PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #400 : 26.10.2010 klo 18:45:49 |
|
Siis kuka noita pelaajia on edes myymässä tammikuussa. Se, että sopparit loppuvat, ei merkitse sitä, että pelaajat myydään. Gattuso varmastikin voisi jatkaa seurassa peliuran jälkeen, samoin uskon Seedorfistakin. Ja myynti tammikuussa ei todellakaan tuo mitään rahaa pahemmin kassaan, säästö tietenkin on mittava, mutta eipä noita pelaajia pois voi laittaa ja ostaa sama määrä uusia. Muutenkin Seedorf, Ambrosini, Gattuso ja Pirlo ovat Milanin selkärankaa, joskin päivitettävää sellaista, ei noita pelaajia voi tammikuussa mennä myymään, varsinkin jos tapellaan mestaruudesta. Hieman levotonta on tämä juttu tällä hetkellä. En tarkoita, että nuo pelaajat kuuluisivat ideaalitilanteessa siihen rooliin, jossa he nyt ovat, eli korvaamattomia lähes. Kuitenkin on muistettava, että aika paljon Milania kytkeytyy noihin pelaajiin ja heitä ei noin vain tammikuussa myydä. Joku uusi ukko sinne pitää saada, mutta edelleenkin puolustukseen. Flamini ja Boateng menevät hyvin tällä ylimenokaudella, jonka jälkeen voidaan sitten Bigliaa tai Polia koittaa alkaa jahtaamaan. Toppariksi sinne vaaditaan nimimies Silvan vierelle ja laidalle varsinkin, siellä se akuutein tilanne on.
Jospa voidaan noiden ikonien poistamisesta puhua hieman myöhemmin, kesken hyvän kauden se on turhaa. Yhdyn täysin Nastyn sanoihin.
|
|
|
|
|
Jykä
Poissa
|
 |
Vastaus #401 : 26.10.2010 klo 19:40:41 |
|
No kyllä itse ainakin kaikista nuista haluaisin eroon, ehkä Pirlon voisi jättää joukkueeseen ja kyllä ainakin tässä vaiheessa jotenkin siltä tuntuu että kaikkia nuita Milan ei saa myytyä tammikuussa, onhan iso kysymys myös se että miten hyviä kyseisten pelaajien korvaajat ovat ja sopivatko he Milanin taktiikkaan. todellisuuden taju missä pelaa? nyt tainnu mennä manegerointipelit ja oikea elämä sekaisin..
|
|
|
|
|
Kermaperunat
Poissa
|
 |
Vastaus #402 : 26.10.2010 klo 23:13:29 |
|
Toivotaan, että se Robinho oikeesti heräilee. Samansuurusella summalla kun liikku kesällä myös Özil ja Hernanes. Ei liene epäselvää, että kumpi tahansa olis ollu kovin tervetullu joukkueeseen. Tai no joo, en tiedä oliko Özil koskaan edes kiikarissa, mutta kyllähän Hernanesista puhuttiin jo varmaan pari vuotta mahdollisena hankintana. No, Silvio maksaa, niin Silvio saa tuoda jengiin omia lemppareitaan.
|
|
|
|
|
2^16
Poissa
Suosikkijoukkue: Conconi & Ferrari
|
 |
Vastaus #403 : 27.10.2010 klo 08:57:21 |
|
Pirlon lopettaessa ongelmat vasta alkavatkin. Italian maajoukkueella ainakin. Silviohan voi aina ostaa pätevän korvaajan, tai todennäköisemmin jonkun sirkustemppuja neppailevan brassin.
|
|
|
|
|
El-gordo
Poissa
|
 |
Vastaus #404 : 27.10.2010 klo 12:29:10 |
|
Toivotaan, että se Robinho oikeesti heräilee. Samansuurusella summalla kun liikku kesällä myös Özil ja Hernanes.
