Suomalainen peli-identiteetti?

[R08]

Täällä uneksitaan kisoihin menosta ja se onkin nyt sitten ihan ok heittää paskasti pelannutta Saksaa vastaan 2-0 kotijohto tokalla jaksolla hukkaan.

Vittuakos tässä haaveillaan mitään kisapaikkaa kun se ei ole häpeä hävitä Saksalle, Hollannille, Ruotsille tai Unkarille (ne oli kovia joskus 50-vuotta sitten).

Niin uneksin, nyt ja aina. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä realismin kanssa.

Nythän otin kantaa vain noihin mainitsemiisi, enkä millään en sitten millään saa tasureista Saksaa vastaan huonoa tulosta ja kantin pettämistä.

[Pikasika]

Laitetaas seurantaan.

Noista äänestyksen vaihtoehdoista paras on "Tiukkaan joukkuepuolustukseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin perustuva taktiikka. Hyökätessä puolustajatkin voivat nousta, mutta ei koskaan yltiöpäisesti (eli paikkaajan löydyttävä aina)."

Tohon meillä voisi riittää rahkeet, kunhan saataisiin keskikentän keskus ja puolustus erittäin tiiviiksi puolustettaessa, niin että keskikenttä putoaa melkein samaan linjaan pakkien kanssa, josta riiston jälkeen pääsisi levittämään nopeille laidoille palloa.

Vaikea kysymys, vielä vaikeampi tehtävä.

[taddei]

Lateraalisen pallokontrollijalkapallon nimeen vannon tässäkin

[coelb]

Kyllähän saksan peli erosi selvästi Hollannin, Espanjan ja Brassien hitaasta pallokontrolliin tukeutuvasta pelistä jossa riskit on nollissa. Saksa oli selvästi nelikon hyökkäysvoittosin ja nopeiten hyökkäävä joukkue, oikeestaan vain espanja pystyy voittamaan saksan tällä hetkelä koska he pystyvät riskittömään pallokontrolliin. Saksa oli kisojen taitavin mutta espanja taktisin ja orjallinen taktiikan noudattaminen voitti.

Aika puhdasta Mourinhoa Saksa pelasi Englantia ja Argentiinaa vastaan.

[errot]

Lähellä venäläistä tapaa pelata jalkapalloa, mutta suomalaisella sisulla talvisotahengessä. Ollaan aika samanlaisia.

[Stig Tøfting]

Nimenomaan. Suomalaiset ovat aika pitkiä, mutta eivät edes ruumiinrakenteeltaan mitään rabonaa heittäviä taikalanteita, puhumatta mikä kilpailu taidon osa-alueella vallitsee. Jostain syystä Suomesta ei enää juurikaan tule isokokoisia ja vahvoja pelaajia, vaan pieniä kikkailijoita joiden taidot eivät kuitenkaan kv. tasolla kauas kanna. Johtuuko siitä, että Suomessa arvostetaan liikaa teknisiä pelaajia (jotka junnuiässä ovat yleensä niitä pienempiä - isommilla koordinaation kehittyminen vie aikansa), vai valitsevatko isot ja vahvat jannut alun perinkin esimerkiksi jääkiekon (toisaalta sama ongelma on lätkänkin puolella). Joka tapauksessa Suomella ei olisi varaa heittää tätä valttia pois.

Suomessahan valtava ongelma on juuri se, että junnuissa tuota isoa kokoa ja fyysistä vahvuutta yliarvostetaan. Isoimmat pojat ovat superjunnuja, kun taas lupaavat pikkunassikat jäävät paitsioon. Lopulta huomataan kuinka niillä ikäluokan isokokoisimmalla pojilla ei ollutkaan lahjoja ja potentiaaliset pienikokoiset jannut ovat lopettaneet aikapäiviä sitten.

Jalkapallossa on isosta koosta ja fyysisestä vahvuudesta hyötyä tiettyyn pisteeseen saakka. Itseasiassa fyysisen preesensin tuoma hyöty on kääntäen verrannollinen vastustajan tasoon. Mitä tasokkaampi vastustaja, sitä vähemmän siitä on hyötyä. Itse pystyn dominoimaan alasarjoja Suomen oloihin poikkeuksellisen fysiikkani turvin, mutta esimerkiksi maajoukkuetasolla en pääsisi käyttämään vahvuuksiani, koska vastustajien taitotaso on liian korkea.

