Kysehän oli siitä, että miksi toit esiin muiden pelaajien kommentteja Tottista kun minä perustellen kielsin niiden yhteyden mentaliteetti-keskusteluun. Tottakai vaadin selityksiä asioiden yhteyksille keskusteluun koska sinähän ne siihen toit. Minkälainen oikeusvaltio meillä olisi, jos yksilö ei joutuisi vastuuseen omista puheistaan?
Jos maailman suurimmat jalkapalloihmiset pitävät Tottia muun muassa mestarina ja positiivisena esimerkkinä, liittyvät nämä myös mentaalipuoleen. Mestariksi ei kruunata ketään, jolla olisi huonot psyykkiset ominaisuudet. Paljon nimenomaan psyykkisistä ominaisuuksista kertovia ovat myös Lippin sanat: “Un campione di grande personalità”. Muutenkin, kun puhumme kapteenina olemisesta, emme voi sivuuttaa myöskään pelillisiä seikkoja, koska ne vaikuttavat kapteenin arvostukseen ja auktoriteettiin. Esimerkiksi Perrotta sanoi derbyn jälkeen, että Totti pystyy ottamaan pelin haltuunsa ja hänen kentällä oleminen rauhoittaa joukkuetta. Vaikka tämä ei liity suoranaisesti Tottin psyykkisiin ominaisuuksiin, on helppoa poimia Perron sanoista pointti, jonka mukaan Tottin pelilliset ominaisuudet vaikuttavat muun joukkueen psyykkiseen tilaan.
Tuomittavuus ja vaikutus on eri asioita, mutta itse teoilla on vaikutus joukkueeseen. Tuolla yksittäisellä mentaliteettikentällä tarkoitat siis niitä aivopieruja? Minä taas yhdistän Tottin aivopieruista ja esimerkeistä, joukkueen muista pelaajista, joukkueen menestyksestä pitkässä juoksussa ja valmentajan vaikutuksesta, kokonaisuuden, joka on selitys Roman heikolle mentaliteetille.
Roman menestys pitkässä juoksussa Tottin aikakaudella on vastannut hyvin joukkueen materiaalin laatua ja seuran resursseja. Yksittäisellä mentaalikentän osa-alueella tarkoitan pettymyksen sietokykyä, joka on Tottin heikkous, mutta suuressa kokonaisuudessa sen vaikutus on varsin pieni. Myös sen vaikutukset joukkueen menestykseen ovat vaikeasti osoitettavissa, kuten Rivelino ansiokkaasti toi esiin, kuinka ohuella narulla tanssit.
Tottin mentaliteettipuolesta tulee esille rehellisyys, ammattimaisuus, sietokyky, sitoutuminen, lojaalius, vastuu. Tuskin kaikkea mentaliteettipuolen asioita saisi järkevässä ajassa edes kirjoitettua. Kapteenina olennaisimmaksi kysymykseksi nousee modernin organisaatioajattelun yksi kulmakivistä, moraali. Tottin ns. ajattelukulttuuri (tai sen vajavaisuus) ääritilanteissa (eli niissä ratkaisevissa) hämärtyy ja tämä on riskitekijä koko joukkueelle. Moraali kertoo esimerkiksi sen, mitä saa tehdä ja mitä ei. Jos joukkueen johtava henkilö ei osaa tehdä asioita jonkin asian saavuttamiseen, kuten tässä nyt viittaan pidemmän aikajakson menestymiseen vaadittaviin asioihin, ei sitä hyvin todennäköisesti osata tehdä "alemmalla" eli rivipelaajan tasolla, koska johtaja on jo epäonnistunut. Ja mikä on todennäköisyys tälle, jos rivipelaajan henkinen kantti on Mexesin, De Rossin tai Menezin varassa?
