...

Jos otetaankin selittäväksi tekijäksi ja mainitsemisen arvoiseksi harjoittelu. Kun joku kikkailee 100, ei sanotakaan oletpa lahjakas, vaan oletpas jaksanut harjoitella, kun sait noin monta. Lahjakkuus joko on tai sitten ei, mutta harjoittelun mahdollisuus on kaikilla. Luonnollisesti ja tottakai eri henkilöt vaativat eri määrän harjoittelua päästäkseen samalle tasolle, mutta vaakakuppi voi kääntyä jonkin toisen osa-alueen harjoittelussa.

Callit  löytää toisen äärimmäisen tärkeän ja Suomessa kohtuullisen kuralla olevan osa-alueen huippujen koulimisessa. Harjoittelu sinällään ei riitä, vaan on osattava harjoitella oikein. Oikeita harjoituksia, oikein ohjatulla tekniikalla, oikealla herkkyyskaudella, jne.  

Tässä on taas musiikki hyvä vertailukohta. Suomi tuottaa väkimäärään nähden paljon kansainvälisen tason muusikoita. Itse musiikkiopistotoimintaa vierestä seuranneena voi vain todeta sen olevan äärimmäisen hyvin organisoitua ja osallistujaltaan jatkuvaa kehittymistä suosivaa ja kehittymisen määrää mittaavaa. Jokainen lapsi harjoittelee ohjatusti KERRAN viikossa ja harjoittelee soittoläksyt seuraavaan kertaan. Aluksi opetellaan perusteet ja kappaleet vaikeutuvat kehityksen myötä. Oppimista seurataan koesoittotilaisuuksissa, joissa ulkopuoliset "arvostelutuomarit" arvioivat oppilaiden taitoja. Näistä annetaan opiskelijalle arvosana ja ehdotuksia mihin kannattaa paneutua ja kehuja niistä kohdista, jotka ovat kunnossa. Samoin taitoja esitellään opppilaskonserteissa. Opistoon päästäkseen on osallistuttava pääsykokeisiin, joten kaikilla on jonkinlainen musiikillinen peruslahjakkuus. Joukkoon mahtuu sitten toki "sunnuntaisoittelijoita", mutta saman peruskoulun käyvät läpi kaikki tulevat huippumuusikot.

Miten jalkapallossa? Kuka ja missä määrittelee jalkapalloilun perusteet, jotka kaikkien tulisi osata. Joku jossain threadissä mainitsi Saksan liitolla olevan jotain vastaavanlaisia "perustaitoja" määriteltynä.

[ane]

Kaikki 10000h janarit ei saavuta huippua. Tulen joka kerta surulliseksi, kun ajattelen yhtä tuttua, jonka huipuksi jäi 18-vuotiaana tehty maali ykkösessä. Minulla oli aina sellainen tunne, että se treenaa jotenkin väärin, kun se ei suostunut hiomaan 14-15 -vuotiaanakaan heikkouksiaan. Tekniikkakisoissa se ei ikinä yltänyt kuin pronssiin. Oikeanlainen ohjaus olisi ehkä auttanut.

Itsehän vietin lähes koko nuoruuteni joka kesäpäivä nurmikentillä 5-6 tuntia. Harmi vain, etten harjoitellut muuta kuin vetoja oikealla jalalla ja sisäsyrjäsyöttöä oikealla jalalla. Lähes koko aika meni siis pelaamiseen ja vetelemiseen. Pomputteluenkka on alle viidensadan, eikä kosketus ole tarpeeksi pehmeä. Toisaalta laukaus ja syötöt ovat erittäin hyviä. Jos olisin käyttänyt joka päivä edes kaksi tuntia pompotteluun ja vasurin reenaamiseen, olisin paljon monipuolisempi pelaaja pehmeämmällä kosketuksella. Jokainen voi laskea paljonko nuo 5-6 tuntia kahdeksan vuoden ajan olivat.

Onneksi ei harmita yhtään, sillä kentälläolo oli hauskaa ja varmasti parasta tekemistä, mitä siinä iässä löytyi. Pelkästää näistä kahdeksasta vuodesta tulee alle neljä tuhatta tuntia omatoimista harjoittelua, joten laukaus ja syöttelyt ovat ainakin kunnossa.

