tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #5150 : 25.05.2011 klo 14:38:04 |
|
Cescin voisi ehkä ulostaa mielellään ihan sen takia, että tää jatkuva höyry laantuis ja fyrkkaahan miehestä saisi. Motivaatiokysymys on myös aiheellinen. Toisaalta on mun mielestä omituista, että yhtäkkiä kaikki on sitä mieltä, että Cesc ei enää pelaa hyvin ja sitä ei kiinnosta muka yhtään. En ihan niinkään väittäisi. Otetaan huomioon kuitenkin MM-kisat ja niiden jälkeinen väsymys johon päälle koko kauden kestäneet pienet vaivat, kyllä ne syö mieltä. Musta tuntuu enemmän että miehelle tuli pieni masennus vaivoista, MM-voitosta, jossa ei saanut olla täysillä mukana ja Arsenalin epätasaisesta pelistä.
Kuten joku mainitsikin, ei kapteeniainesta, mutta kyllä mä väitän että motivaatio saattaa hyvinkin vielä löytyä varsinkin parin hyvän hankinnan myötä.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #5151 : 25.05.2011 klo 15:02:09 |
|
Kyllähän loppukaudesta näki, että ilman Cesciä Arsenal on tuollainen keskikastin joukkue, korkeintaan. Heikkoasenteisesta Manusta voitto antaa hieman väärän kuvan. Ilman sitä olisi loppukausi ollut vieläkin surkeampi. Ongelma on siinä, että kenelläkään muulla paitsi Cityllä ei ole varaa maksaa Cescistä hänen todellista arvoaan ja Cescillä tuskin on kiinnostusta siirtyä muualle kuin Barcaan. En yhtään ihmettelisi vaikka lopulta Cesc tekisi päätöksen Arsenalin ja Barcan väliltä, jos Barca ikinä tarjoaa sellaista summaa, että kannattaa edes neuvottelut aloittaa. Barca on huhujen mukaan hankkimassa Peppe Rossia, mutta Zlatania ei ole taidettu vielä myydä, joten ei sielläkään ole suuria summia heittää kehiin. Rossi ja Cesc maksavat yhteensä kuitenkin vähintään 70 milliä.
Sagnan ja Songin lähtöihin en jaksa uskoa vähään alusta. Molemmilla on erittäin iso rooli Arsenalissa ja vaikuttavat sellaisilta tyypeiltä, että eivät ole ensimmäisenä itkemässä. Bendtnerin ja Clichyn lähdöt eivät jaksa huolettaa. Nasri Manuun olisi aikamoinen kunnianloukkaus Wengeriä kohtaan, mutta ehkä ihan oikea näpäytyskin. AA:n kohdalla tod. näk. veivataan koko kesä, paljon riippuu siitä, että joutuuko Wenger ottamaan esim. Barcasta Afellayn vaihdossa vastaan.
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #5152 : 25.05.2011 klo 15:09:16 |
|
"(1249) Former England defender Sol Campbell is leaving Newcastle along with Shefki Kuqi."
Kuqi paikkaa B52:sta eikä tarvii sit Benzemaakaa ostaa!
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #5153 : 25.05.2011 klo 17:19:03 |
|
Tässä oikeastaan kuitenkin heijastuu vähän se, mikä kannattajien fantasy footballissa hankintojen suhteen on ongelmana: yksi haluaa proven playereitä ja natural leadereita, toinen pelaajatyypiltään mahdollisimman sopivaa, joku harva vain "spend some fucking money"-tyyppisesti lähestulkoon mitä vain, kunhan se maksaa paljon (no ehkä ei sentään, ainakaan täällä fiksujen suomalaisten joukossa). Wengerin pitää tietenkin tietää, mitä joukkue oikeasti tarvitsee, mutta se, mitä Wenger päättää, ei kuitenkaan lopulta kelpaa. On ollut hauska seurata jossain tuolla ulkomaisillakin saiteilla, miten valjun vuoden pelaaja, synnynnäinen johtaja ja kokenut pelaaja Parker ei ole kelvannut kannattajille, koska on ollut muun muassa liian vanha, eikä muutenkaan sitä, mitä joukkue todella tarvitsee. Samoissa paikoissa on huudettu kurkku suorana voittajatyyppejä ja henkisesti vahvoja pelimiehiä korvaamaan "ranskalaisia tusinajamppoja" pitkin kautta.
Tämä ei siis ollut mikään avautuminen esimerkiksi jp:tä tai an sichia kohtaan varsinaisesti vaan enemmänkin sellainen yleinen näkemys siitä, miksi kesän jälkeen foorumit ovat edelleen täynnä tyytymättömiä kannattajia, kun Wenger on tehnyt asioita väärin kesän aikana. Tulee sieltä sitten "liian vanhaa" tai "pelityyliin sopimatonta" kaveria, "liian nuorta ja kokematonta" jannua, "muiden seurojen ylijäämämiehiä" tai ylipäätään vain pelaajia, jotka eivät ole sitä, mitä tarvittiin, niin aina tulee löytymään valittajia.
