Henski
Poissa
|
 |
Vastaus #3950 : 07.05.2012 klo 01:27:01 |
|
Minusta hyvä esitys tänään Unitedilta olosuhteet huomioiden. Scholesin näppärä maali ja sen jälkeiset reaktiot kuitenkin kertoivat enemmän kuin satatuhatta sanaa. Mokattu mikä mokattu ja vain itseä voivat viime kädessä syyttää.
Näin ensi viikolle jäivät siis vielä erittäin teoreettiset mahdollisuudet ja samalla paineet, mutta loistavat asetelmat, Citylle hoitaa hommat kotonaan. Hyvin vaikea on kyllä uskoa, että QPR löytäisi sellaisen iskun, jolla todella kotijoukkuetta uhattaisiin kauden näytöt huomioiden. QPR:n kohtalo jää muiden käsiin, joten muiden otteluiden tilanteiden jännittämiseen tuo 90min tulee kulumaan. Unitedin osalta tiedot Etihadilta näkyvät varmasti Sunderland-esityksessä ja tuloksessa, joten joidenkin "pelot" maalierolla häviämisestä saattavat olla ennenaikaisia. Sinänsä tuokin kuulostaa paljon dramaattisemmalta mitä se todellisuudessa on.
Kaiken kaikkiaan harvinaisen vähän on jäämässä Unitedille selittelyn sijaa tästä kaudesta. Naapuri on lopulta ottamassa omalla tavallaan aivan ansaittua mestaruutta, joka tosin oli täysin Unitedin omissa käsissä jonka he antoivat valua käsistään nähdyllä tavalla.
Päivän peliin liittyen yksi huomioista liittyy Youngiin. Nythän se sitten jo nähtiin, että huonon maineen kun on saanut, niin pistepotkuja ei ole jatkossa enää niin vaan luvassa. Ts. minusta tänään 1.jaksolla oli kaikki ainekset rp:een, mutta viheltämättä jäi.
Mitä sitten tulee taas kesän kuvioihin, niin jokainen voi itsekseen miettiä, minkälainen vaikutus Unitedin suorituskykyyn olisi mikäli he löytäisivät ryhmäänsä keskikentälle mestaruuden käytännössä tänään ratkaiseen Y. Touren kaltaisen dynamon. Aikanaan melkein kaikki nauroivat partaansa Touren viikkopalkkaa, mutta tässä se tulos on nyt nähtävillä: Yhdessä Kompanyn kanssa he ovat toimineet keskeisimpinä tukipilareina Cityn mestaruudessa. Eli mikä tässä on nyt se pointti? No tietenkin se, että nyt kesällä on löydyttävä rohkeutta ja taloudellisia pelimerkkejä hoitaa keskeisiä vahvistuksia (keskeinen vahvistus), jotta ensi keväänä ei tarvitse näitä samoja sananparsia, osittain taas kerran aiempien kausien menestyksestä huolimatta, kirjoitella. Unitedilla on nämä resurssit, mutta onko (jo ollut) silmää ja tahtoa hoitaa asia kuntoon? Siinäpä iso kysymys.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3951 : 07.05.2012 klo 08:37:32 |
|
Aika käsittämättömiä kommentteja mestaruuden ansaitsemisesta tai siitä, ettei ansaitse. Eniten pisteitä keränyt joukkue ansaitsee mestaruuden, piste. Tasapisteisiin päädyttäessä paremmalla maalierolla ansaitsee mestaruuden. Sikäli kun joku on sitä mieltä, ettei Untied ansaitsisi mestaruutta hukattuaan merkittävän sarjajohdon, on huomattava että Citylle kävi sama vähän aiemmin. Kyllä he silti ansaitsevat pyttynsä jos kykenevät sarjan voittamaan. Keskinäisillä otteluilla ei myöskään ole sen suurempaa merkitystä pokaalin ansaitsemiseen.