[Viinioksa]

resurssoida sen mukaan. Jos sinivlakoinen tie lähtee siitä, että meillä on joka ikäluokassa kourallinen (jos sitäkään) näitä 10000h miehiä, niin jokaisen pitäisi pystyä näkemään, ettei sillä pelillä päästä huipulle noin niin ku kansana eli maajoukkueena. - Minkä ihmeen takia tätä asiaa ei ole mainittu esim. siinä 10 parhaan joukkoon visiossa?

Eipä Suomessa ole kuin kourallinen junnuja, joiden treenimotivaatio riittää kansainväliselle tasolla, eikä sitä määrää oikein isommaksi saa. Sen motivaation kun on tultava sisältä päin. Se, mitä voidaan tehdä, on saattaa tämä kourallinen laadukkaiden ja tasapainoisten harjoitteluohjelmien piiriin. Suomella ei ole oikein varaa Tainion kaltaisiin tapauksiin, joissa kansainvälisen tason pelaaja on jatkuvasti lasaretissa nuoruuden puutteellisen lihasharjoittelun vuoksi.

[Noviisi]

Eipä Suomessa ole kuin kourallinen junnuja, joiden treenimotivaatio riittää kansainväliselle tasolla, eikä sitä määrää oikein isommaksi saa. Sen motivaation kun on tultava sisältä päin.

Kertokaapas valmentajat (ja muut junnuja läheltä seuraavat) kuinka monta pelaajaa teidän joukkueesta tällä hetkellä treenaa niin paljon, että tuon 10 000 tahdissa ollaan?

[morcenardo]

Kertokaapas valmentajat (ja muut junnuja läheltä seuraavat) kuinka monta pelaajaa teidän joukkueesta tällä hetkellä treenaa niin paljon, että tuon 10 000 tahdissa ollaan?

Jos rehellisiä ollaan, niin hyvä jos edes yksi tälläinen tapaus löytyy per joukkue. 8000 ylittäjiäkään ei paria enempää taida löytyä kovin helposti?

Ja itse kysymykseen: henkilö jonka tiedän harjoittelevan paljon, hyvä jos edes 7000 vauhdissa mennään.

[mtontola]

Ensimmäinen, hyvin yksinkertainen sekä helposti toteutettava askel kohti jotain ”2020 tavoitteita” olisi kerätä eri alueilla hyvin laajasti kaikki lapset jotka ovat seuratasolla osoittaneet olevansa 10000 tunnin tahdissa (esim. 2-3 vuoden ajan) yhteen vaikka kaksi kertaa kuussa (jokaisessa seurassa ryhmän keräämisestä vastaisi täyspäiväinen toimija, joka laittaa samalla myös oman uskottavuutensa peliin siitä, että tuntimäärät todella ovat korkeita). Ikäluokkaa kohti per keskikokoinen seura (100-200 poikaa) näitä on varmaan sellaiset 0-5 kappaletta (9-12 v.). Yhteen kerättävä ryhmä ei olisi mikään piirijoukkue, vaan juurikin se ryhmä joka tosiaan on menossa kohti sitä 10000 tuntia ennen 17-vuotta (osa näistä on eri tahdissa myös taidollisesti ja kyseessä ei siis välttämättä ole ”kovimmat” pelaajat yks yhteen). Myös pienemmät seurat voivat totta kai olla edustettuina. Veikkaisin, että ikäluokkaa kohti päädyttäisiin esim. pääkaupunkiseudulla sellaiseen parin kymmenen lapsen ryhmään (tytöt myös mukana), jos seurat eivät lähtisi naurettavaan nokittelupeliin ja siihen ajatteluun, että kun laitetaan tämä ja tämä kaveri mukaan, niin me näytämme paremmalta kun edustusosuus on suurempi. Toiminnan pitäisi todella olla yksilölähtöistä, että siitä on hyötyä. Jos mukaan pääsee 2500 tunnin jamppoja, niin sitten tämä on niiltä 10000 tyypeiltä pois. Suurimmat seurat voisivat sitten ottaa yhteistyössä vastuun ohjelman suunnittelusta ja järjestelyistä. Pääkaupunkiseudulla tästä olisi yksilöille varmasti konkreettista hyötyä, jos onnistuttaisiin ylittämään Uudenmaan piirin ja Helsingin piirin rajat. Kulut olisivat myös minimaaliset ja tietysti olisi hienoa, jos Palloliitto olisi järjestelyissä myös mukana.

