Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #450 : 09.01.2011 klo 20:01:27 |
|
Tähän väittelyyn sen kummemmin osaa ottamatta on todettava, että Tevez pelaa 10-kertaa suuremmassa roolissa seurajoukkueessaan kuin Hiquain omassaan.
Totta. Higuainin tosin ei enää tarvitse tuollaisessa roolissa edes pelata, koska niin paljon laatua löytyy ympäriltä, että mies voi pääsääntöisesti keskittyä vain maalintekoon, toki pedaten paikkoja myös kavereilleenkin. Silloin Higuainin läpimurtokaudella (08/09) hän kyllä dominoi kenttää ihan kokonaismäärissä, kun siihen todellakin oli tarvetta. Sen sijaan joku Tevez ei ManU:ssa pelatessaan kantanut läheskään niin suurta roolia - hyvä jos kentälle mahtui. Tulevaisuudessa Tevezinkin rooli luultavasti pienenee Cityssä, kun sinne roudataan parempia pelaajia ja esimerkiksi nytkin Silva on se tahtipuikon heiluttaja tuossa Cityn ryhmässä. Nyt joukkueeseen hankittiin vielä Dzeko. Katsotaan miten tämä vaikuttaa Tevezin pelaamiseen. Luulen että ainakin Cityn pelille tämä tulee olemaan suuri plussa, kun nyt siellä boksissa on aina yksi maalintekijä.
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
 |
Vastaus #451 : 09.01.2011 klo 21:03:11 |
|
Tulevaisuudessa Tevezinkin rooli luultavasti pienenee Cityssä, kun sinne roudataan parempia pelaajia ja esimerkiksi nytkin Silva on se tahtipuikon heiluttaja tuossa Cityn ryhmässä. Nyt joukkueeseen hankittiin vielä Dzeko. Katsotaan miten tämä vaikuttaa Tevezin pelaamiseen. Luulen että ainakin Cityn pelille tämä tulee olemaan suuri plussa, kun nyt siellä boksissa on aina yksi maalintekijä.
Cityn ongelmahan on ollut, että siellä ei ole ollut pelintekijää (jos Silva on pelannut laidalla) ja Tevez on pakonomaisesti joutunut auttamaan muuten puujalkaista keskikentän keskustaa. Tevez on laskenut alas tekemään peliä ja boksissa ei ole silloin ollut ketään.
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #452 : 09.01.2011 klo 22:37:27 |
|
Cityn ongelmahan on ollut, että siellä ei ole ollut pelintekijää (jos Silva on pelannut laidalla) ja Tevez on pakonomaisesti joutunut auttamaan muuten puujalkaista keskikentän keskustaa. Tevez on laskenut alas tekemään peliä ja boksissa ei ole silloin ollut ketään.
Silva on aina merkattu laidalle, mutta aika vapaassa roolissahan tuo on häärinyt. Alkukausi oli vaan heikompaa, koska ei ollut tottunut kivikovaan Valjuun. Jatkossa Tevez ja Silva tulevat edelleen häärimään siellä sun täällä Silvan ollessa kuitenkin enemmän se pelinrakentaja ja Dzeko on aina boksissa maaleja tekemässä. Ihmettelen kyllä, jos tämä ei näy positiivisena asiana Cityn pelissä. (Jatkot sitten City-topicissa.)
|
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
 |
Vastaus #453 : 10.01.2011 klo 10:47:32 |
|
Tulevaisuudessa Tevezinkin rooli luultavasti pienenee Cityssä, kun sinne roudataan parempia pelaajia ja esimerkiksi nytkin Silva on se tahtipuikon heiluttaja tuossa Cityn ryhmässä. Nyt joukkueeseen hankittiin vielä Dzeko. Katsotaan miten tämä vaikuttaa Tevezin pelaamiseen. Luulen että ainakin Cityn pelille tämä tulee olemaan suuri plussa, kun nyt siellä boksissa on aina yksi maalintekijä.
