Tasaisen tappava
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea
|
 |
Vastaus #325 : 03.10.2010 klo 21:17:13 |
|
Oli kyllä todella hienoa peli tänään Chelsealta Arsenalia vastaan. Hieno voitto!
Drogbalta hieno maali ja kuten myös Alexin vapaapotku maali oli myös hieno!
 Alexin muulinpotkulle kuitenkin 
|
|
|
|
|
Käläviän Torres
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, Kälviän Tarmo, JS Hercules, The Blues
|
 |
Vastaus #326 : 04.10.2010 klo 08:36:27 |
|
Alexin tykki oli kyllä järkyttävä ja komeasti painui ylämummoon  Muistelee sitä varmasti hetken aikaa..
|
|
|
|
|
|
pikkupelle
|
 |
pikkupelle
Vastaus #327 : 04.10.2010 klo 19:14:48 |
|
Ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun kolmikko Ramires - Essien - Mikel vakuutti allekirjoittaneen silmissä. Ramires on kyllä parantunut ja tätä menoa saa olla onnellinen kauden lopulla, että oli skeptinen tämän siirron suhteen kesän siirtoikkunan aikaan. Mikel puolestaan on itseluottamuksen löytymisen myötä olevansa hyvä keskikentän pohjalla.
Itse pelin ajan tuli torkuttua krapulassa puolet ajasta, joten mitään sen syväluotaavampaa ei tämänkään ottelun osalta pysty kirjoittamaan. Se täytyy kuitenkin todeta, että vaikka tärinä illan pelin ajan oli kova, niin se ei missään vaiheessa johtunut Chelsean esityksestä, eli kyllähän tuo vakuutti.
|
|
|
|
|
Vavá
Poissa
Suosikkijoukkue: Porco, Fogão, Blaugrana, Tusinaspurs
|
 |
Vastaus #328 : 05.10.2010 klo 09:18:19 |
|
 Alexin muulinpotkulle kuitenkin  Oishan Fabianskin pitäny aavistaa, koska onhan Alex ennenkin näitä tehny! http://www.youtube.com/watch?v=4Hm016w2F2s
|
|
|
|
|
Tasaisen tappava
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea
|
 |
Vastaus #329 : 05.10.2010 klo 10:46:56 |
|
|
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
 |
Vastaus #330 : 05.10.2010 klo 18:19:05 |
|
Ei onneksi tuon pidempää pakkolepoa tullut. Pari peliä jää väliin. Ivanovic toppariksi näihin ja Bosingwa omalle paikalleen oikeaksi laitapakiksi. Kaikkien ollessa terveinä kilpailu peliajasta käy kovaksi, varsinkin tuo oikean laitapakin tontti johon olisi tarjolla Bosingwa, Ferreira ja Ivanovic. Parempi silti näin päin. 
|
|
|
|
|
nubster
Poissa
|
 |
Vastaus #331 : 05.10.2010 klo 19:53:23 |
|
Ei onneksi tuon pidempää pakkolepoa tullut. Pari peliä jää väliin.
Ja hyvä näin. Otsikon nähtyäni ehdin jo pelätä jotain parin kuukauden huilia, mutta näillä näkymin brassilta väliin jäävät vain ottelut Aston Villaa ja Moskovan Spartakia vastaan (sekä tietysti nuo maajoukkuehöntsät). Ashley Cole and John Terry - Euro 2010 qualifier: England v Montenegro - Tuesday 12 October (Wembley). Petr Cech - Euro 2010 qualifiers: Czech Republic v Scotland - Friday 8 October (Prague), Liechtenstein v Czech Republic - Tuesday 12 October (Vaduz). Florent Malouda - Euro 2010 qualifiers: France v Romania - Friday 8 October (Paris), France v Luxembourg - Tuesday 12 October (Metz). Branislav Ivanovic - Euro 2010 qualifiers: Serbia v Estonia - Friday 8 October (Belgrade), Italy v Serbia - Tuesday 12 October (Genoa). Yury Zhirkov - Euro 2010 qualifiers:Ireland v Russia - Friday 8 October (Dublin), Macedonia v Russia - Tuesday 12 October (Skopje). Ramires - Friendlies: Iran v Brazil - Thursday 7 October (Abu Dhabi), Brazil v Ukraine - Monday 11 October (Pride Park, Derby). Siinäpä siis Chelsean miehien edustus tauon aikana pelattavissa A-maaotteluissa. Toivotaan onnistumisia (sekä kunnossa pysymistä) kaikille. Mikel ei todennäköisesti pelaa Nigerian saaman bännin johdosta, Essien pitää edelleen taukoa maajoukkueesta ja Drogba-Kalou -kaksikkoa ei rasiteta turhaan norsujen kohdatessa Burundin. U21-tasolla Chelsean miehistä tositoimissa ovat Ryan Bertrand, Jack Cork, Michael Mancienne, Danielle Sturridge (Englanti), Fabio Borini (Italia), Jeffrey Bruma ja Patrick van Aanholt (Hollanti). Nuorempien ikäluokkien koitoksista voi taas bongata nämä nuoret lupaukset: Gaël Kakuta (Ranska U20), Josh McEachran, Aziz Deen-Conteh (Englanti U19), Milan Lalkovic (Slovakia U19), Anton Rodgers (Irlanti U19) ja Nathaniel Chalobah (Englanti U17).
