• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

MP & MiKi 2007

Aloittaja bluevitonen, 01.01.2007 klo 21:44:23

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

hanttap

Peli oli huonoon aikaan, ei meilläkään meinannut vääpeli antaa ruokailuvapaata. Pelipalloja oli oli vain kolme ja samaan taimikkoon katosi kerralla kaksi, oli kyllä oikein joukkueen johtokunnan jäsenkin etsimässä. Tuomari keskeytti kun kaikki pallot olivat kadoksissa. Mutta kun ei ole palloja niin ei sitten. Ihmeellisin asia oli valmentajan äänen katoaminen maalin jälkeen, olisikohan Ilu soittanut kentän toiselta puolelta.

pena pena

Käykääpäs nyt kaikki vierailemassa MP:n sivuilla http://www.mikkelinpalloilijat.fi/, sillä tarjolla olisi hyvin palkattua työtä tiedottamisen parissa!  Työtarjous löytyy viimeisimmän otteluraportin lopusta.

Sopii erityisesti nuorehkoille, eteenpäin pyrkiville toimittajan aluille, joten ehkäpä me "jo hieman varttuneemmat" kynäilijät pysymme suosiolla syrjässä  ;)

bluevitonen

Ihan nöyrä anteeksipyyntöhän tuolta MP-sivuilta löytyy. Kyllähän tämä nykypäivää on, että ihminen kuvittelee aikansa riittävän mihin vaan, mutta tosipaikan edessä on sitten myönnettävä ettei vuorokaudessa ole kuin ne 24 tuntia.

Itse olin kyllä varsin tyytyväinen niihin Lanen raportteihin, jotka hän ehti laatia, mutta hanskat on nyt kai lyöty tiskiin ja uutta raportoijaa haetaan, sääli.

Mutta kyllähän tuo homma voisi sopia eläkeläisellekin, tärkeintä lienee motivaatio.

el Blanco

Harvalla riittää motivaatio tuohon duuniin, jos kerran ei edes palkkaa saa. Muutoin esim. allekirjoittanut olisi ollut kiinnostunutkin. Anteeksipyynnölle toki :ylos:

el Blanco

#554
Nyt kun Mäkelä lähti MyPasta niin voisi tulla Palloilijoitten koutsiksi (onhan miehellä tunnetusti MP-tausta) - saataisiin futiksenkin puolelle "Dufva"-ilmiö. :D

Morley

Lainaus käyttäjältä: el Blanco - 11.08.2007 klo 12:56:11
Nyt kun Mäkelä lähti MyPasta niin voisi tulla Palloilijoitten koutsiksi (onhan miehellä tunnetusti MP-tausta) - saataisiin futiksenkin puolelle "Dufva"-ilmiö. :D

Sama tuli mieleen  :D

Ajatukselle  :ylos:

bluevitonen

#556
PuiU-MiKi 0-0

Tilanteita riitti Puistolassa sunnuntai-iltapäivänä, mutta maalinteko osoittautui molemmille nousijajoukkueille liian vaikeaksi. Ottelua ei voi kuitenkaan millään muotoa kutsua tylsäksi. Puolustuksilla oli todellakin avointen ovien päivät,  maalivahdit olivat tänään kentän eliittiä.

MiKi:n avaus tänään:

            Sutinen Kiukas
Sariola                     Paavilainen
            Pöyry Hämäläinen
Ahtiainen Siitari Jaatinen Kosunen
               Multaharju

Ensimmäiset kymmenen minuuttia kotijoukkue pelasi todella hermostuneesti, eikä asiaa ollut Kissa-maalille. Sitten MiKi:n etsikkoaika oli ohi ja PuiUkin pääsi peliin mukaan. Ja tilanteita alkoi tulla liukuhihnalta molempiin päihin:

15min, PuiU:n nousu oikeaa laitaa pitkin ja  laukaus metrin päästä suoraan Multaharjun syliin.
17 min, Sutinen ehtii ensimmäisenä pomppupalloon kuudentoista rajan ulkopuolella, molari jyrää Sutikan, peli jatkuu, ei korttia, ei vaparia.
20min Puistolan toinen kärki läpiajossa, mutta Ahtiainen ehtii peittää laukauksen.
25min, Ike Kiukas harhauttaa pakin kuudentoista ulkopuolella, pakki eteen juoksulinjalle, varoitus ja vapari.
26min, Puistolan hyvä veto, jonka Multaharju torjuu.
28min, Taas Puistolan n:ro 7 läpiajossa, Multaharju nappaa pallon hyökkääjän jaloista.
Tämän jälkeen useita Puistolan hyviä laukauksia, Multaharju kestää.
44min, Pöyry pääsee tälläämään vasurillaan kuudentoista rajalta niukasti ohi oikean alanurkan.
Ensimmäisen puoliajan lopussa Iiro Kiukas joutuu jättämään pelin, tilalle N.ro 16, Toni Hänninen?

