Voiko tekniikkaa kehittää vielä +19-vuotiaana

[Tubbs]

Terve,

Homman nimi on nyt tämä että futiskärpänen iski taas kerran, tällä kertaa ihan joukkueeseenkin liityin. Aikaisemmin olen pelannut 11-16 vuotiaana joukkueessa mutta teini-iässä taisi kuningas alkoholi ja naiset viedä voiton. Nyt kun taas aloitin pelaamaan, huomasin, että jo valmiiksi olematon tekniikkani oli kadonnut lähes kokonaan: haltuunotot eivät suju, syötöt lähtevät minne sattuu, jne. Veto sentään sujuu kohtalaisesti . Ymmärtääkseni tämänikäisenä (19v) ei enää ole paljoa aikaa jäljellä tekniikan kehittämiseen, mutta jotain toivoa saattaa olla? Fudista pelailen joukkueen kanssa 2krt viikossa + matsit. Omaa aikaa ilman suurempia uhrauksia pystyisin irroittamaan n. 3x2h/vko, lähinnä yksin pelailisin. Riittääkö tämä mihinkään?

Yksin harjoitettavista keinoista tuli mieleeni vain pomputtelu ja seinään vuorojaloin pallon potkiminen. Toivoisinkin että tähän voisi listata jotain keinoja pallon kesyttämiseen, ja jotta saisi jotain variaatiota harjoitteisiin. Tavoitteena on siis saada perusvarmuutta, ei mitään dinho-temppuja :P

-Tubbs

[referee3000]

Kyllähän tekniikkaa vielä pystyy kehittämään, mutta herkkyykausien jälkeen joutuu tekemään huomattavasti suuremman työn noiden asioiden parissa kuin pikkujunnuna. Yleensä tuossa iässä enää hiotaan siihen mennessä opittuja taitoja, mutta ei sanota missään etteikö suurempikin kehitys olisi mahdollista, kunhan harjoittelee riittävästi.

[koera]

Ihan perustekniikasta jos lähdetään niin pomputtelulla (jalat, reidet, pää) ja pyörimisellä pallo ensin tutuksi. Tämän jälkeen etsi jostain seinä johon voit huoletta potkia. Melko läheltä asteittain koventaen syöttöjä maata pitkin, aluksi yhden kosketuksen haltuunotto, sitten vaikka joka toiseen palloon suora syöttö, joka toiseen palloon yhden kosketuksen siirto/kääntyminen + syöttö. Käy läpi kaikki syöttötavat (sisä- ja ulkoterät jne.)

Tämän jälkeen lisää etäisyyttä ja treenaamaan keskityksiä. Jokainen paluupallo haltuun mahdollisimman nopeasti ja sulavasti, jatko sillä jalalla jolla se nopeammin lähtee. Tämän jälkeen olisi hyvä saada joku kaveri, niin pääsisi tekemään 1vs1 -haastoja ja kesottelemaan kohteeseen.

Puulaakitason pelissä pystyy loistamaan jo sillä, ettei pallo jää pyörimään jalkoihin vaan sen saa tarvittaessa nopeasti haltuun ja liikkeelle. Kun osaa suunnatta haltuunottonsa, pitää katseensa ylhäällä niin että näkee pelikaverit ja on tottunut tekemään tämän riittävässä tempossa (alimittaisilla kentillä kaljamahatkin ovat yllättävän nopeasti iholla) niin pärjää jo hyvin. Peruskunnosta on myös apua, tekniikkaa ei saa käyttöönsä jos kunto pettää.

[Noviisi]

Kiitos Luojalle, voi kehittää!
Muuten olisin aivan armoton puujalka enkä osaisi vieläkään laukoa tai keskittää niin, että pallo nousee maasta...
Pomputteluenkkaa hilasin ylöspäin vasta pitkälti yli kaksikymppisenä kilpaa pikkuveljen kanssa. Kesti paljon kauemmin oppia (kuin n. 10v. pikkuveljellä), mutta kyllä se 400 tuli ylitettyä. Sitten siirryttiin pikkuveljen kanssa harjoittelemaan nollaapomppua eli pidetään palloa ilmassa ja lasketaan siirrot mieheltä toiselle. 200 siirtoa saatiin rikki tänä keväänä. Suosittelen myös jalkapallotennistä. On hauskaa ja siinä hioutuu ekatatsi,haltuunotot kaikilla ruumiinosilla ja puskut, volleyt ja potkut kaikin mahdollisin tavoin.

