pexarse
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4825 : 01.05.2011 klo 16:07:54 |
|
Huomioita ekalta puoliajalta: -Wilshere on uskomaton. Dominoi keskikenttää molempiin suuntiin. Kuumentaa vastustajia mutta ei ainakaan vielä ole itse menettänyt malttiaan. Todella kypsää peliä kaverilta. Voisi laukoa hieman enemmän ja pari harhasyöttöä tullut ratkaisevalla hetkellä. -Peli tulee todennäköisesti ratkeamaan tuomariin, suuntaan tai toiseen. Vidic esittää jälleen(mömmöm nevö förget) balettihyppyjä boxissa ja läiskii palloa kädellään. Tuomari ei vihellä mitään, vaikka tilanteesta olisi pitänyt tulla pilkku ja kenties myös Vidicille suora punainen tahallisesta kädellä pelaamisesta. Aikaisemmin Vidic taklasi Wilsheren rugbymalliin Wilsheren laitettua itsellensä liian pitkän pallon, selvä vapaapotku. Tuomari on myös useaan otteeseen estänyt Arsenalin hyökkäyksiä sijoittumisellaan; katkonut yhden läpisyötön Theolle ja taklannut RVP:n ulos tilanteesta. Clichy pelasi myös seinän tuomarin kanssa. -Arsenal dominoi jälleen pallollisena(61%), mutta ei saa muutettua sitä kunnollisiksi tilanteiksi. Ei tainnut olla yhtään laukausta maalia kohti, vaan 5 ohi. Peli näyttää tällä hetkellä muuten hyvältä, mutta usein ManUa vastaan se menee neppailuksi jonka jälkeen ManU näpäyttää ja iskee häkin salamannopeasti toiseen päähän. Jotenkin kuitenkin sellainen tunne että Arsenal tämän hoitaa, jonka jälkeen rupeaa taas mediassa näkymään lausuntoja siitä miten mestaruus on vielä mahdollinen. Tämän jälkeen tietysti seuraavassa pelissä jäätyminen ja tämän hetkiset lausunnot nähdään uudestaan. Saa ottaa ylös 
|
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #4826 : 01.05.2011 klo 16:53:44 |
|
Voi voi kun nämä tämän kauden esitykset ovat olleet niin laidasta laitaan. Tänään vaihteeksi huippuesitys ja Manu ei ilman tuomaria ota edes pistettä.
Fabregasin katsomokomennukselle varaukseton hyväksyntä.
|
|
|
|
|
Gargoyle
Poissa
|
 |
Vastaus #4827 : 01.05.2011 klo 17:04:39 |
|
Makea voitto ja entistäkin makeampi sen vuoksi, että maali tuli juuri Ramseylle. Tervetuloa takaisin! Loistavat ottelut myös Wilshereltä, Szczeznyltä ja Koscielnyltä.
Mutta missä on tämä taistelutahto ollut viimeiset kaksi kuukautta? Uhrautuvaisia taklauksia ja kovaa asennetta kautta linjan. Onko Cescin mutristelu tosiaan imenyt näin paljon fiilistä muulta miehistöltäkin?
|
|
|
|
|
pexarse
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4828 : 01.05.2011 klo 17:05:36 |
|
Ja näin. Homma hoidettiin himaan niinkuin nämä viimeiset surullisenkuuluisat pelit olisi pitänyt hoitaa. Hyvä peli nimenomaan joukkueelta, joka esitti taistelutahtoa silloin kun sitä tässä pelissä tarvittiin. Joka ukko laittoi itsensä likoon näiden pisteiden eteen. Harmittaa vain että tälläistä esitystä ei saatu aikaiseksi aikaisemmin, silloin kun sitä olisi mestaruuden kannalta vaadittu. Ramsey täytti Cescin paikan hyvin, oli aktiivisesti pallossa ja pelasi ylöspäin tilanteen vaatimalla tavalla(unohtamatta varmasti tunteikasta maalia), ja kuten aikaisemmin mainitsin Wilshere pelasi myös loistavan ottelun. Jotenkin kuitenkin sellainen tunne että Arsenal tämän hoitaa, jonka jälkeen rupeaa taas mediassa näkymään lausuntoja siitä miten mestaruus on vielä mahdollinen. Tämän jälkeen tietysti seuraavassa pelissä jäätyminen ja tämän hetkiset lausunnot nähdään uudestaan. Saa ottaa ylös  Lausuntoja yms. odotellessa 
|
|
|
|
|
piatti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal & Fiorentina
|
 |
Vastaus #4829 : 01.05.2011 klo 17:06:01 |
|
Voi voi kun nämä tämän kauden esitykset ovat olleet niin laidasta laitaan. Tänään vaihteeksi huippuesitys ja Manu ei ilman tuomaria ota edes pistettä.
