Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[pilkku seiska]

Muistaako kukaan, miten suomalaisessa junnufutiksessa harjoiteltiin 80- ja 90-luvuilla? Mitkä olivat suurimmat erot verrattuna nykypäivään? Toki kentät olivat joko luonnonnurmia tai hiekkakenttiä, mutta minkälaisia yksittäisiä harjoitteita valmentajat teettivät pelaajille?

[Manfred Fandango]

Muistaako kukaan, miten suomalaisessa junnufutiksessa harjoiteltiin 80- ja 90-luvuilla? Mitkä olivat suurimmat erot verrattuna nykypäivään? Toki kentät olivat joko luonnonnurmia tai hiekkakenttiä, mutta minkälaisia yksittäisiä harjoitteita valmentajat teettivät pelaajille?

Eiköhän täällä ole aika paljon kirjoittajia, jotka ovat noina vuosina junnuina harjoitelleet.

Mitä nyt muistan niin varsinkin 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ihailtiin Litmasen myötä Hollantia ja tötsädrillit olivat muodissa. Palloa syötettiin jonosta toiselle tai joskus saatettiin jopa kuljettaa ja pujotella tötsiä. Aika alkeellista ja tehotonta. Talvella käytiin juoksulenkillä ennen koulun salissa pelattua sisäjalkapalloa, jos valmentaja ei pitänyt jalkapalloa pelkkänä hupipelailuna. Kuntosaliharjoittelua pelättiin.

Tuo siis hyvässä tapauksessa. Yleensä siellä kentän reunalla seisoskeli joku isävalmentaja, joka kävi tuomassa pallon kentälle ja sitten pelattiin aivan liian isolla hiekkakentällä kahteen maaliin. Lopussa saatettiin potkia pilkkukilpailu.

[Eom92]

Sen mitä olen esim. englantilaisten valmentajien kanssa puhut niin Suomessa vihelletään tosi herkästi. Moni rike täällä on normaalia pelaamista saarivaltiossa. Olkapää - olkapää väännöistäkin saadaan virhe väkisin väännettyä. Niitä on tullut todistettua turhan monta.

Tästäpä syystä voi päätellä mitä tämä tekee junioreille ja myöhemmin aikuispelaajille. Tämä myös aikuisiässä nostaa kiinnostuksen Englannin eri sarjoihin kovemmaksi. Makunsa kullakin, mutta itse tykkään reippaammasta meiningistä.

[pilkku seiska]

Eiköhän täällä ole aika paljon kirjoittajia, jotka ovat noina vuosina junnuina harjoitelleet.

Mitä nyt muistan niin varsinkin 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ihailtiin Litmasen myötä Hollantia ja tötsädrillit olivat muodissa. Palloa syötettiin jonosta toiselle tai joskus saatettiin jopa kuljettaa ja pujotella tötsiä. Aika alkeellista ja tehotonta. Talvella käytiin juoksulenkillä ennen koulun salissa pelattua sisäjalkapalloa, jos valmentaja ei pitänyt jalkapalloa pelkkänä hupipelailuna. Kuntosaliharjoittelua pelättiin.

Tuo siis hyvässä tapauksessa. Yleensä siellä kentän reunalla seisoskeli joku isävalmentaja, joka kävi tuomassa pallon kentälle ja sitten pelattiin aivan liian isolla hiekkakentällä kahteen maaliin. Lopussa saatettiin potkia pilkkukilpailu.

Eli tunnin treeni sisälsi parhaimmillaankin vain 15 minuuttia tötsäpujottelua/jonosyöttelyä ja loppuaika pelattiin?

[Nigel Kugelschfeir]

Meillä oli ihan perussyöttöjä paljon, pujotteluja ja muita tötsähommia ja peliä. Tapahtumia oli aika paljon, toisaalta palloa pelattiin paljon omallakin ajalla. Ei näistä kenestäkään paljoa mitään tullut, pari pelasi Veikkausliigassa jonkun verran mutta ei mitään profiilipelaajia, vaikka ns eliittijoukkue oltiin ja voitettiin kansallisellakin tasolla jotain. Vähän kun googlaili niin eihän noista kukaan ole pelannut mitään kovin merkittävää uraa, varmaan samoihin tuloksiin olisi päästy vähän rennommallakin otteella. Nyt suurin osa lopetti teini-iässä.

