WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #200 : 26.03.2011 klo 10:18:50 |
|
Tänään PEPO - HaPK Amiksella junnujen kutsuturnauksen eka ottelupäivän päätteeksi klo 17.30
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #201 : 27.03.2011 klo 10:53:30 |
|
PEPO kaatoi HaPK:n lauantaina Amiksella 4-0 (2-0). Petri Kuntola vastasi kahdesta osumasta, Torres ja Markus Muhonen osuivat kerran mieheen.
Kotijoukkue aloitti vahvasti ja loi heti painetta vieraiden päätyyn. HaPK:n puolustus kuitenkin kesti vielä alun PEPO-rynnistyksen.
11. minuutilla kotijoukkue avasi maalihanat. Kuntola laukoi pallon maaliin HaPK-puolustuksen avustuksella. 2-0 lukemat nähtiin hetki ennen taukovihellystä, kun Jani Jokela keskitti vasemmalta ja Kuntola pääsi palloon ja laukoi sen komealla laukauksella maalin perukoille.
Toista jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia, kun kotijoukkue iski illan kolmannen maalin. Torres karkasi läpiajoon ja toimitti pallon varmasti maaliin. PEPO hallitsi ottelutapahtumia, vaikka HaPK pääsikin toisella jaksolla paremmin peliin mukaan. Molemmat saivat muutaman paikan, mutta maaleista vastasi vain PEPO. Loppunumerot 4-0 viimeisteli Muhonen.
Kokoonpano: 4-4-2 PEPO: Jirko Sorsa, Niko Pyyhtiä, (75. Abdula Hodza), Samu Mononen, Antti Kauppila, Anssi Vanhala (70. Jere Pulli), Jani Jokela (70. Pertti Rytinki), Pasi Hovi, Mikko Salmensalo, Miikka Halme, (50. Abenezer Eloranta), Petri Kuntola (65. Antti Oksanen), Torres (80. Markus Muhonen)
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #202 : 02.04.2011 klo 07:23:35 |
|
PEPOn seuraavat pelit netistä kopattuna HO La 02.4 14:45 Amis, Lappeenranta PEPO - Sudet HO La 09.4 17:00 Mukkula, Lahti FC Kuusysi - PEPO III-div. Ma 25.4 18:30 Sammonlahti PEPO - FC PaSa III-div. Pe 06.5 Kotka KoRe - PEPO III-div. La 14.5 16:00 Kimpinen PEPO - PaPe III-div. Pe 20.5 Mikkeli SavU - PEPO III-div. Ke 25.5 Imatra IPS - PEPO III-div. Ke 01.6 19:00 Kimpinen PEPO - STPS
|
|
|
|
|
The Turist
Poissa
Suosikkijoukkue: TsV, PEPO
|
 |
Vastaus #203 : 02.04.2011 klo 14:49:31 |
|
PEPO-Sudet 45min 2-1 Kuntola 2 toinen rankkarista...Hienoa!
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #204 : 03.04.2011 klo 22:38:51 |
|
PEPO otti lauantaina harjoitusottelussa 2-1 voiton Kouvolan Susista Petri Kuntolan maaleilla. PEPO aloitti vahvasti ja oli lähellä maalintekoa jo ensi minuutilla. Kuntola riisti pallon vieras-vahdilta, mutta laukaus osui tolppaan. Puoliajan edetessä peli muuttui tiukaksi keskialueen väännöksi, jossa vaarallisimmat hyökkäykset loi enemmän palloa hallinnut kotijoukkue. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 13. minuutilla vieraiden toimesta. Vasemmalta tulleen keskityksen puski maaliin Niko Harjula. Kotijoukkue nousi tasoihin 27. minuutilla, kun Antti Kauppilan pitkä syöttö tavoitti Kuntolan, joka siirsi pallon varmasti maaliin. Isännät siirtyivät johtoon jakson loppupuolella, kun Kuntola kaadettiin rankkarin arvoisesti. Mies itse laukoi pallon voimalla maaliin ja ottelun loppulukemiksi 2-1. Kokoonpano: 4-4-2 PEPO: Jirko Sorsa, Anssi Vanhala(70.Niko Pyyhtiä), Samu Mononen, Antti Kauppila, Jere Pulli (70.Abdula Hodza), Jani Jokela (45.Samuli Salo),(55.Pertti Rytinki), Pasi Hovi (65.Henrik Karvinen), Abenezer Eloranta(75.Miikka Halme), Mikko Salmensalo, Petri Kuntola (70.Markus Muhonen), Torres
|
|
|
|
|
svainstaiger
Poissa
Suosikkijoukkue: PEPO
|
 |
Vastaus #205 : 15.04.2011 klo 18:08:39 |
|
Onko Sammonlahti mukamas paremmassa kunnossa sarja-avauksessa kuin Kimpinen? Vai onko tuolle Sammonlahdessa pelaamisella jokin muu syy.