En tiedä, mitä tarkoitat sietokyvyllä, mutta nuo muut mainitsemasi ominaisuudet kyllä sopivat hyvin Tottiin. Miehen rehellisyydestä kertoo se, että hän sanoo asiat suoraan niin medialle, seurajohdolle, joukkuetovereille kuin valmentajalleenkin. Ammattimaisuudesta Totti on saanut runsaasti kehuja, kuinka hän päivä toisensa jälkeen tekee asiat viimeisen päälle Trigoriassa. Vito Scala puolestaan ilmoitti julkisesti, ettei ole koskaan nähnyt, kenenkään loukkaantuneen pelaajan toteuttavan kuntoutusohjelmaansa samanlaisella antaumuksella ja huolellisuudella. Tämä kertoo myös sitoutumisesta ja vastuusta. Samoista tekijöistä puhuvat myös Tottin äärettömän kovasta vastuuntunnosta kumpuava tapa viedä joukkueen sanaa valmentajalle teknisissä asioissa. Tottihan on antanut kasvot seuran pelillisille linjauksille ja taistellut niiden puolesta silloinkin, kun seura- ja joukkueenjohto ei ole ollut läsnä. Uskomatonta vastuullisuutta ja sitoutumista. Lojaalisuudesta kertoo parhaiten koko ketjun aikana lainaamani tekstit Tottin joukkuetovereilta ja valmentajilta.
Miten perustelet, ettei Totti osaa tehdä asioita jonkin asian saavuttamiseksi? Mielestäni Totti on saavuttanut aivan käsittämättömän paljon, kun huomioidaan, ettei hän ole pelannut joukkueessa, jonka voi vuodesta toiseen odottaa keräävän kasaa pystejä jo ihan seuran resursseista johtuen.
Käsittääkseni Tottin psyykkiset ominaisuudet ovat samat sekä Romalle että maajoukkueelle. Ei yksi henkilö muutu toiseksi pukiessaan päälle erilaisen paidan päälle. Sama De Rossin kohdalla. Kapteenin paineensieto- ja keskittymiskykyä osoittaa myös olla ottamatta punainen kortti, pelikielto, olla tönimättä joukkueen henkilöstöä selälleen koko maailman silmien edessä jne.
Puhuimme De Rossin tekojen vaikutuksesta joukkueeseen (Roma) ja Tottin psyykkisistä ominaisuuksista, joihin kuuluvat myös muun muassa paineensieto- ja keskittymiskyky (paidan väri ei vaikuta).
Väännetään nyt siis rautalangasta, että asia menee varmasti perille. Kuten kirjoitin, Tottin kohdalla paidan väri ei vaikuta eli Tottin psyykkiset ominaisuudet ovat samat maajoukkuepaita ja punakeltainen nuttu yllä, ihan kuten toistelitkin. Tämän vuoksi Tottin azzurri-paidassa potkimat rangaistuspotkut voi nostaa esimerkeiksi, kun puhumme Tottin keskittymis- ja paineensietokyvystä. De Rossin kohdalla sen sijaan puhuimme Danielen tekojen vaikutuksesta Roman joukkueeseen. En usko, että De Rossin teoilla maajoukkueasussa on niin suurta vaikutusta Roman pelaajiin, että tuota esimerkkiä olisi tässä tapauksessa kannattanut kaivaa esiin.
Mielestäsi Roma on tietoisesti hankkinut mentaalisesti jämäsarjan pelaajia kun rahat eivät ole riittäneet kun taas rahakkaammat seurat pystyvät scouttaamaan uusien kykyjen mentaalitason niin tarkkaan että voivat rahoillaan lunastaa optimaalisimmat kyvyt? Aika epätodennäköisiä olettamuksia.
Roma on ottanut tietoisen riskin useamman tapauksen kohdalla hankkiessaan pelaajia, jotka ovat kiistattoman taitavia, mutta kantaneet ongelmapelaajan viittaa yllään jo aiemmissa joukkueissaan. Esimerkiksi Menez ja Vucinic ovat pelaajia, joita voi taidoiltaan verrata helposti vaikkapa Juven hankkimiin Krasiciin ja Matriin. Jälkimmäiset eivät vain ole yhtä räjähdysalttiita. Vai uskotko, ettei Romalla ole ollut tietoa hankintojensa taustoista ja olettivat sinisilmäisinä Adrianonkin olevan kaikkea muuta kuin riskihankinta?
