Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[turkistarhaaja]

Niin itse tarkoitan harrastetason pelaajalla esim. sellaista joka ei vielä 9-10 -vuotiaana osaa esim. juosta tai potkaista palloa kummallakaan jalalla. Näitä pyörii ainakin omassa seurassa joka ikäluokan mukana ja jotenkin on vaikea uskoa että näistä kuoriutuisi pelimiehiä tai -naisia oikein millekään tasolle. Seura tietysti saa heistä rahaa mutta kun arjen pyörittämisen hoitavat vapaaehtoiset (ja näiden pelaajien vanhemmista et niitä saa), niin on tuo aika raskasta välillä kun koko ikäluokka on kuitenkin sen verran pieni että kaikki treenaavat yhdessä. Kesällä nyt toki olisi kenttätilaa järjestää asiat toisinkin mutta talvella ei ja mitään valmennusresurssia on seuralta turha odottaa.  Ja tietysti liiton rahojen suhteen seuralle tuntuu pelaajamäärä olevan ainoa mittari ja tuskin on ainut seura missä näin on.

[Jortsukka]

Niin itse tarkoitan harrastetason pelaajalla esim. sellaista joka ei vielä 9-10 -vuotiaana osaa esim. juosta tai potkaista palloa kummallakaan jalalla. Näitä pyörii ainakin omassa seurassa joka ikäluokan mukana ja jotenkin on vaikea uskoa että näistä kuoriutuisi pelimiehiä tai -naisia oikein millekään tasolle. Seura tietysti saa heistä rahaa mutta kun arjen pyörittämisen hoitavat vapaaehtoiset (ja näiden pelaajien vanhemmista et niitä saa), niin on tuo aika raskasta välillä kun koko ikäluokka on kuitenkin sen verran pieni että kaikki treenaavat yhdessä. Kesällä nyt toki olisi kenttätilaa järjestää asiat toisinkin mutta talvella ei ja mitään valmennusresurssia on seuralta turha odottaa.  Ja tietysti liiton rahojen suhteen seuralle tuntuu pelaajamäärä olevan ainoa mittari ja tuskin on ainut seura missä näin on.

Olen seurannut noin 20 pelaajan ammattilaisuraa(näistä n.2/3 ulkomailla ja sitten 1/3 kotimaassa liiga, ykkönen) näiden osalta U10 vaiheessa on tilanne ollut suunnilleen näin(en nyt ihan 100% varmasti kaikkia muista joten heittoa voi olla pelaaja suuntaan taikka toiseen):

- Omassa isossa seurassa kärkiryhmän kärkipelaajistoa 60%
- Omassa isossa seurassa kärkiryhmän ei ihan kärkeä 15%
- Omassa pikkuseurassa kärkipelaaja 15%
- Omassa isossa seurassa alemman(mutta ei alimman) ryhmän pelaaja 10%

Huomionarvoisaa että noista pisimmälle menneistä vain 1 tällä hetkellä on sieltä alemmista ryhmistä, mutta käytännössä kaikki muut ovat olleet jo U10 vaiheessa ikäluokkansa ihan Suomen kärkeä. Se ei tarkoita että vain niistä tulisi ammattilaisia tai niistä kaikista tulisi, mutta yleensä ne parhaat on jo U10 vaiheessa parhaita Suomessa. Maailmalla kilpailu on niin paljon kovempaa että siellä voi tulla enemmänkin Bernardo Silvan(pelasi yhden kauden YI luvalla juniorina Benficassa) tai Joao Felixin(sai "potkut" Portosta 15-vuotiaana) tapaisia tapauksia enemmänkin. Koska ne huippuakatemian kaikki pelaajat on niin hyviä, niin siellä sitten puhutaan paljon enemmän esim. henkisen puolen asioista kuin Suomessa. Enkä vähättele henkisen puolen merkitystä, mutta Suomessa vaan esim. U10 vaiheessa on enää Suomessa jo tosi vähän pelaajia jotka ovat riittävällä tasolla koskaan tullakseen ammattilaisfutaajiksi.

[rivers]

Niin itse tarkoitan harrastetason pelaajalla esim. sellaista joka ei vielä 9-10 -vuotiaana osaa esim. juosta tai potkaista palloa kummallakaan jalalla. Näitä pyörii ainakin omassa seurassa joka ikäluokan mukana ja jotenkin on vaikea uskoa että näistä kuoriutuisi pelimiehiä tai -naisia oikein millekään tasolle.

Muutaman vuoden päästä se toki nähdään miten pitkälle menee, mutta mulla esim yksi tyttö joka aloitti 9 vuotiaana. Ei osannut potkaista tai kuljettaa palloa. Nyt vähän reilu 2 vuoden jälkeen pystyy tekemään koko kentän soolomaaleja ja vetää varmaan kovempaa kuin minä. Kyllä niitä lahjakkuuksia on jotka valmennusta saadessaan voivat ottaa nopeasti isoja askeleita. Tunnistetaanko suomessa lahjakkuuksia... En olisi niin varma.

[Jääpoiju]

Niin itse tarkoitan harrastetason pelaajalla esim. sellaista joka ei vielä 9-10 -vuotiaana osaa esim. juosta tai potkaista palloa kummallakaan jalalla. Näitä pyörii ainakin omassa seurassa joka ikäluokan mukana ja jotenkin on vaikea uskoa että näistä kuoriutuisi pelimiehiä tai -naisia oikein millekään tasolle. Seura tietysti saa heistä rahaa mutta kun arjen pyörittämisen hoitavat vapaaehtoiset (ja näiden pelaajien vanhemmista et niitä saa), niin on tuo aika raskasta välillä kun koko ikäluokka on kuitenkin sen verran pieni että kaikki treenaavat yhdessä. Kesällä nyt toki olisi kenttätilaa järjestää asiat toisinkin mutta talvella ei ja mitään valmennusresurssia on seuralta turha odottaa.  Ja tietysti liiton rahojen suhteen seuralle tuntuu pelaajamäärä olevan ainoa mittari ja tuskin on ainut seura missä näin on.

