Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #900 : 21.05.2010 klo 07:11:10 |
|
Pappa betalar, purjehdus, rapujuhlat, freundenthalilainen perintö ja ajattelutapa, kiintiöpaikat yliopistoissa, you name it.
Liitetäänkö nuo sitten mielestäsi kaikkiin suomenruotsalaisiin, vai ainoastaan vähän rikkaampiin? Jos joku ruotsinkielinen kerjää kadulla ja häntä haukutaan hurriksi, niin viittaako se noihin asioihin? Venäläisiin helposti yhdistetään epärehellisyys, varastelu ja huono käytös sosiaalisesta asemasta riippumatta.
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #901 : 21.05.2010 klo 07:19:07 |
|
Kaikista hienointa tässä on kuitenkin se, että kun muutaman oluen liikaa nauttinut peruskoulun kesken lopettanut 23-vuotias elämäntapatyötön huutaa futiskatsomosta kentällä olevalle Suomen Maajoukkueen miljoonapalkkaa tienaavalle komealle, urheilulliselle ja usein mainoksissa ja lehtien kansissa esiintyvälle menestyvälle kaverille "Vitun ryssä", tilanne käsitetään etniseen taustaan ja kulttuuriin perustuvaksi syrjinnäksi eli rasismiksi.
Itse tulkitsen asian lähinnä siten, että huutaja (jos huutoja todella on ollut) on ollut vitun väsynyt idiootti, joka on halunnut tehdä itsestään pellen. Rasismia tapaus olisi, jos tämä pelle olisi huudellut esim. toisille katsojille, tai haukkunut kauppajonossa jotain venäläistä "vitun ryssäksi". Nythän kyse oli lähinnä suuren kateuden aiheuttamasta mielipahan purkamisesta, jossa Eremenko Jr:n venäläistaustaisuus tuli vain yhtenä pienenä osana esiin, kun juoppo- ja läski-huuteluiden sekaan ilmeisesti lipsahti myös pari ryssä-huutoa.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #902 : 21.05.2010 klo 07:33:49 |
|
- Tämä näissä jutuissa niin kummallista onkin. Ihmisen laumasieluista kaksinaismoralismia kuvaavaa. Huono, muita loukkaava käytös on aika laajasti hyväksyttyä, kunhan siihen ei sisällly muutamaa kulloinkin pinnalla olevaa tabua. Nykyisin rasistiset ilmaisut ovat tabuja. Joskus 60-luvulla sellaista oli jumalanpilkka.
Näin on ja näin tulee olla. Ihan turha valittaa. Jos pilapiirtäjiltä kysyt, niin kyllä jumalanpilkka voi heistä tuntua edelleen tabulta.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #903 : 21.05.2010 klo 07:37:45 |
|
Venäläisiin helposti yhdistetään epärehellisyys, varastelu ja huono käytös sosiaalisesta asemasta riippumatta.
Pata kattilaa soimaa? Euroopan ylivoimaisesti huonoimmin käyttäytyvä kansa löytyy täältä Suomenniemeltä.
|
|
|
|
noisemus
Poissa
Suosikkijoukkue: Good Company !
|
|
Vastaus #904 : 21.05.2010 klo 07:55:51 |
|
Enää? Se ei ENÄÄ tarkoita vain suomenruotsalaisia, koska kaltaisesi moukat ovat sekoittaneet suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset keskenään. Wikipediasta: Sinä päivänä, kun sopivassa tilanteessa joudut moisen haukkumisen kohteeksi, niin tiedät mistä kirjoitin. Aiemmin et sitä kykene ymmärtämään. Reppana kun olet.
kyllä sinä olet se reppana nyt tässä asiassa. Ja ihan oikeastiko luotat wikipedian juttuihin sokeasti? Ja vielä kuvittelet että asiat menee juuri näin IRL? - Tämä näissä jutuissa niin kummallista onkin. Ihmisen laumasieluista kaksinaismoralismia kuvaavaa. Huono, muita loukkaava käytös on aika laajasti hyväksyttyä, kunhan siihen ei sisällly muutamaa kulloinkin pinnalla olevaa tabua. Nykyisin rasistiset ilmaisut ovat tabuja. Joskus 60-luvulla sellaista oli jumalanpilkka.
Näinhän se menee, mutta tämän mukaan pitäisi osata/jaksaa käyttäytyä. Eipä näy loppua tälle paskanjauhannalle. Olisiko oma topic mitään?
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #905 : 21.05.2010 klo 08:57:44 |
|
Eipä näy loppua tälle paskanjauhannalle. Olisiko oma topic mitään?