[P1nt0]

Meillä oli ihan perussyöttöjä paljon, pujotteluja ja muita tötsähommia ja peliä. Tapahtumia oli aika paljon, toisaalta palloa pelattiin paljon omallakin ajalla. Ei näistä kenestäkään paljoa mitään tullut, pari pelasi Veikkausliigassa jonkun verran mutta ei mitään profiilipelaajia, vaikka ns eliittijoukkue oltiin ja voitettiin kansallisellakin tasolla jotain. Vähän kun googlaili niin eihän noista kukaan ole pelannut mitään kovin merkittävää uraa, varmaan samoihin tuloksiin olisi päästy vähän rennommallakin otteella. Nyt suurin osa lopetti teini-iässä.

Itse muistan vain sen, että treeneissä ei juurikaan pelattu. Oli oikein juhlapäivä, jos pelattiin. Itse harjoitteista ei ole muistijälkiä. Eipä musta pelaajaakaan tullut...

[Manfred Fandango]

Eli tunnin treeni sisälsi parhaimmillaankin vain 15 minuuttia tötsäpujottelua/jonosyöttelyä ja loppuaika pelattiin?

Hyvin lähelle osuu. Joskus venyteltiin ja tehtiin kuntopiiriä. Toisten seurojen pojat taisivat harjoitella myös joskus Palloliiton tekniikkakisoihin, mutta omassa seurassa ei noihin osallistuttu. Palloliiton tekeminen ei tainnut koulutus- ja organisointipuolella olla kovin vahvaa vielä viime vuosituhannen puolella ja homma oli täysin sen varassa, että sattuiko valmentajaksi joku entinen pelaaja vai puoliksi hommaan pakotettu isävalmentaja. Omalla kohdalla oli lähinnä jälkimmäisiä.

Ennen Internet-aikakautta tietoisuus harjoittelusta oli aika olematonta ja varsinkin maaseudulla jalkapallo oli tosiaan sellaista kivaa pelailua mitä harrastettiin yleisurheilun ja hiihdon kaltaisten oikeiden urheilulajien varjossa.

[Eom92]

Meillä oli ihan perussyöttöjä paljon, pujotteluja ja muita tötsähommia ja peliä. Tapahtumia oli aika paljon, toisaalta palloa pelattiin paljon omallakin ajalla. Ei näistä kenestäkään paljoa mitään tullut, pari pelasi Veikkausliigassa jonkun verran mutta ei mitään profiilipelaajia, vaikka ns eliittijoukkue oltiin ja voitettiin kansallisellakin tasolla jotain. Vähän kun googlaili niin eihän noista kukaan ole pelannut mitään kovin merkittävää uraa, varmaan samoihin tuloksiin olisi päästy vähän rennommallakin otteella. Nyt suurin osa lopetti teini-iässä.

Siis tottakai varmasti sisällössäkin kehitettävää..mutta jos ajatusleikkinä miettii että vastaava sisältö toisenlaisen lajikulttuurin omaavaan maahan..miten olisi sitten. Tukeeko eri kulttuuri omaa treeniä paremmin ja ylipäätään on enemmän futisammattilaisuus tavoiteltava asia.
Helppo ajatella että ei se monessa kulttuurimaassakaan se toiminta ole kuin harvassa paikassa Ajaxin tasoa. Siis korostan, etteikö olisi voinut olla silti paskaa oma toimintakin:)

[Nuorenanätti]

Kaikista harjoitteista aina pitää itseltä kysyä, että mitä tämä opettaa paremmin kuin pelaaminen. Jos ei osaa vastata, on parempi pelata ja koutsata haluamiaan asioita pelin sisään.

[Nigel Kugelschfeir]

Siis tottakai varmasti sisällössäkin kehitettävää..mutta jos ajatusleikkinä miettii että vastaava sisältö toisenlaisen lajikulttuurin omaavaan maahan..miten olisi sitten. Tukeeko eri kulttuuri omaa treeniä paremmin ja ylipäätään on enemmän futisammattilaisuus tavoiteltava asia.
Helppo ajatella että ei se monessa kulttuurimaassakaan se toiminta ole kuin harvassa paikassa Ajaxin tasoa. Siis korostan, etteikö olisi voinut olla silti paskaa oma toimintakin:)

No, noilla metodeilla saatiin muutama pelaaja kakkosessa pelaavaan edustukseen kasvatettua eli ei noista kannata paljoa mallia ottaa. Joukkueen suurin lahjakkuus pelasi lopulta 60 peliä aikuisten tasolla lähinnä ykköstä ja kakkosta. Ja tuo sentään voitti noita taitokisoja kai ihan valtakunnankin tasolla.

