Hugh
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #500 : 23.05.2011 klo 08:49:54 |
|
Ja huomenna jatkuu. Tässä vaiheessa vähän eroja jo revitty ylhäällä. Su 29.05
HooGee/2 - FC Babylon/X 4-0 - HooGee pelaa nousunsa jälkeen kuin hurmoksessa (kuten Babylonkin viime kaudella). Vieraat sen sijaan ovat osoittaneet viime kauden sensaation jälkeen oikean tasonsa ja majailevat tällä hetkellä itseluottamuksensa menettäneinä putoamisviivan alla. Vaikea ajankohta (su-aamu) ei ainakaan helpota vieraiden lähtökohtia matsiin. Kierroksen selvin peli.
Nyt razou rupeaa jo liikaa vähättelemään omaa jengiään... Näin "alhaalta päin" katsottuna tämä on mielenkiintoinen matsi, sillä toissa vuonna Babylon nousi meidän lohkosta Vitoseen, ja HooGee teki saman viime vuonna - molemmat erittäin vahvan kauden jälkeen. Odottaisin melko tasaista vääntöä, joskin joukkueet ovat varmaan muuttuneet jonkin verran siitä, kun itse olen viimeksi nämä kohdannut (Babylon vastassa viime kesänä Uusimaa Cupissa, HooGee syksyllä Kutosessa). Alkukauden tulosten perustella HooGee toki pieni suosikki, mutta toisaalta teidänkin lohkossa on vasta 4/18 peliä pelattu, joten eipä voimasuhteista nyt vielä hirveän pitkälle meneviä johtopäätöksiä kannata vetää. Veikkaan tasapeliä tästä matsista. 
|
|
|
|
|
razou_
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, FC Babylon, FC Babylon/2, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #501 : 23.05.2011 klo 11:00:04 |
|
Nyt razou rupeaa jo liikaa vähättelemään omaa jengiään... Näin "alhaalta päin" katsottuna tämä on mielenkiintoinen matsi, sillä toissa vuonna Babylon nousi meidän lohkosta Vitoseen, ja HooGee teki saman viime vuonna - molemmat erittäin vahvan kauden jälkeen. Odottaisin melko tasaista vääntöä, joskin joukkueet ovat varmaan muuttuneet jonkin verran siitä, kun itse olen viimeksi nämä kohdannut (Babylon vastassa viime kesänä Uusimaa Cupissa, HooGee syksyllä Kutosessa). Alkukauden tulosten perustella HooGee toki pieni suosikki, mutta toisaalta teidänkin lohkossa on vasta 4/18 peliä pelattu, joten eipä voimasuhteista nyt vielä hirveän pitkälle meneviä johtopäätöksiä kannata vetää. Veikkaan tasapeliä tästä matsista.  Viime vuonna taisi tuossa Kilo IF 1:stä vastaan pelatussa Uusimaa cupin pelissä olla melko lailla eri kokoonpano, kuin mitä esim. sunnuntaina tulee olemaan. Tällä hetkellä vaan homma näyttää todella vaikealle ja sunnuntainen aikainen ajankohta + lukuisat poissaolot näkyvät varmasti tulostaululla. Tyytyväinen täytyy olla, jos Matinkylästä pistekin saataisiin kotiinviemisiksi. Syyskierroksen kotipelissä itsekin uskon tuohon tasuriin, kun pelin ajankohta on useamman näkökulmasta inhimillisempi. Toki sama se on molemmille, tuskinpa HooGeellakaan unelmakokoonpano on sunnuntaiaamutuimaan jalkeilla.
|
|
|
|
|
Hasselhoffi
Poissa
|
 |
Vastaus #502 : 23.05.2011 klo 13:14:25 |
|
NouLa Huilii - HooGee/4 4-2
Vauhdikas matsi ja hienoja maaleja! Pääosin Huili vei ja Hoogee sai tyytyä vastahyökkäyspaikkoihin, jotka olivatkin ajoittain melko vaarallisia. Selkeä voitto kuitenkin ja nousukarkeloiden kuumimmaksi suosikiksi välittömästi!