Fabregasin katsomokomennukselle varaukseton hyväksyntä.
Joo, ei ollu mitenkään paska fiilis kun fabsu oli katsomossa. Ramsey ja Wilshere ovat molemmat huomattavasti dynaamisempia pelaajia ja vissiin vielä kiinnostaa arsun väreissä pelaaminen toisin kun fabsua, joka on ilmeisesti varma siirrostaan barcaan. Mahtava voitto, harmi että taistellaan siitä 3 sijasta eikä 1 sijasta...
|
|
|
|
|
arse17
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4830 : 01.05.2011 klo 17:06:22 |
|
Keskikenttä paljon tasapainoisempi kun Cesc poissa. Ramsey 
|
|
|
|
|
an sich
Poissa
|
 |
Vastaus #4831 : 01.05.2011 klo 17:07:01 |
|
Mutta riittääkö edes taistelu Stoken bodareita vastaan? N. 100 Delapin rajaheittoa kohti Squillaccia? Mitä sanotte?
|
|
|
|
|
Spox
Poissa
Suosikkijoukkue: Aduriz ja Betis
|
 |
Vastaus #4832 : 01.05.2011 klo 17:20:45 |
|
Cesc poissa ja Arsu voittaa. Cesc syntynyt Barcelonassa. Barcelona=Barca. Hetkinen.. Arsun konttaaminen Barcan syytä! Cesc on oikeasti kaksoisagentti joka lähetettiin pilaamaan lontoolaisten peli!
|
|
|
|
|
Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #4833 : 01.05.2011 klo 17:38:37 |
|
Mahtavaa peliä Arsulta. Milloin viimeksi tuollaista dominointia taklauksissa ja taistelussa. Pelinhän olisi pitänyt jo ratketa Vidicin käsi ohjaukseen jos linjuri olisi ollut hereillä/uskaltanut. Vielä kun Wenger saisi samallaista peliä aikaiseksi silloinkin, kun otteluissa on Arsenalille panosta niin joukkue alkaisi taistelemaan pokaaleista. Vaikka tämä voitto ei paljon Arsenalille anna niin onnittelut.
|
|
|
|
|
OJsimpson
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal FC, Wojciech Szczęsny, HIFK Soccer, ACAV
|
 |
Vastaus #4834 : 01.05.2011 klo 17:43:44 |
|
Pelinhän olisi pitänyt jo ratketa Vidicin käsi ohjaukseen jos linjuri olisi ollut hereillä/uskaltanut. Niin siis nimenomaan näinhän ne olisivat tuon insidentin jälkeen ajatelleet ja perus pup pup...
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4835 : 01.05.2011 klo 17:44:52 |
|
Mutta riittääkö edes taistelu Stoken bodareita vastaan? N. 100 Delapin rajaheittoa kohti Squillaccia? Mitä sanotte? Vai tuleeko Verma suoraan avaukseen? Tiistaiksi joku suljettujen ovien taakse järjestetty höntsäpeli ja sunnuntaina avaukseen. Hieno voitto oli! Huolimatta puolueellisesta tuomarista, joukkue piti hermot kasassa. Koko joukkue tosiaan taisteli, varsinkin AA:n useat pallonriistot olivat hienoja. Vähän lopussa taisi taas paukut loppua, mutta paketti pysyi kasassa. Toivottavasti Cesc pidetään "loukkaantuneena" katsomossa. Villa-kotipelissä voi antaa sitten viimeiset 20 minuuttia vaihdosta. City vie West Hamia, joten sieltä ei taida tulla apuja. Loppukaudesta on siis voitot otettava ainakin kahdesta ottelusta. Sekään ei riitä, jos City vetää loppukauden täydellisesti.
