oonpanda
Poissa
Suosikkijoukkue: KäPa, Klubi
|
 |
Vastaus #25 : 12.10.2010 klo 20:44:23 |
|
Losa oli ihan älyttömän hyvä. Sääli vain, ettei miestä näkynyt avauksessa. Joka tapauksessa dominoi kenttää vaihdosta tultuaan. 8½ Väykkä aloitti hyvin, mutta toisella puoliajalla keskittyi lähinnä unkarilaisten jalkaan syöttelyyn. 7 Roma pelasi tavalliseen tapaansa. Toisaalta loistavia ratkaisuja, toisaalta käsittämättömiä mokia (mm. 1-2-maaliin johtanut syöttö). Kuitenkin Suomen parhaimmistoa. 7½ Forssellilta tyypillisen paska peli. Huonoa suojausta, pehmeyttä kaksinkamppailussa ja vaikeuksia saada palloa haltuun. Teki kuitenkin maalin. 6½ Porokara oli huono, kuten myös Daja ensimmäisen 25 minuutin jälkeen. 6- Sparv ja Pasanen Suomen ehdottomasti huonoimmat. Pasasta ei puolustaminen tai mikään muukaan tuntunut kiinnostavan edes vähää alusta, ja Sparvilla ei vain taidot tai mikään muukaan riitä. 5- Hyypiältä, Moisanderilta, Heikkiseltä ihan kohtuulliset suoritukset. Moisander varsinkin hyökkäyssuuntaan hyvä. 7 Jässiltä käsittämätöntä suorittamista avausmaalissa. Ei kuitenkaan ollut todellakaan yksin syypää. Ei toisaalta myöskään esittänyt mitään erikoista, eipä noita vaarallisia paikkoja Unkarilla juuri ollut. 6 Shefkiltä hieno peli. Vastoin forumpravdaa uskallan sanoa, ettei tappio mennyt millään muotoa Shefkin piikkiin. Mies hankki vapareita, teki tilaa ja syötötkin osuivat ihan hyvin omille. Epäonnistui maalipaikassa, mutta Litmanen ei ole tainnut moneen vuoteen edes yrittää vetoa maajoukkueen paidassa, enkä usko että Kuningas olisi nytkään uskaltanut omaa ratkaisua hakea. Littiä ei puolestaan kentällä juurikaan näkynyt, vaan Eremenko-show vei kaiken huomion. Baxter voi haistaa vitun. Onneksi oli kaksi niin hyvää Allsvenskan-jyrää joukkueessa, ettei Serie A:ssa täysiä minuutteja ja kehuja kerännyt Perpa mahtunut edes kokoonpanoon. Lisäksi tappioasemassa 70. minuutin jälkeen tehdyille vaihdoille
|
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
 |
Vastaus #26 : 12.10.2010 klo 20:54:57 |
|
Roma pelasi tavalliseen tapaansa. Toisaalta loistavia ratkaisuja, toisaalta käsittämättömiä mokia (mm. 1-2-maaliin johtanut syöttö). Kuitenkin Suomen parhaimmistoa. 7½ Vaikka Roman jakaa välillä palloa erinomaisesti ylöspäin, niin syöttöharhoja vaarallisissa paikoissa tulee luvattoman paljon. Tässä on suuri ero esim. parhaimpien aikojen Littiin. Suomella ei olisi näihin varaa.
|
|
|
|
|
Thouni
Paikalla
Suosikkijoukkue: HJK, San Lorenzo, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #27 : 12.10.2010 klo 20:59:33 |
|
Suurin osa pelaajista kyllä ansaitsee peukun siitä, että edes etäisesti kiittivät Pohjoiskaarretta vaikka Baxterin vastaiset huudot kaikuivat ja muutenkin oli haistakaavittua-meininkiä. Joka oli toki täysin aiheellista ja tarpeellista. Silti pelaajilta näyttää löytyvän jotain munaa ja älliä, toisin kuin valmentajaltaan.
|
|
|
|
|
Markku
Poissa
Suosikkijoukkue: Grabbepojat
|
 |
Vastaus #28 : 12.10.2010 klo 21:01:07 |
|
Ana 10 Sammy 4 Mahlio 4 Moilanen 4
|
|
|
|
|
Mikamattaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka
|
 |
Vastaus #29 : 12.10.2010 klo 21:01:50 |
|
Mikael "2 peliä 2 maalia" Forssell on on tekemässä vahvaa paluuta kuten myös Mikael "ekalla haltuun tokalla maaliin" Forssell. Muuten vaisusta esityksestä huolimatta molemmille 8
|
|
|
|
|
Mannapuuro
Poissa
|
 |
Vastaus #30 : 12.10.2010 klo 21:06:29 |
|
Jässi 5+ ei, ei vittu näin. huippuveskari olisi hoitanut ekan maalin tulematta vastaan/tulemalla OIKEAAN aikaan.