Unitedin pistemäärä tulee olemaan erinomainen, joten kannattaa välttää liioitteluun menevää kritiikkiä. Perinteiseen tyyliin täsmähankinnoilla (2-3 pelaajaa) pistetaso säilyy samana, vaikka Scholesin ja Giggsin pelimäärää supistettaisiinkin. Oleellista tuossa on aiemmin mainitut loukkantumisten pienemmät määrät. Toinen asia on se, miten valmistetaan nuoret läpimurtoa yrittävät pelaajat CL-peleihin, jotta syksyinen katastrofi ei toistu.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #3952 : 07.05.2012 klo 09:35:28 |
|
Toinen asia on se, miten valmistetaan nuoret läpimurtoa yrittävät pelaajat CL-peleihin, jotta syksyinen katastrofi ei toistu.
Pakko nostaa hattua manufaneille siitä, että tämä nuorten pelaajien rooli nostetaan jatkuvasti esille tulevaisuuden suunnitelmissa. Syy taitaa olla siinä, että Fergusonin politiikan johdosta menneisyydessä on ollut paljon nuorten menestystarinoita. Suurimpana yksittäisenä tapauksena se kuuluisa "you can't win anything with kids", jossa Ferguosn sai sen viimeisen naurun. Mutta kun menneisyydestä ja unelmista siirrytään tämän hetken realiteetteihin, niin ei Manu tule nykyisin kirjoilla olevilla nuorillaan mihinkään mainetekoihin yltämään. Ja tällä en tarkoita, etteikö joillain nuorilla voisi olla pätevän täytemiehen rooli.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3953 : 07.05.2012 klo 12:12:07 |
|
Pakko nostaa hattua manufaneille siitä, että tämä nuorten pelaajien rooli nostetaan jatkuvasti esille tulevaisuuden suunnitelmissa. Syy taitaa olla siinä, että Fergusonin politiikan johdosta menneisyydessä on ollut paljon nuorten menestystarinoita. Suurimpana yksittäisenä tapauksena se kuuluisa "you can't win anything with kids", jossa Ferguosn sai sen viimeisen naurun.
Mutta kun menneisyydestä ja unelmista siirrytään tämän hetken realiteetteihin, niin ei Manu tule nykyisin kirjoilla olevilla nuorillaan mihinkään mainetekoihin yltämään. Ja tällä en tarkoita, etteikö joillain nuorilla voisi olla pätevän täytemiehen rooli.
Jos nuo Unitedin nuoret olisivat saksalaisia, niin voi vain kuvitella kuinka hehkuttaisit heitä. Kerros nyt vihdoin minkä verran Unitedin pelejä olet tällä kaudella nähnyt, niin saadaan joku perspektiivi tälle asiantuntemukselle.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #3954 : 07.05.2012 klo 12:37:15 |
|
Jos nuo Unitedin nuoret olisivat saksalaisia, niin voi vain kuvitella kuinka hehkuttaisit heitä. Älä nyt puhu paskaa. Olen sanonut aika helvetin monesta nuoresta sakusta, että "ei ole tähtiainesta". Gündoganinkin olin jo dissannut aika pahasti, kun se nousi EM-kisakoneen partaille. Kerros nyt vihdoin minkä verran Unitedin pelejä olet tällä kaudella nähnyt, niin saadaan joku perspektiivi tälle asiantuntemukselle. Alle kymmenen matsia olen nähnyt, enkä varmasti ole nähnyt kaikkia ns. talentteja. Sääli sinänsä, koska Manun pelejä on ilo katsella. Sen sijaan pystyn ihan pelaajalistaa katsomalla näkemään, ettei Manun kaderissa ole kauheasti mitään kohuttuja superjunnuja. Andersonkaan ei ollut sellainen kuin manulaisten fantasioissa. Mutta voin toki erehtyäkin. Siksi on paikallaan kysyä, että ketkä nuoret pelaajat nykykaderissa ovat mielestäsi sellaisia, joista on huutomerkeiksi ensi syksyn zämppäripeleissä?
