Viltsu
Poissa
|
 |
Vastaus #2150 : 13.10.2011 klo 11:04:23 |
|
Vähemmän yllättäen taas, AC Oulun johto puhui ihan muuta, kuin mitä tdellinen tilanne oikeasti oli.
|
|
|
|
|
Testaburger
Poissa
|
 |
Vastaus #2151 : 13.10.2011 klo 11:06:57 |
|
Kalevan uutinen 4.10.Eli potkuthan ne oli eikä mikään yhteisymmärrys. Asia käsitelty Oy:n kokouksessa , jossa Piispanen ei ollut edes mukana. Kiva kun uuden puheenjohtajan suusta tulee heti ensimmäisenä bullshittiä. Sivulauseessaan Oja myöntää kuitenkin, ettei kaikki tapahtunut aivan säröittä. "Oli meillä erimielisyyttä joistakin asioista. Ei kai tähän tilanteeseen muuten olisi ajauduttukaan."
|
|
|
|
|
Pentti Perusinsinööri
Poissa
|
 |
Vastaus #2152 : 13.10.2011 klo 11:56:00 |
|
Entinen AC Oulun toimitusjohtaja Kimmo Piispanen kertoi Radio Megan aamuvieraana torstaina olevansa täysin varma, että AC Oulu ei olisi saanut Veikkausliigalisenssiä kuluvalle kaudelle, vaikka tilillä olisi ollut useita miljoonia euroja.
- Tämä asia alkoi minulle selvitä helmi-maaliskuussa, kun tarpeeksi informaatiota alkoi tulla. Siellä on sellaisia asioita taustalla, jotka liittyvät 1A ja 1B -lomakkeisiin, joissa lukee vaitiolovelvollisuussitoutuminen.
Mitähän helvettiä tämä tarkoittaa? Kuka/ketkä panttasivat informaatiota Piispaselta? Ry vai Oy:n hallitus? Mitä näissä 1A ja 1B lomakkeissa on? Nyt viimeistään olisi ruodittava kaikki auki että vastaavaa farssia ei pääse enää tulevaisuudessa tapahtumaan.
|
|
|
|
|
Tapsa
Poissa
|
 |
Vastaus #2153 : 13.10.2011 klo 12:08:38 |
|
Lomakkeet varmaan löytyvät blankoina Palloliiton sivulta. Sieltä löytynee täyttöohjeet kyseisiin lomakkeisiin. Lopun voi arvata. Kuunnellessani Piispasen puhetta Radio Megan sivulla, päättelin Palloliiton sulkeneen AC Oulun Liigasta etukäteen ja hinnalla millä hyvänsä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.10.2011 klo 12:11:38 kirjoittanut Tapsa »
|
|
|
|
|
Mamadou
Poissa
|
 |
Vastaus #2154 : 13.10.2011 klo 12:15:29 |
|
Mitähän helvettiä tämä tarkoittaa? Kuka/ketkä panttasivat informaatiota Piispaselta? Ry vai Oy:n hallitus? Mitä näissä 1A ja 1B lomakkeissa on? Nyt viimeistään olisi ruodittava kaikki auki että vastaavaa farssia ei pääse enää tulevaisuudessa tapahtumaan. Mistään AC:n puolelta tapahtuneesta tiedon panttaamisesta ei käsittääkseni ole kyse. Mielestäni Pleksi vihjaa, että AC Oulun lisenssi oli eräästä tietystä syystä päätetty evätä heti kättelyssä, eikä siinä olisi miljoonat auttaneet. Jos farssia halutaan avata, tulisi kaikkien seurojen lisenssiprosessit avata julkisiksi. Tätä odotellessa...
|
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #2155 : 13.10.2011 klo 12:18:07 |
|
Mitähän helvettiä tämä tarkoittaa? Kuka/ketkä panttasivat informaatiota Piispaselta?
