Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #575 : 26.09.2007 klo 21:52:17 |
|
Ja taustahenkilöiden pitää meiläki pelata ja maksella kuukausimaksujakin omasta kukkarosta, siinä vasta uhrautumista
Täysin sama. Kaikille näille henkilöille Satun myös tietämään, että osa pelaajista valitsi Metron suureksi osaksi siitä syystä, että OPA maksoi pojille lisenssit, pesetti pelikamat ynnä muuta ihanaa. Esimerkiksi meillä treenasi talven eräs tällainen pelaaja. Olis melko varmasti potkinut Pimperin kanssa kesän, jos ei olisi joutunut maksamaan sitä paria hunttia (lisenssi + muut kulut) pelikaudesta, kuten muut jantterit. En ole hirveän katkera, mutta olen kyllä sitä mieltä, että muissa seuroissa sitoutuminen on tietyllä tapaa syvempää. Itse maksetaan kokonaan pelaamisen kulut ja samalla järkätään koko ajan seuran juttuja monitoimiukkeleina. Toki alan heti itsekin Raffeksi, kun voitan lotossa. Oikeat numerot on tilattu ensi lauantaiksi. Ekaksi ostan Railon FCFC:ltä  YRJ:lle ja Tempauksen pojille häränkullin kokoinen  noususta, tietyllä tapaa on hienoa, että raha ei aina ratkaise. edit: Arvostan toki todella paljon myös OPA:n taustahahmoja jalkapallon eteen tehdystä työstä, mutta eri syistä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2007 klo 21:56:39 kirjoittanut Kolomen Kopeekan Keegan »
|
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #576 : 26.09.2007 klo 22:08:47 |
|
Pakko jatkaa Vitosen fantasiamanagerointia todennäköisen lottovoiton innoittamana sen verran, että seuraavaksi ostaisin Nuutisen Ylirantajengistä. Positiivisessa mielessä hullu pelaaja, asenne on aivan järkyttävä. Vissiin Kolarin suunnalta kotoisin jos en ole ihan väärässä (?), meillä pelas viime kaudella lähes samanlainen kolarilainen tsemppari keskikentällä eli T. Tiensuu. Jos sopimusneuvottelut kaudelle 2008 onnistuvat, Timpsi T. kolaroi keskialueella vanhaan malliin sinimustassa paidassa. Siinä mielessä harmi, että YRJ nousi, olisi ollut kohtuullisen mielenkiintoista nähdä näiden kahden kaksinkamppailu ensi kesän peleissä. Joku treenipeli taidettiin tuossa taannoin pelata, jossa nähtiin jo kunnon menoa 
|
|
|
|
JK
Poissa
Suosikkijoukkue: PS Kemi, Kolarin Kontio, Arsenal,
|
 |
Vastaus #577 : 26.09.2007 klo 22:10:41 |
|
Thanks, Kiigani. Joo, kyllähän tuossa reippahasti rahnaa menee, mutta hauskaa myös on. Sitten jos on juuri edellämainittuna monitoimiukkelina, niin työtuntejakin napsuu yhteisen edun nimissä useita(kymmeniä) miinusmerkkisellä palkalla. Meän porukassa jokanen äijä makso kuukaudessa parikypää , alotusmaksun lisäksi (50e, että saatin kaikile samannäköset pelipaiat), lisenssin (joka on aika perhanan kallis, mutta henk.koht. oli pariinki otteeseen käytössä, vanhat luut ei taho kestää näitä kontaktilajeja ) plus sitten kaikki matkat, joita nyt ei onneksi kovin paljoa kertyny, lapin miehinä emme niistä perusta. Lisenssin kanssa ainakin 250e kaudesta on realistinen arvio meidän joukkueen kuluista henkeä kohden. Ymmärrän kyllä myös, jos harmittaa kun on satsannu isot tukut tuohta pelaajiin, valmentajiin, grillikioskeihin yms. eikä sitten aivan odotettua tulosta tulekaan. Meilä ei ollu MITÄÄN tavoitteita koko kaudele ja yllättävän hyvin meni, pitää ensi kaudela sitouttaa porukka vielä paremmin isompien kuukausimaksujen kanssa. Tähän "maksetaan kaikki itte omista taskuista, talkootöissä saatava liksa on yleensä paljon huonompi tuntia kohden kuin omassa leipätyössä eikä niitä paljon tarjolla olisikaan" - projektiin saatiin mukaan silti erittäin sitoutunu sakki eritasoisia ja -kokemuksen omaavia pelimiehiä. Osa vasta opettelaan isolla kentällä pelaamista, osa niitä opettamaan...On siinä varmaan hiukkasen enempi sitä sitoutumista mukana, kun pulittaa kuukausittain sen tietyn summan, että pääsee pelaamaan. Pelaaminenhan on kivaa! Voisit KKK pistää mulle YV:lä ne lottonumerot, päästään kilpavarusteluun  ja saahaan ehkä oikeat vieraspaiatki, nyt on ollu vain punasia paitoja millä