johnniewee
Poissa
Suosikkijoukkue: ÅCF
|
 |
Vastaus #325 : 19.04.2011 klo 23:09:18 |
|
ÅCF 1 - 2 FC KyPS (1-2)
Joo täälläkin ollaan samaa mieltä siitä, että ottelu oli hyvätasoinen ja palveli tarkoitusperiään ainakin ÅCF:n osalta. Ottelun tarkoituksena oli lähinnä saada maalitili auki sekä olla itse ensimmäistä kertaa pelissä se hallitsevampi osapuoli. Molemmat tavoitteet täyttyivät. KyPSin porukka pelasi järkevästi ja ÅCF:n hyökkäyspelistä puuttui se viimeinen silaus. Tolpissakin käytiin, mutta kyllä KyPSin maalivahtikin muutaman nappasi oikein mallikkaasti. Ottelu selkeytti selvästi pelisysteemiämme, ja nyt tiedämme paremmin miten lähdemme pelaamaan tulevalla kaudella. Maalit tosiaankin olivat hivenen erikoisia. Ensimmäisessä kyröläisten maalissa ÅCF:n molarille kävi vanhanaikaisesti, ja toisessa pallo pelattiin kyllä tyylipuhtaasti meikäläisen susikäteen.  Pilkku toki oli komeaa katseltavaa. ÅCF:n puheenjohtaja pisti toisessa päässä vaparin näyttävästi yläkulmaan. Mutta, jalkapallo on maalintekopeli ja se joka tekee enemmän maaleja, voittaa pelin. Onneksi harjoituspeleissä ei pisteitä jaeta. KyPS-ottelu oli ÅCF:lle hyvä muistutus siitä, ettei Kutosessakaan saa mitään ilmaiseksi. Ja hyvä vain, että tämä Forum-jumaluus karisee harteiltamme. Luottavaisin mielin lähdemme vielä yhden harjoituspelin jälkeen kauteen, onnea myös KyPSille. Tosin kuten edellä mainittiin, niin kyröläisten vaihtopenkiltä löytyi kyllä melko säälittäviä vanhoja äijiä, joiden suu kävi enemmän kuin tarvis. Peli oli rehtiä ja kovaa, rikkeitä tapahtui puolin ja toisin, eikä kukaan tahallaan ketään yrittänyt vahingoittaa.
|
|
|
|
|
TOINENPUOLISKO
Poissa
Suosikkijoukkue: Åbo club de futbol, juventus
|
 |
Vastaus #326 : 19.04.2011 klo 23:36:03 |
|
Tosiaan ÅCF - KYPS 1-2, Aloitetaan vaikka kotijoukkueesta yritti pelata tyylillä mitä pelataan ensi kaudella. aivan väärä ratkaisu oli yhden kärjen taktiikka, koska ennakkoon ja pelin kulun myötä pallo oli åcf:l noin 75% ottelusta sen takia kolme kärkeä olisi voinut laittaa vaikka laatikkoon. Ensimmäinen maali ehkäpä hienompi räpellys maalivahdilta kuin mm kisoissa englannin Greeniltä usaa vastaan mutta näitä sattuu. Sitten pelaattiinkin taas 30minsaa kypsin päädyssä. sitten se lopulta tuli noin 20 metristä ja vaparista lukemiin 1-1 kovan yrityksen jälkeen ja åcf:n ensimmäinen maali oli tosiasia. Mutta niin kuin jalkapalloon kuuluu noin 5 minsaa myöhemmin kyps kaveri vippasi puolustajan käteen pallon ja lukemat loistavalla pilkulla 2-1 kypsille. 2.puoliaika lähdettiin vimmatusti hakemaan maalia maalintekopaikat åcf 16 - kyps 3mut jos ei osu sinne tolppien väliin kautta palloon niin paha tehdä osumia vaikka lopussa pallo kävi tolpassakin. kuitenkin kypsi puolusti hienosti ja pelasi kurinalaisesti myös maalinteko oli ihailtavan tehokasta jos on paikka niistä tehdään. Myös kunniaa kypsin veskalle hyvä peli otti kaikki kiinni mitä oli otettavissa ja pallo liimaantui tassuihin myös erittäin varmasti.Ja siihen kovuuteen! pakko kommentoida kyllä siihen, että kukaan ei halunnut satuttaa ketään. mutta joukkueemme on tottunut pelaamaan kovaa. Voin kertoa, että jyty peliä verratessa meno oli kyllä erittäin verkkaista ja tilannekovuus oli samaa kuin mimmiliigassa. Ja ymmärtääkseni kukaan pelaajista ei joutunut sairastuvalle.  