Vieläkös sitä ollaan nousukarkeloiden kuumin suosikki? 
|
|
|
|
|
saimaharmaja
Poissa
|
 |
Vastaus #503 : 23.05.2011 klo 21:08:54 |
|
Neloslohkossa Kyytipoika nuiji Futura 2:sen vieraissa 6-1 ja tiivisti entisestään tasaista sarjataulukkoa. Numerot vastaavat täysin pelitapahtumia, eikä kotijoukkueella juuri paikkoja ollut. 
|
|
|
|
|
Hasselhoffi
Poissa
|
 |
Vastaus #504 : 23.05.2011 klo 21:16:06 |
|
Mites päättyi 2. lohkon kärkikamppailu FC Vantaa - I-HK/M09 ?
|
|
|
|
|
Villakangastakki
Poissa
|
 |
Vastaus #505 : 23.05.2011 klo 21:17:38 |
|
2.lohkoa Fc Vantaa- IHK/M09 2-1 (0-1)
Vaikeimman kautta voitto FcV:lle. IHK miehitti keskialueen ja teki pelin erittäin vaikeaksi. IHK:lla kovia kaksinkamppailijoita ja selvästi enemmän tahtoa pelissä. FcV oikeastaan puski enemmän tai vähemmän IHK:n muuriin ja hyvät maalipaikat olivat todella tiukassa. Maalit tulivat 70min ja 82min kohdilla pilkusta josta myös IHK:n veskari punaisella pihalle ja toinen maali hirveästä hässäkästä vaparin jälkitilanteesta. Lopussa IHK:n pantapää vielä hölmöili itselleen punaisen ja viimeiset minuutit siis pelattiin 2 miehen yv:llä. Maalareina S. Mäki ja pitkätukka nro.2 M. Backlund. Vaikka voitto tulikin tappioaseman jälkeen niin tunnelmat kopissa pelin jälkeen oli apeat. Pallo ei liikkuunut totutun lailla, miehistä puhumattakaan ja sellainen tappamisen meininki kentällä puuttui. Selkeästi Vantaan heikoin peli tällä kaudella, toki vastuskin oli paras tähän asti. Joten creditit myös heille. Peli pitää purkaa vielä tarkemmin, mutta parannusta pitää näkyä seuraavaan peliin. Muuten ei kunniankukko laula.
|
|
|
|
|
F9T
Poissa
|
 |
Vastaus #506 : 23.05.2011 klo 22:55:43 |
|
Ja huomenna jatkuu. Tässä vaiheessa vähän eroja jo revitty ylhäällä.
Ma 23.5.
Tikka/-88 - PuM 1-3 - Tikka on aloittanut tasoonsa nähden vahvasti ja menneellä viikolla nappasi tärkeän pisteen EPS 2:lta, yhdeltä sarjan suosikeista. PuM sen sijaan koki kovia Olarissa, kun todennäköinen lohkovoittaja Ränni naputti taululle tylyt lukemat. Tässä pelissä tasoero on selvähkö, mutta PuMin hyökkäys ei ole kuitenkaan niin vahva, että mitään murskalukemia nähdään. Kuitenkin vahvasti vierasvoitolta haiskahtaa.
Ke 25.05.
EPS/2 - FC Lohja 4-1 - EPS:n aloitus on ollut kohtalainen, mutta odotin vielä parempaa. FC Lohja on täysin romahtanut viime vuoden tasostaan ja kokoonpano elää ilmeisesti voimakkaasti päivästä toiseen. En usko, että lohjalaiset saavat Espoon reissulle kovin isoa porukkaa varsinkin, kun alkukausi on ollut noinkin synkkä. EPS kerää tästä irtopinnat kotiin ja asettaa Lohjan viimeistään nyt tukevasti putoamiskamppailuun.
Kaitaan Stoke oli näköjään pelannut tiukan 2-2 tasurin PuMin kanssa. Joku voisi hieman summata pelitapahtumia. Syntyikö sivurajaheitoista maaleja? Myllylläkin näyttää maalinteko ontuvan vaikka harkkapelissä meitä vastaan ennen kauden alkua hyökkäys näytti erittäin tehokkaalta. Tosin 2 maalia Tikkaa vastaan on jo kohtuullinen suoritus. EPS lähtee ainakin näillä näkymin hyvällä kokoonpanolla keskiviikon matsiin Lohjaa vastaan. Kivenlahden hiekka oli ainakin viime viikolla erinomaisessa kunnossa joten pelin tulos ei ainakaan siitä pitäisi olla kiinni. 3 pistettä on mielestäni minimi tästä ottelusta ja hieman kangerrellut maalinteko pitäisi saada uomiinsa ennen kesäkuun kovia pelejä  Ongelmana tuntuu olevan liian hitaat hyökkäykseen lähdöt, jolloin emme saa nopeita kärkiä käytettyä tarpeeksi hyväksi. Viime harkoissa oli "tryoutilla" pari uutta veskaria, joista toinen luultavasti olisi tulossa jengiin. Näin saataisiin vakituinen korvaaja kahdelle loukkaantuneelle veskarillemme. Keskiviikon peliin lähdetään kuitenkin aikaisemmat pelit pelanneella junnuveskarilla.
|
|
|
|
|
Seanolk
Poissa
|
 |
Vastaus #507 : 24.05.2011 klo 07:45:18 |
|
Kaitaan Stoke oli näköjään pelannut tiukan 2-2 tasurin PuMin kanssa. Joku voisi hieman summata pelitapahtumia. Syntyikö sivurajaheitoista maaleja? Myllylläkin näyttää maalinteko ontuvan vaikka harkkapelissä meitä vastaan ennen kauden alkua hyökkäys näytti erittäin tehokkaalta. Tosin 2 maalia Tikkaa vastaan on jo kohtuullinen suoritus.