No, toki se on ihan mukava käydä Sammonlahdessakin välillä, vähän nostalgiaa.
|
|
|
|
|
Chingón
Poissa
|
 |
Vastaus #206 : 15.04.2011 klo 18:29:46 |
|
Onko Sammonlahti mukamas paremmassa kunnossa sarja-avauksessa kuin Kimpinen? Vai onko tuolle Sammonlahdessa pelaamisella jokin muu syy.
No, toki se on ihan mukava käydä Sammonlahdessakin välillä, vähän nostalgiaa.
Siellä Sammonlahdessa pelataan tekonurmella nääs.
|
|
|
|
|
Jukka-38
Poissa
Suosikkijoukkue: LAUTP,KoPa,Virky
|
 |
Vastaus #207 : 15.04.2011 klo 19:39:04 |
|
Kimpisellä ei ole lumenpoiston eteen tehty yhtään mitään. Näin ainakin eilen
|
|
|
|
|
Libero50
Poissa
|
 |
Vastaus #208 : 15.04.2011 klo 20:34:10 |
|
Kimpisellä ei ole myöskään tehty mitään Manon poistamiseksi, ja se vasta onkin huolestuttavaa.
Valmennus-ura viime vuosina:
2008 MyPan A putosi SM-sarjasta 2009 KTP putosi kakkosesta 2010 MyPan A putosi ykkosdivarista 2011 PePo ??
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #209 : 16.04.2011 klo 20:48:49 |
|
Kimpisellä ei ole myöskään tehty mitään Manon poistamiseksi, ja se vasta onkin huolestuttavaa.
Valmennus-ura viime vuosina:
2008 MyPan A putosi SM-sarjasta 2009 KTP putosi kakkosesta 2010 MyPan A putosi ykkosdivarista 2011 PePo ??
PePo? Eiköhän hän valmenna PEPO-nimistä joukkuetta. Sarjamatsithan alkaa jo reilun viikon päästä. Onpa kevät edennyt vauhdilla. PEPOn harkkapelit ohi ja tulokset... La 15.1. KTP - PEPO 3 - 0 Su 16.1. FC Peltirumpu - PEPO 1 - 4 Su 23.1. Sudet - PEPO 1 - 0 La 29.1. HaPK - PEPO 0 - 1 La 12.2. PaPe - PEPO 3 - 2 La 19.2. PEPO - RiRa 3 - 4 La 26.2. PEPO - FC Kuusysi 2 - 1 La 12.3. PEPO - Kultsu FC 0 - 1 La 19.3. PEPO - KTP 3 - 3 La 26.3. PEPO - HaPK 4 - 0 La 2.4. PEPO - Sudet 2 - 1 La 9.4. FC Kuusysi - PEPO 0 - 1 Voittoja 6, yksi tasapeli ja 5 tappiota. Tosin loppukiri toi putkeen tasapelin jälkeen 3 voittoa joista kaksi oli kakkosen joukkuetta. Tsemppiä Manolle ja joukkueelle 
|
|
|
|
|
Onlooker
Poissa
Suosikkijoukkue: PEPO Skinut ja Lappee JK
|
 |
Vastaus #210 : 16.04.2011 klo 21:01:43 |
|
Ihmettelen tuota Manon dissaamista (tyyliin Libero50). Ainakin sivustaseuraajan silmiin ja korviin joukkueen tekeminen näyttää ja kuulostaa oikein positiiviselta. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.04.2011 klo 21:04:14 kirjoittanut Onlooker »
|
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #211 : 17.04.2011 klo 10:28:35 |
|
Kotkassa ollaan vieläkin katkeria, kun kauden 2009 varmanousu-joukkue putosikin "yllättäen". 
|
|
|
|
|
BorisC
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Purha
|
 |
Vastaus #212 : 17.04.2011 klo 11:03:58 |
|
Ihmettelen tuota Manon dissaamista (tyyliin Libero50). Ainakin sivustaseuraajan silmiin ja korviin joukkueen tekeminen näyttää ja kuulostaa oikein positiiviselta.  Ainakin sen perusteella mitä itse olen miehen valmennettavan ollut pidän Manoa pätevänä valmentajan. Tulokset ovat olleet heikohkoja, kuten edellä todettiin, mutta itse ainakin olen tullut toimeen. Ehkäpä niihin tuloksiin vaikuttavat myös pelaajat  Ilmeisesti nyt myös PEPO:ssa on sujunut.
