zuri
Poissa
Suosikkijoukkue: MuSa, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #250 : 13.06.2011 klo 21:13:49 |
|
Perjantaiksi kaavailtu Musan kaupunginosan derby MuSa/3-MuSa/4 siirretty pelattavaksi torstaina 14.7 klo 19:15. Pelipaikkakin muuttuu Ruosniemestä Musan Wembleylle.
|
|
|
|
|
naggi
Poissa
|
 |
Vastaus #251 : 13.06.2011 klo 21:45:45 |
|
MuSa3- Nasta2/Ylikoski 1-2
Ottelu oli kuuuma tiedä sitten oliko tuomari saanut auringonpistoksen viime viikolla. Nasta kaksi maalia rankusta molemmat taisi olla aiheellisia, samoin yksi punainen molemmille (olisi voinut antaa molemmille lisää jos linja olisi ollut koko ajan sama.
Nasta pelaa palloa jossa ne keskittyvät vain huutamiseen, jos he rikkovat he huutavat, jos heitä rikotaan he huutavat Musalta vietiin yksi pilkku viimeisellä sekunnilla ja yksi maali hylättiin ( ei ikinä paitsio). Alkaa näytää siltä että 5. divarissa pitäisi olla jo kolme tuomaria, miksi ei voisi käyttää nuori tuomareita linjalla vaikka olisivat kokemattomia, niin siinä ainakin oppisivat, vaikka saisivat pelaajilta palautetta, niin voin väittää että tuomari toiminta ei voi ainakaan huonontua
Voihan sen tietysti noinkin nähdä, mutta kuitenkin juuri MuSa:n joukkuetta valmentajasta lähtien huomauteltiin ja varoiteltiin tuosta "huutamisesta". Peli oli kuitenkin molemmilta joukkueilta todella hyvää peliä ja jos tuolle hylätty maali, missattu rankkari linjalle lähdetään niin olisihan Nasta voinut ratkaista pelin 0-2 tilanteessa kun joku vain osaisi viimeistellä paikoista, vai olenko väärässä?
|
|
|
|
|
G-Woima
Poissa
|
 |
Vastaus #252 : 14.06.2011 klo 09:46:01 |
|
Voihan sen tietysti noinkin nähdä, mutta kuitenkin juuri MuSa:n joukkuetta valmentajasta lähtien huomauteltiin ja varoiteltiin tuosta "huutamisesta". Peli oli kuitenkin molemmilta joukkueilta todella hyvää peliä ja jos tuolle hylätty maali, missattu rankkari linjalle lähdetään niin olisihan Nasta voinut ratkaista pelin 0-2 tilanteessa kun joku vain osaisi viimeistellä paikoista, vai olenko väärässä?
Miten en ylläty  Ja eikö Jankulouvski MuSalta lentänytkään kahta (Lehtonen ja Joutsi) pihalle??? Näin kuulin.
|
|
|
|
|
James Linna
Poissa
|
 |
Vastaus #253 : 14.06.2011 klo 10:02:09 |
|
TOVE2-Jazz3 2-1
TOVElta totinen taistelu voitto. Alku oli todella huonoa pelaamista, jonka seurauksena Jazz siirtyikin johtoon. Lopulta TOVE tuli kuitenkin rinnalle ja vieläpä aivan viime minuuteilla ohi. Tulos olisi myös hyvin voinut olla toisin päin, mutta näin tällä kertaa!
|
|
|
|
|
Sir. Psycho
Poissa
|
 |
Vastaus #254 : 14.06.2011 klo 10:20:09 |
|
Miten en ylläty  Ja eikö Jankulouvski MuSalta lentänytkään kahta (Lehtonen ja Joutsi) pihalle??? Näin kuulin. Ei kai tuosta kukaan ylläty, hienoa jos joku sen saisi hiljaiseksi. Lehtonen ainakin lensi pihalle, Joutsista en tiedä. Mutta ei kai sekään mikään yllätys olisi  Linjatuomareiden tarpeesta olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä Jankulouvskin kanssa, ei tästä huonompaan suuntaan enää voida mennä. Toki nostan hattua jokaiselle joka vitosen pelejä jaksaa tulla viheltämään, mutta linjureiden avulla pelistä saataisiin enemmän irti ja turhat vihellykset pois. Ainakin suurin osa niistä.
|
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
 |
Vastaus #255 : 14.06.2011 klo 14:07:27 |
|
Voihan sen tietysti noinkin nähdä, mutta kuitenkin juuri MuSa:n joukkuetta valmentajasta lähtien huomauteltiin ja varoiteltiin tuosta "huutamisesta". Peli oli kuitenkin molemmilta joukkueilta todella hyvää peliä ja jos tuolle hylätty maali, missattu rankkari linjalle lähdetään niin olisihan Nasta voinut ratkaista pelin 0-2 tilanteessa kun joku vain osaisi viimeistellä paikoista, vai olenko väärässä?