Ja eikös Roman pitäisi pystyä vahvalla juniorituotannollaan vaikuttamaan uusien omien kykyjen mentaalitasoon?
Kyllä. Tähän pystytään vaikuttamaan parhaiten nimenomaan junioriaikana. Romahan on tällä saralla erittäin positiivinen esimerkki, joka tuottaa jatkuvasti vahvan mentaliteetin omaavia ja voittavia juniorijoukkueita. Roman akatemiasta kasvaa koko ajan hyvällä frekvenssillä pelaajia ammattilaisuuteen, joka vaatii vahvoja psyykkisiä ominaisuuksia. Kirsikkana kakun päällä on sitten nämä ylimmän huipun mestarit, jotka kullattiin universumin voittajina ikuisuuteen vuonna 2006. Roomalaisedustus maailmanmestarijoukkueessa kai kertoo omaa kieltään siitä, miten vahvoja voittajatyyppejä punakeltainen mylly jauhaa.
Oli tuore joukkueeseen saapunut pelaaja sitten mentaalitasoltaan minkälainen tahansa, joukkue ja ympäristö voivat vaikuttaa tähän ratkaisevasti suuntaan tai toiseen. Se valmis, Roman edustusjoukkueessa oleva mentaliteettitila, vaikuttaa lopulta pelaajiin ratkaisevasti.
Ääritapauksissa ympäristö voi vaikuttaa ratkaisevasti, mutta yleensä vaikutus on oletettavasti varsin vähäpätöinen. Kyse on kuitenkin jo pääasiassa aikuisista ihmisistä, joilla taustat painavat persoonallisuudessa huomattavasti enemmän kuin vallitseva ympäristö. Kentällä tapahtuvat negatiiviset reaktiot kumpuavat nimenomaan persoonallisuuden ongelmista. Ongelmien kiihdyttävät tekijät puolestaan löytyvät joukkueen ja pelaajan yleisestä mentaalitilasta (tyytyväisyys), johon yksittäisten pelaajien yksittäiset ylilyönnit silloin tällöin vaikuttavat huomattavasti vähemmän kuin päivittäinen ilmapiiri Trigorian arjessa. Mitä taas tapahtuu Trigoriassa, on sinulle tuntematonta.
Erään menestyneen joukkueurheiluvalmentajan mielestä valmentaminen on puoliksi demokratiaa, puoliksi auktoritääristä. Asia riippuu tilanteista ja valmennettavista. Jos tämän yhdistää siihen, että Roman kaltaisessa joukkueessa jossa näitä heikon mentaliteetin pelaajia on monia, tarvitaan nimenomaan auktoritääristä otetta, joka pitää murenevan selkärangan kasassa silloin kun siihen kohdistuu kovin paine. Eikä auktoritäärinen momentti sulje pois tasavertaista asettelua. Miten ihmeessä seurajohdolla voisi olla suurempi vaikutus tähän kuin valmentajalla ja kapteenilla? Ei mitenkään. Suorin joukkueurheilun vaikuttamisen keino joukkueen mentaliteettiin on valmentajalla ja hänen kanssaan kommunikoivalla kapteenilla.
Jos puhumme valmentajasta auktoriteettina, puhumme itsestään selvästä tavoitteesta. Totta kai, valmentajan on oltava auktoriteetti missä tahansa joukkueessa. Merkittävää onkin se, mitkä ovat keinot auktoriteettiaseman saavuttamiseksi ja joukkueen johtamisessa. Oikeanlaisen motivaatioilmaston rakentamisessa (pelaajien energian suuntaaminen oikeille urille) valmentajan mahdollisuudet ovat kontrolloivassa johtamisessa, pelaajien vastuullisuutta ja valinnan mahdollisuuksia korostavassa johtamisessa sekä näiden ääripäiden välimuodoissa. Valmennusopillisesti Roman kaltaisen korkean tunnetason joukkueen johtamisessa tulisi painottaa enemmän pelaajien vastuullisuutta ja valinnan mahdollisuutta korostavaa johtamista.