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3955 : 07.05.2012 klo 13:05:17 |
|
Älä nyt puhu paskaa. Olen sanonut aika helvetin monesta nuoresta sakusta, että "ei ole tähtiainesta". Gündoganinkin olin jo dissannut aika pahasti, kun se nousi EM-kisakoneen partaille.Alle kymmenen matsia olen nähnyt, enkä varmasti ole nähnyt kaikkia ns. talentteja. Sääli sinänsä, koska Manun pelejä on ilo katsella. Sen sijaan pystyn ihan pelaajalistaa katsomalla näkemään, ettei Manun kaderissa ole kauheasti mitään kohuttuja superjunnuja. Andersonkaan ei ollut sellainen kuin manulaisten fantasioissa. Mutta voin toki erehtyäkin. Siksi on paikallaan kysyä, että ketkä nuoret pelaajat nykykaderissa ovat mielestäsi sellaisia, joista on huutomerkeiksi ensi syksyn zämppäripeleissä?
Voittava joukkue ei tähtipelaajia juurikaan kaipaa. Ei ainakaan kovin montaa. Jones, Smalling, Welbeck, De Gea ja Cleverley omaavat jokainen varsin hyvät edellytykset pelata ja menestyä erittäin hyvin CL-tasolla. Maailman kärkeen kuuluvan joukkueen ykköstähdeksi noista ei ole, mutta ei tarvitsekaan. Vaikuttaa siltä, että ymmärrät jalkapallosta joukkueurheiluna melko vähän. Ja täytyy sanoa, että kertoo hyvin puutteellisista kyvystä analysoida pelaajia tai joukkueita, jos kuvittelee näkevänsä jotain muutaman nähdyn pelin perusteella.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #3956 : 07.05.2012 klo 13:43:23 |
|
Voittava joukkue ei tähtipelaajia juurikaan kaipaa. Ei ainakaan kovin montaa. Jones, Smalling, Welbeck, De Gea ja Cleverley omaavat jokainen varsin hyvät edellytykset pelata ja menestyä erittäin hyvin CL-tasolla. Maailman kärkeen kuuluvan joukkueen ykköstähdeksi noista ei ole, mutta ei tarvitsekaan. Tässä nyt on koko ajan keskusteltu Barcan ja Realin haastamisesta. Siihen tarvitaan kauttaaltaan erittäin laadukas kaderi. Jones, Smalling ja Cleverley voivat nykytasollaan pelatessaan olla huippujoukkueessa mukanjuoksentelijoina, mutta pulassa ovat, jos kaikkia kolmea joutuu käyttämään samanaikaisesti. Siis huippujengiä vastaan. Vaikuttaa siltä, että ymmärrät jalkapallosta joukkueurheiluna melko vähän. Höpö, höpö, höpö. Haluatko selata vuosientakaisia bundeksen kausiennakoita, joita olen tehnyt vedonvälitystoimistolle, vai muistelisitko ihan ilman kiukkua forumhistoriaa. Manulla on tietysti erittäin hyvät perusteet ylpeillä omasta joukkuehengestään ja koko seuran rakentamisesta. Kiitos siitä kuuluu (ihmiskyrpä) Alex Fergusonille. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että myös Manu tarvitsee menestyäkseen huippulaatua. Se tulee myös olemaan pääpäino kesän touhuissa, laatupelaajia haetaan vähän joka puolelle. Liäsksi lienee paikallaan paljastaa yksi ihan varma tosiasia. Scholes ja Giggs ovat ensi kaudella vuotta vanhempia. Ja täytyy sanoa, että kertoo hyvin puutteellisista kyvystä analysoida pelaajia tai joukkueita, jos kuvittelee näkevänsä jotain muutaman nähdyn pelin perusteella. Viittasinkin pelaajien "kilpailukirjoihin". Minun ei tarvitse nähdä ainoatakaan JJK:n matsia tietääkseni, ettei siitä ole euromenestyjäksi. Onko mahdollista, että omat manulasisi sumentavat tosiasioiden näkemisen? - Ihan vittuilematta kysyn. Äläkä nyt maalaile piruja seinille. Sanon vaan, ettei Manu nykykaderillaan pysty haastamaan Barcaa, Relaia ja kyllä mä vielä ainakin Bayernin siihen listaan laitan. Ja pidänkin siellä vaikka Selsille häviäisivätkin.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3957 : 07.05.2012 klo 13:59:09 |
|
Tässä nyt on koko ajan keskusteltu Barcan ja Realin haastamisesta. Siihen tarvitaan kauttaaltaan erittäin laadukas kaderi. Jones, Smalling ja Cleverley voivat nykytasollaan pelatessaan olla huippujoukkueessa mukanjuoksentelijoina, mutta pulassa ovat, jos kaikkia kolmea joutuu käyttämään samanaikaisesti.
