• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Pelaajien vastuu ammattilaisliigassa - löysäilystä tuloksentekoon

Aloittaja Stig Tøfting, 26.09.2010 klo 18:33:39

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Planckin epookki

Onhan touhu mun mielestä mennyt huikean paljon ammattimaisempaan suuntaan vaikkapa ysäriin verrattuna. Silloin vielä näki ihan selvästi ylipainoisia jätkiä kentällä ja joka toisella paloi pelin jälkeen punainen nortti. Täydellinen omistautuminen urheilulle on kuitenkin luonteenpiirre, mikä aika harvoilta löytyy. Suomessa tosikseen urheilevista ei kovin montaa jalkapallojoukkuetta saisi koostettua.

Ehkä eniten vituttaa joidenkin pelaajien nollapanostaminen omaan fysiikkaansa, vaikka taunokin näkee että pienellä voimanlisäyksellä kaveri voisi mennä vielä pitkälle. Mutta ei, samanlaisia kukkakeppejä näyttävät jotkut olevan vuodesta toiseen ja punttiharjoittelulle lähinnä nauresekellaan. Oikein vituttaa katsoa näitä primadonnia, joille riittää että tukka on hyvin ja yökerhosta tulee teinipimpsaa. Kentällä ollaan maassa kun tuuli puhaltaa vähän lujemmin.

SirLoser

#51
Lainaus käyttäjältä: jaanu$ - 26.09.2010 klo 22:42:34
niin kauan ku suurin osa pelaajista tienaa saman verran ku peruspulliainen ekoista kesäduuneistaan, ei hirveen ammattimaista asennetta voi pelaajilta vaatia.

Niin kauan kun näin on, niin on melko turha kuvitella että yleisökään kovin sankoin joukoin kentän laidalle saapuu katsomaan tavoitteettomien "urheilijoiden" löntystelyä. Ja jokainen voi pohtia todennäköisyyksiä, tuleeko se raha ennen yleisöä vai toisinpäin.

Menee sinänsä ketjun aiheen ohi, kun tämä on Liiga-osion alla, mutta jonkin Ilveksen pelin jälkeen kritiikkini heidän peliesitystään kohti suurinumeroisesta voitosta huolimatta ei ottanut muissa keskustelijoissa oikein tuulta alleen. Päinvastoin, ilmeisesti jopa juniorivalmennuksessa vahvasti mukana olevien nimimerkkien mielestä oli täysin hyväksyttävää, että pelaajat pistivät ottelun täysin leikiksi, koska olivat niin "ylivoimaisia". Maalipaikoissa täysin idioottimaisia ratkaisuja, turhaa neppailua, jotka poikkeuksetta päätyivät pallonmenetykseen. Tällaista asennetta en haluaisi tavoitteellisten urheilijoiden nähdä tekevän edes harjoituksissa, saati sarjapelissä. Tavallaan toivoin kyllä Ilveksen nousua Ykköseen tällä kaudella, mutta esimerkiksi yhtään HIFK:n peliä näkemättä, toivon että höntsäilyasenteella pelaava joukkue ei sinne nouse, oli sitten kuinka "ylivoimainen" Kakkosen tasolla tahansa.

Juoksentelija

Lainaus käyttäjältä: Stig Tøfting - 26.09.2010 klo 22:30:16Toisekseen ei ne siellä postissa maksa yhtään enempää palkkaa, vaikka tekisit hommasi kuinka hyvin.

Kyllä ne nostavat esimiesasemaan sellaiset, jotka tekevät hommansa hyvin, ja silloin saa vähän paremmin palkkaakin.

Stig Tøfting

Lainaus käyttäjältä: tamman siika - 26.09.2010 klo 22:44:16
Tämän tyyppiseen nollakeskusteluun en juurikaan ota kantaa, koska selkeästi tähänkään topiciin osallistuvilla ei ole mitään käytännön kosketuspintaa liigatason harjoitteluun sekä sen sisältämään päivittäiseen työntekoon.

Käytännön työhön ei ole, mutta tulokset ovat kaikkien nähtävillä. Tuloksia voidaan parantaa tekemällä asiat paremmin ja ammattimaisemmin. Ei se ole kivaa eikä helppoa, mutta työn tekeminen ja vaivan näkeminen on ainoa tie. Ei se nyt vaan voi mitenkään olla niin, että keskiverto liigapelaaja vetää ihan ylärajoilla ja parantamiseen ei ole varaa. Aina on varaa parantaa, kysymys on vain siitä, että kuinka paljon.