Cassano sanoo itse kirjassaan, että hänen ja Capellon välille muodostui isä-poika-suhde. Ja pelillisesti, olihan Tottin ja Cassanon yhteispeli jotain aivan maagista. Aika helppo tuosta nyt on päätellä, että Capello todellakin piti Cassanon pihdeissään. Onko sitten ihmeellistä, että tällainen side jossain vaiheessa katkeaa?
Miten Cassanon isä-poika-puheista tai Tottin ja Cassanon yhteispelistä voit päätellä, että Capello piti Antonion pihdeissään? Fakta kuitenkin on se, että nimenomaan Capellon Romassa barilainen myöhästeli säännöllisesti ja jopa lintasi harjoituksista. Suunsoitollaan faneille Cassano riitautui curvan kanssa ja veti baari-illat pitkiksi ennen harjoituksia ja jopa ottelupäivien aattona. Ehkä meillä sitten vain on erilainen käsitys ”pihdeissä pitämisestä”, jos nämä töppäilyt ovat sinulle kaikkea muuta kuin kurittomuutta.
Minun ei tarvitse mennä pelaajien pääkopan sisälle kysymään, mihin he samaistuvat, tai miten he suhtautuvat kapteeninsa, valmentajaansa, esimieheensä. Voin tehdä hypoteesit ja johtopäätökset täysin liittyen ihmisen käyttäytymismalleihin, kognitiiviseen oppimiseen ja esimiestoimintaan. Tuo yksinkertaistaminen, johon syyllistyt esimerkiksi tuolla Mexesin kommentilla, on nyt taas triviaalia keskustelua. Minähän voisin väittää, ettet sinä tiedä Roman taktiikasta tai pelaajien kyvyistä yhtään mitään, koska et ole nähnyt Ranierin tai Montellan pelikirjaa. Tuo De Rossin ylilyönneille alttiushan kertoo siitä, että mies ei teinivuosistaan ole kehittynyt tällä saralla juurikaan yhtään. Miksi? Normaalistihan nuoreen ikään liittyvät aggressiot poistuvat mielen tullessa jälkikädessä aikuisen ikään. Todennäköistähän on, että Tottia esikuvanaan pitävä De Rossi samaistuu Tottiin monellakin tasolla. De Rossi on jopa yrittänyt rangaistuspotkussa Tottin tavaramerkkiä, chippiä.
Mexes-kommentin kohdalla kyse oli esimerkistä. Samanlaisia esimerkkejä voisi lätkiä pöytään lukemattomia jo pelkästään Romassa pelanneista pelaajista. Itse asiassa Mexes-esimerkin lisäksihän muun muassa Adriano, De Rossi ja Cassano ovat jo olleet tässä keskustelussa puoltamassa ihan samaa asiaa. Tämän vuoksi ei voida puhua triviaalista keskustelusta. Fakta kun vaan on se, että juuri kaikki nämä pelaajat, joiden käyttäytymisen väität johtuvan Tottin esimerkistä, ovat toimineet samalla tavalla jo ennen yhtäkään ottelua Roman edustusasu yllään.
Muutenkin nyt kai puhumme kuitenkin jalkapallojoukkueen kapteenista ja pelaajista emmekä Jeesuksesta ja opetuslapsista. Olenhan minäkin nähnyt De Rossin syöttävän kantapäällä (Tottin tavaramerkki), ensimmäisellä kosketuksella linjan taakse (Tottin tavaramerkki) ja upottavan palloja verkkoon tulisilla laukauksilla (Tottin tavaramerkki). Nämä ja San Siron chippi eivät kuitenkaan ole mitenkään osoitettavissa, että niissä olisi mitään vaikutteita Tottilta. Kyse on taas arvailusta.