Tämähän tässä turhauttaa ainakin minua, kun "harraste"puolella on noin puolet sellaisia, joita oikeasti treenaaminen ja kehittyminen kiinnostaisi ja haluaisivat tehdä kunnolla. Sitten loput on joko "lahjattomat treenaa" -asenteella, tai sellaisia joiden pitäisi aloittaa jalkapallokoulusta. Tämän vuoksi harrastetasolla on vaikea saada kunnon kehitystä halukkaille, koska iso osa ajasta ja eri tilanteista treeneissä menee joko asennevammaisten tai jalkapallokoululaisten kanssa telmimiseksi.

Tähän ei voi kuitenkaan juuri puuttua, koska kaikki ovat tervetulleita. Ja kun valmennusta tekee OTOna vapaaehtoispohjalta, niin turhauttaa aina kun tätä asiaa miettii tarkemmin. Yleensä pyrin aktiivisesti olemaan ajattelematta asiaa. Eli sitten treeneissä menee miten menee ja "ovathan ainakin pois varastelemasta ja huumeita kauppaamasta".

Ja kyllä, joillakin voi olla aina välillä "offipäiviä" kun ei huvita, mutta kun muutaman vuoden ajan ne on 95 %:sti samat tyypit, niin mitäs teet.

[BenArfa]

Olen seurannut noin 20 pelaajan ammattilaisuraa(näistä n.2/3 ulkomailla ja sitten 1/3 kotimaassa liiga, ykkönen) näiden osalta U10 vaiheessa on tilanne ollut suunnilleen näin(en nyt ihan 100% varmasti kaikkia muista joten heittoa voi olla pelaaja suuntaan taikka toiseen):

- Omassa isossa seurassa kärkiryhmän kärkipelaajistoa 60%
- Omassa isossa seurassa kärkiryhmän ei ihan kärkeä 15%
- Omassa pikkuseurassa kärkipelaaja 15%
- Omassa isossa seurassa alemman(mutta ei alimman) ryhmän pelaaja 10%

Yksi yllä olevaan vaikuttava tekijä meillä Suomessa on se, että meillä luokitellaan pelaajat tasolokeroihin jo todella nuorina, pahimmillaan jopa 7-vuotiaina ja sitten näiden luokittelujen seurauksena vain pieni osa saa riittävän laadukasta valmennusta sekä kehittäviä harjoituksia/pelejä. Tällä tavalla meidän aikaisesta lokeroinnista tulee ns. itseään toteuttava profetia, jossa pienenä parhaimmilta näyttäneet saavat enemmän ja parempaa toimintaa, jolloin muiden on vaikeaa heitä saavuttaa. Ja kuten jo niin useaan kertaan eri yhteyksissä on todettu, ovat nämä aikaisin kärkiryhmiin valitut yleensä syntyneet välillä tammi-maaliskuu.

[mieskone]

Tämän vuoksi harrastetasolla on vaikea saada kunnon kehitystä halukkaille, koska iso osa ajasta ja eri tilanteista treeneissä menee joko asennevammaisten tai jalkapallokoululaisten kanssa telmimiseksi.



Ja kyllä, joillakin voi olla aina välillä "offipäiviä" kun ei huvita, mutta kun muutaman vuoden ajan ne on 95 %:sti samat tyypit, niin mitäs teet.

Ihan samaa  toimintaa on myös ihan parhaissa joukkueissa vaikka tyyliin kuka osuu veskaria päähän saa muilta kympin tai muuta typerää. Lapset on lapsia vaikka olisi hyviä jalkapallossa.

[Jortsukka]

Yksi yllä olevaan vaikuttava tekijä meillä Suomessa on se, että meillä luokitellaan pelaajat tasolokeroihin jo todella nuorina, pahimmillaan jopa 7-vuotiaina ja sitten näiden luokittelujen seurauksena vain pieni osa saa riittävän laadukasta valmennusta sekä kehittäviä harjoituksia/pelejä. Tällä tavalla meidän aikaisesta lokeroinnista tulee ns. itseään toteuttava profetia, jossa pienenä parhaimmilta näyttäneet saavat enemmän ja parempaa toimintaa, jolloin muiden on vaikeaa heitä saavuttaa. Ja kuten jo niin useaan kertaan eri yhteyksissä on todettu, ovat nämä aikaisin kärkiryhmiin valitut yleensä syntyneet välillä tammi-maaliskuu.

Olen samaa mieltä, että Suomessa aivan liian pieni ryhmä saa riittävän hyvä valmennusta. Samoin samaa mieltä siitä, että liian suljetut tasoryhmät/joukkueet liian aikaisessa vaiheessa eivät ole Suomen tapaisessa futismaassa hyväksi pääosin. Samalla kuitenkin tiedostan sen että ne parhaat pelaajat noista ovat olleet jo 9-10vuotiaana Suomen mittakaavassa huipputaitavia ja silti he ovat kaukana maailman huipuista omassa ikäluokassa. Lähinnä siis hyvä aina tiedostaa, että jos futiksessa haluaa huipulle, niin se vaatii ihan hirmuisen määrän töitä ja Suomessa harva ymmärtää sitä ja vielä harvempi on valmiina tekemään töitä riittävästi. Se miksi nyt halusin vielä tätä alleviivata johtuu siitä, että Suomessa vieläkin usein haihatellaan tyyliin "aletaan sitten harjoittelemaan 15-vuotiaana tosissaan". Tämä ei siis ollut sinun viestisi, mutta yleisesti usein ilmapiiri. Täällä palstallakin.

[kilon_paino]

Tämähän tässä turhauttaa ainakin minua, kun "harraste"puolella on noin puolet sellaisia, joita oikeasti treenaaminen ja kehittyminen kiinnostaisi ja haluaisivat tehdä kunnolla. Sitten loput on joko "lahjattomat treenaa" -asenteella, tai sellaisia joiden pitäisi aloittaa jalkapallokoulusta. Tämän vuoksi harrastetasolla on vaikea saada kunnon kehitystä halukkaille, koska iso osa ajasta ja eri tilanteista treeneissä menee joko asennevammaisten tai jalkapallokoululaisten kanssa telmimiseksi.

Mä usein oon kysynyt valkuilta, että olisitko yhtä hyvä valmentamaan, jos sulle annettaisiin kakkos- tai kolmostason nippu? Motivoituneita on "helppo" valmentaa, lahjakkaat mutta huonosti harjoittelevat on ihan eri juttu. Onko valmentaja hyvä, jos ei osaa valmentaa huonoja pelaajia ja tehdä heistä parempia?

