Epsen
Poissa
|
 |
Vastaus #225 : 26.11.2010 klo 15:21:28 |
|
Shefki oli pelaajana hyvin kiltti. Tuolla kropalla olisi voinut saada pahaa jälkeä aikaan mutta en ikinä muista nähneeni häneltä sellaisia alan shearermaisia kyynärpää vastustajan ohimolle tyylisiä suorituksia. Kertakaikkiaan herrasmiespelaaja sekä kentällä että sen ulkopuolella.
Maajoukkueessa Shefkin pelissä näkyi tietty puristus ja yliyrittäminen. Se näkyy aika hyvin siinä kuuluisassa 'driblaus' pätkässä Liechensteinia vastaan jossa hän puolesta kentästä kuljetti pallon maalin kulmalle asti. Tuossa kyseisessä suorituksessa oli myös hämmästyttävä määrä taitoa jolla hän pystyi pitämään pallon aina puolustajien ulottumattomissa, sekä tietysti hänelle niin tyypillistä voimaa, tahtoa ja päättäväisyyttä. Kuitenkin aina se viimeinen silaus jäi puuttumaan. Kun pallo piti toimittaa maaliin jossain puristi. Ei se ollut kunnosta, kestävyydestä tai tekniikasta kiinni. Sen voi todeta kun katsoo uusintana rentoja ja upeita maalilaukauksia Ipswichin ja Crystal Palacen paidassa. Mutta ehkä ne tietynlaiset paineet kasautuivat hänen ylleen maajoukkuepaidassa kun maaleja ei lukuisista otteluista ja mahdollisuuksista huolimatta kertynytkään tarpeeksi. Shefkiähän pidettiin ja pidetään jossain piireissä vieläkin lähinnä huvittavana tapauksena. Muistan itsekin naureskelleeni kun hän ravasi päättömänä kanan pallon perässä hyisellä Olympiastadionilla päästyään viimeiseksi 10 minuutiksi kentälle Suomen johtaessa selvästi ja ottelun ollessa jo ratkaistu. Mutta nyt tajuan että juuri tämän ominaisuuden ansiosta hän ylipäätään on päässyt niinkin pitkälle kuin on. Kun Sheriffi on kentällä ei siellä turhaan kikkailla. Eikä pomputella. Ei panna ulkoterätsippejä. Siellä juostaan, taistellaan ja yritetään. Viimeiseen vihellykseen asti.
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.11.2010 klo 15:31:22 kirjoittanut Epsen »
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #226 : 26.11.2010 klo 15:36:12 |
|
Jaa, pelasi kuitenkin yksien karsintojen ajan puhtaana ykköshyökkääjänä Riplun ollessa romuna ja tuloshan oli silloinkin puhdas katastrofi:
31.03.2004 Malta 2-1 Ta'Qali 75 min. 09.10.2004 Armenia 3-1 Tampere MM 90 min., 2 maalia 13.10.2004 Hollanti 1-3 Amsterdam MM 90 min. 17.11.2004 Italia 0-1 Messina 90 min. 26.03.2005 Tshekki 3-4 Teplice MM 90 min. 02.06.2005 Tanska 0-1 Tampere 79 min. 08.06.2005 Hollanti 0-4 Helsinki MM 90 min. 17.08.2005 Makedonia 3-0 Skopje MM 90 min. 03.09.2005 Andorra 0-0 Andorra la Vella MM 90 min.
Kuten jo huomautettiin, ei Suomen kärkimies yleensä pääse loistamaan huippumaita vastaan. Huonot pelikaverit estää sen. Lisäksi pitäisi kaikkille olla selvää, että Shefkiä ei mitata pelkillä maaleilla. Tilan tekeminen on sen tärkein rooli. Huonot pelikaverit ja tilan tekeminen mainittu. - Hianoooooooo.
|
|
|
|
Columbo
Poissa
|
 |
Vastaus #227 : 28.11.2010 klo 17:53:08 |
|
Eipä tule ikävä. Toivottavasti jatkossa pystytään keskittymään olennaiseen eli jalkapallon pelaamiseen.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #228 : 28.11.2010 klo 18:03:24 |
|
Kuten jo huomautettiin, ei Suomen kärkimies yleensä pääse loistamaan huippumaita vastaan. Huonot pelikaverit estää sen. Lisäksi pitäisi kaikkille olla selvää, että Shefkiä ei mitata pelkillä maaleilla. Tilan tekeminen on sen tärkein rooli.