Nykyaikana jalkapallossa on tärkeintä se, että pallo menee haluttuun pisteeseen viettäen mahdollisimman vähän aikaa omissa jaloissa. Toisekseen fyysisen suorituskyvyn tulee olla sillä tasolla, että tekninen suorituskyky putoaa mahdollisimman vähän ottelun aikana, pelaaja siirtyy pisteestä A pisteeseen B mahdollisimman nopeasti ja tukitoiminnot (tasapaino, pomppu jne.) ovat MAHDOLLISIMMAN kovassa kunnossa.

[Viinioksa]

Lähellä venäläistä tapaa pelata jalkapalloa, mutta suomalaisella sisulla talvisotahengessä. Ollaan aika samanlaisia.

: Jos etsit Euroopasta maan, joka on kulttuurisesti, henkisesti jne. kaikkein kauimpana Suomesta, niin Venäjä on hyvä ehdokas. Sama pätee myös jalkapalloon: Venäjä elää valtavasta massasta, jolla se saa koottua varsin taitavan joukkueen. Juuri päinvastoin kuin Suomi. No, se voi Venäjän ja Suomen jalkapallossa olla yhteistä, että molemmissa asiat on hoidettu päin p:tä.

[Callit]

Nykyaikana jalkapallossa on tärkeintä se, että pallo menee haluttuun pisteeseen viettäen mahdollisimman vähän aikaa omissa jaloissa. Toisekseen fyysisen suorituskyvyn tulee olla sillä tasolla, että tekninen suorituskyky putoaa mahdollisimman vähän ottelun aikana, pelaaja siirtyy pisteestä A pisteeseen B mahdollisimman nopeasti ja tukitoiminnot (tasapaino, pomppu jne.) ovat MAHDOLLISIMMAN kovassa kunnossa.

Kiitos, aivan loistavasti tiivistetty. Juuri noin pelaavat aiemmin mainitsemani huippumaat, ja aika moni pyrkii samaan. Kölnin dosentit ja Löw esikuntineen ovat puhuneet asiasta vuosia, ja esikuvina on käytetty mm. Hollantia, Ranskaa ja Espanjaa. Loppujen lopuksi noitten asioitten vaikeus tulee hyvin esille missä tahansa ikisten tai aladivereitten peleissä, varsinkin jos on hyvin eritasoisia janareita. Hyvä pelaaja on sellainen, joka saattaa pallon haluttuun pisteeseen tarkemmin kuin huono, ja jaksaa ja kerkiää paremmin kuin muut.

[Noviisi]

Nykyaikana jalkapallossa on tärkeintä se, että pallo menee haluttuun pisteeseen viettäen mahdollisimman vähän aikaa omissa jaloissa. Toisekseen fyysisen suorituskyvyn tulee olla sillä tasolla, että tekninen suorituskyky putoaa mahdollisimman vähän ottelun aikana, pelaaja siirtyy pisteestä A pisteeseen B mahdollisimman nopeasti ja tukitoiminnot (tasapaino, pomppu jne.) ovat MAHDOLLISIMMAN kovassa kunnossa.

Kuulostaa melko yksinkertaiselta jutulta, mutta on yleensä uskomattoman vaikeaa Suomelle jopa aivan heikoimpiakin vastustajia vastaan. Viime pelissä tuo syöttötyöskentely oli todella ala-arvoista. Oliko se kenttä niin huono, että sen piikkiin voi pistää paljon vai onko niin, ettei meillä osata syötellä? Pallo polttelee aina jaloissa ihmeen paljon ja sitten annetaan huono ja epätarkka syöttö... Espanja ja Barca saa tuon näyttämään niin naurettavan helpolta. Enkä nyt tarkoita sitä, että Suomen pitäisi pyrkiä pelaamaan kuten Espanja tai Saksa. Ei siihen kv-tasolla riitä rahkeet millään. Mutta silti täytyisi saada meneen se lähemmäs 10 syöttöä omille, kun saadaan pallonriisto (eikä ole paikkaa todella nopeaan kontraamiseen). Mättääkö henkilökohtaisen taidon lisäksi yhteispelaaminen? Moni pelaa väärällä paikalla suhteessa seurajoukkueeseen ja valmentaja ei tunnu vakuuttavan enää ketään. Vaikea siitä on taikoa hyvää yhteispeliä...
No, Hollanti todennäköisesti antaa tänään näytteen hyvin yhteen pelaavasta joukkueesta. Saa nähdä onnistuuko Suomi vaikeuttamaan Hollannin pelaamista nimeksikään. Ja saadaanko edes neljää syöttöä putkeen omille....

