100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
: 16.08.2010 klo 16:33:49 |
|
 Uudelle kaudelle Leverkusen lähtee vahvistettuna vuosituhannen vaihteen tienoon tähtipelaajallaan Michael Ballackilla, joka palasi Münchenissä ja Chelseassa vietettyjen vuosien jälkeen Bayerin ristin alle.Kokeneesta ja mainiosta 33-vuotiaasta keskikentäpelaajasta on varmasti vielä iloa. Ehkäpä mies saavuttaa juuri Leverkusenissa uransa ensimmäisen Eurocupin voiton, joka on usein ollut jo hilkulla. Ballackia ja Kusenia yhdistääkin tietty kakkoseksijääminen. Viime kausi oli, kuten sitä edellinenkin, kauden ensimmäisen puoliskon osalta huikea. Talvitauon jälkeen homma ei sitten sujunutkaan enää samaan tahtiin, kun muut joukkueet varmasti ylsivät huippusuorituksiin jo tutuksi tullutta leverkusenilaisryhmää vastaan. Rolfesin ikävä loukkaantuminenkin oli paha juttu. Heynckesin ensimmäisestä kaudesta jäi käteen neljäs sija sekä paikka Eurooppaliigaan. Nuoria ajettiin sisään kiitettävästi Juppin alla. Kaplan, Reinartz, Schwaab, Bender... Uuteen kauteen lähdetään muutamin vahvistuksin Ballackin lisäksi. Kroatiasta hankittiin nuori Domagoj Vida puolustukseen. Hanno Balitsch siirtyi Hannoverista luultavasti täytemieheksi keskikentälle. Sidney Sam on taidokas hyökkäävä keskikenttä, joka saanee jonkin verran peliaikaa laidoilla. Tanskasta poimittiin nuoti juuttikärki Jörgensen, joka on tehnyt pari maalia harjoitusotteluissa. Paikat:Maalissa Adler on liigan eliittiä. Loukkaantumisiinkin on valitettavasti jo totuttu, mutta maalivahdiksi erittäin nuori Giefer on korvannut ihan mukiinmenevästi. Kokenut Bobel ja nuori Fernandez ovat muut varavahdit. Laidoille puolustuksen neljän ketjuun löytyy laatua. Castro ja Kadlec, sekä penkillä Schwaab, Vida ja Sarpei. Vidaan en vielä luota kovinkaan paljon. Se mitä olen nähnyt harkkamatseissa ei vakuuta. Toppareina olivat viime kaudella ykkösmuodostelmana Friedrich-Hyypiä, mutta virhealtis Friedrich on spekulaatioissa menettämässä paikkansa Reinartzille. Heynckes on puhunut rotaatiosta keskuspuolustajien kesken. Keskikentän pohjalle on ruhtinaallisesti tarjontaa kunhan kaikki ovat kunnossa. Ballack, Rolfes, Vidal, Bender ja Balitsch. Oletetussa 4-4-2 systeemissä laidoillekin on vaihtoehtoja Kroosin palattua laina-ajaltaan Bayerniin. On tietenkin R. Augusto ja Barnetta, mutta myös Sidney Sam ja lainaltaan Nürnbergistä erinomaisia otteita esittäneenä palannut Marcel Risse. Burak Kaplaniakin nähtäneen. Hyökkäyksessä Kießling oli viime kauden tähti 21:llä liigamaalillaan. Vierellään ykkösmuodostelmassa hänellä oli Derdiyok, joka esitti myöskin mainioita otteita. Kärkipari oli hyvin toimiva. Helmesiltä jäi suuri osa viime kaudesta sivuun loukkaantumisesta palaillessa, mutta nyt juuri hän on iskussa. Testipeleissä hän on ollut huikeassa maalivireessä. Haastaa Derdiyokin avauspaikasta. Derdiyok on vahvempi pääpelaaja ja liikkuvampi toinen hyökkääjä, kun taas Helmes on maalipyssy armottoman tarkalla kudilla. Jörgensen on vielä statisti. Uudella kaudella toivoisi toki menestystä liigassa, Pokalissa, ja Euroopassa. Pystin hakeminen jostakin kilpailusta olisi fantastista ja ihan mahdollista mielestäni. Liigassa on pakko nyt tavoitella sinne kolmen joukkoon. Joukkueeseen kuuluu yhdeksän omaksi kasvatiksi laskettavaa pelaajaa sekä vielä 10 saman liiton(DFB) kasvattia. Ihan hyviä ja toivottavia lukemia.
