Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #400 : 04.10.2010 klo 19:06:12 |
|
Nykyään on mahdotonta nousta mestaruustaisteluun keskikastista, vaikka tekisi töitä kuinka paljon ja hyvin tahansa. Kuten sanoin, ei minulla ole mitään esim. palkkakattoa tai siirtokattoa vastaan ole, mutta ulkopuolisen rahan totaalinen kieltäminen ei lämmitä yhtään neutraalista näkökulmasta.
Sinne voisi/voi nousta helpommin jos/kun säännökset tulevat voimaan - esim. 08/09 Maukan, Liverpoolin ja Chelsean (ja Villan) toiminta oli sillä tasolla, että palkkoja olisi pitänyt leikata todella rajusti jotta toiminta olisi säädösten edellyttämällä tasolla, Everton sen sijaan oli jo paremmin haarukassa (toki kiristettävää sielläkin) ja Spursilla ja Arsenalilla oli jopa kohtuullisesti löysää. Jos nuo kärkijoukkueet joutuvat saksimaan parhaimmillaan palkkabudjettiaan jopa puoleen (City paljon enemmän) nopealla aikavälillä niin helpottaahan se muita ja paljon. Tässä olisi hyvä sauma etenkin joillakin potentiaaliltaan isommilla divarissa tällä hetkellä rämpivällä seuralla, joilla ei ole erinäistä paskakasaa selässään, eikä tusinaa sidottuna seuraaan kalliilla sopimuksilla. Sarjanousu oikeaan aikaan ja pää riittävän kylmänä niin hyvää tulee. City on muuten ensimmäinen vastaantullut valjujoukkue, jonka liikevaihtoa ei millään hyväksyttäisi täysimääräisenä FFP-vertailuun -> sponssituloja omistajia läheltä olevilta tahoilta ja tätä kautta kaupalliset tulot nousivat lähes 400%, ei menisi millään tarkkailuelimessä läpi. Ei sillä, että sillä olisi mitään merkitystä - noista tuloista huolimatta City teki tappiota sen £120m ja seura räpiköisi rajujen poistojen takia vain nollatulokseen vaikka palkat olisivat vain 3% nykyisestä. Näin vaikka liikevaihtokin sisältää namusetärahavirtoja, tervetuloa Absurdistaniin.
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #401 : 04.10.2010 klo 19:13:43 |
|
Sinne voisi/voi nousta helpommin jos/kun säännökset tulevat voimaan - esim. 08/09 Maukan, Liverpoolin ja Chelsean (ja Villan) toiminta oli sillä tasolla, että palkkoja olisi pitänyt leikata todella rajusti jotta toiminta olisi säädösten edellyttämällä tasolla, Everton sen sijaan oli jo paremmin haarukassa (toki kiristettävää sielläkin) ja Spursilla ja Arsenalilla oli jopa kohtuullisesti löysää. Jos nuo kärkijoukkueet joutuvat saksimaan parhaimmillaan palkkabudjettiaan jopa puoleen (City paljon enemmän) nopealla aikavälillä niin helpottaahan se muita ja paljon.
Hyvä, että vähän avasit tätä kuviota. Minulle oli vaan jäänyt mieleen tästä FFP:stä esim. sponsoritulojen rinnastaminen käypää arvoon. Eli jos joku pikkuseura ihan oikeastikin on onnistunut hankkimaan rahakkaan sponsorin omaan kokoonsa nähden, niin sitä summaa ei kelpuutettaisi sellaisenaan, vaan rinnastettaisiin seuran käypään arvoon, mikä taas estäisi kasvun syntymistä. Vai menikös se nyt jotenkin näin?
|
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #402 : 04.10.2010 klo 19:24:02 |
|
Hyvä, että vähän avasit tätä kuviota. Minulle oli vaan jäänyt mieleen tästä FFP:stä esim. sponsoritulojen rinnastaminen käypää arvoon. Eli jos joku pikkuseura ihan oikeastikin on onnistunut hankkimaan rahakkaan sponsorin omaan kokoonsa nähden, niin sitä summaa ei kelpuutettaisi sellaisenaan, vaan rinnastettaisiin seuran käypään arvoon, mikä taas estäisi kasvun syntymistä. Vai menikös se nyt jotenkin näin?