[Viinioksa]

Kuulostaa melko yksinkertaiselta jutulta, mutta on yleensä uskomattoman vaikeaa Suomelle jopa aivan heikoimpiakin vastustajia vastaan. Viime pelissä tuo syöttötyöskentely oli todella ala-arvoista. Oliko se kenttä niin huono, että sen piikkiin voi pistää paljon vai onko niin, ettei meillä osata syötellä? Pallo polttelee aina jaloissa ihmeen paljon ja sitten annetaan huono ja epätarkka syöttö... Espanja ja Barca saa tuon näyttämään niin naurettavan helpolta.

Helppous on todellakin näennäistä. Barcalla ja Espanjalla on seulottavinaan miljoonia ja taas miljoonia pelaajia, joista valitaan ne kaikkein lahjakkaimmat.  Suomella taas massat ovat niin pieniä, että niitä poikkeuksellisen taitavia pelaajia ei vain löydy. Suomen kaltaisten pienten maiden aseet ovat muualla - taidolla emme pärjää.

[mtontola]

Helppous on todellakin näennäistä. Barcalla ja Espanjalla on seulottavinaan miljoonia ja taas miljoonia pelaajia, joista valitaan ne kaikkein lahjakkaimmat.  Suomella taas massat ovat niin pieniä, että niitä poikkeuksellisen taitavia pelaajia ei vain löydy. Suomen kaltaisten pienten maiden aseet ovat muualla - taidolla emme pärjää.

Olipa harvinaisen huono komentti.

[Viinioksa]

Olipa harvinaisen huono komentti.

Et kuitenkaan pystynyt mitään siihen vastaan laittamaan.

[Noviisi]

Kyllä se selkeä peli-identiteetti, joka näkyy jollakin tavalla jo ihan pienissä junnuissa, vaan auttaa ja selkeyttää. Pääsin nimittäin ihailemaan kesän yhdessä junnuturnauksessa 11-v. Barcaa, joka pelasi ennakkoluulottomasti aivan samannäköistä peliä kuin edustusjoukkue. 11 vuotiaat osasivat jo syöttää taidokkaasti kaverilta toiselle ja jokainen tiesi tasan tarkkaan miten omalla paikalla pitää pelata. Osasivat myös älykkäästi paikata kaveria ja varmistaa. Pelasivat kurinalaisesti ja tekivät rauhassa hyviä ja oikeita suorituksia. Harvassa joukkueessa meillä pelaajat tietävät (ja ovat sisäistäneet) tuossa iässä, mitä valmentaja haluaa kultakin pelaajalta ja joukkueelta kokonaisuutena.

[Viinioksa]

Kyllä se selkeä peli-identiteetti, joka näkyy jollakin tavalla jo ihan pienissä junnuissa, vaan auttaa ja selkeyttää. Pääsin nimittäin ihailemaan kesän yhdessä junnuturnauksessa 11-v. Barcaa, joka pelasi ennakkoluulottomasti aivan samannäköistä peliä kuin edustusjoukkue. 11 vuotiaat osasivat jo syöttää taidokkaasti kaverilta toiselle ja jokainen tiesi tasan tarkkaan miten omalla paikalla pitää pelata.

Kyse on junioreista, jotka on haalittu ympäri Espanjaa lahjakkaimmat valikoiden, ja jotka pyrkivät tosissaan ammattilaisuuteen.

[V]

Maajoukkueen pelityyli ja juniorivalmennus voidaan kuitenkin pitää erillään toisistaan. Toisin sanoen, vaikka maajoukkueessa pelattaisiinkin inhorealistista tulospalloa, voidaan - ja pitää - junnusarjoissa pelata rohkeaa ja henkilökohtaista taitoa kehittävää lyhytsyöttöpeliä.

Jos me luovumme suosiolla taidon tavoittelemisesta, on se sama kuin treenaisimme maratoonareitten ohjelmalla 100 metrin kisaan tai päinvastoin.