Toinen puoliaika:
10min, Sutikan vapari matkalla kohti oikeaa ylänurkkaa, PuiU:n molari nappaa kuitenkin hienosti.
11min, PuiU:n tilanne, viidestä metristä yli maalin.
20min, Sutikka irtoaa paitsion rajamailla, laukaus niukasti ohi vasemman alanurkan.
25min, Sutikka taas lähes läpiajossa Multaharjun avauksesta
31min, MiKillä hyvä tilanne, mutta Paavilainen ei saa voimaa lähiohjaukseen
35min, Sutikka pyörittää laidalla ja syöttää Pöyrylle namupaikkaan, veto kolmanteen kerrokseen
38min, PuiU laukoo tulisesti kaukaa, Multaharjun hyvä torjunta
40min, PuiU:n mies läpiajossa, sijoitus sivuverkon ulkopuolelle
41min, Puistola laukoo alanurkkaan, Multaharju torjuu
42min, Puistolan vapari, hässäkkä maalinedessä, laukaus viidestä metristä ohi maalin
43min, Timi Hämäläinen kuudentoista rajalla vetopaikassa, vasemman jalan yritys jää löysäksi
90min, Pöyryn vapari kiertyy hyvin luukulle, mutta jatkajaa ei löydy.

Pisteet jaettiin, eikä tulos tiedä hyvää kummankaan putoamistaistolle. Syitä molempien huonoon sarjamenestykseen voi hakea väljästä puolustuksesta sekä huonosta viimeistelytaidosta. Kissojen parhaimmistoa oli tänään molari Multaharju, keskikentän isähahmo Tuomo Pöyry, sekä aina vaarallinen kärkimies Teemu Sutinen. Iiro Kiukas pelasi hyvin loukkaantumiseensa asti, myös Ville Paavilainen oli pirteällä pelipäällä.

1 piste tästä ottelusta vaan ei ole riittävästi ja Kissojen loppukauden tavoitteeksi taitaa jäädä paikallisvastustajan lyöminen kotikaupungin tulevassa paikallisderbyssä. (MP:n miehenä pitää sanoa, että saahan sitä yrittää,.. ;))

EDIT: Sarjataulukkoa uudemman kerran tutkiessani huomaan, että eihän se PuiU:n tilanne säilymisen kannalta mitenkään huono ole päinvastoin; kaikki omissa käsissä. Samaa ei voi sanoa MiKi:n tilanteesta.


Kalakalle

Empee sit veti pisteet kotiin  :ylos: Eka puoliaika oli kyl ihan kivan näköistä kikkailua mutta toinen puoliaika oli vähän höntsyä. Kuulikohan ihan oikein kun olin kuulevinani yleisömääräksi reilu 600  :D taisin kuulla väärin.

pena pena

MP:n eka puoliaika onnistui hyvin, mutta toisella jaksolla ote löystyi ja kun vastustaja samalla alkoi päästä juonesta kiinni, niin aika jännäksi meinasi välillä mennä.

En tiedä, minkä vuoksi kahden maalin tekijä Valkonen vaihdettiin puoliajalla pois.  Ehkä oli jotain vaivoja, muuten ei tuollaista vaihtoa voi perustella.  Tilalle tullut Riikonen toki meinasi heti toisen jakson aluksi tekaista maalin osuen tolppaan, mutta sen jälkeen loppupeli menikin enemmän tai vähemmän linkatessa.  Nilkka ei taida olla ihan täydessä kunnossa.

Joka tapauksessa toisen jakson hyökkäyspeli ei enää kulkenut ensimmäisen puoliajan malliin.  Johtoasemassa pelaaminen on taitolaji ja MP ei siinä selvästikään ole parhaimmillaan.  Lopputulos oli toki kaikin puolin hyvä, mutta kyllä vastustajalle taas tarjottiin monta maukasta paikkaa maalin tekoon.

No, edistystä alkukauteen on toki tapahtunut: entisen 15 minuutin sijasta MP pelaa jo kokonaiset 45 minuuttia!