Ja sinä tiedät tämän vaikka et ole nähnyt kavereiden pelaavan juuri ollenkaan  Höpö, höpö, höpö. Haluatko selata vuosientakaisia bundeksen kausiennakoita, joita olen tehnyt vedonvälitystoimistolle, vai muistelisitko ihan ilman kiukkua forumhistoriaa.
Ihan sama mitä olet joskus jonnekin kirjoittanut. Foorumilla tuo "asiantuntemus" ei ole koskaan onnistunut minua vakuuttamaan, ei edes vähää alusta. Manulla on tietysti erittäin hyvät perusteet ylpeillä omasta joukkuehengestään ja koko seuran rakentamisesta. Kiitos siitä kuuluu (ihmiskyrpä) Alex Fergusonille. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että myös Manu tarvitsee menestyäkseen huippulaatua.
En tiedä miten määrittelet huippulaadun, mutta menestyvä joukkue tarvitsee riittävän hyvän pelaajamateriaalin ja noilla kaikilla mainitsemillani pelaajilla on erittäin hyvät edellytykset saavuttaa se taso varsin nopeasti. Tällä hetkellä tasaisuus puuttuu, sitä ei käy kiistäminen, mutta Fergusonilla on tapana käyttää aikaa pelaajien kasvattamiseen ja tulokset ovat olleet varsin hyviä. Yhtä lahhjakasta juniorikaartia Unitedilla ei ole ollut lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Toki vahvistuksiakin tarvitaan, mutta kaikilla noilla mainitsemillani pelaajilla on kaikki edellytyksen runkopelaajiksi ihan sinne terävimmässä kärjesä oleviin joukkueisiin. Onko mahdollista, että omat manulasisi sumentavat tosiasioiden näkemisen? Sanon vaan, ettei Manu nykykaderillaan pysty haastamaan Barcaa, Relaia ja kyllä mä vielä ainakin Bayernin siihen listaan laitan. Ja pidänkin siellä vaikka Selsille häviäisivätkin.
Tulevaisuus näyttää miten asia on. United tarvitsee pari vahvistusta keskikentälle ja puolustuksen vasempaan laitaan sekä lisää kokemusta nykypelaajille ja sen jälkeen edelletykset menestykselle ovat samanlaiset kuin takavuosina. Ei ole tietenkään selvää, että sopivia palasia keskikentälle löytyy, mutta ei United todellakaan missään kriisissä tarvo, vaikka tällä kaudella kesken oleva uusiutumisprojekti näkyikin menestyksessä.
|
|
|
|
Taalasmaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Hopeakauden -15 kultareunaiset muistot.
|
 |
Vastaus #3958 : 07.05.2012 klo 14:52:32 |
|
Maistuu aika pihlajanmarjalta tämä kausi ellei ihmeitä tapahdu. Kesällä pitäisi kukkaronnyörejä avata. Ehdottomasti Hazard kaapata joukkueeseen ainakin ja en pahana pitäisi puolustajankaan hankkimista. Se kuka tähän sopisi riippuu varmasti paljon siitä missä kunnossa Vidic on kun palaa takaisin sairaslomalta. Kärkipelaajaa on turha kaiketi haaveilla jos on varaa penkittää mexikon poikaa ja perpaa. Rinki on jo nyt hyvä mutta silti siitä puuttuu ne ratkaisevaa pelaajaa.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3959 : 07.05.2012 klo 15:07:23 |
|
Pakko nostaa hattua manufaneille siitä, että tämä nuorten pelaajien rooli nostetaan jatkuvasti esille tulevaisuuden suunnitelmissa. Syy taitaa olla siinä, että Fergusonin politiikan johdosta menneisyydessä on ollut paljon nuorten menestystarinoita. Suurimpana yksittäisenä tapauksena se kuuluisa "you can't win anything with kids", jossa Ferguosn sai sen viimeisen naurun.
