Barcode Rolle
Poissa
|
 |
Vastaus #2375 : 12.04.2011 klo 11:27:13 |
|
Daily Mail kertoo että Josen hinta olisi 15 milj £ paikkeilla.
|
|
|
|
Brown Ale
Poissa
|
 |
Vastaus #2376 : 12.04.2011 klo 11:38:18 |
|
Hehheh, Liverpool ja Manu on ostamassa harakoilta pakkia pois ja täällä meininki on, että "eihän tuo oo ees hyvä, antaa mennä vaan"...? Epäilen vahvasti, että jos/kun Jose-poika lähtee, niin tulee taas nopeasti itku ja Enrique nostaa taas tasoaan asteen, jos vaan saa riittävästi peliaikaa ja roolia. Tekniikka on riittävän hyvä, fyysiset ominaisuudet ovat erinomaiset ja keskityksetkin ovat keskivertoa parempia vaikka foorumeilla muuta huudellaan. Ongelmana on tuo keskittymisen puute, joten välillä kusee linjassa tai menettää pallon helposti. Mutta nämä kömmähdykset ovat vähentyneet merkittävästi viime kausilta ja nuoruuden hölmöilyjähän nuo useimpien kohdalla ovatkin. Jose on ollut mielestäni Bartonin ja Tioten ohella tärkeimpiä pelaajia tällä kaudella. Monien brittiläisten ns. asiantuntijoidenhan mielestä Enrique on ollut Bainesin ohella jopa Valioliigan paras vasen pakki kuluvalla kaudella.
Ainut lohtu (hyvän siirtokorvauksen lisäksi? 15 milliä kuullostaa ihan kivalta) Josen mahdollisessa lähdössä on, että oma hyvä junnu, Shane Ferguson kärkkyy taustalla. Tosin Ferguson taitaa pelata mieluummin linkkiä. Vaikka aikaista noin nuoresta vielä sanoa, mikä se pelipaikka lopulta on. Tulevaisuuden nimiä on joka tapauksessa.
|
|
|
|
mustavalko
Poissa
|
 |
Vastaus #2377 : 12.04.2011 klo 12:21:44 |
|
Ainakin itselle Jose on Tioten ja Bartonin ohella joukkueen paras pelaaja, enkä taas näe mitään järkeä myynnissä. Ensi kaudella sitten mennään jollain Koncheskyllä ja Perch varamiehenä. Eikö sitä siirtorahaa nyt pitänyt jo se 35 miljoonaa muutenkin "  "
|
|
|
|
Tino Asprilla
Poissa
|
 |
Vastaus #2378 : 12.04.2011 klo 15:35:21 |
|
Kylläpä rupesi vituttamaan kun menin katsomaan vähän aikaa tuota Pool-City peliä. Ei sitä vaan tajua että miksi helvetissä Carroll pelaa tuolla. Ja tietysti aivan jumalattoman hyvin. Varsinkin kun miettii Rangerin ja Lovenin eilisiä hyökkäyskuvioita niin joo....
