Trevor
Poissa
|
 |
Vastaus #975 : 19.01.2011 klo 22:58:03 |
|
Viime lauantain peliä en nähnyt, mutta aikaisempien pelien perusteella tuntuu vähän kovalta arvostella Toure-Kompany -kaksikkoa, joka mielestäni on kuitenkin valjun ehdotonta eliittiä ja pelanneet vahvan kauden.
En arvostellut oikeastaan tätä parivaljakkoa. Paremminkin esitän sitä, että kun toista näistä lepuutetaan otteluruuhkassa, voisi Boateng olla Lescottia parempi vaihtoehto. Mikä tietää vaikka syrjäyttäisi joskus jopa ajoittain hieman ailahtelevan Kolo Touren. En ole Cityn pelejä pahemmin tällä kaudella seuraillut joten en voi varmuudella sanoa mitään tuohon vastaankaan, mutta kuulostaa kyllä oudolta väitteeltä ottaen huomioon että mies Barcelonassa loisti nimenomaan puolustavana keskikenttäpelaajana, ja olipa mukana myös voittamassa erästä UCL-finaalia topparin paikalla...
Kysymys on siitä, että noin iso mies, joka ottaa jokaisessa ottelussa muutaman todella pitkän soolojuoksun, alkaa selkeästi olla viimeisen vartin aikana ihan puhki. Se näkyy kyllä selvästi hänen puolustamisessaan. Mielestäni ei ole ollenkaan hullumpaa kahden maalin johtoasemassa vaihtaa tilalle tuoreita jalkoja. Vähäksi aikaa kelpaa jopa Jo.
|
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
 |
Vastaus #976 : 19.01.2011 klo 23:12:36 |
|
En arvostellut oikeastaan tätä parivaljakkoa. Paremminkin esitän sitä, että kun toista näistä lepuutetaan otteluruuhkassa, voisi Boateng olla Lescottia parempi vaihtoehto. Mikä tietää vaikka syrjäyttäisi joskus jopa ajoittain hieman ailahtelevan Kolo Touren.
Tähän en kyllä jaksa oikein uskoa. Varsinkin isoissa peleissä Toure on ollut erinomainen, mutta jostain syystä näitä Wolvesia ym. vastaan tulee enemmän hasardeja. Tiedä sitten mistä se johtuu... Ylimielisyyttä, De Jongin avun puutetta..? Siitä kyllä samaa mieltä, että Lescott ei vakuuta, ei sitten yhtään.
|
|
|
|
|
Trevor
Poissa
|
 |
Vastaus #977 : 21.01.2011 klo 19:14:08 |
|
Syystä tai toisesta pieni pelko perseessä tuon Birminghamin vierailun suhteen. Villa-peli aiheuttaa negatiivista jostain syystä negatiivista värinää. Syitä tähän: Ensinnäkin viime aikoina päästettyjen maalien määrä, eli siis epävarma puolustuspelaaminen. Toisekseen edellinen helpohko kotivoitto saattaa pistää korvien väliin helpon ottelun tunteen, vaikka kuinka Mancini muuta vakuuttaisi. City on kuitenkin aina City – vai onko ? Ehkä Villa saa myös uutta tsemppiä Bentin mukaantulon myötä.
|
|
|
|
|
Dickov
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #978 : 21.01.2011 klo 22:34:20 |
|
En nyt Villasta menisi poikia pelottelemaan, mutta se Brumi voi yllättää.
|
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #979 : 21.01.2011 klo 22:36:32 |
|
Villa huomenna on kova matsi ja City saa tehdä täyden päivätyön, jos mielii ottaa kolme pistettä.
|
|
|
|
|
ManseCityfan
Poissa
Suosikkijoukkue: C.T.W.A.F.D
|
 |
Vastaus #980 : 21.01.2011 klo 22:59:47 |
|
Villa huomenna on kova matsi ja City saa tehdä täyden päivätyön, jos mielii ottaa kolme pistettä.
