sammaluus
Poissa
Suosikkijoukkue: 27.10.2007-10.5.2010
|
 |
Vastaus #75 : 30.12.2010 klo 11:34:14 |
|
Ramsey avauksesta 60 minuuttia kentällä; mitään analyysiä tai näkemystä otteista ?
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #76 : 30.12.2010 klo 11:57:23 |
|
Ramsey avauksesta 60 minuuttia kentällä; mitään analyysiä tai näkemystä otteista ?
Sen mitä olen antanut itseni ymmärtää, ihan mukiinmenevästi pelasi. Forestin paremmuus tässä pelissä perustui hyvinkin pitkälti siihen, että se hallitsi selvästi nimenomaan keskikenttää. Ja tuossa hommassa nimemomaan Moussi rouhijana ja Majewski pallollisena olivat ne kaksi suurinta sankaria, joita kumpaistakin Ramsey toki hyvin säesti. Enemmänkin näkisin Ramseyn ansioksi sen sijaan, että itse olisi eilen mitenkään erityisesti loistanut sen, että miehen perusvarma pelaaminen molempiin suuntiin mahdollisti etenkin Majewskin vapauttamisen omalle mukavuusalueelleen, eli loistavien pallolisten oivallusten pariin. Ilmeisesti väsyi jonkun verran ottelun kuluessa, siksi vaihtoon jo noin aikaisessa vaiheessa. Mikä on toki täysin ymmärrettävää noinkin pitkän poissalon jälkeen. Olihan kysessä ensimäinen noinkin pitkä iltapuhde tosipelissä todella pitkään aikaan. Itse näkisin mielelläni Ramseyn jatkavan vielä lauantain Barnsley pelinkin jälkeen City Groundilla. Vaikka Forestilla keskikentälle on omastakin takaa laatutavaraa tarjolla vaikka kuinka, niin laatuahan ei ikinä voi olla liikaa. Ja sitä tässä nuorukaisessa päivän selvästi löytyy vaikka kuinka. Lieneekö Wengerkään tyytyväinen kolmessa pelissä tulleisiin 100 minuttiin + Barnsleyta vastaan tulevat minuutit, kun alunperin tarjolla oli minuutteja kahdeksassa pelissä?
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #77 : 30.12.2010 klo 14:52:39 |
|
Heittäydytäämpäs hiukan hulluttelemaan eilisen pässien teurastamisen jälijiltä ja kerrotaan muutamia siirtohuhuja:
Kelvin Wilsonin siirto Celticiin on selvää kauraa. Siirtosumma liikkuu jossain 500k:n ja 800:n välillä.
Guy Moussi on potenut jo pitkään koti-ikävää ja Moose tahtoisi palata Ranskaan. Forest ei aio miestä väkisin yrittää pitää, JOS Forest saa hankittua Darren Pratleyn City Groundille. Prately on ajautunut tällä kaudella Swanseassa sivuraiteille, eikä ole ollut enää edes mikään selvä avauksen mies, joten Swanny on tällä hetkellä huomattavasti haluukkaampi rahastamaan miehelle kuin vielä kesällä.
Joe Garnerin päivät ovat Forestissa luetut. Billy ei pidä miehestä tipan vertaa, on kuulemma huonoa seuraa muille Forestin pelaajille. Ostajaa Garnerille etsitään.
Wigan on epävirallisesti kysellyt Lee Campin perään. Näille kyselyille Forest on näyttänyt ahteria.
Nathan Tyson on yksi mahdollinen lähtijä myöskin. Billy ei ole ollut kovinkaan vakuuttunut miehen otteista, joihin huhujen mukaan on vaikuttaneet siviilielämän sotkut.
Arsenalin Jay Emmanuel-Thomas olisi yksi pontentiaalinen nimi tulopuolelle, samoin Wiganissa paitsioon jäänyt toppari Steven Caldwell.
Siinäpä sitä. Jos noille huhuille pitäisi tähtiä jaella, niin enpä uskaltaisi *** yhdellekään lätkäistä. Huhut Wilsonin ja Garnerin kohdalla omasta mielestäni ehkäpä niitä todennäköisimpiä.