Tuskin tuota nyt ihan helposti käytetään, lähinnä tapauksissa joissa voidaan olettaa sponssisopimuksella kierrettävän FFP-sääntöjä ie. jos Everton tuplaa nykyisen sponssinsa jostain riippumattomalta taholta, mitään ongelmaa ei ole, jos joku namusetäseura nelinkertaistaa sponssitulonsa omistajaa lähellä olevan tahon kautta, liikevaihtoon lasketaan FFP-laskelmissa vain sponssisopimusten "käypä arvo". e: On toki jossain määrissä ironista, että ainakin teoriassa FFP-säädökset voisivat avata Leedsille polun palata takaisin ihan sinne terävimpään kärkeen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.10.2010 klo 19:27:12 kirjoittanut Blanchflower »
|
|
|
|
|
majaniemi
Poissa
Suosikkijoukkue: FCL & LPJS
|
 |
Vastaus #403 : 05.10.2010 klo 03:47:08 |
|
vittu puupäät täällä kateelisina huutelee et City bännätää yms.! Suksikaa vittuu jos luulette et jotkut Platinin vammaset visiot tulee lopulta menee läpi! jahka City alkaa pelaamaa kunnolla joukkueena tällä kauella ei kukaa tai mikää oo pysättämäs sitä!
Come on City!!
|
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
 |
Vastaus #404 : 05.10.2010 klo 08:48:15 |
|
jos luulette et jotkut Platinin vammaset visiot tulee lopulta menee läpi! Meni jo, suurseurojen ja seurajärjestöjen (ECA vastusti esim. 5+6 sääntöä, mutta ilmoitti täysin tukevansa FFP-säännöstöä) tuella - säädöksetkin on jo julkaistu, toimeenpano seuraa sitten sovitulla aikataululla perässä. Kyse on pohjimmiltaan aika tavanomaisesta lisenssiasiasta, joten valitukset siviilioikeuteen tai CIS:iin ovat todennäköisesti turhia.
|
|
|
|
|
Josef K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Positiivisia lausuntoja antavat henkilöt
|
 |
Vastaus #405 : 05.10.2010 klo 10:00:16 |
|
Laitureiksi Mancinilla on kuitenkin Milnerin lisäksi asettaa Johnson, Silva, Wright-Phillips ja Balotelli. Ja kun valmentaja osaa hommansa, luultavasti nähdään paljon noin tunnin pelin jälkeen tulevia vaihtoja, joissa jalat vaihdetaan tuoreisiin.
Näin taisi käydä Newcastlea vastaan? Johnson tuli kentälle vaihdosta ja ratkaisi pelin.
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #406 : 05.10.2010 klo 14:25:07 |
|
Ei voi olla totta,että 7 kierrosta vasta pelattu ja tää yks hemmetin älypää tuuppaa tota samaa City-tuho matraa ihan solkenaan? Jos oikeesti tää kirjoittaja "Blanchflower" tietää ja tuntee kaikki saatanan tilastot ja muut paskat,niin olisikohan tää paikka sitten kuitenkaan se oikea? Täältä tuskin maailman jalkapallopäättäjät noita neuvoja ja visioita lukevat ja yleisesti Cityn faneja ei todellakaan kiinnosta tippaakaa jatkuva jauhaminen?! kyllä se on nyt tullut jo selväksi,että Manchester City on tuhon partaalla ja pelaa alimmassa helvetissä kunhan "saatanalliset arabit" saadaan kuriin. Kirjoita parahin Blanchflower raportti vaikkapa jostain viikonlopun pelistä (ei tietenkään Cityn) niin sais vähän jotain muutakin lukemista.
|
|
|
|
|
|
|
Jats
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #408 : 05.10.2010 klo 21:54:48 |
|
Joo asia taitaa olla nyt sillälailla, että blankkufofler on nyt joutunut psykoosiin tuon Liverpoolin takia. Onko muuten tällä foorumilla Ingore -nappia. Jolla saa "tietyn" tyypin viestit pois näkyvistä. Nyt sille olisi käyttöä.... 
