pilkku seiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Just leave me alone - I know what i´m doing
|
 |
Vastaus #50 : 18.11.2010 klo 00:00:25 |
|
Tiedän, että saan taas vihat niskoilleni, mutta pyytäisin hieman objektiivisuutta tähän vaatimukseen. Pyytäisin myös kiinnittämään huomiota siihen, että vastassa oli tänään San Marino, joka on FIFA-rankingin viimeinen maa. Se tarkoittaa sitä, että kyseessä ei ehkä sittenkään ole se paras mittari, kun mitataan Jari Litmasen tasoa pelaajana.
Litmanen toki toi osaltaan rentoutta joukkueeseen, muttei siltikään yksin kaatanut San Marinoa. Suomen yleisilme oli muutenkin tauon jälkeen huomattavasti parempi, joten en tiedä, olisiko oikein kiittää Litmasta vai Olli Huttusta? Mielestäni myös Aleksei Eremenko jr ansaitsee kiitosta, aukoi San Marinon puolustusta todella hyvin varsinkin toisen puoliajan alussa. Sen jälkeen, kun Losa otettiin kentältä, lähti mielestäni jotain olennaista pelistä pois.
San Marino alkoi ehkä olla toisen puoliajan alussa jo hieman "lyöty", johtuen Suomen 1-0-johdosta. Otetaan lisäksi huomioon se, että pelin edetessä San Marinon pelaajien taso tippuu, koska kunto ei amatööreillä voi olla ihan ammattilaisten luokkaa. En sano, että Litmanen tuli ja kuori kermat kakun päältä, mutta pidän itse ihan muita nimiä voiton takuumiehinä.
Litmanen pelasi toki hyvin tänään, mutta painottaisin kuitenkin sitä pointtia, että vastassa oli jalkapallokääpiö San Marino. Sen vuoksi on hiukan absurdia, että täällä vaaditaan Litmasta jatkamaan vielä Brasilian kisoihin tähtäävien karsintojen loppuun saakka. Itse mieluiten näkisin, että tuleva uusi päävalmentaja lähtisi rakentamaan joukkuetta puhtaalta pöydältä, sillä Suomen pelaajamateriaali ei nytkään ole niin huono, etteikö sillä kisoihin mentäisi. Ongelmat ovat olleet muualla. Nyt yksi iso ongelma poistettiin joukkueesta ja heti alkoi tulosta tulla. Huonomminkin olisi tänään voinut mennä.
Itse toivon Litmasen lopettavan siksi, että yhtä ongelmaa oltaisiin mahdollisesti valmiita muuttamaan: kymppipaikan dominointia pelitaktiikassa. Niin kauan kuin Litmanen on mukana, pelataan myös Litmasen vahvuuksien mukaan. Näen, että Litmasen vahva asema ja aura estävät fokuksen muuttamista pelitavassa. Muidenkin on aika astua esiin ottamaan vastuuta voittamisesta!
|
|
|
|
|
abbanen
Poissa
|
 |
Vastaus #51 : 18.11.2010 klo 00:29:26 |
|
^skeidaa lukemattakin. tuo saatiin lukea jo yli 5 vuotta sitten moneen kertaan. onneks besserwisserit ei oo ikinä oikeassa!
Parhaat pelaa! nyt ja aina miksi kammeta joukkueen paras pelaaja pois turhan takia? Lisäksi kun Litmanen on profiloitunut viime aikoina nimenomaan SUPERVAIHTOPELAAJANA jonka voi laittaa kentälle rauhoittumaan peliä tarpeen tullen. ei Suomella ole mitää "kymppipaikka-ongelmaa" laitaongelma ja keskuspuolustusongelma sitävastoin suuri. myös tasaisen varma hyökkääjä (olettaen että Forssellin jalat eivät ole tikissä kuin ehkä joka toinen vuosi) ja maalivahti on hakuses.
Get real!
