HONKA KAATUI PELEN TÄYSOSUMALLA
17.3.2010
MYPA kiipesi kiinni jatkopaikkaan Liigacupissa, kun FC Honka kaatui lohkovaiheen viimeisessä ottelussa 1-0 (1-0). Ottelun ainokaisen teki MYPA-tulokas Pele Koljonen 35. minuutilla.
Voitolla MYPA nousi yhdeksään pisteeseen lohkon jaetulle kakkossijalle. Jatkopaikka riippuu nyt FC Hongan (nyt 8 pistettä), FC Interin (7) ja IFK Mariehamnin (7) peleistä. Hongalla ja Maarianhaminalla on jäljellä yksi kaksi ottelu, Interillä kaksi. MYPA on jatkossa, jos kolmikosta enintään yksi porhaltaa taulukossa ohitse.
Maalitilanne lähti Antti Uimaniemen katkosta keskialueella. Uimis pelasi pallon suoraan ylöspäin Ilari Äijälälle, joka haastoi ja eteni rangaistusalueelle. Honka-vahti Tuomas Peltonen torjui Iltsun alakulmavedon, muttei saanut palloa näppeihinsä. Pele oli kärppänä paikalla ja iski pallon maalin kattoon.
Maali kuvasti MYPA:n otteita, sillä päivän sana oli päävalmentaja Janne Lindbergin monesti peräänkuuluttama aktiivisuus. Honkaa vastaan peli oli pirteää ja vauhdikasta.
MYPA sai maalin lisäksi ensimmäisellä puoliskolla parikin läpiajoa. Vartin kohdalla Pele pääsi karkuun ja nosti pallon yli vastaan tulleen Peltosen, mutta maalia jo tuulettaneen yleisönkin harmiksi pallo meni hieman ohi.
Toinen hyvä paikka tuli aivan avauspuoliskon lopussa, kun Felipe irtosi omille teilleen. Vellun veto jäi kuitenkin vaisuksi.
Toisen puoliajan alussa oli paikka tuplata johto, mutta Iltsu kiskaisi kierteisenvaparinsa niukasti tolpan väärälle puolelle.
Hongan parhaat jaksot olivat toisella puoliajalla, vajaan tunnin kohdalla ja sitten aivan loppuminuuteilla. Niillä kohdin tarvittiin Antti Kuismalan pelastuksia: 54. minuutilla Akun lähitorjunta tyhjensi Jami Puustisen maalintekoaikeet ja tunnin kohdalla hän sai venytettyä Jaakko Lepolan vaparin yläkulmasta kulmapotkuksi.
- Tämä oli päännosto lauantaisesta 3-0-tappiosta ja hyvä osoitus siitä, että joukkue haluaa olla aktiivinen. Honka ei päässyt pyörittämään peliä honkamaisella pelitavallaan eikä saanut luotua montaakaan vaarallista paikkaa, päävalmentaja Janne Lindberg kehui omiaan.
- Esitys oli meiltä hyvä. Kun on aktiivinen, pysyy pelissä mukana ja tapahtumia tulee automaattisesti.
Honka-kollega Mika Lehkosuo oli toisenlaisella mielellä.
- Esitys oli tahmea. Vasta loppua kohti lämmettiin ja saatiin muutama hyvä tilannekin aikaiseksi. Tästä jäi miettimisen aihetta siihen, miten saadaan peli kulkemaan ulkona, tähän asti hallissa pelanneen Hongan valmentaja puntaroi.
MYPA pelaa seuraavaksi jo viikonloppuna Kouvola-turnauksessa.
- Se on hyvä turnaus jossa on hyvät puitteet. Nyt pitää katsoa loukkaantumistilanne läpi ja miettiä millä kokoonpanolla sinne lähdetään. Tietysti peluutetaan niitä pelaajia, jotka ovat saaneet vähemmän peliaikaa, sanoi Jose ja vinkkasi, että myös muutama juniori-ikäinen saatetaan nähdä edustuksen paidassa.
Oli kyllä parasta MYPAa tämän vuoden liigacupissa (tosin jäi Inter-peli näkemättä). Huikea tasonnosto lauantaiseen räpellykseen verrattuna. Peli oli nätisti hallussa melkein koko ysikymppisen ajan, lopussa alivoimalla pientä panikointia muttei mitään mainitsemisen arvoista. Yhden hyvän tilanteen Honka sai luotua koko pelissä, Kuismalalta hieno venytys siihen.
Kärkimiehistä kaikki neljä saivat omat tilaisuutensa, Koljonen näistä selkeästi paras. Kerran pääsi nokikkain Peltosen kanssa, veto harmittavasti hiukan ohi. Maali oli kunnon näätäilyä, olisko tässä meille seuraava Saku Puhakainen?
Jokatapauksessa lupauksia antava "koti"debyytti.
Laitureista molemmilla vielä parannettavaa, Äijälä melko näkymätön ja Vellulta kunnon koomailua hyvässä maalipaikassa. Saxman melko heppoinen, vaikka osaakin pelata paremmin ylöspäin verrattuna Oksaseen. Okkoselta varma suoritus, ei oikein saanut Saxmannilta apuja.
Hietanen oli mainio laitapakkina, näinköhän Jose joutuu pyörtämään puheensa ja heittämään Daadan liiga-avauksessa pakin tontille? Yllättävän helpolla pääsi puolustus tänään. Hongalla hieman vaikeuksia saada omaa peliään rullaamaan, saattoi johtua siitä että edellisestä pelistä oli noin kuukauden päivät aikaa.
Pakolliset huutonaurut vielä Adyn suoritukselle. Kymmenisen minsaa laidalla, tahallinen käsivirhe ja sukittelut päälle -> ulos.