Itse en pysty luultavasti vielä ensi kaudellakaan katsomaan puppeleiden pelejä. Muutamaa matsia tuossa vilkuilin kun Andy ei vielä maaleja tilille saanut, tuntui tarpeeksi pahalta..siihenkun lisätään vielä se että maaleja alkaa syntyä niin ei kiitos! Vaikka ajan kanssa on alkanut tuo 35m tuntua mukavalta summalta (jos siitä vaikka se 70% pelaajahankintoihin saadaan) niin jumala on jumala  Itsekun en tunnusta mitään yläkerran jumalia niin urheilusta ne on revittävä  Jos Josesta saadaan tuo 10-15m niin kiitos. Epäilen vaan tuota hintaa kun sopparia enää vuosi jäljellä? Toisaalta jos Pool on miehen kintereillä niin rahaa niillä tuntuu ainakin olevan joten miksei. Mielelläni toki näkisin omien junnujen kehittymisen ja murtautumisen pelaavaan kokoonpanoon mutta fergusonille vastuu saattaisi tulla liian nopeasti joten odotettavissa jotain naurettavaa vaihtoa+rahaa Koncheskyyn. Kaikinpuolin muutenkin tuntuu mahdottomalta odottaa pitkälläkään aikajänteellä joukkueen mahtuvan top5 mittelöihin ilman että joku öljysheikki ottaa ohjat seurassa, mitä en edes halua. Joten oma tyytyminen on että parin vuoden päästä paikka vakiintuisi kympin sakkiin ja mahdollisesti eurooppaliigaan. Toivottavasti scouttauksen taso pysyy samana mitä se viime vuoden aikana on ollut, HBAn ja Tioten kaltaisia timantteja on kiva saada seuraan pienellä hinnalla. Toivottavasti myös jonkun sortin menestystä on tarjota pelaajille tulevina vuosina. Voi ainakin olla ylpeä kannattamastaan seurasta ettei se törsää pelaajiin tähtitieteellisiä summia ja talous ei ole kokoajan ihan vituillaan sillä uskon vakaasti että jonain päivänä pelaajamarkkinoilla vallitseva meininki loppuu.
|
|
|
|
JBarton7
Poissa
Suosikkijoukkue: NUFC ja fc TPS
|
 |
Vastaus #2379 : 13.04.2011 klo 19:46:30 |
|
Kyllä pahaa teki kun näin sen Carrolin tuuletuksen telkkarista, väärät värit. No ensi viikolla Man U, onkohan siitäkään odotettavissa mitään. Onneksi Sunderland ja peräpään kolmikko hävisivät ja tulevat vielä häviämään lisää eli ei tässä mitään hätää ole tuon säilymisen suhteen.
|
|
|
|
|
Brown Ale
Poissa
|
 |
Vastaus #2381 : 14.04.2011 klo 16:52:55 |
|
Pardew kommentoinut Josen seuranvaihdosta: No Liverpool deal for Jose Enrique eli jäämme odottamaan mihin hintaan yksi joukkueen parhaimmista pelaajista lähtee... http://www.chroniclelive.co.uk/newcastle-united/nufc-news/2011/04/13/pardew-no-liverpool-deal-for-jose-enrique-72703-28512616/
Tuon jutun mukaanhan Enriquen hinta pyörisi 8 milj. £ tietämillä, mikä on kyllä mielestäni aika surkea hinta, kun muistaa, että Enriquesta maksettiin se 6 milliä nelisen vuotta (?) sitten. Se aiemmin huhuttu 15 miljuunaa escudoa alkas olla ihan kohillaan, mutta saapa nyt nähdä, mitä irtoaa. Ottajia ois kuitenkin sen verran, että tuskin tarttee halvalla päästää. Huhut tuntuupi kuitenkin pyörivän siihen malliin, että ens kaudella ei todellakaan harakkapaidassa Jose-poikaa nähdä, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Toivottavasti löytyy kokenut paikkaaja ja mentori Fergusonille. Ja ei Konchesky. Ois kyllä verrattaen mukavampi kuulla huhuja tulijoista kuin lähtijöistä. Kun sitä rahaa kehuttiin olevan. Mutta hyvänä merkkinähän sitä voinee pitää, ettei laatujournalistit pysy seuran scouttien perässä. Eipä Tiotestakaan taidettu paljon huudella, ennen kuin herra oli jo Newcastlessa. Ei oo jäljellä olevissa peleissä enää yhtään helppoa pistettä jaossa – tässä vaiheessa kautta harvemmin on – mutta seittemän pistettä on kuitenkin hyvää putoamisviivaan, joten jos tässä nyt ei ihan hirveitä pistepotteja yllättäen putoajakandidaateille tule, niin parilla tasurillakin jo säilytään. Ja onhan tuossa vielä nuo Birmingham ja WBA kotona, jotka pitäs kuitenkin ns. automaattisesti hoitaa. ManUa vastaankin vois olla pieni sauma yllättää, mutta jos nyt kattoo, että miten tuo hyökkäys huonona päivänä pelaa, niin aika olematon se sauma on varsinkin kun ottaa huomioon, että ManU hoitaa nämä ns. pakkovoitot tässä vaiheessa kautta aika hyvällä prosentilla.