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.01.2011 klo 20:08:04 kirjoittanut 100% »
|
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #1 : 16.08.2010 klo 17:01:28 |
|
 Maalivahdit: 1 Rene Adler s.1985  22 Benedikt Fernandez s.1985  33 Tomasz Bobel s.1974  36 Fabian Giefer s.1990  Puolustus: 27 Gonzalo Castro s.1987  5 Manuel Friedrich s.1979  4 Sami Hyypiä s.1973  24 Michael Kadlec s.1984  3 Stefan Reinartz s.1989  15 Hans Sarpei s.1976  2 Daniel Schwaab s.1988  17 Domagoj Vida s.1989  Keskikenttä: 14 Hanno Balitsch s.1981  13 Michael Ballack s. 1976  7 Tranquillo Barnetta s.1985  8 Lars Bender s.1989  37 Kevin Kampl s.1990  28 Burak Kaplan s.1990  10 Renato Augusto s.1988  21 Marcel Risse s.1989  26 Thanos Petsos s.1991   6 Simon Rolfes s.1982  18 Sidney Sam s.1988  23 Arturo Vidal s.1987  Hyökkääjät: 19 Eren Derdiyok s.1988  9 Patrick Helmes s.1984  31 Nicolai Jörgensen s.1991  11 Stefan Kießling s.1984  Kaksoiskansalaisilla edustetun maajoukkueen kansallisuus merkittynä.
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #2 : 16.08.2010 klo 17:04:59 |
|
Pirmasens kaatui Pokalin ekalla kierroksella 11-1.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.08.2010 klo 17:18:26 kirjoittanut 100% »
|
|
|
|
|
Terran
Poissa
|
 |
Vastaus #3 : 19.08.2010 klo 22:01:08 |
|
Todella vahva joukkue on Werkselfillä tällä kaudella.
Maalissa Rene Adler on ajoittaisista lapsuksistaan huolimatta yksi liigan parhaista omalla paikallaan.
Puolustuksessa on tietenkin Sami, joka lienee Bundesligan paras toppari. Toinen keskuspuolustaja Manuel Friedrich on parhaimmillaan erinomainen, huonoimmillaan vastustajalle voiton avaimet tarjoileva aikapommi. Leverkusenin menestys riippuu hyvin pitkälti Friedrichin otteista. Hänellä on kaikki eväät muodostaa liigan paras topparipari Hyypiän kanssa, mutta viime kauden lopulla nimenomaan Manuelin surkeat otteet maksoivat keväällä monta arvokasta pistettä. Hänen on parannettava peliään ja ennen kaikkea löydettävä jostain lisää tasaisuutta. Paperilla keskuspuolustus on todella hyvä. Laitapuolustus on kunnossa. Gonzalo Castro on nuori puolustaja, mutta jo nyt liigan ehdotonta eliittiä. Toiselle laidalle riittää useampikin ihan hyvä vaihtoehto.
Leverkusenin keskikenttä oli viime kaudella usein näyttävä, mutta tehoton. Monessa ottelussa todelliset huippumaalipaikat jäivät vähäisiksi. Osittain sen voi laittaa nuoruuden piikkiin. Nyt keskikenttä on vuoden kokeneempi ja valmis tasaisempiin otteisiin. Kun vielä maestro-Ballack palasi kotiin, keskusta näyttää paperilla vakuuttavalta. Toni Kroosin menetys näkyy, mutta on vaikea sanoa kuinka suuresti. Rolfesin terveystilanne on täysin avoin, mutta kunnossa ollessaan hän on todella tärkeä pelaaja. Nuoremmasta kaartista viime kaudella hyvin pelanneet Vidal, Augusto ja Barnetta ovat kaikki mielenkiintoisia nimiä. Etenkin todellinen työmyyrä Barnetta ja liigan kenties ikävin vastustaja Vidal ovat suuressa roolissa.