- Ei mitata Shefkiä, eikä yleensäkään hyökkääjiä pelkillä maaleilla. Pikku esimerkkinä nostankin esille jonkun aiemmin mainitseman Emile Heskeyn. Arvostettu Valioliigajyrä, jonka maaottelut/maalit saldo on täsmälleen sama, kuin Shefkillä. Shefkillä kuitenkin otteluista huomattavasti enemmän lopun kymmenminuuttisia, ja huonommat pelikaverit. 
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #229 : 28.11.2010 klo 18:06:54 |
|
The world according to The Real Wolf.
Vanhalla foorumilla The Wolfin tyhmälle vitsille lähinnä vaivautuneesti hymähdeltiin mutta jankutus on tehnyt tehtävänsä. Goebbels oli oikeassa kun sanoi että "uudelleen ja uudelleen toistetusta valheesta tulee totta".
- Ensinnäkin, mielipide ei voi olla valhe. Jos tuntuu, että se mielipide on osoittautunut todeksi, niin sitä kutsutaan valistuneeksi asiantuntijanäkemykseksi.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #230 : 28.11.2010 klo 18:34:34 |
|
The world according to The Real Wolf.
Vanhalla foorumilla The Wolfin tyhmälle vitsille lähinnä vaivautuneesti hymähdeltiin mutta jankutus on tehnyt tehtävänsä. Goebbels oli oikeassa kun sanoi että "uudelleen ja uudelleen toistetusta valheesta tulee totta". Itse muistan hyvin kuinka vuosia sitten pidin Hukan Shefki on paree ku Miklu väitettä kylähullun jorinana. Kyse ei kuitenkaan ollut hulluudesta, vaan täsmälleen siitä, mihin Hukka jo viittasi. Vaatimattomana miehenä Hukka on toistuvasti kiistänyt hänen sanoissaan olevan itse itseään toteuttavaa profetiaa.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #231 : 28.11.2010 klo 18:47:11 |
|
Vaatimattomana miehenä Hukka on toistuvasti kiistänyt hänen sanoissaan olevan itse itseään toteuttavaa profetiaa.
- Pitää paikkansa, että olen vaatimaton, mutta en näe, että tuosta olisi kyse. Aivan yksinkertaisesti vain siitä, että kyseisten pelaajien urista oli jo aikaisessa vaiheessa kenen tahansa paljon lajia seuranneen helppo nähdä, mihin suuntaan ne etenevät.
|
|
|
|
Hajduk
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Suomi
|
 |
Vastaus #232 : 28.11.2010 klo 18:57:13 |
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #233 : 28.11.2010 klo 21:27:37 |
|
kyseisten pelaajien urista oli jo aikaisessa vaiheessa kenen tahansa paljon lajia seuranneen helppo nähdä, mihin suuntaan ne etenevät.
Oliko nähtävissä esim. fokuksen kadottamista? Ymmärrän kyllä ajatuksen, koska Shefki puski härkämäisesti sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Itseni on pakko myöntää, että uran alkupuolella Miklu teki ainoastaan virheen uskoessaan Chelsea-satuihin, mutta senkään vaikutus ei ollut kovin pitkäaikainen. Haastatteluriippuvuus oli kuten mikä tahansa riippuvuus, sitä luuli pitkään harmittomaksi.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #234 : 28.11.2010 klo 21:39:34 |
|
Oliko nähtävissä esim. fokuksen kadottamista?
- Ei sellaisenaan. Mutta uran alusta asti Forssellin julkisuuskuvassa oli jotain sellaista, mikä ei herättänyt luottamusta kunnolliseen urakehitykseen. Toki väärässäkin olisi voinut olla, ja jonkin verran olinkin, sillä Miklu menestyi ajoittain odotuksiin nähden yllättävän hyvin.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #235 : 28.11.2010 klo 21:43:41 |
|
Mutta uran alusta asti Forssellin julkisuuskuvassa oli jotain sellaista, mikä ei herättänyt luottamusta kunnolliseen urakehitykseen. Selevä, olemme siis kiinnittäneet ihan samaan asiaan huomiota. Itseltäni vaan kesti turhan pitkään tajuta asia.
|
|
|
|
Metusalem
Poissa
Suosikkijoukkue: TOKKA
|
 |
Vastaus #236 : 28.11.2010 klo 21:44:46 |
|
Maajoukkuepeleistä tulee mieleen nenämaali ja unohtumaton pusku Cechiä päin. Nähtiinkö muuten maajoukkueessa koskaan lentävää Shefkiä?
Tämän puute jäi myös mulla harmittaan.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #237 : 28.11.2010 klo 21:49:32 |
|
Tämän puute jäi myös mulla harmittaan.
- Niin, kuten edellä jo on mainittu, ainakin kerran nähtiin, Ratinassa Armeniaa vastaan. Shefki teki silloin kaksi maalia. En muista, lentotuulettiko jälkimmäistä.
|
|
|
|
Metusalem
Poissa
Suosikkijoukkue: TOKKA
|
 |
Vastaus #238 : 28.11.2010 klo 21:52:53 |
|
- Niin, kuten edellä jo on mainittu, ainakin kerran nähtiin, Ratinassa Armeniaa vastaan.
Shefki teki silloin kaksi maalia. En muista, lentotuulettiko jälkimmäistä
Perkele! Niinpäs olikin! Nyt muistankin nähneeni tuon tv ruudulta. Kiitos Susi.
|
|
|
|
BorisC
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Purha
|
 |
Vastaus #239 : 28.11.2010 klo 21:59:15 |
|
- Niin, kuten edellä jo on mainittu, ainakin kerran nähtiin, Ratinassa Armeniaa vastaan.
Shefki teki silloin kaksi maalia. En muista, lentotuulettiko jälkimmäistä.
Ei lentotuulettanut jälkimmäistä. Muistan harmitelleeni asiaa.
|
|
|
|
Metusalem
Poissa
Suosikkijoukkue: TOKKA
|
 |
Vastaus #240 : 28.11.2010 klo 22:06:42 |
|
Ei lentotuulettanut jälkimmäistä. Muistan harmitelleeni asiaa.
Joo taisi heittää jonkun piruetin.
|
|
|
|
Südkurve
Poissa
|
 |
Vastaus #241 : 28.11.2010 klo 22:44:00 |
|
Sheriffin puolustukseksi pitää huomauttaa, ettei Ratinan kenttä olisi kestänyt kahta Shefkin lentotuuletusta.
|
|
|
|
hotsonni
Poissa
|
 |
Vastaus #242 : 02.12.2010 klo 12:45:45 |
|
Harmi, että Shefki ei lopettanut ennen Unkari-ottelua.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #243 : 02.12.2010 klo 13:49:11 |
|
Aika vähälle huomiolle on tämä Shefkin ilmoitus jäänyt. Kenties siksi, että päävalmentajat eivät ole mieheen niin kauheasti luottaneet. On jäänyt jotenkin näitten Miklu-Twiklu hömpötysten ja nuorten sisäänajon väliin. Kyse on kuitenkin piotkiä aikoja maan ykkösfutaajan häärineen kaverin lopettamisesta, ja kun kyse on vieläpä kärkimiehestä, niin luulisi paniikkinappulan tärisevän.
Ilmoitus itsessään ja sen ajoitus kertoivat taas siitä kuinka suvereenista kaverista on kyse, on aina edellä muita. Iän puolestahan mies pelaisi vielä kymmenen vuotta, eiks niin, Merlene Ottey ja Roger Milla... Mutta miespä kaappasi "mie voin sit viel vaik pelatakkii, jos pyydetäänkii" Hyypiältä ja "jalkapallo on kivaa, ja mä vielä mietin milloin aion miettiä miettimistä" Litmaselta estradin kerralla. Mielestäni stadissa voitaisiin järjestää sellainen avoautokulkue, jossa Shefki, Litti, Hyypiä, Tihinen ja Ato Pohja vilkuttaisivat pitkin Mannerheikintietä hurraaville ihmisille naisten heitellessä pikkuhousuja niitten päälle. Lyön vaikka vetoa, että Shefki olisi sen shown suurin tähti.
|
|
|
|
Julio Salinas
Poissa
|
 |
Vastaus #244 : 02.12.2010 klo 14:28:50 |
|
Aika vähälle huomiolle on jäänyt myös Sefkin töpeksiminen Unkari-matsissa. Ottaen huomioon, että seuraukset olivat aika katastrofaaliset: Suomi ulkona kisoista ja Baxterille fudut.
Vihdoinkin maajoukkueemme menestyksen rakentaminen voi alkaa. Se pahin este älysi vihdoin ja viimein suksia suolle.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #245 : 02.12.2010 klo 14:48:06 |
|
Aika vähälle huomiolle on jäänyt myös Sefkin töpeksiminen Unkari-matsissa. Ottaen huomioon, että seuraukset olivat aika katastrofaaliset: Suomi ulkona kisoista ja Baxterille fudut.