No jaa. Ei sinne kyllä ainakaan vielä yhtään parempaa pelaajaa ole roudattu. Silva on ollut ajoittain hyvä ja heiluttanut silloin tahtipuikkoa, mutta jos vähänkään katsotaan tehoja tai Cityn peliä edes vähän pidemmällä aikavälillä, niin kyllähän Tevez on edelleen Cityn hyökkäyspelin herra ja hidalgo.
|
|
|
|
|
El Conejo
Poissa
|
 |
Vastaus #454 : 10.01.2011 klo 10:54:21 |
|
Jatkossa Tevez ja Silva tulevat edelleen häärimään siellä sun täällä Silvan ollessa kuitenkin enemmän se pelinrakentaja ja Dzeko on aina boksissa maaleja tekemässä. Ja silti perustelet Higuainin ylivoiman Teveziin nähden tehdyillä maaleilla (per pelattu minuutti)...
|
|
|
|
|
kastemato
Poissa
|
 |
Vastaus #455 : 10.01.2011 klo 11:32:41 |
|
Tämä keskusteluhan ei tarkoita sitä(?), että Higuain ei osaisi tehdä maaleja, jos ja kun hänelle vaan tarpeeksi tarjoillaan. Eräälle kovin puhutulle kärjelle ne maalit ei maistu sitten millään.
|
|
|
|
|
Incrível
Poissa
Suosikkijoukkue: Gavi
|
 |
Vastaus #456 : 10.01.2011 klo 16:20:25 |
|
Mourinho ilmeisesti valittu parhaaksi valmentajaksi. Elmundodeportivon sivuilta voi seurata lehdistötilaisuutta tms. livenä.
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #457 : 10.01.2011 klo 19:33:39 |
|
No jaa. Ei sinne kyllä ainakaan vielä yhtään parempaa pelaajaa ole roudattu. Silva on ollut ajoittain hyvä ja heiluttanut silloin tahtipuikkoa, mutta jos vähänkään katsotaan tehoja tai Cityn peliä edes vähän pidemmällä aikavälillä, niin kyllähän Tevez on edelleen Cityn hyökkäyspelin herra ja hidalgo.
Kyllähän Xavikin on Barcan kapellimestari vaikka Messi tehoja tekeekin vitusti enemmän. Sama juttu tässä. Tevezin rooli tulee pienenemään jatkossa. Ja silti perustelet Higuainin ylivoiman Teveziin nähden tehdyillä maaleilla (per pelattu minuutti)...
Niin. Montas peliä Dzeko ja Tevez ovat toistaiseksi pelanneet yhdessä?
|
|
|
|
|
Tyrant
Poissa
Suosikkijoukkue: azulgrana
|
 |
Vastaus #458 : 10.01.2011 klo 19:36:27 |
|
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.01.2011 klo 20:03:20 kirjoittanut Tyrant »
|
|
|
|
|
Hage
Poissa
|
 |
Vastaus #459 : 10.01.2011 klo 19:42:50 |
|
|
|
|
|
|
Bogdan
Poissa
|
 |
Vastaus #460 : 10.01.2011 klo 19:51:56 |
|
Atdhen sivuiltakin näyttäisi löytyvän FIFA World Player Gala -linkki: http://atdhe.net/index.htmlHarmi kun menee Urheilugaalan kanssa päällekkäin tämä tapahtuma. 
|
|
|
|
|
Tyrant
Poissa
Suosikkijoukkue: azulgrana
|
 |
Vastaus #461 : 10.01.2011 klo 20:15:27 |
|
 Fifan vuoden joukkueessa ei yllätyksiä: Casillas - Puyol Pique Lucio Maicon - Sneijder Xavi Iniesta - Ronaldo Messi Villa. Mourinhokin melkein alkoi itkemään Sneiderin puheen seurauksena  .
