|
pikkupelle
|
 |
pikkupelle
Vastaus #1475 : 07.04.2011 klo 11:54:09 |
|
Mielestäni on hienoa, että Ancelotti ei taaskaan lähtenyt Sir Alexin ja Wengerin viitoittamalle itkutielle, vaikka tällä kertaa jossiteltavaa jäikin. Ramiresin tilanne nyt oli aivan päivänselvä ja olisi kyllä kruunannut Patrice Evran surkean illan. Torresin tilanteessa tuomion ymmärtää, vaikka siinä rikettä olikin, niin aivan turhan helposti espanjalainen kentän pintaan putosi. Tosin ainakin striimin perusteella näytti, että molemmat Torresin jalat olisivat olleet yhtäaikaa kontaktissa ManUn puolustajan jalkojen kanssa, jolloin tasapaino on kyllä helppo menettää. Vasen jalka taisi olla ilmassa ja jäi ikäänkuin ManUn pelaajan jalan taakse... En tiedä sitten näinkö väärin.
Wigania vastaan tosiaan pitäisi jotain positiivista tapahtua, mutta eipä pelillisiä asioita hetkessä muuteta. Etenkään, kun koko kausi on pelillisesti ollut melkoista korpivaellusta. Toiseen osaan lähdettäessä voinee odottaa taas tuttua trendiä, eli Drogba, Torres ja Anelka tarvitsevat maalintekoon huomattavasti enemmän paikkoja kuin huippuvireinen Rooney. Maalin voitto riittää siis joka tapauksessa ainakin jatkoajalle ja hyvällä suorituksella tuohon on vielä mahdollisuudet. Mikäli ManU tekee ottelun avausmaalin kotikentällään, niin uskoisin pelin olevan melkoisen selvä.
|
|
|
|
|
migi
Poissa
Suosikkijoukkue: Vähemmän maaleja päästänyt joukkue voittaa
|
 |
Vastaus #1476 : 07.04.2011 klo 12:04:35 |
|
0-1 ja aika paska maku jäi suuhun tästä ottelusta. Ennen peliä peräänkuulutin, ettei tuota vierasmaalia saisi antaa, mutta näin siinä vain kävi.
Paitsi, että jos viilataan pilkkua, niin tuolla ns. vierasmaalilla ei ole sen suurempaa merkitystä vierasmaalina 0-1 kotitappiossa verrattuna samaan tulokseen, tilanteessa ilman vierasmaalisääntöä. Merkittävää tuossa on ainoastaan se, että ManU voitti. Chelsea siis joutuu jokatapauksessa voittamaan ManUn ainakin yhdellä maalilla Old traffordilla, vierasmaalisäännön kanssa tai ilmankin vierasmaalisääntöä. Ja koska Chelsea joutuu siis vähintään tekemään yhden maalin päästäkseen jatkoajalle, niin ManUn ''vierasmaali'' on vierasmaali -terminä merkityksetön, koska Chelsea ei voi hävitä ManUlle vierasmaalivertailussa, vaan ainoastaan maalierolla. Eli Chelsealle periaatteessa riittää mikä tahansa yhden maalin voitto, tai no 1-0 voitto vie jatkoajalle ja loput 2-1, 3-2 ja 4-3 voitot vierasmaalisäännöllä suoraan jatkoon. No niin, tulipas jauhettua. Älkää suuttuko rautalankavääntämisestä 
|
|
|
|
|
|
pikkupelle
|
 |
pikkupelle
Vastaus #1477 : 07.04.2011 klo 12:39:16 |
|
No niin, tulipas jauhettua. Älkää suuttuko rautalankavääntämisestä  Jooei. Pointtina kuitenkin oli se, että tuo ManUn vierasmaali takaa vaikeammat asemat vieraspeliin. Ilman tuota esimerkiksi 1-1-tasapeli olisi riittänyt ja parhaassa tapauksessa ilman maaliakin Chelsea pääsisi jatkoajalle, jos ManU ei onnistu.