|
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
 |
Vastaus #409 : 05.10.2010 klo 22:27:35 |
|
Meni jo, suurseurojen ja seurajärjestöjen (ECA vastusti esim. 5+6 sääntöä, mutta ilmoitti täysin tukevansa FFP-säännöstöä) tuella - säädöksetkin on jo julkaistu, toimeenpano seuraa sitten sovitulla aikataululla perässä. Kyse on pohjimmiltaan aika tavanomaisesta lisenssiasiasta, joten valitukset siviilioikeuteen tai CIS:iin ovat todennäköisesti turhia.
Eipä noilla regulaatioilla mitään käytännön merkitystä ole. City voi kirjauttaa Kolo Touren palkaksi vaikka 20 puntaa kun samaan aikaan Sheik's sport investment ltd. maksaa pelaajalle 50 miljoonaa sponsorirahaa.
|
|
|
|
|
Sivurajatapaus
Poissa
|
 |
Vastaus #410 : 06.10.2010 klo 09:45:11 |
|
Eipä noilla regulaatioilla mitään käytännön merkitystä ole. City voi kirjauttaa Kolo Touren palkaksi vaikka 20 puntaa kun samaan aikaan Sheik's sport investment ltd. maksaa pelaajalle 50 miljoonaa sponsorirahaa.
Käsittääkseni ei voi. Regulaatio reguloi myös tuollaiset kiertoyritykset.
|
|
|
|
|
john white
Poissa
|
 |
Vastaus #411 : 06.10.2010 klo 09:51:59 |
|
Käsittääkseni ei voi. Regulaatio reguloi myös tuollaiset kiertoyritykset.
Ja jos ei reguloi niin verottaja reguloi aivan varmasti 
|
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
 |
Vastaus #412 : 06.10.2010 klo 13:38:08 |
|
Käsittääkseni ei voi. Regulaatio reguloi myös tuollaiset kiertoyritykset.
Kyllä sinne porsaanreikiä tulee jäämään ihan riittävästi...
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #413 : 07.10.2010 klo 15:06:24 |
|
Pikkasen pitää palata tämän DeJongin taklauksen jäljiltä vielä. Se oli toki aivan liian rankka taklaus ja valitettava loukkaantuminen tapahtui,mutta... Ihmetyttää parikin asiaa...nyt kun taklaus on tuomittu lähes järjestään tahalliseksi vahingoittamiseksi, niin ihmetyttää tilanteen lähellä olleiden Newcastlen pelaajien reaktiot jotka eivät suoraansanottuna olleet mitenkään vahvoja,kun ottaa huomioon mitä tapahtui? tv-kuvastahan meidän on helppo tuomita ihan tarkalleen. Tarkoitan tällä vaan sitä,että monesti reagoidaan todella ankarasti,jos taklaus näyttää kentällä olevien mielestä törkeältä? ja ilmeisesti näin ei nyt näyttänyt? Onneksi me saimme nähdä tämän draaman kaikkinen lisähappeineen ja hoitohenkilökuntineen kera paarien,niin voimme aloittaa inkvisiition kohteena DeJong! Siis unohtakaamme kerralla Materazzin,Scholesin,Gerrardin,Henryn ja muiden herrasmiespelaajien pienet hipaisut ja vaaditaan DeJongille elinkautinen.
|
|
|
|
|
Valonheitin
Paikalla
|
 |
Vastaus #414 : 07.10.2010 klo 15:12:13 |
|
Pikkasen pitää palata tämän DeJongin taklauksen jäljiltä vielä. Se oli toki aivan liian rankka taklaus ja valitettava loukkaantuminen tapahtui,mutta... Ihmetyttää parikin asiaa...nyt kun taklaus on tuomittu lähes järjestään tahalliseksi vahingoittamiseksi, niin ihmetyttää tilanteen lähellä olleiden Newcastlen pelaajien reaktiot jotka eivät suoraansanottuna olleet mitenkään vahvoja,kun ottaa huomioon mitä tapahtui? tv-kuvastahan meidän on helppo tuomita ihan tarkalleen.