[Tubbs]

On olo vähän tuntunu kankeelta ja hitaalta tuolla kentällä. Mikä tohon auttas? Venyny en oo koskaan joten vois sen kyllä aloittaa, ja jotain nopeus/räjähtävyys/kimmoisuus treeniä pitäis kehittää.
Mites noi liikuntaviraston heebot tykkäävät tosta jalkapallotenniksestä, tulevatko valittamaan jos fudiksen kanssa menee tenniskentälle?

P.S. Tänään meni 65 pomputtelemalla, vanha enkka on siinä jossain 200:n hujakoilla Lisäks oon säbäpallolla leikkinyt samalla ku oon kattonu (kuunnellu) tv:tä, pomputteluenkkana täl hetkel 6

[Noviisi]

Mulla on ollu tapana tehdä näin keväisin vähän vetoja portaissa ja ylämäkispurtteja. Yrittäny sitä kautta hakea vähän terävyyttä spurtteihin. Tänä vuonna kyllä jääny aika vähälle, mikä kyllä heti näkyikin ekassa pelissä...

[Bosseking]

Babe babe babe OOOOOHH

[Totaalvoetbal]

Itsekin pelasin junnuna muutaman vuoden ajan futista ja kipinä lajiin löytyi sitä kautta. Täyspainoinen harrastaminen vaihtui kavereiden kanssa höntsäämiseen, vanhempien myötävaikutuksella sillä laji ei heitä tuntunut miellyttävän. Täten taidotkin jäivät melko alhaisiksi vaikka toki pallolla tuli paljon kotioloissakin leikittyä ja pomputteluennätystä hiottua. Tänä keväänä kun koskin pitkästä aikaa pelivälineeseen niin muutamassa tunnissa tatsi pompotteluun on taas löytynyt ja pallo karkaakin vasta siinä vaiheessa, kun tukijalkani on tyystin väsynyt sillä vasurini pallokontrolli on äärettömän huonoissa kantimissa.

Muutamana iltana on tullut leikittyä pallon kanssa lähes yhtä innokkaasti, kuin aikoinaan junnuna ja edistyminen innoittaa jatkamaan. Pallo pysyy jo hyvin koukussa ja saan otettua sen pompusta hallitusti alas sekä nikattua pohkeen ja pakaran väliin kuten freestyletaiturit konsanaan. Kikkailutekniikka palaa ja paranee yllättävän nopeasti vaikka ikää on se +-20.

Täytynee katsoa josko jostain löytyisi puulaakijoukkue jossa saisi hiottua myös kenttäpelaajan taitoja. Muutaman testikerran jälkeen on tosin sanottava, että ainakin laukaisutaito on lähes tyystin kadoksissa. Jos vaikka seuraavaksi saisi palautettua mieleen robertocarlosmaisen ulkosyrjän jota tuli aikoinaan opeteltua...

[idänihme]

Kyllähän tekniikkaa vielä pystyy kehittämään, mutta herkkyykausien jälkeen joutuu tekemään huomattavasti suuremman työn noiden asioiden parissa kuin pikkujunnuna. Yleensä tuossa iässä enää hiotaan siihen mennessä opittuja taitoja, mutta ei sanota missään etteikö suurempikin kehitys olisi mahdollista, kunhan harjoittelee riittävästi.

Tekniikkaa kieltämättä on vaikea kehittää vanhempana (esim laukaukset, keskitykset, tarkat kovat syötöt), mutta esim harhautuksia (joita yleensä pidetään "teknisten pelaajien" juttuna toisin kuin vaikkapa laukauksia) on varsin helppo opetella myös vanhemmalla iällä. Useimmat harhautuksethan eivät edes vaadi mitenkään hyvää pallonhallintaa. Enemmän ajoitusta ja jalkojen liikeratojen ymmärtämistä ja sitten tietysti tämän toteuttamista ymmärtämisen jälkeen(mikä varmaan olisi junnuna helpompi oppia). Juuri tuo ymmärryspuoli toimii ainakin mulla paremmin +20 iällä, jolloin monet pikkunäppärät kikat on melkeimpä helpompi oppia kuin junnuna. Tietty jos notkeus ja lähtönopeus on kokonaan kadonnut niin sitten on vaikeampaa.

Eli väittäisin että myös "täysin uusia" asioita voi myös hyvin oppia vaikka juuri reffin mainitseman herkkyyskausien missaamisen takia on vaikea saada taitoja samalle tasolle junnuna enemmän potkineiden kanssa. Paras tilannehan on jos olet junnunakin vähän pelannut, jolloin tatsia saattaa löytyäkin, mutta et välttämättä osaa tehdä sillä mitään. Tällöin voit helposti oppia paljon uusia asioita ihan hyvällekin tasolle. Moni junnu/alasarjapelaaja menee vaan pelin mukana ja tilanteesta riippumatta syöttää ekalla kosketuksella aina sen helpon syötön/roiskaisee pitkän pallon. Tällöin ei välttämättä huomaa että taidot olisi riittäneet paljon enempäänkin, jos vaan olisi uskaltanut kokeilla.

