Jep, historiaa siis tehtiin. Ainoa joukkue CL:n historiassa, joka on tehnyt vähintään kolme maalia viidessä peräkkäisessä ottelussa.
Ilmeisesti myös ensimmäinen joukkue, joka on tehnyt kaikissa lohkovaiheen otteluissa vähintään 2 maalia. Ja myös eniten tehtyjä maaleja debytanttijoukkueelta lohkovaiheessa. Epäilisinpä myös, että 11 päästettyä maalia on suurin määrä, mitä lohkovoittaja on koskaan päästänyt, mutta tästä ei varmaa tietoa ole. Joku tietää?
1. puoliaika
Epävarma ja sekava oli alku, eikä se esitys siitä paljoa paremmaksi myöhemminkään muuttunut. Avausmaali täysi lahja, se hetkeksi näytti auttavan tilannetta, mutta tasoitus tuli kuitenkin melko nopeasti, jonka jälkeen peli oli taas enimmäkseen Twenten hallinnassa. Jenas oli sitten kuitenkin laitettu kentälle puolikuntoisena, eikä pystynyt pelaamaan loppuun asti, keltainen kortti oli loukkaantumistilanteesta täysin naurettava tuomio. Tää on tullut mainittua aiemminkin, mutta ei voi kuin ihmetellä sitä, että Mestarien liigaan nimettiin mukaan O'Hara eikä Sandro, O'Hara ei kuitenkaan ole ollut pelikuntoinen yhdessäkään ottelussa! Puolikuntoisten pelaajien peluutukselle

.
Pelirankentelu oli kyllä alussa todella huonoa, kun Kranjcar ei taaskaan saanut mitään aikaan oikealla laidalla, Bale ei onnistunut missään ja keskustan kaksikolta Palacios-Jenas ei hirveästi voi edes odottaakaan sen suhteen. Jenasin loukkaantuminen oli sinänsä onni onnettomuudessa, että sen jälkeen pelinrakentelu kyllä parani edes jonkin verran (päinvastainen tuskin oli mahdollista), kun Lennon tuli oikealle ja Kranjcar siirtyi keskelle, johon toi lisää pallovarmuutta. Lennon oli oikealla parempi kuin Kranjcar ja myös Bale paransi hieman otteitaan puoliajan loppua kohden.
2. puoliaika
Unelma-alku, Lennonilta aivan loistava syöttö maaliin, ja Defoe sai ensimmäisen maalinsa loukkaantumisen jäljiltä, toivottavasti tuo miehelle lisäuskoa omaan tekemiseensä, ja maaleja syntyy jatkossa liukuhihnalta. 2-2-tasoitus oli Twenteltä hieno maali, Assou-Ekottolta olisi tosin voinut siinä odottaa parempaa yritystä puolustaa pelaajaansa, nyt ei tehnyt mitään. Kolmannessa maalissa Palaciokselta hyvä prässäys, mutta ratkaisu oli kyllä väärä, syöttö Defoelle olisi ollut oikea. Lopulta tilanne päättyi maaliin, kun pallo tuli maalivahdin torjunnan jälkeen lopulta Defoelle, joka oli tarkkana, ja teki illan toisensa. Twenten 3-3-tasoitus tuli täysin lahjavaparista, rikettä tilanteessa ei ollut. Itse vapari meni muurin läpi, ei sellaista saisi tapahtua. Taisi olla Palacios, joka ei muurin päässä pitänyt omaa paikkaansa, vaan jätti sen verran väliä muuhun muuriin, että pallo siitä löysi tiensä maaliin. Hyvä potkuhan se oli muuten, mutta sen olisi pitänyt jäädä muuriin, jos se olisi hoitanut tehtävänsä kuten pitää.
Tuon tasoituksen jälkeen tuntui siltä, että tilanne toisesta ottelusta oli tiedossa, ja pelityyliä muutettiin rauhallisemmaksi ja varovaisemmaksi, mikä oli varmaankin ihan oikea ratkaisu. Kranjcarin loukkaantumisen jälkeen keskikentän keskustan toiseksi pelaajaksi siirtyi Keane, siinä vaiheessa mahdollisista keskustan pelaajista puuttui varsin monta, sillä Keane ei todellakaan ole ihan ykkösvaihtoehto sille pelipaikalle.
Muuta:
-Gomesilta muutama hyvä venytys, mutta mukaan mahtui myös liian paljon epävarmoja otteita.
-Gallas on kyllä viime aikoina parantanut selvästi otteitaan.
-Bale ei paria väläytystä lukuun ottamatta saanut kyllä mitään aikaan, mikähän tänään oli pielessä?
-Kranjcar pelasi keskellä ihan hyvin, myös puolustussuuntaan, tuokin jatkossa mieluummin pelipaikkana kuin oikea laita, jossa homma ei tunnu toimivan. Harmillisesti meni sitten kuitenkin lopussa vielä loukkaantumaan.
-Ei tarvittu edes Milanon vierasmaaleja lohkovoittoon, vaan se tuli tyylipuhtaasti pisteillä.

-Arvonta on pe 17.12. klo 13:00 Suomen aikaa. Mahdolliset vastustajat ovat Lyon, Valencia, FC Kööpenhamina, Marseille, AC Milan, AS Roma/Basel ja mahdollisesti Shakhtar Donetsk/Braga, jos Arsenal voittaa lohkonsa.
-Vieraissa ei yhtään nollapeliä tällä kaudella kaikki kilpailut huomioiden. Noh, ainakin suoritustaso on tasaisen varma tuon suhteen.