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #1478 : 07.04.2011 klo 12:51:45 |
|
Mielestäni on hienoa, että Ancelotti ei taaskaan lähtenyt Sir Alexin ja Wengerin viitoittamalle itkutielle, vaikka tällä kertaa jossiteltavaa jäikin.
Ancelotti said of the penalty claim: "It was clear. For everyone. Everyone knows it was clear.
"The problem is I know it's sometimes not easy to give the penalty in the last minute and you need to have personality, courage and character. Not always do referees have these kind of skills."
"I'm disappointed but this is the result. Not just the referee, but the assistant was in the right position to decide that was a penalty. I said to the referee (after the game) that it was a penalty and he needed to whistle. He said nothing. No answer." http://soccernet.espn.go.com/news/story/_/id/903709/chelsea-boss-carlo-ancelotti-incensed-by-penalty-snub?cc=5739
|
|
|
|
|
Djalo
Poissa
|
 |
Vastaus #1479 : 07.04.2011 klo 13:08:54 |
|
Verrattavissa tosiaan seniili fergusonin itkuihin 
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #1480 : 07.04.2011 klo 13:20:04 |
|
Verrattavissa tosiaan seniili fergusonin itkuihin  Fergusonin "itku", josta bannit tuli: "You want a fair referee, or a strong referee anyway - and we didn't get that," said Ferguson to MUTV in the aftermath of the game.
"I must say, when I saw who the referee was I feared it. I feared the worst." Kaudesta 07/08 United ja Chelsea ovat kohdanneet 12 kertaa ja Chelsea on voittanut noista peliajalla 4. Atkinson on viheltänyt noista kahdestatoista pelistä kolme ja ne kolme Chelsea voitti. Ei ole mitenkään kumma, että Ferguson ei haluaisia kyseistä kaveria viheltämään, kun vielä kolmestatoista Atkinsonin viheltämästä pelistä Chelsea on voittanut 12 ja 1 on päättynyt tasan Erohan tuossa on lähinnä se, että Ancelottin sävy on vihjailevampi, mutta toisaalta arvostelee myös avustavaa.
|
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
 |
Vastaus #1481 : 07.04.2011 klo 13:42:15 |
|
Tuossa pätkä ESPN:ltä:
Ferguson said that he'd been told that Chelsea's first claim was just, but offered little in the way of sympathy. "If it was then it's the first decision we've had in seven years here so I don't feel guilty about that," he said with a glinting smile. But he barely concealed his disdain for Torres when dismissing the second, saying: "He dived, he got booked for it so it wasn't a penalty claim."
Siinä sulle "mautonta tekstiä vanhan jäärän suusta".
Ihmettelen, miksi kirjoittajat keräävät suomennettuja tekstejä lähteiksi ja törmäävät toistuvasti niissä oleviin virheisiin ja puutteisiin. Eikö kielitaito riitä vai onko netin käyttö lapsenkengissä?
Osa foorumin kirjoittajista vaikuttaa olevan sitä mieltä, että rike tapahtui alueen ulkopuolella.
Siihen oli ehkä syy etten kirjoittanut uutisesta absoluuttisena totuutena, if ju nöu vat ai miin. Kielitaitoa kyllä riittää englannin osalta, mutta enpä jaksanut lähteä surffailemaan virallista versiota kun samalla piti kiiruhtaa töihin. Eli Kyykkykin voi ihan huoletta jatkaa päiväänsä ilman pelkoa foorumin kyldyrellisyyden rappeutumisesta.
|
|
|
|
|
|
pikkupelle
|
 |
pikkupelle
Vastaus #1482 : 07.04.2011 klo 15:37:25 |
|
Fergusonin "itku", josta bannit tuli: "You want a fair referee, or a strong referee anyway - and we didn't get that," said Ferguson to MUTV in the aftermath of the game.