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #52 : 18.11.2010 klo 00:32:15 |
|
Itse toivon Litmasen lopettavan siksi
Pilasit kaiken tässä vaiheessa viimeistään.
|
|
|
|
|
pilkku seiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Just leave me alone - I know what i´m doing
|
 |
Vastaus #53 : 18.11.2010 klo 00:44:53 |
|
^skeidaa lukemattakin. tuo saatiin lukea jo yli 5 vuotta sitten moneen kertaan. onneks besserwisserit ei oo ikinä oikeassa!
Jos kliimaksi on sinulle yhtä kuin 8-0-voitto San Marinosta, niin hyvät sinulle. Itse toivon Suomen arvokisapaikkaa, käsittääkseni sitä ei olla edelleenkään saavutettu. Kysymys on toki suuremmasta kokonaisuudesta, silti kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kummankaan kantaa on vaikea todistaa oikeaksi missään vaiheessa, vaikka Suomi Brasilian kisoihin menisikin. Oikeaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa, ehkei vähiten esimerkiksi siksi, ettei Jonatan Johansson ollut mukana San Marino-pelissä. No, toivon Suomen seuraavaksi päävalmentajaksi rautaista ammattimiestä, joka osaa hahmottaa kokonaisuuden, jotta arvokisoihin pääsevä joukkue olisi vihdoin valmis syntymään. Itse en näkisi Litmasta siinä joukkueessa, mutta voinhan olla väärässäkin.
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #54 : 18.11.2010 klo 00:47:17 |
|
Jos kliimaksi on sinulle yhtä kuin 8-0-voitto San Marinosta, niin hyvät sinulle. Itse toivon Suomen arvokisapaikkaa, käsittääkseni sitä ei olla edelleenkään saavutettu. Kysymys on toki suuremmasta kokonaisuudesta, silti kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kummankaan kantaa on vaikea todistaa oikeaksi missään vaiheessa, vaikka Suomi Brasilian kisoihin menisikin. Oikeaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa, ehkei vähiten esimerkiksi siksi, ettei Jonatan Johansson ollut mukana San Marino-pelissä.
No, toivon Suomen seuraavaksi päävalmentajaksi rautaista ammattimiestä, joka osaa hahmottaa kokonaisuuden, jotta arvokisoihin pääsevä joukkue olisi vihdoin valmis syntymään. Itse en näkisi Litmasta siinä joukkueessa, mutta voinhan olla väärässäkin.
Suomi voitti matsin 8-0. Koska viimeksi? Ihan sama kuka vastassa.
|
|
|
|
|
Tide
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, kaikki paitsi muovi-Lahti...jopa HJK
|
 |
Vastaus #55 : 18.11.2010 klo 00:57:51 |
|
Tiedän, että saan taas vihat niskoilleni, mutta pyytäisin hieman objektiivisuutta tähän vaatimukseen. Pyytäisin myös kiinnittämään huomiota siihen, että vastassa oli tänään San Marino, joka on FIFA-rankingin viimeinen maa. Se tarkoittaa sitä, että kyseessä ei ehkä sittenkään ole se paras mittari, kun mitataan Jari Litmasen tasoa pelaajana.
Litmanen toki toi osaltaan rentoutta joukkueeseen, muttei siltikään yksin kaatanut San Marinoa. Suomen yleisilme oli muutenkin tauon jälkeen huomattavasti parempi, joten en tiedä, olisiko oikein kiittää Litmasta vai Olli Huttusta? Mielestäni myös Aleksei Eremenko jr ansaitsee kiitosta, aukoi San Marinon puolustusta todella hyvin varsinkin toisen puoliajan alussa. Sen jälkeen, kun Losa otettiin kentältä, lähti mielestäni jotain olennaista pelistä pois.
San Marino alkoi ehkä olla toisen puoliajan alussa jo hieman "lyöty", johtuen Suomen 1-0-johdosta. Otetaan lisäksi huomioon se, että pelin edetessä San Marinon pelaajien taso tippuu, koska kunto ei amatööreillä voi olla ihan ammattilaisten luokkaa. En sano, että Litmanen tuli ja kuori kermat kakun päältä, mutta pidän itse ihan muita nimiä voiton takuumiehinä.