Ei kukaan. Hämmästyttävää on, että Piispanen ei vieläkään ymmärrä mistä oli kysymys tai ei ole ymmärtävinään. Siinä Pleksi on kyllä jäljillä, että syy lisenssihakemusten hylkäämiseen ei ollut siinä kuinka paljon Perumal oli antanut normaalia markkinointirahaa.
|
|
|
|
|
|
|
Pentti Perusinsinööri
Poissa
|
 |
Vastaus #2157 : 13.10.2011 klo 12:26:56 |
|
Mistään AC:n puolelta tapahtuneesta tiedon panttaamisesta ei käsittääkseni ole kyse. Mielestäni Pleksi vihjaa, että AC Oulun lisenssi oli eräästä tietystä syystä päätetty evätä heti kättelyssä, eikä siinä olisi miljoonat auttaneet.
Jos farssia halutaan avata, tulisi kaikkien seurojen lisenssiprosessit avata julkisiksi. Tätä odotellessa...
Muistan vielä kuinka lisenssivaliokunnan puheenjohtaja antoi lausunnon, että ei tässä mistään isoista asioista ole kyse, ja on varma että seurat (AC Oulu ja Haka) saavat asiansa hoidettua. Kyllä tämä on niin epäselvää toimintaa että kaikki pitäisi ruotia auki, kuten totesit.
|
|
|
|
|
misteri
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Poker Tour I Bracelets: Final, Main, Money
|
 |
Vastaus #2158 : 13.10.2011 klo 12:28:05 |
|
Ei kukaan. Hämmästyttävää on, että Piispanen ei vieläkään ymmärrä mistä oli kysymys tai ei ole ymmärtävinään. Siinä Pleksi on kyllä jäljillä, että syy lisenssihakemusten hylkäämiseen ei ollut siinä kuinka paljon Perumal oli antanut normaalia markkinointirahaa.
Meneekö sekakäyttäjällä nyt joukkueet sekaisin? Normaalia markkinointirahaa annettiin Tamulle, EI AC:lle.
|
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #2159 : 13.10.2011 klo 12:37:02 |
|
Meneekö sekakäyttäjällä nyt joukkueet sekaisin? Normaalia markkinointirahaa annettiin Tamulle, EI AC:lle.
Ei mene.
|
|
|
|
|
unido
Poissa
Suosikkijoukkue: V6 Ojala-Peipinen-Tahvis-Aapo-Tuure-Dritan. Nousu.
|
 |
Vastaus #2160 : 13.10.2011 klo 13:00:18 |
|
Jälleen kerran keskustelu nivoutui yhteen minun kirjoittaman viestin mukaisesti. Ry:n ja AC Oulu Oy:n väliset asiat ovat uskomattoman tärkeitä palloliitolle. Lisäksi tietenkin Oy:n ja Ry:n velat. Palloliitto näkee, ettei Oy tahdo maksaa pois velkojaan eikä auttaa Ry:ä pääsemään veloistaan. Tämä on kummallista, ehkä syynä on joidenkin ahneus Oy:ssä. AC Oulu olisi hieno joukkue mutta se pyrkii huijaamaan raha-asioissa minun mielestä.
|
|
|
|
|
Pipo
Poissa
Suosikkijoukkue: Piłka nożna dla kibiców
|
 |
Vastaus #2161 : 13.10.2011 klo 13:02:26 |
|
Mitähän helvettiä tämä tarkoittaa? Kuka/ketkä panttasivat informaatiota Piispaselta? Ry vai Oy:n hallitus? Mitä näissä 1A ja 1B lomakkeissa on? Nyt viimeistään olisi ruodittava kaikki auki että vastaavaa farssia ei pääse enää tulevaisuudessa tapahtumaan.
Piispasen haastattelun perusteella AC Oulun edellinen johtoporras oli tehnyt jotain sellaista, jonka perusteella lisenssia ei myonnettais ja kyseinen asia selvisi Piispaselle vasta kun han aloitti tyonsa. Esim. normaali markkinointiraha voisi olla tuollainen syy. Joka tapauksessa vika ei tuon Piispasen jutun perusteella ole liitossa vaan nimenomaan AC Oulussa.
|
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
 |
Vastaus #2162 : 13.10.2011 klo 13:11:34 |
|
Niin kauan kuin AC Oulun toiminnan tukijalkana on ylivelkaantunut yhdistys, ei minkäänlaisia mahdollisuuksia liigapaikkaan ole olemassa. Se silmänkääntötemppu, että perustetaan OY ja unohdetaan ry:n velat oli tuomittu epäonnistumaan jo heti syntyessään. AC Oulu OY:n maksamilla sarjapaikan vuokratuloilla ei ry:n velkoja tulla koskaan kuittaamaan. Nyt vaan autoparoneilta ja koneyrittäjiltä tahnaa pöytään ja ry:n velat maksuun. Muuten tulee noutaja. Eipä taida olla halukkuutta tällaiseen vaan venkoilu jatkuu...