"I must say, when I saw who the referee was I feared it. I feared the worst." Erohan tuossa on lähinnä se, että Ancelottin sävy on vihjailevampi, mutta toisaalta arvostelee myös avustavaa. Toinen, vielä suurempi ero on se, että näistä Fergusonin itkuista on aina luettavissa se, että tappio johtui jostain muusta asiasta kuin omasta joukkueesta. Tuostakin voi hyvin rivien välistä lukea, että tuomari oli Fergusonin mukaan syy tappioon. 
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #1483 : 07.04.2011 klo 16:43:16 |
|
Tuostakin voi hyvin rivien välistä lukea, että tuomari oli Fergusonin mukaan syy tappioon.  Ihan yhtä hyvin tuosta voi rivien välistä lukea ensi vuoden sään. Molemmat vaatii vaan todella paljon mielikuvitusta.
|
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #1484 : 07.04.2011 klo 16:45:31 |
|
Viskisiepon itkut siirtynyt ManU:n topicista tänne 
|
|
|
|
|
JFT39
Poissa
|
 |
Vastaus #1485 : 07.04.2011 klo 19:44:43 |
|
Ach ja. Nythän tämä ottelupari on jo puolivälissä. Tulos ensimmäisestä osasta ei ollut toivottu, mutta toisaalta.
Tämän kauden notkahduksesta asti on puhuttu "ettei joukkue viitsi syttyä näihin höntsiin". No nyt ei kyllä edes ruskeilla kuorilla saa parempaa motivaatiolähdettä toiseen puoliskoon. Tehtävähän on äärimmäisen yksinkertainen: toinen osa pitää voittaa. Eilisestä oli aistittavissa että Torres oli ja pysyi kentällä siksi, että se oli kovalla rahalla ostettu. Päätelläkö siitä sitten että Carlo haluaa/tulee jatkamaan? Toisessa matsissa jos voittoa halutaan pitää päivän parhaiden pelata, vaikka sitten potkujen uhalla. Mieluummin sellainen "manageri" joka peluuttaa voittaakseen eikä potkuja peläten. Siinä mielessä jatkossa on vain voitettavaa mikäli huhuja on uskominen.
|
|
|
|
|
nubster
Poissa
|
 |
Vastaus #1486 : 08.04.2011 klo 15:03:21 |
|
Wigania vastaan ei nähdä sen suurempia lepuutuksia CL-puolivälierien toista osaottelua ajatellen, vaikka varaa ja tarvetta lienee olisikin. Mitä ilmeisemmin tarkoituksena on hakea lisää itseluottamusta sarjajumbon kustannuksella. Alexille on kuulemma luvassa pelituntuman hakemista toisen jakson aikana, mistä voisi päätellä brassin olevan aina avauksessa saakka tiistain koitoksessa.
Cech; Ivanovic, Luiz, Terry, Cole; Ramires, Lampard, Mikel, Malouda; Anelka, Torres/Drogba/Kalou.
Tätä siis luvassa huomenna, mikäli italiaanon puheisiin vahvan avauksen suhteen on luottaminen. Mikel aloittanee Essienin ladatessa akkuja tiistaita varten. Patongit taas varmuudella avauksessa keskiviikon penkityksen jälkeen.
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #1487 : 09.04.2011 klo 18:07:54 |
|
Päivän peliin lähdettäessä suunnitelma oli varmasti kaikille selvä:voitto tai voitto, ja se kyllä näkyikin sitten peli alkupuolella kotijoukkueen tullessa täydellä höyryllä Wigania päin. Maalien määrässä tämä ei kuitenkaan näkynyt kunnon paikkojen puuttuessa. Omassa päässäkään ei ikäviä tapahtunut vaikka Ferreira oikeana pakkina pitkästä aikaa oli aloituksessa. Toisella puoliajalla saatiinkin sitten hyvin pitkästä aikaa nähdä Benayonin pelaavan tämän tullessa vaihdosta sisään heti puoliajan alkuun. Maalia saatiin odottaa aina lähes seitsemänkymmenen minuutin kohdalle, jolloin Malouda onnistui kulmapotkun jälkitilanteesta survomaan pallon maalin. Kotijoukkue jatkoi vielä tästäkin jonkin aikaa painostusta kunnes Alexin tullessa Ferreiran tilalle Wigan saikin sitten enemmän pitää palloa, mutta maalinteossa he eivät tänään onnistuneet.