Ei Jässiä voi syyttää mitenkään ensimmäisestä maalista. Toki pelasi tilanteen hölmösti, mutta ei kukaan oleta Jässin estävän kaikkia puolustuksen megalomaanisia virheitä.
|
|
|
|
|
Isäntä ja loinen
Poissa
|
 |
Vastaus #31 : 12.10.2010 klo 21:09:34 |
|
Jos kotona hävitään Unkarille, niin ei voi antaa mitään muuta kuin huonoimman mahdollisen arvosanan joka jannulle.
Ja siellä se Baxter vittuilee toimittajille Urheiluruudussa! EROA PASKA! Lopeta se vittuileminen ja ota mun paksu molo suuhusi! Vitun pässi!. Eihän se toimittajien vika ole, että maajoukkue on ottanut takapakkia Baxterin aikana. Vittu että on taas huono fiilis. Viikko alkoi niin hyvin ja nyt tekis mieli ajaa mereen...
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #32 : 12.10.2010 klo 21:12:32 |
|
Jos kotona hävitään Unkarille, niin ei voi antaa mitään muuta kuin huonoimman mahdollisen arvosanan joka jannulle.

|
|
|
|
|
liikennevalo
Poissa
Suosikkijoukkue: Bah
|
 |
Vastaus #33 : 12.10.2010 klo 21:17:45 |
|
Alexei Eremenko Junior sai tuon reilun varttinsa aikana noin sata kertaa enemmän aikaan hyökkäyspäässä kuin koko Suomen joukkue yhteensä 70 minuutin aikana.
|
|
|
|
|
Jay 10
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Klubi
|
 |
Vastaus #34 : 12.10.2010 klo 21:28:14 |
|
Asteikko 4-10 Jässi 5 -Jäätävän epävarma vastaantulo ja ei muuta kuin 1 kunnon torjunta. Pasanen 5- -Ei vaan todellakaan onnistunut oikein missään.  Hyypiä 7,5 -Perusvarma, pari hyvää liukuriistoa. Mako 8 -Yllättävän positiivinen peli topparina. Moisander 6 -Hyvää yrittämistä, mutta Unkarilla anteeksiantamaton syöttö. Poro 5 -Ei vakuuttanut yhtään vaikka kovasti juoksikin. Ei vaan yhtään ajatus mukana, saati jalat. Sjölund 6 Sparv 4,5 -Syöttöjen taso aivan kamalaa. Muutenkin ei ratkaisut ala-arvoisia. Roma 8,5 -Selvästi Suomen paras, harmi ettei kaverit olleet ihan mukana. Väyrynen 6,5 -Välillä hyviä ja välillä huonoja hetkiä. Liian ailahtelevaa. Miklu 7,5 -Yllätti allekirjoittaneen "miklu-pessimistin". Suht hyvää duunia. Losa 7 -Eipä oikein ehtinyt mitään suurempaa saamaan aikaan. Litti 7 - Smam Shefki 5 -Niin pienessä ajassa onnistui tuhrimaan paikan, jonkan Litti ois suht. varmasti iskenyt sisään. Kaikki kosketukset aivan liian kovia.
|
|
|
|
|
Tombey
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #35 : 12.10.2010 klo 21:32:29 |
|
Losa 7 -Eipä oikein ehtinyt mitään suurempaa saamaan aikaan.