Hankkeesta olisi paljon konkreettista hyötyä:
- jokainen ryhmien ulkopuolellakin oppii ymmärtämään tuntimäärien merkityksen, kun valintakriteeri on nimenomaan tämä käytetty aika. Samalla tämä kannustaa kaikkia tavoittelemaan tuntimääriä.
- pystytään ohjaamaan paljon pallon kanssa aikaa viettävien pelaajien omatreenausta oikeaan suuntaan
- pystytään arvioimaan konkreettisesti kehitystä.
- Ryhmää voisi käyttää hyvin valmentajakoulutuksessa malliryhmänä, samalla tulisi uusille valmentajille konkreettisesti ymmärrettäväksi tuntimäärien merkitys.
- Ryhmään kuuluvat emuloivat toisiaan. Kehitys kehittyy.
- Tällainen toiminta valmistaisi lapsia kohti tulevaisuutta jalkapallon parissa, pitää osata toimia pienestä lähtien erilaisissa ryhmissä, eikä pelkästään sen yhden suljetun joukkueen piirissä, jossa pelikaverit ja kuviot on aina samat
- Ja kaikista tärkeimpänä: seurat saataisiin tarkkailemaan omaa toimintaansa laajalla skaalalla ja kiinnittämään yhä enemmän siihen oleelliseen aikaan 5-9 vuotta jolloin luodaan pohja sille tullaanko pääsemään lähellekään 10000 tuntia.

[ohimo]

Tuossa esittämässäsi systeemissä on ajan seuraaminen hankalaa. Mitenkäs erottelet jannut jotka makailevat kentällä maaliverkoissa ja ilmoittavat, että olivat futaamassa tänään kuusi tuntia ja ne jotka käyvät oikeasti pelaamassa. Pelkillä seuran harkkoilla on tuo 10000 tuntia aika kova tavoite nimen omaan seuroille.

[Yourworstnightmare]

Kertokaapas valmentajat (ja muut junnuja läheltä seuraavat) kuinka monta pelaajaa teidän joukkueesta tällä hetkellä treenaa niin paljon, että tuon 10 000 tahdissa ollaan?

Tarkemmin lukematta, niin kertokaapa mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

[Noviisi]

Kuka perustaisi Facebookkiin ryhmän, johon saa ilmoittautua, jos on sitoutunut tuohon 10000 tunnin treenaustavoitteeseen (esim. 18 tai 20 v. mennessä)?

[mtontola]

Tuossa esittämässäsi systeemissä on ajan seuraaminen hankalaa. Mitenkäs erottelet jannut jotka makailevat kentällä maaliverkoissa ja ilmoittavat, että olivat futaamassa tänään kuusi tuntia ja ne jotka käyvät oikeasti pelaamassa. Pelkillä seuran harkkoilla on tuo 10000 tuntia aika kova tavoite nimen omaan seuroille.

Pointti toki on, että pelkästään seuran harkoilla tähän ei mitenkään päästä, eikä pidäkään päästä.