Tosin on sanottava että olihan talviolosuhteet aivan ala-arvoiset kun Oulussa ei edes kuplahallia ollut.

[Thalian]

Palloliiton tekeminen ei tainnut koulutus- ja organisointipuolella olla kovin vahvaa vielä viime vuosituhannen puolella

Joskus ysärillähän tulivat nämä ABCD-tason valmentajakoulutukset, ja niitä kai voi pitää tämän modernin ajan ensimmäisinä kunnollisesti organisoituina valmentajakoulutuksina joita myös oikeasti käytiin pienemmissäkin seuroissa. Itsekin kävin junnu-uran lopuksi C- ja D-tason kurssit ysärin loppupuolella, ja ainakin itse sain niistä aika paljon irti. Mutta ennen noita taso oli tietenkin aika kirjavaa. Itse sain valmentajaksi joskus ala-asteen loppupuolella kaverin, joka oli ilmeisesti käynyt ihan jotain kursseja ja näin jälkikäteen tulikin sellainen fiilis, että kyllähän niissä treeneissä oli ihan oikeaa ajatusta. Harjoitteissa pyrittiin siihen, että asioita tehtiin liikkeessä, mikä oli suht moderni ajatus siihen aikaan. Mutta toki varsinkin talvella kyllä vedettiin kaikenlaisia tötsäpujotteluita ja vastaavia melkoisia määriä. Samoin muistan tehneeni tosi paljon erilaisia juoksuharjoitteita ilman palloa.

[Eom92]

No, noilla metodeilla saatiin muutama pelaaja kakkosessa pelaavaan edustukseen kasvatettua eli ei noista kannata paljoa mallia ottaa. Joukkueen suurin lahjakkuus pelasi lopulta 60 peliä aikuisten tasolla lähinnä ykköstä ja kakkosta. Ja tuo sentään voitti noita taitokisoja kai ihan valtakunnankin tasolla.

Tosin on sanottava että olihan talviolosuhteet aivan ala-arvoiset kun Oulussa ei edes kuplahallia ollut.

no ihan keskiarvoon menenee, tai jopa yli. Kuinka monesta joukkueesta edes näitä, jos mietitään tasoja ja pelejä. Miten paljon riippui mistäkin, sitä vaikea sanoa.

[Hegetsu]

Muistaako kukaan, miten suomalaisessa junnufutiksessa harjoiteltiin 80- ja 90-luvuilla? Mitkä olivat suurimmat erot verrattuna nykypäivään? Toki kentät olivat joko luonnonnurmia tai hiekkakenttiä, mutta minkälaisia yksittäisiä harjoitteita valmentajat teettivät pelaajille?

Viestin innoittamana "walk down the memory lane" eli tuli juteltua faijan kanssa miten hän muistaa minun fudis uran 70 luvun lopulta sinne 80-luvun puoleen väliin. Lopettamisen muistan kyllä ihan hyvin, minulla kävi tapaturma ja käsi murtui alkusyksystä -86 ja siihen loppui fudishommat kun samaan kohtaan osui joukkueessa karsinta/pudotukset (olisiko ollut joku B-junnuihin liittyvä juttu kun ollaan -71 vuosikertaa?) ja pelaajisto meni uusiksi ja suurin osa joutui lopettamaan, kun ei peliryhmiä löytynytkään. Voi olla, että seurassakin oli tuolloin jotain isompaa säätöä menossa.