Mä niin haluaisin, että myös niitä paskoja ja harrastepelaajia valmennettaisiin samalla intohimolla ja taidolla kuin niitä parhaita.

[Eom92]

Mä usein oon kysynyt valkuilta, että olisitko yhtä hyvä valmentamaan, jos sulle annettaisiin kakkos- tai kolmostason nippu? Motivoituneita on "helppo" valmentaa, lahjakkaat mutta huonosti harjoittelevat on ihan eri juttu. Onko valmentaja hyvä, jos ei osaa valmentaa huonoja pelaajia ja tehdä heistä parempia?

Mä niin haluaisin, että myös niitä paskoja ja harrastepelaajia valmennettaisiin samalla intohimolla ja taidolla kuin niitä parhaita.

Juuri tähän nimen omaan viittasinkin. Tämä on nimenomaan ainoa oikea mihin pitäisi pyrkiä. Se miten tämä toteutuu se on tyystin eri asia.

Niin, toki on tämä on ikään mahdoton ottaa haltuun tämä, että mikä on valmentajan osuus ja valmentajan absoluuttinen taito. Sitä on useassa kohdassa mahdoton irrottaa pelaajista, jos valmentaja on koko ajan mj-tasoisten kanssa. Tietenkin heikkoudet voi tulla henkisesti esiin, että motivaatio loppuisi kun joutuisi pois edustuksísta ja vähemmän kiinnostuneiden pariin. Asia on siitä monimutkainen että arviointia on niin paljon. Miten esimerkiksi Carlo Ancelotti pärjäisi suomalaisessa arjessa viitosdivarissa keväisillä híekkakentillä sen tason pelaajien kanssa?

[Eom92]

Olen samaa mieltä, että Suomessa aivan liian pieni ryhmä saa riittävän hyvä valmennusta. Samoin samaa mieltä siitä, että liian suljetut tasoryhmät/joukkueet liian aikaisessa vaiheessa eivät ole Suomen tapaisessa futismaassa hyväksi pääosin. Samalla kuitenkin tiedostan sen että ne parhaat pelaajat noista ovat olleet jo 9-10vuotiaana Suomen mittakaavassa huipputaitavia ja silti he ovat kaukana maailman huipuista omassa ikäluokassa. Lähinnä siis hyvä aina tiedostaa, että jos futiksessa haluaa huipulle, niin se vaatii ihan hirmuisen määrän töitä ja Suomessa harva ymmärtää sitä ja vielä harvempi on valmiina tekemään töitä riittävästi. Se miksi nyt halusin vielä tätä alleviivata johtuu siitä, että Suomessa vieläkin usein haihatellaan tyyliin "aletaan sitten harjoittelemaan 15-vuotiaana tosissaan". Tämä ei siis ollut sinun viestisi, mutta yleisesti usein ilmapiiri. Täällä palstallakin.

Kaikki totta tässä. Eli mitkä on tähän sitten konstit? Seuratoiminnan viilaaminen ja laajan pohjan pitäminen mukana mahdollisimman pitkään. Tähän löytyy myös monta huippuja hyödyttävää syytä.

Valitettavasti mikään, ei mikään voi koskaan korvata omaa tekemistä. Seuran kautta toimintaa peruskouluikäisille voidaan kasvattaa johonkin pisteeseen. Tuttujahan on puheet eri lajien harjoitusmääristä, että miksei jalkapallossa? Samaan aikaan toinen puoli puhuu miten "Ajaxissa, ei ne siellä harjoittele kuin tämän verran , saman mitä mekin".

Nämä on sitten seuroissa ja joukkueissa milloin mitenkin mikä kanta otetaan. Kuten tuolla aiemmin totesin koko tässä pelaajien kehityksessä; niin siinä on mukana myös ympäröivä yhteiskunta perheineen. Sieltäkin suunnasta nousee se asia jos nousee että näkyykö lokakuisessa vesisateessa yksinään puurtavia pelaajia.

[Eom92]

Ihan samaa  toimintaa on myös ihan parhaissa joukkueissa vaikka tyyliin kuka osuu veskaria päähän saa muilta kympin tai muuta typerää. Lapset on lapsia vaikka olisi hyviä jalkapallossa.

Kyllä ehdottomasti. Ja jokainen toiminnassa mukana oleva on omista lähtökohdistaan ja vain lopulta kiinnostus ja mukana sopivat ominaisuudet erottaa pelaajia toisistaan. Näitä ei pidä sotkea näitä persoona ja kilpaurheiluhommia keskenään.

[Eom92]

Olen seurannut noin 20 pelaajan ammattilaisuraa(näistä n.2/3 ulkomailla ja sitten 1/3 kotimaassa liiga, ykkönen) näiden osalta U10 vaiheessa on tilanne ollut suunnilleen näin(en nyt ihan 100% varmasti kaikkia muista joten heittoa voi olla pelaaja suuntaan taikka toiseen):

- Omassa isossa seurassa kärkiryhmän kärkipelaajistoa 60%
- Omassa isossa seurassa kärkiryhmän ei ihan kärkeä 15%
- Omassa pikkuseurassa kärkipelaaja 15%
- Omassa isossa seurassa alemman(mutta ei alimman) ryhmän pelaaja 10%

Huomionarvoisaa että noista pisimmälle menneistä vain 1 tällä hetkellä on sieltä alemmista ryhmistä, mutta käytännössä kaikki muut ovat olleet jo U10 vaiheessa ikäluokkansa ihan Suomen kärkeä. Se ei tarkoita että vain niistä tulisi ammattilaisia tai niistä kaikista tulisi, mutta yleensä ne parhaat on jo U10 vaiheessa parhaita Suomessa. Maailmalla kilpailu on niin paljon kovempaa että siellä voi tulla enemmänkin Bernardo Silvan(pelasi yhden kauden YI luvalla juniorina Benficassa) tai Joao Felixin(sai "potkut" Portosta 15-vuotiaana) tapaisia tapauksia enemmänkin. Koska ne huippuakatemian kaikki pelaajat on niin hyviä, niin siellä sitten puhutaan paljon enemmän esim. henkisen puolen asioista kuin Suomessa. Enkä vähättele henkisen puolen merkitystä, mutta Suomessa vaan esim. U10 vaiheessa on enää Suomessa jo tosi vähän pelaajia jotka ovat riittävällä tasolla koskaan tullakseen ammattilaisfutaajiksi.