sattuu logolla (koff, ManU, Ylirantajengi-alppiliigapaitoja, Kärsyn paitoja, jne jne) , liivejä ei raskittu vielä tälle kaudele hankkia. Ja kiinnostuneet sponsorit voi jo ilmoittautua ens ulkokautta ja jo alkavaa futsalkautta varten, meän paithoihin mahtuu vielä nimiä. Lisäksi semi-läpinäkyvät sortsit ovat täysin mainoksettomat :  ja edittiä, ei me raaskita Tapsaa teile myyä (onhan seki kolarin miehiä tieteski), mulla on semmoset elinikäset sopparit näile tutuimmille kavereile. Aina ko vain pelejä järjestää niile tarjole, niin nehän pelaavat....Timpsi T vois tulla takasin kotiin, täälä on monta muutaki samaan kolari-heimoon kuuluvaa (samala sukunimelä varustettu samantyylinen keskikentän pelimies löytyy, vieläpä astetta V-mäisemmällä asenteela, kolarilaisela hulluudella). Pittääpä laittaa skoutit asialle! ja edit,edit vielä: Mihin sie sitte teän maalipyssy Tuokkolan laittasit kun pari "kovempaa" kärkimiestä signaisit? Ei saa penkittää 14 maalin miestä,soo soo!
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2007 klo 22:38:18 kirjoittanut JK »
|
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #578 : 26.09.2007 klo 22:24:02 |
|
ja edit,edit vielä: Mihin sie sitte teän maalipyssy Tuokkolan laittasit jo pari "kovempaa" kärkimiestä signaisit? Ei saa penkittää 14 maalin miestä,soo soo!  Nykyinen manaseri tykkää pelata hyökkäävämpää taitofutista, eli kolmella kärjellä vähintään jatkossa noitten signausten jälkeen! 
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #579 : 26.09.2007 klo 22:28:44 |
|
Niin, missä järjestetään Vitosen gaalailta? Ensi viikolla alkaa ALL STARS -äänestys ja tulokset ovat selvillä varmaan ennen lokakuun loppua. Pakkohan tämä jännitys on purkaa järjestämällä kunnon peijjaiset Vitosen puulaakiukkeleitten kesken. Ehdotan paikaksi lutuuripaikkakunta Kuivaniemen huikeaa bailumestaa Merihelmeä (tarjoilijoina toki Kuiviksen iki-ihanat kioskitytöt feat. Espen). Gaalan juontavat tietysti Oulun Vitosen sielu, ite MuleFukker ja Luistinseuran superihQ setä Ilkka "Vitosen seurat on lakkautettava" Marttila. Tämä sen vuoksi, että toista päähahmoa on ehdottomasti saatava heittää jollain objektilla  Gaalan päättää illan huikein suoritus, jonka pääosassa on Ilkka: Uimalla Ruotsiin!
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2007 klo 22:35:09 kirjoittanut Kolomen Kopeekan Keegan »
|
|
|
|
|
JK
Poissa
Suosikkijoukkue: PS Kemi, Kolarin Kontio, Arsenal,
|
 |
Vastaus #580 : 26.09.2007 klo 22:34:58 |
|
Niin, missä järjestetään Vitosen gaalailta? Ensi viikolla alkaa ALL STARS -äänestys ja tulokset ovat selvillä varmaan ennen lokakuun loppua. Pakkohan tämä jännitys on purkaa järjestämällä kunnon peijjaiset Vitosen puulaakiukkeleitten kesken. Ehdotan paikaksi lutuuripaikkakunta Kuivaniemen huikeaa bailumestaa Merihelmeä (tarjoilijoina toki Kuiviksen iki-ihanat kioskitytöt feat. Espen). Gaalan juontavat toki Oulun Vitosen sielu, ite päähahmoa on ehdottomasti saatava heittää jollain objektilla  Me järkätään ainaki jotku avoimet pirskeet. Joukkueesta löytyy bändillinen ammattimuusikoita, saavat reenailla pari settiä meidän musiikkia hyvin kuuntelevien iloksi ja saunan jatkeeksi. Baarin kanssa on jo sovittu asiasta, käydään ensin aamupäivästä vetasemassa semmonen reipas seitsenottelu porukala, sitten saunale ja ootteleen illan keikkaa ja sekamelskaa. Sinne ilman muuta kaikki kynnele kykenevät tinkaahmaan kaikki kauen tuomarivirheet, huippusuoritukset ja mokat läpi. Samalla toivomuksena (saas nähä, miten tämän kanssa käy kun baarilta siitä kysyy) on ainaki jollain "hattu kiertää"-periaatteela saada about 100e kokoon, että voidaan maksaa äänentoistolaitteiden vuokra (perkkele ko nuo proot vaatii kaikenmaailman ämyreitä, ei muka normi vahvistimet kelepaa...) Tästä ilmottelen vielä tälläki palstala, mutta myös meän kotisivuila: www.ylirantajengi.comKuivaniemiki olis sydäntä lähelä (tällä hetkelä myös asuinpaikkaa...), voin osallistua kemuihin myös siellä!