Esim OPS ry:n velkoja lyhensivät yksityishenkilöt vuosikausia omasta pussistaan. Samanlaista vastuunkantoa kaipaisi näiltä AC Oulun kusettajilta. OPS ei koskaan mennyt konkurssiin vaan velat maksettiin ja tuhkasta nousi uusi uljas OPS-jp, jolle tämän kauden alusta myönnettiin taas vanha OPS nimi takaisin. Lopussa kiitos seisoi.
|
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #2163 : 13.10.2011 klo 13:18:58 |
|
Piispasen haastattelun perusteella AC Oulun edellinen johtoporras oli tehnyt jotain sellaista, jonka perusteella lisenssia ei myonnettais ja kyseinen asia selvisi Piispaselle vasta kun han aloitti tyonsa. Esim. normaali markkinointiraha voisi olla tuollainen syy.
Näin. Jos jaksaisi niin kaivaisi sen lehtijutun jossa Normaalista markkinointirahasta kysyttäessä Pleksi vastaa ettei "teille kuulu kuinka osakeyhtiö hoitaa rahoituksensa" tjms. Oli milleistä kiinni ettei AC:ta suljettu kaikista sarjoista kuten TamU:lle kävi ja kunnia tästä kuuluu Pleksille. Palkkiona tuli sitten lopulta potkut, koska Pleksi ei hankkinut niin paljon massia kuin Malinen olisi tarvinnut liiganousuun eli palttiarallaa varmaan tuplaten sen mitä muilla sarjan kärkijoukkueilla oli pelaajabudjetissa. 
|
|
|
|
|
misteri
Poissa
Suosikkijoukkue: FF Poker Tour I Bracelets: Final, Main, Money
|
 |
Vastaus #2164 : 13.10.2011 klo 13:21:53 |
|
Joka tapauksessa vika ei tuon Piispasen jutun perusteella ole liitossa vaan nimenomaan AC Oulussa.
Miten helvetissä joku janari voi lukea tuon uutisen noin väärin? Piispasen kommentti on täysin päinvastoin, eli tuossa viitataan Palloliiton toimintaan, ei AC Oulun toimintaan, ennen tai jälkeen Piispasen tulon.
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #2165 : 13.10.2011 klo 14:25:47 |
|
Muistan vielä kuinka lisenssivaliokunnan puheenjohtaja antoi lausunnon, että ei tässä mistään isoista asioista ole kyse, ja on varma että seurat (AC Oulu ja Haka) saavat asiansa hoidettua. Kyllä tämä on niin epäselvää toimintaa että kaikki pitäisi ruotia auki, kuten totesit.
Sama. Piispasen haastattelun perusteella AC Oulun edellinen johtoporras oli tehnyt jotain sellaista, jonka perusteella lisenssia ei myonnettais ja kyseinen asia selvisi Piispaselle vasta kun han aloitti tyonsa. Tai paremminkin oli jättänyt tekemättä...
|
|
|
|
|
Pikki
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, OsPa, FC OPA, JS Hercules, OLS
|
 |
Vastaus #2166 : 14.10.2011 klo 10:21:57 |
|
|
|
|
|
|
Pöhnä
Poissa
|
 |
Vastaus #2167 : 14.10.2011 klo 10:25:01 |
|
On se kova 
|
|
|
|
|
Arctic Pingvins
Poissa
Suosikkijoukkue: Jänkhän joukkueet
|
 |
Vastaus #2168 : 14.10.2011 klo 11:42:52 |
|
Loistava meriitti kaverille jos/kun ensi keväänä joutuu konkurssin Palloliiton menettelytapavirheiden takia hakemaan uutta työnantajaa. 