Litmanen pelasi toki hyvin tänään, mutta painottaisin kuitenkin sitä pointtia, että vastassa oli jalkapallokääpiö San Marino. Sen vuoksi on hiukan absurdia, että täällä vaaditaan Litmasta jatkamaan vielä Brasilian kisoihin tähtäävien karsintojen loppuun saakka. Itse mieluiten näkisin, että tuleva uusi päävalmentaja lähtisi rakentamaan joukkuetta puhtaalta pöydältä, sillä Suomen pelaajamateriaali ei nytkään ole niin huono, etteikö sillä kisoihin mentäisi. Ongelmat ovat olleet muualla. Nyt yksi iso ongelma poistettiin joukkueesta ja heti alkoi tulosta tulla. Huonomminkin olisi tänään voinut mennä.
Itse toivon Litmasen lopettavan siksi, että yhtä ongelmaa oltaisiin mahdollisesti valmiita muuttamaan: kymppipaikan dominointia pelitaktiikassa. Niin kauan kuin Litmanen on mukana, pelataan myös Litmasen vahvuuksien mukaan. Näen, että Litmasen vahva asema ja aura estävät fokuksen muuttamista pelitavassa. Muidenkin on aika astua esiin ottamaan vastuuta voittamisesta!
Samaa paskaa kuin aina ennenkin....toki piste Losan huonouden totaalisesta väheksymisestä
|
|
|
|
|
G-Woima
Poissa
|
 |
Vastaus #56 : 18.11.2010 klo 01:47:53 |
|
Kuningas  Toivottavasti jatkaa. Tähtäimessä MM2014  Litin puheissa on ollut kyllä sellaista väriä, että Litti saatettaisiin vielä nähdä ainakin nämä karsinnat loppuun. Ja tänäänkin toiselle jaksolle sisään tultuaan teki Suomen pelistä helpompaa ja suoraviivaisempaa. Tatsi ja peliäly jotain ihan älytöntä. Mutta jos tämä oli tässä niin ISO KIITOS JA KUMARRUS, KUNINGAS 
|
|
|
|
|
Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
 |
Vastaus #57 : 18.11.2010 klo 03:53:41 |
|
Roger Milla pelasi 42-vuotiaana MM-kisoissa, joten eiköhän Litti pysty pelaamaan vielä 51-vuotiaanakin samaan.
|
|
|
|
|
Leka Harkko
Poissa
|
 |
Vastaus #58 : 18.11.2010 klo 08:26:55 |
|
"Se oli vaan San Marino"-paskaa odotellessa.
Kyllähän tuo karu totuus on, että se oli vaan San Marino, jota nyt ei voi pitää minkäänlaisena mittarina Litmasen nykykunnosta...saati sitten kenenkään muun.
|
|
|
|
|
Niksu
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki ketkä pärjää
|
 |
Vastaus #59 : 18.11.2010 klo 08:42:54 |
|
Moldovaa vastaan taso ei riittänyt.
|
|
|
|
|
AlNU
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves ja Newcastle
|
 |
Vastaus #60 : 18.11.2010 klo 09:23:30 |
|
Mikäs siinä. Kuitenkaan avaukseen ei tarvitse enää pistää, vaan vastustajasta riippuen loppuun 45-15 minuuttia tuomaan järkeä hyökkäykseen tappioasemassa tai tasurissa tai rytmittämään peli johdossa. Jokatapauksessa ehdottomasti jatkoon.
|
|
|
|
|
Kormaani
Poissa
Suosikkijoukkue: SaPa
|
 |
Vastaus #61 : 18.11.2010 klo 09:33:51 |
|
Kyllä meinasi eilen kyynel silmäkulmaan tulla. Toivottovasti ei ollut viimeinen.
|
|
|
|
|
mikebluefin
Poissa
|
 |
Vastaus #62 : 18.11.2010 klo 10:18:22 |
|
Kyllä meinasi eilen kyynel silmäkulmaan tulla. Toivottovasti ei ollut viimeinen.