Wenger totesi itse asiassa jossain haastattelussa hieman tähän liittyen ihan hyvin, että eivät kannattajat itse asiassa halua ja vaadi pelaajahankintoja, vaan menestystä ja pokaaleja. Jokuhan tuonkin ehti jo kääntää niin, että Wenger vihjaa edelleen, että ilman pelaajahankintoja menestys on saavutettavissa, mutta kyllä tuossa kuitenkin pohjimmillaan on se kokonaisuus luultavasti takana, että eivät mitkään pelaajahankinnat vielä tee kaikkia tyytymättömiä faneja taas tyytyväisiksi, vaan kyllä näiden hankintojen on ensi kaudella tuotava sitä menestystä. Vaikka kokeneita pelaajia tulisi sisään sadalla miljoonalla, marina jatkuisi seuraavana keväänä, jos pokaaleja ei siitä huolimatta tule. Sävy vain olisi uusi, valitusta ei tulisi kitsailusta, vaan siitä, että ostettiin vääriä pelaajia. Tässä juuri punnitaan se miten paljon Wenger on oikeasti halukas voittamaan vielä jotain urallaan. Wenger voisi oikeasti panostaa siihen, että voittaa vielä urallaan jotain tai sitten tyytyy pitämään Arsenalin isompien jengien kasvattajaseurana, johon voi laittaa lupaavat pelaajat kasvamaan teknisesti ja taktisesti. Sitten kun pelaaja on valmis, niin haetaan kypsä hedelmä pois. Sama mitä Barca ja Real tekevät Espanjassa, mutta onhan se hyvä olla näitä feeder clubeja ympäri Eurooppaa. Näkisin jopa, että Wenger voisi ihan hyvin ilmoittaa jo tänä kesänä jäävänsä eläkkeelle kesällä 2013 ja sitä ennen hänen tavoitteenaan on tuoda Arsenaliin kaksi pokaalia, joista toinen on Valioliigan mestaruuspokaali. Joukkuetta rakennetaan sitten niin, että kaudella 2012/13 pitää voittaa mestaruus. Ensi kaudella tavoite olkoot sitten vaikka Europa Leaguen tai Kaljacupin voitto. Nyt on kuitenkin sellainen fiilis, että Wenger on tyytyväinen pelaajien henkilökohtaiseen kasvamiseen ja seuran menestyminen on toissijaista. Mukavaa on, jos kukaan ei pahoita mieltään. Faneille valehdellaan sitten päin naamaa, että olemme vain pikkuseura, joka ei voi taistella isojen ja pahojen poikien kanssa. Vuosittaiset liikevaihdot yms. sitten kertovat taasen, että joukkue on kymmenen suurimman joukossa ja taloudelliselta terveydeltään erittäin hyvässä kunnossa. En tietenkään tarkoita, että Wengerin tulisi laittaa rahaa palamaan silmittömästi ja jättää sitten seuraajalleen palavat rauniot, mutta voisi sitä pikkuisen alkaa osoittamaan myös jotain kunnianhimoa. Joukkueen piti olla tälle kaudelle valmis iskemään tosiaan kiilaa Chelsean ja Manun jatkuvaan mestaruustaistoon, mutta lopulta City menikin ohitse ja joukkue otti askelia enemmänkin taaksepäin kuin eteenpäin. Vaikka kaiken järjen mukaan nuoren ja lupaavan joukkueen pitäisi parantaa otteitaan vuosi vuoden perään. Lisäksi ilmassa on huolestuttavia merkkejä siitä, että 2-4 avauskokoonpanon pelaajaa lähtee etsimään uusia haasteita, koska eivät usko Arsenalin tarjoavan lähivuosina muuta kuin lisää pettymyksiä. Lisäksi avauskokoonpanoon näyttää jäävän 2-3 sellaista pelaajaa, joiden ei välttämättä tulisi pelata edes avauksessa sellaisessa joukkueessa, joka haluaa taistella Valioliigan ja CL:n mestaruudesta. Rotaatiopelaajista puhumattakaan.
|
|
|
|
|
an sich
Poissa
|
 |
Vastaus #5154 : 25.05.2011 klo 17:40:36 |
|
Ihan hyvä, että Arsenalin avauspelaajilla on selkeästi enemmän tai vähemmän vahvaa kysyntää. Nostaa pelaajien itsetuntoa floppikauden päätteeksi (seurathan eivät ole pilipalitasoa) ja tarjoaa Wengerille tilaisuuden päästä kunniakkaasti eroon vähemmän sitoutuneista pelaajista. Arsenalissa mitä ilmeisimmin on varaa terästää joukkuehenkeä ja yhdessä taistelua ja jos jotakuta ei kiinnosta, parempi vaihtaa tuoreeseen pelaajaan. Ja jos hyvin monta pelaajaa ei kiinnosta jatkaa, siinäpä on vahva herätyssignaali seurajohdolle, missä oikeasti mennään.
Koska lähes joka ringin pelaaja on melko tuoreella sopimuksella miehistössä, ei tässä ole suurta vaaraa laajasta sopimuksien parannus- ja pidennyskierteestä, joka maksaisi paljon. Korkeintaan van Persie pitkän sopimuksen miehistä ansaitsee kai palkankorotuksen ja tietysti Nasri-case. Fabregas ei todellakaan ansaitse mitään bonuksia, jos "suostuu" vielä jäämään, paperia on neljä vuotta jäljellä ja tätä kautta ei kannata palkita.
E. Katsotaan kuinka kauan Benzema-saagaa jaksetaan vatkata. Yllättävän sopivasti tulee iso ja jännittävä siirtonimi areenalle, kun kausikorttien uusimisen takaraja on 8.6. Real Madrid ilmeisimmin haluaa miehestä eroon (jos saa kunnon hinnan), koska ei kiirehdi julistamaan pelaajaa koskemattomaksi. Ja syystä tai toisesta Arsenal tietää tämän.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.05.2011 klo 19:44:55 kirjoittanut an sich »
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #5155 : 25.05.2011 klo 19:41:06 |
|
Tässä juuri punnitaan se miten paljon Wenger on oikeasti halukas voittamaan vielä jotain urallaan. Wenger voisi oikeasti panostaa siihen, että voittaa vielä urallaan jotain tai sitten tyytyy pitämään Arsenalin isompien jengien kasvattajaseurana, johon voi laittaa lupaavat pelaajat kasvamaan teknisesti ja taktisesti. Sitten kun pelaaja on valmis, niin haetaan kypsä hedelmä pois. Sama mitä Barca ja Real tekevät Espanjassa, mutta onhan se hyvä olla näitä feeder clubeja ympäri Eurooppaa.
Näkisin jopa, että Wenger voisi ihan hyvin ilmoittaa jo tänä kesänä jäävänsä eläkkeelle kesällä 2013 ja sitä ennen hänen tavoitteenaan on tuoda Arsenaliin kaksi pokaalia, joista toinen on Valioliigan mestaruuspokaali. Joukkuetta rakennetaan sitten niin, että kaudella 2012/13 pitää voittaa mestaruus. Ensi kaudella tavoite olkoot sitten vaikka Europa Leaguen tai Kaljacupin voitto. Nyt on kuitenkin sellainen fiilis, että Wenger on tyytyväinen pelaajien henkilökohtaiseen kasvamiseen ja seuran menestyminen on toissijaista. Mukavaa on, jos kukaan ei pahoita mieltään. Faneille valehdellaan sitten päin naamaa, että olemme vain pikkuseura, joka ei voi taistella isojen ja pahojen poikien kanssa. Vuosittaiset liikevaihdot yms. sitten kertovat taasen, että joukkue on kymmenen suurimman joukossa ja taloudelliselta terveydeltään erittäin hyvässä kunnossa.
En tietenkään tarkoita, että Wengerin tulisi laittaa rahaa palamaan silmittömästi ja jättää sitten seuraajalleen palavat rauniot, mutta voisi sitä pikkuisen alkaa osoittamaan myös jotain kunnianhimoa. Joukkueen piti olla tälle kaudelle valmis iskemään tosiaan kiilaa Chelsean ja Manun jatkuvaan mestaruustaistoon, mutta lopulta City menikin ohitse ja joukkue otti askelia enemmänkin taaksepäin kuin eteenpäin. Vaikka kaiken järjen mukaan nuoren ja lupaavan joukkueen pitäisi parantaa otteitaan vuosi vuoden perään. Lisäksi ilmassa on huolestuttavia merkkejä siitä, että 2-4 avauskokoonpanon pelaajaa lähtee etsimään uusia haasteita, koska eivät usko Arsenalin tarjoavan lähivuosina muuta kuin lisää pettymyksiä. Lisäksi avauskokoonpanoon näyttää jäävän 2-3 sellaista pelaajaa, joiden ei välttämättä tulisi pelata edes avauksessa sellaisessa joukkueessa, joka haluaa taistella Valioliigan ja CL:n mestaruudesta. Rotaatiopelaajista puhumattakaan.
