SavU – HaPK 3-1 (1-0)Ei saatukaan odottelemaani niukkamaalista vääntöä - HaPK oli tänään kummallisen huono. Ilman maalaiskuntalaisten kehnoa viimeistelyä ja Lehtorannan muutamaa loistopelastusta numerot olisivat helposti voineet olla tuplastikin rumemmat.
SavU aloitti pelin loistavasti, kun ottelun 3. minuutilla Mikko Kaminen löysi kulmapotkullaan velipoika Janin, joka puski kohti takatolppaa ja Dusko Cuckovic sai jalan sopivasti väliin ohjaten Oranjen heti johtoon. Sivuhuomautuksena tulevaa tähdistöäänestystä varten muuten: noin puolet SavU:n tämän kauden maaleista on tullut Mikko Kamisen erikoistilanteista.

Anyways, heti alun maalista lähtien SavU otti pelin varsin vahvasti haltuun ja laittoi haminalaiset juoksemaan, joskin mitään kovin hyviä paikkoja ei maalaiskuntalaisetkaan onnistuneet vielä luomaan. HaPK:n Mamet Mulalla oli jakson puolivälissä yksi kohtalainen paikka pienestä kulmasta pystyjuoksunsa päätteeksi, mutta Kiljunen torjui varmasti löysän yrityksen. Vähän myöhemmin Ville Lötjösen keskitys leijaili vahingossa ylärimaan, ja sitä lähemmäksi ei viherkissat maalinteossa ekalla jaksolla päässeetkään. Savulaiset kävivät sen sijaan kolisuttelemassa maalitolppia: kypsästi rakennetun hyökkäyksen päätteeksi Toni Hänninen laittoi pallon maalille, jossa Dusko Cuckovic selkä maaliin päin pudotti sen Joonas Heinikaiselle boksin rajoille, mutta Jontun tulinen kuti kosahti siis vain pystypuuhun.
Tokalla jaksolla syksyä myöten ilmeisesti lenkkipolun ilot löytänyt SavU kiristi vain tahtia ja taas heti puoliajan alkuun nähdäkseni Dusko Cuckovic antoi erinomaisen läpisyötön oikeasta laidastaan pystyyn nousseelle Hänniselle, joka kiitti ja laittoi varmuudella pallon ohi Lehtorannan. SavU jatkoi täydellä höyryllä ja päivän suurin tuhlaajapoika, siis sekä fyysisesti että symboolisesti, Janne Liukkonen suhri Lasse Hyvösen hyvästä keskityksestä pallon puolivolleysta yli aivan muutaman metrin päästä maalista. Sitten Oranjen rautaiselle topparipari Häkkinen – Ukolle sattui harvinainen virhe, kun Häkkinen höntyili tilanteesta itsensä ulos ja Ukon taakse jäi vapaaksi Ville Lötjönen, jonka Samu Raivela syötti läpi ja Lötjönen ampui tilanteesta hieman onnekkaastikin keskeltä sisään 2-1 kavennuksen. Parempana päivänä Oranje-veskari Manu Kiljunen olisi ottanut tuon kiinni. Maalia edelsi myös Dusko Cuckovicin vaihto pois kentältä, ja SavU:n keskikentän lievä hallinnan menetys haminalaisille. Oranje yritti kavennuksen jälkeen kontrata heti perään, kun Liukkonen pääsi tällä kertaa puskemaan boksista (en enää muista kenen keso), mutta Lehtoranta esitti iltapäivän ensimmäisen loistopelastuksensa. Vähän myöhemmin lähes identtinen tilanne, jossa Joonas Heinikaisen millintarkka keskitys Alexej Taskajevin taaksen löysi taas Liukkosen, mutta Lehtoranta haki jälleen pallon alakulmasta. Väsynyt HaPK oli nyt täysin jyrän alla ja SavU myllytti edelleen, vaihtomies Juha-Matti Neuvosen keskitys oikealta laidalta otti kimmoketta hapkilaisesta ja leijaili takatolpalle Jonne Gråstenille, joka nosti hänkin pallon vielä aivan maalin edestä yli. Matti Paksu vapautettiin läpiajoon, mutta Lehtoranta tuli hyvin vastaan peittämään ja torjui Paksun ensimmäisen yrityksen, kuten myös riparista seuranneen Gråstenin vedon. Vielä vähän tämän jälkeen oikeasta laidasta nousseelle Neuvoselle pelattiin 1 on 1 –vetopaikka boksiin, mutta Lehtoranta torjui kovan ja korkean vedon kulmaksi. Kulmapotkusta sitten läpi pelin häikäilemättä ilmakamppailuissa käsillään heiluneelle Taskajeville vihellettiin vihdoin virhe ja pallo vietiin pilkulle, josta ”Mikkelin Messi” harhautti Lehtorannan toiseen kulmaan ja ampui toiseen loppulukemat.