Faija oli pikkujunnu vaiheessa jonkinlainen "kortteli" tjsp valmentaja ja pelaajia oli kuulemma paljon tuohon aikaan (ikäluokat oli isoja ja muistan että omalla ala-asteella olin esim. 3.luokkalla luokalla 3F jollain noin 1000 oppilaan alakoulussa missä luokat 3-6) ja tekeminen oli pikkujunnuvaiheessa enemmän pelailua ja yleistä sääntöjen opettelua ja seurojen puolelta ei kai oikein tarjottu muuta kuin opastusta isävalmentajille. Faija oli myös vetämässä (ei ymmärrystä millä edellytyksillä, kun lajista ei tiennyt mitään) myös korttelilätkä toimintaan tuolloin eli siihen aikaan varmaan vapaaehtoiset olivat innokkaampia ja helpommin löydettävissä kuin nykyisin? Oli miten oli, niin pikkujunnuvaiheessa tekeminen oli enemmän hauskan pitoa ja pelailua jonkinlaisten harjoitteiden kera ja talonyhtiöiden kentillä toimimista, meidänkin yhtiössä oli kenttä, jolla pystyi pelaamaan lentopalloa, nelistä ja fudista sekä talvisin lätkää (ja asuin Länsi-Vantaalla). Fudiksen osalta ongelma oli, ettei kunnollisia maaleja ollut mutta jotain tötsiä oli viritelty siihen.

3. luokalla sitten siirryttiin seuravetoisempaan tekemiseen, luultavasti seuroilla (tai ehkä omassa tapauksessa ja muidenkin Länsi-Vantaalaisten kohdalla VanPalla) ei ollut edellytyksiä pyörittää isoja massoja pikkujunnuja seuravetoisesti vaan pakon edessä jouduttiin turvautumaan vapaaehtoisiin mutta toisaalta näin tekeminen oli ehkä myös aika matalan kynnyksen hommaa pienessä päässä ja mukaan pääsi helposti kun sekä pelikaverit että vetäjät tutumpia? Itse muistan, että tekeminen muuttui jossain kohtaa aika paljon totisemmaksi ja treeneissä tehtiin paljon juoksua pallolla ja ilman palloa, ristiinsyöttö treeniä juostessa parin kanssa (tämä ehkä ala-asteen lopulla enemmän), syöttötrillejä yleensäkin muistan tehdyn paljon, kuntopiiriä ja erilaista pomputtelu yms. taitotreeniä tehtiin todella paljon. Loppupeli oli kyllä yleensä aina mutta toisinaan kentät sellaiset missä oli vain isot maalit. Näin jälkeenpäin ajateltuna monta asiaa mitä tehtiin johtui ehkä siitä, että pelaajia oli paljon suhteessa valmennusresurssiin ja sen takia tehtiin juttuja joita pystyi tekemään itsenäisesti "pomputtele x kertaa", 10 kierrosta lenkkiä ryhmälle A kentän ympäri, kun ryhmä B teki jotain muuta tjsp.

Sen muistan, että pudotuksia oli kohtuullisen usein ja olisiko ollut yläasteelle mentäessä pidettiin isot karsinnat ja moi moi niille, jotka ei päässyt jatkoon. Kuulemma erilaisia paikallisturnauksia oli paljon (omassa muistissa pelireissu Tikkurilaan oli jo muuttunut lähes ulkomaan matkaksi) ala-asteikäisenä ja sarjoja pelattiin mutta niissä oli ehkä varsin vähän pelejä (muistaako kukaan täällä miten homma oli 80-luvun alussa?) ja toisaalta peliryhmät oli isoja ja huilivuoroja tuli useammin. Sen muistan, että ei ollut harvinaista istua koko peli penkillä ja joskus tuli omien lasten seuran valmennuspäällikölle vitsailtua, että olen "ansioitunut vaihtopenkin paikallaan pitäjä".

Ihan positiiviset muistot on jälkeenpäin tekemisestä ja nyt ymmärtää sen, että tuolloin varmasti oli iso haaste resurssit ja kentät (sama nytkin) kun kaupungistumisen myötä monessa paikassa lasten määrä kasvoi rajusti 70-luvun aikana ja seuroilla ei ollut varmasti edellytyksiä hyödyntää kasvaneita massoja mitenkään järkevästi vaan jouduttiin karsimaan pelaaja massaa aika kevyinkin kriteerein. Luulen, että peliymmärrystä oli valmentajilla ihan kohtuullisesti tuolloinkin, mutta ongelmana oli pedagoginen puoli ja se että vaatimustaso ei vastannut tarpeeksi aina junnujen iän kanssa ja kurinpito ehkä armeijamaista mutta toisaalta populaa oli paljon. Pelaajia huomioidaan nykyisin ihan eri tavalla yksilöinä kuin tuolloin ja järjestelmä varmasti vähemmän tyly "pudotuksien" osalta, toisaalta tekeminen varmasti tänäpäivänä kalliimpaa ja siirrytty asiakas-palvelun tarjoaja suuntaan.