|
|
|
|
Kaihlamo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #2382 : 14.04.2011 klo 18:09:06 |
|
Manun tusinapuolustuksesta on heikommallakin hyökkäyskalustolla tehty emmental-juustoa.
|
|
|
|
Tino Asprilla
Poissa
|
 |
Vastaus #2383 : 14.04.2011 klo 18:33:14 |
|
Mullon ollu palava tunne koko kauden ajan että Manu kaatuu kotona. Siis todella vahva, harvoin tällaista jännitettä on kantanut sisällään elokuusta lähtien  Ja vieläpä sen jälkeen kun Shefki tuli jengiin niin fiilis on ollut 2-1 voitosta jossa Sheriffi iskee voittomaalin lopussa. Otsikot "Yksi urani hienoimmista hetkistä" valtaavat palstamillimetrit suomen lehdistössä. Henkisesti siis valmistuttu 0-4 tappioon...
|
|
|
|
Ch0zander
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotkat, Harakat, Matonkutojat & Kaivostyöntekijät
|
 |
Vastaus #2384 : 14.04.2011 klo 18:54:56 |
|
Mullon ollu palava tunne koko kauden ajan että Manu kaatuu kotona. Siis todella vahva, harvoin tällaista jännitettä on kantanut sisällään elokuusta lähtien  Ja vieläpä sen jälkeen kun Shefki tuli jengiin niin fiilis on ollut 2-1 voitosta jossa Sheriffi iskee voittomaalin lopussa. Otsikot "Yksi urani hienoimmista hetkistä" valtaavat palstamillimetrit suomen lehdistössä. Henkisesti siis valmistuttu 0-4 tappioon... Samanlaisia tuntemuksia täälläkin. Voitto on vielä varmistettu jallupullovedolla, joten sen on pakko tapahtua...
|
|
|
|
Uusilinna
Poissa
Suosikkijoukkue: NUFC
|
 |
Vastaus #2385 : 14.04.2011 klo 21:11:23 |
|
Routledge kiittää kannattajia ja hänen agentti yrittää puhua palkankorotusta: “Wayne’s going to come back to Newcastle United in the summer. There’s no deal in place between QPR and Newcastle,” he told The Journal. “There’s an option of a permanent move as part of the deal but nothing has been agreed at the moment and he’s looking forward to returning. “He’d like to come back to Newcastle United and show what he can do, to be honest, but obviously if Newcastle don’t want him then it is difficult for him. “But at this moment in time he’s looking forward to coming back and trying to fight for his place at Newcastle. “He’s enjoyed his time so far and has two years left on his contract, so he’s certainly not looking to move on unless Newcastle want him to.” http://www.journallive.co.uk/nufc/newcastle-united-news/2011/04/14/wayne-routledge-hoping-to-rejuvenate-newcastle-united-career-61634-28518521/Eipä tuu ikävä...
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.04.2011 klo 21:14:44 kirjoittanut Uusilinna »
|
|
|
|
|
mustavalko
Poissa
|
 |
Vastaus #2386 : 15.04.2011 klo 10:14:16 |
|
Jos Barton, Tiote, Nolan ja Coloccini myytäisiin Enriquen lisäksi kesällä, niin sittenhän kassassa olisi jo ainakin 70 miljoonaa! Antaa vaan Rangerin, Kuqin ja Sholan pelata, eiköhän niillä kuitenkin sarjassa pysy. Onhan siellä Perchiä ja R. Tayloria sun muita, heitä ei kuitenkaan kannata mihinkään kaupitella kun hintalappu olisi liian pieni.
|
|
|
|
RealMagpie
Poissa
|
 |
Vastaus #2387 : 15.04.2011 klo 12:27:50 |
|
Jos Barton, Tiote, Nolan ja Coloccini myytäisiin Enriquen lisäksi kesällä, niin sittenhän kassassa olisi jo ainakin 70 miljoonaa!