Tässä se ammattivalmentajan ammattitaito tulisi nimenomaan puntariin niin valintojen suhteen kuin sen mukaan mitä lapset saadaan siellä kentillä tekemään. Eiköhän se tavoite muutenkin ole, että kentillä ei makoilla verkoissa. Tuo 10000 tuntia on suuntaviiva (jonka ketjun aloittaja toi esille) ja joka konkretisoituu omasta mielestäni laajemmin vasta kun toimintaa systematisoidaan. Kun vertailukohtana on yksi tai kaksi tyyppiä jotka takuuvarmasti tiedetään olevan siinä 10000 tunnin vauhdissa, niin melko helposti siitä voidaan vertailun kautta tehdä johtopäätöksiä myös muista tapauksista joita ei ehkä tunneta niin hyvin (kuitenkin ottaen huomioon, että jokainen on oma yksilönsä). Ongelma on toki suuri silloin jos valmentaja ei tunne pelaajiaan, eikä osaa esim. vanhempien kanssa yhteistyössä seurata sitä mitä ohjattujen harjoitusten ulkopuolella tapahtuu. Kyseessä on nimenomaan omaharjoittelu ja siinä ei tietenkään voida absoluuttisesti mitata onko käytetty aika 80 % vai 50 % tehokasta jos ei ole vertailukohtia. Ja jos joku ei vielä ole ymmärtänyt, niin tällainen pitkäkestoinen ja useita tunteja päivässä vievä toiminta tulee olla ensinnäkin hauskaa, mutta samalla myös kehittävää. Pointti olisi siinä, että kun näitä lapsia kerätään yhteen, niin ei kovin montaa kuukautta tarvitse toimintaa jatkaa kun huomataan, jos on tapauksia jossa vanhemmat kyllä väkisin kiikuttavat lasta hallille, mutta siellä leikitään sitten kuurupiiloa ja oma motivaatio puuttuu siihen mitä tällaisella ryhmällä pyritään hakemaan.

Miten musiikkiharjoittelussa opettaja mittaa onko lapsi todella harjoitellut kotona? Annetaan läksyjä jotka pitää oppia ja on tietyt oppimistavoitteet jotka pitää täyttyä. Kentällä oleskelusta osa pitäisi käyttää konkreettisten asioiden opetteluun ja osa vapaaseen pelailuun jne. Ei tämä nyt niin mahdotonta olisi, mutta sitten jos ruvetaan saivartelemaan, niin sitten tietysti voidaan olla tekemättä yhtään mitään.

Se kerätäänkö paljon harjoittelevia ala-asteikäisiä lapsia yhteen millä kriteerein on sinänsä toisarvoista. Pointti kuitenkin olisi, että toiminnan pitäisi olla sillä lailla yksilölähtöistä, että tarkoituksena ei ole esim. muodostaa tällä tavoin mahdollisimman ”kovaa” joukkuetta, jossa pelkät urheilulliset avut saattavat riittää joukkueeseen pääsemiseen. Jalkapallon kokonaiskehityksen kannalta olisi paljon arvokkaampaa, että korostettaisiin juuri tätä omaa panosta ja sisäistä motivaatiota ja siksi alueen miltä ryhmä kerätään pitäisi olla melko laaja ja useasta joukkueesta juuri nämä kunnolla harjoittelevat poimien. Ala-asteikäisiä pitäisi joka tapauksessa alkaa keräämään laajemmalti yhteen.

[defcon1]

[...]
Ensimmäinen, hyvin yksinkertainen sekä helposti toteutettava askel kohti jotain ”2020 tavoitteita” olisi kerätä eri alueilla hyvin laajasti kaikki lapset jotka ovat seuratasolla osoittaneet olevansa 10000 tunnin tahdissa (esim. 2-3 vuoden ajan) yhteen vaikka kaksi kertaa kuussa (jokaisessa seurassa ryhmän keräämisestä vastaisi täyspäiväinen toimija, joka laittaa samalla myös oman uskottavuutensa peliin siitä, että tuntimäärät todella ovat korkeita).
[...]

Eli tämän (minun mielestäni nolla-) "tutkimuksen" perusteella pitäisi se aika, minkä lapset itse käyttävät pallon kanssa, saattaa seuratoiminnan piiriin ohjatuksi valmennukseksi ja kontrolloiduksi tekemiseksi kohti huippujalkapalloilijan uraa?
No, palloliittokin alkaa uusissa linjauksissaan suosittaa "kotiläksyjä" treenaukseen - eli tehdään futiksesta koulumaisempaa. Varmasti lasten mielestä kiva juttu, erityisesti silloin kun suosituksiin kuuluva "kotiläksyjen tarkistaminen" eli kontrolli seuraavissa treeneissä menee heikosti.

Yks juttu mitä tuo "tutkija" ei ihan täysin hahmota: nuo "tutkitut" huippumenestyjät on rakastaneet sitä mitä ne tekee. 