Hyökkäyksestä voisi sanoa sen verran, että tilanne on herkullinen. Viime kaudella maaleja latonut Kiessling jatkaa kannattajien onneksi Leverkusenissa. Hänelle taustatukea antavat hienon läpimurron edelliskaudella tehnyt Derdiyok ja entinen maalikuningas Helmes. On vaikea uskoa pokaalijahdin kaatuvan ainakaan hyökkäykseen.
Yhteenveto: Kasassa on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Joukkueen materiaali riittää UCL-paikasta taistelemiseen, mutta tuskin aivan mestaruuteen saakka. Epätasaisuus on Leverkusenin tavaramerkki, ja siitä tuskin päästään kokonaan eroon tälläkään kaudella. Kärkipäässä Leverkusen nähtäneen silti.
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #4 : 21.08.2010 klo 11:08:56 |
|
Bayer avaa Bundesliigakautensa huomenna Dortmundissa. Eilisen ikävän uutisen mukaan Patrick Helmes on pari viikkoa sivussa jonkin lihasvamman takia, jonka hän sai EL-ottelussa torstaina. Helmes oli palautunut huippuiskuun ja olisi kenties ollut avauksessa Kiesslingin parina hyökkäyksessä. Mikäli 4-4-2 pysyy niin Derdiyok ja Kiessling siellä hääräävät. Hyypiän pitäisi kai olla taas pelikunnossa, kuten myös Ballackin. Kotijoukkue BVB pelannee trendikkäällä 4-2-3-1 muodostelmalla, josta puuttuu loukkaantumisen vuoksi Blaczykowski tjsp. Derdiyokin täytää varmasti pudottautua jonkin verran, jottei Kehlille ja Sahinille jää liikaa aikaa pelata hyviä pallojaan. uusi 10-paikan mies Kagawa osoitti torstaina vaarallisuutensa yhdessä kärkimies Barriosin kanssa, aufpassen! Mahdollinen avaus:  Voi hyvin olla, että Friedrich esiintyy topparina.
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #5 : 25.08.2010 klo 12:00:58 |
|
Dortmundista tuli kolme pistettä vakuuttavalla esityksellä. Molemmat keskikentän laitamiehet osuivat Werkselfin 0-2 vierasvoitossa.
Marcel Risse siirtyy vuoden lainasopimuksella tällä kertaa Mainziin.
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #6 : 29.08.2010 klo 14:03:54 |
|
Euroopassa mentiin lohkovaiheeseen yhteismaalein 6-1. Lohkossa vastassa Atletico Madrid, Rosenborg ja Aris Thessaloniki. Odotan jo hienoja otteluita Atletia vastaan.
Tänään on tarkoituksena ottaa toinen liigavoitto. Leverkuseniin saapuu Borussia Mönchengladbach. Kokoonpano lienee edellisviikkoinen. Gladbachilla on vaarallinen Idorissou kärjessä ja laidoiltakin löytyy vaaroja. Reus, Arango...
Dortmundia vastaan Vidal pelasi hienon ottalun kahteen suuntaan ollen mukana molempien maalien rakentelussa. Torstaina teki maalin Ukrainassa. Nähdäänköhän samaa dominanssia tänäänkin? Ballack sitten jakelee palloja alempana.
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.08.2010 klo 14:06:13 kirjoittanut 100% »
|
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #7 : 11.09.2010 klo 16:11:01 |
|
Hannoverissa pelataan Bundesliigaa. Kotijoukkueen avaus näyttää samalta kuin Schalkea vastaan edellisessä voitokkaassa ottelussa. Uusi jenkki Beasley penkillä kuten myös Forssell.