jokatapauksessa hieno ottelu ja 10 pistettä ja papukaija merkki kypsille. Pelasivat hienon pelin. Ne ketkä pelaavat kypsin kanssa samassa lohkossa niin mikäli pojat iskee tuolla teholla maaleja ja oma puolustus toimii näin. niin vaikeaa on kaataa kyseinen joukkue. Samalla hyvä opetus ÅCF:lle että jalkapallossa voi tapahtua mitä vain. Tilastoja: laukaukset ÅCF 30 KYPS 8 Kohti 15 2 Kulmat 12 3 Korjatkaa jos meni ihan väärin  Onnea kauteen Kyps! 
|
|
|
|
|
Mazus
Poissa
|
 |
Vastaus #327 : 19.04.2011 klo 23:40:51 |
|
LTU 3 viitannee 3.joukkueeseen, samoin kuin LTU 2 -> 2.joukkueeseen ja tällä samalla kaavalla LTU olis 1.joukkue tai siis edustusjoukkue?? vai olenko ihan väärässä?  Et välttämättä, mutta jos vaihtaisimme nimeä esim. ltu ensimmäinen jälkeen edustuksen, olisimmeko paremmalla sijalla kun Kuningas heittää arpaa.. No joo... ei nimi joukkuetta paranna, mutta antaa arvoa  Teot puhukoon puolestaan ja hyviä matseja odotellessa, täällä otan kantaa.
|
|
|
|
|
Kuningas#10
Poissa
Suosikkijoukkue: KyPS
|
 |
Vastaus #328 : 20.04.2011 klo 06:01:15 |
|
 oi jospa oisin saanu olla muukaana...  Hyvältä kuullostaa, keskikentän kehut varsinkin 
|
|
|
|
|
wesa
Poissa
|
 |
Vastaus #329 : 20.04.2011 klo 19:21:35 |
|
Isot kiitokset ÅCFlle todella mukavasta pelistä ja reilusta vastuksesta! Ei todellakaan ole vaikeuksia nousun suhteen. Muutenkin pelillisesti aika paljon alku taipaleiden Hot Lipsien tyylistä joka muuten teki ekan maalin for ever meitä vastaan kans  Meillä taitaa olla pitkästä aikaa sellainen tilanne että keski-ikä laskee viime kauteen verrattuna. Uusia kortittomia sekä vanhan 80 lätkän ikäisiä pelaajia liittyi joukkoomme tänäkautena, sekä armejan vihreistä/Rp saatin paluumuuttajat. Jospa tänä vuonna ei sitten kämmättäisi tota syyskautta pelaajien vähyyteen sekä loukkaantumisiin. Ihan hyvältä näyttää tällä hetkellä ja pelaminen on taas todella pitkän talven jälkeen mukavaa. Paikat on vaan niin paskana eilisestä et ei meinannu tulla töistä mitään, vanhuus ei tule yksin 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.04.2011 klo 20:49:55 kirjoittanut wesa »
|
|
|
|
|
wesa
Poissa
|
 |
Vastaus #330 : 20.04.2011 klo 19:47:38 |
|
Kovat on suunitelmat ÅCFllä
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #331 : 20.04.2011 klo 19:51:02 |
|
Kovat on suunitelmat ÅCFllä Hieno homma, että on suunnitelmallisuutta. Näitä joukkueita tarvitaan lisää. Vielä kun jätettäisiin noi divariliitteet pois, kun ne ovat kiekko- ja sabatermejä 
|
|
|
|
|
wesa
Poissa
|
 |
Vastaus #332 : 20.04.2011 klo 19:58:11 |
|
Hienoa jos tekiöitä junnu toimintaan riittää mutta se on vain tosiasia että monesti se menee sinne päiväkerho toiminnaksi vanhempien osalta. Aktiivisia vanhempia valitettavasti on vain liian vähän ja se väsyttää valmentajat sekä joukkueen johtajat liian monesti.