Asiaa sinänsä, ehkä vähän kärjistettyä, mutta yritin tuossa lähinnä sanoa sitä, että siitä riippumatta, mitä Wenger tekee, niin nurinaa ja rutinaa kuuluu, viimeistään sitten, jos tulosta ei tule keväällä. Minulle henkilökohtaisesti riittää, että Wenger tekee selkeitä muutoksia nykyiseen mentaliteettiin, karsii ilmeisiä heikkoja lenkkejä ja korvaa nämä uusilla pelaajilla, joilla on edellytyksiä ulostettavia merkittävästi parempaan suorittamiseen. Luotan Wengerin arvostelukykyyn siinä, että tämä osaa tuohon oikeat pelaajat valita, enkä sinänsä ota mitään ehdotonta kantaa siihen, kuka ehdottomasti pitää hankkia ja ketä missään nimessä ei pidä hankkia. Tuolla aiemmalla tarkoitin lähinnä tosiaan sitä, että paljon löytyy joka tapauksessa niitä besserwissereitä, jotka tulevat tietämään, että tämä olisi pitänyt hankkia ja tämä toinen jättää hankkimatta, mutta Wenger mokasi tämänkin. Ainoa tapa hiljentää tämä nurina on siis oikeasti ottaa se pokaali tai pokaalit ensi keväänä ja näin osoittaa, että tehdyt ratkaisut olivat oikeita. Ensiksi toki pitää kyetä näyttämään, että halua tehdä muutoksia ja ratkaisuita ylipäätään on, koska nykyisen politiikan jatkaminen ei varmasti oikein käy juuri kenellekään.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #5156 : 25.05.2011 klo 21:27:03 |
|
En itsekään odota, että Wenger hankkisi pelaajia ihan huvin vuoksi ja sen takia, että joku fani tykkää Football Managerissa jostain pelaajasta. Enemmän ärsyttää nämä "Jos olisimme tienneet Vermaelenin loukkaantumisen olleen noin vakava, niin olisimme hankkineet topparin." selitykset. Tuskin veskaritilannekkaan meni ihan suunnitelmien mukaan, jos kauden aikana kolme maalivahtia julistetaan ykkösveskariksi. Kenellekään tuskin Almunian romahtaminen tuli yllätyksenä, paitsi ehkä Wengerille. Huhujen mukaan veskaria kuitenkin haettiin viime kesänä, mutta jostain syystä käteen jäi espanjalainen tarjoilija, jonka vieraanvaraisuudesta vastustajat kiittelivät joukolla. Song oli jengin ainoa kunnollinen ankkuri, tietenkin Wenger laski Diabyn ja Denilsonin varaan, mutta jos Denilson antoi periksi jo kahdeksan kuukautta sitten. Niin miksi tammikuussa ei hankittu kunnollista vara-ankkuria? Mielelläni joskus näkisin sen tilanteen, että kauden jälkeen harmitellaan sitä ettei joku saanutkaan peliaikaa ja joutuu lähtemään. Nyt tilanne on kaudesta toiseen se, että pelaajat loppuvat kesken. Kunnon rotaatiota ei pystytä harrastamaan, koska penkillä on ainoastaan toipilaita ja täten avauksen kaverit peluutetaan puhki. Loppukaudesta esim. Djourou oli selvästi henkisesti ja fyysisesti loppu ja Squillacin taso ei ehkä kuitenkaan riittänyt. Tämä näkyi sitten loppukaudesta jatkuvina puolustusvirheinä. Loppukauden otteilla Squillaci todennäköisesti järjesti itselleen lopputilin ja Djouroun asema heikkeni mahdollisesti kolmostopparista nelostoppariksi ensi kaudeksi. En tiedä paljon CL-paikka tuottaa seuralle, mutta sijoittaminen toppariin tammikuussa olisi saattanut maksaa itsensä takaisin varmana CL-paikkana. Nyt on riskinä jäädä ulos ensi kauden CL:sta. Joskin Arsenal on viime vuosina selviytynyt karsintapeleistä vakuuttavasti. Xabi Alonso vahvisti haastattelussa, että Liverpool oli myymässä häntä Gareth Barryn tieltä, mutta hän jäi lopulta Pooliin. Huhuissaha oli, että Wenger alkoi kitsastelemaan Alonson kohdalla ja tämä nuukailu saattoi maksaa Arsenalille muutama kausi sitten aika paljon. Jos KERRANKIN Wenger laittaisi hieman enemmän paukkuja peliin, jotta ei tarvitsisi joka kauden jälkeen surra sitä, että TAAS kerran pelaajat loppuivat kesken. Tällä kaudella tai oikeastaan loppukaudesta liikaa pelaajia oli hyökkääjän paikalle ja siitä johtuen B52 lähtenee tänä kesänä. Millään muulla paikalla ei oikeastaan ollut tungosta. Laiturin paikalle ehkä hieman, mutta AA oli sen verran vaisu ja Cescin loukkaantumisen jälkeen Nasrikin siirtyi enemmän keskelle. Varamaalivahtina oli eläkkeeltä haettu Lehmann, Ebola ryssi Liverpool-pelin, Ramsey onnistui, luojan kiitos, Manua vastaan, mutta oli muuten heikko. Walcottin loppukauden huippuhetki taisi olla onnistuminen Fulhamia vastaan. Nasri ei tainnut tehdä montaa maalia maalis-toukokuu akselilla, kuten ei tehnyt AA:kaan. Diaby ja Denilson olivat lasaretissa, Diaby vähemmän yllättäen ja Denilsonia tuskin kukaan halusi enää kentällä nähdäkään. Siinä missä Manulla maaleja teki Berbatovia lukuunottamatta kaikki hyökkäävät pelaajat, niin Arsulla maaliin osui RvP ja... Ai niin, eihän siellä kukaan muu maaleja käytännössä tehnytkään.
