Ei ole. Berba 17 maalia, 1534 min, RvP 6 maalia, 619 min. Molemmat hyvässä tahdissa toki ja kovemmassa kuin Tevez.
Tässä kohtaa menin tosiaan miinaan, kun otin mukisematta netistä lukemaani "tietoa" tarkistamatta. Oletan, että tuon lukemani kohdalla Berban hat trick viime viikonlopulta oli unohdettu ja samanaikainen Van Persien hattu muistettu kyllä ottaa huomioon.
Eikä Tevez varmaan RvP:n paikalle Arsussa tulisikaan vaan laidalle.. tai vaihtoehtoisesti RvP menisi laidalle ja Tevez pelaisi jotain roolia jota juuri tällä hetkellä Arsussa ei pelaa kukaan, koska Arsussa ei ole ainuttakaan pelaajaa siihen ylimmän kärjen "normaaliksi" ajateltuun rooliin (Chamakh tai The Great Dane ei nyt kelpaa edes osaksi tätä keskustelua).
Uskoisin sinun olevan oikeassa, että Tevez vaatii suurta roolia, eikä suostuisikaan pelaamaan kovin pitkään siinä kolmosviulun soittajana (eikös juuri sen takia lähtenyt ManUsta?). Kyllä jokaisella pelaajalla suurien tehojen edellytyksenä on suuri rooli hyökkäyspelissä ja vähän vapauksia puolustamisen suhteen.
Ei Tevez heittämällä tosiaankaan kaikkien joukkueiden avaukseen menisi ja siellä onnistuisi taktiikasta riippumatta mutta melko suurta pasanderia on väittää, että Tevez ei mahtuisi avaukseen top-3 joukkueessa/tai huippuporukassa (tähän minä halusin väittää vastaan).
RvP on kyllä loistokas jalkapalloilija mutta ehkä enemmän kotonaan italialaisittain ajateltuna seconda puntana kuin prima puntana. Enemmän RvP:ssä on Bergkamppia kuin Van Nistelrooytä. Myös Arsun laidalle RvP sopinee varsin vaivatta mutta "normaalisti" roolitetun piikin rooliin löytynee paljon sopivampia pelaajia.
Se mikä Tevezin arvoa lisää entisestään on Tevezin työmäärä myös silloin kuin pallo ei ole omalla joukkueella. Harva joukkueensa hyökkäyspelin ykköstähti pulustaa yhtä terrierimäisesti kuin Tevez ja jaksaa tehdä töitä alaspäin samalla innolla. Oma plussansa siitä, että vaikka haluaa pois Englannista ja esitti siirtotoiveen, niin peliesityksiin se ei ole vaikuttanut. Joillain tähdillä on saattanut käydä niinkin, että kentän ulkopuoliset asiat ovat heikentäneet peliesityksiä.
Yhtä kaikki loistavia pelaajia Tevez ja RvP ovat molemmat.
Tämä sitten onkin taas hieman eri asia, mistä ainakin yritin puhua. Jos Arsenalin pelityyliä muokattaisiin enemmän Tevezille sopivaksi, niin tason puolesta varmasti mahtuisi nippuun ja voisi olla siellä ns. "ykköshyökkääjä", ilman muuta. Mutta nyt kun pelityyliä on vuosia hiottu nykyisenkaltaiseksi, jossa ei ole selkeästi yhtä syömähammasta ja ykköstykkiä, vaan tehot jakautuvat suht tasaisesti ja koko peli perustuu nopeaan pallon liikkumiseen mieheltä toiselle sen sijaan, että sitä järjestelmällisesti pyöritettäisiin tietyn pelaajan kautta, on vaikeaa nähdä, että Tevezille löytyisi kokoonpanosta suoraan roolia, jossa pelatessaan tämä olisi välttämättä automaattinen valinta avaukseenkaan. Ja tässä kohtaa nimenomaan tullaan siihen pointtiin, eli sillä ei välttämättä ole varsinaisesti mitään tekemistä Tevezin absoluuttisen tason kanssa, vaan kysymys on yksinkertaisesti pelisysteemeistä ja siihen sopivista pelaajatyypeistä, sekä erityisesti koko joukkueen edusta. Täytyy ajatella sitäkin, että jos nyt vaikka ajateltaisiin, että RvP korvattaisiin Tevezillä (vaikka sitä nyt et siis hakenutkaan), piikin roolia muutettaisiin "perinteisemmäksi" ja Tevez paukuttaisi, sanotaan nyt vaikka kymmenen maalia enemmän kaudessa, kuin RvP, niin ei välttämättä ole poissuljettua, että Walcottin, Cescin ja Nasrin yhteispotista häviäisi samalla se 15 häkkiä, kun muukin pelityyli väkisin muokkautuisi ja nämä eivät välttämättä enää siinä olisi omimmillaan.
Arsenalia tarkemmin seuraavat tietävät varmasti, että joukkueeseen on vuosikaudet haaveiltu juuri "johtavaa hyökkääjää", takuuvarmaa 20 maalin miestä, uutta Henryä fanien toimesta. Lisäksi monet muistavat, kuinka Wengeriä pidettiin lähestulkoon lopullisesti seonneena, kun mies istutti RvP:n piikkiin ja Bendtnerin laidalle viime kauden aluksi, mutta pikkuhiljaa olen kypsynyt ainakin itse siihen ajatukseen, että RvP on nimenomaan pelaajatyypiltään lähes täydellinen pelaaja nimenomaan Arsenalin nykyisen järjestelmän piikkipelaajaksi. Itse uskoin aiemmin myös siihen, että RvP toimisi parhaiten 4-3-3-systeemissä laidalla tai kahden hyökkääjän taktiikassa support strikerina, mutta pelit nimenomaan piikissä viimeisen kahden vuoden aikana ovat kyllä avanneet silmät miehen ominaisuuksien soveltuvuudesta nimenomaan Arsenalin nykyiseen systeemiin. Samaan syssyyn pitää tietenkin todeta, ettei Van Persie monen muun kärkijoukkueen piikiksi välttämättä soveltuisi ja jos joku sanoo, että ei mahtuisi Cityssäkään avaukseen, niin tuskin pistäisin juurikaan tuohon mielipiteeseen vastaan, sen verran erilaista tuo piikkipelaaminen Arsenalin nykyisessä systeemissä on.
Tässä mielessä on kokolailla turhaa pohtia, mahtuisiko Tevez sopivasti roolitettuna top-3-joukkueiden avaukseen tai onko tämä absoluuttisesti parempi pelaaja, kuin vaikkapa nyt Rooney. Jos mies paukuttaa Cityssä 20 maalia kaudessa ja johtaa samalla joukkueensa kolmen parhaan joukkoon, kenties mestariksikin jossain vaiheessa, niin hän on juuri oikea, paras mahdollinen pelaaja nimenomaan Cityn systeemiin ja on yhden tekevää, vaikka ei mahtuisi avaukseen Stokessakaan.