Tässä varmaan suurin osa on lähellä eräänlaista totuutta, vaikka asiassa ei toki ihan absoluuttista totuutta saadakaan selville. Kysymykset kuuluvat, että kuinka monessa paikassa jakoa on todellisesti tehty edes tässä vaiheessa kilpa ja harrasteryhmiin, jos sillä nyt on edes väliä arvioinnin kannalta. Toinen asia on se, että vertailu Suomen tasolla ei myöskään ole ihan niin yksiselitteistä kuin vanhemmissa ikäluokissa. Samoin 10 v vs 15v niin  tässä vaiheessa ollaan toki monen asian kanssa, että nämä muuttu herkemmin kuin välillä vaikka 15v vs 18v.

Se on selvä, eikä näitä kukaan asioista yhtään ymmärtävä voi kiistää, että hyvin aikaisista vaiheista puhutaan nykyään ja trendi on ollut kasvavakin vuosien aikaan. Myös suhtautuminen tähänkin asiaan vaihtelee sen mukaan mistä positiosta asiaa katselee. Mutta itse en kiistelisi faktojen kanssa, toki näillä tietyillä reunaehdoilla kuten mainitsin.
Sellaista kun täysin kattavaa reportaasia pelaajien taustoista ja poluista ei kovin helposti saada niin joudutaan toki toimimaan osittaistotuuksien kanssa, ja ylipäätään toimintahan on pakkokin perustaa johonkin.

Ja saman tämän kaiken siitä asemasta, että vaikka uraa löytyy kaikilta tasoilta ja kaikilta toiminnan muodoilta, ominta omaa on kuitenkin äärimmäinen kilpapuoli. Sen mukaan toki mennään mikä on myös realismikin missä ollaan, ja koko kuva on hyvä hallita, ainakin jos muuallakin toimitaan kuin kapean kärjen kanssa. Näiden vääränlaisesta sekoittamisista tulee näitä pahoja jälkiä pelaajista ihan omiin kokemuksiin, ja se ei ole kenenkään kannalta hyvä.

Tulen taas tähän lopuksi, mitä laitoinkin tuossa aiemmin, että asia on toisaalta hyvin yksinkertainenkin. Toki ominaisuuksista saadaan etua mutta kyllä se tämä harjoittelu on vain se asia. Sanoisin tähän, että seurojen piikkiin kuitenkin menee aika paljon miksi tämä on mitä on. Niin sanotuista laadukkaamissakin suomalaisissa seuroissa se laatu ei kyllä yllä koko seuraan, vaan enemmän se on joukkuekohtaista. Ja näitäkin on niin vähän.

[Eom92]

Kansainvälisiä turnauksia ja niihin osallistumista ei pidä toisaalta ylikorostaa mutta ei niitä kannata ampua alaskaan.

Aikuisten toimijoiden kyllä pitäisi osata arvioida näiden merkitys ja miettiä se kokonaisuus missä mennään.
Pelaajille nämä on sitten hieman eri asia, ja siitä tulee yksi merkitys, että näissä kannattaa käydä.

Sopiva määrä kv. pelejäkään niin ei niistä ainakaan iso haittaakaan ole. Isoin riski on näiden perusteella haksahtaa luulemaan ns. liikoja oman joukkueen suorituskyvystä, ja ehkä myös pelaajien kyvyistä. Näissähän kun on sekin mahdollisuus, että täällä ei edes oikeasti kohdata vastaan tulevien joukkueiden parhaimmistoa, kun tämä kärki on jo muissa joukkueissa ikäluokastaan sekä voi olla, että näissä joukkueissa ei olla niin tärkeänä näitä turnauksia nähty kuin suomalaisjoukkueissa, joissa on haalittu kaikki ikäluokasta mukaan.

[turkistarhaaja]

Mä niin haluaisin, että myös niitä paskoja ja harrastepelaajia valmennettaisiin samalla intohimolla ja taidolla kuin niitä parhaita.

Eikö tämä ole vähän vastavuoroinen juttu, kun niillä harrastepelaajilla toisaalta melko harvoin itsellään on kovinkaan suurta intohimoa lajia kohtaan (ja jos on niin eivät ne kovin kauaa yleensä ole harrastepelaajia koska käyvät vapaa-ajalla niin paljon potkimassa)? Motivoituneita harrastepelaajia on itse asiassa tosi hauskaa koutsata, koska heillä on sellainen aito palo lajiin sen takia että se on heistä hauskaa (kilpapuolella menee välillä vähän suorittamiseksi), mutta nämä nyt yleensä tosiaan kehittyvät lapsivaiheessa sen verran nopeasti etteivät kauaa ole siellä heikoimman tai toisiksi heikoimman ryhmän mukana.

Omat kokemukset ovat siis vähän pienemmistä seuroista (ikäluokan koko 20-60 pelaajaa) joissa koko ikäluokka treenaa yhdessä (treeneissä joustavat tasoryhmät) ja joissa sitten peleihin ryhmät tehdään joka viikko/kuukausi erikseen tason mukaan (ja sen mukaan kuka nyt ylipäätään on käytettävissä). Karkeasti sanoisin että yhtä innokasta ja motivoitunutta harrastetason pelaajaa kohden on siinä 3-5 epämotivoitunutta joille esim. juokseminen treeneissä tai peleissä alkaa olla liikaa vaadittu tai sitten sinänsä motivaatiota on mutta juokseminen ei fysiologisista syistä tunnu onnistuvan.

Paljonhan tämä lähtee vanhemmista eli osa vaan tuo lapset treeneihin iltahoitoon eikä pikkulapsivaiheessa käy heidän kanssaan ikinä potkimassa tai liikkumassa muuten jolloin lajitaidot eivät kehity, eikä onnistumisia tule treeneissä tai peleissä, jolloin on tietysti vaikea kaivaa sitä motivaatiota tai intohimoa ja negatiivinen kierre on valmis. Sitten on poikia ja tyttöjä joiden kanssa on liikuttu ja potkittu pienestä pitäen jolloin taas syntyy positiivinen kierre kun he saavat niitä onnistumisia.