Itsekin pidin alkukaudesta Arsenalin rinki laajana, mutta loppupelissä laajuutta ei ollut nimeksikään. Kaikki epävarmat lenkit pettivät ja todella harva pelaaja nosti tasoaan. Jos kokonaisuutta katsoo, niin hyvän kauden pelasivat ainoastaan RvP, Wilshere ja Szczesny. Szczesny ja RvP pelasivat vain puolikautta ja Szczesny teki muutamia virheitä, mutta ne annettakoon anteeksi, koska kyseessä on kokematon pelaaja. Peruskauden vetivät Sagna ja Song. Sagna vetää illasta toiseen varman suorituksen, mutta edelleen hyökkäyspään ratkaisut ovat järjestään heikkoja. Song osoitti, että taso pysyi hyvänä toisellakin täydellä kaudella. Ei ole Songin vika, että hänellä ei ollut käytännössä kirittäjää ja joissakin peleissä liike oli laiskaa, joka johtui varmasti osittain väsymyksestä, mutta myös kausarista avaukseen. Voisi sanoa niin, että Arsenalin kausi ei kaatunut näihin viiteen pelaajaan.
Lopuilta 20 pelaajalta pitää odottaa tulevaisuudessa parempaa tasoa, tai minun puolesta voivat vaihtaa maisemaa. Nasri, AA ja Cesc ovat joukkueen kallispalkkaisimpia pelaajia, joten heidän pitää pystyä kannattelemaan joukkuettaan heikkoina hetkinä, mutta tähän ei heistä pystynyt kukaan. Nasri oli alkukaudesta maaginen, mutta kun alettiin ratkomaan pokaaleja, niin hän ja AA poistuivat paikalta. Cesc oli koko kauden enemmän tai vähemmän loukkaantunut, niin henkisesti kuin fyysisesti. Chamakh aloitti kauden myös loistavasti, mutta hyytyi vielä pahemmin kuin Nasri. Chamakh oli käytännössä hyödytön tämän vuoden puolella. Toivon kuitenkin Chamakhin jäävän jengiin, koska alkukaudesta toi jotain extraa joukkueeseen ja kannatteli hyökkäystä RvP:n ja B52 poissaollessa. B52 ei kovista puheistaan huolimatta pystynyt missään vaiheessa lunastamaan odotuksia ja hänelle lienee tosiaan vaihtoehto hakea uusia haasteita jostain muualta.
Puolustuksessa Vermaelenin kausi meni loukkaantumisen takia täysin penkin alle. Koscielny ja Djourou pelasivat useita hyviä pelejä, mutta joukkoon mahtui aivan liikaa maaleja, joista voi syyttää vain ja ainoastaan jompaa kumpaa. Clichy sentään jatkaa vuodesta toiseen tasaisesti; pelaa 20% otteluista erinomaisesti, 60% ihan ok tasolla ja 20% peleistä paskasti. Valitettavasti näihin 20% paskoista peleistä mahtuu yleensä erittäin tärkeitä pelejä, joissa ei todellakaan olisi varaa tehdä maaliin johtavia virheitä, mutta niissä peleissä niitä virheitä juuri tulee. Hyökkäyspeli ei myöskään ole vuosien varrella kehittynyt yhtään. Hänenkin kohdallaan lienee parasta vaihtaa maisemaa. Clichy voi vielä saada yhden kovan ja pitkän sopimuksen, mutta jos hänen nopeutensa alkaa loukkaantumisen takia tai muuten vaan heikkenemään, niin hänen päivänsä huipputasolla on luetut. Hän ei ole pystynyt kehittämään peliälyään oikeastaan yhtään viime vuosina, josta osittain johtuu joka kausi nähtävät samanlaiset virheet. Kokemusta hänellä on kuitenkin jo riittävästi. Gibbs Clichyn varamiehenä ei ole vielä vakuuttanut juurikaan, osittain johtuen jatkuvista loukkaantumisista. En yllättyisi, jos Wenger lähtisi ensi kauteen Gibbs ykkösenä, mutta toivottavasti silloin varamieheksi saadaan parempaa tasoa kuin Kalle Jenkinson tai Traore. Harva fani tuskin yllättyy, jos Gibbsin loukkaantumiset jatkuvat ensi kaudella. Mikäli Clichy lähtee, niin kovin nuorta pelaajaa ei voi Wenger ostaa korvaajaksi, silloin Gibbs lähtenee joukkueesta. Tämän takia luulenkin Gibbsin saavan ykköslaitapakin roolin. Potentiaalia Gibbsillä on nousta vaikka ensi kaudella Englannin maajoukkueen ykköslaitapakiksi tai ainakin haastaa Cole. Riippuu tietenkin paljon Colen uran jatkosta. Wenger onnistunut aikanaan heittämään Colen ja Clichyn syvään päähän ja nämä ovat pysyneet pinnalla, joten todennäköisesti sama temppu tehdään Gibbsille ja katsotaan miten käy.
Vähemmän pelanneista Vela, Rosicky ja Ebola eivät kukaan yltäneet lähellekään sitä tasoa, jota heiltä odotettiin. Vela veteli loppukauden WBAssa lainalla ja teki heille muutaman tärkeän maalin vaihtopelaajana. Tuskin tulevaisuutta Arsenalissa. Rosicky oli koko kauden erittäin heikko. Muistan miten harmitti, kun puolitoista vuotta sitten Rosicky sai ainoastaan vuoden jatkon pahviinsa. Mietin, että on siinä kiitos pahan loukkaantumisen läpi taistelleelle sympaattiselle pelaajalle. Nyt tuon kyseisen "lyhyen" jatkopahvin ollessa lopuillaan olen tyytyväinen, että Wenger tiesi paremmin. Aina tulee mieleen, että olisiko Rosickylla loppunut mielenkiinto siihen, että hän tietää hyvän ystävänsä Cescin lähtevän tämän kauden jälkeen Arsenalista? Ebola oli sitten taas yksi Wengerin sairaista piloista. Kausi toisensa jälkeen hän jaksaa raivostuttaa. Jotenkin hän aina onnistuu sähläämään juuri niissä kriittisissä paikoissa, vaikka ei saa edes paljoa peliaikaa. Pukukopissa on varmasti hauska kaveri, mutta miten kauan joukkuekaveritkaan jaksavat nauraa tämän pellen pelleilylle, jos pelleily lopulta maksaa useita pisteitä ja voittoja kentällä. Mikäli kyse olisi pelkästään pelitaidoista, niin epäilen että Ebola olisi saanut lähtöpassit Wengeriltä jo aikoja sitten. En ilosta itke, en surusta itke, jos Ebola lähtee tai jää. Teki kuitenkin jatkopahvin tällä kaudella, joten uskon jäämiseen 70/30 suhteessa. Diaby ja Denilsonin käsittelinkin jo aikaisemmin. Ramseyllä oli oikeastaan off-season pahan loukkaantumisen jälkeen. Peliaikaa tuli kivasti loppukaudesta, kun mahdollisuudet mestaruuteen menivät ja Cesc "loukkaantui". Ramseyllä on vielä pitkä matka avaukseen, mutta asenne on onneksi kunnossa ja hänestä on varmasti iloa ensi kaudella Arsenalille. Diabysta ja Denilsonista lienee ehkä iloa jollekin muulle seuralle. Diaby saattaa siis hyvinkin vielä jäädä, mutta Denilson tuskin.