Lainaus käyttäjältä: tamman siika - 26.09.2010 klo 22:44:16
Oma mielipiteeni kuitenkin on, että pienellä palkkatasolla maan ylimmällä sarjatasolla on erittäin suuri vaikutus pelaajamassan määrään sekä laatuun. Romantisoitu ajatus pelaajien omistautumisesta lajille lähes hinnalla millä hyvänsä on toki teoriassa mahdollista, mutta suomalainen yhteiskunta ja hintataso osoittaa nuorillekin aikuisille käytännön realiteetit. Eivät urheilijatkaan niin yksinkertaisia otuksia ole saadessaan palkkaa työpanoksestaan juuri sen verran, että palkkapäivänä vuokran ja laskujen jälkeen käteen jäädessä lähinnä vitutuksen, nämä jotenkin motivoituisivat entistä enemmän päivittäiseen duuniinsa.

Tämä on juuri sitä mukavuusalueella pysyttelyä. Vältetään riskejä, ei haasteta itseään eikä pyritä kaikkien osa-alueiden jatkuvaan kehittymiseen. Kun kyse on urheilusta, niin silloin pitäisi pystyä näkemään urheilu-uran kaari ja asettaa tavoitteet koko uralle. Itsensä voittaminen on maailman vaikein asia ja sille, joka siihen pystyy, on vain taivas rajana.

Kärjistettynä vaihtoehtoja on kaksi. Joko voidaan vaatia päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta tekemään asiat paremmin ja paremmin. Tai sitten voidaan tyytyä realiteetteihin ja todeta, että asiat vaan nyt on näin ja puuhastella siinä mukavuusalueen sisäpuolella, ehkä joskus poistua siltä ja onnitella itseään siitä kuinka onnistui ylittämään itsensä.

Nämä samat asiat pätevät kaikkeen suomalaiseen urheiluun. Voidaan puhua rahasta, olosuhteista ja kovasta tasosta, mutta loppujen lopuksi on kyse vain siitä pystyykö urheilija pakottamaan itsensä ylittämään itsensä jokaikinen päivä yhä uudestaan ja uudestaan.

Stig Tøfting

Lainaus käyttäjältä: Juoksentelija - 26.09.2010 klo 22:59:16
Kyllä ne nostavat esimiesasemaan sellaiset, jotka tekevät hommansa hyvin, ja silloin saa vähän paremmin palkkaakin.

Kaikista esimiehiä?

ballKicker

On ihan eri asia vaatia pelaajilta "täydellistä omistuneisuutta lajille" kuin vaatia pelaajia yrittämään tosissaan. Otetaan esimerkiksi Interin seuralegenda Samuli Lindelöf - epäammattimainen, tupakkaa polttava pelaaja, joka pelasi Veikkausliigaakin noin 10 kiloa ylipainoisena. Siltikin mies pelasi aina sata lasissa. Tälle pelaajalle oli täysin yhdentekevää oliko vastassa joku surkea divariporukka cupissa vai Veikkausliigan sarjajohtaja. En ole nähnyt Suomen missään sarjoissa yhtä kovasti taistelevaa pelaajaa, joka meni täysillä joka ikisiseen tilanteeseen, raastoi, niittasi ja välillä vaikka sylki vastustajaa naamaan. Kyseessä oli todellinen kulttipelaaja, jonka ura kaatui jatkuviin loukkaantumisiin ja täysin mielettömään pelityyliin. Huhut joukkueen sisältä kertoivat että varsinkin Inter-uran loppuaikoina Cooper-tulokset painuivat lähemmäs 2500 metriä kuin 3000, mutta siitäkin huolimatta mies löysi pelitilanteessa itsestään aina uusia voimavaroja, eikä taistelu lakannut koskaan. Futikseen välinpitämättömästi suhtautuva isäni kysyi ennen jokaista peliä, pelaako Lindelöf(mies oli aina loukkaantuneena). Jos ei pelannut, menin peliin yksin.

Hienot vaparimaalit, syöttökuviot ja muu kansainvälinen meininki on pelkkää plussaa, mutta sekin riittäisi jos pelaajat edes viitsisivät yrittää. Vaikka ei ymmärtäisi jalkapallosta mitään, näkyy kilometrin päähän, onko pelaaja tunteella mukana.

tamman siika

#56
Lainaus käyttäjältä: Stig Tøfting - 26.09.2010 klo 22:59:48
...