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #78 : 31.12.2010 klo 18:53:04 |
|
Tervehdys vaan kaikille Forestin ystäville. Taitaapa olla ensimmäinen kerta täällä, mutta foorumin jargonin mukaan olen kyllä "aktiivinen lukija". Jatkakaa samaan malliin.  Sitä vaan tiedustelisin asiantuntijoilta, että olin itse viikolla paikalla kuumassa Derby-ottelussa City Groundilla. Loistava ottelu, ei voi muuta sanoa ja riemukkaasti "salarakas" Forest hoiti homman kotiin (raporttia reissusta matkailu-osiossa). Niin itse kysymykseen, ottelun aikana kävi kyllä varsin selväksi, että Derbyn "Juudas" Commonsia kotiyleisö ei suuremmin selkääntaputellu.  Lisätietoa tästä, ilmeisesti mies on aiemmin pelannut Forestissa ja sen jälkeen siirtynyt Derbyyn. Tästäkö kaikki vai onko taustalla vielä muutakin? Joka tapauksessa matsin nähneenä ansaitut kolme pistettä kotijoukkueelle, joka oli oikeastaan vain Derbyn 4-2-kavennusmaalin jälkeen tiukoilla koko ottelun aikana. Toivottavasti pisteputki jatkuu tästä eteenpäin ja näemme Forestin, jos ei vielä tämän kauden jälkeen, niin viimeistään lähitulevaisuudessa jälleen tasolla, jolle se kuuluu. 
|
|
|
|
TeDiPi
Poissa
Suosikkijoukkue: N.F.F.C.
|
 |
Vastaus #79 : 31.12.2010 klo 19:38:29 |
|
Olipas mukava löytää Forest asiaa. Itse olen jo monivuotinen Forest fani ja enpä ole montaa suomenmaalla tavannut. Viimevuoden tammikuussa kävin ensimmäistä kertaa paikanpäällä tsekkaamassa Forestin pelin Readingiä vastaan, jossa Camp muuten otti hienon rankun kiinni siinä pelissä. nyt on matka jälleen hommattu helmikuulle ja vuorossa Forest - Watford. kylkiäisinä myös pelit Blackpool - WH sekä liverpool - Stoke. Derby nöyryytys oli mainiota kuunneltavaa, lisää uudelle vuodelle samanlaisia näytelmiä ja nousuun.....
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.12.2010 klo 21:37:01 kirjoittanut TeDiPi »
|
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #80 : 01.01.2011 klo 00:17:40 |
|
Sitä vaan tiedustelisin asiantuntijoilta, että olin itse viikolla paikalla kuumassa Derby-ottelussa City Groundilla. Loistava ottelu, ei voi muuta sanoa ja riemukkaasti "salarakas" Forest hoiti homman kotiin (raporttia reissusta matkailu-osiossa). Niin itse kysymykseen, ottelun aikana kävi kyllä varsin selväksi, että Derbyn "Juudas" Commonsia kotiyleisö ei suuremmin selkääntaputellu.  Lisätietoa tästä, ilmeisesti mies on aiemmin pelannut Forestissa ja sen jälkeen siirtynyt Derbyyn. Tästäkö kaikki vai onko taustalla vielä muutakin? Mistäköhän sitä aloittaisi.... Commonshan siirtyi Forestiin kesällä 2004, lunastaen varsin nopeasti odotuksia joita häneen kohdistettiin, nousten aika nopeasti yhdeksi joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi. Tuo kausi 2004/05 meni Forestilta täysin vihkoon, edessä oli putoaminen League oneen. Commons oli kuitenkin ainoita valopilkkuja tuolla kaudella. Ja tahti jatkui kolmen ykkösliiga kauden aikana. Mies oli yksi ykkösliigan parhaimmista pelaajista, olkoonkin, että esitykset olivat sangen ailahtelevia. Loistavaa peliä saattoi seurata kaksi surkeaa performanssia. Miehen suosiota fanien silmissä lisäsi se, että Kris on syntyisin Nottinghamin liepeiltä Mansfieldistä ja tunnustanut aina olevansa Forest-fani henkeen ja vereen. Nousukaudella 07/08 Commons oli taas kerran isossa roolissa ja fanien silmissä yksi joukkueen kulmakiviä tulevan kauden championship-jengiä kasattaessa. Sitten tapahtuikin se, mikä nopeasti saa suuren