Cafffkaff
Poissa
Suosikkijoukkue: Temesta IF
|
 |
Vastaus #475 : 06.12.2011 klo 16:59:44 |
|
KaDy-Loiske 20min 4-3
Lopputulos 5-5. Loiskeelle ihan ansiosta piste mukaan Monnarilta, eipä ollut lopulta kehnompi joukkue ensinkään ja Dynamoa näännyttänyt korkea prässi pysyi yllä loppuun saakka. Itse asiassa oranssipaidat olivat aivan ottelun viime hetkillä lähellä voittoakin, mutta onneksi Nippe Laitinen venytteli kriittisen torjunnan. Olisko ottelun kulminaatiopiste ollut sitten Tomi Lahtisen karmaisevasta harhasyötöstä seurannut 4-3-maali 10 sekuntia ennen taukoa.
|
|
|
|
|
Fred
Poissa
|
 |
Vastaus #476 : 06.12.2011 klo 17:47:05 |

Ensimmäistä kertaa tällä kaudella pääsin Kadyn peliä katsomaan ja olipa outo matsi. Alussa Loiske pelasi todella surkeasti ja näytti siltä että KaDy surffailee isoon voittoon. Jakson loppupuolella peli kääntyi kuitenkin todella yllättäen kun Loiske viimeisteli muutamassa minuutissa kolme maalia. Tasoihin joukkue tuli toisen jakson heti alussa, kun peliä oli pelattu vasta parikymmentä sekuntia. Toinen jakso oli hyvin tasaista peliä, Loiskeen ollessa jopa hieman parempi joukkue. KaDyn pyörittely kääntyi taas kerran itseään vastaan, kun Loiske antoi muutaman metrin siimaa KaDyn kahdeksikon pyörittelijöille. Ei saanut KaDy toisella jaksolla edes montaa laukausta, kun puolihyvät hyökkäykset käännettiin aina omaan päätyyn ja alettiin pyörittämään. Loiske tosiaan lopussa jopa lähempänä voittoa. Kaiken kaikkiaan aika oikeutettu tulos, sen verran aneeminen KaDy oli hyvän alun jälkeen..
|
|
|
|
|
Rote
Poissa
|
 |
Vastaus #477 : 06.12.2011 klo 18:05:35 |
|
Minulla oli myös ensimmäinen matsi mitä tälla kaudella olen kerennyt katsomaan ja eihän tuo hyvin päättynyt. Aluksi ihmettelin että mistäköhän divarista Loiske on porukan kaivanut kun yksinkertaisimmatkin syötöt ja haltuunotot tuottivat vaikeuksia. KaDyn siirtyessä 4-0 johtoon aloin jo arvailla 10-0 loppulukemia, mutta niin se peli vaan kääntyi. Loiskeen kolme maalia tulivat lähes yllättäen ja toisen puoliskon alettua oltiinkin jo tasatilanteessa. Toisella puoliajalla Loiske pelasi niin kuin altavastaajan pitää. Iholla kiinni ja kovalla agrella jokainen tilanne. Tästä kiitoksena pisteet jaettiin. Lopussa pallo kävi tosiaan KaDyn maaliviivalla asti joten kaukana ei ollut vierasvoitto tänään.
|
|
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #479 : 06.12.2011 klo 18:31:20 |
|
SoFo-TP-Kaarle 6-7
Käsittämättömän lepsua peliä kotijoukkueelta ensimmäiset 10-12min ja vieraat karkasivat tuossa ajassa jo 0-3-johtoon. Sen jälkeen peli alkoikin kulkea paremmin ja paremmin, lopulta tauolle lähdettiinkin 4-3-kotijohdossa. Toinen jakso noudatti kuitenkin pitkälti samaa kaavaa, sillä erotuksella että nyt SoFon kiri ei enää riittänyt. Kotijoukkue saa katsoa peiliin, sillä pisteet olisivat olleet täysin otettavissa. Vieraille täytyy kyllä nostaa hattua siitä, että käyttivät tekopaikkansa hyvällä prosentilla ja puolustivat etenkin viimeiset viisi minuuttia erittäin tiiviisti SoFon hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Ajoittain pelissä kävivät tunteetkin aika kuumina, mutta suuremmilta ylilyönneiltä vältyttiin.