Benayon pelasi kyllä hyvin tänään päästessään kentälle pitkästä aikaa eikä toisenkaan pitkäaikaissairaan Alexin pelistä huonoa löytynyt. Torresille sen sijaan risuja tänäänkin. Puolenkymmentä maalintekopaikkaa miehelle pelattiin jälleen mutta ei on ei ja maalitili on aukaisematta edelleen. Manua vastaan sitten ensi viikolla Kalouta kentälle vaihdosta eikä tätä haahuilijaa.
|
|
|
|
|
nubster
Poissa
|
 |
Vastaus #1488 : 09.04.2011 klo 18:27:35 |
|
Kolme pistettä. Siinäpä kaikki oleellinen Wigan-ottelusta. Esityshän oli varsin väkinäistä paskaa, vähemmän yllättäen, erityisesti hyökkäämisen osalta. Täyteen pistepottiin vaadittu osuma saatiin kuitenkin survottua kulmatilanteesta, joten se siitä. Ajatuksethan oli käännetty jo aikoja sitten tiistain koitokseen, mikä näkyi avauskokoonpanossakin. Tervehtyneiden Alexin ja Yossin minuuteille peukkua. Ensin mainittu toivon mukaan tiistaina avauksessa (Bosingwan sairastuminen nostanee tämän todennäköisyyttä entisestään).
Mitä tulee Torresiin, niin ei hän ainakaan sen huonommin suoriutunut kuin muutkaan hyökkääjät (kertoo tietysti omalta osaltaan heidänkin vireestään). Valitettavasti se spanskin selässä oleva kerrostalon kokoinen gorilla näyttää olevan voittamaton vastustaja, kun mistään ei tunnu uppoavan.
|
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
 |
Vastaus #1489 : 09.04.2011 klo 21:15:40 |
|
Hirveää kuraa tuo peli oli, mutta nihkeä 1-0 voitto irtosi kuitenkin. Hyökkäys mielikuvituksetonta ja tehotonta, puolustus sentään hoiti oman osuutensa, vaikka aika paljon Wigan erikoistilanteita saikin Chelsean kenttäpuoliskolla. Kokoonpano nyt ei tietenkään ollut se paras mahdollinen ja tiistain peli jo mielessä, mutta olisihan tästä pitänyt hieman helpompi voitto irrota. Wigan toki taisteli hyvin eikä maaliton tasuri olisi ollut väärin.
Maalista huolimatta Maloudan pelaaminen oli tuskaista katseltavaa. Huonoja syöttöjä, vetoja, mitä tahansa. Toivottavasti maali helpotti hieman, koska Ancelotilla ei ole kuitenkaan munaa sivuuttaa häntä avauksesta. Ja kenet sinne oikeastaan edes pistäisi? Anelka-Drogba-Kalou voisi olla yksi vaihtoehto. Torres pääsi paikkoihin, mutta viimeisty oli järkyttävää paskaa. Tuhnuja vetoja yms. Lopussa sentään vähän väläytti. Taisi olla 13. perättäinen peli ilman maalia ja miehen henkilökohtainen "ennätys" on 17 ottelua putkeen maaleitta, tiedä vaikka tuo ennätys rikkoontuisi tässä kevään aikana.
Positiivista oli Luizin pelaaminen, vaikka vielä hieman hakee itseään Valjun rytmiin. Häntä voidaan kuitenkin pitää jo erittäin onnistuneena hankintana ja jatkossa miehen rooli vain kasvaa. Benajussilta myös ihan pirteää pelailua ja antoi pari näppärää syöttöä hyökkäyspäässä. Jatkossa vain enemmän peliaikaa. Alexin paluulle myös peukuttelua.