Oma tausta no siis vähän saman tyylinen. Junnuna pelannut paljon, sitten yli 5v taukoa, jonka aikana tulee +30cm ja +50kg, ja sen jälkeen ihmetellään miten ei olekaan enää kentän pienin jne.

[mtontola]

Pätee tekniikan hiomiseen ja erilaiseen kehitykseen, mutta erityisesti pitäisi muistaa, että varsinainen kehitysvaihe urheilijaksi alkaa pojilla minkä tahansa lajin ollessa kyseessä vasta siinä 17-ikäisestä eteenpäin. Tämä on kaiketi se ratkaiseva hyppäys kun tehdään harrastuksesta ammattia. 17v. sinne reiluksi parikymppiseksi puskeminen on nykymaailman realiteettien kanssa kuitenkin sellaista, että aika harva prosentti mistään potentiaalisista kavereista ihan tosissaan tuota 17-22 v. rypistystä tekee. Tämä ei toisaalta ole välttämättä huono juttu. On hyvä, että suurin osa pyrkii hankkimaan ammattia jostain muusta kuin urheilusta.

Mutta jotenkin tuntuu, että ne jotka tuon rypistyksen tosissaan ottavat, niin jos päättäväisyyttä riittää, niin heistä jotain melko usein myös tulee vaikka siihen vaiheeseen asti olisi tultu jossain muussa kuin lapsitähti-osastossa. Ongelma on, että meillä jalkapallon puolella valmennus/kulttuuri/tekemisen taso on niin heikkoa, että koko rypistys menee monen kohdalla melkeinpä kokonaan hukkaan osittain myös sen takia, että paukut on kulutettu loppuun jo aikaisemmin kun on eletty harhakuvitelmissa. Itkettää kun kuulee noita puheita, että 11-v. lopetetaan harrastus josta vuosi sitten oltiin innostuneempia kuin mistään. Jos haluaa pärjätä aikuisiällä, niin tästä ne lapsuudenvuodet eivät suurimman osan kohdalta vielä kerro kovinkaan paljoa. Jääkiekon puolella, missä tuo tekemisen taso on ollut korkeampi perinteisesti, niin ne ei-huippulupauksiksi rankatut 17-v. kaverit, jotka tosissaan jatkoivat eteenpäin, niin kyllä ne sitten reilun parinkympin kohdalla hilaavat itsensä usein vähintään divari-tasolle, moni sm-liigaan ansaitsemaan sinne kolmeenkymppiin asti ok rahaa. Tosin, voi olla että valintana tämä ei ole elämän kokonaisuuden kannalta välttämättä se paras, vaikka kunnioitettava toisaalta onkin. Mutta ongelma ei ole, että meiltä puuttuisi näitä divarijyriä, ongelma on, että meiltä puuttuu ne erityislahjakkuudet sieltä varsinaiselta urheilijatasolta. Veikkaisin, että suuri osa ongelmaa on, että juuri näitä erityislahjakkuutta osoittavia kavereita ei saada hilattua ottamaan sitä 17-22 v. rypistystä tai tekemään sitä kunnolla. Toinen vaihtoehto sitten on, että näitä ei saada lajin pariin tai ei osata yksinkertaisesti sitä nähdä ja tukea. Tämä on joka tapauksessa valmennuksen yleinen ongelma.

Tämä ei siis nyt suoraan tuohon tekniikan hiomiseen +19 jälkeen liity, kunhan nyt alleviivaan, että tärkeä osa kehitystä tulee juuri silloin myöhemmin. Paljon opitaan myös vanhemmalla iällä ja höntsyjuttujen suhteen onnistuu oppiminen hyvin myös myöhemmin, veikkaisinpa että moni noista pomputtelukuninkaista on aloittanut verrattain myöhään. Yhden teknisesti kikkoja osaavan kaverin tiedän, joka alkoi pelaamaan vasta 17-v. jälkeen ja oppi liikeradat kyllä hyvin ja paremmin kuin moni muu (kun on täysi-ikäinen on melko helppoa motivoida itsensä käyttämään 3 t. päivässä johonkin näpertelyyn), mutta pelitilanne soveltaminen kyseiseltä kaverilta ei onnistu ollenkaan ja opitun käyttöarvo höntsypeleissä on täten verrattain pieni. Sitten myös on esimerkkejä siitä, että höntsypeleissä pärjää kun on harrastanut läpi elämänsä liikuntaa, alasarjojen tekniikkatason voi kehittää hyvinkin vanhempana.

