EL CLÁSICO #240#
Primera parte en la temporada 2009-2010Real Madrid Club de Fútbol - Futbol Club Barcelona
Estadio Santiago BernabéuEurooppalainen jalkapalloilu elää kiireisintä aikaa ja joka puolella pelataan mestaruuksista. Mestareiden liiga on monilla kielen päällä suurimpana herkkuna. (Ja miksei toisaalta olisi?) Suuria spektaakkeleita on varmasti edessä. Kuitenkin isojen, tärkeiden ja tunteikkaiden jalkapallo-otteluiden keskeltä pilkottaa kirkkaimpana jo nyt Se ottelu: El Clásico, Kastilian lipun alla seilaava Real Madrid vastaan koko autonomisen Katalonian symboli FC Barcelona, Suurin ja Kaunein ottelu eurooppalaisessa seurajalkapallossa. Ja ei, kaikille se ei varmasti ole suurin, kaunein ja/tai etenkään kiinnostavin ottelu, mutta sitä se on eittämättä (tai ainakin pitäisi olla!) culéille ja madridistoille. Vaikka et tuntisi kuuluvasi kumpaankaan edellä mainittuun joukkoon edes vähää alusta, on El Clásico silti erittäin poikkeuksellinen muun muassa historiansa, suuruutensa, pysäyttävyytensä ja joskus myös jopa viihteellisen arvonsa vuoksi.
”De las glorias deportivas...”On hämmentävää, mutta samalla äärimmäisen kiehtovaa, miten yksi jalkapallo-ottelu voi kahlita, pysäyttää, lamauttaa ja halvaannuttaa koko kansan niin totaalisesti kuin El Clásico Espanjassa tekee. El Clásicon kaikkein ihailtavin suuruus ja kauneus piileekin siinä, miten se kurkottaa kaksituntisen tapahtuman aikana kilometrejä jalkapallollisten ja urheilullisten rajojen yli saavuttaen samalla universaalina tapahtumana satoja miljoonia katsojia&lukijoita&kuuntelijoita. Real Madridin ja Barcelonan taisto ei pääty eikä ala mistään, vaan se on rajaton. Marca lietsoo morboaan ja Diario Sport vastaa huutoon. Ihmiset Barcelonan ja Madridin kaduilla puhuvat El Clásicosta viikkoja, viikkoja ja taas viikkoja ennen kohtaamista ja kohtaamisen jälkeen. Villaratot, käsimaalit, paitsiot ja ruskeat kirjekuoret puhuttavat kierros toisensa jälkeen. Real Madridin ja FC Barcelonan ympärivuotinen taisto vie totta puhuakseni aivan liikaa huomiota Espanjassa lehtien palstoilla, internet-sivustoilla ja muualla medioissa. Tästä kertoo omaa kuvaansa jo järkyttävän suuriksi kasvaneet piste-erot kahden suurimman ja takana tulevien välillä. Mutta ei tästä sen enempää tämän otsikon alla, sillä onhan täällä tarkoitus korostaa tätä jalkapallo-otteluiden helmeä...
FC Barcelonan perusti sveitsiläinen Joan Gamper vuonna 1899, eli vain vuosi Espanjan ja Yhdysvaltojen välisen sodan päättymisen jälkeen (Espanja hävisi sodan). Ja mikä ironisinta, Real Madridin perusti kaksi katalonialaista vuonna 1902...