Joukkueurheilussa tuloksien taakse katsoessa ei voida katsoa vain yksilön panosta. On vaikea kuvitella ideaalitilannetta, jossa pelaajat omatoimisesti ottaisivat vastuun taidollisten kehityskohtiensa, fyysisten kehityskohtiensa, pelitaktisen osaamisensa ja ruokavalionsa suhteen päivittäisen joukkueharjoittelun rinnalla. Yksilölajeissa tämä on välttämättömyys, koska päivittäiset aikataulut eivät ole sidottuja muihin ihmisiin ja vuorovaikutus valmentajan kanssa on täysin eri tasolla. Kun tarkastellaan seura-organisaatioita Suomessa esim. kahdella ylimmällä sarjatasolla, niin toimihenkilöitä yksilöiden kehittämiseen ei ole tarpeeksi (erilliset fysiikkavalmentajat jne.). Systemaattinen harjoittelun suunnittelu, seuranta ja palaute yksilötasolla kärsii liikaa resurssien puutteesta (= raha). Edellämainitulla tarkoitan myös sitä, että vaikka pelaaja tunnollisesti harjoittelisi omatoimisesti, niin juuri kukaan ei ole mittaamassa, havainnoimassa tai antamassa palautetta tehdyn työn laadusta.

En tiedä kärjistätkö tämän keskustelun työmoraalista ja palkoista hieman liiallisuuksiin vai näetkö asiat oikeasti näin, mutta suurella osalla pelaajista, nuorillakin, on myös perheet, jolloin kaikkiin urapäätöksiin ja tarjousten punnitsemiseen vaikuttavat puhtaasti muutkin kuin oma tunnelikatseisuus uran maksimaalisesta huipusta.

Jasseri

Eihän Suomessa kannattajatkaan kannata täysillä- suuri osa tällekin forumille kirjoittavista käy matseissa brenkun ja hulinan takia, paitsi jos sataa ja matsin näkee striiminä.

Juoksentelija

Lainaus käyttäjältä: Stig Tøfting - 26.09.2010 klo 23:01:17
Kaikista esimiehiä?

Ei, vaan niistä, jotka tekevät duuninsa hyvin. Postilla on sellaisia ihmisiä niin vähän, että kaikille kyllä riittää esimiestyötä.

Savon keisari

Jalkapallossakin "ylennetään" niitä joilla siihen on aineksia. Saavat isomman profiilin seurassa (parempaa palkkaa) tai pääsevät isompaan seuraan joka maksaa parempaa palkkaa.

Niin, ja varsin monilla muillakin ihmisillä, jotka käyvät töissä, on perheitä ja muita asioita elämässään.

a postoli

Stigu on taas uunottanut urpoja kolmen sivun verran.
Hyvin te vedätte, jatkakaa.

mölperi

  Mieluummin minä katselen futispelissä ylipainoista palloilijaa, kuin tasapaksua urheilijaa. Pelaaja jolla on jokin puute, joutuu jollain muulla ominaisuudella heikkouttaan kompensoimaan. Tylsin seurattava on tasainen ääliö, joka jaksaa juosta koirana.

  Tietystikin kova yritys antaa kaiken anteeksi, sellaista kuqimaista meininkiä ei  liian usein näe kotokentillä. Ei se tosin ole  urheilullisiidesta kiinni.

Mutta tämä näin viihdyttävyyden näkökulmasta, pelin taso on toinen juttu.
 

betluck

Itseäni Veikkausliigapelit eivät uneta, enkä usko, että pelaajien parempi asenne kentällä vaikuttaisi myöskään yleisömääriin merkittävästi.

Sen sijaan on täyttä totta, että jos suomalaisille jalkapalloilijoille saisi päälle sen asenteen urheiluun, mikä on tyypillistä varsinkin yksilöurheilijoille (erityisesti kestävyysurheilijoille) niin näiden yksilöiden suoritustaso paranisi merkittävästi. Lajien luonteet ovat toki täysin erilaisia, mutta saa olla aika sokea, mikäli kuvittelee, ettei fyysinen suorituskyky parane sillä että siviilielämä on alisteinen urheilu-uralle.

Joukkuelajeissa tietysti saunaillat, pelin jälkeiset yhteiset kännit ja viikottaiset herkuttelut voivat parhaimmillaan nostaa yhteishenkeä ja sitä myötä joukkueen suoritustasoa ja kaverin puolesta tsemppaamista. Yksilökehitykselle näistä ei kuitenkaan ole muuta kuin hallaa. Ne jotka peliuran jälkeen miettivät, miksei tarjouksia ulkomailta sitten lopulta tippunutkaan, voivat miettiä tekivätkö todella kaikkensa sen eteen.

En yhtään vähättele niitä hämärtyviä tuntia joina joku Jani Virtanenkin on laukonut miljoona vaparia yläkulmaan, mutta totta helvetissä se ihmetyttää, miksi kv-tasolle täysin kykeneväinen parhaassa iässä oleva mies näyttää siltä mitä näyttää.