Jos tästä jäsentelemättömästä tekstistä jotain pitää vetää yhteen on se, että meidän tulisi onnistua tehostamaan toimintaa niin, että kaikista lahjakkaimmat pelaavat hyvin pienistä pitäen yhdessä ammattilaisten valmentamana niin että laajoilta alueilta kerätään näitä yhteen. Tämä ei ole mitään pois sen ajatuksen suhteen, että kaikki harrastavat ja urheilun kannalta lopulliset ratkaisut tapahtuvat vasta myöhemmin. Toiminnan pitää myös olla sen verran mielekästä ja vastuun kantavaa, että näistä sitten sen 17-22 v. rypistyksen jaksaa ottaa mahdollisimman moni, kuten myös että kärjen idea ei ole tuhota muiden harrastusta vaan lisätä myös siihen virikkeitä. Lisäksi pitää olla realismia sen suhteen mihin voidaan päästä jos valinta on se että harrastuksesta tulee ammatti. Kaikessa valmentajan ammattitaito on se joka on siis koko ajan keskiössä isoista pieniin.

[Mateush]

On olo vähän tuntunu kankeelta ja hitaalta tuolla kentällä. Mikä tohon auttas? Venyny en oo koskaan joten vois sen kyllä aloittaa, ja jotain nopeus/räjähtävyys/kimmoisuus treeniä pitäis kehittää.

Mieti/harjoittele ennen kentälle menoa peliasentoa. Ei polvet suorana äläkä seiso kantapäillä vaan päkiöillä (treenaa pohkeita). Aina valmiina lähtemään joka suuntaan tai tärkein aina valmiina lähtemään oikeaan suuntaan! Peliasentoa olen itse kehittänyt tänä vuonna ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni. Ilman treenausta eli pelkällä mielikuvaharjoittelulla, jota olen sitten toteuttanut itse oikeissa tilanteissa. Eron huomasi heti ekoissa treeneissä/ottelussa. Kaksinkamppailuja tuli voitettua enemmän, koska usein oli jo sen puoli askelta edellä.

Painopiste pitää olla tarpeeksi alhaalla, minkä avulla pääset parhaiten lähtemään heti eteenpäin. Harjoittele haltuunottoja siten, että ensimmäinen kosketus on jo eteenpäinvievä. Jätät tällöin yhden turhan kosketuksen pois. Ei siis haltuun ja sitten eteenpäin vaan yhdistät nämä, joten haltuunotto on jo eteenpäinvievä. Tämä siis vaatii hyvän peliasennon (asento, sijoittuminen + suunta).

Mielikuvaharjoittelulle Tämähän muuten puuttui itseltä lähes täysin junnuvuosina :

Ikää on hieman enemmän kuin sinulla, mutta kyllä sitä "vanhakin" oppii uutta

[Callit]

Haloo hei, ihan varmasti voi kehittää. Pistä privaa, jos haluat lukea tarkemmin oman tarinani. Tuo 19-vuotiaana uudestaan aloittaminen voi tuntua nyt "hirveen vanhalta", mutta voin vakuuttaa, että olet vielä tosi nuori julli. Aladivarivalkkuna ja -pelaajana touhutessa olen muuten havainnut, että ennen b-junnuikää lopettaneet todella hyvinäkin pidetyt pelaajat aloittavat esim. 20-vuotiaina lähes täysin nollilta. B- ja a-junnuina lopettaneilla tekniikka ja muu lajinomaisuus on ihan toisella tavalla selkäytimessä.

Tuli kyllä ihan nostalginen olo, kun luin kysymyksen, ja pistelen pari muistelua...

Oltiin työporukan kanssa vuonna 94 (31-v.) kansainvälisessä turnauksessa, jossa yks ranskalainen musta kaveri pompotteli palloa ja pysäytti sen sitten "koppiin" nilkan koukkuun. Koitin sitä sitten itse, ja pallo sinkoili ihan minne sattui kuin Shefkillä ikään, ajatus siitä, että pallo liimautuisi jalkaan kiinni tuntui täysin mahdottomalta. Ajan kanssa homma kuitenkin hiljalleen alkoi luonata, ja taisi olla vielä saman kesän heiniä, kun osasin tempun.

Ns. Davids-trickin opettelin päivässä 38-vuotiaana. Vielä yli nelikymppisenä yksi monivuotinen pelikaveri naureskeli, että "sulle tulee joka vuosi joku uus harhautus repertuaariin". Ja olen siis onneton pilipalipelaaja. Kyse siis siitä, että todella vanhanakin voi opetella vähän paremmaksi pilipalipelaajaksi. Onnea yritykselle ja iloisia harjoituksia.