|
|
|
|
|
Kepes
Poissa
|
 |
Vastaus #332 : 05.10.2010 klo 20:56:45 |
|
Jos Chelsea haluaa tosissaan triplaa tavoitella, näkisin tarpeelliseksi tammikuun siirtoikkunassa yhden puolustajan hankinnan. Terry-Alex on ollut loistava ja ennen kaikkea tiivis pari, mutta jälkimmäisen loukkaantumishistoria ei ole mairitteleva. Ei itse laadussa ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta juuri kun tälläinen loukkaantuminen esim. Alexille tulee, pystyykö muut paikkaamaan? Normaalistihan olisi vielä Carvalho, mutta puolustusrinki kapeni alkaneelle kaudelle kahdella Bellettin lähdettyä lusitaanin ohella.
Joten jos tärkeissä UCL-ratkaisupeleissä olisi Alex tai Terry poissa, niin vähiin jäävät vaihtoehdot. Ok, on Ivanovic, mutta edelleen mieltäisin serbin paikaksi oikean laitapakin. Bosingwa on tulossa, mutta mikä on taso vuoden tauon jälkeen? JOS Bosse on yhtä vakuuttava kuin debyyttikaudellaan, niin mitään ongelmaa ei ole. Ivaa vaan aina kuin tarvii topparin tontille, jossa on pelannut Terryn kanssa mukiinmenevästi. Mutta juuri tälläinen nuori, mutta tasonsa osoittanut toppari voisi olla kova sana. Ja vain siis varatoimenpiteeksi, ja jatkon kannalta kehittymään avauksen toppariksi. Omasta takaa löytyisi Bruma, joka on kuitenkin aivan liian epävarma vielä isoihin peleihin.
Eli Bosingwan esitykset erityistarkkailluun syksystä tammikuuhun ja vasta sen jälkeen ostoksille jos on tarve. Jos ei ole tarve puolustuspään hankintoihin, niin kaikki satsaukset Neymariin, joka on kiukutellut ja joutunut erimielisyyksiin Santosin kanssa.
|
|
|
|
|
Kepes
Poissa
|
 |
Vastaus #333 : 05.10.2010 klo 21:01:26 |
|
Alexilla tosiaan varmastikin paras vapaapotkutekniikka toppareista koko planeetalla. Huikeita tykityksiä mahtunut uralle Chelsean paidassa, mutta niin myös PSV:ssä
|
|
|
|
|
nubster
Poissa
|
 |
Vastaus #334 : 06.10.2010 klo 11:36:55 |
|
Jos ei ole tarve puolustuspään hankintoihin, niin kaikki satsaukset Neymariin, joka on kiukutellut ja joutunut erimielisyyksiin Santosin kanssa.
... ja juuri äskettäin paljastanut haikailevansa Chelseaan: "I'm preparing to move. I will be in a better state of mind and ready for it next time."
"There are already Brazilian players at Chelsea, Alex and Ramires. I know of Alex because he used to be at Santos although it was a while ago."
"And I played with Ramires for the national team, but I haven't had a chance to talk with him about Chelsea yet. I'm sure we will though." SkySportsin uutinen aiheesta
|
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
 |
Vastaus #335 : 06.10.2010 klo 12:12:24 |
|
Alexin nivuset paukkunut. Jonku aikaa sivussa.
|
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
 |
Vastaus #336 : 06.10.2010 klo 15:21:56 |
|
Fresh blow for BenayounChelsea and Israel star Yossi Benayoun is facing several months on the sidelines after damaging his Achilles tendon. Oli jo pääsemässä takaisin pelikuntoon ja osallistumassa EM-karsintoihin, mutta nyt tuli uusi vamma. Pari seuraavaa kuukautta mennään ilman Jussia.
