Zydenius
Poissa
|
|
: 15.03.2010 klo 23:14:34 |
|
Taistelu Keski-Suomen herruudesta käynnistyy. Piirinmestaruusottelun välierässä vastakkain kakkosen joukkueet FC Blackbird ja FC Vaajakoski. Panoksena pääsy finaaliin JJK:ta vastaan. 2009 Vuosi sitten vastaavassa ottelussa FC Vaajakoski oli valmiimpi ja vei ottelua. Vehkalammen pienemmällä kentällä peli päättyi 0-2 Vaajakoskelaisille. FC Vaajakoski oli harjoitellut enemmän ja isommalla kentällä ja se näkyi myös tuloksessa. Finaalissa FC Vaajakoski laittoi tiukille JJK:n ja hävisi viimein rankkareilla 4-3 varsinaisen pelinajan päätyttyä 3-3. 2010 Tänä vuonna pakkaset ovat estäneet ulkoharjoitukset, joten joukkueet lähtevät peliin suurin piirtein samanlaisilla harjoitus määrillä. Molempien joukkueiden harjoituspelit eivät ole tulokselliseti olleet kovin lupaavia, mutta viimeisimmät pelit antavat olettaa parempaa olevan tulossa. Kotijoukkue Blackbird on menettänyt tukun viimekauden tärkeimpiä pelaajiaan ja niitä on paikattu lähinnä JJK:n A-junioreista nousseilla pelimiehillä. Blackbirdillä on myöskin valmentaja vaihtunut, kun Iisac Hamdi siirtyi syrjään ja Paul Taylor otti vastuun joukkueesta. Vaajakoski taasen kaappasi riveihinsä kyseiset Birdin pelaajat ja näyttää ennakkoon vahvemmalta. Vaajakosken valmennus on myöskin pysynyt ennallaan, joten joukkueen pelityyli ei ole kokenut muutoksia. Paperilla Vaajakoski on vahvempi, mutta pelejä ei papereiden perusteella ratkaista. Mielenkiintoinen kohtaaminen ja taistelu Keski-Suomen herruudesta voi alkaa. Otteluennakko FC Vaajakoski http://www.fcvaajakoski.com/09/index.php?option=com_content&view=article&id=550:piirinmestaruus-vaelierae-fcb-fcv&catid=21&Itemid=86
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.03.2010 klo 11:27:43 kirjoittanut Zydenius »
|
|
|
|
|
Cafffkaff
Poissa
Suosikkijoukkue: Temesta IF
|
|
Vastaus #1 : 16.03.2010 klo 08:11:45 |
|
Blackbirdin sivujen mukaan ottelu alkaisi klo 17.30.
Kyllähän Vaajakoski on nähtävä suht selkeänäkin suosikkina tähän otteluun. Blackbird on paperilla heikentynyt viime kaudesta jokaisella osa-alueella hyökkäystä lukuunottamatta ja etenkin nuori keskikenttä on varmasti kovilla. Kiinnostavaa nähdä kuinka puolustuksen uudet miehet Pönni ja Vanhala riittävät punaisten pyssyjä vastaan, erityisen silmän alla myös todella lupaavasti viime kauden lopulla joukkueeseen liittynyt Hatni.
|
|
|
|
Poble Sec
Poissa
Suosikkijoukkue: Barca, Riemu, JPS, MaPS Capitals, Torre Calcio
|
|
Vastaus #2 : 16.03.2010 klo 22:49:03 |
|
Oon tässä kyselly sekä Birdin että FCV:n miehiltä mihin aikaan matsi alkaa mutta kukaan ei tunnu tietävän. FCV:llä joka tapauksessa kokoontuminen 16:30 eli eiköhän se peli 17:30 ala.
|
|
|
|
Zydenius
Poissa
|
|
Vastaus #3 : 17.03.2010 klo 11:31:09 |
|
Talvinen keli luvassa tänään, sillä pakkanen kiristyy iltaa kohti. Luvassa n. -10 lukemia, no täytyy pistää pilkkihaalarit niskaan. Ottelu alkaa siis 17:30
|
|
|
|
Ahmed Kameli
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Vaajakoski, Suomi, Barcelona
|
|
Vastaus #4 : 17.03.2010 klo 19:24:27 |
|
FCV:lle 3-0?
|
|
|
|
Hossam Ramsu
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 17.03.2010 klo 20:40:12 |
|
Kyl
|
|
|
|
Cafffkaff
Poissa
Suosikkijoukkue: Temesta IF
|
|
Vastaus #6 : 17.03.2010 klo 21:12:53 |
|
Vaajakoski vei tosiaan 3-0 ja täysin ansaituthan nuo lukemat olivat.
