Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #425 : 29.07.2011 klo 05:13:41 |
|
Puhdas faktahan on, että lohko 2 on noin kymmenen kertaa kovempi kuin lohko 1, ei siitä mihinkään pääse. Ja tämä ei siis ollut johtopäätös tuosta treenimatsista, vaan toteamus ihan noin yleisesti.
Asiantuntijat toki tiesivät tämän jo paljon ennen kauden alkua! Olenko ainoa, jonka mielestä paperilla tuo lohko 2 tuntuu todella paljon kovemmalta kuin lohko 1?
Lohkossa 1 on 2 joukkuetta KaaRe sekä JIK, jotka aikaisempien vuosien perusteella voidaan laskea vitosen ylempään kastiin. Kaikki muut joukkueet ovat lähinnä sahanneet ylemmän ja alemman väliä. Toki MaPS ja KaaPS ovat vielä tuoreita joukkueita vitosessa, mutta muut ovat hissijoukkueita alaspäin olleet.
Lohkossa 2 on lähes kaikki joukkueet normaaleja ylälohkon joukkueita, joiden lisäksi Ponteva, AI ja Hot Lips ovat kaikki ennakkoon kovia porukoita. Sauvo ja PiPS 2 ovat ennakkoon ehkä heikoimmat, mutta silti taistelisivat keskikastin sijoituksista ykköslohkossa.
Eli yllättäen taas lohkojako mennyt vituiksi kun on hatusta heitetty vaan joukkueita lohkoihin, tietämättä tasosta mitään. Toki kärjistin hieman asioita omassa analyysissäni, koska joku vetää kuitenkin herneet ykköslohkon joukkueista.
Ponteva vaan ollut pettymys ja Sauvo ennakoitua parempi. Lisäksi tuolta keväältä löytyi eräs viesti jossa kerrottiin KaaPSin vahvistuneen merkittävästi viime kaudesta??? Ei ole kentällä ainakaan näkynyt.
|
|
|
|
|
Crapbag
Poissa
|
 |
Vastaus #426 : 29.07.2011 klo 07:31:37 |
|
itse kun vertaan lohkoja keskenään, voin sanoa että åbo ja kuumat huulet olisivat kärjessä mikä tahansa olisi lohkojako, mutta uskon että nyt huonommaksi tuomitun kakkos lohkon joukkueista JIK, Campus, Kaare, ja NU pärjäisivät ihan hyvin ykkös lohkossa. Ja sitähän emme toki koskaan saa varmaksi tietää.
Mitä tulee MaPS 2 "varmaan" nousuun, Ryhdin puolelta sanottu, niin en usko siihen ennen kun pelit on pelattu. Toki yritetään kovaa mutta niin moni joukkueesta pelaa säilyä että veikkaan että loppu kaudella toi tulla "yllättäviäkin" tappioita.
Veikkaan edelleen että Campus tai KaaRe vie 2. Lohkon.
|
|
|
|
|
Perry
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, FC Inter, Manchester U
|
 |
Vastaus #427 : 29.07.2011 klo 16:05:26 |
|
Petturi
|
|
|
|
|
JeJe
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan/Italy/Lops/R.I.P RTP/TPS
|
 |
Vastaus #428 : 29.07.2011 klo 17:32:07 |
|
Petturi
Kivitetään se!!
|
|
|
|
|
Kuningaspallo
Poissa
|
 |
Vastaus #429 : 29.07.2011 klo 17:33:28 |
|
Eilisen Maps2:sen pelin nähneenä voin sanoa että ei ole jakoja nelosessa, tämä siis vain yhden pelin perusteella ja varmastikkin porukka parantuisi ja vahvistuisi talven aikana, mutta silti pelkään käyvän Baihat..
|
|
|
|
|
Kuningaspallo
Poissa
|
 |
Vastaus #430 : 29.07.2011 klo 20:01:33 |
|
Guuumat Huulet - AC Sauva 6-0 (2-0)
|
|
|
|
|
Hellhammer
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter, AC Sauvo
|
 |
Vastaus #431 : 29.07.2011 klo 21:47:24 |
|
Guuumat Huulet - AC Sauva 6-0 (2-0)
Itse muistin että olisi ollut 7-0, no parempi noin. Aloitettiin ilman vaihtomiestä, ja 5 minuutin jälkeen eräs päätti ottaa suoran punaisen, niin pelattiin eka puolisko yhden vajaalla. Tokalla puoliajalla toinen toppari loukkaantui, eikä luonnollisesti ollut enää vaihtureita, joten pelattiin kahden vajaalla noin 35 minsaa. Lopussa numerot repesivät rumiksi kun kunto loppui, muuten oli ihan kohtuullinen ottelu jopa meiltä. Huulet nyt olivat totutun hyviä. Kova vastus, vaihtopelaajattomuus, kuuma ja kostea ilma = kunto loppu ja rumat lukemat.