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #4836 : 01.05.2011 klo 17:48:01 |
|
Mahtavaa peliä Arsulta. Milloin viimeksi tuollaista dominointia taklauksissa ja taistelussa. Pelinhän olisi pitänyt jo ratketa Vidicin käsi ohjaukseen jos linjuri olisi ollut hereillä/uskaltanut. Vielä kun Wenger saisi samallaista peliä aikaiseksi silloinkin, kun otteluissa on Arsenalille panosta niin joukkue alkaisi taistelemaan pokaaleista. Vaikka tämä voitto ei paljon Arsenalille anna niin onnittelut.
Melkeinpä sama. Arsenal oli selvästi terävämpi avausjaksolla ja pilkku ja punainen luultavasti olisi ratkaissut pelin kotijoukkueelle. Vidic meni kyllä palloon todella taidokkaasti, sillä pallo muutti kädestä niin vähän suuntaa, ettei tuomari voinut nähdä ja avustavakaan ei voinut olla varma. Eilisenkin tapahtumat varmasti myötävaikuttivat siihen ettei avustava liputtanut. Toisella jaksolla peli oli tasaisempaa, mutta Arsenal teki ansaitun maalin. Maalin jälkeen United nosti tempoa ja olisi voinut tehdä tasoituksen, mutta kyllä Arsenal voittonsa ansaitsi, etenkin kun Vidicin käsipalloilu jäi viheltämättä. Toisessa päässä Owenin tilanteessa taisi olla pieni rike, mutta sekin oli paitsio, eikä mitään eväitä vihellykseen oikeasti ollut. Parempi voitti ja sillä siisti. Harmi, että mestaruudesta taistelee Arsenalin sijaan Chelsea.
|
|
|
|
|
dennis10
Poissa
|
 |
Vastaus #4837 : 01.05.2011 klo 17:55:49 |
|
loistava idea penkittää Fabua ja herätellä jengiä. Ite en ainakaan jaksa uskoa puheisiin loukkaantumisesta.
Toivotaan että asennemuutos joukkueessa olisi pidempi aikaista ja loppukauden matsit klaarataan kunnialla himaan. Minkäänläisiin mestaruuksiin en jaksa uskoa mutta kyllähän suora mestareiden liiga paikka helpottaisi valmistautumista ens kauteen huomattavasti eikä pelaajienkaan tarvii lähtee kesälomille paska maku suussa.
Meikäläistä ainaki lämmitti tänää erityisesti Arshavinin halukkuus osallistua puolustushommiin ja Szczesnyn superrauhalliset otteet.
|
|
|
|
|
thiou
Poissa
|
 |
Vastaus #4838 : 01.05.2011 klo 17:57:28 |
|
Vidic meni kyllä palloon todella taidokkaasti, sillä pallo muutti kädestä niin vähän suuntaa, ettei tuomari voinut nähdä ja avustavakaan ei voinut olla varma. Eilisenkin tapahtumat varmasti myötävaikuttivat siihen ettei avustava liputtanut.
Tais olla juuri niin, että (linja)tuomari ei vaan uskaltanut reagoida. Kyllähän siellä kosketus nähtiin, kun pallo vietiin kulmalipulle.
|
|
|
|
|
Bedrock
Poissa
|
 |
Vastaus #4839 : 01.05.2011 klo 18:01:39 |
|
Meikäläistä ainaki lämmitti tänää erityisesti Arshavinin halukkuus osallistua puolustushommiin..
Tästä kyllä vahvasti eri mieltä. Pelottavan laiska on vuoden 2011 AA ja toivottavasti joku joukkue (mielellään Valjun ulkopuolelta) poimii kaverin helvettiin Lontoosta. Mitä Nasrille oikein tapahtui, kun vaihdettiin pois puoliajalla?
|
|
|
|
|
dennis10
Poissa
|
 |
Vastaus #4840 : 01.05.2011 klo 18:09:18 |
|
Tästä kyllä vahvasti eri mieltä. Pelottavan laiska on vuoden 2011 AA ja toivottavasti joku joukkue (mielellään Valjun ulkopuolelta) poimii kaverin helvettiin Lontoosta.