Espanjan sisällissodan ja sen jälkeisen ajan kauheudet FC Barcelonaa, culéja ja koko Katalonian kansaa (ja muita Espanjan vähemmistökansoja) kohtaan nousevat aina erityisen suuresti esille El Clásicon alla. Francon aikana katalaanit eivät tunnetusti saaneet nimetä lapsiaan katalonialaisilla nimillä tai edes puhua omaa kieltään - katalaania – muualla kuin Camp Noulla. Katalonian liput kiellettiin ja Futbol Club Barcelona vaihtui Club de Fútbol Barcelonaksi. Jalkapallosta tuli entistä tärkeämpää katalonialaisille ja samalla FC Barcelonasta tuli symboli koko Katalonian identiteetille ja ideologialle. Samalla Real Madridista tuli 'Francon joukkue'. Tuo myytti elää edelleen ja siitä Real Madrid on sekä hyötynyt että kärsinyt vuosien saatossa. Sinäänsä on hassua, että Real Madridista tuli Francon joukkue ja joukkue, josta Franco pyrki tekemään 'koko kansan joukkueen', sillä yrittihän Real Madrid ja sen kaupunki, Madrid, alunperin kaikin keinoin taistella Francon hirmuvaltaa vastaan sisällissodan aikana (Madrid antautui paljon myöhemmin kuin Barcelona), mutta joutui lopulta taipumaan ja asettui tietenkin mieluiten voittajan puolelle. Sekä Barcelonan että Real Madridin jäseniä tapettiin Francon toimesta; Real Madridin presidenttiä kidutettiin sisällissodan aikana – Barcelonan presidentti murhattiin...
11-1, Guruceta, Alfredo di Stefano... Aika kuluu; tarinoita, legendoja ja myyttejä syntyy. Objektiivisuudesta ei ole ole tietoakaan kerrottaessa tarinoita Real Madridista ja FC Barcelonasta...
El Clásico jakaa Espanjan kahtia. Jokaiselta jalkapallosta vähänkään välittävältä löytyy oman suosikkijoukkueen lisäksi myös suosikki kaksikosta Real Madrid-Barcelona
Sisällissota on muinainen muisto vain, Franco on kuopattu yli 30 vuotta sitten, katsomot eivät enää ole hajonneet vuosikausiin El Clásicon tulisuuden vuoksi (mitä nyt välillä sianpäitä lentelee...), mutta kaikki tämä ja paljon muuta palaa jälleen culéjen ja madridistojen mieliin kahden tunnin ajaksi huhtikuun toisena viikonloppuna! Real Madridin ja Barcelonan välinen taistelu on tuomittu kestämään ikuisuuden.
11.7.1969 Barcelona voitti Santiago Bernabéulla pelatun Copa del Reyn finaalin Real Madridia vastaan kahden kyseenalaisesti vihelletyn rangaistuspotkun ansiosta eikä yleisö tästä pitänyt. Ottelua on sittemmin kutsuttu nimellä
'la final de las botellas'...
Johan Cruiff yhdessä itsensä kenraali Rinus Michelsin kanssa toivat Barcelonaan totaalisen jalkapallon 1970-luvulla. Se loi pohjan jalkapallolle, jota mm. Blaugranan Dream Team, Dream Team II sekä nykyinen Guardiolan luotsaama Barcelona pyrkivät pelaamaan.
Ye-yé, Quinta del Buitre, Los Galácticos... Los Blancosin menestyksekkäimmille joukkueille on annettu erikoisia nimiä. Kaikkia edellä mainittuja yhdistää se, että he ovat pelanneet loistavaa jalkapalloa menestyksekkäästi. Sitä kutsutaan Bernabéulla myös
valkoiseksi baletiksi...
... mutta en tosin ole varma, miltä vuosikymmeneltä tämä otos on peräisin...
¡¡¿Cómo te atreves?!!