[kilon_paino]

Eikö tämä ole vähän vastavuoroinen juttu, kun niillä harrastepelaajilla toisaalta melko harvoin itsellään on kovinkaan suurta intohimoa lajia kohtaan (ja jos on niin eivät ne kovin kauaa yleensä ole harrastepelaajia koska käyvät vapaa-ajalla niin paljon potkimassa)? Motivoituneita harrastepelaajia on itse asiassa tosi hauskaa koutsata, koska heillä on sellainen aito palo lajiin sen takia että se on heistä hauskaa (kilpapuolella menee välillä vähän suorittamiseksi), mutta nämä nyt yleensä tosiaan kehittyvät lapsivaiheessa sen verran nopeasti etteivät kauaa ole siellä heikoimman tai toisiksi heikoimman ryhmän mukana.

Omat kokemukset ovat siis vähän pienemmistä seuroista (ikäluokan koko 20-60 pelaajaa) joissa koko ikäluokka treenaa yhdessä (treeneissä joustavat tasoryhmät) ja joissa sitten peleihin ryhmät tehdään joka viikko/kuukausi erikseen tason mukaan (ja sen mukaan kuka nyt ylipäätään on käytettävissä). Karkeasti sanoisin että yhtä innokasta ja motivoitunutta harrastetason pelaajaa kohden on siinä 3-5 epämotivoitunutta joille esim. juokseminen treeneissä tai peleissä alkaa olla liikaa vaadittu tai sitten sinänsä motivaatiota on mutta juokseminen ei fysiologisista syistä tunnu onnistuvan.

Kyllä valmennettavat varmasti vaikuttavat valmentajaan, mutta haenkin tässä sellaista ammattiylpeyttä, kykyä ja halua sytyttää se kipinä myös "niihin muihin". Valmennuksen sovittaminen heterogeeniseen ryhmään vaatii rautaista osaamista ja johtamista. Oma kokemus vastaavasta ikäluokan koutsaamisesta missä  ryhmien taso vaihtelee ja elää viikosta toiseen on, että apukoutsien valmennus on äärimmäisen tärkeää, samoin kuin se valmentajan oma intohimo valmennukseen. Yhdelle pitää opettaa nilkan asentoa ja jäykkyyttä syöttäessa kun seuraavassa ryhmässä hiotaan jo syötön painavuutta suhteessa kaverin liikkeeseen. Se on ammattitaitoa kun tähän pystyy tapahtuman sisällä.

[loivanousu]

Mä usein oon kysynyt valkuilta, että olisitko yhtä hyvä valmentamaan, jos sulle annettaisiin kakkos- tai kolmostason nippu? Motivoituneita on "helppo" valmentaa, lahjakkaat mutta huonosti harjoittelevat on ihan eri juttu. Onko valmentaja hyvä, jos ei osaa valmentaa huonoja pelaajia ja tehdä heistä parempia?

Mä niin haluaisin, että myös niitä paskoja ja harrastepelaajia valmennettaisiin samalla intohimolla ja taidolla kuin niitä parhaita.

Sitten ei muuta kuin lähimpään seuraan yhteys ja toimintaan mukaan sekä valmentamaan ja/tai muuhun vapaaehtoistyöhön. Innokkaita, osaavia ja intohimoisia vapaaehtoisia tarvitaan joka seurassa.

Itsellä loppui valmentaminen tänä vuonna asennevammaisiin harrastajiin ja näiden vanhempiin. Ei vaan jaksanut enää. Verrattuna omiin joukkuelajien harrastamisen aikoihin meidän joukkueessa (P9) oli (ja on) monta pelaajaa, jotka olivat mukana joko huonolla asenteella, eivät osanneet/halunneet uskoa ohjeita ja/tai joiden vanhempia ei oman lapsen harrastaminen kiinnostanut (ei näy kentän laidalla, ei hoideta ilmoitttautumisia tapahtumiin yms.). Meidän seurassa ei noihin puututa muuta kuin hymistelemällä ettei vaan kuka lopeta ja tuntuu seuralla olevat myös jonkinlainen sosiaalisen vastuun paine (maahanmuuttajataustaiset korostuu) tässä. Eikä siinä mitään, em. on tärkeitä hommia. Mutta voin kertoa, että siinä futisintohimoa kysytään, kun käyt vapaaehtoisena kolme kertaa viikossa treeneissä katsomassa lapsien välinpitämättömyyttä, naaman vääntelyä ja kuuntelemassa vittuilua (oikeasti), kun yrität selittää alkaen sitä miten alkulämmöt hoidetaan. Omana aikana nämä lapset olisi laitettu ruotuun viivajuoksulla yms. ja/tai henkilökohtaisella puhuttelulla sekä lopulta laitettu kentän laidalle/kotiin, mutta nykyään tuntuu olevan konstina vain loputon puhuminen ja WA-viestittely. Samaan aikaan sitten ne hyvällä asenteella mukana olevat lapset (ja näiden vanhemmat) kärsivät tästä perseilystä ja jotkut lähtevät myös toisiin lähiseuroihin.  

[loivanousu]

Tämähän tässä turhauttaa ainakin minua, kun "harraste"puolella on noin puolet sellaisia, joita oikeasti treenaaminen ja kehittyminen kiinnostaisi ja haluaisivat tehdä kunnolla. Sitten loput on joko "lahjattomat treenaa" -asenteella, tai sellaisia joiden pitäisi aloittaa jalkapallokoulusta. Tämän vuoksi harrastetasolla on vaikea saada kunnon kehitystä halukkaille, koska iso osa ajasta ja eri tilanteista treeneissä menee joko asennevammaisten tai jalkapallokoululaisten kanssa telmimiseksi.

Tähän ei voi kuitenkaan juuri puuttua, koska kaikki ovat tervetulleita. Ja kun valmennusta tekee OTOna vapaaehtoispohjalta, niin turhauttaa aina kun tätä asiaa miettii tarkemmin. Yleensä pyrin aktiivisesti olemaan ajattelematta asiaa. Eli sitten treeneissä menee miten menee ja "ovathan ainakin pois varastelemasta ja huumeita kauppaamasta".

Ja kyllä, joillakin voi olla aina välillä "offipäiviä" kun ei huvita, mutta kun muutaman vuoden ajan ne on 95 %:sti samat tyypit, niin mitäs teet.