Millä aseilla ManU kaadetaan sen kotikentällä tiistaina? Varmaan parempi päätyä Colen puheille.
|
|
|
|
|
Melamies
Poissa
Suosikkijoukkue: LIIGA-OPS
|
 |
Vastaus #1490 : 09.04.2011 klo 21:16:50 |
|
Millä aseilla ManU kaadetaan sen kotikentällä tiistaina? Varmaan parempi päätyä Colen puheille. Tehdään maali enemmän 
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1491 : 09.04.2011 klo 21:23:33 |
|
Millä aseilla ManU kaadetaan sen kotikentällä tiistaina?
Ei ainakaan Torresilla, jos miehen peli on tuollaista paskaa kuin viime aikoina. Paluu 4-3-3 muodostelmaan mahdollisesti? Zhirkov - Drogba - Anelka/Kalou Lampard - Ramires Essien Cole - Terry - Alex - Ivanovic Cech
|
|
|
|
|
Kipru
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC, RoPS, FC Lahti
|
 |
Vastaus #1492 : 10.04.2011 klo 11:30:23 |
|
Mie lähtisin näin: Cech Ivanovic - Terry - Alex - Cole Ramires - Mikel - Lampard Drogba -Torres -Benayoun Torres avaa hanat tiistaina! 
|
|
|
|
|
salomoninkalu
Poissa
Suosikkijoukkue: Boys from the Bridge
|
 |
Vastaus #1493 : 12.04.2011 klo 10:35:24 |
|
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.04.2011 klo 10:46:42 kirjoittanut salomoninkalu »
|
|
|
|
|
nubster
Poissa
|
 |
Vastaus #1494 : 12.04.2011 klo 14:36:24 |
|
"We are not going to put strong pressure from the beginning because I think that we need to have time to play our football, we need to have time to score."
"So we have to play with balance because Man United on the counter-attack are very dangerous and this is our aim." Näiden kommenttien perusteella voinee siis odotella hieman varovaisempaa peliä tänään, mikä tuskin yllättää ketään. Takaiskuihin ei todellakaan ole varaa, sillä avausosuman helähtäessä omiin tämä ottelupari on taputeltu, väitän minä. Alusta asti olisi luultavasti fiksuinta lähteä hallitsemaan peliä rauhassa takalinjojen pysyessä valppaina nopeiden vastaiskujen varalta, kuten Ancelotti totesikin. Niin, ja niitä maalejakin pitäisi tehdä. Unitedin asenne vaikuttaa tietysti paljon pelin kulkuun; lähteekö kotijoukkue tappamaan otteluparia heti alussa vai tyytyykö se odottelemaan sopivaa iskunpaikkaa? ThePoron kanssa olen samoilla linjoilla tuon avauksen ja erityisesti kolmen pelaajan muodostaman keskustan suhteen, jonka avulla Chelsea saisi luonnollisesti keskikaistaa hieman paremmin hallintaansa ja sitä kautta mörökölliäkin paremmin kuriin. Ancelotti puhui eilen jostain "yllätyksestä" (kenties avauksen tai muodostelman suhteen), joten mitähän lie luvassa? Mahdollisen rankkarikisan koittaessa italiaano taisi todeta upottavansa ensimmäisen itse. e: Ihan kelvolliselta vaikuttaa tuo ensi kauden kotiasu!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.04.2011 klo 14:40:17 kirjoittanut nubster »
|
|
|
|
|
Norway
Poissa
Suosikkijoukkue: Turun Weikot
|
 |
Vastaus #1495 : 12.04.2011 klo 15:32:47 |
|
Näiden kommenttien perusteella voinee siis odotella hieman varovaisempaa peliä tänään, mikä tuskin yllättää ketään. Takaiskuihin ei todellakaan ole varaa, sillä avausosuman helähtäessä omiin tämä ottelupari on taputeltu, väitän minä. Itse en näe vielä yhtä takaiskua maailmanloppuna, pelaajille on varmasti painoitettu että kahta maalia lähdetään hakemaan. Tai ainaki toivon että ollaan sillä en jaksa uskoa että Chelsea rangaistuspotkuilla voittaisi. ThePoron kanssa olen samoilla linjoilla tuon avauksen ja erityisesti kolmen pelaajan muodostaman keskustan suhteen, jonka avulla Chelsea saisi luonnollisesti keskikaistaa hieman paremmin hallintaansa ja sitä kautta mörökölliäkin paremmin kuriin. Ancelotti puhui eilen jostain "yllätyksestä" (kenties avauksen tai muodostelman suhteen), joten mitähän lie luvassa? Mahdollisen rankkarikisan koittaessa italiaano taisi todeta upottavansa ensimmäisen itse.