Syötti vain tasoitusmaalin 
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #36 : 12.10.2010 klo 21:35:35 |
|
Syötti vain tasoitusmaalin  Ja rakenteli nerokkaalla pystysyötöllä hetkeä aiemmin toisenkin hyvän tekopaikan Suomelle. Ihmetyttää kyllä nämä jotkut arviot pelaajista. Ilmeisesti se peli sitten näyttää ihan eriltä toisille.
|
|
|
|
|
Shefki Wilson
Poissa
Suosikkijoukkue: Megaforce Eisenhüttenstadt
|
 |
Vastaus #37 : 12.10.2010 klo 21:39:03 |
|
Losa 9 -Osoitti olevansa täysin eri tasolla kuin muu joukkue. Hyökkäyspelin johtaja, ratkaisija. Tekninen taitotaso maailmanluokkaa. Määrätietoisuus ja halu voittaa korostuivat. Joukkuepelaaja, joka kantaa vastuun. Losa oli Suomen pelille yhtä kuin teollistuminen Iso-Britannialle 1800-luvulla.
|
|
|
|
|
GreenEyez
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC Honka, Suomen maajoukkue
|
 |
Vastaus #38 : 12.10.2010 klo 21:42:26 |
|
Ei Jässiä voi syyttää mitenkään ensimmäisestä maalista. Toki pelasi tilanteen hölmösti, mutta ei kukaan oleta Jässin estävän kaikkia puolustuksen megalomaanisia virheitä.
Olihan se aivan käsittämätön höntyily Jässiltä. Etenkin, kun tullaan maajoukkueeseen silloin kun itseä huvittaa, niin ei tuollaista voi katsoa läpi sormien.
|
|
|
|
|
Tombey
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK
|
 |
Vastaus #39 : 12.10.2010 klo 21:44:05 |
|
Jässillä taisi olla roska silmässä ja katsoi, että ehtii palloon. En keksi tuolle mitään muutakaan syytä.
|
|
|
|
|
Jyrsijä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jokerit FC
|
 |
Vastaus #40 : 12.10.2010 klo 21:44:21 |
|
SMJK:n marssi 5+ Uudet nopeus mittasuhteet marsseille saavutettu. Aivan saatanan nopeaa kulkemista ja huonosti organisoitua edestä. Megafoni kiertää sillä ketä sitä pyytää ja chantit juoksee kovempaa kuin itse marssi kulkee. Siis aivan totaalisen perseestä. Edes lentäviä flindoja ei nähty. Onko liikaa vaadittu edestäpäin bandiksen pitäjiltä kävellä hitaasti?
Poliisit 4- Eipä tässä muuta kuin, että arvosana on nelonen jos ykskään marssilla soihduttelija lentää putkaan. Tänään niin kävi ja tähän herraan törmättyäni metrossa, ei muuta sanottavaa kuin. ACAB!
Capojen toiminta+rummutus 7- Ei riittävää ei todellakaan. Muuten ihan ok ja näin, mutta se tunne oli kaukana myös teidän toiminnasta? Chantit alkaa hyvin, mutta se kannustus ja tunne jää aivan liian vaisuksi riittävään panostukseen (ei kelpaa selitys, ku ei muutkaan). Rummutus? Miksi helvetissä keskeyttää siihen 3 krt se ja antaa katsojille valta taputtaa. Ei edes Euroopassa(kyllä ainoa mittari)rummutus lakkaa, se on elintärkeää rytmin kannalta näin isossa katsomossa.
Baxter (ei viitsi arvostella edes) Suolla lisää paskaa mjötööh?!
Siinä näin alkutunnelmat ja arvosanat, saa ottaa nokkiinsa jos kiinnostaa. Aika lyhyt kuvaus nopeasti suollettuna siitä mikä oikeasti pään sisällä pyörii, mutta kait sitä keksii pidempääkin tarinaa kun näpit ovat palautuneet kirjoituskuntoon.
|
|
|
|
|
Shefki Wilson
Poissa
Suosikkijoukkue: Megaforce Eisenhüttenstadt
|
 |
Vastaus #41 : 12.10.2010 klo 21:50:23 |
|
Lisättäköön, että vaikka Roma on hyvä ja taitava pelaaja, ei hänestä ole hyökkäyspelin johtajaksi, kuten veljsestään. Ennen Losan sisääntuloa Suomen hyökkäysstrategia oli hieroa palloa ja kierrättää sitä Jässin kautta. Tarvittiin Losa murskaamaan Unkrain puolustussumppu.
|
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
 |
Vastaus #42 : 12.10.2010 klo 21:53:38 |
|
Jässi 4 - Ei kauheasti hommia, paska vastaantulo ekassa maalissa, hätäili=epävarma. Tulevaisuudessa voisi antaa Lehtovaaran olla kunnolla kakkosmaalivahti.