HaPKilla ei tokalla jaksolla ollut maalinsa lisäksi kuin oikeastaan yksi läheltä piti –paikka: Ville Lötjönen pelattiin toistamiseen läpiajoon, mutta avustava liputti siitä paitsion, mikä aiheutti erittäin voimakasta protestointia Pallo-Kissoilta ja jopa tälle tasolle harvinaisen torikokouksen tuomarin ja avustavan ympärille. Mä en osaa toisesta päädystä sanoa tilanteesta juuta enkä jaata siihen, oliko paitsio vai ei. Haminalaisten penkiltä kuului huutoja, että "10 metriä onside". Joka tapauksessa läpisyöttöä edelsi juuri myös viheltämättä jäänyt HaPK:n pelaajan virhe.
Tasaisen SavU:n parhaimmisto mielestäni tänään: tutun vahva keskiakseli Ukko – Häkkinen – M. Kaminen – Heinikainen – Cuckovic, sekä oikeana laiturina jälleen hienonhienon työmäärän kumpaankin suuntaan tehnyt ja myös tyylikkään osuman maalannut Toni Hänninen. Alisuorittajia ei tälläkään kertaa löydy – täytyy taas vaan kehaista tuota tasaisen laajaa ja laadukasta materiaalia, jonka Henkka Lähde on onnistunut Maalaiskuntaan täksi kaudeksi keräämään. Kelpais yhelle jos toisellekin Kaakon Kolmosen porukalle. Ja nuoriso-osaston tähdet, Vili Häkkinen, Mikko Kaminen ja Joonas Heinikainen ehdottomasti sarjan aatelistoa pelipaikoillaan. Kaikilla hienon tasaisen kovatasoinen kausi takana.
HaPK oli siis kokonaisuudessaan surkea. Oikeastaan ainoaksi onnistujaksi voin laskea huippupelastuksia toisen perään esittäneen maalivahti Erkka Lehtorannan. Loistava peli nuorukaiselta. Erityisesti Mamet Mula kärjessä, ja Roope Rautiainen keskikentällä olivat mulle kovia pettymyksiä. Samoin uusi georgialaisvahvistus Otari Kotkov oli täysi turisti, ja Do Carmokin keskittyi free role –nousujensa lomassa vain omille ja tuomareille kiukutteluun. Hänninen vei brassia laidallaan kerta toisensa jälkeen. Kapteeni Henri Keränen, joka pelasi ekan jakson keskikentän pohjalla ja tokan topparina, on kenttäpelaajista ehkäpä lähimpänä puhtaiden paperien saamista, mutta kaukana oli tänään hänenkin suoritus siitä, mihin parhaimmillaan pystyy. En olisi MiKi-pelin jälkeen uskonut, että HaPK pelaa edelleen putoamista vastaan ja näyttää nyt jopa todennäköiseltä Neloseen lähtijältä, mutta ilmeisesti silloin kaikki vaan klikkasi kerrankin yhteen viherkissoilla.
Siinä se, Kaakon kausi mun osalta SavU:sta. Täytyy myöntää, että vaikka Maalaiskunnasta tulee tänne leukailtua yhtä jos toista, niin kyllähän tuota Otavantietä, Rantakylän futistunnelmointia ja erinomaista jalitsua tänä kesänä pelannutta SavU:a ehtii taas syys-talven aikana ikävä tulla.
