No voi jumalauta nyt urpot, lukekaa nyt ensin edellisen sivun eka viesti. Sit sarkasmitutkat päälle ja uus yritys.
Hih, luettu toki oli, kuten kaikki muutkin tästä topicista. Kantaasi tai väriäsi kun ei kukaan voi yhden "viestisi" perusteella tietää, (minkä olet foorumille säästänyt) niin tulkinta lainaamattomastasi "sarkasmi-viestististä" on ihan lukijan vapaasti valittavassa.
Toki on myönnetävä, että omien puolesta helposti provosoituu, mutta se ei toki tee kenestäkään sen urpåmpaa kuin kirjoittajasta itsestäänkään, vaikka kuinka välkkynä tai sarkastisena itseään pitää.
Ja mitä viittaamaasi kirjoitukseen tulee, niin eipä paljon viitsisi vaivautua kommentoimaan kyseistä kannanottoa FC PaSan pelaajista tai pelityylistä. Facta kuitenkin on, että joukkue, (siis huom, joukkue) pääsääntöisesti samalla kokoonpanolla pelasi kolme kautta sarjan ykköseksi nousten aina kolmoseen asti, jossa toivottavasti pelaa myös ensi vuonna. Ja vielä ehkä menestyksekkäämmin kuin tällä kaudella. (Oho, kommentoin näköjään kuitenkin...)
Ja mitä tulee kaakon kolmosen muihin joukkueisiin, niin en toivo kenenkään putoamista neloseen ensi kaudeksi, sillä niin tasainen on sarja ollut ja kaikki joukkueet on tarvittaessa venyneet hienoihin voittoihin sarjan "parhaista". Kaksi porukkaa kuitenkin saa väistyä uusien yrittäjien tieltä, mikä on niin kuin kuuluukin.
Kuka muuten tietää tai luulee tietävänsä kumpi joukkue pitää vakioavauskokoonpanossaan enemmän imatralaisia pelaajia, Imatran Palloseura vai FC PaSa? -Mie tiiän...