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #213 : 17.04.2011 klo 16:18:11 |
|
Kimpisellä ei ole lumenpoiston eteen tehty yhtään mitään. Näin ainakin eilen
Eilen kerrottiin että Kimpinen viheriöisi koko kentän laajuudelta joten ainakin lumet ovat varmaan saatu pois.
|
|
|
|
|
Jukka-38
Poissa
Suosikkijoukkue: LAUTP,KoPa,Virky
|
 |
Vastaus #214 : 17.04.2011 klo 23:24:50 |
|
Tarkastetaan huomenna uudestaan kimpisen tilanne kameran kanssa
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #215 : 19.04.2011 klo 23:34:10 |
|
Tarkastetaan huomenna uudestaan kimpisen tilanne kameran kanssa
Viheriö kunnossa? PEPO:n eka kotimatsi on Sammonlahden keinonurmella PaSaa vastaan pääsiäisen jälkeen maanantaina (!) illalla. Siis alle viikon päästä. Ehkä seuraava sitten Kimpisessä 
|
|
|
|
|
Sueño
Poissa
Suosikkijoukkue: PEPO Lpr & KoPa
|
 |
Vastaus #216 : 20.04.2011 klo 15:03:27 |
|
Viheriö kunnossa?
Ei siellä ainakaan lunta enää ollu kun tänään ohi menin. Tulevia pelejä sitten odotellessa.
|
|
|
|
|
Jukka-38
Poissa
Suosikkijoukkue: LAUTP,KoPa,Virky
|
 |
Vastaus #217 : 20.04.2011 klo 17:16:25 |
|
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #218 : 21.04.2011 klo 17:41:09 |
|
Tälläistä tänään,melkoisen märkää oli
Mitä hemmettiä nuo kiekkomaalit Kimpisen nurmikentällä tekee? Onko SaiPa aloittanut kesätreenit??? Se on sitten menoa kun maanantaina Sammonlahdessa Waites brittikumppanineen iskee PEPOa vastaan. Huhujen mukaan maalitykki Aladetoun on PaSan mukana ja kovassa iskussa. Mielenkiintoinen aloitus kaudelle todellakin
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #219 : 22.04.2011 klo 20:24:48 |
|
Kick Point Peteriltä komea koppi paikallislehdestä. Tyylikäs kuva Fernando.... eikun Francisco Torresista ETELÄ-SAIMAA 22.4.2011  
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.04.2011 klo 20:27:22 kirjoittanut WIFK »
|
|
|
|
|
putsari
Poissa
Suosikkijoukkue: Saimaa Sharks, SWFC, LaPa
|
 |
Vastaus #220 : 24.04.2011 klo 00:18:33 |
|
Se on sitten menoa kun maanantaina Sammonlahdessa Waites brittikumppanineen iskee PEPOa vastaan.
Miksi sarja-avaus pelataan Muumilaakson tekonurmella eikä esim. Amiksella? Jos ja kun PEPO haluaa olla koko Lappeenrannan (ei Joutseno) jalkapallo joukkue, niin pelit sarja-avaus mukaanlukien keskustan kentille.
|
|
|
|
|
Onlooker
Poissa
Suosikkijoukkue: PEPO Skinut ja Lappee JK
|
 |
Vastaus #221 : 24.04.2011 klo 10:02:46 |
|
Miksi sarja-avaus pelataan Muumilaakson tekonurmella eikä esim. Amiksella? Jos ja kun PEPO haluaa olla koko Lappeenrannan (ei Joutseno) jalkapallo joukkue, niin pelit sarja-avaus mukaanlukien keskustan kentille. Olisko niin, että Amiksella on muiden joukkueiden harjoitusvuoroja ko pelin aikaan  En tiedä, mutta samaa mieltä ole siitä, että jos on mahdollisuus tekonurmista valita ja yleisöä halutaan paikalle, niin Amikselle mieluummin.
|
|
|
|
|
Gleb
Poissa
Suosikkijoukkue: PEPO, SiU
|
 |
Vastaus #222 : 24.04.2011 klo 10:32:59 |
|
Muistaakseni vuosi sitten Sammonlahdessa aloitusta perusteltiin sillä että PEPOlla on siellä valmiina kioskit sun muut oheishärpäkkeet.
|
|
|
|
|
unicare
Poissa
|
 |
Vastaus #223 : 24.04.2011 klo 13:23:38 |
|
Unohtakaa Torresit & co. Jokelan mukana PEPO nousee tai kaatuu.
|
|
|
|
|
_aM_
Poissa
Suosikkijoukkue: zaPPa, Liam Brady
|
 |
Vastaus #224 : 25.04.2011 klo 20:58:34 |
|
Unohtakaa Torresit & co. Jokelan mukana PEPO nousee tai kaatuu. Aika napakasti sanottu, mutta taitaa pitää pitkälti paikkansa!
|
|
|
|
|
|
|
|