Jottra tähän topikkiin kirjoitettaisiin mitä
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
|
Vastaus #906 : 21.05.2010 klo 09:23:24 |
|
Kaikista hienointa tässä on kuitenkin se, että kun muutaman oluen liikaa nauttinut peruskoulun kesken lopettanut 23-vuotias elämäntapatyötön huutaa futiskatsomosta kentällä olevalle Suomen Maajoukkueen miljoonapalkkaa tienaavalle komealle, urheilulliselle ja usein mainoksissa ja lehtien kansissa esiintyvälle menestyvälle kaverille "Vitun ryssä", tilanne käsitetään etniseen taustaan ja kulttuuriin perustuvaksi syrjinnäksi eli rasismiksi.
Itse tulkitsen asian lähinnä siten, että huutaja (jos huutoja todella on ollut) on ollut vitun väsynyt idiootti, joka on halunnut tehdä itsestään pellen. Rasismia tapaus olisi, jos tämä pelle olisi huudellut esim. toisille katsojille, tai haukkunut kauppajonossa jotain venäläistä "vitun ryssäksi". Nythän kyse oli lähinnä suuren kateuden aiheuttamasta mielipahan purkamisesta, jossa Eremenko Jr:n venäläistaustaisuus tuli vain yhtenä pienenä osana esiin, kun juoppo- ja läski-huuteluiden sekaan ilmeisesti lipsahti myös pari ryssä-huutoa.
Tuollainen kuvailemasi perusvaasalainen(kin) kannattaja vaan tekee usein niin, että hän huutelee sitä ryssää tai muuta rasistista muuallakin ja usein mennään sanoista tekoihin. Siksi on hyvä, että urheilukatsomoissa tällaista ei sallita. Et nyt kyllä mitenkään saa tuota käännettyä hyväksytyksi toiminnaksi tai edes muuksi kuin rasismiksi. Tosi paljon sivuraiteiltaan muuten mennyt tämä keskustelu fooruminkin mittapuulla. Kaikki ihmisen erilaiseen alkuperään perustuva negatiivinen käytös on rasismia.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.05.2010 klo 09:28:06 kirjoittanut yyber »
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #907 : 21.05.2010 klo 10:15:05 |
|
Pata kattilaa soimaa? Euroopan ylivoimaisesti huonoimmin käyttäytyvä kansa löytyy täältä Suomenniemeltä.
Voi olla. Tosin osa Venäjän uusrikkaista taitaa päihittää suomalaiset aika kevyesti, eikä ne brititkään käytöksellään häikäise.
|
|
|
|
leeremick26
Poissa
Suosikkijoukkue: Riley Star, Hannah Hayes
|
|
Vastaus #908 : 21.05.2010 klo 10:21:40 |
|
Eikö tätä nyt helvetti oikeasti saisi siirrettyä johonkin Halla-aho -threadiin?
|
|
|
|
noisemus
Poissa
Suosikkijoukkue: Good Company !
|
|
Vastaus #909 : 21.05.2010 klo 10:43:26 |
|
Jottra tähän topikkiin kirjoitettaisiin mitä Vaikka päremenkon facebook itkuraivareita.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #910 : 21.05.2010 klo 12:14:29 |
|
Voi olla. Tosin osa Venäjän uusrikkaista taitaa päihittää suomalaiset aika kevyesti, eikä ne brititkään käytöksellään häikäise.
Olet jäljillä, joskin venäläisten uusrikkaitten määrä on niin pieni, ettei niitä kannata juuri noteerata. Britannian joku turistilaitos tutki aikanaan asiaa haastattelemalla eri puolilla maailmaa työskenteleviä turistioppaita, joita pyydettiin arvioimaan erimaalaisia (20 kansaa) tiettyjen kriteerien perusteella. Suomalaiset olivat sijalla 17. ja venäläiset 16. Hännän huippuna tietysti englantilaiset. Syntyi tästä tutkimuksesta aikanaan kova riita työpaikalla, kun yksi rouva oli aina kuvitellut, että idiootteina kännissä örveltäviä suomalaisia pidetään maailmalla jotenkin hellyyttävän rakastettavina. Täsmälleen samalla tavalla kuin tällä forumilla jotkut taulapäät kehuskelee ulko-ovien eteen kuseksimisilla Tukholmassa. Ne ihan oikeasti kuvittelee, että siinä on jotain hauskaa.
|
|
|
|
Outo Bob
Poissa
|
|
Vastaus #911 : 21.05.2010 klo 12:15:31 |
|
Suomen Palloliitto kouluttaa, otteita osoitteesta www.rasistionreppana.fi: "Viestinnällisesti Venäjä on osa itäistä kulttuuria, jossa asioiden taustojen tuntemisella - kulissien takaisilla tapahtumilla - on suuri merkitys. Mikään ei ikään kuin ole sitä, mitä sen sanotaan olevan. Eräs Suomessa asuva venäläinen aikuiskouluttaja kuvasi venäläisyyden ja suomalaisuuden eroa niin, että kun " peukalo on käännetty Venäjällä alaspäin, se tarkoittaa sitä, mitä ylöspäin käännetty peukalo Suomessa".