Mutta kun menneisyydestä ja unelmista siirrytään tämän hetken realiteetteihin, niin ei Manu tule nykyisin kirjoilla olevilla nuorillaan mihinkään mainetekoihin yltämään. Ja tällä en tarkoita, etteikö joillain nuorilla voisi olla pätevän täytemiehen rooli.
Vastaanpa tähän, ettei jää vääriä käsityksiä. En todellakaan ole sitä mieltä, että ainoastaan nykyisen ringin nuorien tasoa nostamalla United haastaa Euroopan terävimmän kärjen ensi kaudella. Sen sijaan pidän varmana, että tuo tason nostaminen riittää merkittävään parannukseen tästä meneillään olevasta kaudesta CL:ssä. Pari onnistunutta täsmähankintaa lisäksi voisi auttaa jo pelaamaan CL-pytystä ja tuomaan tätä kautta vastaavan pistesaldon Valioliigassa. Yleisesti ottaen voin todeta, ettei keskustelua ainakaan minun kanssani synny sillä, että vääristellään raapustuksia ja viitataan teksteihini "manufanien" yleisinä mielipiteinä saati menneisyyden tavoitteluna tai unelmina.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #3960 : 07.05.2012 klo 15:18:38 |
|
Ja sinä tiedät tämän vaikka et ole nähnyt kavereiden pelaavan juuri ollenkaan  ... En tiedä miten määrittelet huippulaadun, mutta menestyvä joukkue tarvitsee riittävän hyvän pelaajamateriaalin ja noilla kaikilla mainitsemillani pelaajilla on erittäin hyvät edellytykset saavuttaa se taso varsin nopeasti. Tällä hetkellä tasaisuus puuttuu, sitä ei käy kiistäminen, mutta Fergusonilla on tapana käyttää aikaa pelaajien kasvattamiseen ja tulokset ovat olleet varsin hyviä. Yhtä lahhjakasta juniorikaartia Unitedilla ei ole ollut lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Kaiken kiukuttelusi jälkeen voimme siis summata asian niin, että näet näissä mainitsemissani kolmessa pelaajassa (otin pois kovasti arvostamani Welbeckin ja kysymysmerkkinä pitämäni de Gean) huomattavasti enemmän potentiaalia kuin minä. Suhtaudun asiaan täysin kiihkottomasti. Olet kenties oikeassa, kenties et. Katsotaan noita kolmea sitten nimenomaan ryhmänä. Esim. Bayernin Badstuber on kokenut tällä kaudella todella odottamattoman kehityksen, ja on jopa todennäköistä, että vastaava kohtaa jota kuta noista. Jos nämä kolme liitetään tulevaisuudessa pitkään listaan butteja ja osheaoja, niin toivottavasti sinusta on myöntämään erehdyksesi.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #3961 : 07.05.2012 klo 15:26:04 |
|
pidän varmana, että tuo tason nostaminen riittää merkittävään parannukseen tästä meneillään olevasta kaudesta CL:ssä. Pari onnistunutta täsmähankintaa lisäksi voisi auttaa jo pelaamaan CL-pytystä ja tuomaan tätä kautta vastaavan pistesaldon Valioliigassa. Osittain samaa mieltä, eeooämmää tulee nimittäin jo pelkällä paremmalla kokonaisformillakin. Eikä kai kukaan epäile noitten nuorten takapakkia menevän. Yleisesti ottaen voin todeta, ettei keskustelua ainakaan minun kanssani synny sillä, että vääristellään raapustuksia ja viitataan teksteihini "manufanien" yleisinä mielipiteinä saati menneisyyden tavoitteluna tai unelmina. Toivon vilpittömästi, ettei tämä ole ollut henki. Noin yleisesti ottaen olen huomannut, että "manufanit" ovat olleet varsin realistisia. Joku vaan ärsyyntyy, kun ns. ulkopuolinen toteaa samat asiat.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #3962 : 07.05.2012 klo 15:35:16 |
|
voimme siis summata asian niin, että näet näissä mainitsemissani kolmessa pelaajassa (otin pois kovasti arvostamani Welbeckin ja kysymysmerkkinä pitämäni de Gean) huomattavasti enemmän potentiaalia kuin minä.