Blackbirdin puolustus oli ajoittain todella pahasti levällään, eivätkä laiturit oikein ennättäneet tukemaan alaspäin, minkä seurauksena tulikin ensimmäinen maali vajaan puolen tunnin kohdalla Leppäsen ajettua päätyyn ja tarjoiltua Karlstedtille paikan iskeä etukulmaan. Toinen maali noin 60 minuutin kohdalla Huismanin jalasta ja kolmas heti perään J.Kuortin (?) upealla sijoituksella takayläkulmaan, molemmissa tapauksissa Blackbirdin boxin liepeiltä löytyi aarikaupalla tilaa. Blackbirdilläkin oli sentään jokunen tilanne josta maali olisi voinut syntyä, paras paikka osui juuri ennen Vaajakosken toista maalia Petresculle.
Blackbirdin maalilla pelasi Karnio, voi jospa vain tekisi sopimuksen. Vaihdosta sisään tullut Mikko Pietilä taisi olla mustapaitojen myönteisin suorittaja.
edit. Karlstedt teki myös kolmannen maalin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.03.2010 klo 21:42:00 kirjoittanut Cafffkaff »
|
|
|
|
|
leukatoni
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 17.03.2010 klo 21:28:37 |
|
|
|
|
|
raitapaita
Poissa
|
|
Vastaus #8 : 17.03.2010 klo 22:34:05 |
|
FCB-FCV 0-3
Eipä pitkään tarvinnut ottelua seurata, kun huomasi että rastaat joutuu räpistelemään siipiään aika tiuhaan. No ei kyllä FCV.n pelikään hääviä ollut, mutta selvästi edellä vastujaansa. FCV:n peli parani ottelun edetessä ja rastailla tuska kasvoi jopa niin suureksi että nähtiin aivan turhia ja jopa rumia otteita. Olipa yllätys että Karnio oli tolppien välissä. Otteluhan oli virallinen , niin ei kai siellä FCB:n ringissä voi olla sopimuksettomia pelaajia ? Jos esiintyi, niin olipahan FCB:ltä ruma temppu. No onhan tietysti mahdollista että FCB ja FCV on sopinut että sopimuksettomat pelaajat saa pelata.
|
|
|
|
leukatoni
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 17.03.2010 klo 22:57:25 |
|
ei kai siellä FCB:n ringissä voi olla sopimuksettomia pelaajia ? Jos esiintyi, niin olipahan FCB:ltä ruma temppu. No onhan tietysti mahdollista että FCB ja FCV on sopinut että sopimuksettomat pelaajat saa pelata.
Kyllä mielestäni oli muutamakin sopimukseton pelaaja. Ja eikös Sukrun pitäisi edelleen olla pelikiellossa?
|
|
|
|
Woland
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 17.03.2010 klo 23:21:49 |
|
Lieneekö J. Kuorttikaan vielä sopimuspelaaja? Ihan turha tosin nillittää mistään sopimuksista, kun kyseessä kuitenkin oli puolivirallisuudsta huolimatta ihan pelkkä harjoitushöntsä.
Aika selvä oli tasoero Vaajakosken eduksi, vaikka 70 minuutin kohdalla jouduinkin poistumaan. Rastaiden laiturit eivät jaksaneet puolustaa edes vähää alusta ja topparit haahuilivat missä sattui. Esimerkiksi avausmaalissa oikealla laidalla ollut Nykänen seurasi omaa miestään vain katseella, jolloin Matti Karille jäi kaksi kaveria pidettäväksi eli tekemätön paikka. Sieltä sitten matala keskitys maalille ja kärkäs Karlstedt tuikkasi etukulmasta sisään heikon miesvartioinnin avustuksella. Ei FCV:nkään peli mitään valmista ollut, mutta hyökkäysten rakentamisessa se oli reilusti paikalliskilpailijaa edellä. Aina kun pallo saatiin pelattua hyökkäyspäässä puolustuslinjan eteen se yleensä löytyi myös vaarallisesti linjan takaa. Paitsi jos tuli helpossa paikassa syöttöhassi, joita näkyi kohtuuttoman paljon molemmilta joukkueilta.
|
|
|
|
Cafffkaff
Poissa
Suosikkijoukkue: Temesta IF
|
|
Vastaus #11 : 18.03.2010 klo 08:16:24 |
|
Kyllä mielestäni oli muutamakin sopimukseton pelaaja. Ja eikös Sukrun pitäisi edelleen olla pelikiellossa?