Viime peli oli katastrofi monilta osin, mutta Leverkusen joutuu muuttamaan jà Barnettan loukkaantumisen vuoksi kokoonpanoa, joten Sidney Sam aloittaa vasemmalla laidalla. Hyökkäyksessä Helmes astelee Kießlingin rinnalle ja Derdiyok aloittaa penkiltä. Friedrich korvaa keskellä Reinartzin. Hyypiä pitää huonon Gladbach-pelin jälkeen vielä paikkansa.
Hannover:
1. Florian Fromlowitz 4. Emanuel Pogatetz 6. Steven Cherundolo 7. Sergio Pinto 11. Didier Ya Konan 17. Moritz Stoppelkamp 19. Christian Schulz 21. Karim Haggui 25. Mohammed Abdellaoue 33. Manuel Schmiedebach 34. Konstantin Rausch
Leverkusen:
1. Rene Adler 4. Sami Hyypia 5. Manuel Friedrich 9. Patrick Helmes 10. Renato Augusto 11. Stefan Kiessling 13. Michael Ballack 18. Sidney Sam 23. Arturo Vidal 24. Michal Kadlec 27. Gonzalo Castro
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.09.2010 klo 16:13:45 kirjoittanut 100% »
|
|
|
|
|
lefaikone
Poissa
Suosikkijoukkue: Sakke Saarinen
|
 |
Vastaus #8 : 17.09.2010 klo 09:30:53 |
|
Kuinka paha injury Ballackilla on?
|
|
|
|
schlander
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Bayern München
|
 |
Vastaus #9 : 17.09.2010 klo 14:33:50 |
|
Kuinka paha injury Ballackilla on?
Sivussa tietääkseni 5-6 viikkoa.
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #10 : 17.09.2010 klo 21:26:47 |
|
Rosenborg ei ollut kovin iso vastus Leverkusenille eilen. 4-0 ja Helmesille hattutemppu. Hienoa, Patrick on maalien mies.
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #11 : 19.09.2010 klo 18:30:06 |
|
Schürrle Mainzista kesällä Leverkuseniin siis, mutta nyt pelataan Nürnbergiä vastaan. Kärjessä Kießling ja Helmes. Sam Auguston tilalla oikealla laidalla. Keskikentän pohjalla Bender ja Reinartz, joten toppariparina tuttu Friedrich-Hyypiä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.09.2010 klo 18:36:45 kirjoittanut 100% »
|
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #12 : 21.09.2010 klo 23:18:59 |
|
Sunnuntaina 0-0 ja Kießling noin kymmeneksi kuukaudeksi sivuun Nürnbergin Wolfin telottua hänet. Helmesillä lievempi vamma, joka kuitenkin pitää miehen sivussa huomenna Frankfurtia vastaan. Vielä kun Renato Augustokin kai puuttuu, näyttää hyökkäyspään voimat aika niukilta pikku hiljaa.
|
|
|
|
mickey
Poissa
|
 |
Vastaus #13 : 22.09.2010 klo 15:30:04 |
|
 Tarkempaa rapoa tuosta Kießlingin loukkaantumisesta? Onko tosiaan noin pitkä huili?? Viimeisenä kyllä Kießlingille ois tuota toivonu. Meni tuo peli täysin ohi muutenkin. Ketäs sinne nyt sitten on muita laittaa kärkeen kuin Derdiyok?
|
|
|
|
De Souza
Poissa
|
 |
Vastaus #14 : 22.09.2010 klo 16:14:06 |
|
 Tarkempaa rapoa tuosta Kießlingin loukkaantumisesta? Onko tosiaan noin pitkä huili?? Viimeisenä kyllä Kießlingille ois tuota toivonu. Meni tuo peli täysin ohi muutenkin. Ketäs sinne nyt sitten on muita laittaa kärkeen kuin Derdiyok? Kießlingin poissaoloarvio taisi olla 10 viikkoa, ei sentään kuukautta. Sama vamma, jonka takia Ballack missasi MM-kisat. Kiesslingin ja Helmesin puuttuessa Derdiyokin pariksi tullee nuori tanskalainen Jörgensen. Muita hyökkääjiä ei sitten ykkösjoukkueen kirjoilla olekaan, joten sitten pitää kaivaa kakkosjoukkueesta tai junnuista joku.