Livenä tilanne ei näyttänyt niin pahalta eikä tahalliselta vahingoittamisyritykseltä, mutta ehkäpä hidastusten ja still-kuvien paljastamat sakset ovat antaneet lisäpontta kriitikoille. Tiedä häntä. edit: tai livenä ja livenä, youtubesta sen katsoin.
|
|
|
|
|
|
Satupekka
|
 |
Satupekka
Vastaus #415 : 07.10.2010 klo 15:13:44 |
|
Voi voi kun ei ollut Karate Kid Yongin ensimmäinen kammotaklaus, ja viimeisestäkin on aikaa vain muutama hassu kuukausi. Kaverin on pakko käydä vähän anger management-classeja läpi tämän jälkeen, muuten ei ole mitään asiaa enää sinne Hollannin maajoukkueeseenkaan.
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #416 : 07.10.2010 klo 15:47:03 |
|
Voi voi kun ei ollut Karate Kid Yongin ensimmäinen kammotaklaus, ja viimeisestäkin on aikaa vain muutama hassu kuukausi. Kaverin on pakko käydä vähän anger management-classeja läpi tämän jälkeen, muuten ei ole mitään asiaa enää sinne Hollannin maajoukkueeseenkaan.
Hyvä! no nyt tuli asia selväksi. Hienosti keksit ton hassun nimenkin?...ja oikeinko am-c?
|
|
|
|
|
|
Satupekka
|
 |
Satupekka
Vastaus #417 : 07.10.2010 klo 15:49:31 |
|
Hyvä! no nyt tuli asia selväksi. Hienosti keksit ton hassun nimenkin?...ja oikeinko am-c?
Äläs nyt anna loven tear us aparttii
|
|
|
|
|
Sivurajatapaus
Poissa
|
 |
Vastaus #418 : 08.10.2010 klo 10:17:36 |
|
Ei voi olla totta,että 7 kierrosta vasta pelattu ja tää yks hemmetin älypää tuuppaa tota samaa City-tuho matraa ihan solkenaan?
Nyt myös UEFAn älypäät huomauttavat, että Cityn voi olla tulevaisuudessa vaikea päästä Eurooppaan: http://soccernet.espn.go.com/news/story?id=830685&sec=england&cc=5739Kannattaa lukea myös keskustelun kommentit, joissa on (poikkeuksellisesti) hyviä pointteja. Eikö siellä City/Valioliiga-hurmoksessa olla yhtään huolissaan että miten seuran käy. Kun ovet Eurooppaan sulkeutuu, niin jäävätkö arabit taistelemaan pelkästä Valioliigan mestaruudesta (ja millä taloussäännöillä), vai pakkaavatko laukkunsa ja jättävät Cityn selviämään kasasta ylihintaisia ja ylipalkattuja pelaajia?