Älä nyt unohda että Bartonin ylivoimaa keskikentällä verrattuna Lampardiin yms. tusinayanareihin. Kyllä tuo summa vähintään yli 120 miljoonaa on jos Joey myydään.
|
|
|
|
Barcode Rolle
Poissa
|
 |
Vastaus #2388 : 17.04.2011 klo 17:45:39 |
|
Viikonlopun kierros Newcastlen osalta oli ihan hyvä, viiva lähestyi vain pisteellä ja ohi meni vain Aston Villa. Viisi joukkuetta on tasoissa tai pisteen päässä Harakoista. Tiistaina sitten vastassa Manu joka kärsi katkeran tappion Citylle cupissa. Tämä tappio antaa varmasti jonkinlaisen ruiskeen Manu miehistölle, itse toivoin että Manu olisi joutunut jatkoajalle mutta ei. Itselläkin ollut sellainen kutina että Manu pelistä voisi hyvinkin jäädä koilliseen piste tai kolmekin.
News of the world huhuilee seuraavaa: Newcastle manager Alan Pardew is set to make an £11.5m double swoop for Lorient striker Kevin Gameiro and Toulouse left back Cheikh M'Bengue. Toinen lähde huhuilee että Jose Enriquen mahdollisessa siirrossa Anfieldille Jay Spearing siirtyisi toiseen suuntaan. Myös Peter Odemwingie on liitetty huhuissa Harakkapaitaan.
|
|
|
|
Käpylän Harakka
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomessa siniset ja sinivalkoiset, muualla muut.
|
 |
Vastaus #2389 : 19.04.2011 klo 14:55:04 |
|
Harperin ja Ameobin pelikunto ilmeisesti epävarma, joten Krul saattaa olla avauksessa ja saada lisää arvokasta kokemusta. Pääsisiköhän myös Sheriffi jo avaukseen? Jysäys auttaisi kummasti toipumaan jytkystä.
Howay the Lads!
|
|
|
|
Barcode Rolle
Poissa
|
 |
Vastaus #2390 : 19.04.2011 klo 15:26:35 |
|
Tänään vastassa vahvasti mestaruutta kohti matkaava Manchester United. Viimeinen Harakoiden voitto punaisista on niinkin tuoreessa muistissa kuin syyskuulta 2001. Tuon jälkeen on tahkottu 17 ottelua(liigapelit ja cup-pelit) ilman voittoja 3 tasan ja 14 tappiota. Tänään olisi hyvä mahdollisuus kaunistella tilastoja. Newcastle voi lähteä otteluun ilman suurempia menestyspaineita, mikä voi vapauttaa miehistön mutta Blackpool peli pitää hoitaa viikonloppuna. Kokoonpanon suhteen Harperilla siis pientä vaivaa ja Ameobikin hilkulla onko kunnossa, jos mies pelaa niin maskia ei enää kasvoilla nähdä. Krullille olisi arvokas peli tiedossa jos mies tolppien väliin astuu. Irelandkin ilmeisesti jo vaihtopenkillä tänään. Pelissä nähdään myös kyykyttääkö Tiote taas huippujoukkueiden miehiä. Itsellä ollut hyvä kutina tästä pelistä, toivotaan että kutina tarttuu myös Harakkaparveen positiivisessa mielessä 
|
|
|
|
Arsufani
Poissa
Suosikkijoukkue: Gunners, Three Lions
|
 |
Vastaus #2391 : 19.04.2011 klo 16:13:14 |
|
Pelissä nähdään myös kyykyttääkö Tiote taas huippujoukkueiden miehiä.