Iso peukalo Litille!
|
|
|
|
|
Willer77
Poissa
Suosikkijoukkue: Pool, ACM, Huuhkaja-voetbal
|
 |
Vastaus #63 : 18.11.2010 klo 10:45:33 |
|
Hollantia ja Ruotsia vastaan ei taida nopeus ja liike enää riittää, ja Unkariakin vastaan on vähän kiikun kaakun. Vaihdosta Litin voi ottaa laittamaan järkeä touhuun, jos muut höntsäilevät eiliseen tyyliin.
Eilen pelasi kyllä hyvän puoliajan.
|
|
|
|
|
joku roti
Poissa
Suosikkijoukkue: "guaranteed orgy of bullshit"
|
 |
Vastaus #64 : 18.11.2010 klo 10:47:29 |
|
Litmasen kenties viimeisen maaottelun ja ehkä jopa viimeisen futismatsin jälkeen on syytä alkaa pohtia maajengin tulevaisuutta. Kuninkaan (mahdollinen) yllättävä päätös lopettaa maajoukkueura varmasti laittoi kaikki suomalaiset jalkapallofanit miettimään miten voimme pärjätä ilman suurinta tähteämme? Onko 22 vuodessa maajoukkueen taso ja leveys sitä luokkaa, että taktiikkaa ei enää tarvitse rakentaa yhden pelaajan varaan? Vai tarvitseeko pienen maan maajoukkue yhden selkeän tähden, joka parhaimmillaan nostaa muiden, keskinkertaisempien, pelaajien tasoa? Onko toivoa, että Suomesta vielä joskus kehittyy tällainen pelaaja? Onko meillä sellainen jo? Vai mennäänkö kisoihin mieluummin Alsvenskanin ammattilaisilla ja nerokkaalla valmentajalla? Lopettiko Litti vai saammeko vielä edes muutaman hetken iloita Kuninkaamme esityksistä pelikentällä?
|
|
|
|
|
Brown Ale
Poissa
|
 |
Vastaus #65 : 18.11.2010 klo 10:57:56 |
|
Tiedän, että saan taas vihat niskoilleni, mutta pyytäisin hieman objektiivisuutta tähän vaatimukseen. Pyytäisin myös kiinnittämään huomiota siihen, että vastassa oli tänään San Marino, joka on FIFA-rankingin viimeinen maa. Se tarkoittaa sitä, että kyseessä ei ehkä sittenkään ole se paras mittari, kun mitataan Jari Litmasen tasoa pelaajana.
Litmanen toki toi osaltaan rentoutta joukkueeseen, muttei siltikään yksin kaatanut San Marinoa. Suomen yleisilme oli muutenkin tauon jälkeen huomattavasti parempi, joten en tiedä, olisiko oikein kiittää Litmasta vai Olli Huttusta? Mielestäni myös Aleksei Eremenko jr ansaitsee kiitosta, aukoi San Marinon puolustusta todella hyvin varsinkin toisen puoliajan alussa. Sen jälkeen, kun Losa otettiin kentältä, lähti mielestäni jotain olennaista pelistä pois.
Jäätävä analyysi Losan suuresta merkityksestä ja että pelissä menetettiin oleellista, mies kun otettiin 8-0 tilanteessa pois... Entä Losan hyvä puolustuksen puhkominen ensimmäisellä puoliajalla? Upeita kaukolaukauksia ja hienoja pallon kanssa munimisia >35m maalista? (No olihan siellä niitä hyviä syöttöjäkin, mutta aika avutonta pelinrakentelua jos heitetään tämä San Marino ja tasonmittari -kortti kehiin.) Totuuden nimissä Litmanen ei yksin San Marinoa kaatanut, mutta hänen kentälletulonsa toi paljon uutta peliin (tähän nyt niitä avaavia syöttöjä, pelin rytmittämistä kavereiden mukaanottamista, pelikavereiden tason nostamista jne jne kliseitä). San Marino kieltämättä väsyi ja luovutti muutaman maalin jälkeen ja Suomen muutkin pelaajat piristyivät (kun Kuningas toi johtajuutta kentälle). Ja mitä tulee tuohon kysymykseen kiitoksen kohteesta (Oka vai Litti), niin en minäkään tiedä. Mutta jotain voinee Huttusen pelinjälkeisistä kommenteista päätellä. Hollantia ja Ruotsia vastaan ei taida nopeus ja liike enää riittää, ja Unkariakin vastaan on vähän kiikun kaakun.