|
|
|
|
|
muurinen
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-48, Liverpool FC, Torre Calcio
|
 |
Vastaus #333 : 20.04.2011 klo 21:56:59 |
|
Treenipelitulos Parkin kentältä, FC Dynamo - Torre Calcio 0-4 (0-1)
Torre hallitsi ja sai vähän paremmalla prosentilla pallot maaliin kuin TuHa pelissä, tästä on hyvä jatkaa ensi viikon Heitto-peliin. Isot kiitokset Dynamolle pelistä!
|
|
|
|
|
johnniewee
Poissa
Suosikkijoukkue: ÅCF
|
 |
Vastaus #334 : 21.04.2011 klo 12:28:28 |
|
Treenipelitulos Parkin kentältä, FC Dynamo - Torre Calcio 0-4 (0-1)
Torre hallitsi ja sai vähän paremmalla prosentilla pallot maaliin kuin TuHa pelissä, tästä on hyvä jatkaa ensi viikon Heitto-peliin. Isot kiitokset Dynamolle pelistä!
Kiinnostaisiko Torrea ottaa 3.5. yhteisellä vuorolla treenipeli ÅCF:ia vastaan? Kaikkihan sitä pelaa mieluummin kuin harjoittelee, ja siinä olisi hyvä sauma ottaa viimeinen valmistava peli ennen kauden alkua.
|
|
|
|
|
muurinen
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-48, Liverpool FC, Torre Calcio
|
 |
Vastaus #335 : 21.04.2011 klo 14:37:29 |
|
Kiinnostaisiko Torrea ottaa 3.5. yhteisellä vuorolla treenipeli ÅCF:ia vastaan? Kaikkihan sitä pelaa mieluummin kuin harjoittelee, ja siinä olisi hyvä sauma ottaa viimeinen valmistava peli ennen kauden alkua.
Vois varmaan kiinnostaa, laitan managerille kysely ja palaan asiaan. Olen itse miettinyt että vois vetää välillä koko kentällä teitä vastaan tai esim viimeinen 30 min vuorosta jos ensin tarvii tehdä jotakin täsmäharjoituksia. Pelaaminen on varmaan paras treeni kuitenkin.
|
|
|
|
|
Kuningas#10
Poissa
Suosikkijoukkue: KyPS
|
 |
Vastaus #336 : 21.04.2011 klo 15:35:34 |
|
Lahjattomat treenaa! 
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #337 : 21.04.2011 klo 15:50:45 |
|
Oot vaan kade, ku joko kentät tai sun paikat ei ole treenikunnossa 
|
|
|
|
|
Maicon
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #338 : 21.04.2011 klo 16:19:28 |
|
Otsikolle Ja Kunkku ei pääse reenaamaan muuta kuin tärkeämpiä taitoja toisissa vihreissä.
|
|
|
|
|
Kuningas#10
Poissa
Suosikkijoukkue: KyPS
|
 |
Vastaus #339 : 22.04.2011 klo 12:07:21 |
|
Paikathan on nykyään pelikunnossa  Onneksi vihreillä on toistensa kanssa farmisopimus niin ehtii melkein kaikkiin peleihin 
|
|
|
|
|
Karamelli
Poissa
|
 |
Vastaus #340 : 22.04.2011 klo 14:02:36 |
|
Ottaen huomioon Kutosen 3-lohkoisuuden ja ylihypetetyn seuran tähänastiset näytöt, niin uudelle otsikolle iso 
|
|
|
|
|
TOINENPUOLISKO
Poissa
Suosikkijoukkue: Åbo club de futbol, juventus
|
 |
Vastaus #341 : 22.04.2011 klo 18:28:10 |
|
Ottaen huomioon Kutosen 3-lohkoisuuden ja ylihypetetyn seuran tähänastiset näytöt, niin uudelle otsikolle iso  Joo kuka mahtaa olla otsikon takana...  Mut eikös tää nyt ole jo vähän liikaa... 
