Fredriksson 5, kaksi kunnollista vetoa tuli häntä kohti, ja molemmat mies päästi taakseen.Eka maali ei toki ollut mikään imaisu, mutta Jässi olisi saattanut sen ottaakin, ja tokan maalin Jässi takuulla olisi ottanut.
Pasanen 6,5, keskinkertaista, ei mulla muuta.
Heikkinen 7, muutamassa tilanteessa vaikeuksissa, mutta monta kertaa myös taisteli hyvin.
Hyypiä 5, en nyt ihan täyttä nelosta viitsi antaa, koska muutaman kerran sentään siivosi pallon omalta alueeltaan, mutta varmaan kuitenkin Hyypiän maajoukkueuran huonoin puoliaika.
Moisander 7,5, puolustuksen varmin pelaaja. Myös hyviä keskityksiä.
Porokara 6, ei saanut yhtään mitään aikaiseksi.
Sparv 6,5, ei erityisen hyvä, muttei huonoinkaan.
R.Eremenko 7, paljon tuli vastuuta, ja selviytyi siitä kohtalaisesti.
Eremenko jr 6, ei saanut oikein mitään aikaiseksi.
Litmanen 7,0, annoin aluksi seiska ja puoli, mutta ehkä hieman liian korkea arvosana, koska alussa oli todella huono, mutta paransi koko ajan, ja puoliajan lopussa oli selvästi Suomen paras pelaaja. Siksi olikin aivan käsittämätöntä, että mies otettiin vaihtoon.
Johansson 5,5, ei saanut yhtään mitään aikaiseksi.
Forssell, ei arvosanaa.
Väyrynen 6, ei ehtinyt paljon saada aikaiseksi.
Hämäläinen 5,5 olin antamassa täyttä nelosta, mutta se lisäajan taistelu kulmalipulla pelasti täydeltä tyrmäykseltä.
Kuitenkin kokonaisuudessaan jälleen kerran surkea peli, mutta jos miehen panosta arvioisi (turkulaisen) Tapio Suomisen kommenttien perusteella, niin mies ei huonosti pelannut, koska Tapsahan löysi kaikista Hämäläisen harhasyötöistä jotain positiivista

Baxterin vaihdot 4
Kysymys 1: Kuka oli vastuussa kentän kunnon skouttauksesta? Pelijärjestys pitää rakentaa kentän ja olosuhteiden mukaan.
1. Fredriksson, kaksi vetoa, kaksi maalia 5
2. Hyypiä, 7, ei ulosajon arvoinen, ns. oikea taklaus, Heikkinen oli sijoittunut väärin samoin laitapakkien olisi pitänyt olla alempana.
3. Pasanen 7, ei vierheitä lukuunottamatta osuus Hyypiän ulosajossa.
4. Sparv 5, teknisenä pelaajana kärsi kentän kunnosta. Osin kokemattomuuttaan. Lisäksi ns. väärä pelipaikka ulosajon jälkeen. Tällaisella kentällä ei pitäisi sallia virallisia pelejä.
5. Moisander 6.5 . Osin myös kärsi kentän kunnsta, josta aiheutui virheitä.
6. R. Eremenko. Ei omaa ns. maalintekijän vaistoa. Kärsi pahoin kentän kunnosta. 7
8. J Litmanen. Kärsi pahiten kentän kunnosta. Valmentajan virhe laittaa kentälle. 5,5
9. Porokara. En tiedä kärsikö kentän kunnosta vai mikä oli. Olisi pitänyt vaihtaa pois, kun ilmeni, että pystynyt saamaan mitään aikaan. 4,5
10. Tintti Johansson. Loi varsin hyvin tilaa ja pärjäsi kaksinkamppailuissa ja voitti lähes kaikki pääpallot. 7,5
11. Eremenko Jr. Suomen paras pelaaja. Huolimatta siitä, että on tekninen, pystyy pelaamaan myös vaikeissa olosuhteissa. 8,5
12.Heikkinen. Pelasi väärällä pelipaikalla. Oli Hyypiän ulosajoon johtaneessa tilanteessa ns. normaalipaikallaan puolustuksen edessä, eikä siellä missä topparin olisi pitänyt olla. Eli oli suoraan Hyypiän edessä. Vaikka valmentajan virhe peluuttaa Heikkistä väärllä pelipaikalla, silti hyvästä taistelusta huolimatta vain 5,5.
13. Hämäläinen. Yksi hyvä kaksinkamppailuvoitto ja hyvä keskitys maalille. Muuten ei onnistunut. 6.
14. Väyrynen. Yritystä. Avopaikan hukkaaminen. 6,5
15. Miksi ihmeessä Kuqi ei kentällä, vaikka SUomen paras perunapeltopelaaja? Myös muita tsemppaavia perunapeltopelaajia valinnoissa pois. Miksi? Eikä valmennusjohto tiennyt ennalta kentän kuntoa?
16. FIFA. 4 pistettä. Tällaisella kentällä ei saa peluttaa virallisia otteluita.
17. Baxter. 4 pistettä. Kuka skouttasi kentän kunnon? Miksi pelaajia ja pelitaktiikkaa valittu kentän kunnon perusteella? Miksi peliesitys oli hengetön, eikä paloa maalin tekemiseen ollut? Valmentaja epäonnistyui pahiten.