Kaitaan Stoke on aika osuva nimi. Tikka teki molemmat maalit erikoistilanteista. Ei tosin sivurajaheitoista. Mylly painoi päälle ja sai luotua useita tuhannen taalan paikkoja, mutta tänään ei uponnut kuin kaksi. Mm. rankkari onnistuttiin ryssimään. Vielä kun Tikka käytti tekopaikkansa tehokkaasti, oli tyytyminen pisteeseen. Hankala peli, joka PuMin olisi ehdottomasti pitänyt hoitaa.
|
|
|
|
|
knlo
Poissa
|
 |
Vastaus #508 : 24.05.2011 klo 09:59:52 |
|
2.lohkoa Fc Vantaa- IHK/M09 2-1 (0-1)
Vaikeimman kautta voitto FcV:lle. IHK miehitti keskialueen ja teki pelin erittäin vaikeaksi. IHK:lla kovia kaksinkamppailijoita ja selvästi enemmän tahtoa pelissä. FcV oikeastaan puski enemmän tai vähemmän IHK:n muuriin ja hyvät maalipaikat olivat todella tiukassa. Maalit tulivat 70min ja 82min kohdilla pilkusta josta myös IHK:n veskari punaisella pihalle ja toinen maali hirveästä hässäkästä vaparin jälkitilanteesta. Lopussa IHK:n pantapää vielä hölmöili itselleen punaisen ja viimeiset minuutit siis pelattiin 2 miehen yv:llä. Maalareina S. Mäki ja pitkätukka nro.2 M. Backlund. Vaikka voitto tulikin tappioaseman jälkeen niin tunnelmat kopissa pelin jälkeen oli apeat. Pallo ei liikkuunut totutun lailla, miehistä puhumattakaan ja sellainen tappamisen meininki kentällä puuttui. Selkeästi Vantaan heikoin peli tällä kaudella, toki vastuskin oli paras tähän asti. Joten creditit myös heille. Peli pitää purkaa vielä tarkemmin, mutta parannusta pitää näkyä seuraavaan peliin. Muuten ei kunniankukko laula.
Tän pystyy kyllä allekirjottaa. Ihmetytti vähän toi tuomarin ratkaisu tässä maalivahdin ulosajossa. Näin sen toki penkiltä, mutta siis hyökkääjä pääsee läpiajoon, josta törmäilee maalivahdin kanssa, pilli soi eikä tuomari näytä tilanteesta pilkkua vaan käsittääkseni vapaapotkua boksin ulkopuolelta. Sen jälkee armoton "rööda rööda"-huutelu ja tuomari päättää ottaa juttutuokion linjatuomarin kanssa. Hetken jutustelun jälkeen tulee takasin ja kaivaa takataskusta punaisen. Se kortin väri ei siinä ihmetyttänyt jos kerran veskari oli rikkonut niin se on ainoa oikea ratkaisu. Se että pallo vietiin pilkulle oli erikoista koska rike tapahtui rajan ulkopuolella? Joku lähempänä ollut varmaan tietää paremmin tapahtuiko rike alueella. Tän lisäksi yksi täysin silmät kiinni liputettu paitsio, kun I-HK:n keskikenttämies pelaa selkeästi linjan takaa lähteneen pelaajan yksinläpi. Kaikenkaikkiaan tuomari oli loistava. FC Vantaa on varmasti paras ja mukavin joukkue tässä lohkossa jota vastaan tullaan pelaamaan, rehtiä ja kovaa kamppailua. Propsit baletille, ei tuomari tätä peliä ratkaissut missään nimessä.