Vakavasti puhuen MP:n pelissä on jo nähtävissä paljon hyvää ja erityisen positiivista on, että nuoret (Riikonen, Mattila, Lifländer ym.) saavat vastuuta ja tuntuvat sen hyvin kantavan.  Jos kaverit pelaavat vielä ensi kaudella MP:ssä, niin kukaties näemme noususta kamppailevan joukkueen.

el Blanco

Hieno voitto :ylos:

Tosin toisella jaksolla vauhti laantui, mutta täytyypä sanoa, että LPS oli odotettua paskempi. Kuitunen pitkästä aikaa harrasti vaihtokatoksen turpaan vetoa. :D

bablito69

riikonen=lappalainen
:ylos:

elinho

Olihan Älpsi hieman niskan päällä, mutta....

pena pena

#562
Lainaus käyttäjältä: bablito69 - 13.08.2007 klo 00:22:57
riikonen=lappalainen
:ylos:

;) Niinpä tietenkin.

Länsärissä Kuitunen sanoi Lappalaisen korvanneen Valkosen, jotta saataisiin pääpelivoimaa vastustajan maalille.  Johan nyt!  Kaveri tekee kaksi maalia, on varmaan henki päällä ja valmentajan mukaan tarvitaan lisää tehoja!  Luulisi valmentajan olevan tyytyväinen, kun peli kulkee.  Turha silloin on mennä kuvioita muuttamaan.

elinho


Yellow

Lainaus käyttäjältä: elinho - 13.08.2007 klo 11:00:57
Missä oli Andre?

Länkkärin mukaan oli hävinnyt perjantain harjoitusten jälkeen johonkin. Ei tiennyt valmennusjohto missä mies oli. Näitä katoamistemppuja on ollut punapaidoissa tällä kaudella jo aikaisemminkin, Särkkä heitettiin jo joukkueesta kun ei "muistanut" pelireissulle lähteä.

Dickinson

Lainaus käyttäjältä: Yellow - 13.08.2007 klo 14:54:52
Särkkä heitettiin jo joukkueesta kun ei "muistanut" pelireissulle lähteä.

Lopullisesti?

Yellow

Lainaus käyttäjältä: Dickinson - 13.08.2007 klo 14:56:52
Lopullisesti?

Siitä ei ole tietoa miten lopullista tuo nyt sitten on. Saattaahan se olla että Jore vielä höltyy ja ottaa miehen takaisin jos alkaa miehet loppua.

elinho

Saako Andre korvauksia pelaamisesta Mikkelissä ???

Zahmbba


kyrpäjyrä

Lainaus käyttäjältä: pena pena - 13.08.2007 klo 10:18:48
;) Niinpä tietenkin.

Länsärissä Kuitunen sanoi Lappalaisen korvanneen Valkosen, jotta saataisiin pääpelivoimaa vastustajan maalille.  Johan nyt!  Kaveri tekee kaksi maalia, on varmaan henki päällä ja valmentajan mukaan tarvitaan lisää tehoja!  Luulisi valmentajan olevan tyytyväinen, kun peli kulkee.  Turha silloin on mennä kuvioita muuttamaan.

Eikös Lappalaista oltu vaihtamassa niillä main juuri kentälle, kun Valkonen nuo maalit teki? tai jotaki  ??? Ja mikäli pääpelivoimaa on haettu, on Valkonen siinä vaiheessa syytäkin ottaa penkille.

kyrpäjyrä

Lainaus käyttäjältä: elinho - 13.08.2007 klo 15:45:14
Saako Andre korvauksia pelaamisesta Mikkelissä ???

En usko että saa, ainakaan paljoa.

Dickinson

Lainaus käyttäjältä: Zahmbba - 13.08.2007 klo 16:46:42
Tervetuloa takaisin.  :ylos: :tuoppi: Kyllä, lopullisesti.

Tänks!

Savulla ens kaudella kasassa kova nippu? ???

Sivurajalta

Missä oli Andre?

Torilla puhutaan, että Andy olis nähty nousevan Etelä-Eurooppaan vievään koneeseen. Ei tosin ollut muistanut kertoa MiKiläisille.

kyrpäjyrä

Lainaus käyttäjältä: Sivurajalta - 13.08.2007 klo 17:58:14
Missä oli Andre?

Torilla puhutaan, että Andy olis nähty nousevan Etelä-Eurooppaan vievään koneeseen. Ei tosin ollut muistanut kertoa MiKiläisille.

Tieto on ns. salaista  ;)

Zahmbba

Lainaus käyttäjältä: Dickinson - 13.08.2007 klo 17:29:14
Tänks!

Savulla ens kaudella kasassa kova nippu? ???

Eipä ole mitään hajua. Näyttäähän nuo nyt kolmosessa ihan mukavasti pelanneen. Ens kaudella paikallisvääntöjä MiKi - SavU  :tuoppi: