Kisaprojektit pois, tavoitteeksi kakkoskorin taso pidemmällä tähtäimellä

[Sope]

On aika nostaa kissa pöydälle ja lopettaa haihattelu siitä, että jospa saataisiin hyvä onni arvonnassa ja tsempattaisiin ja tähdet olisi oikeassa asennossa ja kukaan ei loukkaantuisi jne. ja päästäisiin venymällä kisoihin.

EM2012-karsintojen arvontakorit näyttivät tältä:

1. kori:
Espanja, Saksa, Hollanti, Italia, Englanti, Kroatia, Portugali, Ranska, Venäjä

2. kori:
Kreikka, Tshekki, Ruotsi, Sveitsi, Serbia, Turkki, Tanska, Slovakia, Romania

3. kori:
Israel, Bulgaria, Suomi, Norja, Irlanti, Skotlanti, Pohjois-Irlanti, Itävalta, Bosnia ja Hertsegovina,

4. kori:
Slovenia, Latvia, Unkari, Liettua, Valko-Venäjä, Belgia, Wales, Makedonia, Kypros

5. kori:
Montenegro, Albania, Viro, Georgia, Moldova, Islanti, Armenia, Kazakstan, Liechtenstein

6. kori:
Azerbaidzhan, Luxemburg, Malta, Färsaaret, Andorra, San Marino

Suomi oli vielä kolmannessa korissa, mutta tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että suunta on kohti neljättä koria, kun suunnan pitäisi olla se, että olisimme matkalla kohti toista arvontakoria. Jos todellinen tasomme olisi se, että olisimme arvonnoissa jatkuvasti toisessa korissa, ei enää tarvitsisi miettiä, että josko se unelma joskus toteutuisi ja pääsisimme kisoihin. On ehkä turhaa haihatella, että olisimme yhtäkkiä 2020 Saksan tasoinen maa. Tavoitteena pitäisi olla pikemminkin se, että pääsemme parhaimpien Pohjoismaiden tasolle. Mitä se vaatisi?

Koko homman pitäisi lähteä ruohonjuuritasolta ja joka tasolta pitäisi siivota pois pahimmat tontut. En enää ikinä halua nähdä sellaista, että valmentamani juniori tulee kysymään tarkennusta juniorimaajoukkueesta saamastaan ohjeistuksesta ja siinä käytännössä sanotaan, että ei me osata ja ei edes yritetä rakentaa peliä. Toivon koko sydämestäni, että tällainen peliohjeistus, jossa sanotaan, että oli vastassa kuka tahansa niin lähdetään roiskimaan ja paskomaan housuun. Tilanne pitäisi olla se, että lähdetään yrittämään pelaamista, oli vastassa mikä maa tahansa. Pelaaminen omalla pelitavalla ei siis välttämättä tarkoita silmitöntä hyökkäämistä, mutta olisi kiva, jos olisi joku suunnitelma eikä vain toivota ihmeratkaisuja ja antauduta valmiiksi. Tämä on kuitenkin vain yksi puoli asiasta.

Nyt on aika, että me futiksesta jotain tietävät alamme pohtia näitä asioita (tähän väliin tulee joku Viinioksa tai muu foorumiääliö ja kertoo ettei kukaan täällä foorumilla tiedä mistään mitään)

Mikä on Suomelle sopiva pelitapa? Millaisia pelaajia meillä on? Nopeita? Vahvoja? Kestäviä? Kuuliaisia? Tunnollisia harjoittelijoita?

Mitä ratkaisuja löytyy seuraaville ongelmakohdille suomalaisessa jalkapallossa ja miten me voimme vaikuttaa niihin?

Pikkujunnut:
*vanhempien negatiivinen asenne suomifutikseen
*junnujen olematon oma harjoittelu
*junnujen olematon perusliikunnallisuus
*junnujen idolit ovat muualta kuin Suomesta

Isommat junnut:
*istuvat penkillä suurseuroissa
*siirtyvät suurempiin seuroihin -> tippuvat kokoonpanosta -> lopettavat

Paikalliset jalkapalloseurat:
*katsojamäärien vähäisyys
*talousongelmat

Nämä tuli äkkiä mieleen. Mitä muita ongelmia? Mitä ratkaisuja?

edit. Jumalauta, että tuli sekava aloitus. Selvennän vähän lisää ruokatunnin jälkeen.

[Ares]

Suomi vajosi todellisten pikkumaiden joukkoon

Suomen päävalmentaja Stuart Baxter on keksittävä uusia kikkoja maajoukkueen piristämiseski.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on pudonnut sijalle 86 Kansainvälisen kattojärjestön Fifan maajoukkuerankingissa. EM-karsinnat kolmella tappiolla aloittanut Suomi putosi 22 sijaa edelliseen listaan verrattuna.

EM-karsinnassa Suomi on hävinnyt Moldovalle, Hollannille ja Unkarille. Lisäksi Suomi on hävinnyt tänä vuonna Virolle ja Etelä-Korealle sekä voittanut Belgian ja maltan sekä pelannut tasan Puolan kanssa.

Tuorein sijoitus on Suomen heikoin vuodesta 1993 lähtien julkaistulla listalla. Parhaimmillaan Suomi on ollut sijalla 33 maaliskuussa 2007. Suomen kanssa samassa kastissa ovat Malawi, Bahrain ja Togo. Euroopan maista lähimpänä edellä ovat muun muassa Viro, Latvia ja Georgia.

Vuoden viimeisessä maaottelussa Suomi kohtaa San Marinon.

[K.P.N]

Mites tää homma nyt käytännössä menee? Mitä vaaditaan, että Suomi putoaa seuraavaan koriin?

[Naamis+]

Mitä vaaditaan, että Suomi putoaa seuraavaan koriin?

Baxter.

[Sope]

Tarkemmin tuosta kakkoskorista. Siihenhän kuuluvat näissä karsinnoissa:

Kreikka, Tshekki, Ruotsi, Sveitsi, Serbia, Turkki, Tanska, Slovakia, Romania

Asukasluvultaan näistä maista selkeästi Suomea suuremmat ovat Turkki ja Romania. Kreikassa ja Tsekissä on tuplaten ja Ruotsissa ja Serbiassa vähän vajaa tuplat. Tanskassa ja Slovakiassa on aika lähelle yhtä paljon asukkaita kuin Suomessa ja Sveitsissä vähän enemmän.

Mitä Tanskassa, Slovakiassa ja Sveitsissä on sitten eroa? Mitä näissä maissa on tehty oikein?

Sveitsi on rikas maa ja siellä löytyy rahaa alppilajien lisäksi jalkapallollekin, mutta Slovakia? Kai Suomi on Slovakiaa rikkaampi?

Tanskassa jalkapallo on suosituin harrastus ja pelaajia on tuplamäärä Suomeen verrattuna, mutta ei sen taakse voi piiloutua. Jos Tanska saa Laudrupin veljeksien tasoiset pelaajat, niin meidän pitäisi saada toisen veljeksen tasoinen.

Miksemme voisi nousta pysyvästi Tanskan, Slovakian ja Sveitsin tasolle?

Nyt pitää lopettaa surkuttelu ja piiloutuminen tyhjien fraasien taakse: "Kun meillä on vain yksi Litmanen" "Olemme pieni maa ja pitää hyväksyä realiteetit" jne. Tulevaisuudessa ei ole yhtään Litmasta ellei onni potkaise, mutta onko liikaa pyydetty, että olisi vaikka kymmenen Tainion tasoista jätkää? Pelaajia, jotka luovat hyvän kansainvälisen uran ja ovat hyviä kansainvälisen perustason pelaajia.

Suomessa on paha tapa joko odottaa pelaajasta ihan älyttömiä (uusi Litmanen) tai sitten haukkua paskaksi kaikki pelaajat vuorotellen. Ymmärrän, jos lajista mitään ymmärtämättömät tuularit tekevät näin (tai en oikeastaan), mutta että vielä laji-ihmiset tällä foorumilla. Toki on paikallaan kritisoida pelaajia aiheesta, mutta mitä järkeä siinä on, että keksitään jopa päävalmentajan toimesta älyttömiä juttuja. "Olisi riski peluuttaa Eremenko jr:ia koko peli". Totta kai se on riski, jos ideana on se, että Eremenkosta ei mene kukaan läpi ja sillä pelipaikalla pitäisi riistää joka pallo. Katsoin eilen Real Madir-AC Milan -pelin ja mietin koko ajan, että tajuaakohan se Mourinho millainen riski on, kun se peluuttaa tuota Cristiano Ronaldoa? Ei yhtään hyvää riistoa liukkarilla ja yritti pallon menettämisen uhallakin ohi puolustajista tai jotain läpisyöttöjä, jotka saatetaan katkoa. Millaisen kuvan saa se juniori, joka kuuntelee tai lukee laji-ihmisten mietteitä siitä, että on kauhea riski peluuttaa pelaajia, jotka saattavat yrittää edistää oman joukkueen hyökkäyspeliä jopa riskialttiilla syötöillä tai muilla omilla ratkaisuilla ja välillä yrittää näitä itsekkäästi? Tämä on se mentaliteetti, josta haluan eroon. Pitäisi ymmärtää, että hyvän joukkueen rakentamiseen tarvitsee sekä sen Mikko-Eikan, joka aina harhauttaa kolmea pakkia ja yrittää oikeassa paikassa ulkosyrjänostoa linjan taakse, että sen Pekan, joka on tunnollinen ja tasainen pelaaja.

Miten sitten saada lisää "Tainioita"?

Oletetaan, että meillä on 30 reipasta 6-vuotiasta, jotka eivät tässä vaiheessa eroa ihmeellisesti Manuel Pablosta, Jörgenistä tai Mehmetistä. Ihan aluksi pitää saada näistä perusliikunnallisia. Pitää osata kaatua, ryömiä, kontata, tehdä kuperkeikka, kiivetä, tehdä kärrynpyöriä, juosta mutkitellen... Voi tuntua ihmeelliseltä, mutta valitettavasti ei ole mikään itsestäänselvyys, että lapset osaisivat esimerkiksi kiivetä. Tässä vaiheessa pitäisi saada jollain ihmeen kaupalla nämä 30 tyyppiä hyvään valmennukseen: kuljettamista, pallon kanssa kääntymistä, harhauttamista. Pitää kannustaa yrittämään omaa ratkaisua. Tässä vaiheessa nousee esille ne Mikko-Eikat, jotka menee eikä meinaa ja se on hienoa. Sitä ei voi missään nimessä hyväksyä, että se Pekka vetää silmät kiinni aina pallon paniikissa pois, kun se tulee hänelle ja isä kehuu kuinka se syöttää hyvin ja vituttaa kun tuo Mikko-Eikka ei syötä ikinä. Pitäisi saada siihen Pekkaan edes hitunen Mikko-Eikkaa eikä kuunnella tuota isää tai muuten meillä on 16-vuoden iässä joukkue täynnä housuun paskovia Pekkoja ja 0 Mikko-Eikkaa. Pitäisi olla itsevarmoja Pekkoja sekä muutama Mikko-Eikka, jotka ovat ehkä oppineet myös vähän joukkuepelin saloja.

Muuten foorumilla ihmetellään vuonna 2030, että miten se Ranska voitti taas 6-0? No, niillä on se Clairefontaine ja laajempi materiaali.

[Tonton Drozdowski]

Otsikossa on melkoinen ristiriita. Sillä kakkoskoriin pääseminen vaatii käytännössä kisapaikkaa ja siinä pysyminen lähes säännöllisesti kisapaikan uusimista. Ilman kisaprojektia ei siis tule kakkoskoria.

[erzo]

Otsikossa on melkoinen ristiriita. Sillä kakkoskoriin pääseminen vaatii käytännössä kisapaikkaa ja siinä pysyminen lähes säännöllisesti kisapaikan uusimista. Ilman kisaprojektia ei siis tule kakkoskoria.

Sama. Esim. 2016 kisoihin pääsee 24 joukkuetta niin lähtökohtaisestihan kaikki kakkoskategorian joukkueet pääsee kisoihin.

[Sope]

Otsikossa on melkoinen ristiriita. Sillä kakkoskoriin pääseminen vaatii käytännössä kisapaikkaa ja siinä pysyminen lähes säännöllisesti kisapaikan uusimista. Ilman kisaprojektia ei siis tule kakkoskoria.

No joo. Pointti mulla oli kuitenkin se, että kehitetään koko homma sille tasolle, että olemme käytännössä tasoltamme kuin kakkoskorin joukkueet. Tämän jälkeen kisapaikka ei ole enää "jos joskus kävisi tuuri ja pääsisimme kisoihin" vaan "mitenköhän meillä tällä kertaa menee EM-kisoissa".

Meillä on ongelmana se, että sovitamme aina jeesuksen viittaa jollekin uudelle tulokkaalle ja toivomme, että hän olisi se ihmeidentekijä, joka meidät kisoihin veisi. Jos tämä toivo sitten pettää, niin yleensä haukutaan sitten paskaksi.

Minusta ainakin olisi tosi hienoa, jos meillä olisi vaikkapa 3-4 Roman Eremenkon tasoista hänen ikäistään pelaajaa. Kaikki paine ei olisi yhden pelaajan harteilla, ja saattaisi käydä jopa niin, että joku näistä positiivisena yllätyksenä nostaisi omaa tasoaan. Nyt vain toivotaan, että löytyy taikatemppuja ja ettei taso romahda. Ei minusta ainakaan ole mitään haihattelua ajatella, että voisi löytyä enemmän tuon tason pelaajia. Kolmen Mesut Özilin toivominen olisi.

Tunnustan, että olen idealisti, mutta niin pitäisi olla monen muunkin.

[Tsei Tsei]

Otsikossa on melkoinen ristiriita. Sillä kakkoskoriin pääseminen vaatii käytännössä kisapaikkaa ja siinä pysyminen lähes säännöllisesti kisapaikan uusimista. Ilman kisaprojektia ei siis tule kakkoskoria.

Ei se kisapaikkaa vaadi, vaan pääsääntöisesti sijoittumista vähintään lohkokakkoseksi tai hyvillä pisteillä lohkokolmoseksi. Siis EM-kisasysteemillä. MM-kisasysteemi on täysin FIFA-rankingiin perustuva, joten voitaneen keskustella FIFA-ranking otsikossa miten tuo ranking maksimoidaan. Käytännössä tämä siis vaatii jatkokarsintaan pääsemistä, ei kisapaikkaa näin 2012 kisasysteemillä. 2016 homma toki muuttuu niin paljon, että kakkoskori on käytännössä sama kuin kisapaikka. Välissä on kuitenkin myös MM-karsinnat, jossa tavoitteen pitäisi siis olla jatkokarsintapaikka.

[Savon keisari]

Sinänsä jokin koritavoite pitkällä tähtäimellä on aika ristiriitainen ajatus, kun koko ranking itsessään on aika lyhytnäköinen. Vuoden vanhojen pelien painoarvo tipahtaa jo puoleen jne.

[Sope]

Muokkasin otsikkoa

[Mikamattaa]

Nopea huomio pelikäsityksestä ennen töihin juoksemista. Mahdollisimman nuoret junnut pitäisi saada unohtamaan se mitä kentällä tapahtuu nyt ja saada ajattelemaan sitä mitä tapahtuu 3 sekuntin päästä tai jopa 5 sekuntin päästä. Tässä onnistuminen vähentäisi esim. paniikkipalloja, sillä tilanteet eivät tulisi yllättäen sillä niitä on osattu odottaa jo pari sekuntia. Myös haastaminen helpottuisi (ainaki itselläni olisi helpottunut jos olisin aikanaan tämän tajunnut), sillä pelaaja keskittyisi enemmän siihen mitä tekee kun on päässyt ohi. Ainaki omalla kohdallani liiallinen "stressaaminen" itse harhautuksesta tappoi suorituksen aina. Ja ne harvat kerrat kun pääsin ohi kaatuivat taas siihen että en ollut ajatellut ollenkaan seuraavaa liikettäni pallon kanssa.

Siitä miten toteutettaisiin tai siitä onnistuuko ylipäätään en osaa sanoa, ainakaan vielä.

[Tsei Tsei]

Sinänsä jokin koritavoite pitkällä tähtäimellä on aika ristiriitainen ajatus, kun koko ranking itsessään on aika lyhytnäköinen. Vuoden vanhojen pelien painoarvo tipahtaa jo puoleen jne.

EM-korit kertovat juuri pitkäjänteisestä menestymisestä (aina neljän vuoden tasavertainen periodi). FIFA-ranking on sitten suhteellisen paska mittari, kun ajanjakso on käytännössä vuosi, jonka aikana pelattavat pelit ja niiden vaikeus ja määrä heittelevät merkittävästi. FIFA on ilmeisesti halunnut, että ranking reagoisi nopeammin heikkoihin peleihin.

[peng.xuefeng]

Ihan aluksi pitäisi keskittyä kotimaisen seurafutiksen kehittämiseen. Siihen kaikki kuitenkin pohjautuu eli selkokielellä rahaa seuroille.

[Sope]

Mahdollisimman nuoret junnut pitäisi saada unohtamaan se mitä kentällä tapahtuu nyt ja saada ajattelemaan sitä mitä tapahtuu 3 sekuntin päästä tai jopa 5 sekuntin päästä. Tässä onnistuminen vähentäisi esim. paniikkipalloja, sillä tilanteet eivät tulisi yllättäen sillä niitä on osattu odottaa jo pari sekuntia. Myös haastaminen helpottuisi (ainaki itselläni olisi helpottunut jos olisin aikanaan tämän tajunnut), sillä pelaaja keskittyisi enemmän siihen mitä tekee kun on päässyt ohi. Ainaki omalla kohdallani liiallinen "stressaaminen" itse harhautuksesta tappoi suorituksen aina. Ja ne harvat kerrat kun pääsin ohi kaatuivat taas siihen että en ollut ajatellut ollenkaan seuraavaa liikettäni pallon kanssa.

Siitä miten toteutettaisiin tai siitä onnistuuko ylipäätään en osaa sanoa, ainakaan vielä.

Tuohon on muutama askel:

1) pallonhallinnan opettelu rauhassa ilman vastustajaa ohjatusti, esim. tötsän ohittaminen vartaloharhautuksella
2) kun hallinta on tarpeeksi hyvällä tasolla voi alkaa kokeilemaan harjoituksissa vastustajaa vastaan, toistaen samaa tilannetta (mene vastustajasta ohi) paineettomasti ja vapaasti omia ratkaisuja käyttäen (saa itse päättää millä harhautuksella ja miltä puolelta menee ohi jne.) ja niin, että valmentaja kannustaa yrittämään uudestaan, vaikka epäonnistuisikin
3) kun rutiini kasvaa tarpeeksi korkealle voidaan pelata pienpelejä, joissa toistuu samat tilanteet useita kertoja
4) pikku hiljaa kehittyy pelikäsitys ja voi alkaa rytmittämään suorituksia

Tähän ei edes mene älyttömästi aikaa. Olen itse valmentanut 6-7 vuotiaita junioreita ja alle vuodessa ovat kaikki päässeet ainakin kohtaan 2 tai 3 asti. Ehdottomasti raskaintahan tässä on sen viimeisenkin tyypin kannustaminen pallonhallintaan, joka ei uskalla vaan meinaa aina potkaista pallon pois räiskimällä. Olisi helppoa vain antaa asian olla, mutta lopulta sitä olisi käsissä 10-vuotias, jolle kukaan joukkuekaveri ei varmasti ikinä syötä, koska se ei uskalla tehdä pallolla muuta kuin potkaista sen pois itseltään.

Pallonhallinta ei ole pelkkää kikkailua ja harhauttelua vaan se on pääasiassa sitä, että tarvittaessa uskaltaa ja osaa ottaa sen pari askelta pallon kanssa kun se syötetään sulle. Ja mielellään tietenkin niin, että se syötetään liikkeeseen.

6-vuotiaan heti pois roiskaisema pallo ei yleensä ole merkki loistavasta pelisilmästä ja yhden kosketuksen peliin pystymisestä, vaikka se pallo välissä menisikin omille.

[Viinioksa]

Miksemme voisi nousta pysyvästi Tanskan, Slovakian ja Sveitsin tasolle?

Tanskan ja Sveitsin jalkapallossa pyörii varovasti arvioiden ainakin 20 kertaa enemmän rahaa. En tiedä, onko näistä edes mitään opittavaa, resurssit ovat niin eri planeetalta.

Slovakia on sitten mielenkiintoisempi tapaus. Ainakin se pistää silmään, että maasta lähtee paljon pelaajia ulkomaiden huippuakatemioihin. Entisiä tai nykyisiä akatemiapelaajia ovat Vladimir Weiss ja Albert Rusnak (City), Milan Lalkovič (Chelsea), Julius Gombala ja Jakub Hronec (Birmingham), Kristian Kostrna (Wolves) ja maajoukkuekapteeni Hamsikin lähti Italiaan jo 17-vuotiaana. Suomalaisia Englannin valioakatemioissa on tällä hetkellä yksi, Fulhamin Jesse Joronen, eikä tietääkseni muissakaan maissa huipputason akatemioissa kuin korkeintaan pari hassua. Onko tässä sitten nähtävillä seuraus heikommasta tasosta vai syy heikompaan tasoon, veikkaan että vähän molempia.

[Stig Tøfting]

Tanskan ja Sveitsin jalkapallossa pyörii varovasti arvioiden ainakin 20 kertaa enemmän rahaa. En tiedä, onko näistä edes mitään opittavaa, resurssit ovat niin eri planeetalta.

Miltä planeetalta? Saisinko jonkinlaista matemaattista kaavaa näistä? Eli mistä tulee arvio 20 kertaisesta rahamäärästä ja miltä planeetalta resurssit ovat.

[Mikamattaa]

Tanskan ja Sveitsin jalkapallossa pyörii varovasti arvioiden ainakin 20 kertaa enemmän rahaa. En tiedä, onko näistä edes mitään opittavaa, resurssit ovat niin eri planeetalta.

Slovakia on sitten mielenkiintoisempi tapaus. Ainakin se pistää silmään, että maasta lähtee paljon pelaajia ulkomaiden huippuakatemioihin. Entisiä tai nykyisiä akatemiapelaajia ovat Vladimir Weiss ja Albert Rusnak (City), Milan Lalkovič (Chelsea), Julius Gombala ja Jakub Hronec (Birmingham), Kristian Kostrna (Wolves) ja maajoukkuekapteeni Hamsikin lähti Italiaan jo 17-vuotiaana. Suomalaisia Englannin valioakatemioissa on tällä hetkellä yksi, Fulhamin Jesse Joronen, eikä tietääkseni muissakaan maissa huipputason akatemioissa kuin korkeintaan pari hassua. Onko tässä sitten nähtävillä seuraus heikommasta tasosta vai syy heikompaan tasoon, veikkaan että vähän molempia.