Karnio (FCB) ja J.Kuortti (FCV), muilla kentällä käyneillä on mielestäni sopimus tulevasta kaudesta. Sukrun pelikielto päättyi lokakuussa.
|
|
|
|
Walter
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 18.03.2010 klo 10:18:05 |
|
Karnio (FCB) ja J.Kuortti (FCV), muilla kentällä käyneillä on mielestäni sopimus tulevasta kaudesta. Sukrun pelikielto päättyi lokakuussa.
Ei tarvi olla sopparia, kunhan siirtopaperit on toimitettu uteen seuraan. Niin pelaaja on silloin edustuskelpoinen, kai?
|
|
|
|
Zydenius
Poissa
|
|
Vastaus #13 : 18.03.2010 klo 10:19:35 |
|
Ei noussut peli sille tasolle mitä odotin, muutakuin välillä oli rumia taklauksia ja suunsoittoa. Pelillisesti paljon virheitä ja huolimattomuutta. Birdi pelasi mielestäni ihan hyvin ja ajoittain saivat FCV:n ahdinkoon, mutta heppoisia olivat viimeiset ratkaisut. Ei tainnut Teemulle tulla montaa torjuntaa, sillä niin luokattomasti rastaat laukoivat, suurin osa vedoista maalin verran yli. FCV oli kypsempi joukkue ja vei ottelun rutiinilla, vaikkei pelannut hyvin.
|
|
|
|
Zydenius
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 18.03.2010 klo 10:22:11 |
|
Ei tarvi olla sopparia, kunhan siirtopaperit on toimitettu uteen seuraan. Niin pelaaja on silloin edustuskelpoinen, kai? Tästä kai on kyse, eli pitää olla rekistöröity seuraan. Karnio tuskin on rekisteröity birdiin. Mutta nämähän ovat vielä hyviä testimahdollisuuksia, olihan viimevuonna finaalissakin JJK:lla testipelaajia mukana joilla ei ollut sopimuksia.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #15 : 18.03.2010 klo 10:35:10 |
|
Luulisin, että näissä talvipeleissä saa pelata testimiehet aika vapaasti, kuten esimerkiksi liigacupissakin. Kyllä mielestäni oli muutamakin sopimukseton pelaaja. Ja eikös Sukrun pitäisi edelleen olla pelikiellossa?
Sükrun pelikielto päättyi muistaakseni viime vuoden puolella. Kielto taisi oli muutaman kuukauden pituinen, ei ottelumääräinen.
|
|
|
|
51 days
Poissa
|
|
Vastaus #16 : 23.03.2010 klo 21:00:29 |
|
Eikös tuo ole sama tehdäänkö pahoinpitely kadulla vai pelikentällä. Asiasta pitää tehdä rikosilmoitus, jos se nähdään aiheelliseksi. Ei kentällä ole eri sääntöjä vakavissa tapauksissa. Tämä siis vain puskistahuuteluna katu kommenttiin. Sinänsä pelikiellon osalta samaa mieltä, että vaikuttaa turhan lievältä.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 24.03.2010 klo 13:18:47 |
|
Sukrun pelikielto valitettavasti loppui viime vuoden lokakuussa - itse olisinlangettanut elinikäisen kiellon KKI-peleihin ja tämän alkavan kauden loppuun kaikkiin muihin sarjoihin, sen verran törkeää oli toiminta. Kadulla tehtynä -> käräjille, isot korvaukset ja ehkä ehdonalainen tuomio.
Jostain syystä painettin aika villaisella, varsinkin kun kyseessä ei ollut ensimmäinen vastaava tai liki vastaava tilanne.
Miten uhrille muuten kävi? Kentän ulkopuolellahan noita tappeluita on varmaan joka päivä jossain päin Suomea, eikä niistä yleensä kovin kummoisia rangaistuksia tule, ellei pahoja vammoja aiheudu. Kentälläkin pimahtamisia nähdään toisinaan, eikä niistä mitään vuoden pelikieltoja anneta. Tästä esimerkiksi tuli 10 peliä http://www.youtube.com/watch?v=y3G6y6xBXMI. Siitä voi sitten olla montaa eri mieltä millaisia rangaistusten pitäisi olla.
|
|
|
|
|
|