|
|
|
|
|
nollaykskolme
Poissa
|
 |
Vastaus #2169 : 14.10.2011 klo 13:54:27 |
|
Ykkönen oli vaan tällä kaudella NIIN paljon kiinostavampi sarja kun Feikkausliiga. ACO jatkaa yleisökerskiarvon nostoa myös ensikaudella. kateelliset vaan huutelee kun omilla lehtereillä säälit 100 henkeä, kun oulussa paukutellaan 2000-keskiarvolla
|
|
|
|
|
V
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #2170 : 14.10.2011 klo 16:20:12 |
|
Siellä vaasalainen taas puhuu läpiä päähänsä. tuon topicin alla mitän selitystä "veloille" ollut.
: 
|
|
|
|
|
andyman
Poissa
Suosikkijoukkue: Tre GB, welcome stadi mut mikähän seura?
|
 |
Vastaus #2171 : 15.10.2011 klo 18:53:04 |
|
kuvaavaa olisi että viimeisellä kiekalla kun on "varma voitto" tiedossa Kemistä, niin puppeloidaan ja samalla ops ottaa pataan lahessa, niin pk nousee molempien oululaisten ohi ja nousee liigaan sarjakakkosena kabinetin kautta...
|
|
|
|
|
jomi
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu,OPS,ONS.
|
 |
Vastaus #2172 : 15.10.2011 klo 19:31:45 |
|
Kyllä tässä oululaisittain ihan jännittävä päätöskierros on tulossa. OPS ja AC Oulu haluavat varmasti kumpikin tuon kakkospaikan sillä se voi olla kullanarvoinen vielä myöhemmin jos jonkun liigajoukkueen talousvaikeudet johtavat siihen että lisenssiä ei tule. Pääasia on että tuo kakkospaikka tulee Ouluun. Tämä on tietysti tällä hetkellä kaukaa haettua liigapaikan haaveilua mutta jäisipä jotain jännitettävää ensi talveksikin. Oltaisiiin ainakin ensimmäisellä sijalla jolle liigapaikkaa tarjottaisiin.
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #2173 : 15.10.2011 klo 20:43:41 |
|
Kyllä tässä oululaisittain ihan jännittävä päätöskierros on tulossa. OPS ja AC Oulu haluavat varmasti kumpikin tuon kakkospaikan sillä se voi olla kullanarvoinen vielä myöhemmin jos jonkun liigajoukkueen talousvaikeudet johtavat siihen että lisenssiä ei tule. Pääasia on että tuo kakkospaikka tulee Ouluun. Tämä on tietysti tällä hetkellä kaukaa haettua liigapaikan haaveilua mutta jäisipä jotain jännitettävää ensi talveksikin. Oltaisiiin ainakin ensimmäisellä sijalla jolle liigapaikkaa tarjottaisiin.
Tilanne on sellainen, että ACO voittaa viimeisen ottelun ja Juntunen ei voita. Näin on marjat. Täysin "satavarma" asia ei kuitenkaan ole. Tuolle puolelle asia kuitenkin kallistuu. Sanotaan nyt vaikkapa prosentein 70-30.
|
|
|
|
|
Captain Harlock
Poissa
Suosikkijoukkue: PaTe
|
 |
Vastaus #2174 : 15.10.2011 klo 22:59:23 |
|
Jännä päätöskierros on tosiaan edessä ensi viikonloppuna.
Juntusen Oulun Jalkatuki ry saa tyytyä parhaimmillaan kolmanteen sijaan, ellei voita Lahtea ja Viikingit ei puppeloi Espoota vastaan. Jos vielä ACO voittaa Kemin ja Vantaa voittaa HIFKin, OPSi jää viidenneksi, Viikingit on neljäs, Vantaa kolmas ja ACO toinen.
P.S. Kemistä ei taida olla ACOn yllättäjäksi, mutta voisiko HIFK pudottaa Vantaalaiset viidenneksi?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.10.2011 klo 23:23:19 kirjoittanut Captain Harlock »
|
|
|
|
|
|
|
|