özilin siirrossa oli kuules bonareita toisen 15 millin edestä
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #405 : 27.10.2010 klo 13:26:39 |
|
Robinhon hankinta oli hyvä investointi ihan tähänkin hetkeen, mutta erityisesti tulevaisuuteen. Silvion Ronaldinhon fanittamisella voi olla vaikutuksensa, mutta uskoisin Binhon ottavan Dinhon paikan rather sooner than later. Mielenkiintoista nähdä miten sen Ronaldinhon jatkosopimuksen kanssa nyt käy. Toivottavasti sitä palkkaa saadaan hilattua selvästi alaspäin, sillä mitään "pakko saada nimi alle mihin hintaan hyvänsä" -tilannetta tässä ei ole. 4-5 miljoonaa maksimissaa tassuun ja vuoden päästä lihoiksi jonnekin aavikolle tai jenkkeihin.
|
|
|
|
|
Apolloni
Poissa
|
 |
Vastaus #406 : 27.10.2010 klo 14:43:21 |
|
Arriva la conferma: Milan su Funes Mori, c'è stato l'incontro www.milannews.itMitä tuo tarkoittaa? Kellään lisätietoa tästä?
|
|
|
|
|
Kermaperunat
Poissa
|
 |
Vastaus #407 : 27.10.2010 klo 16:09:50 |
|
Ton otsikon takaa löytyvä uutinen kääntyy googlella näin The technical director of AC Milan, Ariedo Braida, said it plainly, the Rossoneri like Funes Mori River Plate. To learn more Tuttomercatoweb reached the market consultant of Argentine club, Barend Krausz, which has shed light on the affair: "I can confirm that there was a meeting between AC Milan and agents Funes Mori. The player and not a little like the Rossoneri, but in any case who wants Funes Mori also has to deal with the plight of the River standings, which hardly will deprive the player, which among other things the company did not intend to do in January while June is when they can speak. I also show that there is also Mori Funes on Barcelona, who observed a long time. " Eli uutinen lienee se, että Milan on neuvotellu Riverin Rogelio Funes Morista.
|
|
|
|
|
jonas94
Poissa
Suosikkijoukkue: FCB & HIFK
|
 |
Vastaus #408 : 29.10.2010 klo 22:19:23 |
|
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #409 : 29.10.2010 klo 23:08:36 |
|
özilin siirrossa oli kuules bonareita toisen 15 millin edestä
Lähde?
|
|
|
|
|
tevez-aguero
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan, Zenit, KuPS
|
 |
Vastaus #410 : 31.10.2010 klo 17:26:36 |
|
Dinho on ollut samanlainen kuin viime kaudella. Loistaa pieniä vastaan erityisesti kotona, mutta vastuksen ja merkkauksen tiukentuessa häviää taustalle. Käyttökelpoinen, muttei ratkaiseva pala kovimmissa matseissa.
Tuli vaan tuosta mieleen että miten paljon hyötyä loppujen lopuksi Ronaldinhosta Ac Milanille on ollut, Barcassa hän loisti useaan otteeseen mutta loppuvaiheessa alkoi ilmetä kaikenlaisia ongelmia siellä ja ainakin biletys putki jäi päälle. Itse toivon uutta sopimusta vaikka minusta Ronaldinho ei ole ollut siinä iskussa Milanin paidassa missä hän oli Barcan aikoinaan mutta toivottavasti vielä löytyisi se kipinä häneltä. Ronaldinho on suuri pelaaja ja ymmärtäähän sen miksi Milan hänet aikoinaan halusi mutta oliko se hankinta sittenkin riski vaikka silloin Dinho olikin ehkä jopa maailman paras.
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #411 : 31.10.2010 klo 17:34:32 |
|
Ei Dinhosta ikimaailmassa enää tule niin hyvää pelaajaa, mitä oli Barcelonassa parhaimmillaan. Varsin hyvän edun Milan kuitenkin hänestä saa, jos mies saa motivaation kohdalleen, vaikka fakta onkin, että ailahtelevuutta tulee otteissa olemaan. Viime kaudella Dinho oli Milanin parhaimmistoa, ellei jopa paras, kun pelejä katselin.
|
|
|
|
|
kluru
Poissa
|
 |
Vastaus #412 : 31.10.2010 klo 17:35:51 |
|
Viime kaudella Dinho oli Milanin parhaimmistoa, ellei jopa paras, kun pelejä katselin.