Hyypiä 6 - Katkoi hyvin ja kun joukkue sai peitettyä heikkoudet, niin ei joutunut juoksupalloihin. Pari harhasyöttöä ja hidasta avausta laskee arvosanaa.
Heikkinen 6 - Katkoi mielestäni hyvin ja pelasi perusvarmaa. Omalla tasollaan. Toivoisin silti Portinia avaukseen tai Moisanderia toppariksi ja Raitalaa pakkiin.
Pasanen 5 - Pari harhasyöttöä ja Rudolf vei pariin otteeseen alkuun. Kuitenkin tuttua Pasasta eikä loppujen lopuksi ollut pahoissa ongelmissa.
Moisander 5 - Muuten 7 peli, mutta jos todellakin kusi vastustajalle pallon ekassa maalissa, on arvosana 5. Helppo tilanne, paha menetys eli järkyttävä virhe.
Sparv 5+ - Hidas ja kankea mutta piti palloa omilla ja hoiti tonttinsa. Ei jäänyt mieleen mistään järkyttävistä hasseista mihinkään suuntaan.
R.Eremenko 6½ - Pitää palloa omilla, mutta joko omat ei hae palloa tai sitten ei vain uskalla jakaa riittävän nopeasti. Eli voisi nopeuttaa peliään. Myös pari hyvää läpisyöttöpaikkaa hassasi ja pelaa veljensä kanssa liian pikkunäppärää.
D.Sjölund 5 - Näkymätön, mutta pelasi tasonsa mukaan.
R.Porokara 5 - Eipä saanut kanssa juuri mitään aikaan, mutta pari väläytystä kuitenkin. Kk jos jakaisi palloa nopeammin, niin luultavasti pääsisi vauhdista 1vs1 tilanteisiin.
Väykkä 6½ - Väläytteli pari kertaa ja pelasi peruspeliä. Omalla tasollaan eikä hasseja.
Force 6½ - Teki minkä pystyi tuolla tarjoilulla.
Vaihdosta
Ere jr 6 - Hyvä pelaaja mutta ei nöyrä. Pelaa itselleen, ei joukkueelle. Toki väläytti kerran ja syötti maalin. Toisaalta taas Eren hassista tuli Unkarin maali?
Litti 6½ - Ei tehnyt pahoja hasseja, rauhoitti peliä, toki tästä kiitokset myös Erelle, mutta ei syöttänyt pakolla jollekkin pelaajalle.
Kuqi 5½ - Missasi paikan, mutta toi virtaa hyökkäykseen ja loi painetta. Maalin olisi voinut tehdä, mistä miinusta.
|
|
|
|
|
don Mara
Poissa
|
 |
Vastaus #43 : 12.10.2010 klo 21:53:54 |
|
Jässi, Sami, Mako ok
Moisander hyvä, nousut jees
Pasanen: loistava asenne, peli ei paras, mutta ei tästä jää kiinni
Sparv: ei olisi pitänyt pohjalla aloittaa, se oli ihan selvä juttu, vituiks meni tottakai
Väykkä, Roma, Daja: hyviä, mutta olis tarvinnut parempia kavereita
Roni: ei se pärjää, miksei Stu nää sitä?
Miklu: ei se ole tähti, mutta kun on hyviä kavereita saa jotain aikaiseksi.
Losa ja Litti: Miksi helvetissä nää ei ollut aloitukssa, tai vähintään 15 min aikaisemmin kentälllä? Tämä on valmennuksen iso virhe. Ei noita kavereita ole varaa jättää penkille, vaan JOUKKUE TULEE RAKENTAA PARHAIDEN PELUREIDEN YMPÄRILLE NIIN ETTÄ NIIDEN VAHVUUDEN TULEE ESILLE. Tämä on valmentajien tärkein tehtävä, on kyse sitten junnuista tai maajoukkueesta! EI tää nyt noin helvetin vaikeaa ole, Bäkster ja Huttunen! Aloituksen olisi piirtanyt jokainen D-junnukin paremmin.
Pöhkö: piti sitten mennä Litin eteen siinäkin tilanteessa.