Juurikin näin. Kaikin puolin erittäin tärkeä ottelu jälleen kerran jottei rakas naapuri karkaa. Toivottavasti ManCini pistää Dzekon kärkeen, tiputtaa tevezin kärjen taakse riehumaan, ja yaya puolustavaksi keskikentäksi de jongin hellään seuraan. Barry penkille. Ja A. Johnson oikealle Silvan juostessa vasemmalla laidalla. Ja puolustukseen Boateng kokeilemaan topparin paikkaa Kompanyn seurassa.. Eiköhän tuolla pisteet villa parkilta irtoa, Go Citizens! 
|
|
|
|
|
Dickov
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #981 : 22.01.2011 klo 12:08:37 |
|
Enpä tuosta Boateng-kokeilusta tiedä, mutta muuten kuulostaa erittäin hyviltä ehdotuksilta. Vaikka ei se Silva siellä laidalla pysy. Ja hyvä niin.  Ahh, mikä mies, ahh, mikä kosketus, ahh, mitkä syötöt. Kovenee. Puhutaanpa Mancinista mitä tahansa, on hän ainakin sen verran joukkuehenkeä luonut, että hyökkäyspään sakki pelaa välillä ihan maagisesti yhteen. Tevez ja Silva etupäässä, mutta Super Adam Johnson myös. Toivottavasti Dzekokin liittyy tähän sakkiin. Merkkejähän siitä jo on nähty. Valitettavasti puolustuspäässä ei aina ajatukset mene yksiin.
|
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
 |
Vastaus #982 : 22.01.2011 klo 12:23:20 |
|
Juurikin näin. Kaikin puolin erittäin tärkeä ottelu jälleen kerran jottei rakas naapuri karkaa. Toivottavasti ManCini pistää Dzekon kärkeen, tiputtaa tevezin kärjen taakse riehumaan, ja yaya puolustavaksi keskikentäksi de jongin hellään seuraan. Barry penkille. Ja A. Johnson oikealle Silvan juostessa vasemmalla laidalla. Ja puolustukseen Boateng kokeilemaan topparin paikkaa Kompanyn seurassa.. Eiköhän tuolla pisteet villa parkilta irtoa, Go Citizens!  Toiveajattelua. Vieraspeli, joten nyt lähdetään vähän puolustusvoittoisemmalla avauksella liikkeelle. Eiköhän avauksessa ole Hart, Boateng, Toure, Kompany, Zabaleta, Barry, De Jong, Toure, Silva, Dzeko ja Tevez.
|
|
|
|
|
ManseCityfan
Poissa
Suosikkijoukkue: C.T.W.A.F.D
|
 |
Vastaus #983 : 22.01.2011 klo 13:35:01 |
|
Toiveajattelua. Vieraspeli, joten nyt lähdetään vähän puolustusvoittoisemmalla avauksella liikkeelle. Eiköhän avauksessa ole Hart, Boateng, Toure, Kompany, Zabaleta, Barry, De Jong, Toure, Silva, Dzeko ja Tevez.
Näinhän se taitaa mennä, toivossa on toki hyvä elää... =) En perjantain pienissä viskihuuruissa havainnollistanut Mancinin "vieraspelikirjaa". Tuosta kokoonpanosta jonka postasit, miten se ryhmitetään? Jos Yaya, Tevez ja Dzeko ovat avauksessa, mihin Tevez sijoitetaan? Eikös Yaya ole pelannut aiemmin juurikin yksinäisen kärjen eli Carliton takana? Näin se taitaisi olla paras (ehdottamastasi kokoonpanosta): Hart Boateng Toure Kompany Zabaleta De Jong Barry Yaya Tevez Silva Dzeko
|
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
 |
Vastaus #984 : 22.01.2011 klo 15:37:28 |
|
Hart
Boateng Toure Kompany Zabaleta
De Jong Barry
Yaya
Tevez Silva Dzeko
Tuo vaikuttaisi tosiaan loogisimmalta. En tosin nähnyt Wolves-peliä, joten vaikea sanoa Dzekon roolista yhtään mitään. Jos tuolla mennään, niin vaihtoon jäävät sitten vielä hyökkäysaseet Kolarov ja Adam Johnson sekä Milner mahdollisen johdon puolustamista varten loppuhetkillä.