Ja ne jotka lähtevät akatemioihin eivät tunnu lyövän itseään paria poikkeusta lukuunottamatta läpi

[Hammersmith]

Spartalainen kasvatus

Spartalainen poika sai olla kotonaan vain seitsenvuotiaaksi, mutta jo sitä ennen häntä kasvatettiin erikoisella tavalla. Vauvoja ei kapaloitu, jotta ruumiinjäsenet kehittyisivät paremmin. Heidät totutettiin pimeään ja yksinäisyyteen. Ruokapöydässä ei saanut oikutella eikä temppuilla. Pojat opetettiin puhumaan lyhyesti ja nasevasti. Tällaista kutsutaan vieläkin lakoniseksi (lakedaimon) puhetavaksi.

Seitsenvuotiaina pojat otettiin valtion huostaan sisäoppilaitoksiin. Heidät jaettiin ryhmiin iän perusteella. Tärkeintä oli oppia tottelemaan, kestämään ja voittamaan. Pojilta ajeltiin hiukset ja takavarikoitiin mahdolliset jalkineet. He kulkivat ohuilla vaatteilla ja paljain jaloin ympäri vuoden. Kahdennestatoista ikävuodesta lähtien pojille alettiin antaa viittoja. Juhlapäivinä he saivat kylpeä. Ruoska viuhahti vähimmästäkin rikkomuksesta. Ateriat olivat tarkoituksellakin niukkoja, jotta pojat varastaisivat ruokansa ja oppisivat viekkautta. Jos he jäivät kiinni, heitä ruoskittiin, ei siksi että oli varastanut, vaan siksi, että oli ollut taitamaton.

16-vuotiaina pojille järjestettiin miehuuskokeita, joissa piti esimerkiksi varastaa juustoa alttarilta, jota muut nuorukaiset vahtivat ruoskat ja seipäät aseinaan. Joskus koe muuttui kestävyyskokeeksi, jossa kokelaat saatettiin ruoskia puolikuoliaaksi. Merkillinen miehuuskoe oli ”lymyily” (krypteia), jossa poikien oli ensin piileskeltävä tietty aika yksinään maaseudulla ja sen jälkeen lähdettävä ihmissuden lailla metsästämään helootteja. Ainakin yksi helootti oli surmattava.

Ruumiinharjoitusten lisäksi pojat opetettiin vain lukemaan, kirjoittamaan ja laulamaan kuorolauluja. Kuorolaulu edisti sotajoukkojen täsmällisyyttä. Koska kasvatus keskittyi fyysisiin harjoituksiin, ei olekaan ihme, että spartalaiset menestyivät olympiakisoissa. Sisäoppilaitoksista pojat lähtivät 18-vuotiaina. He olivat 20-vuotiaiksi asti heloottien luona.

Spartalaisen miehen kasarmielämä sotilasleireissä kesti 20-vuotiaasta 30-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen hän sai muuttaa perheensä luo. Mies kuului 60 vuoden ikään saakka sotajoukkoihin. Spartalaisella sotilaalla saattoi olla sotaretkillä mukanaan seitsemänkin heloottia eli orjaa.

Spartalainen filosofi Khilon (noin 500 eaa.): ”Valitse mieluummin menetys kuin häpeällinen voitto, sillä se tuo vain kerran murhetta. Sen sijaan häpeä on pysyvää”. (Salosen 2002, 181 mukaan Capelle 1968, 65).

Lähde: Wikipedia

[ane]

Tai mitä jos mentäisiin karsintaan niillä korteilla mitä meillä on ja raavittaisiin väkisin se kakkospaikka?