[Tenho Karihaara]

Muistaako kukaan, miten suomalaisessa junnufutiksessa harjoiteltiin 80- ja 90-luvuilla? Mitkä olivat suurimmat erot verrattuna nykypäivään? Toki kentät olivat joko luonnonnurmia tai hiekkakenttiä, mutta minkälaisia yksittäisiä harjoitteita valmentajat teettivät pelaajille?

Tosi paljon oli nykyjunnuihin verrattuna tekniikkadrillejä, joskin meillä muistaakseni pelattiin aina treenien lopuksi. Erityisenä helmenä on jäänyt mieleen 30m keskitysten vastaanotto päällä Junkohallin hiekalla. Syötteleminen jonosta toiseen, takakierto ja laukaus -harjoitteet tuli myös tutuiksi. Tuntui että potkutekniikkaan satsattiin aika paljon nykyiseen verrattuna. Tai ehkä se jäi mieleen kun itse tykkäsin tosi paljon juuri niistä harjoitteista.
 
Ponnauttelua, tai siihen aikaan pomputtelua, tehtiin myös aivan sairaan paljon nykyiseen verrattuna. Tosin, ilmeisen tehottomasti. Itse en koskaan päässyt 150:n, enkä takuulla ollut huonoin meidän jengissä. Tuntuu että se meni aivan hukkaan kun nykyään jokainen 12-vuotias tekee atw:t pomputellessaan käsilläseisonnassa. Oma superjunnu ponnautteli keväällä 3000 toistoa kunnes kyllästyi, toki kyseessä on jo 13-vuotias poika. 

Tuntui, että harjoitteet olivat silloin painottuneita suljettuun taitoon ja asioiden tekemiseen sillä valmentajan hyväksinäkemällä tekniikalla verratuna nykyvalmennukseen.

[pilkku seiska]

Ponnauttelua, tai siihen aikaan pomputtelua, tehtiin myös aivan sairaan paljon nykyiseen verrattuna. Tosin, ilmeisen tehottomasti. Itse en koskaan päässyt 150:n, enkä takuulla ollut huonoin meidän jengissä. Tuntuu että se meni aivan hukkaan kun nykyään jokainen 12-vuotias tekee atw:t pomputellessaan käsilläseisonnassa. Oma superjunnu ponnautteli keväällä 3000 toistoa kunnes kyllästyi, toki kyseessä on jo 13-vuotias poika. 

Mielenkiintoista. Verraten itseesi, minkä kuvittelisit olevan syynä sille, että superjunnu on lopulta kyennyt noinkin suureen ponnauttelutoistomäärään, vaikka itsekin harjoittelit tätä paljon lapsuudessasi?

[Ben]

150 alkaa olemaan muutenkin jo niillä rajoilla, että voiko ennätyksen kirjata oikeammin muotoon "niin paljon kuin huvittaa"

[pilkku seiska]

Ihan positiiviset muistot on jälkeenpäin tekemisestä ja nyt ymmärtää sen, että tuolloin varmasti oli iso haaste resurssit ja kentät (sama nytkin) kun kaupungistumisen myötä monessa paikassa lasten määrä kasvoi rajusti 70-luvun aikana ja seuroilla ei ollut varmasti edellytyksiä hyödyntää kasvaneita massoja mitenkään järkevästi vaan jouduttiin karsimaan pelaaja massaa aika kevyinkin kriteerein. Luulen, että peliymmärrystä oli valmentajilla ihan kohtuullisesti tuolloinkin, mutta ongelmana oli pedagoginen puoli ja se että vaatimustaso ei vastannut tarpeeksi aina junnujen iän kanssa ja kurinpito ehkä armeijamaista mutta toisaalta populaa oli paljon. Pelaajia huomioidaan nykyisin ihan eri tavalla yksilöinä kuin tuolloin ja järjestelmä varmasti vähemmän tyly "pudotuksien" osalta, toisaalta tekeminen varmasti tänäpäivänä kalliimpaa ja siirrytty asiakas-palvelun tarjoaja suuntaan.