Jos nämä kolme liitetään tulevaisuudessa pitkään listaan butteja ja osheaoja, niin toivottavasti sinusta on myöntämään erehdyksesi.
Niin, minun arvioni perustuu nimen omaan nähtyyn. Eikö O'Shea ja etenkin Butt ole olleet tärkeänä osana yhtä aikansa kovimmista joukkueista Euroopassa? Unitedin voittaessa CL:n Butt pelasi liigassa 31 peliä ja CL:ssa 8, mm täydet minuutit finaalissa. Odotan noilta toki enemmän kuin O'Shealta, mutta silti tuo kommenttisi lähinnä kertoo O'Shean aliarvostuksesta.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3963 : 07.05.2012 klo 16:28:53 |
|
Eikös tuo Phil Jones kuulu jo maajoukkuekalustoon ja valittu Valjukauden ensimmäisen puolikkaan tähtikentälliseen? Kaveri on syntynyt 92 joten voidaan kai todeta, että potentiaalia on lähes mihin vain. Tuleva maajoukkueen kapteeni 
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3964 : 07.05.2012 klo 18:35:10 |
|
Jones, Smalling ja Cleverley voivat nykytasollaan pelatessaan olla huippujoukkueessa mukanjuoksentelijoina, mutta pulassa ovat, jos kaikkia kolmea joutuu käyttämään samanaikaisesti. Jotta ei jäisi epäselväksi, en ainakaan itse ole missään vaiheessa puhunut Unitedin nuorien (ja "nuorien") kohdalla nykyisestä tasosta. Nykytaso on esimerkiksi Cleverleyn kohdalla vielä ihan puhdas kysymysmerkki - näyttöjä on liian vähän. Jones ja Smalling ovat väläytelleet hieman enemmän, mutta tasaisuus puuttuu. Jokainen näistä on kuitenkin pelannut parhaimmillaan erinomaisesti ja jos tuo näiden jokaisen henkilökohtainen huipputaso tulee pysymään läpi kauden, niin se parantaa kyllä huomattavasti Unitedinkin osakkeita. Sanon vaan, ettei Manu nykykaderillaan pysty haastamaan Barcaa, Relaia ja kyllä mä vielä ainakin Bayernin siihen listaan laitan. Ja pidänkin siellä vaikka Selsille häviäisivätkin.
Eiköhän monen muunkin asiantuntijan mielestä Chelsean olisi pitänyt olla ihan vastaantulija Barcelonaa vastaan, mutta toisin kävi. Relaia on varmaankin Real Madrid? Tuo joukkue on nyt ottanut pitkästä aikaa mestaruuden ja varmasti nälkä kasvaa syödessä, kun tälläkään kaudella ei paikka auennut UCL-finaaliin - vaikka senkin piti olla päivän selvää. Bayern Münchenin kausi meni toistamiseen Bundesliigassa kakkosviulua soitellen, ehkä UCL-pokaali vielä tuo jotain lohtua. Saa nähdä. Miksi muuten Chelsea ei ansaitsi kaikkea kunnioitusta UCL-urotyöstään, jos se ensin ottaisi tappiotta voiton kaksiosaisesta otteluparista Barcelonasta semeissä ja kukistaisi vielä kyytipojaksi Bayern Münchenin sen omalla kotikentällään? Siksikö että Chelseaakin voisi pitää jonkinlaisena mittarina? Yksikään näistä ei kuitenkaan tällä kaudella ole ollut lähelläkään sitä tasoa, jolla Barcelona on ollut viime kaudet. Tuolle tasolle Manchester United ei yltänyt Pep Guardiolan aikana kertaakaan, vaan joutui taipumaan kahdesti UCL-finaalissa. Bayern München ja Real Madrid taas ovat ihan inhmillisellä tasolla, jolle Manchester Unitedkin voi nousta muutamalla hankinnalla, Vidicin paluulla huipulle sekä joidenkin pelaajien petraamisella.