Pelaajien kykyjä arvioitaessa pelikirjalla ei ole väliä. Kyvyt joko ovat tai eivät ole, mutta toki niitä voi pelikirjalla valjastaa paremmin joukkueen käyttöön. Pystyn kuitenkin arvioimaan taktiikan onnistumista ja epäonnistumista peilaten suoraan pelitapahtumiin. Jos joukkue päästää toistuvasti samanlaisista tilanteista syntyviä maaleja, on helppo todeta, että nämä tilanteet ovat joukkueen ongelma, joissa taktiikassa ei ole onnistuttu. Tilanteen purkaminen taas auttaa ymmärtämään, mikä tai mitkä tekijät menevät pieleen. Sitä en voi kuitenkaan pelikirjaa tai harjoituksia näkemättä sanoa, onko vaikkapa Ranieri esimerkiksi opettanut virheelliset toimintamallit tai onko tilannetta edes käyty läpi treenikentällä. Jos syyttäisin valmentajaa siitä, että hän on opettanut tilanteen ratkaisumallit huonosti tai antanut virheelliset toimintaohjeet, astuisin samaan banaanin kuoreen, johon sinä olet liukastunut.
Tottihan myös ylilyönneillään nostaa itsensä sellaiselle alustalle, jossa hän kumoaa ihmisarvon käsitteitä. Hän on typerä ja ylimielinen. Kun puhutaan yleisesti organisaation kompetenssista, nousee inhimillinen tekijä päärooliin, se voi olla piilevä puute tai vahvuus, Tottilla se on puute. Kun tämä puute tulee esiin tällaisena piittaamattomuutena kuten nämä ylilyönnit (Rivelinokin voi joskus katsoa vaikka ne videot mitä jossain vaiheessa postasin, ei nuo sikailut lopu vain sylkemiseen ja Balotelliin), annetaan signaaleja muihin ympäristötekijöihin, jotka reagoivat samalla tavalla.
Eli kun Totti teki nyt kaksi maalia, on odotettavissa, että kaikki joukkueen pelaajat tekevät tai vähintään pyrkivät tekemään seuraavassa ottelussa kaksi maalia? Olitko huolissasi aikanaan Brescian pelaajien terveydestä, kun joukkueen johtavista pelaajista Dario Hubner pössytteli tupakkaa? En ole tilanteeseen sen suuremmin tutustunut, mutta oletan, että muut pelaajat seurasivat esimerkkiä. Jos tallustelisimme ajatuspolkujasi pitkin, niin jo hyvin pian on varmaan syytä olettaa esimerkiksi Riiseltä totaalista ylilyöntiä, sillä hän on jo ehtinyt sen verran monta vaikutetta kerätä kokoelmiinsa.
Eli ts. väität että jos olisin oikeassa, De Rossi tulee joku päivä lehdistön eteen ja sanoo: "Sikailin koska otin Tottista mallia". Näissä asioissa liikutaan hieman syvemmällä tasolla kuin noilla pinnallisilla olettamuksillasi.
Nimenomaan. Liikumme niin syvällä tasolla, ettet kotisohvaltasi pysty heittelemään kuin arvauksia, jotka ovat tässä keskustelussa täysin yhdentekeviä. Sen vuoksi olenkin toitottanut, että tilanteeseen pääsemme parhaiten käsiksi kuuntelemalla niitä, jotka viettävät aikaa Trigoriassa ja Olimpicon pukukopeissa, joihin sinä et näe.
"It seems to me..." kertoo juurikin sen, että hänestä asia näyttää siltä että Totti teki päätöksen. Tämähän kertoo sen, että Novellinolla on jotain sisäpiirin tietoa, mutta hän ei viitsi tuoda kaikkea julki, koska pelkää esimerkiksi suhteiden vahingoittumista. Spallettin kommentit kertovat senkin että Totti varmasti vaikuttaa asioihin Romassa.