Ricardo Leite

Niin. On väärin vaatia ammattijalkapalloilijalta täydellistä omistautumista jalkapallolle vain sillä verukkeella, että tälle maksetaan siitä suuri, pieni tai valitettavan usein surkea korvaus. Sillä jos niin vaatisimme ja eläisimme kuten opettaisimme, alkaisi meidänkin työpaikoillamme näyttää meininki kovin erilaiselta. Vai kuinka?

Mutta jalkapalloa ei voi ajatella työpaikkana sen klassisessa merkityksessä, koska jalkapalloon liittyy aina niin vahva tunnelataus. Sitä harvaan ammattiin sisältyy. Kahdeksalle ammattifutaajelle kymmenestä jalkapallo on työ, harrastus ja intohimon kohde. Sille yhdelle se voi olla vain keino saada leipää perheelle. Ja sille viimeiselle vain vähiten epämiellyttävä tapa kuluttaa aikaa. Jalkapalloilija ei tarjoa ammatissaan asiakkaalleen konkreettista tuotetta, vaan elämyksiä. Eräs ammattijalkapalloilija myönsi taannoin, ettei ole koskaan oikeastaan suhtautunut jalkapalloon ammattimaisesti harjoitusten tai pelien ulkopuolella. Mutta sanoi samalla, ettei voisi koskaan katsoa lipusta maksaneita asiakkaitaan silmiin, ellei olisi varsinaisessa ottelutapahtumassa antanut itsestään kaikkeaan. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys, vaan valitettavasti näin ei aina tunnu olevan.

Ammattimainen suhtautuminen peliin varsinaisen ammatinharjoitustapahtuman ulkopuolella onkin jo vaikeampaa. Koska ensin pitäisi määritellä "ammattimainen suhtautuminen jalkapalloon". Siihenkin on suunnilleen yhtä monta määritelmää kuin määrittelijää. Toiseksi työnantajan, tässä yhteydessä pelaajan edustaman seuran, tulisi olla kykenevä tekemään ammattimaisuudesta mahdollista ja kolmanneksi rahoittajapuolen tulisi tarjota työnantajalle siihen tarvittavat panokset.

Yhtälö on helvetin vaikea, kun viimeisenä pitäisi vielä ymmärtää, että jalkapallo on kenties vain maailman tärkein täysin yhdentekevä asia. Toisille se vain ei ole sen arvoista.

betluck

Siis kyllähän asennoitumisen tulee nimenomaan lähteä yksilöstä itsestään käsin. Sikäli fudista voi hyvin verrata tavalliseen työhön, että joka duunipaikalta löytyy tosiaan hyvin eritasoisia suorittajia. Yksi tekee sen mitä pitää eikä yhtään enempää, toinen vääntää ylitöitä kaiket päivät ja hoitaa loput asiat tarvittaessa vaikka kesken sunnuntaisaunan.

Kun tilanne on se, että kotimaiset liigaseurat tarvitsevat riveihinsä enemmän pelaajia kuin mitä huippumotivoituneita taitureita löytyy, on myös näille vähemmän kiinnostuneille suorittajille töitä tarjolla. Luonnollisesti nämä lahjakkaimmat ja motivoituneimmat kaverit saavat ennen pitkää tarjouksia kiinnostavimmista työympäristöistä paremmilla sopimusehdoilla - fudiksen tapauksessa ulkomailta. Ei ole todellakaan mikään synti pelata koko fudisuraa Suomessa, mutta syy tänne jäämiseen löytyy varsin usein siitä, ettei ollut valmis tekemään niitä ylimääräisiä tunteja silloin kuin piti.

Stig Tøfting

Lainaus käyttäjältä: tamman siika - 26.09.2010 klo 23:26:32
Joukkueurheilussa tuloksien taakse katsoessa ei voida katsoa vain yksilön panosta. On vaikea kuvitella ideaalitilannetta, jossa pelaajat omatoimisesti ottaisivat vastuun taidollisten kehityskohtiensa, fyysisten kehityskohtiensa, pelitaktisen osaamisensa ja ruokavalionsa suhteen päivittäisen joukkueharjoittelun rinnalla. Yksilölajeissa tämä on välttämättömyys, koska päivittäiset aikataulut eivät ole sidottuja muihin ihmisiin ja vuorovaikutus valmentajan kanssa on täysin eri tasolla.