Oma poika pelaa kuvaamasi kaltaisessa harrastejoukkueessa ja häntä harjoittelu + kehittyminen kiinnostaa. Meidän joukkueessa menee pahimmillaan harjoituksista paljon aikaa noiden boldattujen tapausten kanssa. Meidän perheessä tilanne on ratkaistu siten, että käymme omalla ajalla paljon kahdestaan treenaamassa ja poika myös itse kavereiden kanssa. Vertaisin tätä nykyiseen koulunkäyntiin: mikäli haluat kehittyä perustasoa paremmaksi et voi jättää opiskelua vain koulun ja opettajien varaan. Ja vanhempien tukea / esimerkkiä tarvitaan molemmissa tai ainakin siitä on apua.

PS. jos/kun edelleen valmennat niin voimia ja kiitos! Teet tärkeää työtä.

[Tino Asprilla]

Minä olen valmentanut kilvan takana kaupunginosassa ja harrastetasolla useamman vuoden. Aina on ollut saakelin iso ryhmä vedettävänä ja se on toisaalta vaatinut tosi jämyä otetta koko ajan.

Mitä olen havainnut?

- Pelaajat oppivat tiettyyn vaatimustasoon jos linja jämäkkyydelle on yhtenäinen viikosta toiseen (ts. perseilyä ei sallita)
- Pelaajat kehittyvät ja ottavat ikäluokan kärkeä kiinni hyvin, mikäli harjoituksissa otetaan riittävästi asioita huomioon.
- Tätä kautta voidaan saada ikäluokkaan iso massa suht laadukkaita pelaajia (tällä hetkellä p13 vaihe)

Me ollaan harjoiteltu nyt "harrastetasolla" joukkueena reippaat 1,5v. Meidän treenit on kestänyt joka kerta vähintään 1h45min. Tänä kesänä yhdet treenit jopa 2,5h kerralla kun valmistaudutaan talvella alkaviin kuntosalitreeneihin erillisellä voimaharjoittelulla, jossa katsotaan liikeradat yms kuntoon. Joka ikisessä treenissä on osana fysiikka monipuolisesti, vaikka valmennuksen tason laajuudesta johtuen, niitä ei aina toteuteta ihan niin kuin pitäisi.

Vielä viime vuonna oli aistittavissa pelaajista sellaista lapsenomaista innostusta 11-12 vuotiaana. Lopettamisia oli suhteessa pelaajamäärään vähän. Tänä vuonna on ollut havaittavissa teini-iän alku ja harmittavan ison osan motivaatio on ollut kateissa. Treeneistä ollaan paljon poissa ja varmasti tarkastellaan omaa suhdetta jalkapalloon sellaisena kuin me ollaan se ympäristö luotu. Toisaalta perheiden tuki ja tuuppaus haastavassa varhaismurrosiässä on useassa tapauksessa melko puutteellista ja pelaajan annetaan aika kevyesti olla treeneistä pois.

Edelleen ne pelaajat, jotka motivoituvat tekemään laadukkaasti meidän monipuolisen treenin, kehittyvät tasavauhtia ikäluokan kärjen kanssa suhteessa toisiinsa. Ne kenellä voima esimerkiksi alkaa tarttumaan, ottavat ikäluokan kärkeä kiinni aika huimilla harppauksilla siltä osin. Se suurin erottava tekijä edelleen pelaajien välillä on tietysti erilaiset lahjakkuuden tasot sekä fyysinen lahjakkuus vaikkapa motoriikassa. Pelaajat kehittyvät tosi eri tahtiin biologisesti, niin todellisen tasonmittauksen pelaajien välillä voi todennäköisesti tehdä vasta siellä 17-vuotiaana.

Kuitenkin suurin ero kilpapelaajan (suurimman osan) ja meidän kärkipelaajien välillä on pallotaidossa. Osa meidän pelaajista on tullut perheistä ja taustoista jossa ei olla kannustettu lasta kiinnittymään pienenä lajiin ja leikkimään pallon kanssa. Tuota eroa ei kurota umpeen pelkällä laadukkaalla joukkuetreenillä, vaan hienomotoriikka pallon kanssa pitää opetella itse. Ja samalla toki pitää tiedostaa että 13-vuotiaana juna on jo jossain suhteessa mennyt asemalta ohi mitä pallotaidon kehittämiseen tulee.
Sanoisin myös erona kilpapelaajien ja meidän kärkipelaajien välillä olevan henkinen puolen. Sellainen nälkä ja läsnäolo pelissä näkyy selvästi ja tekee ison eron myös kehitykseen.

Ollaan saatu paljon hyvää aikaiseksi pelaajien kehityksessä ja seuraavat pari vuotta voi toisaalta viedä meidän poikia ihan konkreettisesti kohti kilpatasoa, mikäli he itse sitä haluavat. Osa ei edes vielä halua, vaikka edellytyksiä olisi. Haasteena tällä hetkellä on se, että osa haluaa jalkapallolta varmasti muuta kuin meidän pitkät ja monipuoliset treenit. Aika moni tekee niitä fysiikka-asioita vähän sinne päin, enkä mä jaksa enää napista tai kannustaa erikseen niistä. Tekee kuka tekee.

Mutta se aito into ja harrastepelaajamainen heittäytyminen harjoitteluun tai pelaamiseen on osan kohdalla haastava saavuttaa, kun ryhmäkoko harjoittelussa vaihtelee niin paljon. Olisi helppo määrittää pelaajat meidän joukkueen sisällä vaikka kolmeen eri harrastustasoon ja antaa niiden totaalisten harrastelijoiden vaikka vain pelata, mutta jos heitä on joskus treeneissä vaikka kaksi, niin heidät pitää integroida johonkin muuhun ryhmään, jossa treenaamisen taso ja motivaatio on taas jotain muuta.

Summa summarum: jotenkin tuntuu että tuohon p11-p12 vaiheeseen sitä lapsenomaista innostusta on kaikilla sen verran että hyvällä valmennuksella sitoutuvat tekemään monipuolisesti ja laadukkaasti erilaisia treenejä, mutta esimurrosiän alkaessa monella alkaa se moti heitellä eikä heidän kohdaltaan oikein osaa sanoa miten treeni pitäisi muodostaa. Varmasti tämän kaltaista henkistä haastetta on kilpapelaajista harrastepelaajiin, mutta se toden totta haastaa valmennusta. Esimerkiksi syksy pitää todennäköisesti katsoa viikko ja päivä kerrallaan kun 7lk alkaa ja pelaajien arki muuttuu todella paljon.