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #581 : 26.09.2007 klo 22:39:24 |
|
Me järkätään ainaki jotku avoimet pirskeet. Joukkueesta löytyy bändillinen ammattimuusikoita, saavat reenailla pari settiä meidän musiikkia hyvin kuuntelevien iloksi ja saunan jatkeeksi. Baarin kanssa on jo sovittu asiasta, käydään ensin aamupäivästä vetasemassa semmonen reipas seitsenottelu porukala, sitten saunale ja ootteleen illan keikkaa ja sekamelskaa. Sinne ilman muuta kaikki kynnele kykenevät tinkaahmaan kaikki kauen tuomarivirheet, huippusuoritukset ja mokat läpi. Samalla toivomuksena (saas nähä, miten tämän kanssa käy kun baarilta siitä kysyy) on ainaki jollain "hattu kiertää"-periaatteela saada about 100e kokoon, että voidaan maksaa äänentoistolaitteiden vuokra (perkkele ko nuo proot vaatii kaikenmaailman ämyreitä, ei muka normi vahvistimet kelepaa...) Tästä ilmottelen vielä tälläki palstala, mutta myös meän kotisivuila: www.ylirantajengi.comKuivaniemiki olis sydäntä lähelä (tällä hetkelä myös asuinpaikkaa...), voin osallistua kemuihin myös siellä! Aivan mahtavaa  Pitää yrittää järjestää reissu täältä ethelän pelleilykaupungista sinne suuntaan tohon aikaan. Tärkeää on myös, että elävät legendat MuleFukker ja Ilkka Marttila ovat paikalla! Toista me vihataan, toista rakastetaan...
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2007 klo 22:43:01 kirjoittanut Kolomen Kopeekan Keegan »
|
|
|
|
|
JK
Poissa
Suosikkijoukkue: PS Kemi, Kolarin Kontio, Arsenal,
|
 |
Vastaus #582 : 26.09.2007 klo 22:43:01 |
|
Ajankohtana lauantai, 3.11, eli aikas vilposat kelit YU-kisoilekki. Sopiva paikka rikkoa jalat lopullisesti ko kylmässä, parin asteen pakkasessa riipasee vähilä lämmittelyilä satkun aidat huurteisella tartanilla, liukastuu samasta syystä selälleen korkeushypyssä ja kiskasee kunnon keihäskaaren selkä armoa anoen  Noh, talvi aikaa parantua! Noista toivomistasi henkilöistä en tunne kumpaakaan, enkä tiä, ketä pitäs milläki heittää, mutta ilman muuta kaikki paikale, joila soosinotto luonnistuu ja hittimusiikki kiinnostaa.(jotain covereita luvassa, ei mitään omaa, paskaa tuotantoa  )
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2007 klo 22:44:45 kirjoittanut JK »
|
|
|
|
|
|
MuleFukker
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP - hiero sitä munalla.
|
 |
Vastaus #584 : 27.09.2007 klo 12:33:00 |
|
Ilkasta lisätietoa täällä: MuleFukker on puolestaan täysin toista maata, aika ihana setä! KKK on selvästi jotakin vaille kun täällä niin mielistelee (luultavimmin rahaa, tai sitten persettä jos sillä on joku ihme nahkaplumpers-fetissi)  Jos te laitatte mut viitosgaalaa juontamaan niin varautukaa että siinä touhussa käy niin kuin Topi Sorsakosken keikoilla 80-luvulla - jantteri oli yleensä niin päisälään että se piti teipata tuoliin kiinni jottei tarvinnut lattialta laulaa. Eli jesset mukaan..