Ei haittais yhtään...  Ja ettei menis ihan yhden rivin peukutteluksi, niin kysyttäköön enemmän Toonin matseja seuraavilta, miten se meidän oma Shefki on pelannut, kun on minuutteja saanut? Onko mitään toiveita isompaan rooliin? Ei ilmeisesti, jos Ameobikin on palailemassa?
|
|
|
|
Brown Ale
Poissa
|
 |
Vastaus #2392 : 19.04.2011 klo 16:46:25 |
|
...miten se meidän oma Shefki on pelannut, kun on minuutteja saanut? Onko mitään toiveita isompaan rooliin?
Tuskinpa. Ameobi jos tosiaan on pelikunnossa, niin Kuqi on joku neljäs valinta pelikuntoisista kärjistä. Ois kyllä mukava nähdä Kuqia kentällä, ihan pirteästi kuitenkin ne vähäiset minuuttinsa pelannut. Itsellä ollut hyvä kutina tästä pelistä, toivotaan että kutina tarttuu myös Harakkaparveen positiivisessa mielessä  Muhisko Tynesidella " iso jytky"?
|
|
|
|
|
mustavalko
Poissa
|
 |
Vastaus #2394 : 20.04.2011 klo 00:41:46 |
|
Mikäs siinä. Ihan hyvää peliä ja kovaa taistelua. Tuolla porukalla oiken hyvä suoritus ja aikalailla maksimitulos. Harmi vaan että hyökkäyspäässä ei löydy ketään joka voisi ratkaista tuollaisia otteluita. Ameeba ja Pete tekivät sen minkä osaavat, mutta taso ei vaa riitä Vidiciä ja kumppaneita vastaan. Jos vaan vaihdossa olisi ollut laittaa joku räkämaalien tekijä, eikä Ranger niin voi että..
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.04.2011 klo 00:49:30 kirjoittanut mustavalko »
|
|
|
|
|
mbaba
Poissa
Suosikkijoukkue: Georgios Samaras
|
 |
Vastaus #2395 : 20.04.2011 klo 10:54:54 |
|
Mikäs siinä. Ihan hyvää peliä ja kovaa taistelua. Tuolla porukalla oiken hyvä suoritus ja aikalailla maksimitulos. Harmi vaan että hyökkäyspäässä ei löydy ketään joka voisi ratkaista tuollaisia otteluita. Ameeba ja Pete tekivät sen minkä osaavat, mutta taso ei vaa riitä Vidiciä ja kumppaneita vastaan. Jos vaan vaihdossa olisi ollut laittaa joku räkämaalien tekijä, eikä Ranger niin voi että..
Shefki 
|
|
|
|
Barcode Rolle
Poissa
|
 |
Vastaus #2396 : 20.04.2011 klo 20:30:30 |
|
Hyvä piste Manulta nipistettiin. Harakoiden hyökkäyksestä ei ratkaisijoita vaan näissä kovissa peleissä löydy mutta heikompia vastaan saavat silloin tällöin jotain aikaan. Ottelu alkoi kyllä erinomaisesti Harakoilta vaikkakin Manu muutaman vaarallisen paikan saikin luotua. Jos Newcastle ei saa hyödynnettyä alun hurmostaan niin yleensä silloin ei maaleja nähdä ottelussa, vaikutti siltä että alun 20 minuuttiselle oli ladattu kovat piippuun ja toivottiin että saataisiin maali. Pelihän kääntyikin sitten Manun lievään hallintaan jota eivät osanneet käyttää hyödykseen.
Koko joukkue taisteli hyvin ja varsinkin puolustusmentaliteetti oli erinomainen ja vierasjoukkue ei montaa huippupaikkaa saanut luotua ja voisi sanoa että Krul pääsi helpolla tässä ottelussa. Keskikentältä myös hyvä esitys, Jonas oli alussa liekeissä mutta hyytyi loppua kohden, Barton taas raatoi koko ottelun ja ei sortunut typeryyksiin. Guthrie on kyllä yllättänyt allekirjoittaneen positiivisesti viime otteluissa, mies ei sorru enää turhiin pallonmenetyksiin ja jakaa pallon Tiotemaisesti helpolla vaihtoehdolla omille. Tiotekin palasi vahvasti kehiin pelikiellon jälkeen.