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #985 : 22.01.2011 klo 20:56:48 |
|
toi dzeko ei kelpaa edes bentin nappulakenkien hoitajaksi!!!
|
|
|
|
|
strave
Poissa
|
 |
Vastaus #986 : 22.01.2011 klo 21:14:00 |
|
toi dzeko ei kelpaa edes bentin nappulakenkien hoitajaksi!!!
Nyt on kuitenkin jo toinen peli...Pitäisikö se heti osata muukalaislegionaan sopeutua?
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #987 : 22.01.2011 klo 21:17:06 |
|
Nyt on kuitenkin jo toinen peli...Pitäisikö se heti osata muukalaislegionaan sopeutua?
ei tarvinnut bent kuin 17 min!!! if you know....
|
|
|
|
|
xoxo
Poissa
Suosikkijoukkue: Seattle Sounders FC
|
 |
Vastaus #988 : 22.01.2011 klo 21:18:53 |
|
Joo, kyllä olisi pitänyt brittikärki hankkia kun oli halvalla tarjolla ja heittää Valioliigassa tarjoilun pelatessa sen 20 kaappia kaudessa.
|
|
|
|
|
strave
Poissa
|
 |
Vastaus #989 : 22.01.2011 klo 21:21:42 |
|
ei tarvinnut bent kuin 17 min!!! if you know....
Ymmärrän turhautumisen ja täytyy myöntää oman humalatilanteen takia,että meni ohi tuo Bentin dissaus...Luin vaan että Dzeko oli floppi!  Silti ei pitäisi kahden pelin perusteella hyljätä lähes 30m£ pelaajaa... 
|
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
 |
Vastaus #990 : 22.01.2011 klo 21:33:12 |
|
Koskiko Bent palloon useammin kuin kerran koko pelissä? Aivan. Dzeko on ihan pikkaisen kokonaisvaltaisempi pelaaja kuin tuo köyhän miehen Berbatov.
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #991 : 22.01.2011 klo 21:42:17 |
|
Se oli siinä!! Kausi paketissa ja viimeinen oljenkorsi eli FA-cup enää voi pelastaa täydellisen mahalaskun kera satojen miljoonien pelaajien! Cityssä ei tajuta että vaikka Bent on kallis niin hän tekee sen minkä takia hän on kallis.....maaleja! Ei niitä montaa ole jotka 20-25 maalia kaudessa valioliigassa tekee? Bent on niitä harvoja.
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #992 : 22.01.2011 klo 21:48:57 |
|
Koskiko Bent palloon useammin kuin kerran koko pelissä? Aivan. Dzeko on ihan pikkaisen kokonaisvaltaisempi pelaaja kuin tuo köyhän miehen Berbatov.
Bent ei todellakaan ole mikään köyhän miehen Berbatov...koski palloon just sen verran kuin tarvis. Joka syöttö omille ja voittomaali...pitäisin hemmetin kovana näyttönä. Dzeko voi tehdä näissä seuraavissa peleissä maaleja mutta nyt ei tehnyt kun se tärkein näyttöpaikka oli!
|
|
|
|
|
Trevor
Poissa
|
 |
Vastaus #993 : 22.01.2011 klo 21:50:59 |
|
Luuleeko ne perkele olevansa jo joku Barcelona. Ensimmäisen 20 minuutin aikana puolustus syötteli vaan toisilleen, eikä kukaan halunnut tai osannut edes yrittää pelata ylöspäin. Tuskin joukkue maaleja pystyy tekemään, ellei edes pelata ollenkaan kohti vastustajan maalia. Tietenkin tuloksena lopulta vastustajan maali ja hommasta tuli vaikeaa.
Johnsonin tultua sisään 57 minuutilla, joukkue pelasi aika tavalla ihannekokoonpanossa. Yaya laski De Jongin pariksi keskikentän pohjalla ja Silva oli kymppipaikalla. Mutta kun vastustajalle oli annettu yksi eteen, puolustivat he koko joukkueen voimin ja tulos oli tämä.
Onneksi Tottenham pelasi tasan, joten paikka top-4:ssä on vielä hyvin hanskassa. Täytyy kyllä todeta, että olihan tämä jotenkin jopa odotettu tulos. Heti pelin alussa iski hirmuinen vitutus, kun katseli tuota puolustuksen neppailua omalla alueella.