sankarin viitan vaihtumaan suurimmaksi petturiksi, mitä maa päällään kantaa. Siirtyminen pahimman verivihollisen, tässä tapauksessa siis Derbyn, riveihin. Siirron yksityikohdista on niin montaa eri versiota, että edes lähimmäs totuutta olevan version etsiminen on täysin mahdotonta. Syyt kuitenkin sille mikä itse Derbyyn siirtymisen lisäksi Forest-faneja eniten tapauksessa kaihertaa ovat Commonsin kommentit tuolloin siirtymisen aikoihin. Mies kertoi siirron syynä olevan se, että Derbyn organisaatio on paremmalla mallilla kuin Forestin vastaava. Derbyssä hänellä olisi paremmat mahdollisuudet pelata valioliigaa lähitulevaisuudessa. (Vilkaisu parin viime vuoden sarjataulukkoihin kertoo miten tämä väite on pitänyt paikkansa) Hän kertoi myös olevansa pettynyt tapaan jolla Forest häntä kohteli; miehen sopimus loppui tuohon kauteen, eikä hänelle kuulemma ollut missään vaiheessa edes tarjottu uutta. Eipä se paljoa muuta vaadi, että joutuu sangen kovankin kohtelun kohteeksi. Asiaa ei myöskään ole auttanut miehen käyttäytyminen joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa. Eipä tainut kauhean hiljakseen maaliaan juhlia nytkään? Onhan näitä pelaajia siirtynyt A5:Sta pitkin suuntaan jos toiseenkin. Huomattavasti parempia ja nimekkäämpiäkin kuin Commons, mutta juuri nimenomaan tuo Commonsin (joidekin mielestä valheellinen) Forest-fanius lienee tässä se suurin syy miehen saamalla kohtelulle. Mukava muuten huomata, että "meitä" löytyy Suomesta lisääkin 
|
|
|
|
TeDiPi
Poissa
Suosikkijoukkue: N.F.F.C.
|
 |
Vastaus #81 : 01.01.2011 klo 11:33:48 |
|
Olipas mukava löytää Forest asiaa. Itse olen jo monivuotinen Forest fani ja enpä ole montaa suomenmaalla tavannut. Viimevuoden tammikuussa kävin ensimmäistä kertaa paikanpäällä tsekkaamassa Forestin pelin Readingiä vastaan, jossa Camp muuten otti hienon rankun kiinni siinä pelissä. nyt on matka jälleen hommattu helmikuulle ja vuorossa Forest - Watford. kylkiäisinä myös pelit Blackpool - WH sekä liverpool - Stoke. Derby nöyryytys oli mainiota kuunneltavaa, lisää uudelle vuodelle samanlaisia näytelmiä ja nousuun.....
Vuosi on vaihtunut ja heti kättelyssä pääsee jännittämään jatkuuko kotitaika City Groundilla. Tänään Tudgay/Earnshaw kaksikko kärjessä tekee tuhojaan. Tudgayllä ihan simppeli aloitus punapaidoissa, 2 peliä 3 kassia. Toivottavasti iltasella saa soittaa useaan kertaan The Fratelliksen Chelsea Daggeria... http://www.youtube.com/watch?v=sEXHeTcxQy4Mistä kumpuaa Tricky Treen huima Forest tietoisuus? Upeata luettavaa, kerta kaikkiaan. Hieman on hakusessa kappale jota fanit hoilottaa ennen peliä sekä pelin jälkeen. olen yrittänyt googlettaa ja onhan sieltä paljon löytynytkin, mutta se just on kateissa. Jospa täältä löytyisi tietoa/vinkkiä. Tudgay now hopes he can complete a permanent move. "I am enjoying my football and I don't want to go back to Wednesday to sit on the bench," he said. poju tykkää pelata Tysonin ja Earnshawin kanssa kovasti. Toivottavasti saadaan äijä ihan omaksi asti. We All Agree, Nottingham Forest Are Magic......
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.01.2011 klo 12:30:47 kirjoittanut TeDiPi »
|
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #82 : 01.01.2011 klo 13:04:44 |
|
Hieman on hakusessa kappale jota fanit hoilottaa ennen peliä sekä pelin jälkeen. olen yrittänyt googlettaa ja onhan sieltä paljon löytynytkin, mutta se just on kateissa. Jospa täältä löytyisi tietoa/vinkkiä.