|
|
|
|
|
jufu
Poissa
Suosikkijoukkue: Östra-Haxböle, NuPS, ESA BFT
|
 |
Vastaus #509 : 24.05.2011 klo 12:04:47 |
|
Tän pystyy kyllä allekirjottaa. Ihmetytti vähän toi tuomarin ratkaisu tässä maalivahdin ulosajossa. Näin sen toki penkiltä, mutta siis hyökkääjä pääsee läpiajoon, josta törmäilee maalivahdin kanssa, pilli soi eikä tuomari näytä tilanteesta pilkkua vaan käsittääkseni vapaapotkua boksin ulkopuolelta. Sen jälkee armoton "rööda rööda"-huutelu ja tuomari päättää ottaa juttutuokion linjatuomarin kanssa. Hetken jutustelun jälkeen tulee takasin ja kaivaa takataskusta punaisen. Se kortin väri ei siinä ihmetyttänyt jos kerran veskari oli rikkonut niin se on ainoa oikea ratkaisu. Se että pallo vietiin pilkulle oli erikoista koska rike tapahtui rajan ulkopuolella? Joku lähempänä ollut varmaan tietää paremmin tapahtuiko rike alueella.
Tän lisäksi yksi täysin silmät kiinni liputettu paitsio, kun I-HK:n keskikenttämies pelaa selkeästi linjan takaa lähteneen pelaajan yksinläpi.
Kaikenkaikkiaan tuomari oli loistava. FC Vantaa on varmasti paras ja mukavin joukkue tässä lohkossa jota vastaan tullaan pelaamaan, rehtiä ja kovaa kamppailua. Propsit baletille, ei tuomari tätä peliä ratkaissut missään nimessä.
Juuri näin..... Dumari oli kyllä esimerkillinen ja vastustajakin Peli kulki vierasjoukkueella hyvälllä jalalla, siksi jäi vähän kaivelemaan tappio muutaman kyseenalaisen tilanteen takia, kun ottelu oli kuitenkin ihan voitettavissa. Maalivahdin ulosajon jälkeenkään ei näyttänyt pahalta vaan paikkoja tuli silti hyvään tahtiin. Viimeiset minuutit kahden vajaalla olikin sitten yhtä päätä.
|
|
|
|
|
ibuche
Poissa
|
 |
Vastaus #510 : 24.05.2011 klo 14:57:29 |
|
Neloslohkossa Kyytipoika voitti kotonaan RiSa:n 4-1. Peli oli aivan järkyttävää seisoskelua puolin ja toisin, jos olisin ollut katsomon puolella en taatusti olisi jaksanut 90 minuuttia katsoa. Koko peli täysin Kypon hallinnassa, Risan maali syntyi maalivahdin arviointivirheen seurauksena. Ja ainiin, tein hattutempun. Ei mulla muuta.
Tollasella paskakentällä ei paljon kiinnosta muuta ku seisoskella, että odotellaan ny niitä nurtsipelejä että saadaan joku tolkku tähän RiSankin pelaamiseen. Ette te niin ylivoimaisia kuitenkaan olleet mitä lukemat antavat olettaa, teitte vaan paikoista maalit, me ei. Vähän on kyllä liioittelua toi täydellinen hallinta, tai tietty jos roiskupallot sun mielestä on hallintaa niin mikäs siinä...onnea hattutempusta.
|
|
|
|
|
Hasselhoffi
Poissa
|
 |
Vastaus #511 : 24.05.2011 klo 19:46:16 |
|
Kellään tietoa 3. lohkon LePa - NJS/2 ottelun tuloksesta?
|
|
|
|
|
Aino A. Mittari
Poissa
|
 |
Vastaus #512 : 24.05.2011 klo 20:18:37 |
|
Kellään tietoa 3. lohkon LePa - NJS/2 ottelun tuloksesta?
LePa - NJS/2 3-0 (1-0)
|
|
|
|
|
HvH
Poissa
|
 |
Vastaus #513 : 25.05.2011 klo 11:20:38 |
|
LePa - NJS/2
3-0 (1-0)
Ottelusta: Lepa paino päälle paikkoja oli, mutta NJS/2:sen puolustus kesti hyvin, yksi veskarin seikkailu johti yks-nolla maaliin, NJS/2 painosti toisella puoliskolla hyökkäykseen ja se kostautu omassa päässä. Tuomari oli välillä pihalla kuin lumiukko, mutta paljon oli hyviäkin vihellyksiä, siihen ei onneksi ratkennu.
|
|
|
|
|
imaj
Poissa
|
 |
Vastaus #514 : 25.05.2011 klo 12:17:47 |
|
Ke 25.05.
EPS/2 - FC Lohja 4-1 - EPS:n aloitus on ollut kohtalainen, mutta odotin vielä parempaa. FC Lohja on täysin romahtanut viime vuoden tasostaan ja kokoonpano elää ilmeisesti voimakkaasti päivästä toiseen. En usko, että lohjalaiset saavat Espoon reissulle kovin isoa porukkaa varsinkin, kun alkukausi on ollut noinkin synkkä. EPS kerää tästä irtopinnat kotiin ja asettaa Lohjan viimeistään nyt tukevasti putoamiskamppailuun.