”It seems to me…” ei kerro mistään sisäpiirin tiedosta. Se voi olla ihan yhtä hyvin vain tyhjänpäiväinen arvaus, miltä se kuulostaakin. Sisäpiirin tietoon voitaisiin viitata vaikka sanomalla: ”Satun tietämään”. Tarvitsetko Spallettin sanat varmistuaksesi, että Totti – joukkueen kapteeni – varmasti vaikuttaa asioihin Romassa? Noh, hyvä niin. Kapteenin rooli ilman vaikutusvaltaa olisi melkoisen turha.
Niin, kehu- ja ylistyssanoja viljellään pelaajista päivittäin, mutta harvemmin kukaan lähtee omasta kapteenistaan ja seuraikonistaan huutamaan negatiivista ulos. Tällä niin kovin heikentäisi omaa asemaansa joukkueessa.
Ei pelaajien ole pakko mitään ylistyssanoja viljellä, jos niihin ei ole syytä. Enkä usko, että he niin tekisivätkään. Toistan kuitenkin, että Italiassa ei ole mitenkään poikkeuksellista myös sanoa joukkuetovereista julkisesti negatiivisia asioita. Ne voidaan kuitenkin kätkeä enemmän rakentaviin lauseisiin. Olenhan myös lainannut useita pelaajia ja valmentajia, jotka eivät enää vaikuta Romassa tai joilla ei muuten ole mitään velvoitteita jaella tyhjiä ylistyksiä Tottista, mutta jotka kuitenkin tuntevat Fancescon huomattavasti paremmin kuin sinä.
Onkin jossain määrin kuvaavaa, että pauhatessasi täällä, Roomassa pelataan ottelu, jonka lazialet haluaisivat muistaa nimellä Il Derby del Laser, jotta perimmäinen totuus unohtuisi tai paremminkin he haluaisivat unohtaa koko ottelun. Joka tapauksessa tuo peli jää elämään merkittävimpien paikalliskamppailuiden historiaan ja yleisön muistiin vuosikymmeniksi otteluna, joka muistetaan nimellä Il Derby di Francesco Totti.
Totti teki valtavan työmäärän sekä pallollisena että pallottomana, taisteli armottomasti, laittoi kroppansa likoon, otti osumia, sekoitti vastustajan päänupin ja lopulta ratkaisi ottelun kahdella maalillaan. Kyse ei ollut siitä, että kapteeni olisi tehnyt tämän pelkällä uskomattomalla taidollaan tai fyysisillä avuillaan, Totti oli myös psyykkisesti ylivoimainen. Toki kyse oli vain yhdestä ottelusta, mutta myös jälleen yhdestä esimerkistä, joita olemme vuosien saatossa saaneet nähdä lukuisia, vaikka sinä haluaisitkin muistaa vain ne ylilyönnit.
”Non c'è nessun altro capitano come lui”, tiesi jo ennen derbyä Vincent Candela, joka kertoi kasvaneensa Roomassa, Tottin johtamassa joukkueessa, paitsi jalkapalloilijan myös ihmisenä. Suuria mestareita suoltavasta punakeltaisesta akatemiasta niin ikään noussut Angelo Di Livio, Il Soldatino, jolla on myös ollut kunnia seurata läheltä Tottin uraa, intoutui hänkin hehkuttamaan Roman ikonia: ”Si è dimostrato un grandissimo campione! Bravo Francesco! Molti giocatori della Roma dovrebbero prendere esempio dal loro capitano.”
Il Derby di Francesco Totti oli juuri päättynyt ja curva nord tyhjentynyt, kun Riise vedettiin hihasta televisiomikrofonien eteen. Punakeltaisen yleisön mylviessä taustalla Riiseltä kysyttiin illan sankarista. Norjalainen toisti kuin kaikuna roomalaisyleisön laulusta lyhyesti mutta niin ytimekkäästi ja etenkin paljon kertovasti: ”C’è solo un capitano!”