Sanoisin kuitenkin vinkkinä valmentajille, että tehkää monipuolisesti ja pitäkää vaatimustaso korkealla ja yrittäkää löytää se sopiva tasapaino. On myös äärimmäisen paljon kiinni sieltä kotoa, kuinka lapsi kiinnittyy jalkapalloon ja alkaa ajatella jalkapallosta. Valmentajina emme pysty tekemään kaikkea, mutta tavoitteellisuus ja laatu edellä pitäisi mennä ihan joka tasolla. Ajattelen itse että jos pelaaja haluaa vain pelailla, osaa hän tehdä sen omatoimisesti kavereiden kanssa. Treeneissä treenataan ja harjoitellaan ryhmässä toimimisen taitoja loppuelämää ajatellen.

Jos vertaat vaikka soittoharrastukseen, niin voisitko kuvitella 13-v nuorta joka tulee tunnille ja alkaa kikkailemaan viulullaan ihan mitä sattuu ja valmentaja katsoo vieressä että "antaahan nuoren soitella, hyvä kun on harrastuksessa". Mielestäni ohjattuun harrastustoimintaan kuuluu aina progressio. Joukkuetoiminnassa ne kaverit on tietysti tosi tärkeitä, mutta siinä harjoitustapahtumassa on ne omat hetket kun niiden kavereiden kanssa tehdään jotain muuta kuin tavoitteellista harrastustoimintaa. 

[ginikettu]

Minä olen valmentanut kilvan takana kaupunginosassa ja harrastetasolla useamman vuoden. Aina on ollut saakelin iso ryhmä vedettävänä ja se on toisaalta vaatinut tosi jämyä otetta koko ajan.

Mitä olen havainnut?

- Pelaajat oppivat tiettyyn vaatimustasoon jos linja jämäkkyydelle on yhtenäinen viikosta toiseen (ts. perseilyä ei sallita)
- Pelaajat kehittyvät ja ottavat ikäluokan kärkeä kiinni hyvin, mikäli harjoituksissa otetaan riittävästi asioita huomioon.
- Tätä kautta voidaan saada ikäluokkaan iso massa suht laadukkaita pelaajia (tällä hetkellä p13 vaihe)

Meinasin kommentoida aiemmin, koska yksi mielettömän hyvä valkku on tullut vastaan. Sillä oli tosi jämerä ote ja lapset tykkäsivät. Mutta kun joukkuetta perustettiin ja myöhemminkin se selitti vanhemmille käytönnöt hyvin ja lapsille tietenkin vielä paremmin. Jos häirittiin tai vietiin muista oikeutta harjoitella, niin pelaaja meni sivuun hetkeksi. Joukkueessa oli hyvinkin haastavia ja se sai aika nopeasti kaikki kuitenkin mukaan ja niin, ettei siellä kovin usein kukaan ollut sivussa. En tiedä mistä se auktoriteetti kumpusi, mutta ei ainakaan huutamisesta ja räyhäämisestä vaan jotenkin sellaisesti inhimillisestä huomioonottamisesta. Tuli vaan mieleen, kun yhtä näistä eniten sivussaolleista näin nyt somessa jossain ulkomaanturnauksessa eli tuskin enää häiritsee ja vie muilta harjoitusaikaa.

[Tino Asprilla]

Meinasin kommentoida aiemmin, koska yksi mielettömän hyvä valkku on tullut vastaan. Sillä oli tosi jämerä ote ja lapset tykkäsivät. Mutta kun joukkuetta perustettiin ja myöhemminkin se selitti vanhemmille käytönnöt hyvin ja lapsille tietenkin vielä paremmin. Jos häirittiin tai vietiin muista oikeutta harjoitella, niin pelaaja meni sivuun hetkeksi. Joukkueessa oli hyvinkin haastavia ja se sai aika nopeasti kaikki kuitenkin mukaan ja niin, ettei siellä kovin usein kukaan ollut sivussa. En tiedä mistä se auktoriteetti kumpusi, mutta ei ainakaan huutamisesta ja räyhäämisestä vaan jotenkin sellaisesti inhimillisestä huomioonottamisesta. Tuli vaan mieleen, kun yhtä näistä eniten sivussaolleista näin nyt somessa jossain ulkomaanturnauksessa eli tuskin enää häiritsee ja vie muilta harjoitusaikaa.

Toihan on erinomainen kuvaus hyvästä ja johdonmukaisesta valmentajasta. Tuohon olen itsekin pyrkinyt. Joskus lipsahtaa vaatimustaso yli ja tulee räyhättyä turhautuneena, mutta pitää osata olla myös armollinen itselleen kun tiedostaa millaisen massan kanssa on tekemisissä otona ja miten siellä kotona ehkä pelaajia valmistetaan harjoituksiin/peleihin. Vastapainoksi pitää tietysti osata antaa rakkautta ja positiivisuutta kun asiat menee hyvin.

[erno]

Noi pallotaidot on vähän sellasia että niitä pitäs jauhaa tosi paljon ja tosi nuorena. Jos sä saat tollasen jengin ittelles käsiin kun ne on 10-11v, niin noiden osalta ollaan auttamatta pahasti myöhässä ja valitettavan monet taidot on sellaisia että niitä ei oikein saada hanskaan, vaikka motivaatiotakin olisi. Omien havaintojen perusteella pienillä lapsilla on kyllä motia harjoitella noita pallotaitoja paljon, kunhan vaan pidetään huoli siitä että treenit on mielenkiintoisia ja ympäristö sopiva. Missä onkin sitten paljon enemmän tekemistä kuin mitä tossa lukee, eli puhutaan aivan äärimmäisen vaikeasta asiasta. Toki alkuun valmentaja voi tehdä itseään yksinkertaista säännöstöä esim. niin että kussakin treenissä kaikille pelaajille pitäisi tulla ylipäätään vaikkapa 500 pallokosketusta ja kokemuksen karttuessa sit hakee sitä et minkälaisia ne pallotatsit on. Mutta siis suuri määrä kuljettamista, harhautuksia, käännöksiä ja haltuunottoja, molemmilla jaloilla ja jalkojen kaikilla osilla. Osan pystyy tekemään yksinkertaisilla peleillä ja leikeillä, mutta aika nopeasti päädytään siihen että tarvitaan jonkinlaista luovuutta siihen miten noi harjoitukset rakentaa, että kehityskulku pysyy mielenkiintoisena.