Em. Bäkster ja Huttunen. Nollia ja kädettämiä niin Moldovassa, Hollannissa kuin Stadikallakin. Kun uutta koutsia valitaan niin koko ryhmä vaihtoon.
|
|
|
|
|
Shefki Wilson
Poissa
Suosikkijoukkue: Megaforce Eisenhüttenstadt
|
 |
Vastaus #44 : 12.10.2010 klo 21:59:05 |
|
Ere jr 6 - Hyvä pelaaja mutta ei nöyrä. Pelaa itselleen, ei joukkueelle. Toki väläytti kerran ja syötti maalin. Toisaalta taas Eren hassista tuli Unkarin maali?
1) Hassisyötön antoi Roma 2) Losa pelasi nimenomaan joukkueelleen. Losa oli vastuunkantaja; Losa johti Suomen hyökkäyspeliä, jokainen Suomen maalipaikka oli Losan käsialaa. Kuinka vitussa se ei ole joukkueelle pelaamista, jos antaa loistavia ratkaisusyöttöjä? Kuinka vitun sokea voi ihmislapsi olla? Johtuuko tämä tamperelaisuudesta vai kenties huumausaineista?
|
|
|
|
|
jykke
Poissa
|
 |
Vastaus #45 : 12.10.2010 klo 22:00:22 |
|
Mako 6+ - Pelin avaamisessa suuria ongelmia, mutta hoiti tonttinsa puolustussuuntaan järkevästi. Keskikentän pohjalla olisi miehelle käyttöä vielä enemmän. Eipä jäänyt mieleen yhtään harhasyöttöä Heikkiseltä, vaikka hänen kauttaan Suomi koko ajan peliä avasi. Roman ja Losan ohella Suomen paras tänään.
|
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
 |
Vastaus #46 : 12.10.2010 klo 22:01:44 |
|
1) Hassisyötön antoi Roma
2) Losa pelasi nimenomaan joukkueelleen. Losa oli vastuunkantaja; Losa johti Suomen hyökkäyspeliä, jokainen Suomen maalipaikka oli Losan käsialaa. Kuinka vitussa se ei ole joukkueelle pelaamista, jos antaa loistavia ratkaisusyöttöjä?
Kuinka vitun sokea voi ihmislapsi olla? Johtuuko tämä tamperelaisuudesta vai kenties huumausaineista?
Pahoittelut tästä. Sekoitin veljekset ja ilmeisesti Roman oli se joka pelasi palloa pakolla veljelleen, eikä Ere Romalle?Jos näin niin Roman arvosana puolella alemmaksi ja Erelle 8.
|
|
|
|
|
Shefki Wilson
Poissa
Suosikkijoukkue: Megaforce Eisenhüttenstadt
|
 |
Vastaus #47 : 12.10.2010 klo 22:03:12 |
|
Pahoittelut tästä. Sekoitin veljekset ja ilmeisesti Roman oli se joka pelasi palloa pakolla veljelleen, eikä Ere Romalle?Jos näin niin Roman arvosana puolella alemmaksi ja Erelle 8.
Saat anteeksi.
|
|
|
|
|
Eräät tyypit
Poissa
Suosikkijoukkue: Raúl
|
 |
Vastaus #48 : 12.10.2010 klo 22:04:36 |
|
Tämä oli täysin valmentajan tappio.
|
|
|
|
|
FurCa
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, FC Noppa
|
 |
Vastaus #49 : 12.10.2010 klo 22:06:46 |
|
En tiedä miten osa peliä on katsonut, mutta Losa oli kyllä ylivoimaisesti suomen paras pelaajan sen aikaa, kun kentälle oli. Neljästä ekasta kunnon kosketuksesta kolme aivan maagista syöttöä, josta osaava kärki olisi pistänyt jokaisen sisään. Näytti vaan ulkomuoto siltä, että 90 minsaa kaveri ei olisi jaksanut kentälle. Ja Unkarin vikaan maaliin se harhasyöttö lähti Romanin jalasta, ei Losan kuten joku ehti jo mainita.
Poro, Sparv, Sjölund ja Jässi olivatkin sitten ne paskimmat. En ymmärrä miten kukaan voi kehua Jässiä tossa pelissä. Ekassa kauheeta höntyilyä ja tokankin vanha Jässi olisi napannut, ja jos fakta on se, että jopa minäkin olisin selvinnyt kahdella takaiskulla tosta pelistä, niin ei sillon Valioliiga maalivahdilla kauhean hyvin mennyt. Poron, Sparvin ja Sjölundin paskuutta ei varmasti tarvitse edes selittää.
|
|
|
|
|
|
|
|