|
|
|
|
|
Morchen
Poissa
|
 |
Vastaus #432 : 30.07.2011 klo 01:06:14 |
|
Jaaha, taas avaudutaan lohkojaosta. Kuten jo talvella todettiin, lohkoja ei ole vedetty hatusta. Ne on jaettu viime kauden sijoitusten mukaan ennalta määärätyn kaavion perusteella. Mikä tahansa muu tapa olisi hatusta vetämistä. Liäksi on vaikea allekirjoittaa kakkoslohkon väitettyä kovuutta, kun kolmikko Raiteepee, Turku, Wilpas 2 on kokonaisuudessaan putoamisviivan yläpuolella. Kovin kovasta lohkosta ei siis voi olla kyse.
|
|
|
|
|
Morchen
Poissa
|
 |
Vastaus #433 : 30.07.2011 klo 01:15:16 |
|
TuTo 2 myös sitten luopunut sarjasta kuten joku jo aiemmin tuolla epäili... Syyskauden pelit senkun vähenee. No enää sitten 1 varma putoaja Vitosen 1. lohkosta. TuTo 2 pelit poistettu ja lähes kaikilta joukkueilta lähti sitten 3 pistettä pois ja aika paljon myös tehtyjä maaleja  Ykkösestä lähtee todennäköisesti kaksi joukkuetta. Yhdeksännen pistevertailu ei riitä kakkoslohkon ysiä vastaan. Jos Masku nousee kakkoseen, niin silloin lohkon yhdeksäs pelastuu. Putoamisvaarassa ovat kaikki JIK:sta alaspäin.
|
|
|
|
|
WhiteHart
Poissa
|
 |
Vastaus #434 : 30.07.2011 klo 02:10:55 |
|
Jaaha, taas avaudutaan lohkojaosta. Kuten jo talvella todettiin, lohkoja ei ole vedetty hatusta. Ne on jaettu viime kauden sijoitusten mukaan ennalta määärätyn kaavion perusteella. Mikä tahansa muu tapa olisi hatusta vetämistä. Liäksi on vaikea allekirjoittaa kakkoslohkon väitettyä kovuutta, kun kolmikko Raiteepee, Turku, Wilpas 2 on kokonaisuudessaan putoamisviivan yläpuolella. Kovin kovasta lohkosta ei siis voi olla kyse.
 Ei mulla muuta.
|
|
|
|
|
Morchen
Poissa
|
 |
Vastaus #435 : 30.07.2011 klo 02:44:39 |
|
Puhdas faktahan on, että lohko 2 on noin kymmenen kertaa kovempi kuin lohko 1, ei siitä mihinkään pääse. Ja tämä ei siis ollut johtopäätös tuosta treenimatsista, vaan toteamus ihan noin yleisesti.
Puhdas fakta, kymmenen kertaa kovempi, ei pääse minnekään eikä sulla ollut muuta. Loistava näyttö argumentoinnista ja hieno lisäys viestihistoriaasi. Vahvistaa foorumia.
|
|
|
|
|
WhiteHart
Poissa
|
 |
Vastaus #436 : 30.07.2011 klo 07:29:23 |
|
Puhdas fakta, kymmenen kertaa kovempi, ei pääse minnekään eikä sulla ollut muuta. Loistava näyttö argumentoinnista ja hieno lisäys viestihistoriaasi. Vahvistaa foorumia.