Oma veikkaukseni siis on, että kesällä merkittävistä pelaajista Arsenalin jättää Clichy, Cesc, Denilson, B52. Siinä on kaksi avauksen pelaajaa ja kaksi vaihtopelaajaa, joka on itseasiassa aika iso vaihtuvuus. Tämän takia Wenger onnistunee puhumaan Nasrin ja AA:n jatkamaan vielä. AA tosin jatkanee vain yhden kauden enää Arsenalissa. Vähemmän tärkeistä pelaajista lähtee Almunia, Squillaci, Rosicky ja Vela. Nämä kaikki ovat kuitenkin vetäneet enemmän tai vähemmän otteluita tällä kaudella, joten heidän korvaaminen pelkästään JETillä, Lansburylla ja Frimpongilla on riski. Wenger joutunee siis hankkimaan muutaman rotaatiopelaajan. Yksi sellainen saattaa olla juuri tämä Ricky Alvarez tms. Vermaelen voidaa sitten laskea uudeksi hankinnaksi, jonka pitäisi nousta suoraan avaukseen ja tiputtanee Djouroun vähintään penkille. Miquel ja Henderson toivottavasti saavat lainakomennukset.
|
|
|
|
|
SepiBoban
Poissa
Suosikkijoukkue: Myles Palmer
|
 |
Vastaus #5157 : 25.05.2011 klo 22:51:13 |
|
Hyvän kauden pelasivat ainoastaan RvP, Wilshere ja Szczesny. --- Peruskauden vetivät Sagna ja Song. --- Voisi sanoa niin, että Arsenalin kausi ei kaatunut näihin viiteen pelaajaan.
Lopuilta 20 pelaajalta pitää odottaa tulevaisuudessa parempaa tasoa, tai minun puolesta voivat vaihtaa maisemaa. --- Nasri oli alkukaudesta maaginen, mutta kun alettiin ratkomaan pokaaleja, niin hän ja AA poistuivat paikalta. Aika ankaraa Nasria kohtaan? Joo, hyytyi loppukaudesta pahasti, mutta ihmekös tuo, jos on koko syksyn ja talven kantanut joukkuetta jotakuinkin yksin. Ei nyt missään nimessä voi sanoa, että Arsenalin kausi olisi kaatunut Nasriin.
|
|
|
|
|
DB#10
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #5158 : 26.05.2011 klo 06:19:05 |
|
Aika ankaraa Nasria kohtaan? Joo, hyytyi loppukaudesta pahasti, mutta ihmekös tuo, jos on koko syksyn ja talven kantanut joukkuetta jotakuinkin yksin.
Ei nyt missään nimessä voi sanoa, että Arsenalin kausi olisi kaatunut Nasriin.
Ehkä rankkaa, mutta samalla ihan realismia. Oli vuodenvaihteen tienoolle asti kyllä maagisen hyvä, mutta sen jälkeen, ikävä kyllä, katosi kuvasta. Ei kausi Nasriin kaatunut, todellakaan. Mutta ei tuo myöskään pystynyt nousemaan esiin sitten kun alettiin ihan tosissaan mestaruuksista taistella. Ykkösen puolelle on postattu joukkueen sisäinen tehopörssi, syötöt ja maalit. Siitä on nähtävissä myös Nasrin hyytyminen. Jouluun mennessä Nasri ja Chamakh olivat varmaan selkeästi kärjessä. Kevätkauden myötä neljä kaveria paineli ohi ja Nasri oli siis jaetulla 5. sijalla, yhdessä Chamakhin kanssa.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #5159 : 26.05.2011 klo 07:14:44 |
|
Nasri veti kouluarvosanoilla vuodenvaihteeseen asti 9 1/2, mutta loppukausi oli sellainen 6-, joka antaa keskiarvoksi 7+. Puolustukseksi pitää sanoa, että Nasri, Cesc ja RvP ovat joukkueen tärkeimmät pelaajat. On todella paha uskottavuustappio, jos Nasri lähtee tänä kesänä.
Voisiko Benzeman kosiskelu liittyä muuten Nasrin tilanteeseen? En tiedä miten nämä tulevat toimeen keskenään, mutta en yllättyisi, jos olisivat kavereita. Jos jalkapallomaailmassa kavereita on.
|
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #5160 : 26.05.2011 klo 07:49:21 |
|
Näen kauden epäonnistumiselle suurimpana selittävänä tekijänä Cesc Fabregasin. Naamasta näki koko kauden että vituttaa kun ei päässyt siirtymään, edellisen kauden loisteesta ei ollut mitään jäljellä ja varmasti koko joukkueen tekemiseen vaikutti pukukoppispekulaatiot Fabregasin tulevaisuudesta. Mielestäni pelaaja pitää aina päästää lähtemään samantien kun ilmoittaa että ei nappaa enää. Ja jos siirtohinnasta ei päästä yksimielisyyteen niin sitten koirankoppiin sopimuskauden loppuun. Kyllä Fabregaskin olisi tajunnut istuessaan katsomossa mitä se tarkoittaa hänen uralleen, huomioiden jäljellä olevan sopparin pituus.
Tämä malli että yritetään olla mieliksi että mieli muuttuisi on ihan saissea. Nuori joukkue olisi tarvinnut ennenkaikkea kapteenin jonka suuntaan voi katsoa ylöspäin ja joka omalla esimerkillään osoittaa sitoutumista joukkueeseen ja yhteisiin tavoitteisiin.