Keskipitkän matkan juoksija pystyy ottamaan vastuun omasta kehittymisestään, mutta jalkapalloilija ei. En tiedä onko sitten jalkapalloilijoiden vähäiseen kunnianhimoon syynä se, että pienimunaiset ja paskat valmentajat haluavat nähdä pelaajat juurikin lampaina, tottelevaisena laumana, joka tekee mitä käsketään. Aina voi sanoa, että sitä ja tätä ei voida tehdä, mutta todellisuus on ihan toista. Pelaajia pitäisi nimenomaan kannustaa ja ohjata siihen, että pystyvät kehittymään omatoimisesti. Jos se saatana onnistuu esiteini-ikäisten pikkujannujen kanssa, niin pitäähän se jumalauta onnistua aikuisten miestenkin kanssa!

Tämä pelaajien lammasmaisuus heijastuu kyllä kentälläkin ja ei tarvitse ihmetellä miksi Suomessa ei tule tämän enempää ratkaisevia pelaajia, esimerkiksi niitä kliinisiä maalintekijöitä. Keskivertopelaajan ajatus maalipaikassa on, että mitähän se valmentaja nyt ajattelee, kun mielessä pitäisi olla vain ja ainoastaan maalinteko.

Mietitään hiukan liigan kehittymistä. Miten liigaan saadaan lisää rahaa? Tietenkin suosiota kasvattamalla. Miten suosio kasvaa, jos jätetään "laihdu 14 päivässä" -höpötykset pois kuviosta? Nostamalla pelin tasoa. Mikä toimija pystyy vaikuttamaan eniten pelin tason nostamiseen, kun otetaan huomioon toimijoiden käytettävissä olevat resurssit? Pelaajat. Kuka hyötyy eniten siitä, että liigaan saadaan rahaa? Seurat ja pelaajat. On vain pelaajien etu, että liigan taso nousee. Tason nouseminen vaatii sitä, että pelaajat nostavat omaa tasoaan. Toisen pelaajan tekemisessä on eri epäkohdat kuin toisen, mutta se on varmaa, että jokaisen pelaajan tekemisessä on enemmän tai vähemmän parannettavaa.

Lainaus käyttäjältä: tamman siika - 26.09.2010 klo 23:26:32
En tiedä kärjistätkö tämän keskustelun työmoraalista ja palkoista hieman liiallisuuksiin vai näetkö asiat oikeasti näin, mutta suurella osalla pelaajista, nuorillakin, on myös perheet, jolloin kaikkiin urapäätöksiin ja tarjousten punnitsemiseen vaikuttavat puhtaasti muutkin kuin oma tunnelikatseisuus uran maksimaalisesta huipusta.

Tämähän se pointti juuri on. Pelaajan valinta siitä nousevatko muut elämänosa-alueet tärkeämmiksi vai panostetaanko täysillä jalkapalloon ja kutistetaan 50 vuoden työura 15 vuoteen. Perheen voi hankkia myöhemminkin, oikeita töitä voi tehdä myöhemminkin, matkailla, harrastaa ja homostella voi myöhemminkin. Jokaisen pelaajan pitäisi kysyä itseltään, haluanko olla ammattilaisjalkapalloilija vai pelata jalkapalloa elämisen ohessa. Jos ammattilaisjalkapalloilijoiksi haluavia ei löydy tarpeeksi liigan tarpeisiin, niin voidaan taas kysyä, että miksi pelaajille maksetaan ammattilaisten palkkoja.

Stig Tøfting

Lainaus käyttäjältä: Juoksentelija - 26.09.2010 klo 23:28:43
Ei, vaan niistä, jotka tekevät duuninsa hyvin. Postilla on sellaisia ihmisiä niin vähän, että kaikille kyllä riittää esimiestyötä.

Paska vertaus. Ei posti ylennä ketään sen takia, että se tekee työnsä niin hyvin, vaan esimieheksi otetaan sen takia, että esimiehiä tarvitaan tietty määrää. Jalkapallossa sulle löytyy periaatteessa aina kovapalkkaisempaa hommaa, jos taso riittää.

Stig Tøfting

Lainaus käyttäjältä: mölperi - 27.09.2010 klo 00:58:14
  Mieluummin minä katselen futispelissä ylipainoista palloilijaa, kuin tasapaksua urheilijaa. Pelaaja jolla on jokin puute, joutuu jollain muulla ominaisuudella heikkouttaan kompensoimaan. Tylsin seurattava on tasainen ääliö, joka jaksaa juosta koirana.

  Tietystikin kova yritys antaa kaiken anteeksi, sellaista kuqimaista meininkiä ei  liian usein näe kotokentillä. Ei se tosin ole  urheilullisiidesta kiinni.

Mutta tämä näin viihdyttävyyden näkökulmasta, pelin taso on toinen juttu.