Ja kelläs se sitten on riittänyt...? Niinpä. Summa summarum, kyllä Litille ja tuollaisille 45-minuuttisille tai puoltuntisille tuntuu yhä vain käyttöä olevan. Sitten, kun Litin esitykset on järestään kurapaskaa (tai Litti laittaa ite lapun luukulle), niin aletaan puhumaan siitä peliuran jälkeisestä roolista.
|
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #66 : 18.11.2010 klo 10:59:58 |
|
Caro Litmanen, ellei Viro vie. Parinkymmenen vuoden päästä samalla puolustusta johtaa Hyypiä Jr ja maalin suulla Jässi Jr, laidalla viilettää Kolkka Jr ja kärjessä luonnollisesti Kuqi... Shefki, nimittäin.
|
|
|
|
|
Undercover
Poissa
|
 |
Vastaus #67 : 18.11.2010 klo 11:05:55 |
|
Jos Kuningas haluaa arvoisensa lopun, nyt on hyvä aika jättää maajoukkue. En kiellä, etteikö sisääntulo muuttanut ottelua, mutta vastassa oli joukkue, joka valmiiksi väsytettynä sai Litmasen näyttämään vuosia todellisuutta nuoremmalta. Joka tapauksessa tehköön miten parhaaksi näkee. En minä vastusta, jos päättää jatkaa maajoukkueuraa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.11.2010 klo 11:47:49 kirjoittanut Undercover »
|
|
|
|
|
el Blanco
Poissa
|
 |
Vastaus #68 : 18.11.2010 klo 11:09:53 |
|
Jari oli jälleen kentän paras! Uskomaton pelaaja, uskomaton ihminen. Sanat eivät riitä kuvailemaan rakkauttani tätä mystistä numero kymppiä kohtaan, joka kerta toisensa jälkeen osoittaa olevansa ylivoimainen Kuningas. LITTI, tule vielä!  Toki, jos nyt lopettaa, niin olihan ikimuistoinen ja arvokas lopetus. Kävi miten kävi ja oli ratkaisu mikä tahansa: KIITOS!
|
|
|
|
|
Sutemi
Poissa
|
 |
Vastaus #69 : 18.11.2010 klo 11:33:16 |
|
Litin arvokkuuden kannalta toivoisin että lopettaa ajoissa. Karsinnat menee, tulee ja unohtuu, mutta Litti jää historiaan. Mutta luulen että johtajapelaaja tietää itse milloin hetki on, joten sitä en arvuuttele. Jos Litti itse kokee että pystyy vielä pysymään omalla tasollaan yhdet karsinnat, niin hyvä. Muussa tapauksessa kiitän ja kumarran.
|
|
|
|
|
rupsupylly
Poissa
|
 |
Vastaus #70 : 18.11.2010 klo 12:42:39 |
|
Litin arvokkuuden kannalta toivoisin että lopettaa ajoissa.