|
|
|
|
|
Loordie
Poissa
Suosikkijoukkue: Deal with it
|
 |
Vastaus #337 : 06.10.2010 klo 19:08:31 |
|
Fresh blow for BenayounChelsea and Israel star Yossi Benayoun is facing several months on the sidelines after damaging his Achilles tendon. Oli jo pääsemässä takaisin pelikuntoon ja osallistumassa EM-karsintoihin, mutta nyt tuli uusi vamma. Pari seuraavaa kuukautta mennään ilman Jussia.  Aikamoinen epäonni! Todella paha isku pelaajalle 
|
|
|
|
|
Capello
Poissa
|
 |
Vastaus #338 : 06.10.2010 klo 19:15:10 |
|
Fresh blow for BenayounChelsea and Israel star Yossi Benayoun is facing several months on the sidelines after damaging his Achilles tendon. Oli jo pääsemässä takaisin pelikuntoon ja osallistumassa EM-karsintoihin, mutta nyt tuli uusi vamma. Pari seuraavaa kuukautta mennään ilman Jussia. perhana  no, onneksi sentään lampsi taitaa nyt oikeasti päästä takaisin kentille.
|
|
|
|
|
Mr.DD
Poissa
|
 |
Vastaus #339 : 09.10.2010 klo 23:52:02 |
|
Vähän tammikuun siirtospekulaatiota jos avaisisin niin Torres ja Kaka olisi enemmän kuin tervetulleita. Myös Neymar olisi varmasti hyvä hankinta, kun hänkin on avannut keskustelut mahdollisesta siirtymisestä Chelseaan.
Paskalehtien sivustoilla luki myös, että Juventus on kiinnostunut Ivanovicista. Ja haluaisi miehen riveihinsä mahdollisesti tammikuun aikana.
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #340 : 10.10.2010 klo 12:23:38 |
|
Vähän tammikuun siirtospekulaatiota jos avaisisin niin Torres ja Kaka olisi enemmän kuin tervetulleita. Myös Neymar olisi varmasti hyvä hankinta, kun hänkin on avannut keskustelut mahdollisesta siirtymisestä Chelseaan.
Paskalehtien sivustoilla luki myös, että Juventus on kiinnostunut Ivanovicista. Ja haluaisi miehen riveihinsä mahdollisesti tammikuun aikana.
Toivottavasti jäävät Ivanovicin kohdalla siirtohuhut vain huhuiksi. On sen verran tärkeä osa nyky-Chelseata.
|
|
|
|
|
mailou
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea
|
 |
Vastaus #341 : 10.10.2010 klo 14:51:21 |
|
Tuskin Chelsealla on mitään aikomusta Ivanovicista luopua kun katsoo peräpään nykytilannetta. Vahvistus puolustukseen olisi tervetullut tammikuussa, vaikka joku kokenut sotaratsu kuka on luotettava, mutta ei tarvitse peliaikaa jatkuvasti avauksessa.
|
|
|
|
|
nubster
Poissa
|
 |
Vastaus #342 : 11.10.2010 klo 08:45:10 |
|
Terry returns to Chelsea Defender out of squad with back injury. John Terry has returned to Chelsea this evening with a back injury. Terry was assessed by England medical staff on Sunday and will not be fit to play any part in Tuesday's game against Montenegro. Saatanan saatana. Toivottavasti ei mistään vakavammasta kyse.  Brumalle luvassa avauspaikka lauantaina? No joo, saa nähdä... e: Vielä ei ole siis sairasloman pituutta varmistettu.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.10.2010 klo 08:48:03 kirjoittanut nubster »
|
|
|
|
|
Kepes
Poissa
|
 |
Vastaus #343 : 11.10.2010 klo 10:43:37 |
|
Alkaa sitten näitä loukkaantumisia sadella ovista ja ikkunoista. Chelsean johto otti riskin kesällä jättäessä muutaman "citymäisen" materiaalia laajentavan pelaajan oston tulevaisuuteen. Tosin tässä Terryn tapauksessa en usko että mistään vakavammasta kyse, kun tuo selkä ollut alkukaudellakin arkana. Varotoimenpide ettei seurajoukkuepelit meni loukkaantumisen takia pilalle, toivotaan näin. Alexin poissaollessa tosiaan Bruma olisi nousemassa avaukseen, joka on esiintynyt jälleen niin epävarmasti kuin vain voi (viimeisimmässä pelissään Hollannin U21-maajoukkueessa aiheutti pari maalia rikkeillään Ukrainaa vastaan).