|
|
|
|
|
Sentyrkki
Poissa
Suosikkijoukkue: FK Bylis Ballsh
|
 |
Vastaus #462 : 10.01.2011 klo 20:23:00 |
|
Toivottavasti Altintop tai Burrows vie Puskásin palkinnon. Pieni aavistus vain, että Messi...
|
|
|
|
|
Spox
Poissa
Suosikkijoukkue: Aduriz ja Betis
|
 |
Vastaus #463 : 10.01.2011 klo 20:29:03 |
|
Uhh, haista vittu Sepp Blatter.
|
|
|
|
|
Incrível
Poissa
Suosikkijoukkue: Gavi
|
 |
Vastaus #464 : 10.01.2011 klo 20:32:16 |
|
Vekkuli mies tämä etelä-afrikkalainen. 
|
|
|
|
|
Hivo
Poissa
Suosikkijoukkue: se ainut ja oikea
|
 |
Vastaus #465 : 10.01.2011 klo 20:33:01 |
|
Uhh, haista vittu Sepp Blatter.
Sama, siellä se tekopyhä paska esittää jotain maailmanpelastajaa 
|
|
|
|
|
Tyrant
Poissa
Suosikkijoukkue: azulgrana
|
 |
Vastaus #466 : 10.01.2011 klo 20:38:28 |
|
Altintop nappasi Puskás pystin. Hyvä valinta.
|
|
|
|
|
Incrível
Poissa
Suosikkijoukkue: Gavi
|
 |
Vastaus #467 : 10.01.2011 klo 20:43:30 |
|
Altintop nappasi Puskás pystin. Hyvä valinta.
Oli ihan ok. Itse olisin valinnut Burrowsin kuitenkin melko selkeästi. Se oli käsittämätön maali. 
|
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #468 : 10.01.2011 klo 20:46:11 |
|
Tässä nuo kaikki Puskas-pystin ehdokkaat: http://www.youtube.com/watch?v=bRBmZqwFFYgViimeinen, eli Kumi Yokoyaman maali, oli omasta mielestäni hienoin 
|
|
|
|
|
Lihaani
Poissa
|
 |
Vastaus #469 : 10.01.2011 klo 20:46:43 |
|
Mourinhokin melkein alkoi itkemään Sneiderin puheen seurauksena  . Mitäs se Sneijder turisi?
|
|
|
|
|
Spox
Poissa
Suosikkijoukkue: Aduriz ja Betis
|
 |
Vastaus #470 : 10.01.2011 klo 20:48:43 |
|
Mitäs se Sneijder turisi?
Ei mitään ihmeellistä. Ei olisi ollut niin hyvä ilman Mouta. Taas Blatter jakamassa palkintoa. Vitu homo.
|
|
|
|
|
Viduka
Poissa
Suosikkijoukkue: Floyd Mayweather Jr, Chelsea
|
 |
Vastaus #471 : 10.01.2011 klo 20:56:29 |
|
Messi valittiin vuoden parhaaksi pelaajaksi.
|
|
|
|
|
taddei
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #472 : 10.01.2011 klo 20:56:36 |
|
Ei vittu Messi saatana perkele.
Olisi Xaville saanut mennä vittu, nyt mies ei tule sitä koskaan saamaan.
Toki äänestin jo Messiä heti kun topic avattiin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.01.2011 klo 20:59:14 kirjoittanut taddei »
|
|
|
|
|
Incrível
Poissa
Suosikkijoukkue: Gavi
|
 |
Vastaus #473 : 10.01.2011 klo 20:56:36 |
|
Lionel Messi - Maailman paras!  Edit. Toki Xavi olisi saanut tämän viedä...
|
|
|
|
|
Tyrant
Poissa
Suosikkijoukkue: azulgrana
|
 |
Vastaus #474 : 10.01.2011 klo 20:56:51 |
|
Messille toinen peräkkäinen Ballon'dor  . On se vaan kova.
|
|
|
|
|
|
|
|