Jotenkin sitä urheiluihmisenä uskoo, että 270 minuutin pupelluksessa ei yhden kenttää dominoivan härän yksi ohilaukaus ole se ratkaiseva asia. Vei Litiltä tilaisuuden ampua ohi, ei Littikään olisi siitä osunut. Vihdoinkin maajoukkueemme menestyksen rakentaminen voi alkaa. Se pahin este älysi vihdoin ja viimein suksia suolle. Se olisi voinut aloittaa jo 50-luvulla, mutta sitä ei ole aloitettu vieläkään. Esteitä on ollut monia, mutta Shefki ei taatusti ole ollut sellainen. Päinvastoin Shefkin esimerkki Härkänä on saattanut innostaa jokusen nörtin pleikkarin edestä futiskentälle ja siten tulevaisuutta luomaan. Keskustelupalstat ja media on olleet äynnä vaatimuklsia siitä kuinka kultaisen sukupolven pitäisi ottaa paikkansa penkin päästä, ja välillä on tuntunut, että penkkiä pitäisi jatkaa kulmalipulle. Ainoa todellinen resurssi valmennushommille olisi kuitenkin nimenomaan Shefki. Pitänee avata lähivuosina topic, kunhan ne jahkailijat saavat uransa päätökseen Suomen kakkosessa: Shefki vs Litti vs Sammy, nyt se nähdään kuka on valkku ja kuka mulkku
|
|
|
|
Mr. Brownstone
Poissa
Suosikkijoukkue: SAPA
|
 |
Vastaus #246 : 02.12.2010 klo 14:55:54 |
|
Vihdoinkin maajoukkueemme menestyksen rakentaminen voi alkaa. Se pahin este älysi vihdoin ja viimein suksia suolle.
Eiköhän Shefkiä ja Johanssonia tule jo seuraavissa peleissä ikävä. Hyökkääjän tehtävä on yrittää tehdä maaleja ja tuossa oli käytännössä 80 minuuttia syötelty alaspäin ennen kuin joku uskalsi ottaa vastuuta.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #247 : 03.12.2010 klo 14:23:18 |
|
Eiköhän Shefkiä ja Johanssonia tule jo seuraavissa peleissä ikävä.
Hyökkääjän tehtävä on yrittää tehdä maaleja ja tuossa oli käytännössä 80 minuuttia syötelty alaspäin ennen kuin joku uskalsi ottaa vastuuta.
- Juuri näin. Hyökkääjän pitää uskaltaa laukoa. Salinas provoili. Kyllä se nimimerkin innoittajakin joskus ohi laukoi.
|
|
|
|
peng.xuefeng
Poissa
Suosikkijoukkue: 臥虎藏龍
|
 |
Vastaus #248 : 03.12.2010 klo 14:37:32 |
|
Eiköhän Shefkiä ja Johanssonia tule jo seuraavissa peleissä ikävä.
Hyökkääjän tehtävä on yrittää tehdä maaleja ja tuossa oli käytännössä 80 minuuttia syötelty alaspäin ennen kuin joku uskalsi ottaa vastuuta.
Sama. Auttaisikohan fanien joukkoadressi Atomivoimalan pään kääntämiseen? Tai vaikka Sefkitifo seuraavassa harkkapelissä Belgiassa?
|
|
|
|
Hender
Poissa
Suosikkijoukkue: Jari ja maajoukkue, El Puki -fanclub, www.noula.fi
|
 |
Vastaus #249 : 03.12.2010 klo 17:54:29 |
|
Jotenkin sitä urheiluihmisenä uskoo, että 270 minuutin pupelluksessa ei yhden kenttää dominoivan härän yksi ohilaukaus ole se ratkaiseva asia. Vei Litiltä tilaisuuden ampua ohi, ei Littikään olisi siitä osunut.
Paskaa. Jos tätä näiden karsintojen surkeinta epäonnistumista olisi joku lähtenyt jankkaamaan teikäläisen tai suden sinnikkyydellä, olisi sefkin pupellus jo foorumilla yleisesti hyväksytty tosiasia. Toisaalta ehkä parempi näin, ettei kulttistatus vaan murene... Ja eipähän jankkaamisperinne juurru liian syvälle.
|
|
|
|
|
|