Hyökkäyksessä Ameobi ja Lövenkrands olivat alussa ihan hyvin mukana mutta katosivat aika näkymättömiin ottelun edetessä. Irelandilta ihan hyvä debyytti eikä maalikaan hirveän kaukana ollut. Rangerista ei ollut hyötyä ja mies sai kokea että huipulle on vielä matkaa. Itsekin toivonut että Kuqi saisi enemmän peliaikaa mutta kun ajattelee että Ranger on myös penkillä niin tottakai ne minuutit antaisin sille kumpi ensi kaudellakin joukkueessa esiintyy.
Lauantaina edessä Blackpool vierailu ja sieltä haetaan 3 pistettä kun Nolankin palaa kokoonpanoon.
|
|
|
|
Bamsenaattori
Poissa
|
 |
Vastaus #2397 : 20.04.2011 klo 20:45:06 |
|
Hyökkäyksessä Ameobi ja Lövenkrands olivat alussa ihan hyvin mukana mutta katosivat aika näkymättömiin ottelun edetessä. Irelandilta ihan hyvä debyytti eikä maalikaan hirveän kaukana ollut. Rangerista ei ollut hyötyä ja mies sai kokea että huipulle on vielä matkaa. Itsekin toivonut että Kuqi saisi enemmän peliaikaa mutta kun ajattelee että Ranger on myös penkillä niin tottakai ne minuutit antaisin sille kumpi ensi kaudellakin joukkueessa esiintyy.
Omaan silmään Ameobi ei kyllä ollut missään vaiheessa hyvin mukana. Aivan hirveetä kurapaskaa taas koko se aika mitä se kentällä löntysteli. Lovenkrands oli myös perseestä. Ranger toivottavasti ei ensi kaudella Newcastlessa pelaa vaan lähtisi lainalle johonkin divariin. Taso ei vaan yksinkertaisesti riitä, ainakaan vielä, pääsarjatasolle. Nykysistä hyökkääjistä en toivo kenenkään (paitsi tietenkin Kuqin  ) pelaavan ensi kaudella Newcastlen paidassa, mutta Ameobista tuskin eroon pääsee. Kesällä on pakko vahvistaa hyökkäysosastoa jo uskottavuudenkin takia. Kyllähän nää nykyset kärjet on iso ja huono vitsi 
|
|
|
|
Drunk as a Skunk
Poissa
|
 |
Vastaus #2398 : 21.04.2011 klo 00:24:48 |
|
Voi vaan kuvitella millaisia itkuraivareita ja Pardewin hirttämistä täälläkin vaadittaisiin, jos Kuqi ei olisi suomalainen!! Ei sillä, onhan se kivaa että siellä pelaa kerrankin härmän poika, mutta jos nyt kuitenkin mietittäis ensin niitä pelillisiä ansioita ja sitten jotain "perussuomalaista" isämmaan hehkutusta...
|
|
|
|
Barcode Rolle
Poissa
|
 |
Vastaus #2399 : 23.04.2011 klo 16:43:18 |
|
Pian mennään Blackpoolin vieraana. Newcastlen osalta sarjapaikka taitaa olla taputeltu mutta mitä korkeampi sijoitus sitä parempi. Tänään olisi hyvä paikka varmistella asemia 10 sakkiin. Blackpoolin vire on kääntynyt totaalisesti kauden edetessä ja putoamispeikosta on kasvanut valtavan kokoinen Bloomfield Roadilla.
Harakoiden kokoonpano on lähes sama kuin Manu pelissä, ainoa muutos on että Nolan on Guthrien tilalla. Toivottavasti tänään nähtäisiin hyökkäyssuuntaan hieman railakkaampaa menoa ja 2 ottelun maaliton putki katkeaisi.
Itse uskon, että Newcastle tästä ottelusta 3 pistettä ottaa. Varsinkin kun Blackpool haki alkukaudella pisteet St James Parkilta ja kun viime kaudellakin hävittiin Bloomfieldilla niin nyt on revanssin paikka.
|
|
|
|
|
|