Joo tarkoitus ei ollutkaan sanoa, että taito ja tekniikka pitäisi unohtaa harjoittelusta, tai ettei junnusarjoissa tai Veikkausliigassa saisi pelata iloista ja hyökkäävää peliä.

Tarkoitukseni oli vaan sanoa, että maajoukkueissa ja seurojen kv-peleissä otettaisiin aina lähtökohdaksi inhorealismi. Eli se, että ne vastustajat on aina taitotasolla meitä huomattavasti edellä.

[mtontola]

Et kuitenkaan pystynyt mitään siihen vastaan laittamaan.

Esim. Stig Tøfting on juuri yllä kertonut miksi ilman taitoa ei yksinkertaisesti voi pärjätä. Tämän jälkeen tulet ja kerrot, että taidolla emme pärjää. Mitään ei tarvitse laittaa vastaan todetakseen, että kommenttisi on harvinaisen huono.

[Baresi]

apinan raivolla pitkä päätyyn ja perään, ei jäärä kulmiin pyäriin, ja mennään sinne maalille, laitetaan roppaa likoon ja verta pakkiin, joka jätkä antaa 110 niin kyä se siitä, ei ole rakettitiädettä tää

[Ior Bock]

Hävetkää vittu! Maakunnissa nämä sisutaktiikat, klubi ainakin saa luvan hyökätä vaikka vastassa olis real madrid.

[Noviisi]

Kyse on junioreista, jotka on haalittu ympäri Espanjaa lahjakkaimmat valikoiden, ja jotka pyrkivät tosissaan ammattilaisuuteen.

Kyse on myös junioreista, joille on osattu opettaa ja joilta on osattu vaatia:
a) kuinka syötetään hyvä maatamyöten kauniisti kulkeva sisäsyrjäsyöttö
b) kuinka pallottoman tulee liikkua pelattavaksi niin, että hänellä on aikaa ja tilaa ottaa pallo rauhassa haltuun
b) mikä on tehtäni osana joukkuetta kun hyökätään ja kun puolustetaan
d) minkälaiseen pelityyliin / -ilmeeseen pyritään
e) riittävä itseluottamus, jolloin pystyy tekemään kylmän viileästi sen parhaan suorituksen pelitilanteessa

Väitän, että meidänkin junnujoukkueiden taso (+-11v.) ja yksilöiden kehittyminen vauhdittuisi, kun valmentajat osaisivat opettaa nuo asiat paremmin ja sitten vaatisivat pelaajia noudattamaan noita asioita niin treeneissä kuin peleissäkin
--> valmentajaa varmasti motivoi tässä hommassa, jos on selkeät yleiset (ehkä tarkemmatkin) valtakunnalliset linjaukset

P.S. Suomi pelasi muutaman pätkän aika hyvin Hollantia vastaan ekalla puoliskolla. Olivat mielestäni aika lähellä tuota "puolustetaan tiiviisti koko joukkueella ja isketään terävästi vastaan kun siihen tarjoutuu tilaisuus" -tyyliä. Paremmalla tuurilla ja taidolla peli voisi olla ihan hyvin 1-2 Suomelle.

[niftan]

P.S. Suomi pelasi muutaman pätkän aika hyvin Hollantia vastaan ekalla puoliskolla. Olivat mielestäni aika lähellä tuota "puolustetaan tiiviisti koko joukkueella ja isketään terävästi vastaan kun siihen tarjoutuu tilaisuus" -tyyliä. Paremmalla tuurilla ja taidolla peli voisi olla ihan hyvin 1-2 Suomelle.

Kavennusmaalin jälkeen Suomi myös pyrki kontrolloimaan palloa jonkin verran, joten jossain vaihtoehtojen 2 ja 3 välissä oltiin. Pelattiin juuri sitä jalkapalloa, jolla tuloksia voi tulla, jos on tullakseen.