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #15 : 22.09.2010 klo 16:59:31 |
|
Kießlingin poissaoloarvio taisi olla 10 viikkoa, ei sentään kuukautta. Sama vamma, jonka takia Ballack missasi MM-kisat. Kiesslingin ja Helmesin puuttuessa Derdiyokin pariksi tullee nuori tanskalainen Jörgensen. Muita hyökkääjiä ei sitten ykkösjoukkueen kirjoilla olekaan, joten sitten pitää kaivaa kakkosjoukkueesta tai junnuista joku.
Juu, näin on. Ajatuksissa tapahtui jokin virhe, jonka vuoksi kirjoitin kuukautta.
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #16 : 22.09.2010 klo 17:39:57 |
|
Kießling erfolgreich operiert
Stefan Kießling ist erfolgreich operiert worden. Bayer Leverkusens Mannschaftsarzt Dr. Achim Münster nahm im Klinikum Köln-Merheim eine Schraubenfixierung zwischen Schien- und Wadenbein vor, um die beim Bundesligaspiel gegen den 1. FC Nürnberg (0:0) gerissene Syndesmose am linken Unterschenkel zu stabilisieren. Der Eingriff verlief ohne Probleme.
Kießling hatte die Verletzung bei einem rüden Foul des Nürnbergers Andreas Wolf erlitten.
Damit fällt der Torjäger, der in der vergangenen Saison mit 21 Treffern Platz zwei der Torschützenliste belegt hatte, auf jeden Fall auch für die beiden EM-Qualifikationsspiele gegen die Türkei (8. Oktober) und in Kasachstan (12. Oktober) aus. Üblicherweise ist bei einem Syndesmoseriss eine Pause von sieben, acht Wochen die Folge. kertoo sport1.de Stefanin leikkaus siis onnistui ja tavanomainen toipumisaika kyseisestä vammasta on 7-8 viikkoa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.09.2010 klo 17:43:10 kirjoittanut 100% »
|
|
|
|
|
mickey
Poissa
|
 |
Vastaus #17 : 22.09.2010 klo 20:20:00 |
|
kertoo sport1.de
Stefanin leikkaus siis onnistui ja tavanomainen toipumisaika kyseisestä vammasta on 7-8 viikkoa.
No kuulostaa jo vähän paremmalta! 
|
|
|
|
mickey
Poissa
|
 |
Vastaus #18 : 27.09.2010 klo 14:49:56 |
|
Eipä ainakaan tuloksen perusteella ole hyökkäysongelmia ollut Stuttgartia vastaan (1-4). Onnistujia näköjään melko laajalla rintamalla, Hyypiä  , Vidal, Balitsch ja Sam. Camoranesin punainen toki hieman helpottanut tehtävää, mutta silti tärkeät vieraspisteet. Seuraavaksi tahkoamaan Europa liigaa Atleticon vieraaksi Espanjaan.
|
|
|
|
mickey
Poissa
|
 |
Vastaus #19 : 06.10.2010 klo 19:07:38 |
|
Ja Ballackia ei tänä vuonna vielä kentällä nähdä, koska toipuminen kestää odotettua pitempään. 