Mitä Nasrille oikein tapahtui, kun vaihdettiin pois puoliajalla?
Tarkotin tietenkin Arshavinin kohdalla nimenomaa tämän päivän peliä eikä tämän päivän peli luonnollisestikaan tarkota etteikö herraa pitäisi heivata kesällä pihalle. Olin näkevinäni Nasrin pitelevän takareittä ekan puoliajan lopulla
|
|
|
|
|
Droogenstein
Poissa
|
 |
Vastaus #4841 : 01.05.2011 klo 18:12:47 |
|
AA prässäsi hyvin tänään ja teki monta hyvää katkoa ja puhdasta taklausta. Tällä kaudella Shava on kuitenkin tehnyt valjussa 6 maalia ja 11 syöttänyt ja on pelaaja, joka edelleen suoraviivaisuudellaan voi luoda maalipaikan tyhjästä. Ailahtelevainen on toki ollut, mutta pitäisin hänet ehdottomasti vielä jatkossakin Arsussa. Vastahyökkäyspelaajana verraton Walcottin kanssa.
|
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4842 : 01.05.2011 klo 18:18:45 |
|
City vie West Hamia, joten sieltä ei taida tulla apuja. Loppukaudesta on siis voitot otettava ainakin kahdesta ottelusta. Sekään ei riitä, jos City vetää loppukauden täydellisesti.
Seitsemän pistettä riittää Arsenalille jos City voittaa loput ottelunsa, maaliero on Tykkimiesten puolella.
|
|
|
|
|
katuporo
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4843 : 01.05.2011 klo 18:23:29 |
|
Olis aivan käsittämätön ihme jos toi city nyt loput pelit voittaisi, vieläpä ilman Teveziä. No toki täl kaudella noita ihmeitä on nähty vähän jengiltä ku jengiltä.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #4844 : 01.05.2011 klo 18:29:19 |
|
Keskikenttä paljon tasapainoisempi kun Cesc poissa. Ramsey  Jep, Cesc vaan Barcaan kesällä, ei haittaa vaikka hinta jää varmaan johonkin £35 miljoonaan. Samaten myös Diaby ja Denilson muualle hölkkäilemään. Oli kyllä aivan eri näköistä peliä, kun Cesc ei ollut keskikentälle surffailemassa ja jakamassa huonoja syöttöjä, vaan siellä oli kolme hyvällä asenteella pelaavaa pelaajaa. Ramsey ja Wilshere eivät ole Fabun tasolla taidossa ja luovuudessa, mutta sekä pallo että miehet liikkuivat joka tapauksissa nopeammin kun Cesc ei ollut siellä junnaamassa ja samalla myös puolustusasenne keskikentällä oli aivan eri luokkaa. Song mielestäni pelasi myös omassa roolissaan hyvin, oli kolmikon selvästi staattisin ja omissa asemissaan pysyvä pelaaja, kuten pitääkin olla ja hoiti osuutensa hyvin. Ei ainakaan itselleni aukea, että jotkut fanit huutelevat Songille korvaajaa, enneminkin Diaby pois ja lisää leveyttä toisella Songin tyylisellä pelaajalle, joka pystyy vastaamaan fyysiseen haasteseen. Nasrin haluaisin edelleen nähdä keskikentällä, mutta tämän pelin jälkeen tulee väkisin mieleen, että miten se vaikuttaisi kahden suunnaan pelaamiseen, joka oli todella hyvää tänään. Eipä Nasrin työmoraali ole juurikaan Fabregasia parempaa, ainakaan laidalle pelatessaan ja Arsenalilla saattaisi jälleen olla se puolustavampien kk-miesten yläpuolella patsastelava hyökkäävä pelaaja, jos Nasri sillä paikalla pelaa. Ainakin seuraavassa pelissä toivottavasti jatketaan samalla kk-kolmikolla (Cesc olkoon kauden lopun "loukkaantuneena"), sillä Stoken kaltaisia bodariapinaporukkaa vastaan palloa pitäisi liikuttaa nopeasti ja liikkua itsekin liukkaasti, jotta kankeat bodarit tippuvat kyydistä, mihin tämänpäiväinen kk-kolmikko vaikuttaa sopivan parhaiten.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4845 : 01.05.2011 klo 18:31:05 |
|
Cityllä loppukaudesta Everton (v), Tottenham (k), Stoke (k) ja Bolton (v). Siellä välissä sitten vielä FA Cupin finaali Stokea vastaan. Tottenham voisi tehdä palveluksen ja venyä edes tasuriin. Muuten City saattaakin voittaa kaikki loput pelinsä. Everton ja Bolton eivät ole edes kotonaan kovin häävejä.