Kun on katsellut kv-meininkejä niin aika monissa maissa futistennis on yksi tärkeimmistä/eniten käytetyistä tavoissa osassa näistä. Alkuun pallotteluna ja kun taidot karttuu niin ihan rehteinä kisoina. Toki kuljetusta noissa ei tule, mutta muita pallonhallintaan liittyviä tärkeitä mekanismeja.

[Tino Asprilla]

Noi pallotaidot on vähän sellasia että niitä pitäs jauhaa tosi paljon ja tosi nuorena. Jos sä saat tollasen jengin ittelles käsiin kun ne on 10-11v, niin noiden osalta ollaan auttamatta pahasti myöhässä ja valitettavan monet taidot on sellaisia että niitä ei oikein saada hanskaan, vaikka motivaatiotakin olisi.

Jep, ja tosi sääli koska sieltä kilvan taustalta löytyy urheilullisesti ihan saakelin lahjakkaita lapsia/nuoria. Toisaalta mä aattelen että laadukkaalla futistreenillä kehittyy se urheilullisuus siinä sivussa ja laadukas treenaaminen mahdollistaa sen, että vaikka 16-vuotiaana voi hypätä jonkun toisen lajin pariin  (rajatusti toki, esim. kestävyysjuoksu tms.) hyvillä pohjilla ja saavuttaa menestyksekkään uran siinä jos kilpailuvietti syttyy. Voi vaan kuvitella osan meidänkin pojista kohdalla, millaista se kaupunginosatouhu on ollut. Lapsi on käynyt kerran, maksimissaan kaksi kertaa viikkoon jalkapalloharjoituksessa jossa jonotellaan drilleissä ja pelataan jotain 10v10 peliä.

[kilon_paino]

Minä olen valmentanut kilvan takana kaupunginosassa ja harrastetasolla useamman vuoden. Aina on ollut saakelin iso ryhmä vedettävänä ja se on toisaalta vaatinut tosi jämyä otetta koko ajan.

Juuri näin! Iso

Itse aikoinaan pyrin samaan, lämmin mutta jämäkkä ja keekoilijat hetkeksi ulos rauhoittumaan, vähän aikaa sitä jauhettua, alkoi käytöstavat paranemaan. Vaikeita vanhempia tuntuu olevan yhä enemmän, leikitään "asiakasta" ja vaaditaan riinapetterille erikoiskohtelua tai jotain spesiaalia. Näiden hanskaaminen ilman seuran tukea vaatii teräspalleja ja pokeria paljon.

Tsemppiä kaikille, jotka valmentaa junnuja, teette arvokasta duunia!

[Valonheitin]

Omalle kohdalle on kerran sattunut tapaus, jossa keskellä kesää aloittaneen pojan äiti tuli kentälle mukaan vahtimaan, että poikaa ohjataan tarpeeksi laadukkaasti. Treenien jälkeen vielä vaati, että saisi henkilökohtaista valmennusta, kerta on aloittanut muita myöhemmin. Me valmentajat sitten kerroimme äidille, että kentällä ei tarvitse olla ja tästä valmentajamäärästä ei nyt vain riitä personal traineria yhdelle pelaajalle. Kävivät sitten muutamissa treeneissä ja satuin näkemään perheen myöhemmin yhden toisen lajin parissa huseeraamassa.

[Jääpoiju]

Mä usein oon kysynyt valkuilta, että olisitko yhtä hyvä valmentamaan, jos sulle annettaisiin kakkos- tai kolmostason nippu? Motivoituneita on "helppo" valmentaa, lahjakkaat mutta huonosti harjoittelevat on ihan eri juttu. Onko valmentaja hyvä, jos ei osaa valmentaa huonoja pelaajia ja tehdä heistä parempia?

Mä niin haluaisin, että myös niitä paskoja ja harrastepelaajia valmennettaisiin samalla intohimolla ja taidolla kuin niitä parhaita.

Tarkoitatko vaikka niin, että me vapaaehtoisvalkut (isivalkut) saisimme ne motivoituneet kilpapelaajat valmennettaviksi treeneissä, ja maksulliset koulutetut valmentajat treenaisivat "harrastepuolta", motivaatiotapauksia ja ns. jalkapalloesikoululaisia?

Kelpaisi kyllä minulle, koska vaativatkin treenit kiinnostavat, jossa pääsee vaikkapa useamman pelaajan interaktioita selittämään ja näyttämään. Harrastepuolella usealle jo 2 vs. 1 treenaaminen on hankalaa, vaikka ohjeet olisivat selvät, niin juostana hetki pallon kanssa ja vedetään täysillä yli.

Toivoni on siinä, että ryhmä pienenisi, ja että on useampi apuvalkku, jolloin pari voi olla koko ajan kaitsemassa, ja muutamat pitävät rasteja päävalkun kanssa.

Näissä tosiaan ehkä vähän menee sekaisin puhutaanko (pää)valmentajasta, joka ainakin meillä suunnittelee treenit, peluutukset yms., ja saa palkkaa ja on koulutettu, vaiko puhutaanko apuvalkuista, jotka auttavat treeneissä ja peleissä päävalkkua hänen ohjeidensa mukaisesti eivätkä saa mitään korvausta.

Oma poika pelaa kuvaamasi kaltaisessa harrastejoukkueessa ja häntä harjoittelu + kehittyminen kiinnostaa. Meidän joukkueessa menee pahimmillaan harjoituksista paljon aikaa noiden boldattujen tapausten kanssa. Meidän perheessä tilanne on ratkaistu siten, että käymme omalla ajalla paljon kahdestaan treenaamassa ja poika myös itse kavereiden kanssa. Vertaisin tätä nykyiseen koulunkäyntiin: mikäli haluat kehittyä perustasoa paremmaksi et voi jättää opiskelua vain koulun ja opettajien varaan. Ja vanhempien tukea / esimerkkiä tarvitaan molemmissa tai ainakin siitä on apua.

PS. jos/kun edelleen valmennat niin voimia ja kiitos! Teet tärkeää työtä.

Hienoa, että asia huomataan ja ollaan kuitenkin armollisia.