|
|
|
|
|
nubster
Poissa
|
 |
Vastaus #344 : 11.10.2010 klo 14:49:20 |
|
Välillä myös hyviä uutisia: Roskalehtien toimesta Juventukseen huhuiltu Ivanovic on ilmeisesti lähellä jatkosopimusta Chelsean kanssa.  Nykyinen sopimus päättyisi ensi kesänä, joten alkaa olla jo aikakin sorvata serbille jatkopaperia.
|
|
|
|
|
Coulijoe
Paikalla
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #345 : 11.10.2010 klo 17:25:55 |
|
Saatanan saatana. Toivottavasti ei mistään vakavammasta kyse.  Alkaa olemaan noita selkävaivoja pikkasen liian tiheään tahtiin Terrylläkin. ManU:n Ferdinandilla niitä on, Woodgatella muitten onkelmiensa lisäksi myöskin lantio/selkä vikoja. Upsonilla on myös tainnut olla. Eli pelottavan suurella osalla Brittitoppareista nuita alkaa olemaan. Meneekö pelityylin piikkiin vai eikö siellä saarilla osata hoitaa toppareiden vaivoja edes vähää alusta.
|
|
|
|
|
Ponsse
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, jokerit
|
 |
Vastaus #346 : 13.10.2010 klo 12:50:36 |
|
Physio roomin mukaan myös Bruma loukkaantuneena. Lisätietoa tästä?
|
|
|
|
|
nubster
Poissa
|
 |
Vastaus #347 : 13.10.2010 klo 19:15:58 |
|
Benayounilla puolen vuoden sairasloma edessä.  Israelilaisella on huomenna edessä akillesjänneoperaatio Oravan Saken toimesta. Muista loukkaantuneista Kalou ja Alex palaavat treenaamaan normaalisti ensi viikolla, kun taas mj-tehtävissä itseään loukannut Bruma on jo huomenna mukana harjoituksissa aivan normaalisti. Terryn ja Lampardin pelikunnosta ei ole tullut ainakaan vielä infoa, mutta viimeistään perjantaina selvinnee, ovatko herrat mukana Aston Villaa vastaan.
|
|
|
|
|
Kepes
Poissa
|
 |
Vastaus #348 : 13.10.2010 klo 21:10:35 |
|
Uuh. On se kumma kun lähes jokaisen uuden pelaajan Chelsea-ura alkaa loukkaantumislla. Yossi on siis koko kauden poissa laskuista, joka tekee keskikentän materiaalin nyt entistä ohkaisemmaksi. Tammikuusta on siis Chelsean osalta tulossa vilkas, kun sekä keskikenttä että puolustuspään pelaaja olisi suotava hankkia. Onneksi nykytilannetta tammikuuhun asti helpottaa lupaavia otteita herättänyt McEachran, joka voi tuurata aina tarvittaessa sekä Lampsin tervehtyminen.
Pari päivää sitten huhuiltiin että Ramiresilla olisi jotain häikkää Ukraina-pelin jälkeen, mutta toivottavasti lähde oli väärässä.
|
|
|
|
|
|
pikkupelle
|
 |
pikkupelle
Vastaus #349 : 14.10.2010 klo 15:14:25 |
|
Harmi juttu tosiaan tuo Benayonin loukkaantuminen, oli kuitenkin aloittanut joukkueessa varsin positiviisesti. Lisäksi monipuolisena pelaajana tämä loukkaantuminen vaikuttaa nyt sekä laitojen että keskustan variaatioihin. Tammikuussa on käytännössä pakko tuoda joku pelaaja sisään joukkueeseen, kun Yossin kausi on todennäköisesti kokonaan ohi.
Villa siis vastassa vieraskentällä, viime kaudella samassa ottelussa suunnilleen samoihin aikoihin tuli kuokkaan 2-1, kun kotijoukkue iski maalit erikoistilanteista. Siinä mielessä hankala ottelu, että Villalla on kyllä varsin vahva hyökkäys etenkin laitojen osalta Downingin ja Youngin muodossa, molemmat ovat myös esiintyneet varsin hyvin alkukaudesta, mitä itse olen pelejä seurannut. Viimevuotiseen tapaan pelillisesti ei kauheeta hätää pitäisi olla, kunhan erikoistilanteet tulee hoidettua kunnialla omassa päässä.
Drogba iskee pari ja Essien yhden. 0-3.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.10.2010 klo 15:17:23 kirjoittanut pikkupelle »
|
|
|
|
|
|
|
|