Olen positiivisesti yllättynyt

Saksahan pelaa kisojen parasta futista
Asiantuntijapiirejä tämä ei yllätä. Olihan Saksa Argentiinan ohella viihdyttävin joukkue omissa kotikisoissaankin. Saksan peli nyt on tällaista vahvaa, hyökkäävää ja tehokasta jalkapalloa. Blitzkrieg-sateessa Australian tasoinen joukkue on helisemässä.
Australialle kuitenkin propsit, joukkue ei ole sortunut kilpikonnaan, vaan pelaa oikeastaan ihan kivasti. Se on vain väärä taktiikka itseä selkeästi kovempaa vastaan ja keskikentälle jää nyt tilaa ja puolustuslinja on jatkuvasti myöhässä. Neill on silti näyttänyt hyvältä pelaajalta minun silmääni, vaikka Saksa onkin tehnyt kaksi maalia ja rakentanut hyvän tilanteen noin kuuteen.
Aivan ansaitusti studiossa hehkutetaan Saksaa, joka on ollut toistaiseksi kentillä esiintyneistä selvästi paras. Joukkueen energia on loistava. Mielenkiintoista odottaa, miten käy, kun vastaan tulee paremmin puolustavia joukkueita, joita jo Serbia ja Ghana ovat. Pystyykö Saksa silloin rakentamaan tukun maalipaikkoja? Uskon tämän esityksen perusteella vahvasti Saksan jatkopaikkaan ja lohkovoittoa voidaan pitää vahvana vaihtoehtona.
Eikä sovi taas unohtaa Saksaa, kun puhutaan mitalipeleihin menevistä joukkueista. Toki vasta reilu yksi puoliaika pelattu, mutta Saksa tuskin pettää. Vähän epäilin, että jos joukkue ei pelaa hyvin yhteen ja jos hyökkääjät hukkaavat paikkoja, mutta huoli lienee turha. Saksahan parantaa aina turnauksen edetessä...