Muualla maailmassa muuten keskustellaan siitä, onko aikuisten liiallisella puuttumisella lasten futiksen pelaamiseen (pihapelit vs. ohjattu tavoitteellinen futis) jo negatiivisia vaikutuksia pelaamiselle, googlaa vaikka GUBOG...

[Noviisi]

Seurojen välistä yhteistyötä tarvittaisiin etenkin siinä, että talviaikaan pystyttäisiin tarjoamaan hyvät (tai ainakin nyt aluksi riittävät) olosuhteet omitoimiseen treenaukseen. Ja yhdessä voisivat miettiä motivoimiskeinoja omatoimiseen treenaamiseen kannustamisessa. (kotiläksyt ovat yksi hyvä)

Ensimmäisessä vaiheessa tämä tarkoittaisi yhden jalkapallohallin rakentamista kokonaan tähän tarkoitukseen. Tai sitten sitä, että isosta hallista tarpeeksi laaja osa olisi erotettu omatoimiseen treenaamiseen. Seurat voisivat myös sopia, että paikalla olisi aina yksi valmentaja, joka voisi pitää lyhyitä opetustuokioita ja antaa siten virikkeitä omatoimiseen treenaamiseen. Hän voisi myös korjata virheitä potkutekniikassa jne. Mielestäni omatoimisen treenin pitäisi säilyä omatoimisena niin, että lapsi voi omaan tahtiinsa ja omaa luovuuttaan käyttäen nauttia tekemisestään. Ja yhdessa kavereiden kanssa tekemisestä.
--> ongelma olisi tässä vaiheessa se, että jos on vain yksi halli per kaupunki, eivät kaikki pääse siellä paljoa käymään kun matkoihin menee aikaa ja vanhemmat ei kerkiä kyytsään. Mutta aluksi yksikin tällainen halli olisi parempi kuin ei yhtään

Toisessa vaiheessa (kun olisi laajasti huomattu hankkeen tarpeellisuus) rakennettaisi muutama halli lisää niin, että isommissa kaupungeissa olisi hallit tyylliin: etelätampereen, länsitamperee, itätampereen hallit, jonne olisi taas helpompi mennä johtuen lyhyemmistä matkoista. Samalla seurat voisivat kehittää ohjaustuokioita, virikkeitä ja esim. pikku "piha"turnauksia näihin halleihin, jolloin osallistujamäärä varmasti taas nousisi entisestään.

Hallien rakentaminen tähän tarkoitukseen tuntuu todella kovalta satsaukselta kun ei niitä ole tarpeeksi edes seurojen omille treeneille. Mutta onko meillä oikeasti mitään muuta vaihtoehtoa, jos haluamme todella kehittää futistoimintaamme ammittimaisemmaksi ja nostaa Suomea futiskartalle.

Joten nyt markkinointimiehet liikkeelle ja rahoitukset kasaan niin, että lähivuosina jokaisessa isommassa kaupungissa tulee olemaan vähintään yksi OmatoimisenTreeninFutisHalli pystyssä.

edit.
Ja ajatusta voisi lähteä aluksi testaamaan kesäkaudella niin, että jokin kenttä olisi nimetty (kaupungin seurat maksaisivat sen vuokran yhdessä) Omatoimisen treenauksen kentäksi. Seurat myös järjestäisivät kentälle aina yhden valmentajan, joka pitäisi opeustuokioita, opettaisi oikeaa suoritustekniikkaa, korjaisi virheitä, antaisi ideoita ja virikkeitä. Hän myös huolehtisi, että kentällä on tötsiä, penkkejä, liivejä, verkkoja futistennikseen ja muita tarvikkeita, joita tarvitaan omatoimisessa treenissä.

[mtontola]

Eli tämän (minun mielestäni nolla-) "tutkimuksen" perusteella pitäisi se aika, minkä lapset itse käyttävät pallon kanssa, saattaa seuratoiminnan piiriin ohjatuksi valmennukseksi ja kontrolloiduksi tekemiseksi kohti huippujalkapalloilijan uraa?

Muualla maailmassa muuten keskustellaan siitä, onko aikuisten liiallisella puuttumisella lasten futiksen pelaamiseen (pihapelit vs. ohjattu tavoitteellinen futis) jo negatiivisia vaikutuksia pelaamiselle, googlaa vaikka GUBOG...