[koera]

Taidon merkityksestä nykyfutiksessa olen joskus rustannut sen verran pitkän sepustuksen että linkitän sen tylysti tähän alustuksesksi.
http://futisforum2.org/index.php?topic=87825.msg4195167#msg4195167

Koko pelitapakeskustelun kannalta mielestäni on tärkeä ymmärtää miksi taitoa korostetaan kaikissa puheissa ja millaisia vaatimuksia yhä enemmän taitoon nojaavat huippujoukkueet asettavat. Näitä vastaan vastahyökkäystaktiikkaankin tarvitaan pallollista taitoa: prässin purkamiseen lyhyin syötöin, riittävän tarkan pitkän syötön antamiseen, hyökkäyskolmanneksen nopeisiin ratkaisuihin ja viimeistelyyn. Pelit Saksaa vastaan viime karsinnoissa ja eilisillan tähtihetket todistivat, että kyllä sitä taitoa löytyy. Romalta, Väykältä, Kapelta, Moisanderilta ja hyvänä päivänä yhä edelleen Miklulta.

Keskustelu jää pyörimään paikallaan jos pelitavat niputellaan hyökkääviin, semihyökkääviin, semipuolustaviin ja puolustaviin. Hyökkäysorientoituminen korkeintaan raapaisee pelitavan pintaa. Kun nyt on tullut selväksi ettei kukaan odota näkevänsä Suomen maajoukkueen esittävän 60% pallonhallintaan perustuvaa jogabonitoa, hedelmällisempää keskustelua syntyisi varmaan siitä minkälaista vastahyökkäyspeliä Suomen toivotaan esittävän, ja mitä tämä vaatii materiaalilta ja pelaajilta.

Nyt kun kaikkein suurimmasta ongelmasta, puolustuslinjan hitaudesta, päästiin osin sattumankin kautta eroon, seuraavana jonossa on kunto. Nopeat lähdöt ja huippujoukkueita vastaan niitä seuraavat yhtä nopeat paluut vaativat kovakuntoista joukkuetta. Hiddinkin enemmän tai vähemmän ylisuorittaneet maajoukkueet Korea, Australia ja Venäjä luottivat suunitelmallisiin vastaiskuihin, mutta myös pallonmenetyksen jälkeiseen kovaan ja kuluttavaan prässiin. Kreikan mestarijoukkueen pelitapa oli äärimmäisen kuluttava varsinkin laitoja munaravanneille Zagorakikselle ja Fyssakselle, jne. Suomen jengistä ainoastaan Roman päivän kunto on ehdotonta A -luokkaa. Tämä puoltaisi perinteisempää vastahyökkäystaktiikkaa. Mutta:

Nostaisin keskusteluun Egil "Drillo" Olsenin Norjasta, joka onnistui epähuomiossa luomaan Norjalle oman peli-identiteetin ottamalla puhtaan analyyttisen lähestymistavan jalkapalloon.

Olsenin pelitapa vaatii tietyn profiilin pelaajia, ensimmäisenä vaikka sen helvetillisellä prosentilla kukkupalloja voittavan targetin. Siinäkin tapauksessa että jostain löytyisi Suomen oma Jostein Flo, nykyaikaina kitukasvuisen pakin tontille haahuileva target saisi nopeasti puolustavan keskikentän/topparin peräänsä. Norjan parhaat saavutukset kaksista viimeisistä karsinnoista on tasapelit Kreikkaa ja Turkkia vastaan, pari reilua voittoa katastrofi-Unkarista (2008 -karsinnat, jolloin hävisivät 2/3 matseistaan) ja Caldwellin ulosajon jälkeen reilu voitto Skotlannista viime karsinnoissa.

Yleinen trendi on kuitenkin laskusuuntaan, kuten muillakin Repp/Hughes/Olsen -akselin prosenttipallokoulukuntaa edustavilla. Kv. futista on hivutettu sääntömuutoksin ja tuomarilinjauksin taitoa suosivaan suuntaan. Samaan aikaan taitavat ovat tulleet taitavimmiksi, ja mikä parasta, kovakuntoisemmiksi. Voiman ja kestävyyden harjoittelu yhtäaikaisesti on tunnetusti hankalaa. Jos ennen esim. spanskimikkihiiret joutuivat keskittämään fysiikkatreeninsä voiman hankkimiseen pärjätäkseen sumusaarten mörssäreille ja pitkille germaaneille edes vähän alusta, nykyään voidaan keskittyä enemmän kuntoon. Kun puhdasta vastahyökkäyksiin perustuvaa pelitapaa halutaan hakea, luopuisin vanhentuneesta taistelupalloideasta ja lähtisin suosiolla vaikka Italiaan opintomatkalle.  