Tällä hetkellä johtavat Hammersiä vastaan 2-1.
|
|
|
|
|
thiou
Poissa
|
 |
Vastaus #4846 : 01.05.2011 klo 18:32:28 |
|
AA prässäsi hyvin tänään ja teki monta hyvää katkoa ja puhdasta taklausta. Tällä kaudella Shava on kuitenkin tehnyt valjussa 6 maalia ja 11 syöttänyt ja on pelaaja, joka edelleen suoraviivaisuudellaan voi luoda maalipaikan tyhjästä. Ailahtelevainen on toki ollut, mutta pitäisin hänet ehdottomasti vielä jatkossakin Arsussa. Vastahyökkäyspelaajana verraton Walcottin kanssa.
Juuri näin. Se mitä Arshavin tarvitsee lisää, on kuntoa. Koska kaverilla ei ole kunto oikein kohdillaan, niin silloin näyttää välillä laiskalta, kun pitää jo ekallapuoliajallakin miettiä, että miten jaksaa jos tulee koko pelin pelaamaan. Toki Arshavinilta on nähty myös laiskuutta, mikä ei selity kuntotekijöillä, mutta saman verran kyseistä laiskuutta on ilmennyt suunnilleen jokaisella Arsenal-pelurilla.
|
|
|
|
|
katuporo
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4847 : 01.05.2011 klo 18:34:22 |
|
Cityllä loppukaudesta Everton (v), Tottenham (k), Stoke (k) ja Bolton (v). Siellä välissä sitten vielä FA Cupin finaali Stokea vastaan. Tottenham voisi tehdä palveluksen ja venyä edes tasuriin. Muuten City saattaakin voittaa kaikki loput pelinsä. Everton ja Bolton eivät ole edes kotonaan kovin häävejä.
Tällä hetkellä johtavat Hammersiä vastaan 2-1.
No onhan everton ja bolton vieraissa ainakin vaikeampia ku arsenalin tulevat vastustajat, spurssista nyt puhumattakaan. Todennäkösesti wham toki tasottaa tän vielä ni ei tartte oikeestaan ees spekuloida.
|
|
|
|
|
an sich
Poissa
|
 |
Vastaus #4848 : 01.05.2011 klo 18:39:35 |
|
Keskikentän kolmikko oli hyvä, mutta on kyseenalaista pystyisikö puhdasta bussia murtamaan. Wilshere vaikuttaa aika lupaavalta vastahyökkäyspelaajalta kun kokemus karttuu, vaikka lopussa tyrikin yhden iskun täysin. Ramseyn juoksuvoima on pienempi, käsittääkseni, tosin nyt vaikuttaa varsin pirteältä kun pelejä on alla niukasti ja muut keskimäärin väsyneitä. Kesällä tosiaan toinen painiin pystyvä keskikenttäpelaaja Denilsonin tilalle, sitten voi jo aika hyvin valita kenttätasapainoa hyökkäävyyden ja puolustamisen välillä. Kärkeen lisää nopeita jalkoja ja haastamiskykyä.
Arshavin ei ole kitissyt ihmeemmin penkkiroolistaan, joten jos uuden sopimuksen näillä eväillä tekee, mikäs siinä. Wengerin silmin tuon palkkatason miehen pitäisi tosin aina olla avauskunnossa.
|
|
|
|
|
an sich
Poissa
|
 |
Vastaus #4849 : 01.05.2011 klo 18:54:27 |
|
St Totteringham's day. 16 vuotta ja vähän myöhässä tuli tänä keväänä.
|
|
|
|
|
|
|
|