Se juna meni jo. Littiä aina ja ikuisesti vanhaksi mollaavilla on Moldova-ottelu, eikä heiltä sitä voi enää ottaa pois. Ja seurajoukkuestatus on valahtanut sellaiseksi, että maju-valintaa pitää jo alkaa perustella. Itse toivon - samasta arvokkuuden säilyttämisen syystä - että jatkaa, sillä ainakin ennalta heikompia ja hitaampia vastaan on todella hyödyllinen. Ennenkin tätä tarjosin, että Litti käyttöön aina, kun lähtöoletus on, että Suomi pitää palloa, ja mahdollisesti lisäksi silloin, kun pelataan yhdellä kärjellä vastaiskupeliä (Wales vieraissa jne). Sitä paitsi spekulointi on täysin turhaa. Kuningas jatkaa, jos kokee, että se on mielekästä, ja seuraava majun päävalmentaja valitsee hänet, jos katsoo hänet valinnan arvoiseksi.
|
|
|
|
|
tuskajänis
Poissa
|
 |
Vastaus #71 : 18.11.2010 klo 12:45:50 |
|
Joku roti näihin äänestyksiin. on vain yksi!
|
|
|
|
|
Kaiseri
Poissa
|
 |
Vastaus #72 : 18.11.2010 klo 12:53:54 |
|
Täällä nämä muutamat Kuninkaan kritisoijat eivät näe metsää puilta. Maajoukkueen yksittäisen pelaajan tasoa (tai jatkamista) mitataan suhteessa muihin maajoukkueen pelaajiin. Tämä pätee Litmaseenkin.
Niinpä "vaikkei Litmasen jalka enää nouse nuoruuden malliin" tai "mies on liian vanha", niin kukaan ei voi perustellusti väittää, etteikö hän pelillisiltä avuiltaan edelleen kuuluisi maajoukkueeseen.
Ei ole Litmasen vika, että Suomen maajoukkueen taso on niin surkea, että kohta 40-vuotias pelaaja sinne helposti vielä mahtuu. Maajoukkueessa parhaat pelaavat, piste.
Reilua nuorennusleikkausta ovat etenkin monet lajista tietämättömät huudelleet jo vuosia. Kukaan vain ei ole oikein osannut vastata, että keitä nämä kentälle heitettävät nuoret oikein olisivat? Riittävän hyvät nuoret pelaajat kyllä tulevat mukaan ihan automaattisesti (Roman). Pitäisikö siis nyt jotain teemupukkien tasoisia kavereita alkaa varta vasten peluuttamaan karsintapeleissä, vaikkei taso ole lähelläkään vaikkapa Litmasta? Ihan samalla tavoin vanhenevat pelaajat, joiden taso putoaa riittävästi, putoavat pois aloituksesta/mj-ringistä (esim. Kolkka).
Se, että pitäisikö Litmasen jatkaa seuraaviin karsintoihin saakka on mahdoton arvioida. Se sen sijaan on ihan varmaa, että kuluvien karsintojen loppuun hän voisi helposti jatkaa maajengissä taitojensa puolesta jatkaa nykyroolissa. Suomen heikossa materiaalissa ei niin suuria muutoksia vuodessa tapahdu eikä myöskään Kuningas vuodessa niin paljon menetä tasoaan, etteikö vuotta ringissä pysyisi. Mitä mies itse haluaa on toinen juttu. Litmanen on siitäkin niin loistava mies/pelaaja, että hän yksinkertaisesti rakastaa intohimoisesti peliä nimeltä jalkapallo, niin pelaajana kuin pelin seuraajanakin. Tämä on aika harvinaista minkään lajin supertähtien joukossa.
On mielestäni typerää perustella Litin lopettamista "arvokkuuden säilyttämisellä". Onko mies nyt jo jonkun mielestä menettänyt arvokkuuttaan, kun jatkaa, vaikkei ole yhtä hyvä kuin 30-vuotiaana? Ei ei.
|
|
|
|
|
idänihme
Poissa
Suosikkijoukkue: suurseura
|
 |
Vastaus #73 : 18.11.2010 klo 13:28:16 |
|
Se juna meni jo.
Littiä aina ja ikuisesti vanhaksi mollaavilla on Moldova-ottelu, eikä heiltä sitä voi enää ottaa pois.
Ja seurajoukkuestatus on valahtanut sellaiseksi, että maju-valintaa pitää jo alkaa perustella.