Voisiko yllätys olla Yossin avauksen paikka  Kaikki on auki vielä kun lähdetään toiseen osaan ja ei ManU mitään ihmeitä esittänyt viime pelissä. Nyt vaan pää kylmänä maalintekopaikoissa nii eiköhän se voitto sieltä kaiveta. Innolla odotan iltaa ja kaikki luotto on Chelsean miehistöön. Ja mitä tulee uuteen peliasuun niin EOM  Lähtee vielä illalla tilaukseen, tän kauden paita jäi tilaamatta ihan sen takia että pidän sitä rumana.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1496 : 12.04.2011 klo 15:44:12 |
|
Ensi kauden peliasu on ehdottomasti hienoin asu vuosiin. Pitänee katsoa, jos laittaisi jossain vaiheessa vaikka tilaukseen Luizin nimellä varustettuna.  Mahdollisen rankkarikisan koittaessa italiaano taisi todeta upottavansa ensimmäisen itse.

|
|
|
|
|
maagine
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC, SK Rapid Wien, Legia Warszawa
|
 |
Vastaus #1497 : 12.04.2011 klo 15:52:19 |
|
Nyt katotaan onko tämän kauden joukkueesta mihinkään kovassa paikassa. ManUn mahdollinen avaushäkki ei oikeastaan muuta mitään, koska 2 maalia pitäisi tehdä. Eiköhän Torres hyväile takaflyygeliään penkillä, ja Drogba aloittaa kärjessä. Ja näinhän sen pitää ollakin. Joskus 65min kohdalla sitten yrittämään gorillan poistamista selästä väsyneitä pakkeja vastaan. Ancelottin mainitsema yllätys, voi hyvin olla jo maninittu Yossin avauspaikka, tai sitten vekkulivillikortti Kalou kirmaamaan kentälle alusta alkaen. Kom sii kom saa sanois patonki, luottoa löytyy. 1-2, Drogba x2  Ja komeet on uudet paidat, itsellä tällähetkellä käytössä kauden 08-09 Lampsin nimellä, tuon uuden voisi pistää vaikkapa Luizin tai McEachranin nimellä tilaukseen.
|
|
|
|
|
Capello
Poissa
|
 |
Vastaus #1498 : 12.04.2011 klo 16:37:02 |
|
Matsia onkin täällä jo hyvin analysoitu, eikä itsellä ole asiaan liittyen oikeastaan mitään lisättävää. Mielenkiintoista nähdä, pystyykö Chelsea venymään tiukassa paikassa. Tänä iltana pelataan koko loppu kaudesta, joten sen luulisi olevan tarpeeksi hyvä sytyke kunnon taisteluun. Kuten tässä on viikon verran jauhettu, helppo iltapuhde ei ole tiedossa, mutta jatkopaikka on silti mahdollinen. Ja ensi kauden paidat näyttää ihan hyvältä. 
|
|
|
|
|
Koo
Poissa
|
 |
Vastaus #1499 : 12.04.2011 klo 16:46:41 |
|
Mihin punainen on kadonnut paidan kauluksen takaa? Vai oliko se joku juhlavuosijuttu yms?
Anyway Ancelottin viimeinen (euro)peli jos voittoa ei irtoa?
|
|
|
|
|
|
|
|