Yleensä en ole hirveästi nähnyt asiakseni alkaa arvostelemaan Wengerin pelaajapolitiikkaa, koska näen siinä selkeää pitkäjänteistä oman tien kulkemista, mutta Fabregas oli kyllä Wengerille viime kaudella sokea piste. Ei pystynyt Wenger avaamaan silmiä ja katsomaan Fabregasia uudessa valossa ja myöntämään että entisestä kultapojasta oli tullut ongelma joukkueelle johon olisi pitänyt reagoida voimakkaasti. Toivottavasti silmät ovat nyt avautuneet, mutta valitettavasti vuosi menetettiin tässä hölmöilyssä. Toivottavasti ei toista.
|
|
|
|
|
an sich
Poissa
|
 |
Vastaus #5161 : 26.05.2011 klo 07:54:14 |
|
Kun kassakaapissa ei näköjään ollutkaan kaikille osapuolille mieleistä, heti allekirjoitettavaa sopimuspaperia, jatkuuko tämä Nasri/Arshavin-siirtovatkaus nyt sitten heinäkuun alkuun asti? Oletan pelaajien häipyneen kiireesti lomilleen ja vaikka agentit käytännön hommat hoitelevatkin, kyllä tämä oletettava viive hieman ikävältä tuntuu. Evran kommenteista ei viitsi välittää, sitä samaa jo jankutukseksi muodostavaa kuittia Arsenalin patongeille tuo taas oli, vaikea nähdä siinä selvää siirtosuunnitelmaa.
|
|
|
|
|
an sich
Poissa
|
 |
Vastaus #5162 : 26.05.2011 klo 07:56:47 |
|
Tämä malli että yritetään olla mieliksi että mieli muuttuisi on ihan saissea. Nuori joukkue olisi tarvinnut ennenkaikkea kapteenin jonka suuntaan voi katsoa ylöspäin ja joka omalla esimerkillään osoittaa sitoutumista joukkueeseen ja yhteisiin tavoitteisiin.
No miltä maistuu van Persie ensi kauden kapteenina? Tuo valinta on aika itsestäänselvä, toivottavasti ei toteudu kapteenien kirous heti. Vermaelen on varmaankin varakapteeni, jolla onkin tavallista tärkeämpi rooli hollantilaisten pitkien poissaolojen takia. Nasri on toinen vaihtoehto, mutta mielestäni selvästi huonompi ja perustuu tähän Wengerin nykyiseen "arvokkain pelaaja on kapteeni" ajatteluun. Sen verran heikko on tilanne, että kapteenisto valikoituu kuin itsestään.
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #5163 : 26.05.2011 klo 08:19:08 |
|
Näen kauden epäonnistumiselle suurimpana selittävänä tekijänä Cesc Fabregasin. Naamasta näki koko kauden että vituttaa kun ei päässyt siirtymään, edellisen kauden loisteesta ei ollut mitään jäljellä ja varmasti koko joukkueen tekemiseen vaikutti pukukoppispekulaatiot Fabregasin tulevaisuudesta. Kyllä kai tuo siirtynyt olisi, jos Barca olisi tarjonnut edes lähelle käyvän hinnan. Kuinka suureen alehintaan Cesc olisi mielestäsi sitten pitänyt päästää? Alehintaan Cesc joka tapauksessa siirtyy, koska suuntia on yksi, mutta kyse on lähinnä siitä kuinka pahasti Barcan annetaan kyykyttää.
|
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #5164 : 26.05.2011 klo 08:28:42 |
|
No miltä maistuu van Persie ensi kauden kapteenina? Tuo valinta on aika itsestäänselvä, toivottavasti ei toteudu kapteenien kirous heti. Vermaelen on varmaankin varakapteeni, jolla onkin tavallista tärkeämpi rooli hollantilaisten pitkien poissaolojen takia. Nasri on toinen vaihtoehto, mutta mielestäni selvästi huonompi ja perustuu tähän Wengerin nykyiseen "arvokkain pelaaja on kapteeni" ajatteluun. Sen verran heikko on tilanne, että kapteenisto valikoituu kuin itsestään.
Itse näkisin Vermaelenissa sellaista rauhallisuutta ja tasaista suorittamista joka on kapteenille luontaista. Olisi varmaan ollut kapteeni jo tällä kaudella Fabregasin poissaollessa, mutta loukkaantuminen sotki?
|
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #5165 : 26.05.2011 klo 08:38:41 |
|
Kuinka suureen alehintaan Cesc olisi mielestäsi sitten pitänyt päästää? Alehintaan Cesc joka tapauksessa siirtyy, koska suuntia on yksi, mutta kyse on lähinnä siitä kuinka pahasti Barcan annetaan kyykyttää.
Vaihtoehtoja viime kesänä: 1) Annetaan mennä, yritetään neuvotella mahdollisimman hyvä siirtokorvaus mutta annetaan joka tapuksessa mennä ja hyväksytään "alihinta" 2) Yritetään neuvotella, mutta jos ei saavuteta yksimielisyyttä ehdoista, yritetään taivutella Fabregas jatkamaan joko yhden vuoden jatkolla tai pidemmäksi aikaa lupaamalla kapteeniutta, uusia vahvistuksia ja ties mitä 3) Ilmoitetaan kylmästi että tokihan saa siirtyä, hintalappu on tämä. Ja samalla kerrotaan Fabregasille, että ehdoista ei tulla joustamaan. Ja jos alkaa näkymään peliesityksissä niin loppuosa sopimuksesta vietetään katsomossa. Maksaa tietysti Arsenalille lyhyellä tähtäyksellä rahaa palkan ja siitä saatavan vasteen erona, mutta toimisi varoittavana esimerkkinä sekä kusipäisille pelaajille, että Barcamaisille kuppaajille, että Arsenalia ei voi kyykyttää mennen tullen näissä siirtosaagoissa. Fabregaskin olisi fiksuna poikana tajunnut hyvin äkkiä mikä seuraus kiukuttelusta ja pidennetystä katsomokomennuksesta olisi hänen tulevalle uralleen Barcassa ja maajoukkueessa. Kun olet vuoden pelaamatta niin kukaan ei edes muista enää. Ilmeisesti Wengerin ja Fabregasin välisen "erityisen siteen" vuoksi päädyttiin ajamaan linjalla 2) Itse olisin valinnut 3)
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #5166 : 26.05.2011 klo 09:33:51 |
|
Rautakangella hyviä pointteja.
Mutta näistä pelaajamarkkinoista vaan sen verran, että onhan se nyt jotenkin huvittavaa kun samalla itketään ja ruinataan sitä, että ManC, Chelsea ja Real maksaa ihan sairaita hintoja pelaajista ja vääristää markkinoita, mutta sitten itketään kun oma jengi ei osta. Mä oon tietysti itse tyytyväinen, jos tänä kesänä 50m on käytössä, mutta sanotaan että kyllä vähän hävettäis jos oliskin yhtäkkiä joku 100m ostopussi Wengerillä taskussa. Ei siinä oo enää mitään järkeä. Se on yksi niistä syistä minkä takia oon saanu olla ylpeä Arsenalista, että joukkue porskuttaa omalla kassallaan eteenpäin eikä vedä jatkuvaa persnettoa, toisin kuin >80% muista huippuseuroista. Menestystä ei ehkä aina tule, mutta eipä se mitään.