|
|
|
|
mickey
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 01.11.2010 klo 14:44:22 |
|
Hiljasta on tässä topicissa mutta päivitetään sen verran, että viikonloppuna kaatui Schalke vieraissa 0-1. Maalintekijänä hieman yllättäen vaihdosta sisään tullut Sidney Sam. Avauskokoonpano tuossa pelissä: Adler; Schwaab, Friedrich, Reinartz, Kadlec, Bender, Vidal, Barnetta, Balitsch, Helmes, Dediyok Kellään tarkempaa raporttia ottelusta?? Sijoitus tällä hetkellä siis neljäs taulukossa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.11.2010 klo 14:52:37 kirjoittanut mickey »
|
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #21 : 05.11.2010 klo 18:46:05 |
|
Pitkälti Schalken huonouden piikkiin mennyttä vierasvoittoa Gelsenkirchenissä seurasi eritäin vaisun esityksen päätteeksi onnekas 1-0 -voitto Aris Salonikista Eurooppaliigassa eilen. Bayerin paras kentäpelaaja tuossa ottelussa, Vidal, sutaisi voittomaalin 90. minuutilla Rolfesin ja Samin(Sydney) hoidettua pallon chileläiselle. Heynckesin perinteinen kahden hyökkääjän ja laitamiesten taktiikka ei onnistunut, kun laidoilla Kaplan ja Sam ei kumpikaan pässyt millään läpi tai ajautui liian keskelle.
Sunnuntaina ottelussa Kaiserslauternia vastaan nähtäneen paras mahdollinen avaus loukkaantumiset huomioiden, toisin kuin eilen. Toivottavasti Barnetta toimisi vihdoin taas laidallaan ja Sam nopeudellaan toisella, niin saisivat Helmes ja Derdiyok jotain maaliinpantavaa. Kießlingin jalasta irrotetaan kai ruuvit ja mies aloittaa palauttavan treenaamisen ensi viikolla.
e. Benderkään ei kyenne pelaamaan sunnuntaina.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.11.2010 klo 19:10:06 kirjoittanut 100% »
|
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #22 : 10.11.2010 klo 19:22:34 |
|
Leverkusen otti ansaitun voiton BayArenalla Kaiserslauternista maalein 3-1. Bayer lähti otteluun, josta muodostui korkeatempoinen ja viihdyttävä 4-2-3-1 -systeemillä. Kärjestä Derdiyok loukkaantui ekalla puoliajalla, joten Helmes hyppäsi kehiin Sweitsin miehen tilalle. Ottelun hahmo oli viime kauden Pfalzissa pelaillut Sam, joka oli aktiivinen käyttäen nopeuttaan hyväkseen oikealla laidallaan. Saksan nuorisomaajoukkueita läpikäynyt Sam teki vieläpä kaksi maalia rangaistusalueen ulkopuolelta. Helmes tökkäsi yhden. Tässä pelissä R. Augusto teki vakuuttavan paluun ja Rolfeskin oli avauksessa ollen myös hyvä ja varma yhtä lepsua harhasyöttöä lukuunottamatta. Vidal totutun hyvävireinen ja aktiivinen myöskin kk:n pohjalla. FCK ei ollut mielestäni suinkaan huono, mutta vieraiden tahti hiipui toiselle puoliajalle tultaessa, niin että alun johto kääntyi selväksi tappioksi. Nemec ja Hoffer epännistuivat loistopaikoissaan viininpunaisille.
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.11.2010 klo 21:47:58 kirjoittanut 100% »
|
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
 |
Vastaus #23 : 10.11.2010 klo 21:38:10 |
|
Das Baby ist da!Ballackin suuntaan varauksettomat onnittelut ensimmäisen tyttären syntymästä!
|
|
|
|
100%
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #24 : 13.11.2010 klo 16:47:25 |
|
Millerntorilla otellaan tänään. Bayer lähtee otteluun seuraavalla avauksella: Adler - Schwaab,Friedrich,Reinartz,Kadlec - Vidal, Rolfes, Renato, Sam ,Barnetta - Helmes
Samat pelaajat siis kehissä, kuin Lauternia vastaan Derdiyokin loukkaantumisen jälkeen. Kun tuo on kai muodossa 4-2-3-1, niin arveluttaa hieman Helmes yksinäisenä kärkenä, mikä ei mielestäni ole sopivin paikka Patrickille. Tosin tukea tulee sitten varmasti hyvin laidoilta, joten välillä mentäneen 4-3-3. Pääpelivoimaa ei juuri yläpäästä kyllä nyt löydy.
|
|
|
|
|
|