Enpä nyt ymmärrä miten esim. se olisi Karvisen vika jos ensinnäkin suurin osa mukaan lähtijöiksi ilmoittautuneista jättää saapumatta sovittuun tapaamispaikkaan :
kohta a.hän ei ehkä ole varmistanut muiden tuloa
kohta b sellaista listaa minkä hän sanoi pelaajista olevan ei ole löytynyt mistään vaikka hänen sähköpostikin on avattu
kohta cbussi oli hoidettu päin vittua, onneksi näin kävi koska se vasta hauskaa olisi ollut jos olisimme olleet lvivissa ja vasta siellä huomannut ettei ole joukkuetta
kohta d kuten tuolla sanoin että kun häneltä alettiin kysyä vähän hankalampia kysymyksiä niin niihin ei enää vastattu eikä myöskään lvivissa olevalle yhteyshenkilölle vaikka vastauksia oli tullut alle puoli tuntia ensimmäisestä vastaamattomasta.eikä puhelin ollut edes kiinni.näin.