Oliko naggi taas katsomossa vai tällä kertaa jo kenties kentällä?
|
|
|
|
|
feverton
Poissa
|
 |
Vastaus #256 : 14.06.2011 klo 20:45:27 |
|
miksi ei voisi käyttää nuori tuomareita linjalla vaikka olisivat kokemattomia, niin siinä ainakin oppisivat, vaikka saisivat pelaajilta palautetta, niin voin väittää että tuomari toiminta ei voi ainakaan huonontua
ilmeisesti ensikaudelle on tulossa tämä muutos että vitosessakin 3 dumaria
|
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
 |
Vastaus #257 : 14.06.2011 klo 22:58:16 |
|
ilmeisesti ensikaudelle on tulossa tämä muutos että vitosessakin 3 dumaria
Ohi, mutta toivottavasti myös ainakin b-junnuihin...
|
|
|
|
|
petepeters
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka Valkeakoski, sympatiat Napapiirille.
|
 |
Vastaus #258 : 17.06.2011 klo 21:13:09 |
|
LLuja - MäKi 1-4.
Lujan maali Marttila.
En ollut toki katsomassa. Pikkulintu lauloi.
|
|
|
|
|
Mascherano
Poissa
|
 |
Vastaus #259 : 17.06.2011 klo 21:20:30 |
|
FC Eurajoki - Nasta2 lopputulos 0-1
|
|
|
|
|
zuri
Poissa
Suosikkijoukkue: MuSa, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #260 : 20.06.2011 klo 20:26:58 |
|
MuSa4-IKiri 8-0
|
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
 |
Vastaus #261 : 21.06.2011 klo 20:15:01 |
|
HaPo-ReKu 2-1 (1-0)
|
|
|
|
|
gletju
Poissa
|
 |
Vastaus #262 : 21.06.2011 klo 21:30:10 |
|
HaPo-ReKu 2-1 (1-0)
Joo,lähellä oli 3-1.Komea veto ylähirteen.
|
|
|
|
|
kauris_100
Poissa
|
 |
Vastaus #263 : 22.06.2011 klo 13:16:54 |
|
kyllä rekulla oli taas voiton avaimet käsissä ainakin maalipaikkojen suhteen,mut ei vaa näytä uppoavan  taitaa olla aika apinat selässä pojilla  ne pelit mitä itse olen nähnyt niin ei olisi oikeus murha ollut että jokasen olisi voittanut paitsi musa4 kanssa oli aika tiukkaa vääntöä,mut jalkapallo on siitä hieno peli et hallinnalla ja maalipaikkojen määrissä ei pelejä voiteta
|
|
|
|
|
eltoro82
Poissa
|
 |
Vastaus #264 : 22.06.2011 klo 21:42:11 |
|
P-iirot3- MuSa3 7 - 0
|
|
|
|
|
Miracle
Poissa
|
 |
Vastaus #265 : 23.06.2011 klo 00:22:38 |
|
Jazz3 - FC Eurajoki 10-0 Muutaman helpon maalin jälkeen eurajokelaiset tyytyivät potkimaan jaloille varsinkin toisella puoliajalla, jonka vuoksi yksi eurajokelainen kahden keltaisen kautta pihalle.
|
|
|
|
|
andreM1
Poissa
|
 |
Vastaus #266 : 23.06.2011 klo 17:16:08 |
|
höh luve2n tulokset puuttuu vallan, eli reku - luve2 muistaakseni 3-1? ja eilen luve2-tove2 1-3
|
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
 |
Vastaus #267 : 25.06.2011 klo 18:35:01 |
|
Joo,lähellä oli 3-1.Komea veto ylähirteen.
lisätietoa ylähirrestä?
|
|
|
|
|
gletju
Poissa
|
 |
Vastaus #268 : 27.06.2011 klo 12:28:44 |
|
lisätietoa ylähirrestä?
Se on se kahden pystytolpan välissä ylhäällä oleva poikkipuu....he he
|
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
 |
Vastaus #269 : 27.06.2011 klo 21:25:37 |
|
Se on se kahden pystytolpan välissä ylhäällä oleva poikkipuu....he he

|
|
|
|
|
NiXa
Poissa
|
 |
Vastaus #270 : 27.06.2011 klo 22:20:37 |
|
Piirot3 - Jazz3 4-1
|
|
|
|
|
kauris_100
Poissa
|
 |
Vastaus #271 : 29.06.2011 klo 19:59:58 |
|
kapa-reku peli siirretty,koska rekulla pelaajapula  tainnut rekulaiset vetää muutenki aika rikkinäisellä joukkueella .
|
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
 |
Vastaus #272 : 29.06.2011 klo 20:26:24 |
|
kapa-reku peli siirretty,koska rekulla pelaajapula  tainnut rekulaiset vetää muutenki aika rikkinäisellä joukkueella . Saako pelattua kauden kuitenkin loppuun?
|
|
|
|
|
kauris_100
Poissa
|
 |
Vastaus #273 : 30.06.2011 klo 10:13:20 |
|
juu saa pelattua kauden loppuun mutta loukkaantumisia on ilmeisesti aivan hirveä määrä,olisivat saaneet kapaa vastaan 11 pelaajaa mutta ei halunneet lähtee pelaamaan ilman vaihtomiehiä..ainakin molemmat rekun kärjet on ilmeisesti loukanneet,samoin ku libero ja pari keskikenttä ukkoa 
|
|
|
|
|
BaDam
Poissa
|
 |
Vastaus #274 : 01.07.2011 klo 20:18:06 |
|
Tove - Fc Hapo 6-1.
|
|
|
|
|
|
|
|