Hienosti luettu viestihistoriaa! Tää tais olla sellanen "vähän alusta"-keissi. Laitetaan perjantain piikkiin, niin ei tuu kenellekään paha mieli.
|
|
|
|
|
JeJe
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan/Italy/Lops/R.I.P RTP/TPS
|
 |
Vastaus #437 : 30.07.2011 klo 13:29:28 |
|
Jaaha, taas avaudutaan lohkojaosta. Kuten jo talvella todettiin, lohkoja ei ole vedetty hatusta. Ne on jaettu viime kauden sijoitusten mukaan ennalta määärätyn kaavion perusteella. Mikä tahansa muu tapa olisi hatusta vetämistä. Liäksi on vaikea allekirjoittaa kakkoslohkon väitettyä kovuutta, kun kolmikko Raiteepee, Turku, Wilpas 2 on kokonaisuudessaan putoamisviivan yläpuolella. Kovin kovasta lohkosta ei siis voi olla kyse.
Mies ketä viheltää päin vittuu ja ottaa omaa roolia nurmikolla kun lainapesti Fc turussa epäonnistui ja neppailee loimaalla kertoo täällä W2 Raiteepeen tasosta jotain. Vie kehitysvammanen pikkuveljes vaikka päiväkahvil. Voiko Chelsea fanilta odottaa enempääl.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.07.2011 klo 13:36:40 kirjoittanut JeJe »
|
|
|
|
|
Mustanaamio
Poissa
Suosikkijoukkue: ACM
|
 |
Vastaus #438 : 30.07.2011 klo 14:56:03 |
|
nice going guys!
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #439 : 30.07.2011 klo 16:05:44 |
|
Mies ketä viheltää päin vittuu ja ottaa omaa roolia nurmikolla kun lainapesti Fc turussa epäonnistui ja neppailee loimaalla kertoo täällä W2 Raiteepeen tasosta jotain. Vie kehitysvammanen pikkuveljes vaikka päiväkahvil. Voiko Chelsea fanilta odottaa enempääl.
Muuten ihan hyvä, mut Morchen on Liedon miehiä, ei matsiakaan Loimaalla pelannut kuin ehkä vierasjoukkueessa ja tuskin ollut lainalla FC Turussa. Ja mulla ei ole pikkuveljeä. Olis kannattanut käydä koulussa muutakin kuin syömässä.
|
|
|
|
|
footylegend
Poissa
|
 |
Vastaus #440 : 30.07.2011 klo 20:13:49 |
|
no niih
lopetetaas nyt tää tasoero keskustelu. Molemmat lohkot näyttänee melko tasavahvoilta. Jos kakkosessa on pari jengiä vähäsen parempia niin ei tarkoita että muiden tiimien tarvitsee ratsastaa niiden maineella (TuPV köh köh). Eli ei pari hyvää omenaa pelasta koko satoa. Eli aivain sama kumpi lohko on parempi ja kumpi ei sillä näillä mennään. Katsotaan kauden jälkeen nousijat ja sillä sipuli. Tällä hetkellä oikeuden mukaisinta olisi jos masku, ååbu ja kuumat huulet nousisivat. Sarja on kuitenkin vasta puokissa ja loukkaantumiset ym. hässäkät tuovat uutta maustetta kuvioihin. Mut faktahan on se et kaupungissa on vain yks divari, ja se on VITONEN! Sille pienissä häissä!!!
|
|
|
|
|
Crapbag
Poissa
|
 |
Vastaus #441 : 30.07.2011 klo 22:37:56 |
|
Eilisen Maps2:sen pelin nähneenä voin sanoa että ei ole jakoja nelosessa, tämä siis vain yhden pelin perusteella ja varmastikkin porukka parantuisi ja vahvistuisi talven aikana, mutta silti pelkään käyvän Baihat..
^paljon mahdollista ja suuresti todennäköistä! no niih
lopetetaas nyt tää tasoero keskustelu. Molemmat lohkot näyttänee melko tasavahvoilta. Jos kakkosessa on pari jengiä vähäsen parempia niin ei tarkoita että muiden tiimien tarvitsee ratsastaa niiden maineella (TuPV köh köh). Eli ei pari hyvää omenaa pelasta koko satoa. Eli aivain sama kumpi lohko on parempi ja kumpi ei sillä näillä mennään. Katsotaan kauden jälkeen nousijat ja sillä sipuli. Tällä hetkellä oikeuden mukaisinta olisi jos masku, ååbu ja kuumat huulet nousisivat. Sarja on kuitenkin vasta puokissa ja loukkaantumiset ym. hässäkät tuovat uutta maustetta kuvioihin. Mut faktahan on se et kaupungissa on vain yks divari, ja se on VITONEN! Sille pienissä häissä!!!