[Ricardo Leite]

Koera on jälleen vähemmän yllättäen asian ytimessä. Ei ole kyse siitä tulisiko Suomen perustaa pelinsä vastahyökkäyksiin, vaan siihen millaista vastahyökkäyspeliä Suomen maajoukkueen tulisi pelata.

Missä lepää Suomen vahvuus? Onko se muun materiaalin laajuuteen ja laatuun nähden kohtuullisen vahvassa puolustavassa keskikentässä? Mihin Suomen siis tulisi ohjata vastustajan hitaat hyökkäykset? Missä kohtaa kenttää pallo pyritään riistämään? Mitkä ovat avaussuunnat riiston jälkeen? Miksi? Miten nopea vastahyökkäys rakennetaan? Kuinka laitapakit nousevat tukemaan hyökkäystä ja milloin? Entä keskikenttä? Entä miten jatkoprässi suoritetaan kun pallo menetetään vastahyökkäystä rakennettaessa? Ja lista jatkuu.

Ensimmäisenä ongelmana voisi varmaan listata seuraavan ristiriidan: Suomen puolustuslinja on perinteisesti ollut niin hidas, ettei Suomi ole voinut nostaa prässiä ylemmäs selustaan pelaamisen pelossa. Syvältä omalta puolustusalueelta lähteviin vastaiskuihin Suomen laituri- ja hyökkäyskalusto on taas ollut kovin köykäistä kun esimerkiksi 1 vs. 1 -ohituksia ei ole Kolkan parhaiden vuosien jälkeen juuri taidettu nähdä.

Luonnollisesti Baxter on ammattivalmentajana nämä miettinyt tarkkaan ja pelaajille myös kertonut, mutta onko oppi mennyt perille? Sanoisin, että ei.

Palataanpa asiaan paremmalla ajalla.

[Vastapallo]

• Suomalaiset ovat keskimäärin varsin hyväkuntoisia ja sisukkaita

Tähän voisi vaihtaa tuon myyttisen sisukkuuden tilalle nöyryyden. Jalkapallossa tuo nöyryys ilmenee ainakin siinä, että topparina parhaiten viihtyvä Pasanen ei ole pelannut säännöllisesti topparina herran aikoihin, keskikentän keskustan Roman Eremenko on seurajoukkueessa vedellyt laitapakkina, samoin keskikentän keskustan Väyrynen on nähty myös ties millä pelipaikoilla, mutta harvemmin siellä keskustassa. Myös Teemu Tainiota siirreltiin aikanaan keskikentältä laitapakiksi.

Ei tämä sisukkuudesta kerro, vaan siitä, että suomalainen tekee nöyrästi sen duunin mikä annetaan ja sopeutuu siihen, vaikka parempaankin olisi mahdollisuus. Arvokkaita kavereita toki työnantajille, mutta jonkinlainen kunnianhimonpuute tuosta paistaa läpi.

[Callit]

Helppous on todellakin näennäistä. Barcalla ja Espanjalla on seulottavinaan miljoonia ja taas miljoonia pelaajia, joista valitaan ne kaikkein lahjakkaimmat.  Suomella taas massat ovat niin pieniä, että niitä poikkeuksellisen taitavia pelaajia ei vain löydy. Suomen kaltaisten pienten maiden aseet ovat muualla - taidolla emme pärjää.

Olet tuonut tämän väitteesi suurista harrastajamääristä esille lukuisissa kirjoituksissa, ja ihan ok niin. Mietipä kuitenkin hetki sellaisia Suomen kokoisia maita kuin Sveitsi, Tanska ja Kroatia. Harrastajamäärät toki suurempia, mutta aika olennaista huomata, että ne ovat ottaneet taidon johtotähdekseen.

[Noviisi]

Koera on jälleen vähemmän yllättäen asian ytimessä. Ei ole kyse siitä tulisiko Suomen perustaa pelinsä vastahyökkäyksiin, vaan siihen millaista vastahyökkäyspeliä Suomen maajoukkueen tulisi pelata.

Kertokaapas, millaisia erilaisia tapoja on pelata vastahyökkäyspeliä? Eli mistä vaihtoehdoista nyt ruvetaan Suomelle tuota taktiikkaa kehittämään?