Nationalismi kohtaa fasismin. Sinipunaiset kohtaavat valkoiset. Kuninkaalliset kohtaavat sorretut. Madridismo kohtaa barcelonismon. Katalonia kohtaa Kastilian. Di Stefano, Puskás, Santillana ja Butragueño kohtaavat Kubalan, Cruyffin, Maradonan ja Stoitškovin. Totaalinen jalkapallo kohtaa Valkoisen baletin. Real Madrid kohtaa FC Barcelonan. Nykyisin vertailu ei ole enää näin mustavalkoista tai yksinkertaista, mutta silti vastakkainasettelua näiden kahden joukkueen välillä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Paljon on erilaista, mutta paljon on myös samanlaista. Molemmilla on oma hieno historia ja perinteet, jotka ovat kulkeneet käsi kädessä toisistaan riippuvaisina. Molemmat liikuttavat, yhdistävät ja koskettavat käsittämättömän suuria ihmismassoja ja herättävät samalla suuria tunteita, muistoja ja intohimoa. Kaikki tämä elää vuoden jokaisena päivänä, mutta kaikkein voimakkaimmin se on esillä päivinä, jolloin Real Madrid ja Barcelona kohtaavat toisensa. Molemmat ansaitsisivat 'enemmän kuin joukkue' -statuksen, mutta sattuneesta syystä Barcelona on sen ominut. Jos Barcelona on enemmän kuin seura, on El Clásico enemmän kuin ottelu.
Joka päivä aurinko nousee; joka päivä aurinko laskee. Joka päivä vuoret humisevat; joka päivä linnut laulavat. Joka päivä ihmisiä kuolee; joka päivä ihmisiä syntyy. Joka päivä rakkaus kukoistaa, joka päivä viha räiskyy. Yhtä itsestäänselvä on myös culéjen ja madridistojen rakkaus ja viha omia ja toisiaan kohtaan – joka päivä.
”...las mocitas madrileñas...las mocitas madrileñas...”Kaikkien kiiltokuvapoikien, pepsi-mainosten, youtube-videoiden, maailman paras -väittelyiden ja ihQ-ronaldojen keskellä El Clásico on syvimmässä merkityksessään piristävä poikkeus. Ei El Clásicokaan ole säilynyt ilman valitettavan muovisen nyky-yhteiskunnan vaikutteita, mutta ei tarvitse olla edes mikään jalkapalloromantikko aistiakseen El Clásicon ainutlaatuisen tunnelman ja latauksen
Cant del Barçan tai tässä tapauksessa aina yhtä mahtipontisen
¡Hala Madrid! -hymnin (tai
Himno Del Centenarion) pärähtäessä käyntiin. Paikalla olevat yli 80 000 madridistaa tuntevat ylpeyttä mahtipontisen hymnin aikana ja valuttavat kenties kyyneleen tai pari, mutta samalla he ovat ennen kaikkea jännittyneitä, sillä eihän El Clásico olisi 'mitään' ilman halvaannuttavaa jännitystä. Juaniton ja itsensä Don Santiagon haamut vaeltavat estadio Santiago Bernabéun lehtereillä hivellen jokaisen madridistan sisintä muistuttaen samalla siitä, mitä madridismo todella oikeasti on. Se on tunne, jota ei millään Perezin rahamäärillä voi ostaa; se on tunne, joka pyrkii voimakkaimmin pinnalle juuri El Clásicon alla, sen aikana ja sen jälkeen(jos tulos vain sen suo)...
Samalla, kun madridismo kukoistaa ylväimmillään aina Bernabéulla pelattavan Klassikon yhteydessä, pyrkii barcelonismo pinnalle sadoissa, ei vaan tuhansissa baareissa, pubeissa, tapas-ravintoloissa ja kodeissa etenkin Espanjassa mutta myöskin sen ulkopuolella jokaisen El Clásicoa seuraavan culén mielessä ja sydämessä. Puhumattakaan niistä harvoista culéista, jotka pääsevät Santiago Bernabéulle. Valkoisten voittaminen sen omassa kotiluolassaan on parasta, mitä culélle voi antaa.
”Club castizo y generoso...”Lähtökohdat Klassikkoon eivät voisi olla juurikaan mielenkiintoisemmat. Joukkueet ovat kaksi kierrosta ennen kohtaamista tasapisteissä ja mestaruustaistelu käy kuumimmillaan. Klassikon voitto olisi kummalle joukkueelle tahansa iso askel kohti tämän kauden liigamestaruutta, vaikka sen jälkeen pelataankin vielä seitsemän kierrosta.