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #419 : 08.10.2010 klo 11:36:51 |
|
Nyt myös UEFAn älypäät huomauttavat, että Cityn voi olla tulevaisuudessa vaikea päästä Eurooppaan: http://soccernet.espn.go.com/news/story?id=830685&sec=england&cc=5739Kannattaa lukea myös keskustelun kommentit, joissa on (poikkeuksellisesti) hyviä pointteja. Eikö siellä City/Valioliiga-hurmoksessa olla yhtään huolissaan että miten seuran käy. Kun ovet Eurooppaan sulkeutuu, niin jäävätkö arabit taistelemaan pelkästä Valioliigan mestaruudesta (ja millä taloussäännöillä), vai pakkaavatko laukkunsa ja jättävät Cityn selviämään kasasta ylihintaisia ja ylipalkattuja pelaajia? Voi hemmetti sentään...ei tässä nyt saatana mistään hurmoksesta ole kysymys. Kyllä kehumasi hyvät pointit on luettu...valittevasti teitä vaan putkahtaa lisää ja lisää syytämään samaa tarinaa ja vieläpä oikein linkkien kera? Kuinkahan moneen kertaan pitää todeta,että tämä nyt on vaan jalkapalloa ja eräs joukkue Manchesterista nyt vaan on ollut suosikkina jo n.20v. Ei ole pelattu "euroopassa" aikaisemminkaan (jos nyt sitten britteinsaaria ei kerran lasketa) ja ihan riittää pelit CoMsilla,koska Maine-roadia ei enää ole. Joka vuosi olen kausikorttini maksanut on ollut omistajana britti tai thaikku tai ihan vaikka nämä arabit? (omituista vaikka kyseiset arabit ovatkin yksi ja sama henkilö,niin nämä pilkunnussijat täällä puhuu arabeista?) Mitä vielä tulee näihin uutisiin ja rahoitusjärjästelyihin,niin eiköhän me City-fanit osata niitä etsiä ja lukea ihan tuolta samoista paikoista mistä te muutkin talous- ja lakioppineet? Ja ylihintaisiako pelaajia? City varmaan maksaa ihan vaan vittuillakseen esim. 30milj. puntaa vaikka saisi 5 miljoonalla...kenelles tämä hyöty ylihinnasta menee? ettei vaan köyhälle myyjäseuralle...varmaankin joillekin reiluille ja perinteitä kunnioittaville seurajohtajille josta ne sitten jaetaan hyväntekeväisyyteen? Voi emmekö eläkään Marxin oppeja kunnioittaen ja toimi palkkauksessa yhdenvertaisuuden arvojen mukaan...kaikilta kaikille tasapuolisesti. Ok...ei kirjoiteta sitten tänne enää Cityn otteluista vaan pistetään tulemaan Platinin-verstaalta lisää linkkejä ja muuta kiinnostavaa. ps. tämä on ihan vaan minun oma mielipide joten ei tarvitse kaikkia City-faneja liittää tähän kirjoitukseen....Kiitos!
|
|
|
|
|
El-gordo
Poissa
|
 |
Vastaus #420 : 08.10.2010 klo 11:38:57 |
|
Ihmetyttää parikin asiaa...nyt kun taklaus on tuomittu lähes järjestään tahalliseksi vahingoittamiseksi, niin ihmetyttää tilanteen lähellä olleiden Newcastlen pelaajien reaktiot jotka eivät suoraansanottuna olleet mitenkään vahvoja,kun ottaa huomioon mitä tapahtui?
niin itsekin olen pettynyt etteivät hakanneet de jongia sinne kentälle ja siihen päälle joku newcastlen pelaaja olisi voinut vielä viimeisen stumppauksen antaa siitä alonsoa vastaan kohdistetusta potkusta mm finaalissa de jong ja bommel kuuluisivat haagiin syytettäväksi rikoksista jalkapalloa kohtaan
|
|
|
|
|
wayne_rooney
Poissa
|
 |
Vastaus #421 : 08.10.2010 klo 11:55:35 |
|
äkäpussia ruotuun, hieno mies 
|
|
|
|
|
Georgi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kinkladze
|
 |
Vastaus #422 : 08.10.2010 klo 15:54:07 |
|
Eikö siellä City/Valioliiga-hurmoksessa olla yhtään huolissaan että miten seuran käy. No mutta hyvä että sinä edes olet huolissasi. Mulla elämässä muitakin murheita. Enjoy the moment!
|
|
|
|
|
majaniemi
Poissa
Suosikkijoukkue: FCL & LPJS
|
 |
Vastaus #423 : 08.10.2010 klo 16:39:00 |
|
Nigel De Jong - Parasta ikinä! Uskomattoman hyvä pallonriistäjä ja taklaaja!!!  ja nyt kaikki tuomiopäivän profeetat ja muut puupäät vittuu täältä, ku tota saatanan talous-paskaa saa lukea lehistäki aivan tarpeeks!
|
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
 |
Vastaus #424 : 08.10.2010 klo 16:46:00 |
|
Pitää kyllä olla melkoisen naiivi jos kuvittelee, että Platinin säännöstöllä tulee oikeasti tosipaikan tullen olemaan mitään merkitystä.
|
|
|
|
|
|
|
|