We All Agree, Nottingham Forest Are Magic......
Jos tätä "nottingham forest are magicia" tarkoitat, niin tarkkaa alkuperää en tiedä. Sävelhän on hyvin yleinen. Muistan kuulleeni Meksiko 86 kisoissa tällä sävelellä jonkun ihan oikeankin biisin. Linkin alussa n 15 sekuntia tuota hoilausta. http://www.youtube.com/watch?v=GmVTq8nKiTgTämähän on se mitä koko City Ground räjähtää laulamaan juuri ennen ottelun alkua. http://www.youtube.com/watch?v=nYhTye_A9H0Tässä näytettä paikan päältä http://www.youtube.com/watch?v=JBGB0SrOYx4Mistä kumpuaa Tricky Treen huima Forest tietoisuus?
Huimasta tietoisuudesta en menisi puhumaan, jonkun verran toki myönnän tietäväni  Johtunee suurimmaksi osaksi siitä, että kaippa seurasta nimeltä Nottingham Forest on tullut normaalin "mieshuoraamisen" lisäksi jokun sortin harrastus. On tullut luettua seuraan liittyvää kirjallisuutta jonkun verran, nuohottua netin saloja suurella mielenkiinnolla ja muutenkin pidettyä silmät ja korvat auki aina kun jotain Forestiin liittyvää on tullut vastaan. Kyse on siis nykysin jo enemmänkin harrastuksesta kuin pelkästä fanittamisesta. Eikä varmasti tarvitse teille kohtalotovereille vakuutella kuinka mukavasta, mutta niin kuluttavasta harrastuksesta voikaan olla kysymys 
|
|
|
|
CC
Poissa
|
 |
Vastaus #83 : 01.01.2011 klo 13:57:00 |
|
Oh, Commons is a judas, he said he was Red, and then he said he'd rather be a sheep shagger instead. He Wobbles down the left wing, he wobbles down to right. He'll newer play for us again, cos he is fucking shite! http://www.youtube.com/watch?v=zNe9PqZYPv4&feature=relatedtossa 1.38 kohdalta alkaa
|
|
|
|
CC
Poissa
|
 |
Vastaus #84 : 01.01.2011 klo 17:06:49 |
|
Kolme muutos derby pelin avauksesta. Camp - Gunter,Morgan,Chambers,Cohen - McCleary,Moose,Raddy,Lewis - Earnie ja Tudgay kärjessä Bertrand,Ramsey ja Tyson sivussa
|
|
|
|
|
TeDiPi
Poissa
Suosikkijoukkue: N.F.F.C.
|
 |
Vastaus #86 : 01.01.2011 klo 17:41:18 |
|
Kolme muutos derby pelin avauksesta. Camp - Gunter,Morgan,Chambers,Cohen - McCleary,Moose,Raddy,Lewis - Earnie ja Tudgay kärjessä Bertrand,Ramsey ja Tyson sivussa
Bertrand pikkanen menetys, mut keskikenttä hoitaa. Lewisilla jos hyvä päivä ni onnistumisia tärkeitä tulee kyllä. kärkipari mitä mainioin, ja alkaa jo parin pelin jälkeen sävel löytyä. Mikäs pool apu Anderssonilla on ku ei enää avaukseen kelpaa? Erittäin tärkeitä pisteitä/pistettä ottaa midlesborough leedsiltä Forestin kannalta.
|
|
|
|
CC
Poissa
|
 |
Vastaus #87 : 01.01.2011 klo 18:57:58 |
|
Eka jakso ei liikoja lupaile. 45jäljellä ja ainakin itse haluaisin pässit pelissä loistaneen tysonin kehiin.
|
|
|
|
TeDiPi
Poissa
Suosikkijoukkue: N.F.F.C.
|
 |
Vastaus #88 : 02.01.2011 klo 21:46:24 |
|
A Ramsey, toivottavasti saa avuskokoonpanon paikan huomiseen vikaan koitokseen. Traktorimiehet ei helppo pala ollenkaan. Tasaisia vääntöjä jo pitkältä. Toivottavasti Davis on saanut potkittua jätkiin hieman eloa, ja jättäis sen julkisuudessa höpöttämisen kotitaian pitämisestä vähemmälle. kyllä pelko kotipeleistä menee jokaisen kaaliin jo vähemmästäkin. Barnsley pelin kooste jo pelkästään oli kauheata katsottavaa. kuuntelukin oli jätettävä kesken kunnes alko taas tapahtumaan. Omasta mielestäni Smith vois saada myös hieman peliaikaa. Hyviä pelejä alla kaudelta 2008/09. Alkaa jähmettyy.... Ehkä tolppien välissä FA prestonia vastaan?