Itse toivon - samasta arvokkuuden säilyttämisen syystä - että jatkaa, sillä ainakin ennalta heikompia ja hitaampia vastaan on todella hyödyllinen. Ennenkin tätä tarjosin, että Litti käyttöön aina, kun lähtöoletus on, että Suomi pitää palloa, ja mahdollisesti lisäksi silloin, kun pelataan yhdellä kärjellä vastaiskupeliä (Wales vieraissa jne).
Sitä paitsi spekulointi on täysin turhaa. Kuningas jatkaa, jos kokee, että se on mielekästä, ja seuraava majun päävalmentaja valitsee hänet, jos katsoo hänet valinnan arvoiseksi.
Ihan hyvä pointti tuo roolitus. Itsekin olen Littiä kovasti kritisoinut mutta helppo on myös myöntää että eilen hän oli kentän hahmo. Litmanen edelleen tuo paljon hyvää maajoukkueelle kun hänet roolitetaan oikein. Voisi tuoda myös vuoden päästä vaikka hänen edustamansa seurajoukkue olisikin ykkösessä. Viime vuosina hän on ollut liian usein väärässä paikassa (esim Venäjä-kotimatsi, Moldova vieraissa), mutta eilen hän oli juuri oikeassa roolissa ja pelasikin sitten todella hyvin. Toki matsi olisi voitettu muutenkin, mutta nyt ei ainakaan jäänyt jostain onnenkantamoisesta kiinni kuten kävi jokaisessa matsissa ennalta heikompaa vastaan sekä Baxterin että Hodarin ollessa päävalmentajana. Silloinkin oli lähes yhtä huonoja joukkueita (mm. Liechtenstein) vastassa. Litmanen voisi siis puolestani ihan hyvin jatkaa vielä jonkin aikaa, kunhan se ei tarkoita että hänet täytyy päästää kentälle (tai välttämättä edes penkille) joka matsissa tai että hänen täytyy antaa kaikki vaparit ollessaan kentällä. Siis pelaajana muiden pelaajien joukossa, ei tärkeimpänä palasena jonka ympärille muu joukkue rakennetaan. Tämä pitäisi vielä tehdä muille selväksi jotta muutkin uskaltavat ottaa kunnolla vastuuta. Pitäisi ymmärtää että Litti on maajoukkueessa nykyisin vaan niiden muutaman hienon ominaisuutensa takia, joita ei vaan muilta löydy, ei siksi että hän olisi pelaajana yleisesti parempi kuin muut pelaajat. Maajoukkue ei todellakaan ole "niin surkea" että Litti nykykunnossa siihen automaattisesti mahtuisi. Siitä vaan puuttuu tiettyjä ominaisuuksia joita Litillä on ja muilla ei(ei ole monessa paremmassakaan maajoukkueessa). Näitä ominaisuuksia ei joka matsissa tarvita ainakaan niin paljon että Litin heikommat ominaisuudet pitäisi myös ottaa kentälle.
|
|
|
|
|
Metso
Poissa
|
 |
Vastaus #74 : 18.11.2010 klo 13:41:43 |
|
Itse lähtisin asiaa pohtimaan seuraavia karsintoja ajatellen. Nyt kun nämä karsinnat on ns. taputeltu täytyy katseet suunnata niihin jotka pelaavat varmasti tai edes melkovarmasti seuraavissa karsinnoissa. Mielestäni Litmanen ei enään kuulu tähän porukkaan joten kiitos ja kumarrus ja muuta roolia miehelle.
Turhaa ryssiä tulevia pelejä siihen, että kuhan Litmanen tulee kentälle kun peliä on jäljellä 45-15 min, niin sitten ruvetaan pelaamaan erilailla. Vastuun ja roolien jakaminen pelaajille jo nyt kun tulevat pelit ovat vähemmän tärkeitä on enemmän kuin suotavaa. Ja nimen omaan rakennetaan sitä tulevaa joukkuetta, eikä enään roikuta vanhoissa pelaajissa joiden varaan ei voida enään pikäjänteisesti rakentaa.
|
|
|
|
|
|
|
|