Pelaaja on joko ylipainoinen tai tasapaksu? Mitä vittua? Ei se, että pelaajat tekevät kaiken mahdollisemman ammattimaisesti tarkoita sitä, että heistä tulisi kuin taianomaisesti tasapaksuja suorittajia. Ei ne puutteet ja vahvuudet häviä minnekään. En peräänkuuluta sitä, että pelaajista pitäisi tulla kentällä tyhmiä koohottajia, vaan sitä, että sitä ajatusta olisi myös kentän ulkopuolella. Hyvä valmistautuminen ja ammattimainen toiminta kentän ulkopuolella näkyy sitten kentällä nimenomaan älykkäänä pelaamisena.

Stig Tøfting

Lainaus käyttäjältä: betluck - 27.09.2010 klo 01:30:38
Itseäni Veikkausliigapelit eivät uneta, enkä usko, että pelaajien parempi asenne kentällä vaikuttaisi myöskään yleisömääriin merkittävästi.

Pitkällä aikajänteellä pelaajien taso ja asenne vaikuttaa yleisömääriin takuuvarmasti. Kun kentällä haisee adrenaliini, hiki, veri ja sperma, niin kyllä sen aistii katsomossa, että nyt käydään sellaista titaanien taistelua, että aitaa kaatuu ja heikompaa hirvittää. Voi kuulostaa hassulta, mutta kovatasoinen ja -intensiteettinen ottelu luo katsojalle tunne-elämyksiä. Taustalla on ihmisen "eläimelliset" vaistot. Kun kentällä taistellaan, niin katsojan elimistö erittää hormoneja, jotka muodostavat hyvänolontunteen ja kiimaa. Siitähän urheilusta on kysymys ja siksi urheilua katsotaan.

Stig Tøfting

Lainaus käyttäjältä: Ricardo Leite - 27.09.2010 klo 02:02:03
Ammattimainen suhtautuminen peliin varsinaisen ammatinharjoitustapahtuman ulkopuolella onkin jo vaikeampaa. Koska ensin pitäisi määritellä "ammattimainen suhtautuminen jalkapalloon". Siihenkin on suunnilleen yhtä monta määritelmää kuin määrittelijää. Toiseksi työnantajan, tässä yhteydessä pelaajan edustaman seuran, tulisi olla kykenevä tekemään ammattimaisuudesta mahdollista ja kolmanneksi rahoittajapuolen tulisi tarjota työnantajalle siihen tarvittavat panokset.

Määrittely on aivan turhaa. Kyse on vain pelaajan vastuusta itselleen ja hänen urallisista tavoitteistaan. Vikaan mennään juuri siinä, että odotetaan jonkun tulevan ulkopuolelta ja sanovan, että asia pitää tehdä näin. Pelaajan pitää ottaa oma elämä hallintaansa ja toimia, kuten ammattiurheilija toimii. Jos pelaaja ei halua olla ammattijalkapalloilija, niin seuran tehtävä on etsiä pelaaja, joka haluaa olla ammattijalkapalloilija. Jos pelaaja ei osaa olla ammattijalkapalloilija, niin hänen tulee opetella olemaan ammattilaisjalkapalloilija. Pelaajan pitää pysähtyä aina miettimään, että olisinko voinut tehdä tämän ja tämän paremmin. Ammattimainen toiminta on mahdollista erittäin vähäisillä resursseilla, kyse on lähes pelkästään asenteesta ja suhtautumisesta omaan tekemiseen.

Kutvonen

Erinomainen otsikko ja hyvää pohdiskelua.

Senkin uhalla että asia olisi jo tullut ilmi (luin kyllä koko ketjun), niin ensimmäinen askel tähän Stigun peräänkuuluttamaan tosissaan pelaamiseen täytyy lähteä pelaajista itsestään. Ei pidä ajatella, että no tää on nyt vaan tätä suomipotkista, käydään pelaamassa peli pois. Ei. Pelaajien on ajateltava että tätä lajia minä rakastan, menen kentälle ja pelaan täysillä ja tosissaan. Sama on oltava harjoituksissa. Vedetään täysillä ja vedetään tosissaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään päätöntä hurlumheitä, pitkän rätkimistä tai muuta yksinkertaistettua paskaa. Ei. Tähtäimen pitäisi jokaisella olla niin korkealla kuin minne on mahdollista yltää ja ehkä mieluiten vielä pykälän verran siitä korkeammalla. Jos haluaa olla keskitason liiganeppailija, niin se ajattelutapa heijastuu harjoitteluun ja pelaamiseen, jolloin tuloksena on pelkkä keskitason liiganeppailija. Tai jos jonkun mielestä neppailija on väärä sana, niin sitten liigajyrä.