|
|
|
|
linko
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjalutuuri
|
 |
Vastaus #585 : 27.09.2007 klo 13:01:11 |
|
Homostelut privana  Marttilalle varattu jo muilutuspaku? 
|
|
|
|
176-761
Poissa
|
 |
Vastaus #586 : 27.09.2007 klo 13:19:11 |
|
Marttilalle varattu jo muilutuspaku?  Missä se muuten on nykyään? Kovasti etti töitä vuosi sitten, mihinhän lopulta pääty?
|
|
|
|
linko
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjalutuuri
|
 |
Vastaus #587 : 27.09.2007 klo 13:48:28 |
|
Missä se muuten on nykyään? Kovasti etti töitä vuosi sitten, mihinhän lopulta pääty?
http://www.jalkapallovalmentajat.fi/jasenpalvelut/valmentajaporssi/ Valmentaja etsii joukkuetta: 5.9. Haen haasteellista valmennuspestiä tulevalle kaudelle. Valmennuskokemusta on miesten Suomen ja Ruotsin toiseksi korkeimmilta tasoilta. Valmennuskoulutus on JVT ja Ruotsin korkein. Olen myös FISAF Personal Trainer. Liittokouluttajana toimin nyt Pohjois-Suomessa. Yhteyttä voi ottaa puhelimitse (041-5415554) tai sähköpostitse [email protected] Ilkka Marttila Vientiä riittää? : 
|
|
|
|
176-761
Poissa
|
 |
Vastaus #588 : 27.09.2007 klo 14:22:43 |
|
Vientiä riittää? :  Ollut noin vuoden tuolla listalla :  Jännää, että noin kovan kompetenssin omaava kaveri yleensäkin kävi vuoden nelosessa (lohkossa 4B) valmentamassa. Sikäli taisi tehdä ennätyksen ylipätevyytensä puolesta.
|
|
|
|
grillimakkara
Poissa
|
 |
Vastaus #589 : 27.09.2007 klo 14:26:43 |
|
Oulun viitonen. Hieno sarja. Kauden jälkeenkin riittää homostelua ja muilutuspuheita  Keeganilla jääny viimeisen kierroksen maalit päivittämättä. Ainakin FCFC:n miehiltä puuttuu MuhU pelin maalit.
|
|
|
|
linko
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjalutuuri
|
 |
Vastaus #590 : 27.09.2007 klo 14:27:07 |
|
Ollut noin vuoden tuolla listalla :  "Pidämme ilmoitusta sivuilla n. 2 kuukautta, paitsi jos ilmoittaja pyytää jatkoaikaa." :  Nooh, ainakin tuo teksti on päivittynyt (kts KKK:n linkittämästä viestiketjusta aiempi ilmoitus)...
|
|
|
|
Ryu
Poissa
|
 |
Vastaus #591 : 27.09.2007 klo 19:02:39 |
|
tarjoilijoina toki Kuiviksen iki-ihanat kioskitytöt Tälle kannatus  Joko se yks tuli armeijan harmaista takas?
|
|
|
|
|
Rhintintin
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, Huuhkajat, San Lorenzo
|
 |
Vastaus #593 : 28.09.2007 klo 10:02:56 |
|
Satun myös tietämään, että osa pelaajista valitsi Metron suureksi osaksi siitä syystä, että OPA maksoi pojille lisenssit, pesetti pelikamat ynnä muuta ihanaa. Esimerkiksi meillä treenasi talven eräs tällainen pelaaja. Olis melko varmasti potkinut Pimperin kanssa kesän, jos ei olisi joutunut maksamaan sitä paria hunttia (lisenssi + muut kulut) pelikaudesta, kuten muut jantterit. En ole hirveän katkera, mutta olen kyllä sitä mieltä, että muissa seuroissa sitoutuminen on tietyllä tapaa syvempää. Itse maksetaan kokonaan pelaamisen kulut ja samalla järkätään koko ajan seuran juttuja monitoimiukkeleina. Toki alan heti itsekin Raffeksi, kun voitan lotossa. Oikeat numerot on tilattu ensi lauantaiksi. Ekaksi ostan Railon FCFC:ltä  YRJ:lle ja Tempauksen pojille häränkullin kokoinen  noususta, tietyllä tapaa on hienoa, että raha ei aina ratkaise. edit: Arvostan toki todella paljon myös OPA:n taustahahmoja jalkapallon eteen tehdystä työstä, mutta eri syistä. Ei MetroStars sentään samaan tyyliin pyöri kuin edustusjoukkue. Seura maksoi kyllä lisenssin, jotta kaikki oli kunnossa ajallaan ja jälkeenpäin toimitti lisenssistä laskun. Kyllä seuran johdossa osataan taloutta pyörittää ja ei Metrossa pelaaminen ilmaista sentään ole. Joukkueessa siis pelaajalle kuuluvat lisenssi- ja kuukausimaksut. Toki pelaajat saavat myös joukkueen brandin ylleen, mutta käytäntö on se, että kassit, peliasut, sadetakki, paksumpi takki ja colleget ovat seuran omaisuutta ja kun seurasta lähtee, tulee ne palauttaa. Eli näin.