Real Madrid lähti tähän kauteen kovin odotuksin puhtaalta pöydältä. Barcelonan voittaessa viime kaudella (ja vuonna) kaiken mahdollisen, oli madridismon aika kesällä pönkittää kannattajiensa itsetuntoa hankkimalla satojen miljoonien eurojen edestä pelaajia. Perez oli tehnyt siirtonsa. Cup-kilpailuissa Real Madridin kausi ei mennyt suunnitelmien mukaan. Copa del Reysta lähtöpassit tulivat nololla tavalla peräkylän divarijoukkue Alcorcónia vastaan, mutta se ei olisi haitannut yhtään, mikäli Real Madrid olisi tällä kaudella päässyt eroon UCL-kirouksestaan. Kuudes peräkkäinen putoaminen Mestareiden liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella oli faktaa, kun Lyon eteni jatkoon yhteismaalein 2-1. Juuri tällä kaudella, kun eurojalkapallon arvostetuimman turnauksen loppuottelu pelataan Santiago Bernabéulla, olisi madridismo kaivannut menestystä turnauksesta enemmän kuin koskaan.
Valkoisten liigakausi on ollut nousujohteinen. Etenkin alkukaudesta Los Blancos voitti huonoillakin peliesityksillä otteluitaan valtaisan yksilötaidon avulla. Viime marraskuun El Clásico oli parasta Klassikkojen El Realia sitten
El Pasillon... Sittemmin Pellegrini on saanut joukkueensa myöskin pelaamaan joukkueena varsin hyvin eikä sen tarvitse kumarrella ketään. Kymmenen ottelun voittoputkin (ennen
El Derbi madrileñoa) liigassa kertoo omaa kieltään paketin toimivuudesta. Tappio Barcelonalle tietäisi taas tukalia oltavia Manuel Pellegrinille...
”... con respeto y emoción.”Barcelonan voitti viime kaudella kaiken mahdollisen, joten sen lähtökohdat tähän kauteen olivat vaikeat, sillä tultaisiinhan sen tämän kauden suorituksia vertaamaan suoraan täydelliseen viime kauteen. Guardiola onnistui syksyllä pitämään joukkueen yllä riittävän motivaation ja Barcelonan peli näytti edelleen hyvältä, vaikka vastustaja oli vuoden viisaampi eikä siten suurinumeroisia voittoja tullut enää viime kauden malliin. Kauden avauspuoliskolla Barcelona voitti kolme pystiä (Espanjan & Euroopan Supercupit ja seurajoukkueiden MM-turnauksen) ja näin siitä tuli ainoa joukkue koskaan, joka on pystynyt voittamaan kuusi mestaruutta samana vuonna.
Copa del Reysta Barcelonalle tuli vuodenvaihteen jälkeen aikainen lähtö, sillä Sevilla oli vierasmaalisäännön turvin parempi. Mestareiden liigassa Barcelona selvitti vaikean alkulohkon lopulta lohkovoittajana. Stuttgart oli neljännesvälierissä vain suupala, vaikka ensimmäisessä osaottelussa Blaugranalla olikin omat vaikeutensa. Arsenal on seuraavana vastassa ja Klassikon kanssa samalla viikolla tiedetään, kumpi joukkueista matkaa välieriin.
Barçan liigakausi alkoi vakuuttavasti. Joukkueen peli on ollut kontrolloitua ja tuttua Blaugranan pallonhallintaan perustuvaa peliä koko kauden. Paikkoja Barcelona ei ole kyennyt luomaan samalla tavalla liukuhihnalta lähes jokaista vastustajaansa vastaan kuin viime kaudella, mutta voittoja on silti napsunut jopa viime kautta enemmän. Ensimmäisen tappionsa liigassa Barça koki vasta helmikuussa Vicente Calderónilla. Silloin ja sen jälkeen Barcelonan peli on ollut enemmän tai vähemmän sekaisin yksittäisiä pilkahduksia lukuunottamatta. Messi on kantanut joukkuetta välillä harteillaan.
El Clásicon aivan viimeisimpiä lähtöasetelmia on vielä vaikea ennustaa, sillä pelaahan Barcelona vielä liigaottelut Mallorcaa ja Athleticia vastaan sekä UCL-puolivälierän molemmat ottelut Arsenalia vastaan. Real Madridilla on puolestaan vielä edessä liigakamppailut Atléticoa ja Racingia vastaan. Tällä hetkellä Real Madridin peli vaikuttaa nousujohteisemmalta kuin Barcelonan, mutta sitä varjostaa Mestareiden liigasta putoaminen. Seuraavan kahden viikon aikana Barcelonan osalta voi tapahtua vielä erityisen paljon, sillä jos Barça menee Arsenalista jatkoon Mestareiden liigassa, on se ehdoton osoitus joukkueen hyvästä iskukyvystä isoissa otteluissa. Sanotaan tähän henk. koht. mielipide tai arvio tai mikä tahansa: Jos Barça etenee Arsenalin kustannuksella UCL:n välieriin, on se myös vahvoilla El Clásicossa muutamia päiviä myöhemmin. Jos taas Barcelona putoaa, en usko Barcelonan voittavan El Clásicoa (tai ylipäätään liigamestaruutta) tällä kaudella. Ja sellainen tunne minulla on, että Klassikossa tullaan näkemään paljon maaleja. 4-2, 1-3 tai mitä tahansa tältä väliltä...
Viimeisin El Clásico, joka pelattiin 29.11.2009, päättyi Barcelonan 1-0 voittoon. Zlatan pääsi sovittamaan ratkaisijan viittaa harteilleen maalatessaan voittomaalin sinipunaisille. Busquets ajettiin ottelun puolenvälin jälkeen kahden keltaisen kortin myötä pihalle, mutta Barcelona osoitti tasonsa pallonhallinnassa taistelemalla ja jättämällä Real Madridin lopulta vajaamiehisenäkin ilman todellisia maalipaikkoja. Cristiano Ronaldolle ottelun alussa siunaantunut maalipaikka jäi Valkoisten parhaaksi sellaiseksi. Erityismaininnan ottelusta ansaitsee taistelun ruumiillistuma Carles Puyol, joka liukui pallon eteen ainakin kolme kertaa varmoilta näyttäneissä maalipaikoissa.
***
Kaksi viikkoa... Kaksi viikkoa on aikaa siihen, kun Asturian ruhtinaskunnassa syntynyt ja uransa tähän kauteen päättävä erotuomari Manuel Enrique Mejuto González viheltää pilliinsä ja käynnistää käsittämättömästi 156. El Clásicon Espanjan pääsarjassa ja kaiken kaikkiaan 240. koko jalkapallon historiassa. Ottelun seitsemännellä minuutilla Bernabéun yleisö laulaa perinteikkäästi
¡Illa, illa, illa, Juanito maravilla! -huutoa vanhan, legendaarisen ja jo edesmenneen seiskan muistoksi.
¡Viva España! raikuu tilanteen ollessa kotijoukkueelle suosiollinen. GOOOOOOOOOOOOL -huudot valtaavat selostuskopit ja yli kahdeksankymmentätuhatta ihmistä joko huutaa onnensa kukkuloilla tai sitten kaikki ovat hiljaa siihen asti, kunnes joku muistaa pettymyksen keskeltä viheltää. 108-vuotisen taiston uusin sivu kääntyy kahden viikon päästä. Ei ehkä kannata pidätellä hengitystä, mutta... Sieltä se taas koittaa hitaasti, mutta varmasti!
Señoras y Señores, dos semanas...Muistatko, kun viimeksi Valkoisessa Talossa sä kävit, oi Barnan lippulaiva?
Oi kyllä, minä, tuon lippulaivan menestyksen suuri haaveilija, muistan sen kuin eilisen päivän!
¡Visca Barça !