|
|
|
|
|
FCH77
Poissa
|
 |
Vastaus #342 : 22.04.2011 klo 21:01:02 |
|
Ottaen huomioon Kutosen 3-lohkoisuuden ja ylihypetetyn seuran tähänastiset näytöt, niin uudelle otsikolle iso  Sama ! Voi sitten perustaa oman topicin.
|
|
|
|
|
johnniewee
Poissa
Suosikkijoukkue: ÅCF
|
 |
Vastaus #343 : 23.04.2011 klo 02:30:01 |
|
Ottaen huomioon Kutosen 3-lohkoisuuden ja ylihypetetyn seuran tähänastiset näytöt, niin uudelle otsikolle iso  Ensinnäkään ei olla itse hypetetty seuraamme. Ja toiseksi joku huumorimies on keksinyt otsikon. ÅCF pelaa myös ihan mielellään mitä joukkuetta vastaan tahansa, oli sarjalohko mikä vaan.
|
|
|
|
|
Maicon
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
 |
Vastaus #344 : 23.04.2011 klo 11:46:50 |
|
Monska sekottanut hyvin pakkaa pienellä otsikonmuutoksella
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #345 : 23.04.2011 klo 12:06:39 |
|
Jep. Kauhea poru syntyi, vaikka tuo on selkeästi kysyvässä muodossa. Mä voin sitten kauden aikana muuttaa sen taas kun näkee kuka dominoi ja kenellä on pisimmät tappioputket. Siihen asti nuollaan pääsiäismunia.
|
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #346 : 23.04.2011 klo 14:50:04 |
|
Jep. Kauhea poru syntyi, vaikka tuo on selkeästi kysyvässä muodossa. Mä voin sitten kauden aikana muuttaa sen taas kun näkee kuka dominoi ja kenellä on pisimmät tappioputket. Siihen asti nuollaan pääsiäismunia.
Otsikkohan oli loistava veto ja saadaan hiukan säpinää jo ennen kauden alkua. Åbolle lisäksi kovat paineet niskaan! 
|
|
|
|
|
muurinen
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-48, Liverpool FC, Torre Calcio
|
 |
Vastaus #347 : 23.04.2011 klo 20:42:10 |
|
Kiinnostaisiko Torrea ottaa 3.5. yhteisellä vuorolla treenipeli ÅCF:ia vastaan? Kaikkihan sitä pelaa mieluummin kuin harjoittelee, ja siinä olisi hyvä sauma ottaa viimeinen valmistava peli ennen kauden alkua.
Vedetään peliä vaan, hypettäjät ym. fanit tervetuloa Raunistulaan tiistaina 3.5 21:00.
|
|
|
|
|
TOINENPUOLISKO
Poissa
Suosikkijoukkue: Åbo club de futbol, juventus
|
 |
Vastaus #348 : 24.04.2011 klo 14:48:01 |
|
Vedetään peliä vaan, hypettäjät ym. fanit tervetuloa Raunistulaan tiistaina 3.5 21:00.
Mut toisaalta on se hienoa et joukkue herättää keskuselua..  Varmaan ainut kutosen jengi mist on tehty oma otsikko!!
|
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #349 : 24.04.2011 klo 15:22:01 |
|
Mut toisaalta on se hienoa et joukkue herättää keskuselua..  Varmaan ainut kutosen jengi mist on tehty oma otsikko!! No ei nyt sentään!  Kyllähän vastaavia hassuteluotsikoita näkee aika usein!
|
|
|
|
|
|
|
|