Milanin viime kauden paras pelaaja selkeällä erolla muihin.
|
|
|
|
|
tevez-aguero
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan, Zenit, KuPS
|
 |
Vastaus #413 : 31.10.2010 klo 17:52:55 |
|
Ei Dinhosta ikimaailmassa enää tule niin hyvää pelaajaa, mitä oli Barcelonassa parhaimmillaan. Varsin hyvän edun Milan kuitenkin hänestä saa, jos mies saa motivaation kohdalleen, vaikka fakta onkin, että ailahtelevuutta tulee otteissa olemaan. Viime kaudella Dinho oli Milanin parhaimmistoa, ellei jopa paras, kun pelejä katselin.
Dinho on ollut tosiaan ihan hyvä Milanissa ei sillä vaikka Barcassa olikin miehenä parhaimillaan, mutta eikö sen ailahtelevuuden pystyisi jotenkin "kenties" pysäyttämään ja motivaationsakin saamaan takaisin vai onko sellainen Ronaldinholle ylitse pääsemätön mahdollisuus?.
|
|
|
|
|
tevez-aguero
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan, Zenit, KuPS
|
 |
Vastaus #414 : 03.11.2010 klo 23:55:03 |
|
UEFA CHAMPIONS LEAGUE matsi AC Milan vs Real Madrid päättyi lopputulokseen 2-2, Higuein pisti Realin johtoon 45 minuutilla Milan tuli tasoihin 68 minuutilla Filippo Inzaghi maalilla joka tuli kentälle vaihdosta hieman ennen maalia, Filippo iski Milanin johtoon 78 minuutilla ja Real tuli tasoihin ottelun lisäajan (90+3) puolella. Lohko tilanteen kannalta tasapeli ei ollut huono sillä Milan jatkaa lohkossa toisena yhden pisteen erolla kolmantena olevaan Ajaxiin. Silvio Berlusconi haluaa Alessandro Del Pierron lopettavan uran AC Milanissa http://www.goal.com/en/news/10/italy/2010/11/03/2196836/silvio-berlusconi-milan-have-made-an-offer-for-juventus-ace
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.11.2010 klo 23:58:23 kirjoittanut tevez-aguero »
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #415 : 04.11.2010 klo 00:13:15 |
|
 Pippolle täältä  Kuka vitun Zlatan....
|
|
|
|
|
R08
Poissa
|
 |
Vastaus #416 : 04.11.2010 klo 00:13:49 |
|
Huikea hessu Silvio, linjasta ei luovuta! Kaikki vaan loppu-uraa laskettelemaan Milanossa.
|
|
|
|
|
Master JL
Poissa
Suosikkijoukkue: Juventus
|
 |
Vastaus #417 : 04.11.2010 klo 00:25:56 |
|
Huikea hessu Silvio, linjasta ei luovuta! Kaikki vaan loppu-uraa laskettelemaan Milanossa.
Etkai tosissasi luule, että Del Piero Milanoon siirtyisi ??
|
|
|
|
|
|
|
|
|
BandW
Poissa
Suosikkijoukkue: Lena Oberdorf, Pedri
|
 |
Vastaus #420 : 04.11.2010 klo 04:14:50 |
|
Ei kyllä nyt haettiin Zlatan Muslimovićia? http://fi.wikipedia.org/wiki/Zlatan_Muslimovi%C4%87Perus Silviota? Goalilla ei vielä päiväkiintiö täynnä? Aina voi toki koittaa, mutta no change in hell.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.11.2010 klo 04:18:01 kirjoittanut BandW »
|
|
|
|
|
Tatsi
Poissa
|
 |
Vastaus #421 : 04.11.2010 klo 09:07:46 |
|
Mitä käyttöä Floppi-Robinholla on kun Pippo löytyy penkiltä?
|
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #422 : 04.11.2010 klo 09:32:45 |
|
Tuloksena hyvä ja lohkossa muutenkin meni nappiin, kun Auxerre voitti Ajaxin ja näin ollen Ajax jäi vielä taakse ja nyt kotipeli Ajaxia vastaan antaa tähän hyvän sauman pitää se takana ja Auxerre vieraissa, paha, joskin mahdollinen ja jatkopaikka näin ollen mukavasti omissa käsissä.