Gussev iski muuten hatullisen maaleja. Mielenkiintoinen kaveri kieltämättä, kun mitään futsal-taustaa ei taida ennen tätä kautta olla?
|
|
|
|
|
Jangsteri
Poissa
|
 |
Vastaus #480 : 06.12.2011 klo 18:44:59 |
|
Mad Max - ACE 7-5 (1-1). Toisen jakson maalikarkeloissa ACE hukkasi johtoaseman kolmasti. Vierailija keräisi kuumassa kamppailussa virheet täyteen jo kuuden minuutin kohdalla ja kotijoukkue pommitti kaksi viimeistä ratkaisuosumaa kympistä. Kotijoukkueen Kopola painoi viisi häkkiä.
Edit: Gussevilla taitaa olla nyt 4 peliä 12 maalia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.12.2011 klo 19:28:23 kirjoittanut Jangsteri »
|
|
|
|
|
Liitokone
Poissa
|
 |
Vastaus #481 : 06.12.2011 klo 19:01:20 |
|
|
|
|
|
|
-Auvo-
Poissa
|
 |
Vastaus #482 : 06.12.2011 klo 19:07:33 |
|
Kotijoukkueen Kojola painoi viisi häkkiä.
Annetaan kunnia kuitenkin Kopolalle.
|
|
|
|
|
Obsy
Poissa
|
 |
Vastaus #483 : 06.12.2011 klo 21:15:38 |
|
Tulosta Turusta? Yle tietää vain 4-0 taukotilanteen.
edit. jahans, 7-1 päättyi ja pelitili kiittää.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.12.2011 klo 21:23:43 kirjoittanut Obsy »
|
|
|
|
|
Yli-ikäinen junnu
Poissa
Suosikkijoukkue: PaTo
|
 |
Vastaus #484 : 06.12.2011 klo 21:22:55 |
|
TPK- FC PoPa 7-1 (4-0). TPK:lle ekalla jaksolla 3 maalia viimeisellä minuutilla ja peli oli ohi. Ei mitään jossiteltavaa, PoPalle paljon helppoja virheitä. Lamminen laukoi pelissä varmaan noin 30 kertaa, mutta lähes aina puolustus ehti eteen. TPK:lla kaksi hukattua kyppiä lopussa ja pari kolme tolppaa/ylärimaa. Makke oli TPK:n maalissa todella hyvä.
|
|
|
|
|
pleviaka
Poissa
|
 |
Vastaus #485 : 07.12.2011 klo 11:21:52 |
|
|
|
|
|
|
Cafffkaff
Poissa
Suosikkijoukkue: Temesta IF
|
 |
Vastaus #486 : 07.12.2011 klo 12:24:59 |
|
^Tervareille komea voitto ja GFT:n ohella myös Sieville ensimmäinen merkintä tappiosarakkeeseen.
Sarja näyttäisi olevan yhdeksän kierroksen jälkeen jakaantumassa kahtia, kun viime kaudelta tuttu kärkikuusikko on tekemässä pesäeroa alakertaan, Maxien tosin vielä pinnistellessä näköetäisyydellä. Ilveksen en usko kahden kärjestä alemmas putoavan, mutta sijoituksille 2-6 voinee jo nyt ounastella kimurantteja vaiheita kamppailussa pudotuspelin kotiedusta.
|
|
|
|
|
^amoresperros^
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkue & Fútbol Club Barcelona
|
 |
Vastaus #487 : 07.12.2011 klo 12:31:45 |

Jep, tulossa äärimmäisen mielenkiintoiset taistelut runkosarjan voitosta, kotiedusta puolivälieriin, pudotuspelipaikoista ja kamppailusta putoamista vastaan ACE, joka on putoajan paikalla, on vain 3 pistettä pudotuspelipaikastakin! Myös sijat 2-6 neljän pisteen sisällä!
|
|
|
|
|
BOCA TAMPERE
Poissa
Suosikkijoukkue: Unico Grande Amore,Boca Juniors,Ilves,Melde
|
 |
Vastaus #488 : 07.12.2011 klo 14:31:41 |
|
Lopputulos 5-5. Loiskeelle ihan ansiosta piste mukaan Monnarilta, eipä ollut lopulta kehnompi joukkue ensinkään ja Dynamoa näännyttänyt korkea prässi pysyi yllä loppuun saakka. Itse asiassa oranssipaidat olivat aivan ottelun viime hetkillä lähellä voittoakin, mutta onneksi Nippe Laitinen venytteli kriittisen torjunnan. Olisko ottelun kulminaatiopiste ollut sitten Tomi Lahtisen karmaisevasta harhasyötöstä seurannut 4-3-maali 10 sekuntia ennen taukoa.