Kuulostaa siltä, että ainakin kilpailullisuus on ollut voimissaan seurassasi.

[ginikettu]

150 alkaa olemaan muutenkin jo niillä rajoilla, että voiko ennätyksen kirjata oikeammin muotoon "niin paljon kuin huvittaa"

Sama. Siinä sadan tasolla mennään siihen, että tekniikka on sen verran hyvä, että voi toistaa kunnes kyllästyy eikä jaksa tai ei jaksa keskittyä/ei kiinnosta.

[turkistarhaaja]

Suljettuja drillejä tosiaan paljon, pienpelejä puhumattakaan 1v1-harjoitteista en muista että olisi ollut ollenkaan. Pelipaikat olivat kiinteitä tosi nuoresta ja 11v11 -vaiheeseen mennessä joukkuetaktiikka oli luotu vain voittaminen mielessä eli kun pelasin puolustajaa niin oikeastaan ainoa mitä odotettiin oli että katkon jälkeen pallo mahdollisimman nopeasti ylös juoksuun nopeille pelaajille. Ja tuo voittaminen mielessä muuten erikoistilanteita hinkattiin treeneissä kanssa paljon. Kenestäkään ei luonnollisestikaan tullut yhtään mitään, Kakkonen jäi korkeimmaksi sarjatasoksi mutta voitettiin piirinmestaruushopeaa kuitenkin kerran!

[Nigel Kugelschfeir]

Tuommoinen meininki meilläkin oli, tietysti myös mentiin pelaamaan 11vs11 vuotta nuorempina että ollaan sitten valmiina kun se oikeasti alkaa. Eihän siitäkään oikeasti mitään hyötyä ole pidemmän päälle. Silloin pelimuodot taisi olla 7vs7 ja 11vs11 alkoi joskus 11-12-vuotiaana.

Stadi cupissa taas näki missä ikäluokassa mennään. Aika paljon näkee käsien käyttöä että sitä on ainakin selkeästi harjoiteltu vähän joka porukassa. Aika monella on kuitenkin edelleen 9-vuotiaissa puutteita perustaidoissa että ehkä olisi syytä keskittyä enemmän niihin. Toinen juttu se mikä on ollut aina, eli se ns. pelisilmän puute. Mennään täysillä palloihin vaikka ne on menossa rajoista yli ja pallo tulossa omille, sählätään sitten vielä huonosta asennosta pallo vastustajalle, puretaan ja avataan peliä palloja suoraan keskelle missä on vastustajia jne. Jotkut pelaajat osaa vain yhden jutun, esim riplailla vastustajia mutta sitten kun pitäisi tehdä maali niin ei tiedetäkään mitä tehdä vaan jatketaan kikkailua kunnes pallo menee maalipaikasta pois.

Ainakin tuossa 15-syntyneiden sarjassa on aika pienet erot joukkueiden välillä kun molemmissa sarjoissa mentiin finaaliin aika niukoilla voitoilla ja HJK pääsi finaaliin vaikka keräsi alkulohkossa vain 6 pistettä. Rankuilla voittaneet kaikki jatkopelit, käyhän se niinkin.

[Valonheitin]

Omat ekat ohjatut treenit oli 1991. Alkulämpö oli futiskengät jalassa vajaa kilsan lenkki kentän viereisellä pururadalla, jonka jälkeen taisi olla joku syöttöharjoitus ja peli lätkämaaleihin. Valmentaja istui nurmikolla ja sanoi, että pelatkaa vielä tämän röökin ajan.

Toisiin treeneihin en mennyt ja aloitin futiksen seuraavana kesänä vasta 12 vuotiaana ja toisessa seurassa. Tuolloin treenit olivat jo ihan hyviä, vaikkakin ehkä nykypäivän mittareilla liian suljettuja. Toisaalta noilta ajoilta jäi perintönä hyvä perustekniikka. Laukaisuharjoituksia taisi olla paljon ja niillä taidettiin vähän korvata puuttuvaa Mv-valmennusta.

Peliosio oli aina niin isolla kentällä, kuin paikalla oleva pelaajamäärä salli. Ja lähes aina 11v11 maaleihin, tuolloin taisi pelitkin olla heti isolla kentällä.