Ihan hyvä pointti sinänsä, mutta tarkoitus ei nyt ollut pakottaa vapaa-ajan palloilu kaikilla lapsilla tiettyyn muottiin. Ehkä enemmän korostaa, että sitä kannattaa myös niiden seuraharkkojen ulkopuolella tehdä. Yksi askel pidemmälle tästä ”lapsen pitää itse valita mitä tekee” linjassa muuten olisi se, että jalkapalloharjoitukset vaikka alkaisivat sillä, että kysytään haluavatko lapset tällä kertaa pelata jalkapalloa vai sählyä. Jos joukossa enemmistö on sählyn kannalla, niin kaikki pelaavat sitten sählyä. Kerhotoiminta on hienoa, mutta jos puhutaan huippu-urheilun edellytyksistä, niin sillä se ei yksinkertaisesti onnistu. Give Us Back Our Game – liikkeen ydin saavutetaan Suomen oloissa melko hyvin kun toteutetaan esim. kaikki pelaa omalla tasollaan ajattelua ja tehdään mahdollisimman pieniä ryhmiä jotka pelaavat sekä keskitytään pienpeleihin alle 9-vuotiaissa. Tämän lisäksi on sitten paljon muita toimintoja joita myös pitäisi pystyä toteuttamaan. Yksi näistä koskee sitä murto-osaa harrastajista jotka treenaavat todella paljon ja määrätietoisesti.

[ohimo]

Yks juttu mitä tuo "tutkija" ei ihan täysin hahmota: nuo "tutkitut" huippumenestyjät on rakastaneet sitä mitä ne tekee. 

Juuri näin. Mieleen tulee tuolta musiikki analogioista, että aikanaan seiskytluvulla oli kahdenlaisia muusiikin opiskelijoita. Muskarista -> Sibikseen kulkevia ja pitkätukkaisia kellarissa skebaa rääkkääviä. Kumpaakin polkua kulkeneista löytyy muutamia onnistuneita. Mutta kyllä ne jotka musiikista ammatin saivat todella rakastivat sitä touhua ja treenasivat maanisesti.

Nuo get back our game jutut on ehkä enemmän tätä  annetaan lasten harrastaa ja pelata ilman aikuisten mikromanagerointia. En usko, että se välttämättä lisää huippu onnistujia suoranaisesti, mutta ehkä lisää niitä jotka lajiin sitten rakastuvat.

[defcon1]

Yksi askel pidemmälle tästä ”lapsen pitää itse valita mitä tekee” linjassa muuten olisi se, että jalkapalloharjoitukset vaikka alkaisivat sillä, että kysytään haluavatko lapset tällä kertaa pelata jalkapalloa vai sählyä.

Se kysymys on jo esitetty, nehän on jalkapalloharjoitukset...

Kerhotoiminta on hienoa, mutta jos puhutaan huippu-urheilun edellytyksistä, niin sillä se ei yksinkertaisesti onnistu.

Joo, tuo on se palloliitonkin uusi ajattelutapa - keskitytään muutamaan lahjakkuuteen. Uskotaan ettei pyramidin pohjan leveydellä ole väliä kunhan se kärki on kunnolla rakennettu.

Give Us Back Our Game – liikkeen ydin saavutetaan Suomen oloissa melko hyvin kun toteutetaan esim. kaikki pelaa omalla tasollaan ajattelua ja tehdään mahdollisimman pieniä ryhmiä jotka pelaavat sekä keskitytään pienpeleihin alle 9-vuotiaissa. Tämän lisäksi on sitten paljon muita toimintoja joita myös pitäisi pystyä toteuttamaan. Yksi näistä koskee sitä murto-osaa harrastajista jotka treenaavat todella paljon ja määrätietoisesti.

Tuolla noviisin haaveella avoimista treenipaikoista oltaisiin ihan GUBOGin ytimessä. Alkuun pääsisi jo kun seurat/kunnat päästäisivät aina myös neppailijoita teko- ja muille nurmikoilleen, sitten vois rakentaa lämmitettäviä minikenttiä, ja sitten noita halleja...