Täydellinen romahdus on aika liioiteltu määrittely FC Lohjan peleistä, kun sitä vertaa viime kauteen, sillä silloin Lohjalla oli pisteitä 6:n kierroksen jälkeen 2kpl ja nyt neljän jälkeen 4 pistettä. Eli tässä valossa kausi on alkanut paljon paremmin kuin viime vuonna. Toki FC Lohjalla on tänä vuonna ollut tosi paljon kokoonpanovaikeuksia. Kevät ja hiekkakentät on aina vaikeaa.
|
|
|
|
|
F9T
Poissa
|
 |
Vastaus #515 : 25.05.2011 klo 19:15:32 |
|
Täydellinen romahdus on aika liioiteltu määrittely FC Lohjan peleistä, kun sitä vertaa viime kauteen, sillä silloin Lohjalla oli pisteitä 6:n kierroksen jälkeen 2kpl ja nyt neljän jälkeen 4 pistettä. Eli tässä valossa kausi on alkanut paljon paremmin kuin viime vuonna. Toki FC Lohjalla on tänä vuonna ollut tosi paljon kokoonpanovaikeuksia. Kevät ja hiekkakentät on aina vaikeaa.
EPS/2 - FC Lohja 1-1Hallittiin peliä, mutta ei saatu maaleja. Lohjan kokoonpano täynnä ikämiehiä. Vituttaa.
|
|
|
|
|
MUSTA mies
Poissa
|
 |
Vastaus #516 : 25.05.2011 klo 20:17:08 |
|
1. lohko Rahi-Ränni 3-5 - tappiolle  - tuomarit peestä, linja heitteli ja kortteja tuli + joulukortti - vastustajan fernando oli pelipäällä - meidän vaihtoruletti hieman sekoitti pakkaa ja peliä - parannusta pelaamisessa pitää edelleen tapahtua! - nurtsilla on aina kiva pelata  vaikka kenttä olisi postimerkin kokoinen
|
|
|
|
|
vili bin ali muhammad
Poissa
Suosikkijoukkue: https://www.youtube.com/watch?v=GvSk5AhFWrc&index=
|
 |
Vastaus #517 : 25.05.2011 klo 20:25:27 |
|
Koska ja missä ennakkosuosikki FC Babylon pelaa?
|
|
|
|
|
Hasselhoffi
Poissa
|
 |
Vastaus #518 : 25.05.2011 klo 20:26:11 |
|
|
|
|
|
|
vili bin ali muhammad
Poissa
Suosikkijoukkue: https://www.youtube.com/watch?v=GvSk5AhFWrc&index=
|
 |
Vastaus #519 : 25.05.2011 klo 20:31:13 |
|
Mitä?
Eikö FC Babylon ole tämän sarjatason ehdotonta eliittiä?
|
|
|
|
|
razou_
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, FC Babylon, FC Babylon/2, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #520 : 26.05.2011 klo 00:05:13 |
|
Koska ja missä ennakkosuosikki FC Babylon pelaa?
Sunnuntaina Matinkylän uusi tekonurmi. Ottelu päättynee HooGee 2:n rökälevoittoon.
|
|
|
|
|
klaus
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #521 : 26.05.2011 klo 20:13:48 |
|
Jaa vahingossa vitosen topikkiin vanhasta muistista 
|
|
|
|
|
Lisbie
Poissa
|
 |
Vastaus #522 : 26.05.2011 klo 20:15:50 |
|
Edit. Ei mitään enää. 
|
|
|
|
|
Wilbinho
Poissa
|
 |
Vastaus #523 : 26.05.2011 klo 21:25:30 |
|
Sunnuntaina Matinkylän uusi tekonurmi. Ottelu päättynee HooGee 2:n rökälevoittoon.
Löytyhän salasanakin lähes 5v. tauon jälkeen, joten pakkohan se on saapua myöskin paikalle toteamaan HooGee 2:en ylivoimaa  Todennäköisesti HooGee pelaa edellisen illan Barcelonan tyylillä nätisti ja pallonhallinta menee 70% HooGee:lle. Tulosveikkaus 5-0. Terveisiä tutuille 
|
|
|
|
|
razou_
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, FC Babylon, FC Babylon/2, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #524 : 27.05.2011 klo 17:41:37 |
|
Tulosveikkaus 5-0.
Riittääköhän.. 
|
|
|
|
|
|
|
|