^Tälle peukkua!
|
|
|
|
|
WhiteHart
Poissa
|
 |
Vastaus #442 : 30.07.2011 klo 22:38:41 |

Odotinkin, koska tämä tulee. Me ollaan ihan oikealla paikalla sarjassa, jos peliesityksiä katsoo. Sitä ei selitä mitkään lohkojaot.
|
|
|
|
|
JeJe
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan/Italy/Lops/R.I.P RTP/TPS
|
 |
Vastaus #443 : 31.07.2011 klo 04:46:49 |
|
Muuten ihan hyvä, mut Morchen on Liedon miehiä, ei matsiakaan Loimaalla pelannut kuin ehkä vierasjoukkueessa ja tuskin ollut lainalla FC Turussa. Ja mulla ei ole pikkuveljeä. Olis kannattanut käydä koulussa muutakin kuin syömässä.
humalassa saatto nimimerki mennä väärin ja moni muukin,mut onneks sä tulit ja pelastit tilanteen.jatketaan.
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #444 : 31.07.2011 klo 11:56:53 |
|
Onko Paltsareilla tietos siivottiinko Imppari eilisen jäljiltä? Eilen meinaat A-poikien Ykkösen pelit peruttiin, sillä kenttä ei ollut rakennustöiden takia pelikelpoinen. Ja teillä pitäisi olla tänään peli siellä, jos en aivan väärin otteluohjelmaa lukenut.
edit. Ja teillä on sama tuomari, joka eilen kielsi pelaamisen kyseisellä kentällä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.07.2011 klo 12:00:48 kirjoittanut Monska »
|
|
|
|
|
WhiteHart
Poissa
|
 |
Vastaus #445 : 31.07.2011 klo 12:09:26 |
|
Onko Paltsareilla tietos siivottiinko Imppari eilisen jäljiltä? Eilen meinaat A-poikien Ykkösen pelit peruttiin, sillä kenttä ei ollut rakennustöiden takia pelikelpoinen. Ja teillä pitäisi olla tänään peli siellä, jos en aivan väärin otteluohjelmaa lukenut.
edit. Ja teillä on sama tuomari, joka eilen kielsi pelaamisen kyseisellä kentällä.
Ei mitään tietoa asiasta. Jos eilen ei pelattu, niin en näe yhtään syytä, miksi tänään olisi toisin. Vittu, mitä puuhastelua taas, jos näin on.
|
|
|
|
|
Sapanderi
Poissa
Suosikkijoukkue: TuPV
|
 |
Vastaus #446 : 31.07.2011 klo 19:28:18 |
|
Peli pelattiin ja lopputulos ÅIFK:lle 0 - 4.
|
|
|
|
|
WhiteHart
Poissa
|
 |
Vastaus #447 : 31.07.2011 klo 19:53:01 |
|
Peli pelattiin ja lopputulos ÅIFK:lle 0 - 4.
Ihan ansaittu voitto Åbolle, kunto ratkaisi tämänkin matsin. Paltsarit lähti yhdellä vaihturilla otteluun ja se kyllä näkyi kentällä. Yritettiin lähteä sumputtamaan keskustaa tukkoon ja iskeä vastaan ja niin kauan kun jalka nousi, homma toimikin kohtalaisesti. Pari paikkaa oli meilläkin ja yksi aivan selvä viheltämättä jäänyt pilkku. Tuomari oli todella hyvä tuota yhtä tilannetta lukuunottamatta. Sanoisin, että jopa kauden paras tähän asti. Vastustajalle myös propsit, rehti peli ja parempi voitti.
|
|
|
|
|
Crapbag
Poissa
|
 |
Vastaus #448 : 01.08.2011 klo 09:19:03 |
|
eikö KaaPS-Campus pelattu eilen ohjelman mukaan vai mikä on kun resultcodeen ei saada tulosta ilmoitettua?
|
|
|
|
|
TexMex
Poissa
|
 |
Vastaus #449 : 01.08.2011 klo 09:55:05 |
|
eikö KaaPS-Campus pelattu eilen ohjelman mukaan vai mikä on kun resultcodeen ei saada tulosta ilmoitettua?
KaaPS-Campus 2-6 (0-4) Keli oli hieno, kenttä oli hyvä, molemmat joukkueet käveli ja Campus teki maalit.
|
|
|
|
|
|
|
|