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #594 : 28.09.2007 klo 14:19:31 |
|
Ei MetroStars sentään samaan tyyliin pyöri kuin edustusjoukkue. Seura maksoi kyllä lisenssin, jotta kaikki oli kunnossa ajallaan ja jälkeenpäin toimitti lisenssistä laskun. Kyllä seuran johdossa osataan taloutta pyörittää ja ei Metrossa pelaaminen ilmaista sentään ole. Joukkueessa siis pelaajalle kuuluvat lisenssi- ja kuukausimaksut. Toki pelaajat saavat myös joukkueen brandin ylleen, mutta käytäntö on se, että kassit, peliasut, sadetakki, paksumpi takki ja colleget ovat seuran omaisuutta ja kun seurasta lähtee, tulee ne palauttaa. Eli näin.
OK, kiitos selvennyksestä!  Maalitilastot nyt päivitetty ajan tasalle. Tarmolta ja MuhU:lta puuttuu vielä maalintekijöitä joistakin otteluista.
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #595 : 28.09.2007 klo 14:57:09 |
|
Äänestykseen kasattu nyt hiukan yli puolet nimistä.
Seuraavien joukkueiden taustahenkilöiltä ja kannattajilta (ja miksei myös vastustajilta) kaivataan vielä ehdotuksia nimiksi: HauPa/2, MuhU, Isku, Metrostars, Moon ja FC Tarmo. Muilta porukoilta on jo mukana tarvittavat n. 5 pelaajaa.
|
|
|
|
JK
Poissa
Suosikkijoukkue: PS Kemi, Kolarin Kontio, Arsenal,
|
 |
Vastaus #596 : 30.09.2007 klo 22:02:38 |
|
Oisin laittanu muutaman hyvän pelurin noista puuttuvista joukkueista, mutta tuo kiiganin postilaatikko ei huoli ennää yhtään viestiä, joten jääpi laittamatta viestilä. Tässä kuitenki muutama, joka muistu mieleen: AsMo :Arola (kk) , Isku:(Haapaniemi(p), Heinikoski(p),Myllyneva(kk) Tarmo: Ahonen (mv),
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.09.2007 klo 22:17:10 kirjoittanut JK »
|
|
|
|
|
Coru
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, FC OPA MetroStars, FC Barcelona
|
 |
Vastaus #597 : 01.10.2007 klo 18:03:31 |
|
Laietaas tähän Metrolta kolme nimee: Mikko Rantala oikeeseen laitaan, Jussi Anttila kärkeen ja Jaakko Kovalainen kymppipaikka.
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #598 : 01.10.2007 klo 18:14:35 |
|
Joo, tosiaan boksi oli täynnä, joten ihan kaikkia viestejä en saanut. Pykään äänestyksen pystyyn jossain vaiheessa kun ehdin tällä viikolla. Vielä ehtii siis ehdotella uusia nimiä mukaan.
|
|
|
|
Espeni
Poissa
|
 |
Vastaus #599 : 01.10.2007 klo 23:09:34 |
|
Tarvitaanko äänestystä edes? Ehdottaisin seuraavaa All Stars ryhmitystä: Hytti(h),Tuuttu(p),T.Heinikoski (LL), Kalvio(LL), Martimo(h),Ylitalo(h),Ruonala(kk),O.Heinikoski(p),J.Soini(LL),A.Soini(p),Myllyneva(kk),Huuskonen (kk),Miettunen(p),Huhtala(LL),Kipinä(p),Haapaniemi(p),Soikko(mv),Uimonen(h),Veijola(p),Tuuttu(mv) Karen(p),M.Heinikoski(p),Kurkela(LL) miehiä enempi ku kentällinen mutta niin kovia nimiä ettei raskinut jättää ketään pois.. 
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.10.2007 klo 23:22:02 kirjoittanut Espeni »
|
|
|
|
|
|
|