Ei pelaajien tai valmentajien tarvitse välittää hevonvittuakaan siitä, että tuulipukukansa pitää suomifutista paskana potkupallona. Päinvastoin. Tinkimättömällä ammattimaisuudella ja röyhkeydellä on näytettävä tuulipukukansalle että te olette väärässä, tämä on tasan yhtä upeaa futista kuin mitä niillä perkeleen tarunhohtoisilla ulkomaiden sameteilla miljonääritkin pelaavat. Pahiten aivopessyt kendojuntithan eivät anna periksi millään, vaikka sitten silkkaa vittumaisuuttaan toitottavat samaa väsynyttä paskaa siitä, miten kotimaan futis on paskaa jne. Mutta haluaisin uskoa siihen, että keskiverto kansalainen oppii arvostamaan suomifutista sinä itsenään, vertaamatta sitä muihin lajeihin tai telkkarin miljonäärien peliin. Ensin se arvostus täytyy lähteä lajin sisältä ja ilman muutahan sitä siellä jo on, ei futista muuten edes harrastettaisi Suomessa. Mutta. Arvostus on nähtävä myös lajin ulkopuolelta.

tamman siika

Lainaus käyttäjältä: Stig Tøfting - 27.09.2010 klo 06:15:51
Keskipitkän matkan juoksija pystyy ottamaan vastuun omasta kehittymisestään, mutta jalkapalloilija ei. En tiedä onko sitten jalkapalloilijoiden vähäiseen kunnianhimoon syynä se, että pienimunaiset ja paskat valmentajat haluavat nähdä pelaajat juurikin lampaina, tottelevaisena laumana, joka tekee mitä käsketään. Aina voi sanoa, että sitä ja tätä ei voida tehdä, mutta todellisuus on ihan toista. Pelaajia pitäisi nimenomaan kannustaa ja ohjata siihen, että pystyvät kehittymään omatoimisesti. Jos se saatana onnistuu esiteini-ikäisten pikkujannujen kanssa, niin pitäähän se jumalauta onnistua aikuisten miestenkin kanssa!

Kuten edellisessä vastauksessani yritin korostaa, niin yksilöurheilijoilla on henkilökohtaisten valmentajiensa kautta paljon enemmän kontrolloitua ohjaamista aivan juniori-iästä lähtien. Siinä missä lajitekniset ja fyysiset ominaisuudet vaikkapa juoksuissa tai heittolajeissa vaativat huomattavasti vähemmän eri osa-alueita, niin jalkapallossa tekijöiden summa on suuri. Kyllä viime kädessä urheilijalla on vastuu kehityksestään lajissa kuin lajissa. Kuitenkin näen asian niin, että pelaajien paremmin motivoituminen ei ole asia, joka vaatisi erityistä huomioimista, vaan se miten suomalaisen futisvalmennuksen tietotaito saadaan mahdollisimman tehokkaasti tuotua etenkin niiden yksilöiden käyttöön, joilla korkeita tavoitteita on.

Ennenkuin urheilija tekee asioita omatoimisesti, tämän pitäisi tiedostaa mitä ja miksi. Eniten valmennuksen puutteesta kärsitään nuorissa, kun valmentajilla ei ole aikaa tai kykyjä irrottaa koko joukkueesta niitä loikka-askeltavia hiomaan juoksutekniikoitaan tai fyysisesti heikkoja pallotaitureita räätälöityihin punttiharjoituksiin.

Zulo

Oliskohan kuitenkin mahdollista, että ne ammattimaisesti lajiin suhtauvat pelaajat on napattu jo Euroopan muihin sarjoihin harjoittamaan toimintaa ammattimaisesti. Suomeen on jäänyt sitten näitä pelaajia, jotka ajattelevat "alkavansa reenaan sitten kun siitä maksetaan". Tuollainen ajattelutapa ei yleensä huippu-urheilussa kovinkaan pitkälle kanna, sillä perustukset taidolle ja kunnolle luodaan hyvin nuorena.

Lincoln

Lainaus käyttäjältä: ballKicker - 26.09.2010 klo 22:03:22
Ruokavalion noudattaminen on täysin pelaajan omalla vastuulla. Mitäs luulet, noudattaako sellainen henkilö valmennusjohdon ohjeita vapaalla, joka ei jaksa noudattaa niitä edes kentällä? Sen tiedän että Veikkausliigassa on edelleenkin joukkueita, jotka eivät testaa pelaajien kuntoa kesken kauden. Urheilijan ruokavalion noudattaminen saapui muuten Englannin Valioliigaankin vasta 10-15 vuotta sitten. Juande Ramos kohtasi Tottenhamissa vielä 2000-luvullakin vastustusta, kun mies kehtasi vaatia 50 000 puntaa viikossa nostavilta starboilta ruokavalion noudattamista. Eli väitän että Veikkausliigassa ainoastaan ns. himourheilijat eli ihmiset jotka elävät terveellisesti peliuran jälkeenkin, katsovat mitä suuhunsa pistävät.  