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
|
Vastaus #912 : 21.05.2010 klo 15:02:28 |
|
Suomen Palloliitto kouluttaa, otteita osoitteesta www.rasistionreppana.fi: "Viestinnällisesti Venäjä on osa itäistä kulttuuria, jossa asioiden taustojen tuntemisella - kulissien takaisilla tapahtumilla - on suuri merkitys. Mikään ei ikään kuin ole sitä, mitä sen sanotaan olevan. Eräs Suomessa asuva venäläinen aikuiskouluttaja kuvasi venäläisyyden ja suomalaisuuden eroa niin, että kun " peukalo on käännetty Venäjällä alaspäin, se tarkoittaa sitä, mitä ylöspäin käännetty peukalo Suomessa". Eli Litti on rasisti?
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
|
Vastaus #913 : 21.05.2010 klo 18:28:43 |
|
Pappa betalar, ...
- Suomenruotsalaisen venäläisväestön keskuudessa tunnetaan nykyisin käsite pappa beklagar...
|
|
|
|
turkistarhaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Munsala IK
|
|
Vastaus #914 : 21.05.2010 klo 18:33:16 |
|
- Suomenruotsalaisen venäläisväestön keskuudessa tunnetaan nykyisin käsite pappa beklagar...
|
|
|
|
Louke
Poissa
Suosikkijoukkue: HockeyTeam Vaasan Sport, Jalkapallomaajoukkue, VPS
|
|
Vastaus #915 : 27.05.2010 klo 22:00:06 |
|
- Losa huusi "Juokse saatanan tyhmä" omilleen.
|
|
|
|
Marttään Broudöö
Poissa
|
|
Vastaus #916 : 27.05.2010 klo 22:12:30 |
|
- Losa huusi "Juokse saatanan tyhmä" omilleen. Eli venäjäksi "Älä juokse noin kerkeästi, olethan älykäs pelaaja joka osaa liikuttaa palloa!" Peukku ylös, peukku alas, kiss kiss jne. jne.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #917 : 27.05.2010 klo 22:23:29 |
|
- Suomenruotsalaisen venäläisväestön keskuudessa tunnetaan nykyisin käsite pappa beklagar...
|
|
|
|
Devin Morris
Poissa
Suosikkijoukkue: Joditabletit
|
|
Vastaus #918 : 27.05.2010 klo 22:24:09 |
|
Älkääpä pojat päästäkö mopojanne keulimaan liikaa. Viestissä todettiin myös että kuulohavainto saattoi olla väärä.
|
|
|
|
Loordi
Poissa
|
|
Vastaus #919 : 31.05.2010 klo 10:13:33 |
|
Kurinpitovaliokunta käsittelee asiaa tänään.
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #920 : 31.05.2010 klo 11:08:47 |
|
Ensi sunnuntaina on varmasti odotettavissa uutiskynnyksen ylittäviä tapahtumia Finskiltä. Toki Helsingissä ei ryssittelyä kuulu 2000-luvun parhaalle pelaajalle Klubipaidassa. Toivotaan ainakin....
|
|
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #923 : 31.05.2010 klo 18:28:57 |
|
Oikean suuntainen tuomio, kunhan nämä nimeltä mainitsemattomat VPS-kannattajat maksavat Vepsulle (tai suoraan Palloliitolle) tuon 500 euroa (tilinumeron saa kysymällä vaikkapa toimistosihteeriltä). Vaasan Palloseuralla seurana ei ole asian kanssa mitään tekemistä, mutta jollekin nämä varoituksen vuoksi annettavat sakkomaksut on laitettava, eikä muitakaan vaihtoehtoja ollut. Jaron sakko puolestaan täysin oikein, koska järkkärit eivät olleet tehtäviensä tasalla.
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
|
Vastaus #924 : 31.05.2010 klo 23:20:04 |
|
Jaron sakko puolestaan täysin oikein, koska järkkärit eivät olleet tehtäviensä tasalla.
Myönnät siis, että teko oli rasistinen?
|
|
|
|
|
|