|
|
|
|
Josef K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Positiivisia lausuntoja antavat henkilöt
|
 |
Vastaus #3965 : 07.05.2012 klo 20:14:00 |
|
Mahdotontahan Barcan ja Realin kanssa on materiaalin osalta kilpailla, kun huomioidaan kaksikon yli 400 miljoonassa huiteleva liikevaihto ja Espanjan alhainen artistiverotus - ja jos nuo eivät riitä, myydään parkkipaikka kaupungille miljardilla. Eihän se sitä tarkoita, ettei noita voisi yksittäisessä otteluparissa/ottelussa voittaa. Barca tosin on voitettu viime vuosina vain bussittamalla, Mourinhon Realin ovat voittaneet vain Barca - ja öky-Bayern ihan pelaamalla, pisteet siitä.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #3966 : 07.05.2012 klo 21:54:08 |
|
Barca tosin on voitettu viime vuosina vain bussittamalla...
Väärin voitettu?
|
|
|
|
Josef K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Positiivisia lausuntoja antavat henkilöt
|
 |
Vastaus #3967 : 07.05.2012 klo 21:58:43 |
|
Väärin voitettu?
No ei, mutta kertonee sen, ettei Barcaa juuri ns. pelaamalla haasteta ainakaan Camp Noulla, joten turha Callitinkaan on haaveilla sellaiseen pystyvästä ManU-tähtisikermästä.
|
|
|
|
Yrkki
Poissa
|
 |
Vastaus #3968 : 08.05.2012 klo 00:24:02 |
|
Roberto Martinez SAF:n seuraaja? 
|
|
|
|
bunga bunga
Poissa
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
 |
Vastaus #3969 : 08.05.2012 klo 00:47:09 |
|
Roberto Martinez SAF:n seuraaja?  Voisi mielestäni valmentaa huhtikuun alusta aina kauden päätökseen.
|
|
|
|
Duhvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3970 : 09.05.2012 klo 16:06:25 |
|
Ensi kauden paita tulee siis näyttämään tältä:   Eli vuotaneet kuvat ovat aika lähellä sitä:  Videoesittely replikasta: http://www.youtube.com/watch?v=CU9GN7tT1l8&feature=relatedTaidanpa suosiolla pysyä 2010-2011 paidassa  .
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.05.2012 klo 18:20:01 kirjoittanut Duhvi »
|
|
|
|
|
Grohl
Poissa
|
 |
Vastaus #3971 : 09.05.2012 klo 16:24:43 |
|
Helvetin siisti paita minun mielestä! Punasia sukkia tosin joutuu vähän vierastamaan.
|
|
|
|
Duhvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3972 : 09.05.2012 klo 16:33:35 |
|
Punasia sukkia tosin joutuu vähän vierastamaan.
Sukat eivät ole vältämättä oikeat, arsenalinkin sukat ovat ensi kaudella valkoisia eivätkä mustia kuten kuvassa.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #3973 : 09.05.2012 klo 17:17:19 |
|
Pre-seasonin ohjelmaan on lisätty ottelu Norjassa elokuun alussa Vålerengaa vastaan.
|
|
|
|
Koom
Poissa
|
 |
Vastaus #3974 : 09.05.2012 klo 17:17:37 |
|
Uusi paita näyttää pyjamalta, toista se oli ennen... 
|
|
|
|
|
|