Europelit ja Pippo sopivat nätisti yhteen ja siitä taas kerran osoitus. Peli oli Milanilta paljon parempi, kuin vieraspeli, joskin edelleen paljon menetetään palloa pahoilla paikoilla. Yksi mikä pisti silmään on Boatengin suht huono syöttötyöskentely, josta eilen tuli oikein hyvä esimerkki. Huono passi, katko, Di Marialle pallo ja 0-1. Mitä dynaamisuudessa ja liikkeessä saadaan, se pallollisessa pelaamisessa kenties himan menetetään.
Gattuso oli todellakin illan onnistujia ja varsinkin Realin kaltaisia joukkueita vastaan Ringhion duuni on parhaimmillaan. Edelleenkin elää varsinkin Suomessa visusti se mielikuva jostain sekopäisestä rappaajasta, vaikka Gattuso on Milanin keskikentän kenties fiksuin jalkapalloilullisesti. Uskomattoman hyvä peliäly mitä tulee syöttölinjojen katkomiseen, pallottomaan työhön ja oikea-aikaiseen prässiin. Olen edelleen sitä mieltä, että Gattuso nähdään Milanin penkillä puku päällä lähitulevaisuudessa, kenties jo Allegrin jälkeen. Gattuso on italialaisen koulukunnan parhaita tuotoksia mitä tulee taktiseen pelaamiseen. Gattusolla on paljon annettavaa valmennuspuolella ja luulisi motivoinnin ja uskottavuudenkin olevan miehen vahvuuksia. Kuulemme hänestä vielä ja tähtäinhän on Gattusolla niinkin alhainen, kuin Azzurrien päävalmentaja. Monihan italialainen huippuvalmentaja on juurikin keskikentällä marinoitunut Mediano, joka sitten vaalii näitä peri-italialaisia jalkapalloperinteitä.
Sen vain huomaa, kun Silva on kentällä. Joko Nasty on valmis nostamaan hänet Franchise-pelaajaksi. Hienoa, että Zlatan sai tulitukea Pippolta ja itse asiassa todella hienoa, että Allegri pystyy peluuttamaan näitä samaan aikaan. Olisi hienoa joskus alusta asti nähdä tämä kuvio, eikä vasta pelin edetessä.
|
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #423 : 04.11.2010 klo 12:41:09 |
|
Sen vain huomaa, kun Silva on kentällä. Joko Nasty on valmis nostamaan hänet Franchise-pelaajaksi. Hienoa, että Zlatan sai tulitukea Pippolta ja itse asiassa todella hienoa, että Allegri pystyy peluuttamaan näitä samaan aikaan. Olisi hienoa joskus alusta asti nähdä tämä kuvio, eikä vasta pelin edetessä.
Ehdottomasti. Alkaa pikku hiljaa kiilata Nestan ohi nokkimisjärjestyksessä, sillä Sandron otteissa on viime aikoina ollut havaittavissa pientä lipsumista. Ison osan pelistä dominoi, mutta pienien tai vähän isompienkin virheiden määrä on kasvanut viime aikoina. Abate oli muuten eilen ihan hyvä.
|
|
|
|
|
jonas94
Poissa
Suosikkijoukkue: FCB & HIFK
|
 |
Vastaus #424 : 04.11.2010 klo 23:03:45 |
|
Dinho on ollut tosiaan ihan hyvä Milanissa ei sillä vaikka Barcassa olikin miehenä parhaimillaan, mutta eikö sen ailahtelevuuden pystyisi jotenkin "kenties" pysäyttämään ja motivaationsakin saamaan takaisin vai onko sellainen Ronaldinholle ylitse pääsemätön mahdollisuus?.
Toivon että Mano Menezesin soitto Ronaldinholle takaisin Brasilian paitaan nostaisi El Magicon motivaatiota..
|
|
|
|
|
|
|
|