Olen muutamaan otteeseen ollut kassajonossa mm. Grotin ja Kennedyn takana ja ihmetellyt "ammattilaisten" ruokavaliota. Varmasti syövät veritaksella treenien päälle ns. oikein, mutta illammalla ei tuntunut olevan niin väliksi. Normaalisti ostokset koostui seuraavista; pullapussi x2, sipsipussi x2, vähän limua, red bullia, karkkia pari säkkiä, lihapiirakoita ja jälkkäriksi jugua. Tuskin olivat mitään kestejä järjestelemässä, sen verta usein olen sattunut samaan kassajonoon. Luulisi, että aamun treeneissä ei ihan täysillä pysty painamaan, kun edellisen illan syönyt pelkkää paskaa.

Tosin samansuuntainen ruokavalio käy ilmi mm. Twiklun kirjasta.   

Messi

Ihan mielenkiintoinen aihe. Ammattijalkapalloilijan työväline on hän itse. Työvälineestä tulee pitää huolta ja se pitää teroittaa viimeisen päälle ennen joka viikkoista kliimaksia l. peliä. Välillä voi vehkeet olla ruosteessa, mutta silloinpa voi työnjohtaja heittää hetkeksi varavehkeet kehiin.

Omasta mielestäni vastuu pelaajien päivän kunnosta on ensisijaisesti pelaajalla itsellä. Mutta entäs jos pelaajalta puuttuu pelimerkit huolehtia itsestään, l. ts. ei yksinkertaisesti ole tietoa miten ladataan itsensä huippuvireeseen jokaiseen matsiin. Joku voi treenata hullun lailla, mutta menee metsään ylikunnon vuoksi. Toinen pilaa matsin syömällä jotain sontaa. Kolmas ei ole viitsinyt tehdä kotona tarvittavia lihashuoltotoimenpiteita. Neljäs saapuu peliin pikku flinssassa. Moni asia vaikuttaa optimaalisen suorituksen saavuttamiseen. Toki kentällä voi tsempata 110 lasissa, mutta jos kroppa ei pelaa niin yliyrittämisellä aika äkkiä ajaudutaan liialliseen maitohappotilaan, jolloin jalan nopea nostaminen ei onnistu kirveelläkään. Näyttäähän se sitten katsomoon ettei tuokaan viitsi edes yrittää...

Tosin kyse on ammattilaisista, joiden tulisi tietää nämä jutut ja toimia annettujen ohjeiden mukaan. Ammattilaisen tulee tuntea oma keho ja toimia sen mukaan. Tähän päästään vain vuosien harjoittelulla ja opettelulla. Asioiden oppimista voidaan nopeuttaa antamalla pelaajalle tietoa, joka on ensisijaiseti valmentaja(ie)n tehtävä. Tässä varmaan parannettavaa mm. junnupuolella.

Kaiken kaikkiaan uskon (ja luulen tietäväni), että kyllä pelikauden ulkopuolella nämä nykyliigan pelaajat treenaavat ihan kiitettäviä määriä ja kiitettävällä intensiteetillä. Pelikaudella treenaaminen saattaa vaikuttaa löysäilyltä, mutta silloinpa haetaankin tuota optimaalista pelituntumaa, mikä ei kovalla treenaamisella välttämättä löydykkään. Koko homma on tasapainottelua optimaalisen rasituksen ja levon suhteella.

Asenne kentällä on niin mielenkiintoinen asia, että pakko kommentoida. Asenne lähtee pelaajan tuntemuksista. Joskus tuntuu, että peli ja juoksu kulkee ja näyttää siltä, että pelaajan asenne on mennä joka tilanteeseen satalasissa. Joskus taas nuo mainitsemani maitohapot jyllää tai muuten vain jalkojen hermotus on päin persettä. Kyllä tätäkin voi kompensoida asenteella (kovalla yrittämisellä), mutta kannattaako se, vai kannattaako silloin ottaa toiset keinot käyttöön: pistää palloa helpolla liikkelle, tehdä vain lyhyitä juoksuja ja säästellä terävyyttä. Tässäkin kyse on asenteesta ja tiedosta l. miten saat itsestäsi maksimaalisen hyödyn irti. Tosin kentän laidalle tämä voi näyttää vastuun siirtelyltä, mutta...

Olipa varmaan sekavaa, mutta korjailkaa vaan jos olen ihan hakoteillä.