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #89 : 03.01.2011 klo 11:27:19 |
|
Toivottavasti Davis on saanut potkittua jätkiin hieman eloa, ja jättäis sen julkisuudessa höpöttämisen kotitaian pitämisestä vähemmälle. kyllä pelko kotipeleistä menee jokaisen kaaliin jo vähemmästäkin. Näitä heikkoja esityksiä tulee kotonakin aina välillä, sille ei mahda mitään. Osoittivatpahan taas kovaa tahtoa ja luonnetta punnertamalla tasoihin kahden maalin takaa. Omasta mielestäni taas Billy ja kaikki muutkin saavat puhua tuosta kotitaiasta vaikka enemmänkin julkisuudessa. Paineen alla ne timantitkin hioutuu. Ja jossei pienen paineen alla pysty kotona pelaamaan ns. "normaalilla tasolla" on turha haaveillakaan mistään nousukahinoista, noususta puhumattakaan. Vieraspeleihin pitäisi ruveta saamaan joku tolkku. Sen verran surkeaa ja munatonta lammastelua on tälläkin kaudella vierasmatsit pääosin olleet. Mikä piru siinä voi olla niin vaikeaa lähteä vieraisiin edes yrittämään pelaamaan heti alusta, eikä vasta sitten kun ollaan tappiolla? Kotonaan kun miltei jokainen poppoo lähtee pelaamaan, eikä jarruttelemaan. Ja nimenomaan pelaavia joukkueita vastaan Forest on ollut ja tulee olemaan vahvoilla. Pelkästään puolustavien ja jarruttelevien kanssa ollaankin sitten oltu vaikeuksissa. Omasta mielestäni Smith vois saada myös hieman peliaikaa. Hyviä pelejä alla kaudelta 2008/09. Alkaa jähmettyy.... Ehkä tolppien välissä FA prestonia vastaan?
Smithin tilanne ei ole muuttunut loppukesästä oikeaan mitenkään. Käsittääkseni Smithillä on edelleenkin lupa poistua ilmaiseksi seurasta, heti kun mies agentteineen löytää sopivan uuden työnantajan. Syksyllähän Smith kävi mm. West Hamin testattavana, mutta sen suurempaa kiinnostusta ei sieltä suunnalta kuulunut. Kyllähän Smith edelleen ihan hyvän tasoinen vahti on, joten ihme on, jossei miehelle jostain päin kysyntää löydy. Mahdollista toki on, että Davies Smithin maalipuiden väliin tuossa Cupin pelissä laittaa, mutta kyseessä ei tule olemaan mikään muu syy kuin lepoajan antaminen Campille. Marras-joulukuussa Smith istui penkilläkin vain ja ainoastaan siitä syystä, että nuori Karl Darlow on ollut loukkaantuneena. Surullista miten pieni osa idiootteja faneja voi tuhota pelaajan itseluottamuksen näinkin pahasti. Smithän kuitenkin teki vasta viime talvena uuden jatkosopimuksenkin.
|
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #91 : 03.01.2011 klo 16:24:58 |
|
Toivottavasti fiilis on vielä sama pelin jälkeenkin  Kiitos linkistä.  Itse elin jotenkin siinä tiedossa, että ainakaan Ipswich - Forest ei olisi ollut telkkupeli Englannissa. Joten näkemättä olisi jäänyt meikäläiseltä tämä nautinto/kärsimys.
|
|
|
|
TeDiPi
Poissa
Suosikkijoukkue: N.F.F.C.