Ja nyt tähän Nasrin loppukauden epäonnistumiseen ja ininään, niin eipä yleensä pelaajat pelaakaan loistokausia alusta loppuun. Sehän siinä on, että sillon kun joukkueesta kolme-neljä tyyppiä vetää loistokauden kokonaan niin silloinhan se mestaruus yleensä tulee. Eli ens kaudella sitten kokonaan niin pokaali on meidän.
|
|
|
|
|
an sich
Poissa
|
 |
Vastaus #5167 : 26.05.2011 klo 10:04:19 |
|
Mä oon tietysti itse tyytyväinen, jos tänä kesänä 50m on käytössä, mutta sanotaan että kyllä vähän hävettäis jos oliskin yhtäkkiä joku 100m ostopussi Wengerillä taskussa. Ei siinä oo enää mitään järkeä. Se on yksi niistä syistä minkä takia oon saanu olla ylpeä Arsenalista, että joukkue porskuttaa omalla kassallaan eteenpäin eikä vedä jatkuvaa persnettoa, toisin kuin >80% muista huippuseuroista. Menestystä ei ehkä aina tule, mutta eipä se mitään.
Ei siinä olisi mitään hävettävää, jos 100 miljoonaa olisi saatu kasaan omalla työllä eikä esim. uzbekkiruhtinaan muista hommista hankituilla rahoilla. Ja tietyllä tavalla Arsenal hankkikin rakentamishommillaan voittoa, jonka käytöstä ei virallisemmin ole huudeltu, puolivuotiskatsauksessa vain viitattiin suureen käteisreserviin. Koska Arsenal ei tietääkseni pysyvämmin suunnittele siirtyvänsä uusille liiketoiminta-aloille, on ainoastaan järkevää vahvistaa ydintoimintaa lisäpanostuksilla. Mitä muuta voi tehdä kuin ostaa parempia pelaajia? Stadion on valmis, harjoituskeskus on riittävän uusi ja pieni vesijuoksusiipi eli laajennus siihen tehdään. Ainoa järkevä vaihtoehto on lisäsatsaus akatemiaan, mutta sekin on suhteessa edustusjoukkueeseen edullista toimintaa.
|
|
|
|
|
wpetrol
Poissa
Suosikkijoukkue: Islington Profiteers FC
|
 |
Vastaus #5168 : 26.05.2011 klo 10:38:48 |
|
Taas huhuillaan Hazardia ja/tai Gervinhoa ensi kaudeksi Arsenaliin. Mielenkiintonen juttu tässä on se, että Gervinholla on Ligue-1:sta paremmat statsit ja melkein puolet pienempi hintalappu, fyysisiltä ominaisuuksiltaankin Gervinho olisi valjuun ehkä paremmin sopiva. Mites arvon ihmiset tällä?...Jos tosta kaksikosta jompikumpi on se Wengerin laiturihankinta, niin kumman ottaisitte mielummin, jos vähän spekuloidaan?...Toi Ricky Alvarez huhuhan on vielä täysi dilemma, mitään virallista siitä ei löydy oikeastaan mistään.
Muista huhuista ilmeisesti Samba olisi se todennäköisin tulija ensi kaudeksi toppariosastolle.Kelpaa mulle ainakin oikein hyvin.
|
|
|
|
|
Liberchies
Poissa
|
 |
Vastaus #5169 : 26.05.2011 klo 10:53:41 |
|
Mutta näistä pelaajamarkkinoista vaan sen verran, että onhan se nyt jotenkin huvittavaa kun samalla itketään ja ruinataan sitä, että ManC, Chelsea ja Real maksaa ihan sairaita hintoja pelaajista ja vääristää markkinoita, mutta sitten itketään kun oma jengi ei osta Kuka täällä ruinaa niitä 200 miljoonan siirtoja? Ilmeisesti jos toivoo että ilmeisen runsaista varoista ja kannattajien nyhtämisestä (sairaalloiset lippujen hinnat) saisi seuralta vastineeksi panostusta pelilliseen tekemiseen, niin leimautuu sheikkilinjan tukijaksi? Arsenal on osittain nihkeähkön siirtopolitiikkansa takia ajanut itsensä siihen tilaan, jossa se on nyt pakotettu käyttämään tavallista enemmän rahaa pelaajiin. Vai pitääkö Arsenalin ainoana suurjoukkueena taistella muiden harrastamaa trendiä vastaan vain koska se on oikein? Sitä putoaa nopeasti kelkasta jos muut ympärillä vahvistuu ja itse poimitaan parin kauden välein ranskalainen pikkupoika Lorientin reserveistä. Siirtomarkkinat eivät ole tervettä päivää nähneetkään moniin vuosiin ja yksi joukkue ei tuota faktaa toiminnallaan muuta. Wenger on tehnyt loistavaa työtä karkkirahoilla, mutta mestaruuteen asti se ei ole riittänyt, eikä tule riittämään. Osan siirroista olisi voitu hajauttaa viimeisen viiden vuoden aikajänteelle, mutta koska niitä ei tehty, joudutaan muuttamaan joukkuettä isosti köntässä yhdessä kesässä. Ainakin Almunian, Ebolan, Denilsonin ja Rotsin taso on ollut tiedossa jo pidempään. Myös topparin tontilla on kokeiltu halpisvaihtoehtoja Silvestreä, Campbelliä ja Squillacia, eikä kovinkaan mairittelevin tuloksin.
|
|
|
|
|
wpetrol
Poissa
Suosikkijoukkue: Islington Profiteers FC
|
 |
Vastaus #5170 : 26.05.2011 klo 11:21:59 |
|
Jotenkin mennyt viime vuosien aikana tää juttu siirtojen suhteen siihen, että jengille on muodostunut semmoinen kuva, että Wenger on aina kasannut joukkueensa mitättömillä summilla. Aikoinaan Henry oli vuoden kallein siirto Englannissa, Reyesista maksettiin siihen aikaan hyvin suuri summa, sitä ennen Vieira tasoonsa nähden Milanista tullessaan oli jokseenkin kalliin oloinen, näitä esimerkkejähän löytyisi vaikka kuinka paljon lisää, jos jaksaisi kirjoittaa.Tosin tuohon aikaan pelaajat olivat halvempia yleisesti ja palkkavaatimuksetkaan eivät ihan nykytasolla olleet.