Montako Mikko ny teki?
|
|
|
|
|
Cafffkaff
Poissa
Suosikkijoukkue: Temesta IF
|
 |
Vastaus #489 : 07.12.2011 klo 14:34:35 |
|
Montako Mikko ny teki?
M.Järvinen 2, T.Ahola 2, T.Järvinen 1.
|
|
|
|
|
batteri
Poissa
|
 |
Vastaus #490 : 07.12.2011 klo 15:13:34 |
|
|
|
|
|
|
teinityttö
Poissa
|
 |
Vastaus #491 : 08.12.2011 klo 11:35:46 |
|
Tuo Inabshba on kyllä maaginen pelimies. Tuo toinen maali ja kaikki siihen liittyvä kehonkielikin näyttäis että mies tiesi tarkalleen mitä tekee ja kaikki sadasosien nopeudella. Tuolta se näyttää kun on rautainen itseluottamus. Kolmannessa Ilveksen maalissa ihmetyttää edelleen tuo GFT:n hidas pallon alle juokseminen. Kai se on sitä egoa.
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
 |
Vastaus #492 : 08.12.2011 klo 12:07:11 |
|
Edit: Gussevilla taitaa olla nyt 4 peliä 12 maalia.
Jep. Ei ihan huono saldo, kun nuo 4 ottelua taitavat olla myös ne miehen futsal-uran ainoat ottelut. Ikävä puolustettava Gussev on varmasti, iso ja pitkä - no lähinnä pitkä - kaveri, joka suojaa palloa todella hyvin. Tulee kyllä taistelemaan tiukasti maalipörssin voitosta, vaikka verkko tuskin heiluukaan koko kautta samaan tahtiin.
|
|
|
|
|
|
|
batteri
Poissa
|
 |
Vastaus #494 : 11.12.2011 klo 19:57:55 |
|
|
|
|
|
|
Hunter
Poissa
|
 |
Vastaus #495 : 11.12.2011 klo 20:04:19 |
|
Hyvät ja asialliset topit ja flopit!
|
|
|
|
|
^amoresperros^
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkue & Fútbol Club Barcelona
|
 |
Vastaus #496 : 12.12.2011 klo 15:09:18 |
|
Otetaanpa tämä talteen ennen uutta kyselyä. Alkukaudessa yllättävintä? (Äänestys päättynyt: 13. Marraskuuta 2011 klo 10:22:05) Sievi kärkipaikalla 22 (33.8%) KaDy tehnyt eniten maaleja 12 (18.5%) GFT:llä vain kaksi voittoa viidestä 15 (23.1%) Tervarit pudotuspelipaikkojen ulkopuolella 8 (12.3%) ACE ilman voittoja 8 (12.3%) Lukitse äänestys Muokkaa äänestystä Äänestäjiä yhteensä: 65 Ja uusi kysely liittyy putoajan arvaamiseen. Täytyy sanoa, että sarjan peräpää on todella tasainen ja periaatteessa mikä tahansa joukkueista voi tippua tai toisaalta päästä pudotuspeleihinkin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.12.2011 klo 15:33:45 kirjoittanut ^amoresperros^ »
|
|
|
|
|
Hunter
Poissa
|
 |
Vastaus #497 : 14.12.2011 klo 16:55:44 |
|
http://digipaper.fi/90min/80144/Sivulla 12 Aution Panun näkemyksiä Suomi futsalista yleisesti, maajoukkueesta ja liigasta. Painavaa tekstiä!
|
|
|
|
|
sammunut tahti
Poissa
Suosikkijoukkue: Leeds, Inter, TPS, LoPS sekä ÅIFK
|
 |
Vastaus #498 : 14.12.2011 klo 20:47:37 |
|
Ei mitään uutta.... Samoja virsiä on laulettu jo kymmenevuotta...
|
|
|
|
|
Hunter
Poissa
|
 |
Vastaus #499 : 14.12.2011 klo 21:03:35 |
|
Ei mitään uutta.... Samoja virsiä on laulettu jo kymmenevuotta...
Samaa laulua tosiaan, mut mikään ei ole muuttunut?! Mutta hyvä, että joku sanoo näitä julkisesti ja vielä sellainen jolla on varaa siihen. Moni huutelee ja itkee palloliiton perään, vaikka suurin syy on itse pelaajien ja seurojen sitoutumis asteessa.
|
|
|
|
|
|
|
|