|
 |
Vastaus #92 : 03.01.2011 klo 20:35:37 |
|
Toivottavasti fiilis on vielä sama pelin jälkeenkin  Kiitos linkistä.  Itse elin jotenkin siinä tiedossa, että ainakaan Ipswich - Forest ei olisi ollut telkkupeli Englannissa. Joten näkemättä olisi jäänyt meikäläiseltä tämä nautinto/kärsimys. Upeat kolme pistettä. Nyt taistelutahto kohdillaan.Camp keräsi plussat tälle illalle muutamilla hyvillä torjunnoilla. Moussi/Morgan kovaa duunia koko peli. Mukana niin hyvässä että pahassa. Champers illan miinusrohmu epävarmalla toiminnalla. Sekoilua harhasyöttöjä päättömiä avauksia sekoilua. Hymyä huulille toi aloitusmarssin aikana selkeänä näkynyt pituusero Fulopin ja Campin kesken. Camp hävisi sen taiston pään mitalla. Mahtoiko Norris enää kovan pallotällin jälkeen tietää millä kentällä oli. Oli aika rajun näköinen tilanne, mutta onneksi omille jaloille lopulta. Aaronin Finaali nyt ei jättänyt käteen kuin yhden hienon avauksen. Ekan puolikkaan Aaron oli aivan kateissa. Välillä piti ihan etsimällä etsiä onko Aaron kehissä. Toka puoli jo pikkasen parempaa Aaronin kannalta. Kiitos Aaronille ja hyvää jatkoa....
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #93 : 04.01.2011 klo 11:06:08 |
|
Kiitos linkistä.  Itse elin jotenkin siinä tiedossa, että ainakaan Ipswich - Forest ei olisi ollut telkkupeli Englannissa. Joten näkemättä olisi jäänyt meikäläiseltä tämä nautinto/kärsimys. Jäipähän ilo ennen aikaiseksi.  Eihän typerä voorumisti osannut älytä, että briteissä oli eilen bank holiday-päivä. Ja kierros pelattiin siis aikaisemmin kuin normaalit arkipelit. Vanhasta muistista rupesin siis puoli kymmenen maissa streameja virittelemään ja siinä samalla huomasin, että pelihän on jo pelattu. Kyllä kismitti!! Lopputulos toki lievittää tuskaa, mutta oishan toi ollut kiva katsoakin.
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #94 : 05.01.2011 klo 18:53:31 |
|
Tudgayn siirto sinetöitiin tänään http://www.nottinghamforest.co.uk/page/NewsDetail/0,,10308~2258940,00.html. Findleyn odottaa työlupaa. Viikko pari tuohon mennee. Julian Bennett ja Joe Garner palasivat lainoiltaan Forestiin. Näkisin jopa ihan mahdollisena, että Bennett saattaisi loytää jopa itsensä kentältäkin. Bertrand siis myös palannut Chelseaan. Miehen jatkosta City Groundilla, joko uuden lainan muodossa tai ostamalla, neuvotellaan. Berty vain on tositoimista sivussa loukkaantumisen takia viikon pari, joten joka tapauksessa Forest on tuon ajan ilman miehen palveluksia. Tässä kohtaa Bennett saattaisi hyvinkin tulla kysymykseen paikkaajana, jossei sitten Palace ole kiinnostunut miestä ostamaan. Ipswichissähän tuolla paikalla pelasi, ihan mukavasti, Joel Lynch. Garnerin tulevaisuuden Forestissa pelkään olevan takanapäin.Tuleva seura ei kuitenkaan ole Huddersfield, jossa mies syksyn vietti, ei ole tiettävästi halukas miestä hankkimaan. Vaikka siellä Garnerin esityksiin muuten oltiinkin tyytyväisiä, ei yhden maalin tehnyt hyökkääjä ole sitä, mitä Terrierit tällä katsoo tarvitsevansa.
|
|
|
|
TeDiPi
Poissa
Suosikkijoukkue: N.F.F.C.
|
 |
Vastaus #95 : 05.01.2011 klo 19:57:10 |
|
Tudgayn siirto sinetöitiin tänään http://www.nottinghamforest.co.uk/page/NewsDetail/0,,10308~2258940,00.htm . Findleyn odottaa työlupaa. Viikko pari tuohon mennee.
Julian Bennett ja Joe Garner palasivat lainoiltaan Forestiin.