Tuskin kenelläkään on vaatimuksena, että Arsenaliin pitäisi supertähtiä hommata 50-60 miljoonan hinnalla, vaan kun fakta on, että Romanin saapumisen jälkeen on pelaajien hinnat nousseet koko ajan ylöspäin ja nykypäivänä se 10-15m on jo ns.perus kauppahinta pelaajalle, niin pelaajien hankkimiseen, jos jonkinlaista laatua haluaa saada joutuu käyttämään enemmän rahaa.Ei tässä kyse ole siitä, että vaaditaan mitään Florentino/sheikit-tyylistä Dream Team joukkueen kasaus meininkiä.
|
|
|
|
|
J.P. Sarja
Poissa
|
 |
Vastaus #5171 : 26.05.2011 klo 11:25:14 |
|
Ilmeisesti Wengerin ja Fabregasin välisen "erityisen siteen" vuoksi päädyttiin ajamaan linjalla 2) Itse olisin valinnut 3) Eihän tuossa oikein hyvää vaihtoehtoa olekaan, mutta mitä vaihtoehto 3) mielestäsi aiheuttaisi esim. Arsenalin vetovoimalle siirtomarkkinoilla ostettaessa pelaajia? Vaihtoehto 3) myös kaiketi saattaisi hyvinkin johtaa vaihtoehtoon 1) eli siirtoon hyvin alhaisella hinnalla, eli Arsenal häviäisi sekä siirtosummassa että Cescin massiivisessa palkassa. Toki Cesc saattaisi huomata, että peliesityksillä on merkitystä, mutta eiköhän hän tekisi sen huomion sekä vaihtoehdossa 2) että 3). Kieltämättä hankala tilanne, mutta ikävä kyllä (seuran kannalta) uskoisin että loppujen lopuksi Cescin statuksen omaavat pelaajat kyllä saavat sen siirron minkä haluavat, tavalla tai toisella. Mielenkiintonen juttu tässä on se, että Gervinholla on Ligue-1:sta paremmat statsit ja melkein puolet pienempi hintalappu, fyysisiltä ominaisuuksiltaankin Gervinho olisi valjuun ehkä paremmin sopiva. Mites arvon ihmiset tällä? Haiskahtaa hieman vastaavanlaiselta pikkunäppärältä afrikanväkkärältä, mitä joissain Fulhameissa (jne) on käynyt koittamassa. Tokkopa juurikaan jotain Hlebiä kummoisempi tapaus, jos edes sitä. Jättäisin suosiolla hankkimatta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.05.2011 klo 11:28:56 kirjoittanut jp72672 »
|
|
|
|
|
Gargoyle
Poissa
|
 |
Vastaus #5172 : 26.05.2011 klo 11:31:29 |
|
Vai pitääkö Arsenalin ainoana suurjoukkueena taistella muiden harrastamaa trendiä vastaan vain koska se on oikein?
...
Siirtomarkkinat eivät ole tervettä päivää nähneetkään moniin vuosiin ja yksi joukkue ei tuota faktaa toiminnallaan muuta. Wenger on tehnyt loistavaa työtä karkkirahoilla, mutta mestaruuteen asti se ei ole riittänyt, eikä tule riittämään.
Kun näin asian muotoilet, kiusaus vastata ensimmäiseen kysymykseen 'kyllä' on erittäin suuri. En muutenkaan ole taipuvainen nöyryyttämään itseäni vain saadakseni leikkiä toisten kanssa, etenkään, jos säännöt ovat niinkin mielettömät kuin siirtomarkkinoilla tällä hetkellä. Tiedän olevani tämän suhteen vähemmistössä, mutta fiksu ja kunniakas tapa toimia on minulle tärkeämpää kuin pystien voittaminen. Joukkueen uudistaminen ja aiempaa rohkeampi rahankäyttö on kyllä tänä kesänä paikallaan, mutta en minä silti haluaisi nähdä joukkueen lähtevän samaan leikkiin holtittomimpien kilpailijoiden kanssa. En esimerkiksi haluaisi nähdä Arsenalin riveissä 50 miljoonaa euroa maksanutta pelaajaa, koska kyse on lähes väistämättä typerästi käytetystä rahasta. ((No okei, parin pelaajan kohdalla olisin ehkä valmis tinkimään tästä arviostani, mutta Messiä ja Xavia tuskin saadaan Lontooseen houkuteltua.)) Lisäksi on tulevien Financial Fair Play -sääntöjen vaikutus asioihin. Ne astuvat voimaan kesäkuun alussa ja vaikuttavat jo tämän siirtoikkunan kauppoihin, sillä sääntöjen puitteissa joukkueet saavat tehdä seuraavien kolmen kauden aikana tappiota korkeintaan 45 miljoonaa euroa. Tämä ei tosin tarkoita suoraa tilinpäätöksen tuijottamista (mm. akatemioiden toimintaa ei lasketa mukaan, kalliit pelaajakaupat voi jyvittää koko tehdyn sopimuksen ajalle jne.), mutta en silti voi olla miettimättä sitä, kannattaako tässä ehdoin tahdoin kilpailla itsensä kiipeliin kuluttavien joukkueiden kanssa.
|
|
|
|
|
Djalminha
Poissa
|
 |
Vastaus #5173 : 26.05.2011 klo 11:35:57 |
|
91 syntynyt tulevaisuuden (tämänkin hetken) tähtipelaaja Hazard vai 87 vuosimallia oleva gervinho. Kaikki kunnia Gervinholle, mutta valinta ei olisi kovin vaikea.
|
|
|
|
|
wpetrol
Poissa
Suosikkijoukkue: Islington Profiteers FC
|
 |
Vastaus #5174 : 26.05.2011 klo 11:45:04 |
|
Lisäksi on tulevien Financial Fair Play -sääntöjen vaikutus asioihin. Ne astuvat voimaan kesäkuun alussa ja vaikuttavat jo tämän siirtoikkunan kauppoihin, sillä sääntöjen puitteissa joukkueet saavat tehdä seuraavien kolmen kauden aikana tappiota korkeintaan 45 miljoonaa euroa. Tämä ei tosin tarkoita suoraa tilinpäätöksen tuijottamista (mm. akatemioiden toimintaa ei lasketa mukaan, kalliit pelaajakaupat voi jyvittää koko tehdyn sopimuksen ajalle jne.), mutta en silti voi olla miettimättä sitä, kannattaako tässä ehdoin tahdoin kilpailla itsensä kiipeliin kuluttavien joukkueiden kanssa.
FFP-sääntö ei vaikuta oikeastaan minkään vertaa keneenkään.Muodollinen julkikuvan kiillotus UEFAlta.Koko sääntö on täynnä porsaanreikiä, mitä pystyy hyvin helposti kiertämään, joten siihen on edes turha vedota. Onko susta muutenkin sitten oikein, että kannattajat maksaa Englannin kalleimpia lippuhintoja, vuosittainen merchandise-rahastus, ja siihen päälle jokavuotiset tilikausivoitot ja silti niitä rahoja ei käytetä joukkueeseen?...Tai käytetään siinä mielessä, että ringistä löytyy kyllä äärimmäisen monta ylipalkattua turhaketta, kenen siirtokorvaus on ollut kyllä suht.pieni, mutta tällä hetkellä palkka tasoon nähden aivan liian iso.
|
|
|
|
|
|
|
|