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #994 : 22.01.2011 klo 21:53:03 |
|
Se oli siinä!! Kausi paketissa ja viimeinen oljenkorsi eli FA-cup enää voi pelastaa täydellisen mahalaskun kera satojen miljoonien pelaajien!
Mestaruuden menettäminen ei voi kyllä olla mahalasku millään mittarilla, kun vaihtuvuus on noin suurta. CL-paikka on hyvä saavutus ja siihen on edelleen erittäin hyvät mahdollisuudet, vaikkei se varma olekaan.
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #995 : 22.01.2011 klo 21:59:22 |
|
Mestaruuden menettäminen ei voi kyllä olla mahalasku millään mittarilla, kun vaihtuvuus on noin suurta. CL-paikka on hyvä saavutus ja siihen on edelleen erittäin hyvät mahdollisuudet, vaikkei se varma olekaan.
Mulle on...olen sen verran monta vuotta siellä istunut ja menestystä odottanut! Nyt olis kerrankin ollut paikka,kun ManU ja Chelski pelasivat alle tasonsa? mutta kun ei niin ei!
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #996 : 22.01.2011 klo 22:00:03 |
|
Mestaruuden menettäminen ei voi kyllä olla mahalasku millään mittarilla, kun vaihtuvuus on noin suurta. CL-paikka on hyvä saavutus ja siihen on edelleen erittäin hyvät mahdollisuudet, vaikkei se varma olekaan.
Millä kriteereillä voidaan puhua mestaruuden menettämisestä? "Menetetty" keväällä viimeiset 42 vuotta. Shityn sienipaikkaa tosin itse pidän aivan varmana. Chelski saattaa ehkä noista uhittelemaan kolmospaikasta, mutta ei Tottenham seitsemän pisteen päästä millään Shityä pysty haastamaan tällä kaudella. Otteluohjelmakaan ei Shityllä ole yhtään sen pahempi.
|
|
|
|
|
|
JoyDivision
|
 |
JoyDivision
Vastaus #997 : 22.01.2011 klo 22:17:37 |
|
Millä kriteereillä voidaan puhua mestaruuden menettämisestä? "Menetetty" keväällä viimeiset 42 vuotta.
Shityn sienipaikkaa tosin itse pidän aivan varmana. Chelski saattaa ehkä noista uhittelemaan kolmospaikasta, mutta ei Tottenham seitsemän pisteen päästä millään Shityä pysty haastamaan tällä kaudella. Otteluohjelmakaan ei Shityllä ole yhtään sen pahempi.
Ei helvetti!! toi ilmestyy kuin tyhjästä taas hassuttelemaan!! mä luovutan....kiitos seurasta ja nähdään joskus?
|
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
 |
Vastaus #998 : 22.01.2011 klo 22:19:41 |
|
Näitä nyt vaan sattuu aina välillä kun ei ole vielä rutiinia hoitaa hommaa loppuminuuteilla vastustajan väsyessä. Viimeksi sama kävi Evertonia vastaan ja nyt sitten tänään. Nämä keskikastin jengit busseineen ovat yksinkertaisesti pirun vaikeita vastustajia, eikä näistä selviä tappioitta kuin Manu.
|
|
|
|
|
Jii67
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester City
|
 |
Vastaus #999 : 23.01.2011 klo 11:45:06 |
|
Ei helvetti!! toi ilmestyy kuin tyhjästä taas hassuttelemaan!! mä luovutan....kiitos seurasta ja nähdään joskus?
Ei tuosta kannata välittää. Tekniikkaa vaan riepoo kun Manchesterissä juhlitaan mestaruutta keväällä ja Persene-sedän Persenalille jää taas kerran luu käteen. Ei auta vaikka olisi van Perse joukkueessa. Lisäksi kaveria harmittaa selvästi oman kirjallisen tuottamisen taso, jossa todella onkin toivomisen varaa, aloita Tekniikka ihan rohkeasti vaikka tavaamisesta, kyllä se siitä lähtee.
|
|
|
|
|
|
|
|