Näkisin jopa ihan mahdollisena, että Bennett saattaisi loytää jopa itsensä kentältäkin. Bertrand siis myös palannut Chelseaan. Miehen jatkosta City Groundilla, joko uuden lainan muodossa tai ostamalla, neuvotellaan. Berty vain on tositoimista sivussa loukkaantumisen takia viikon pari, joten joka tapauksessa Forest on tuon ajan ilman miehen palveluksia. Tässä kohtaa Bennett saattaisi hyvinkin tulla kysymykseen paikkaajana, jossei sitten Palace ole kiinnostunut miestä ostamaan. Ipswichissähän tuolla paikalla pelasi, ihan mukavasti, Joel Lynch.
Garnerin tulevaisuuden Forestissa pelkään olevan takanapäin.Tuleva seura ei kuitenkaan ole Huddersfield, jossa mies syksyn vietti, ei ole tiettävästi halukas miestä hankkimaan. Vaikka siellä Garnerin esityksiin muuten oltiinkin tyytyväisiä, ei yhden maalin tehnyt hyökkääjä ole sitä, mitä Terrierit tällä katsoo tarvitsevansa.
Tudgayn jatko mainio uutinen.
|
|
|
|
CC
Poissa
|
 |
Vastaus #96 : 06.01.2011 klo 16:15:15 |
|
Bennettiä voitaisiin kokeilla kun Bertrand poissa, mun mielestänä olisi ansainnut paikan siihen. Garnerista itse pidän mut Billy ei ja melko varmasti Garner jatkaa matkaa ehkäpä tuonne Exeteriin.
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
 |
Vastaus #97 : 07.01.2011 klo 23:08:00 |
|
Wilson lähtee sitten Celticiin. Mutta vasta kesällä. http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/c/celtic/9349975.stmNyt sitten sitä Kelviniä vaan pelaamaan perkele soikoon, kun tämä asia on saatu pois päiväjärjestyksestä. Bertrandin jatko mutkistuu jonkun verran. Ancelotti haluaa kuulemma katsastaa miehen harjoituksissa ennen kuin päättää mitä miehelle tekee.
|
|
|
|
CC
Poissa
|
 |
Vastaus #98 : 08.01.2011 klo 17:20:57 |
|
Ei mahtunut Wilson edes penkille Preston pelissä. Eikä myöskään Bennett tai Garner. Viime peliin (Ipswich) kaksi muutosta Ramsey ja Tyson pois, Lewis ja Earnie avukseen. Toivotaan että ancelotti ymmärtää lainata Bertrand meille ,jos Italiaano edes kauaa Chelskissä enää vaikuttaa. Itse kyllä antaisin Promotion kauden pelaaja Bennetille edes mahdollisuuden ja tänään olisi sen voinut tehdä.
|
|
|
|
TeDiPi
Poissa
Suosikkijoukkue: N.F.F.C.
|
 |
Vastaus #99 : 08.01.2011 klo 21:18:01 |
|
Ei mahtunut Wilson edes penkille Preston pelissä. Eikä myöskään Bennett tai Garner. Viime peliin (Ipswich) kaksi muutosta Ramsey ja Tyson pois, Lewis ja Earnie avukseen. Toivotaan että ancelotti ymmärtää lainata Bertrand meille ,jos Italiaano edes kauaa Chelskissä enää vaikuttaa. Itse kyllä antaisin Promotion kauden pelaaja Bennetille edes mahdollisuuden ja tänään olisi sen voinut tehdä.
Upea voitto jälleen. Ancelotti katsastaa muutaman treenin Bertrandia, ja sen pohjilta päättää kaverin jatkosta. Jossain olin näkevinäni että joku muukin chämppärijengi oli kiinnostunut Bertrandista, mut nyt en mee varpiks sanomaan. Goldrick ei minun mielestäni ole vakuuttanut laisinkaan. Onneksi Tudgayn kanssa soppariin päästiin. Kyllä Wilsonia voisi ehdottomasti käyttää ja tarvettakin on, jos vaan paikat on kunnossa. Mielestäni Wilson on vielä puolikuntoinen, ja oli hyvä hetki lepuuttaa. Erittäin tyytyväinen illan koitokseen ja taas pojat pelas sen 90 ja risat eli loppuun asti. Hyvältä näyttää
|
|
|
|
|
|