[Mikaeli]

Espanja pieni poikkeus, mutta sielläkin tilanne muuttuu tasan sillä sekunnilla kun aletaan oikeasti pelaamaan voitosta.

Espanjassa nyt vuoden asuneena ja aika monta treeniä nähneenä, niin paidasta repimällä vauhdin pysäyttäminen on noin n 100x yleisempää kuin Suomessa. En ole vielä nähnyt yhtään junnujengiä, jossa pääsee "ilmaiseksi" ohi. Jos pääsit ohi, muttet irti, niin voit olla varma, että vauhti pysäytetään repimällä ja tämä tapahtuu joka tasolla, ja joka ikäluokassa, niin harjoituksissa kuin peleissä.

[Jortsukka]

Koska ainakin osittain keskustelu lähti minun viestistäni, niin en kritisoinut käsien käyttöä tai repimistä. Ne ovat osa jalkapalloa, tykkäsi tai ei, kritisoin sitä että eräs valmentaja opettaa suuressa suomalaisessa "akatemiassa" otteita missä väännetään pelaajien käsivartta niin että pahimmillaan vastustajalta käsi on mennyt sijoiltaan. Nyt puhutaan siis selvästi säännöllisestä opettamisesta, koska eivät lapset muuten tuollaisia otteita opeta. Tämä valmentaja vielä ruokkii tuota ja kannustaa pelaajia satuttamaan vastustajaa ja kun vastustajaa sattuu niin buustaa näiden pelaajien vahingoituksia huutamalla "hyvin tehty". Mielestäni ollaan eettisesti todella kaukana siitä mitä pitäisi tuollaisessa toiminnassa olla. On tärkeää opettaa että satuttaminen ei ole hyvä asia ja tavoite ei ole satuttaa vastustajia vaikka halutaan pelejä voittaa ja kamppailla. Se on ok, että joskus sitten kun mennään niiden rajojen tuntumassa sattuu vahinkoja, mutta tarkoituksellinen opettaminen tapoihin mitkä ns. varmasti tulevat satuttamaan ja sen kannustaminen ei pitäisi koskaan olla ok. Näitä keinoja mitä sitten nähdään ammattilaisena(esim. potkaise vastustajaa jalalle tai tökkäise haaroväliin) voi opetella kyllä silloinkin.

Olen nähnyt isompien ulkomaalaisten akatemioiden pelejä kymmeniä ja yhtään kertaa ei ole tullut vastaan joukkuetta jolle olisi vastaavia tapoja opetettu tai pelaajia buustattu tekemään tuollaista. Mielestäni siis ei Suomessakaan tarvitse lähteä sitä ajamaan oikeana tapana.

[Tenho Karihaara]

Mielenkiintoista. Verraten itseesi, minkä kuvittelisit olevan syynä sille, että superjunnu on lopulta kyennyt noinkin suureen ponnauttelutoistomäärään, vaikka itsekin harjoittelit tätä paljon lapsuudessasi?

Väittäisin että hyvillä ponnauttelijoilla ei oo tarvetta hötkyillä pallon perässä vaan kontakti-aika palloon on pidempi, pomppu matalampi ja suoritus on toisteisempi molemmilla jaloilla.

Pelissä tämä näkyy mun mielestä ensimmäisen kosketuksen laatuna. Oon aika vakuuttunut siitä että ne jotka helposti kehittyvät taitaviksi ponnauttelijoiksi omaavat myös ominaisuuksia joiden avulla pallon voi oppia ottamaan kauniin joustavasti mukaan vaikeissa tilanteissa. Omaan mieleen tulee, ehkä hieman ikäni paljastaen, Dimitar Berbatovin ensimmäinen kosketus. En siis väitä että ponnauttelu tekee sinusta hyvän ensimmäisessä kosketuksessa, vaan että näiden välisessä lahjakkuudessa on yhteys.

[Keynes]

....Dimitar Berbatovin ensimmäinen kosketus....

Tähän liittyen, Berbatovin itsensä mukaan hänen taitonsa kesyttää pallo yhdellä kosketuksella on perua lapsuudesta kun hän välillä käytti tuntikausia heittelemällä pehmeitä ja kovia koripalloja eri tavoilla ilmaan ja kesytti pallon alastullessa jalalla. Tämä anekdoottina, ei vastaväitteenä teesillesi.